Reaaliratkaisuja Suomen talouteen, kiitos!

Talouselämän numerossa 34 Taloustieteen professori Matti Viren kirjoittaa näkemyksensä Suomen tulevasta taloustilanteesta. Heti alkuun Viren lataa kehiin tylyjä lukuja:

Vuonna 2000, teollisuudessa oli 473 000 työpaikkaa, vuoden 2012 toisella neljänneksellä enää 369 000. [...] sosiaali- ja terveysalan työllisyys on kasvanut 326 000:sta 413 000:een. Pelkästään sosiaali- ja terveyspalvelut ovat nyt suurempi työllistäjä kuin teollisuus.

 Kun väestö ikääntyy, niin ei ole ihme, että terveyspalveluiden tarve kasvaa, niin että siitä seuraa hoitajapulaa. Sosiaalipuolella taas ongelmana on (muodollinen) epäpätevyys ja liiallinen työmäärä:

Taantuma on samaan aikaan lisännyt esimerkiksi toimeentulohakemusten määrää ja sosiaalityöntekijöiden työkuormaa.
"Kolmen viikon aikana ruuhka on kasvanut yhtäkkiä. Toimeentulotukijonoja puretaan nyt ylitöinä ja viikonloppuisinkin", kertoo Espoonlahden johtava sosiaalityöntekijä Heidi Kiviranta.

Sosiaalipuoli kaipaisi siis lisää työntekijöitä, mutta ongelmallista on, ettei koulutuspaikkoja ole tarpeeksi. Toiveena siis olisi, että julkiselle sektorille koulutettaisiin lisää väkeä. Tämä luonnollisesti myös tarkottaisi sitä, että palkkakuluihin tarvittaisiin enemmän verovaroja. Menetelmä olisi OK, jos teollisuus kasvaisi samassa suhteessa, mutta näin ei ole. Teollisuus supistuu ja julkinen sektori kasvaa. Jotta paisuvaa julkista sektoria saadaan pidettyä yllä, niin teollisuussektoria joudutaan verottamaan rankalla kädellä.

Korkea yhteisövero laskee yritysten kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla, korkea tuloveroitus ei tee työntekoa houkuttelevaksi ja korkea arvonlisävero nostaa tuotteiden ja palveluiden hintaa, mikä taas vähentää kulutusta (mikä vähentää liikevaihtoa). Miksi joku haluaisi perustaa siis Suomeen yrityksen? Edellämainittujen veroepämukavuuksien lisäksi, Suomessa vallitsee muutenkin epäystävällinen ilmapiiri yrittäjyyttä kohtaan. Pienyrittäjä joutuu ottamaan melkoiset henkilökohtaiset riskit yrityksensä puolesta. Mikäli menestystä ei tule, niin yrittäjää leimaa epäonnistumisen stigma ja mahdollisesti velkahelvetti. Mikäli menestystä tulee, niin kateelliset kansalaiset halveksivat yrittäjää, joka 'rikastuu köyhien kustannuksella'. Lisäksi, kuten Viren toteaa:

Suomi on ympäristöasioissa omaksunut ääripaavillisen linjan. Yritykset eivät saa sijaita missäään ja niiden pitäisi tuottaa ilman materiaaleja ja energiaa.

On aika järjetöntä, että euroopassa pakotetaan yritykset suosimaan supervihreää energiaa samalla, kun monet teollisesti vahvat maat, kuten Kiina tai Venäjä, viis veisaavat ekologisuudesta. Ekologisesti tuotetut palvelut ja tuotteet voidaan nähdä myyntivalttina, mutta jos niille ei ole riittävästi kysyntää, niin tuhotaan monet yritykset, jos ne pakotetaan valmistamaan asioita, joille ei ole tarvetta. Tällöin markkinat jäävät Kiinalle ja Venäjälle, jolloin pitkällä tähtäimellä ekologinen visio ei toteudu. Aihetta sivuten, Suomen luonnonvarat eivät ole kovinkaan kummoiset, joten kovinkaan montaa yritystä ei voida perustaa tänne niiden varaan. Metsäteollisuuskin alkaa kohta köhimään, kun sähköinen asiointi vähentää paperin kulutusta.

Voisi olettaa, että korkealla verotuksella saataisiin mukava yhteiskunta aikaiseksi, joka sinällään houkuttelisi sekä osaajia, että yrityksiä. Aluksi kuvittelin, että Suomi olisi keskimääräistä turvallisempi maa, mutta ainakin vuoden 2000 tilastot (PDF) eivät tällaista näkemystä tue. Ryöstöjen ja murtojen määrä saattaa olla vähäinen, mutta muu väkivalta näyttäisi olevan EU tasolla yläneljänneksessä. Muuten valvonta on kuitenkin tehokasta. Esimerkiksi elintarvikkeiden puhtaus on seikka, mitä itänaapurin hyvätuloiset arvostavat. Tässä mielessä on aika älytöntä, ettei Itä-Suomessa tarjota toisena kotimaisena venäjää, jolloin palvelun laatu nousisi, mikä houkuttelisi tänne enemmän kuluttajia.

Liikenteestä en löytänyt vertailukelpoisia tilastoja, joten en pysty arvioimaan, onko Suomi työntekijän kannalta houkutteleva paikka työmatkoja ajatellen. Logistiikan kannalta Suomi sijaitsee 'syrjässä', joten vientituotteiden tehtailulle kannattanee valita jokin markkinoita lähempänä oleva lokaatio.

Kaiken järjen mukaan täällä pitäisi olla ennätysterveitä ihmisiä, kun terveydenhuoltoon satsataan niin paljon. Pikainen haku osoittaa, että Suomi kuuluu terveyden puolesta maailman kärkeen. Tämän luulisi houkuttelevan osaajia ja toisaalta työnantajan näkökulmasta vähentävän sairauspoissaoloja.

Koulutuksen puolesta täällä ollaan maailman kärkiluokkaa, mutta kuten em. sosiaalialan esimerkki osoittaa, niin pätevyys vaatimukset, ainakin muodollisesti, saattavat olla liian korkeita. Tarvitseeko postinkantajan olla maisteri, siivojan kandi ja tiskaajan tohtori selvitäkseen töistään? Yritystoiminnan kannalta ei paljoa lämmitä, jos täällä on tuhatmäärin höttölogian tohtoreita, mikäli höttölogialle ei ole teollisuudessa tarvetta. Suomessa kovinta laatua taitavat edustaa insinöörit ja designerit kansainvälisesti vertailtuna. Muotoilijoiden kohdalla kysyntä ei tällä hetkellä vastaa tarjontaa ja Nokian vaikeudet varmasti laskevat insinöörien kysyntää lähiaikoina. Toisaalta monet Nokiasta lähtevät varmasti rupeavat toteuttamaan omia visioitaan Jollan tavoin, jolloin uusia IT-alan yrityksiä syntyy.

IT-ala kuitenkin on hyvin globaalia, joten voidaan pohtia, onko tarvetta perustaa Suomeen yritystä ja onko tarpeen jäädä Suomeen tekemään työtä alalla, johon Suomessa on hankittu koulutus. Ihmiset eivät kuitenkaan ole valtion koneen osia, vaan heillä on vapaus valita itselleen paras vaihtoehto. Mikäli asuntovelka painaa päälle, niin ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen perustaa riskialtista yritystä kaikkein hankalimpaan paikkaan.

