Tiede-lehdessä oli muutama numero sitten juttu naistähtitieteilijöistä. Samaisessa lehdessä oli myös kirja-arvostelu tai mainos (en muista kumpi) naisten saavutuksista tieteen alalla. Miksi juuri naisten? Talouselämässä (#43) oli mainoksia, missä yhtiöt toivottelivat hyvää joulua ja kertoivat laittavansa lahjoituksen lasten terveydenhuoltoon. Miksi juuri lasten? Yhteisvastuukeräyksen tämän kertainen keräyskohde on maahanmuuttajien työllistymisen parantaminen? Miksi juuri maahanmuuttajien?
Maailmassa on ollut myös miestutkijoita. Suomessa on myös sairaita täysi-ikäisiä ja työttömiä ei-maahanmuuttajia. Miksi näitä ei pidetä erityisasemassa? Pitääkö kuulua vähemmistöön, että saa jonkin erikoisstatuksen? (Onko naiset vähemmistö?) Pitääkö ylipäätänsä tiettyjä ryhmiä kohdella erityisesti? Pitääkö aina mainita henkilön taustaan liittyvä erikoispiirre, vaikka sillä ei sinänsä ole mitään vaikutusta itse teon suorittamisen kanssa? Se, että Anneli Jäätteenmäki oli Suomen ensimmäinen naispääministeri ei tee hänestä pääministerien joukossa kovinkaan kummoista tekijää. Se, että Beethoven sävelsi monta teosta, vaikka oli kuuro, tekee hänestä melkoisen kovan sällin (joskin hän muutenkin on säveltäjien joukosta melkoisen arvostettu tekijä).
Ymmärrän kyllä, että tieteessä miehillä on ollut paremmat lähtökohdat ja naistutkijoille ei ole oikein annettu arvostusta. Pitääkö silti erikseen nostaa esille juurikin tuo 'naiseus' tutkijan uralla? Eikö voitaisi mainita vain merkittäviä tutkijoita ja todeta, että siellä on naisiakin joukossa? Ymmärrän kyllä, että lapset ovat viattomia/avuttomia ja he ovat hyvä hyväntekeväisyyden kohde (itsekin olen keskittynyt lähinnä Lastenklinikoiden Kummit ry:n varojen kerryttämiseen), mutta miksei rahoja voisi laittaa yleisesti terveydenhuoltoon? Ymmärrän kyllä, että tummahipiäisen kielitaidottoman on vaikea löytää itselleen töitä Suomesta, mutta kyllä muidenkin on vaikea löytää työtä Suomesta. Eikö voitaisi laittaa varoja kaikkien työttömien työllistämiseksi? Voisikohan mahdollisesti samalla summalla työllistää helpommin kaksi suomensuomalaista, kuin yksi ulkosuomalainen? Eikö tämä olisi kokonaisuuden kannalta parempi tavoite? Taloudellisesti ainakin, mutta onko moraalisesti parempi työllistää vaikeammin työllistyvä?
Miksei kukaan kirjoita kuinka hienoja tekoja valkoinen 20-50 vuotias heteromies on saavuttanut, korostaen juurikin ihonväriä, ikää, seksuaalista suuntautumista ja sukupuolta? Olisiko tämä teos rodullisesti ja iällisesti rasistinen, sekä seksuaalisesti ja sukupuolellisesti syrjivä?
Miksei kerätä rahaa valkoisten 20-50 vuotiaiden heteromiesten työllistämiseen ja terveydenhuoltoon? Saavatko he jo muutenkin muka tarpeeksi rahaa? Onko heidän työttömyys ja sairastuminen jotenkin alempiarvoista kuin muiden vai voidaanko todeta, että heidän työttyömyydellä tai sairauksilla ei ole niin paljoa väliä kuin muiden?