Onko Suomi-brändin markkinointi epäonnistunut? Pitäisikö hehkuttaa enemmän sitä, että Suomessa on EU:n puhtaimmat raaka-aineet ja terveimmät työntekijät? Onko moinen EU:n direktiivien vastaista? Jollain tapaa kuitenkin pitäisi houkutella osaava työvoima Suomeen. Kun Suomessa on läjä osaajia, niin yritys on helppo perustaa, kun työvoimaa on rutkasti tarjoila. Tämä on kuitenkin muna-kana ongelma, sillä työvoima pääosin hakeutuu paikkoihin, joissa on työvoimapulaa. Suomeen tarvitaan siis teollisuuden yrityksiä luomaan kysyntää työntekijöille. Nykyinen ilmapiiri ei ole houkutteleva moiseen toimintaan.

Se, mitä Suomi eniten nyt tarvitsee on kansalaisten tietoisuuden lisäämistä talousasioihin liittyen. Tuntuu siltä, että ihan perusasioiden kanssa ollaan pahasti hukassa, varsinkin globaalilla ja pitkäaikaisuudella ajateltuna. Asioiden arvottamisen kanssa ei kyetä elämään reaalitodellisuudessa, vaan kaikki on aina kasvua, kehitystä ja lisäystä. Esimerkiksi surullisenkuuluisa Ihan tavallisia asioita-kampanja sai Arhinmäeltä ihan aiheellista kritiikkiä, mutta ratkaisuehdotukset eivät olleet kovinkaan rakentavia:

Selvitysten mukaan nuoret kaipaavat elämänsä nivelvaiheissa kasvokkaista kontaktia esimerkiksi ammatinvalinnanohjaajien, työnantajien, koulutusneuvojien ja nuorisotyöntekijöiden kanssa.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja elää maailmassa, jossa julkista sektoria voi paisuttaa loputtomiin. On kyllä totta, että syrjäytyneestä seuraa melkoiset kustannukset valtiolle, joten syrjäytymisen estäminen on tärkeä asia, mutta keinojen tulisi olla kustannustehokkaita.

Kustannustehokkuus on se, mitä julkinen sektori tällä hetkellä kaipaa. Suomessa on totuttu hyvinvointivaltiomaiseen elämään ja jokainen kriittinen kommentti tai leikkausehdotus saa huikean vastareaktion, jossa tietyt arvot liittyen ihmisten hyvinvointiin nostetaan reaalitodellisuuden yläpuolelle. Totuus kuitenkin on se, että hyvinvoinnista on nyt leikattava. Niin epämiellyttävältä kuin ajatus kuulostaakin, niin liikkuvan poliisin lakkauttaminen oli askel oikeaan suuntaan. Enempää leikkauksia poliisin toimintaan ei kuitenkaan kannata toteuttaa, sillä saadut säästöt menetetään pian harmaassa taloudessa ja entistä vihamielisempänä ilmapiirinä teollisuustoimintaa kohtaan. Toisaalta veroparatiisien käyttö ei ole niin laitonta puuhaa, etteikö sitä kannattaisi harjoittaa. Jos haluat pitää yrityksesi hengissä, niin luovat verojärjestelyt ovat oletusarvoisia.

Tämän kirjoituksen alussa mainittiin, että toimeentulotukihakemusten käsittelystä ei selvitä. Ratkaisuksi ehdotettiin väen lisäämistä. Millä tahansa muulla alalla lähtökohtaisesti ruvettaisiin pohtimaan prosessin tehostamista. Tukimallia tulisi yksinkertaistaa, jotta hakemusten käsittelyyn ei menisi niin paljoa aikaa. Osa hakijoista kärsisi tästä ja osa voittaisi. Epäoikeudenmukaista? Kyllä, mutta elämä on. Terveydenhuollon puolella ruuvia on jo väännetty melkoisesti, joten leikkauksia ja tehostamista ei paljoa enää voida harrastaa. Ratkaisuna voisi olla, että yksityisten terveyspalveluiden käyttö tehtäisiin sen verran houkuttelevaksi, että keksituloisetkin mielummin maksaisivat hoidon, ainakin osin, itse.

Ilkeältä kuulostava ratkaisu on myös se, että Suurille ikäluokille ei vain yksinkertaisesti tarjota, niin hyvää vanhusten huoltoa, mitä edeltävälle sukupolvelle (josko tuo nyt on edes mahdollista). Kun eläkeläisiä alkaa suhteessa olemaan liikaa työikäisiin nähden, niin ei voida lähteä siitä ajatuksesta, että työikäsistä puristetaan viimeisetkin mehut ulos, jotta eläkeläisten asema olisi hyvä. Asiaa pitäisi ajatella pitkällä aikavälillä ja seuraavakin sukupolvi tulisi huomioida. Tuleva sukupolvi joutuu maksamaan nykyiset velat takaisin. Mieleeni tulee taannoinen TV-lupa kampanja, jossa kaupan kassalla henkilö antaa kassahenkilölle kortin, jossa lukee 'Seuraava maksaa'. Tämä on ilkikurisen itsekästä toimintaa.

Minun työurani aikana valtionvelkaa tuskin pyritään maksamaan takaisin. Lähtökohtaisesti tulisi ajatella, että seuraavalla sukupolvella tulisi olla helpompi ja mukavampi elämä kuin edellisellä. Teknologia kehittyy ja yhteiskuntaa muokataan siihen malliin, että vähemmällä saa enemmän. Mutta ollaanko nyt tultu moisen tien päähän? Maailmassa väestönkasvu on lähtenyt käsistä ja tulevaisuudessa joudutaan varmasti pohtimaan, mistä saadaan kaikille yksilöille ravintoa. Tässä mielessä Suomessa on hyvä tilanne, kun suuressa maassa on vähän väkeä (ja paljon elinkelpoista tilaa). Suomen ei kuitenkaan kannata paisuttaa väestöään vastaamaan julkisen sektorin tarpeita, ei omalla, eikä tuontiväellä. Kun minä (ehkä) joskus pääsen eläkkeelle, niin miten ihmisarvoista tulee minun vanhustenhoito olemaan? Jos teollisuutta ei juurikaan ole ja verovaroista valtaosa menee lasten päivähoitoon samalla, kun kaikki ylimääräinen menee velkojen korkojen maksuun, niin millä rahalla minulle hommataan vaippojen vaihtaja? Todennäköisesti minun omalla rahallani, jota nyt ollaan verottamassa niin pirusti. Entäpä minun jälkikasvuni? Jos joudun käyttämään kaikki varani omaan eläkkeeseeni, niin enpä paljoa voi jälkikasvuni tarpeita tyydyttää. Perinnöksi jää vain henkilökohtainen velka. Siitäkin todennäköisesti pyritään veroittamaan.

Viren laskeskelee seuraavaa:

Jos bruttoveroaste nousee jatkuvasti prosentin vuodessa, mihin hallituksen politiikka käytännössä johtaa, vuonna 2050 kaikki on sitten ohi: veroaste on sata.

Vuonna 2051 veroaste olisi satayksi. Koko palkka menee maksuun ja lisäksi pitäisi vielä antaa verokarhulle tippiäkin.

Talouden ymmärtämättömyydestä, eritoten teollisuusyritystoiminnan kohdalla, kertoo hyvin optioiden ja bonusten järjetön parjaaminen. Kun perusduunaria potkitaan pihalle, mutta johdolle maksetaa bonusta, niin varmaan monen mieleen tulee ajatus, että törkeätä! Mietitäänpä asiaa hieman johdon ja yrityksen kannalta. Kuten edellä mainitsin, niin koulutettu ja kokenut väki ovat vapaita maan kansalaisia. Heillä on oikeus vaihtaa työpaikkaa. Kun yrityksellä alkaa mennä huonosti (monesti johdon toimista riippumatta), niin miksi henkilön enää kannattaisi olla tuollaisessa pestissä? Kun laiva alkaa upota, niin kannattaa luikkia karkuun mahdollisimman nopeasti. Osaava johtaja, jolla on kontakteja ja kokemusta, ei tule jäämään pitkäksi aikaa ilman pestiä. Toisaalta, jos on osaava johtaja, niin miksi mennä yrityksen johtoon, jos alamäki on jo hurja? Kuka haluaa mennä stressaavaan työhön, joka mahdollisesti loppuu nopeasti ja jättää epäonnistujan viitan harteille?

Yrityksen kannalta taas heikkona hetkenä johtajan vaihto ei ole ollenkaan hyvä asia. Ensinnäkin, se kertoo sijoittajille karua kieltä: edes meidän firman johtaja ei usko firmaan. Toisekseen, johtajan mukana lähtee rutkasti tietotaitoa. Uudelta johtajalta menee tovi, että pääsee edes jotenkin kärryille siitä, missä mennään ja mitä ollaan tehty. Yrityksen kannalta on siis erittäin tärkeää, että laskukaudella johtaja ei livistä karkuun.

Oma asiansa on, että kuinka suuri työssäpysymisbonuksen tulisi olla. Myöskin jatkuvat bonukset riippumatta siitä meneekö firmalla hyvin vai huonosti ovat kyseenalaisia. Eritoten valtionyrityksissä tulisi jotain kontrollia olla, sillä johdon vastuu on pienempi. Valtionyritys ei mene konkkaan, koska veronmaksajilta voidaan repiä selkänahasta lisää rahaa nostamaan tunaroitu yritys takaisin pystyyn.

Onneksi suurin osa sentää ymmärtää sen, että esimerkiksi pienemmillä paikkakunnilla, joissa koko talous rakentuu suuren tehtaan tai vastaavan toimintaan, tehtaan alasajosta seura hieman laajemmatkin vaikutukset. Jos 400 työntekijää pistetään pellolle, niin kulutus kunnassa laskee roimasti. Ravintolat, parturit, autokorjaamot ja muut pienyrittäjät joutuvat tiukoille. Kunnan verotulot laskevat monta pykälää ja tällöin terveydenhuolto, sosiaalitoimet, koulutus ja moni muu kärsii. Heikko koulutus ja epäonnistuneet sosiaalitoimet taas lisäävät syrjäytymistä, mikä ei varmastikaan ollut alkuperäinen tarkoitus julkisen sektorin paisuttelussa.

Näin kunnallisvaalien lähestyessä ihmisissä lisääntyy kaikki-mulle-heti-nyt-ajattelu samassa suhteessa, kuin poliitikolta tulee lupauksia. Harvassa taitaa olla ne poliitikot, jotka lupaavat parantaa kunnan taloutta nostamalla teollisuuden houkuttelevuutta julkisen sektorin kustannuksella. Aika turha on sättiä kreikkalaisia asioiden sössimisestä, jos itse ei sen parempaan pysty.

-PYO

Sananvapauden pilkkaajat

Helsingin sanomien kolumnisti Mikael Pentikäinen tuo oman kortensa sananvapauskeskusteluun, josta yksi esimerkki löytyy täältä. Keskustelun taustalla on taaskin sama kuvio kuin noin seitsemän vuotta sitten. Länsimaalainen taho julkaisee Muhammedia rienaavaa dataa ja suuri joukko muslimeja aloittaa riehumisen. Monen muun lailla en ole nähnyt videota, josta tämä kaikki taas leimahti tuleen. Mutta monen muun lailla olen valmis antamaan oman mielipiteeni asiasta. Kaiken kaikkiaan kummastuttaa, kuinka moni taho näkee, että pilkka ei kuulu sananvapauteen tai sananvapauteen kuuluu vastuu, mikäli joku sanomasta loukkaantuu. Itse pidän moisia henkilöitä sananvapauden pilkkaajina.

Mielestäni selkeästi valheellinen ja herjaava väittämä yksittäisestä henkilöstä, varsinkin asiantuntijan roolista esitettynä, saattaa ylittää sanavapauden rajat. Esimerkiksi, jos talonyhtiön kokouksessa väittäisin tietyn naapurini olevan pedofiili, niin näkisin, että tapaus voisi täyttää rikoksen merkit. Mahdollisesti muutama muukin tapaus, jossa sanoma ei nauti sanavapauden suojaa, on olemassa, mutta nämä ovat ennemminkin poikkeuksia. Yleisesti ottaen sananvapauden tulisi olla mahdollisimman laaja.

Pentikäinen kirjoittaa:

Ky­syin vast­ikään tans­ka­lai­sel­ta kol­le­gal­ta, jul­kai­si­si­ko Jyl­lands-Pos­ten pi­la­ku­vat nyt, kun se tie­tää, mi­tä kaik­kea nii­den jul­kai­se­mi­ses­ta voi seu­ra­ta.
Vas­taus oli sel­vä: ei. "Yk­si­kään pi­la­ku­va ei ole ih­mis­elä­män ar­voi­nen", hän pe­rus­te­li.

Tähän on helppo yhtyä. Kukaan ei saisi menettää henkeä pilan takia. Fanitan suuresti piilokameraohjelmia, mutta en ollenkaan pidä piloista, joissa kohde loukkaantuu fyysisesti tai henkisesti. Lievä nolo tilanne on ok, mutta suoranainen häpäisy ei. Taannoisten pilakuvien kohde, Muhammed, tuskin pilakuvista tuohtui, kun minun tietämykseni mukaan herra on siirtynyt jo mukavemmille maille. Sama koskee nykyistä kohua Muhammed-videosta.