Minä maksan (liikaa) veroja ja oletan, että ne menevät tasapuolisesti oikeisiin kohteisiin. Psykologinen tosiasia kuitenkin on, että ihminen haluaa tukea omia, joten kaipa minäkin alitajuisesti pidän valkoisia nuoria miehiä muita tärkeämpänä. Kyllähän omia pitää tukea varsinkin, jos se itseään hyödyttää. Haluaisin kuitenkin huomauttaa, että minä tuen omia, koska pidän heitä tärkeinä, en siksi, että se olisi tasa-arvon mukaista. Mielestäni on kovin kaksinaamaista puhua tasa-arvosta, jos sillä yritetään parantaa omien/omaa asemaa, eikä pyrkiä todelliseen tasa-arvoon. Kaipa positiivinen suosiminen on silti sallittua erinäisten syrjimisten kompensoimiseksi. Tosin tällöin myös positiivista suosimista tasapainottava antipositivismi on kai myös sallittua? Toivon totisesti, että ihmisiä ei asetettaisi erityisasemaan kumpaankaan suuntaan heidän iän, sukupuolen, taloudellisen tilanteen tai muun kontekstin kannalta merkityksettömättömän tekijän kannalta. Toki kyseiset tekijät tulisi kuitenkin huomioida, mikäli tällä on (oleellista) merkitystä esimerkiksi työtehtävän kannalta, kuten em. kielitaito.
Vaikka tässä olen kirjoitellut antipositivismista, niin taidanpa silti sortua suosimaan lasten terveydenhuoltoa, vaikka yleisempiäkin kohteita olisi...
-PYO
ps. miksihän naisten tekoja ylistävät kirjoitelmat ovat lähes poikkeuksetta naisten kirjoittamia?
tiistai 16. joulukuuta 2008
sunnuntai 14. joulukuuta 2008
Tyhmää tuutin täydeltä
Vaikka asiallisia lähteitä en aiheesta omista, niin väitän silti, että jokainen ihminen on sanonut joskus jotain tyhmää (poislukien ehkä ne, jotka eivät ole koskaan sanoneet mitään). Tähän joukkoon mahtuu monta hyvin älykästäkin ihmistä. Voiko älykäs olla yhtäaikaa myös tyhmä?
Ihmiset eivät aina ajattele ihan täydellä teholla. Raskaan työpäivän jälkeen saattaa ärtymys olla sitä luokkaa, että suusta pääsee melko epäasiallisia kommentteja varsinkin, jos joku niitä oikein kerjää. Ennen aamukahvia ei suusta tule ulos muuta kuin murinaa. Humalassa tai korkeassa kuumeessa ajatus ei myöskään kulje ihan normaalilla nopeudella ja puhegeneraattori tuottaa vain sekavaa sammallusta. Normaaliolotilassa sanat taas välillä tulevat suusta ulos ajatusta nopeammin ja välillä ajatukset ovat pakostaankin sen verran sekavia, joten niiden kuvaaminen sanoilla toisille ihmisille on melkoisen hankalaa. Tekstiä tuottaessa eleet ja intonaatio jäävät luonnollisestikin vähemmälle, jolloin esimerkiksi ironian havaitseminen on vaikeaa. Lisäksi tekstistä usein puuttuu vuorovaikutus. Keskustellessa voi esittää tarkentavia kysymyksiä epäselviin asioihin liittyen, kun taas kirjoitusta lukiessa tekstin voi ymmärtää hyvinkin väärin. Harvempi sitä kirjoittaessaan pohtii, millä kaikilla tavoin tekstin voisi tulkita virheellisesti.
Aina ei aivokapasiteettia tule käytettyä täydellä teholla ja välillä ajatteluun käytettävä aika on melkoisen rajattu. Tietovisoissa ajan umpeutuessa alkaa paineet kasvamaan ja muutenkin esiintyminen jännittää. Tuolloin päässää pyörii vähän muutakin kuin oikeaan vastaukseen tarvittavat tiedot. Suusta saattaa silloin pulpahtaa ulos täysin onneton veikkaus ja laatupölynimuri jää voittamatta. Juontaja naureskelee kilpailijalle ja kotikatsomoissa ihmetellään, miten telkkariin aina päästetään kaikkein typerimmät ihmiset. Henkilöitä luokitellaan usein kärjistetysti tyhmiksi ja ei-tyhmiksi. Harvoin ketään kertaheitolla nostetaan fiksuksi, mutta yksi sammakko suusta, niin henkilöstä tulee hetkessä idiootti. Asiayhteyttä harvemmin otetaan huomioon ja leimaantuminen on hyvin pitkäaikaista.
Vaikka henkilö olisikin yleisesti ottaen ihan fiksu, niin hänellä ei välttämättä ole ymmärrystä tietyissä aihealueissa. Jos historia ja maantieto on hyvin hallussa, niin matematiikka ja fysiikka saattavat olla heikoilla pohjilla. Toki on heitäkin, jotka menestyvät koulussa pehmeissä ja kovissa tieteissä, siinä missä kielissäkin (ja kaiken huipuksi vieläpä taideaineissakin). Vaikka henkilö olisikin hyvin lahjakas ei hän siltikään tiedä tiettyjen aiheiden piiristä yhtään mitään. Jos jokin aihe ei ole kiinnostanut, niin sen parissa tuskin on tullut vietettyä paljoakaan aikaa. Tällöin aiheesta ei luonnollisestikaan kerry samaa määrää tietoa kuin henkilölle, joka päivittäin 'tuhlaa' aikaansa tähän kiinnostuksen kohteseen. Eri asia tietenkin on, kuinka paljon hyötyä sarjakuvahahmojen supervoimien tai tanssihittien kestojen tietämistä lopulta oikeastaan on.
Kysymys onkin, mitä keskiverto ihmisen pitäisi tietää? Mikä lasketaan yleissivistykseksi? Jos henkilöllä on vankka pohja kemiassa, voidaanko tällöin tinkiä psykologian tiedoista? Tulisiko huomioida henkilön lähtökohdat? Erityisesti nuorilla taas ei ole elämässä kertynyt sellaista kokemusta, jonka pohjalta asioita voisi ymmärtää laajemmin tai tarkemmin. Itse olen sen verta nuori, että on melko vaikea käsittää maailmansodan aikaista maailmaa, kun en tuolloin ole elänyt. Minun on myöskin vaikea käsittää elämää Kiinassa, kun en ole siellä ikinä käynyt. Mitä kauemmaksi aihe menee omasta elämästäni, sitä vähemmän tietoa omaan. Kyse ei ole vain ajasta ja paikasta, vaan myös esimerkiksi koulutuksesta ja harrastuksista. Minulla ei ole hajuakaan pitsinnypläyksestä tai kuviokellunnan säännöistä, kun en ole kummankaan kanssa koskaan ollut missään tekemisissä.
Asioista voi tietenkin ottaa selvää, varsinkin näin ihmeellisen internetin aikoina. Tosin aina ei ole aikaa ja kiinnostusta asioiden selvittelyyn. Joskus myös taidot tulevat vastaan. Esimerkiksi lievä lähdekritiikki tuntuu monilta unohtuvan. Hankitut tiedot myös katoavat ajan myötä. Joko katoavat muistista tai maailma muuttuu niin, ettei tieto pidä enää paikkaansa. Esimerkiksi osa ala-asteella opituista Euroopan valtioista on hajonnut, eikä kukaan sen jälkeen ole pakottanut syntyneitä valtioita opettelemaan. Koulumenestys ei siis ole välttämättä myöhemmissä elämänvaiheissa enää kovin validi älykkyyden mittari. Jossain määrin vierastan myös älykkyystestejä. Uskon, että ne ovat melko hyvin suuntaa-antavia, mutta samalla poikkeuksia saattaa esiintyä molempiin suuntiin. Matemaattisten ongelmien kanssa painineilla on varmasti parempi perustuntuma yksinkertaisiin laskutoimituksiin kuin sellaisilla henkilöillä, jotka eivät paljoa joudu numeroita pyörittelemään. Jostain muistan lukeneeni, että merkkikirjoitusta käyttävät henkilöt, kuten japanilaiset ja kiinalaiset, tunnistaisivat kuvioita paremmin, mikä helpottaa tiettyjen tehtävien hahmottamista. Testejä varten voi myös harjoitella, jolloin luonnollisestikin niissä pärjää paremmin.
Oli sitten kyse kokeesta tai ihan oikean elämän tilanteesta, sitä saattaa tietää vastauksen kysymykseen, mutta ei kuitenkaan osaa muotoilla sitä niin, että se ymmärrettäisiin oikein. Välillä kysymys taas saattaa olla epäkelpo, jolloin siihen ei voi vastata oikein. Tällöin lienee parempi olla vastaamatta kuin vastata väärin. Eräs uudempi sanonta kutakuin kuuluukin, että parempi olla hiljaa ja vaikuttaa typerältä kuin avata suunsa ja poistaa kaikki epäilykset. Välillä kyllä tuntuu kovasti siltä, että hyvin monet ihmiset voisivat mielummin pitää suunsa kiinni kuin ladella 'viisauksiaan' varsinkin, kun samalla viisaammat eivät saa sanomaansa perille. Eipä sisänsä, kyllähän sitä nyt typeryyksiä jaksaa kuunnella, mutta ongelmaksi typeryys muodostuu silloin, kun mennään sanoista tekoihin.