Video-tapauksessa on kuitenkin menetetty ihmiselämä. Itseasiassa, pilan seurauksena neljä ihmistä on kuollut ja useita loukkaantunut. Voidaan olla sitä taikka tätä mieltä siitä, että oliko tämä ikävä tapahtuma seurausta pilavideosta vai poliittisista patoutumista. Olettaen kuitenkin, että tapahtumat lähtivät liikkeelle pilavideosta, tahtoisin ihmisten ymmärtävän, että "Yk­si­kään pi­la­ku­va ei ole ih­mis­elä­män ar­voi­nen"-lausahdus ei niinkään koske amerikkalaista elokuvan tekijää tai elokuvan julkaisupalvelua, vaan muutamaa muslimi-yksilöä Libyasta, jotka barbaarisesti surmasivat ihmisiä. On suorastaan käsittämätöntä, kuinka joku taho ei voi ymmärtää, että rikoksen ihmisyyttä vastaan ei ole tehnyt pilkkavideon tuottaja, vaan videosta tuohtuneet tahot. Mikäli taustalla ei ole pilkkavideo, vaan Libyan poliittinen tilanne, niin minkä hemmetin takia täällä sitten pohditaan, että rikkoiko video sananvapauden rajoja epämieluisasti kyseenalaistamalla jonkun arvomaailmaa?

Meinasin kirjoittaa tähän, että eipä ole muslimiyhteisöltä pahoittelua tullut siitä, että osa heidän jäsenistään on tehnyt äärimmäisiä typeryyksiä. Ilokseni voinen kuitenkin todeta, että olin väärässä ja melko nopeasti löytyi ainakin muutama yksilö, joka on sitä mieltä, että uskonnonloukkaamattomuuden nimissä ei saa riistä (täysin sivullisen) ihmisen henkeä. Toivoisin, että tällaisia muslimiyksilöitä näkyisi enemmän ja useammin, myös Suomessa. Ihmiset muodostavat mielipiteensä kokemastaan, lukemastaan ja näkemästään. Mikäli useimmiten mediassa näkee uutisia, missä muslimit räyhäävät, riehuvat ja tappavat, niin tällainen käytös liitetään mielikuvaan keskivertomuslimista. Vaikka keskivertomuslimi olisikin ihan tavallinen työssäkäyvä veronmaksaja, niin hänen olemus ei ylitä uutiskynnystä. Mediassa pitäisi näkyä enemmän muslimeita, jotka edustavat kehitystä, sivistyneisyyttä ja muita vastaavia arvoja, joita länsimaiden lisäksi arvostetaan myös esim. aasialaisessa kulttuurissa.

Kan­sa­lais­va­pauk­sia puo­lus­ta­van Free­dom Hou­sen mu­kaan vain al­le 15 pro­sent­tia maail­man ih­mi­sis­tä elää mais­sa, jois­sa on va­paa me­dia.

Rivien välistä olen lukevinani, että absoluuttisella mittarilla median vapaus on positiivinen ilmiö. Absoluuttisella mittarilla tarkoitan tässä objektiivista kulttuurista riippumatonta kantaa, jossa voidaan olettaa, että verrattuna menneeseen aikaan nykyinen ilmiö tai sen suuntaus on parempi, johtuen kehityksestä. Esimerkiksi naisten äänioikeutta voidaan pitää hyvänä ilmiönä vertaamalla nykytilannetta aikaan, jolloin äänioikeutta ei naisille annettu. Naisten äänioikeus on myös kulttuurillisesti melko riippumaton. Toisin sanoen, hyvin erilaisissa kulttuureissa ollaan sitä mieltä, että naisille äänioikeuden antaminen on hyvä juttu, tai vähintäänkin ei-huono juttu. Näkisin myös, että sananvapaus tällaisella abosluuttisella mittarilla on enempi hyvä juttu kuin huono juttu.

Mikäli median vapaus tällä tavalla nähdään hyvänä asiana, niin voitaisiin pitää oikeutettuna, että kyseistä hyvyyttä kannattaa vaalia ja toivoa, että ilmiö leviää myös noihin maihin, joissa kyseistä hyvyyttä ei ole tarjoilla. On huomattavasti kyseenalaisempaa, että voidaanko hyvyyttä toimittaa väkipakolla paikkoihin, joissa sitä ei ole. Mielestäni ei, mutta siitä tarkemmin joku toinen kerta. Pääpiirteittäin kuitenkin voidaan todeta, että on ok, jos toimintaa harrastetaan omassa yhteisössä tai omien rajojen sisäpuolella. Tässä mielessä Internet, jossa tämänkertainen pilkkavideo sijaitsee, on hieman hankalahko alue. Jätän tarkemmat perustelut toiseen kertaan, mutta näkisin, että on aika OK, että Jenkit harjoittavat sananvapautta Internetissä, koska a) Internet on lähinnä jenkkien rakentama kyhäelmä ja b) aika harvan on pakko mennä Youtubeen katsomaan kyseistä videota. Tästäkin mielestä on kovin kummallista, että henkilö, jolla sananvapaus on, kritisoi omaa oikeuttaan esittää mielipidettään, koska se saattaa loukata jotakuta.

Loukkaantuahan voi kuka mistäkin varsinkin, jos taustalla on jokin uskomus. Aikuisen ihmisen tulisi osata kohauttaa olkapäitään ja jatkaa elämäänsä. Kuten edellä todettiin, kyseisen datan kokeminen, näkeminen tai lukeminen ei ole pakollista. Ymmärtääkseni kukaan ei pakota muslimia katsomaan pilakuvaa tai pilkkavideota. Mikäli pakottaa, niin pahuus ei asu pilakuvan tai pilkkavideon tekijässä, vaan tahossa, joka pakottaa ihmistä kokemaan epämieluisuutta.

Mikä olisi Pentikäisen reaktio, jos hänet pakotettaisiin esittämään mielipiteensä?

Oli­sin kal­lis­tu­nut tu­ke­maan nä­ke­mys­tä, jon­ka mu­kaan Goog­len oli­si pi­tä­nyt pois­taa ko­hu­vi­deo You­tu­bes­ta.
Mik­si? Mi­nul­le You­tu­be on me­dia, jon­ka si­säl­lös­tä sen omis­ta­jan pi­tää kan­taa jo­tain vas­tuu­ta. Ky­se ei ole sen­suu­ris­ta vaan sa­nan­va­pau­teen kuu­lu­van vas­tuun kan­ta­mi­ses­ta.

Oikeus ja velvollisuus. Vapaus ja vastuu. Mikä on vastuu siitä, että sanoo jotain? Mikä on ilmaisun vastuu? Onko vastuu se, että varmistaa, ettei kukaan loukkaannu ilmaisusta, niin sanomasta kuin metodista? Vai riittääkö, että vain harva siitä loukkaantuu? Onko loukkaantumisen määrällä ja laadulla väliä? Tarvitseeko vastuuta kantaa, jos mainitsen, että mikäli ilmaiset asian noin, niin loukkaannun hieman, en verisesti, mutta hieman? Mistä hiivatista joku tietää toisen reaktion ennen kuin ensimmäisen kerran tapahtuma tapahtuu?