Tyhmistä teoista kuitenkin lisää joskus toiste.
Loppuun täytyy vielä muistuttaa, että kaikki eri mieltä olevat ovat tietenkin tieteellisesti todistetusti tyhmiä. Tällöin heidän kanssaan ei tarvitse oikeasti keskustella, vaan voi toistaa omia mantrojaan ja onanoida sille, kuinka oikeassa on aina ja iänkaikkisesti.
-PYO
Ihmiset eivät aina ajattele ihan täydellä teholla. Raskaan työpäivän jälkeen saattaa ärtymys olla sitä luokkaa, että suusta pääsee melko epäasiallisia kommentteja varsinkin, jos joku niitä oikein kerjää. Ennen aamukahvia ei suusta tule ulos muuta kuin murinaa. Humalassa tai korkeassa kuumeessa ajatus ei myöskään kulje ihan normaalilla nopeudella ja puhegeneraattori tuottaa vain sekavaa sammallusta. Normaaliolotilassa sanat taas välillä tulevat suusta ulos ajatusta nopeammin ja välillä ajatukset ovat pakostaankin sen verran sekavia, joten niiden kuvaaminen sanoilla toisille ihmisille on melkoisen hankalaa. Tekstiä tuottaessa eleet ja intonaatio jäävät luonnollisestikin vähemmälle, jolloin esimerkiksi ironian havaitseminen on vaikeaa. Lisäksi tekstistä usein puuttuu vuorovaikutus. Keskustellessa voi esittää tarkentavia kysymyksiä epäselviin asioihin liittyen, kun taas kirjoitusta lukiessa tekstin voi ymmärtää hyvinkin väärin. Harvempi sitä kirjoittaessaan pohtii, millä kaikilla tavoin tekstin voisi tulkita virheellisesti.
Aina ei aivokapasiteettia tule käytettyä täydellä teholla ja välillä ajatteluun käytettävä aika on melkoisen rajattu. Tietovisoissa ajan umpeutuessa alkaa paineet kasvamaan ja muutenkin esiintyminen jännittää. Tuolloin päässää pyörii vähän muutakin kuin oikeaan vastaukseen tarvittavat tiedot. Suusta saattaa silloin pulpahtaa ulos täysin onneton veikkaus ja laatupölynimuri jää voittamatta. Juontaja naureskelee kilpailijalle ja kotikatsomoissa ihmetellään, miten telkkariin aina päästetään kaikkein typerimmät ihmiset. Henkilöitä luokitellaan usein kärjistetysti tyhmiksi ja ei-tyhmiksi. Harvoin ketään kertaheitolla nostetaan fiksuksi, mutta yksi sammakko suusta, niin henkilöstä tulee hetkessä idiootti. Asiayhteyttä harvemmin otetaan huomioon ja leimaantuminen on hyvin pitkäaikaista.
Vaikka henkilö olisikin yleisesti ottaen ihan fiksu, niin hänellä ei välttämättä ole ymmärrystä tietyissä aihealueissa. Jos historia ja maantieto on hyvin hallussa, niin matematiikka ja fysiikka saattavat olla heikoilla pohjilla. Toki on heitäkin, jotka menestyvät koulussa pehmeissä ja kovissa tieteissä, siinä missä kielissäkin (ja kaiken huipuksi vieläpä taideaineissakin). Vaikka henkilö olisikin hyvin lahjakas ei hän siltikään tiedä tiettyjen aiheiden piiristä yhtään mitään. Jos jokin aihe ei ole kiinnostanut, niin sen parissa tuskin on tullut vietettyä paljoakaan aikaa. Tällöin aiheesta ei luonnollisestikaan kerry samaa määrää tietoa kuin henkilölle, joka päivittäin 'tuhlaa' aikaansa tähän kiinnostuksen kohteseen. Eri asia tietenkin on, kuinka paljon hyötyä sarjakuvahahmojen supervoimien tai tanssihittien kestojen tietämistä lopulta oikeastaan on.
Kysymys onkin, mitä keskiverto ihmisen pitäisi tietää? Mikä lasketaan yleissivistykseksi? Jos henkilöllä on vankka pohja kemiassa, voidaanko tällöin tinkiä psykologian tiedoista? Tulisiko huomioida henkilön lähtökohdat? Erityisesti nuorilla taas ei ole elämässä kertynyt sellaista kokemusta, jonka pohjalta asioita voisi ymmärtää laajemmin tai tarkemmin. Itse olen sen verta nuori, että on melko vaikea käsittää maailmansodan aikaista maailmaa, kun en tuolloin ole elänyt. Minun on myöskin vaikea käsittää elämää Kiinassa, kun en ole siellä ikinä käynyt. Mitä kauemmaksi aihe menee omasta elämästäni, sitä vähemmän tietoa omaan. Kyse ei ole vain ajasta ja paikasta, vaan myös esimerkiksi koulutuksesta ja harrastuksista. Minulla ei ole hajuakaan pitsinnypläyksestä tai kuviokellunnan säännöistä, kun en ole kummankaan kanssa koskaan ollut missään tekemisissä.
Asioista voi tietenkin ottaa selvää, varsinkin näin ihmeellisen internetin aikoina. Tosin aina ei ole aikaa ja kiinnostusta asioiden selvittelyyn. Joskus myös taidot tulevat vastaan. Esimerkiksi lievä lähdekritiikki tuntuu monilta unohtuvan. Hankitut tiedot myös katoavat ajan myötä. Joko katoavat muistista tai maailma muuttuu niin, ettei tieto pidä enää paikkaansa. Esimerkiksi osa ala-asteella opituista Euroopan valtioista on hajonnut, eikä kukaan sen jälkeen ole pakottanut syntyneitä valtioita opettelemaan. Koulumenestys ei siis ole välttämättä myöhemmissä elämänvaiheissa enää kovin validi älykkyyden mittari. Jossain määrin vierastan myös älykkyystestejä. Uskon, että ne ovat melko hyvin suuntaa-antavia, mutta samalla poikkeuksia saattaa esiintyä molempiin suuntiin. Matemaattisten ongelmien kanssa painineilla on varmasti parempi perustuntuma yksinkertaisiin laskutoimituksiin kuin sellaisilla henkilöillä, jotka eivät paljoa joudu numeroita pyörittelemään. Jostain muistan lukeneeni, että merkkikirjoitusta käyttävät henkilöt, kuten japanilaiset ja kiinalaiset, tunnistaisivat kuvioita paremmin, mikä helpottaa tiettyjen tehtävien hahmottamista. Testejä varten voi myös harjoitella, jolloin luonnollisestikin niissä pärjää paremmin.
Oli sitten kyse kokeesta tai ihan oikean elämän tilanteesta, sitä saattaa tietää vastauksen kysymykseen, mutta ei kuitenkaan osaa muotoilla sitä niin, että se ymmärrettäisiin oikein. Välillä kysymys taas saattaa olla epäkelpo, jolloin siihen ei voi vastata oikein. Tällöin lienee parempi olla vastaamatta kuin vastata väärin. Eräs uudempi sanonta kutakuin kuuluukin, että parempi olla hiljaa ja vaikuttaa typerältä kuin avata suunsa ja poistaa kaikki epäilykset. Välillä kyllä tuntuu kovasti siltä, että hyvin monet ihmiset voisivat mielummin pitää suunsa kiinni kuin ladella 'viisauksiaan' varsinkin, kun samalla viisaammat eivät saa sanomaansa perille. Eipä sisänsä, kyllähän sitä nyt typeryyksiä jaksaa kuunnella, mutta ongelmaksi typeryys muodostuu silloin, kun mennään sanoista tekoihin.
Tyhmistä teoista kuitenkin lisää joskus toiste.
Loppuun täytyy vielä muistuttaa, että kaikki eri mieltä olevat ovat tietenkin tieteellisesti todistetusti tyhmiä. Tällöin heidän kanssaan ei tarvitse oikeasti keskustella, vaan voi toistaa omia mantrojaan ja onanoida sille, kuinka oikeassa on aina ja iänkaikkisesti.
-PYO
keskiviikko 3. joulukuuta 2008
Testi ja esittely
Tämän kirjoituksen tarkoitus on lähinnä toimia testinä tulevien tekstien julkaisulle.
Pitkään olen harkinnut, että aloittaisin blogin pitämisen. Lueskeltuani tänään erinäisiä blogeja ja kommentteja totesin, että nyt pistän projektin eteenpäin. Enää en pyörittele ajatuksiani vain mielessäni, vaan jaan niitä eteenpäin.