Jos lähdetään ajatuksesta, että ennakkosensuuria ei tarvita, mutta jälkisensuuria tarvitaan, niin viimeistä lukuunottamatta edeltävät kysymykset ovat silti valideja. Itse pidä kuitenkin aika absurdina menettelyä, jossa kerran ilmaistu asia yritetään pyyhkiä pois. Esimerkiksi, kun Halla-aho tuomittiin parista rikoksesta, niin osan hänen tekstistä määrättiin poistettavaksi. Mikä tässä oikein oli tavoite? Kyseinen sanoma oli jo ilmaistu ja suuri mediakohu vain paisutti sanoman näkyvyyttä. Tämä myös aiheutti poistettavien tekstien levitystä. Ymmärtääkseni julksisuusperiaatteen vuoksi tekstit ovat nähtävillä oikeuden papereissa hamaan maailmanloppuun asti. Tuskinpa kuitenkaan yksittäinen blogikirjoituksen sanoma elää paria vuotta pidempään, sillä maailma pukaa ulos paljon uutta tietoa. Näkisin, että oikeus teki karhunpalveluksen sille taholle, jota lain henki pyrkii suojelemaan. Yleisesti ottaen jälkisensuurissa käy usein näin. Jos sanoisin, että älä klikkaa tätä linkkiä, niin moni varmasti kiellosta huolimatta tekee, koska on äärimmäisen kiinnostunut, että mitä tuo kielletty hedelmä sisältää.

"On­ko sa­nan­va­paus niin yli­ver­tai­sen py­hä, et­tä si­tä pi­täi­si puo­lus­taa, vaik­ka se joh­tai­si suur­so­taan tai ih­mis­kun­nan pe­ri­ka­toon", poh­ti sen­suu­ria puol­ta­nut kir­jai­li­ja Claes An­ders­son.

Hieman taivuttaen pyhän määritelmää voisin sanoa, että sananvapaus on sen verran "pyhä", että sitä pitää puolustaa, vaikka se johtaisi suursotaan. Mikään teko, joka johtaa ihmiskunnan perikatoon ei ole millään tavoin perusteltavissa. Tuollaisia tekoja ei kuitenkaan käytännössä katsoen ole. Anderssonin mustanmaalailu ei edusta filosofisten paradoksien parhautta, vaan suppeaa ajattelua, johon en olisi uskonut noin kokeneen herran alentuvan.

Jos joku haluaa pohtia pilkkavideotapahtumaa filosofisemmalla tasolla, niin tässäpä pieni viaton kysymys: Mitä, jos Muhammedille ei olisi annettu ilmaisuvapautta?

-PYO
(9.10.2012 päivitys: avainsanat lisätty)

Miesten ja naisten tasa-arvo-ongelmat

Sattuneista syistä päädyin lueskelemaan Heidi Hautalan blogikirjoitusta muutaman vuoden takaa. Itse kirjoitus ei ole niinkään kiintoisa (tiivistettynä: "Lisää naisia valtaan"), mutta kommenttiosuudesta löytyy monia kiintoisia möläytyksiä. Nimimerkki Arvo Tasanko kirjoittaa:

Miehet ovat käytännössä kaikilla yleisesti käytetyillä elämänlaadun mittareilla mitattuna keskimäärin huono-osaisempi ja kyselyjen mukaan onnettomampi sukupuoli.

Suomi on hyvinvointivaltio, mutta voivatko miehet ja naiset täällä tasa-arvoisen hyvin? Kun puhutaan tasa-arvon edistämisestä, niin ainakin minulle tulee mieleen, että naisten asemaa parannetaan urakalla ja siinä sivussa tehdään näön vuoksi jotain toimenpiteitä, jotka edistävät miesten asemaa. Onko tasa-arvotoimintaan allokoidut resurssit kohdistettu oikeisiin ongelmakohtiin? Erityisesti kiinnostaa, millainen tilanne on nuorten kohdalla tällä hetkellä. Miten hyvät mahdollisuudet tulevilla työntekijöillä on tasa-arvoiseen elämään Suomessa? Nuorten kohdalla asioita voidaan ohjata kuntoon tulevaisuutta ennakoiden. Vanhemmissa ikäryhmissä perustat on rakennettu ja valinnat tehty jo vuosikymmeniä sitten. Voi olla hieman vaikeampaa runnoa kuntoon sellaista, mikä on jo 75 vuotta ollut retuperällä. Liiallisia korjaustoimenpiteitä tulisi myöskin välttää, ettei 30 vuoden päästä jouduta korjaamaan kurssia päinvastaiseen suuntaan. Tässä mielessä lakitekstiin taiteiltu alla oleva pätkä on loppulausahduksen takia hävyttömän huono.

Tämän lain tarkoituksena on estää sukupuoleen perustuva syrjintä ja edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä tässä tarkoituksessa parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä.

Pieni disclaimer. Valitettavasti en löytänyt selkeää mittaristoa elämänlaadun mittaamiseksi. Elämänlaatu, hyvä elämä ja hyvinvointi eivät ole yksiselitteisiä käsitteitä. Filosofisella tasolla asiaa on pohdittu ainakin 2000 vuotta ja erilaisia määritelmiä on vino pino. Resurssini eivät millään riitä kaikkien mahdollisten elämänlaatumittareiden analysoimiseen, mutta toisaalta en haluaisi rajoittautua vain yhteen näkemykseen. Tämän vuoksi otan elementtejä vähän sieltä täältä, mikä voi joidenkin lukijoiden mielestä vaikuttaa lähinnä tarkoituksen hakuiselta. Valinnoissa varmasti peilautuu oma elämänfilosofiani jollain tasolla, mutta pyrin kuitenkin käyttämään yleisesti arvostettuja lähteitä.

Tässä välissä pahoittelen, että tilastot tulevat olemaan pitkälti ensimmäiset vastaantulevat eivätkä uusimmat mahdolliset. Pelkkien elämänlaatumittareiden etsimiseen menee rutosti vaivaa ja tilastoja, joissa asiat on eritelty sukupuolen mukaan, ei ihan helpolla löydy. Pyrin kuitenkin siihen, että lähteet olisivat edes 2000-luvulta.

Googlettamalla ensimmäisten hakujen joukossa on Human Development Index. Odotettu elinikä, lukutaito, koulutus ja elintaso toimivat mittareina kyseisessä mallissa. Vekkulisti elämän kvalitatiivisuutta mitataan kvantitatiivisesti, mutta on toki huomatta, että mallin kehittäjät ovatkin ekonomisteja. Pidän tätä kovin heppoisena lähestymistapana, mutta aloitetaan silti tällä.

Lähdetään liikkeelle odotetusta eliniästä. Vastasyntyneiden elinajan odote on miehillä 77.2 vuotta ja naisilla 83.5 vuotta. Ero ei ole suuri, 6.3 vuotta. Vuoden 2011 lopussa miehiä oli 2 652 534 kpl ja naisia 2 748 733 kpl. 0-50 vuotiaiden kohdalla miehiä on joka ikäryhmässä hieman enemmän, mutta  50-90+ vuotiaiden kohdalla miesten suhteellinen osuus tippuu roimasti, kun mennään iäkkäämpään suuntaan.

Jatketaan lukutaidolla, joka on Suomessa erittäin hyvä. OKM:n sivuilta löytynee seuraavaa koskien 15-vuotiaiden lukutaitoa:

Tyttöjen heikkoa lukutaitoa selitti mm. kodin matala taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen asema, kun taas pojilla se ei ennustanut heikkoa lukutaitoa. Sen sijaan pojilla todennäköisyys heikkoon lukutaitoon kasvoi, jos vauraassa kodissa kulttuurin arvostus oli suhteellisen vähäistä. Pelkkä kodin vauraus ei ole yhteydessä lukutaitoon

Tarkemmasta raportista [PDF] ilmenee, että

Suurin haaste on huomattavan suuri lukutaidon sukupuoliero. Tyttöjen keskimääräinen lukutaito on jopa puolentoista kouluvuoden edistyksen verran poikia edellä.

Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijat ja suoritetut tutkinnot koulutussektorin ja sukupuolen mukaan tilasto vuodelta 2010 viittaisi siihen, että kaikenkaikkiaan opiskelijoita oli tuolloin 1.2 miljoonaa. Näistä 51% naisia. Peruskoulun suorittaneista naisia on hieman alle puolet. Lukion suorittaneista naisia oli 58%, ammatillisen koulutuksen suorittaneista 51%, ammattikorkeakoulukoulutuksen suorittaneista 63% ja yliopistokoulutuksen suorittaneista 58% (ei sisällä jatko-opiskelijoita). Nuoria miehiä on siis Suomessa hieman enemmän kuin nuoria naisia. Siitä huolimatta jatkotutkintoja suorittavat pienoisella enemmistöllä naiset. Ammattikorkeakouluissa sukupuolijakauma on yllättävänkin suuri.

En löytänyt tilastoa (taloudellisesta) elintasosta, jossa asiaa olisi tarkasteltu eri sukupuolten suhteen. Elintasoa voidaan tarkastella myös muistakin kuin taloudellisista näkökulmista, esimerkiksi turvallisuuden ja terveyden suhteen. Onnellisuus, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja vastaavat termit esiintyvät myös elemänlaadun määritteissä.

Palkkakeskusteluiden hokema "naisen euro on 80 senttiä" ja naisjohtajien määrän vähyys on tullut käsiteltyä jo aiemmin. Samat työehdot ja säädökset koskevat molempia sukupuolia. Vuoden 2008 tasa-arvobarometrin [PDF] mukaan naiset kokevat, että heidän sukupuolestaan on enemmän haittaa työnsaannin ja urakehityksen kannalta. Naiset vastasivat kokeneensa myös enemmän vähättelyä työpaikoilla. Miehet taas vastasivat, että hoitovapaan järjestäminen on miesten osalta hankalaa, vaikka parannusta tilanteeseen on tullut.

Työvoimatutkimuksen [PDF] mukaan 2012 heinäkuun työttömyysasto oli 6.9%

Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2012 heinäkuussa 192 000, saman verran kuin edellisen vuoden heinäkuussa. Työttömiä miehiä oli 98 000 [n. 51%] ja naisia 94 000 henkeä [n.49%].

Nuorten kohdalta 2010 vuoden artikkeli tiedottaa:

Keväisin työnhaku on aktiivisinta ja työttömänä olevien nuorten määrä kasvaa etenkin touko- ja kesäkuussa. Viime vuoden toukokuussa 15-24-vuotiaita työttömiä miehiä oli 85 000 [53%] ja naisia 74 000 [47%].

Rikkaimpien suomalaisten kärkikastissa on enemmän miehiä kuin naisia. 2009 vuoden tulonjakotilasto kertoo kaikenlaista köyhyydestä.

Ikääntyneiden naisten pienituloisuus on yleisempää kuin ikääntyneiden miesten.

Vuotta aikaisemmin julkaistussa kirjassa kuitenkin todetaan, että juurikin vanhemmille naisille on kertynyt viimeaikoina omaisuutta. Jostain syystä alle 75-vuotiaiden ryhmistä ei ollut tehty erittelyä sukupuolen mukaan, joten en kykene sanomaan, mikä on tilanne nuorten kohdalla.

Sotaa Suomessa ei ainakaan minun tietojeni mukaan tällä hetkellä käydä. Luonnonkatastrofit ovat täällä melko harvinaisia ja vähäisiä. En myöskään usko, että niissä tilastollisesti kärsisi toinen sukupuoli toista enemmän. Suomessa tapahtuvasta kidutuksesta en löytänyt mitään virallisia dokumentteja. Ihmisoikeudet täällä taitavat olla aika tasapuolisia. En keksi mitään lakiin kirjattua oikeutta, mikä Suomessa koskisi vain toista sukupuolta. Raskauden keskeyttäminen lienee ainoa, mutta en käsittele sitä tässä sen enempää. Velvollisuudet valtiota kohtaan ovat molemmilla sukupuolilla samat, poislukien tietenkin varusmiespalvelus.

Rikoksen uhriksi joutuu joka viides suomalainen vuosittain. Vuonna 2010 pahoinpidellyistä (33 000 uhria) miehiä oli 63 prosenttia ja naisia 37 prosenttia. Alaikäisistä pahoinpidellyistä 65% oli poikia. Vuosina 2002-2009 [PDF] tapetuista (960 uhria) n. 70% oli miehiä ja 30% naisia. Muista rikoksista en löytänyt tilastoja uhrien sukupuolesta, mutta veikkaanpa, että raiskauksissa uhrit ovat pääosin naisia. Kun katsoo koko vuoden tilastoa, niin tappoja tehdään vuosittain n. sata, raiskauksia melkein tuhat ja pahoinpitelyitä yli 30 000. Näiden tietojen valossa (olettaen, että ryöstöt, lasten hyväskikäytöt ja virkamiehen vastustamiset menevät suurin piirtein tasan uhrien sukupuolten mukaan) miehet joutuvat useimmin rikosten uhriksi.

Vuoden 2008 tasa-arvobarometrin [PDF] mukaan 

Ulkona illalla liikkuessa naisista vajaa puolet naisista ja miehistä vajaa viidennes ilmoitti vuonna 2008 pelkäävänsä väkivaltaa tai olevansa sen takia varuillaan usein tai silloin tällöin.

Naisista noin joka neljäs ja miehistä vähemmän kuin joka kymmenes ilmoitti karsineensa iltamenoja, ja taksia on pelon takia käyttänyt 59 % naisista ja 27 % miehistä.

Vuonna 2008 vankilassa istuvista keskimäärin 6.6% oli naisia ja 93.4% miehiä.

Toukokuun 1. päivänä 2008 tehdyn vankirakenneselvityksen mukaan 40 prosentilla vankeusvangeista oli tuomion päärikoksena joko henki- tai muu väkivaltarikos. Omaisuusrikokset (22%), huumausainerikokset (16%) ja liikennejuopumukset (13%) olivat seuraavina.

Ville Hinkkasen julkaisun [PDF] mukaan miehille langetetaan keskimäärin ankarampia tuomioita kuin naisille, mutta

Naisten rikollisuus poikkeaa tekotavoiltaan miesten rikollisuudesta, ja lisäksi eroja on erityisesti vastaajien aikaisemmissa tuomioissa ja rikoskäyttäytymisessä

Fyysisen vamman aiheuttaneista tapaturmista [PDF] vuonna 2009 sattui naisille n. 52% ja miehille 48%. Työtapaturmista [PDF] vuonna 2009 vähintään neljän päivän työkyvyttömyyteen johtaneet työpaikkatapaturmista 68.6% sattui miehille (mikä oli 7.1 %-yksikköä vähemmän kuin vuonna 2001). Liikenneonnettomuuksissa miehiä kuolee vuosittain n. 100 ja naisia n. 30.