Tässä blogissa tulen sen nimen mukaisesti käsittelemään jokseenkin arvelluttavaa materiaalia politiikkaan liittyen. Tarkoitukseni on lähinnä heitellä ilmaan ajatuksia ja herätellä 'nukkuvia' ihmisiä. Aikomuksenani ei ole testata laillisuuden rajoja tai ruveta vainoamaan ketään tiettyä yksittäistä tahoa (poislukien ministerit ja vastaavat). En toivo, enkä halua persoonalleni mitään julkisuutta, mutta unelmoin, että kirjoitukseni aktivoivat edes joitakuita ajattelemaan.
Innostukseni mukaan aion kirjoitella poliittisesta aktiivisuudesta, vaikuttamisesta ja kannanottojen muodostamisesta. Itseäni ei niinkään kiinnosta, onko joku asiasta mieltä X vai Y, jos hänen perustelunsa ovat kunnossa. Lisäksi arvostan henkilön mielipidettä huomattavasti enemmän, jos hän kykenee esittämään kantansa validisti, uskottavasti ja muutenkin sivistyneesti. Tulen myös heittämään erinäisiä kommentteja aiheisiin, jotka koen mielenkiintoisiksi.
Kirjoitustyylini tulee olemaan naseva, joskin pelkään, että ajatukseni rönsyilevät sinne tänne. Huumoria tulen viljelemään niin paljon kuin mahdollista ja oletan, että lukija on siunattu sellaisella aivokapasiteetilla, että hän kykenee erottamaan kokonaiskuvan tekstistä, eikä tartu vain tiettyyn yksityiskohtaan. Pyrin oikolukemaan tekstini ainakin kertaalleen ja pahoittelen jo tässä vaiheessa mahdollisia kirjoitusvirheitä. Kuten moni muukaan, minäkään en tee tätä työkseni, joten kovin aktiivisesti en tule kirjoituksia tuottamaan tai kommentteja lukemaan. Toivon silti, että ainakin näin alkuvaiheissa jokainen lukija heittää edes pienen kommentin, mikäli tekstin jaksaa loppuun asti lukea.
-PYO
Pitkään olen harkinnut, että aloittaisin blogin pitämisen. Lueskeltuani tänään erinäisiä blogeja ja kommentteja totesin, että nyt pistän projektin eteenpäin. Enää en pyörittele ajatuksiani vain mielessäni, vaan jaan niitä eteenpäin.
Tässä blogissa tulen sen nimen mukaisesti käsittelemään jokseenkin arvelluttavaa materiaalia politiikkaan liittyen. Tarkoitukseni on lähinnä heitellä ilmaan ajatuksia ja herätellä 'nukkuvia' ihmisiä. Aikomuksenani ei ole testata laillisuuden rajoja tai ruveta vainoamaan ketään tiettyä yksittäistä tahoa (poislukien ministerit ja vastaavat). En toivo, enkä halua persoonalleni mitään julkisuutta, mutta unelmoin, että kirjoitukseni aktivoivat edes joitakuita ajattelemaan.
Innostukseni mukaan aion kirjoitella poliittisesta aktiivisuudesta, vaikuttamisesta ja kannanottojen muodostamisesta. Itseäni ei niinkään kiinnosta, onko joku asiasta mieltä X vai Y, jos hänen perustelunsa ovat kunnossa. Lisäksi arvostan henkilön mielipidettä huomattavasti enemmän, jos hän kykenee esittämään kantansa validisti, uskottavasti ja muutenkin sivistyneesti. Tulen myös heittämään erinäisiä kommentteja aiheisiin, jotka koen mielenkiintoisiksi.
Kirjoitustyylini tulee olemaan naseva, joskin pelkään, että ajatukseni rönsyilevät sinne tänne. Huumoria tulen viljelemään niin paljon kuin mahdollista ja oletan, että lukija on siunattu sellaisella aivokapasiteetilla, että hän kykenee erottamaan kokonaiskuvan tekstistä, eikä tartu vain tiettyyn yksityiskohtaan. Pyrin oikolukemaan tekstini ainakin kertaalleen ja pahoittelen jo tässä vaiheessa mahdollisia kirjoitusvirheitä. Kuten moni muukaan, minäkään en tee tätä työkseni, joten kovin aktiivisesti en tule kirjoituksia tuottamaan tai kommentteja lukemaan. Toivon silti, että ainakin näin alkuvaiheissa jokainen lukija heittää edes pienen kommentin, mikäli tekstin jaksaa loppuun asti lukea.
-PYO
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)