Tauteihin kuoli vuonna 2010 n. 50 000 henkeä. Näistä naisia 51% ja miehiä 49%. Mielenterveyden kannalta psykiatrinen erikoissairaanhoidon tilastoraportti vuodelta 2010 sanoo seuraavaa:

Miehiä ja naisia oli laitoshoidon potilaista yhtä paljon. Sukupuolijakauma vaihtelee kuitenkin ikäryhmittäin. Alle 14-vuotiaista ja 25–59-vuotiaista potilaista suurempi osa on miehiä, kun naisten osuus 15–25-vuotiaissa ja yli 60-vuotiaissa on suurempi

Itsemurhatilastoissa miehiä on vuosittain yli 70% ja naisia alle 30%. Päihdehuoltoyksiköiden huumeasikkaista miehiä oli vuonna 2010 69%. Vuosina 2004-2008 [PDF] mielenterveyshäiriöstä johtuvista korvatuista sairauspäivistä 60% oli naisten pitämiä ja 40% miesten.

Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi vuonna 2008 yhteensä 25 003 Suomessa asuvaa henkilöä. Heistä 12 654 eli 51 % oli miehiä. Mielenterveyden häiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi 8 513 henkilöä: 3 982 [n.47%] miestä ja 4 531 [n.53%] naista.

Vuonna 2008 runsas viidennes eli 1 848 henkilöä mielenterveyden häiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneistä oli alle 30-vuotiaita.

Jälkimmäisessä ei tarkemmin eritelty sukupuolten mukaan, mutta alle 30v masennuksen takia eläköityneistä n. 35% oli miehiä ja 65% oli naisia. Masennus on karkeasti ottaen diagnoosina joka toiseen mielenterveyshäiriöön (jos nyt tulkitsin lähdettä oikein).

Vuoden 2008 tasa-arvobarometrin [PDF] mukaan 

Naisista noin joka kolmas on kokenut seksuaalista häirintää kahden viime vuoden aikana, miehistä 13 %. Tilanne on pysynyt muuttumattomana molempien sukupuolten osalta vuodesta 1998 vuoteen 2008. Nuorempia häiritään useammin kuin vanhempia

Yksinäisyydestä kärsivistä en löytänyt mitään tilastoja! Syrjäytyneistä nuorista on vuoden 2012 tilaston [PDF] mukaan miehiä 64% ja naisia 36%.

Syrjäytyneiden nuorten miesten tilastoa heikentää hieman se, että syrjäytyneiksi ei lasketa naisia jotka hoitavat lapsiaan kotona. Vuonna 2010 lapsiaan oli kotona hoitamassa 8 443 vertailuryhmään kuuluvaa naista.

Ohimennen mainittakoon seikka, joka varmaan kiinnostaa tämän blogin lukijakuntaa:

Jos ero nuorten miesten ja naisten syrjäytymisessä on iso, kantaväestön ja vieraskielisten nuorten ero on huima.

Yksinäisistä asunnottomista selvityksen mukaan vuonna 2010 oli naisia n. 17.5% ja miehiä 82.5%. "Nuoria alle 25-vuotiaita on asunnottomista noin 17 %". Näissä tilastoissa ei siis ole mukana sukulaisten/kavereiden nurkissa pyöriviä. Myös erinäiset laitoksissa oleskelijat on tilastoista poissa.


Siinäpä varmaan olivat tärkeimmät elämisen/elämänlaadun mittarit tähän hätään. Hihkaiskaa toki, jos joku oleellinen jäi huomioimatta.

Yhteenveto

Naiset kokevat työelämässä enemmän sukupuoleen suuntautuvaa syrjintää ja vähättelyä. Naiset kokevat huomattavasti enemmän seksuaalista häirintää ja väkivallan pelkoa kuin miehet. Naisille sattuu tapaturmia enemmän kuin miehille. Naisten kohdalla mielenterveyshäiriöt ovat paljon yleisempiä kuin miesten kohdalla. 

Miehet kokevat paljon enemmän väkivaltaa kuin naiset. Miesten keskuudessa asunnottomuus ja syrjäytyminen on yleisempää. Miehet tekevät enemmän itsemurhia, kuolevat useammin liikenneonnettomuuksissa/työtapaturmissa ja yleisestikin elävät vähemmän kuin naiset. Miesten koulutus/koulumenestys on hieman heikompi kuin naisilla (poislukien varusmieskoulutus).

Muiden asioiden kohdalla erot eivät ole kovin suuria. Mielenterveyshäiriöitä lukuunottamatta tilanne on kuitenkin huonompi miesten kannalta, kun on kyse nuorista.

Mitkä näistä epätasaisista seikoista ovat sitten sukupuolen omaa syytä, mitkä yhteiskunnan korjattavissa ja mitkä vain biologisten tekijöiden ohjaamia seikkoja? Onko miesten syytä, että he elävät lyhemmän aikaa tai omaavat heikomman lukutaidon? Onko naisten syytä, että heillä on enemmän mielenterveysongelmia ja väkivallanpelkoa?

Koska teksti on jo nyt rasittavan pitkä, niin jätän näiden asioiden selvittelyn toiseen kertaan.

Alussa esitetty väittämä, että miehet olisivat monilla elämänlaadun mittareilla se heikompi osapuoli, ei ole kuitenkaan ihan tuulesta temmattu. On hieman mystistä, miten paljon tasa-arvokeskustelu keskittyy lähinnä työelämän tasapäistämiseen. Miksi niin monet muut osa-alueet on jätetty vähemmälle huomiolle julkisessa keskustelussa? Onko niin, että julkisen keskustelun kävijät eivät itse haudo itsemurhaa tai joudu työskentelemään väkivaltaisessa ympäristössä ja täten eivät näe muita tasa-arvo-ongelmia kuin omien/työtovereiden urankehitykset?

-PYO

ps. Pahoittelen, jos jossain kohtaa PDF-tiedostoon on linkattu siitä ilmoittamatta.

pps. Jos joku on asiaa pohdiskeellut, niin Uusi Suomi-lehden Puheenvuoro-blogilla Poliittisesti epäkorrekti ja tällä blogilla ei ole yhteistä tekijää kirjoittajien joukossa. Avatarini olen kerran vaihtanut, mutta blogini nimeä en kyllä rupea vaihtamaan. Toivottavasti sekaannuksilta vältytään.

Rikoksen uhrit

Olen pohtinut aikaisemmin rikollisuutta rikollisen näkökulmasta. Olen esittänyt ajatuksia siitä, mikä ajaa ihmisiä tekemään rikoksia, siitä, miten niitä tulisi rankaista, sekä siitä, millä tasolla moraali on tällä hetkellä. Viimeinen, otsikolla "Välinpitämättömyys ja vastuunpakoilu" varustettu kirjoitus, koski lähinnä liikenteessä (ml. parkkipaikat) sattuvaa autojen kolhimista ja karkuun menoa. Tänään olikin lehdessä melkoisen hyvä esimerkki kyseisestä toiminnasta. Autoilija ajoi rajusti päin moottoripyöräilijää ja pakeni paikalta. Oli teko tahallinen tai ei, niin paikalta karkaaminen ei ole kyllä hyväksyttävää. Ymmärrän kyllä, että on kiire tai taidot ei riitä ensiapuun, mutta kyllä vähintäänkin voisi katsoa, että sattuiko, soittaa tarvittaessa hälytyskeskukseen ja antaa omat yhteystiedot, vaikka vammat vaikuttaisivatkin vähäisiltä. Miksi ajaja pakeni paikalta?

Uskon syvästi, että jokaisella ihmisellä on jonkinlainen moraali (pl. henkisesti sairaat yksilöt). Mikäli sattuu vahinko tai typeryyksissään (lue: kännissä) tulee tehtyä vähän jotain harkitsematonta, niin päässä käydään pikainen asian analysointi. Tässä vaiheessa ihmismieli on yllättävän hyvä valehtelemaan itselleen. "Ei sille niin pahasti käynyt...", "Se oli sen oma vika...", "Eiköhän joku muu sitä auta..." tai jokin vastaava toteamus tulee mieleen. Omaa moraalia pönkitetään keksityillä selityksillä, jotta itselle tulee parempi mieli. Tai tarkemmin sanottuna, jotta itselle ei tule niin paha mieli. Kun mieli asetetaan tilaan, jossa 1) ei olla syyllisiä ja 2) mitään pahempaa ei ole tapahtunut, niin päässä ei pyöri vastuuntunto niin häiritsevästi. Omaa elämää voidaan siis jatkaa melkolailla normaalisti. Hetken päästä tapahtumaa ei edes muista, joten mitä väliä. Mutta, mikä on tilanne uhrin kannalta?

Uhri voi kärsiä tavalla tai toisella: A) fyysisesti, B) henkisesti, C) sosiaalisesti, D) resurssillisesti tai E) jollain muulla tavalla. Tämä ei siis koske vain liikennerikkomuksia, vaan kaikenlaisia tapahtumia, missä joku kärsii.

A. Fyysinen kärsimys

Lievimmillään fyysinen kärsimys on vain hetkittäistä. Joku läpsäisee kovaa takapuoleen ja se sattuu, mutta mitään pysyviä vammoja ei jää. Mustelmat paranee ja arvetkin saattavat olla huomaamattomia. Jotkut vammat hankaloittavat elämää, jotkut taas tekevät elämästä erittäin rasittavaa. Pahimmillaan fyysinen kärsimys aiheuttaa paralyysia, koomaa tai kuolemaa.


B. Henkinen kärsimys

Koulusurmasta selvinneet, raiskatut, kidutuksen uhrit yms. saavat usein pitkäikäsiä traumoja. Pelkotilat, masennus, tunnehäiriöt ja muut psyykkiset oireet eivät koske vain uhreja, mutta myös uhrien omaisia. Kun ajatuksissa pyörii koko ajan jokin ikävä tapahtuma on vaikea keskittyä esimerkiksi työhön tai rentoutua vapaa-aikana. Uhri saattaa joutua jopa lopun elämäänsä käyttämään lääkkeitä ja käymään terapiassa, jotta kykenee jatkamaan elämäänsä 'normaalissa tilassa'. Monet ajattelevat, että psyykkisistä oireista kärsivät ovat vässyköitä ja tosimies ei vähästä hätkähdä. Valitettavasti on inhimillistä saada traumoja. Viime kesänä TV:stä tuli ohjelma, jossa joku oli ajanut itsemurhatarkoituksessa rekkaa päin. Ohjelmassa ollut rekkakuski totesi, että ehkä olisi ollut fiksumpaa 'alentua' keskustelemaan asiasta, eikä vain kantaa tapausta yksin sisällään.

C. Sosiaalinen kärsimys

Osittain sidoksissa edelliseen uhrille saattaa syntyä sosiaalista kärsimystä. Uhri saattaa vältellä sosiaalisia tilanteita. Esimerkiksi raiskattu nainen saattaa kokea ongelmalliseksi lähestyä tuntemattomia miehiä. Sinkkunaiselle tämä voi olla hyvinkin kova paikka. Sosiaalinen kärsimys saattaa olla myös maineen menettämistä tai vastaavaa. Joissain kulttuureissa (lue: uskonnoissa) raiskatuksi tuleminen on naisen oma vika. Kyseinen yhteisö ajattelee, että hän itse on sitä kerjännyt pukeutumisellaan. Sen vuoksi raiskaaja on uhri ja raiskattu on syyllinen. Tietyissä tilanteissa voidaan ajatella, että uhri oli tyhmä, kun noin teki. Uhrin on nolo myöntää, että joutui rikoksen uhriksi. Esimerkiksi raiskatuksi tulleen miehen voi olla äärimmäisen hankala tuoda tapaustaan esille, koska sosiaalinen ympäristö pitää ajatusta lähinnä koomisena.

Sosiaalinen kärsimys saattaa olla myös maineen menetystä. Tässä tapauksessa puhutaan ennemminkin vääristä syytöksistä. Kun ihmisiä aletaan syyttää pedofiliasta, piratismista, rasismista, satanismista tai muusta, niin hänen demonisoidaan pahaksi ihmiseksi. Nykyjournalismissa on tapana, että tällaisesta revitellään etusivun otsikoita, vaikka taustalla ei olisi mitään todisteita tapahtuneesta. Jos luen tämän päivän lööppilehden, niin ajattelen, että henkilö X on rikollinen, kun en huomisen lehteä lue ja oikaisua näe.

D. Resurssillinen kärsimys

Resursseja ovat lähinnä aika ja raha, mutta myös muuta saattaa menettää. Esimerkiksi jokin perintökalu saattaa olla rahallisesti melko arvoton, mutta sen tunnearvo voi olla hyvinkin suuri. Eritoten varkauksien uhrit kärsivät usein resurssillisesti. Varkaat usein keskittyvät arvokkaisiin tavaroihin, jolloin taloudellinen menetys on suuri. Vaikka taloudellista menetystä ei juurikaan tapahtuisi, niin uhrille koituu joka taupauksessa harmia. Esimerkiksi takaisin saatu varastettu pyörä on poissa uhrin käytöstä. Kun aamulla ei pääsekään töihin normaalisti, niin ongelmia saattaa syntyä. Harmi voitaisiin ehkä laskea henkiseksi resurssiksi, mutta olen sitä mieltä, että parempi keskittyä tässä vain 'mitattavissa oleviin' kärsimyksiin.

Mahdollisesti muitakin kärsimyksiä on, mutta keskityn tässä nyt vain oleellisimpiin.

Kärsimys, vaiva ja kompensaatio

Edellä on listattu erinäisiä kärsimyksiä, mitä uhrille saattaa syntyä. Niissä on huomioitava, että tietyille henkilöille tietyt kärsimykset saattavat aiheuttaa erilaisia vaikutuksia. Esimerkiksi köyhä ei välttämättä kykene korvaamaan omatoimisesti varastettua tavaraa, mallille naaman runnominen voi aiheuttaa ammatin menetyksen, poliitikolle sosiaalinen mustanmaalaus voi viedä lopunkin uskottavuuden ja niin edelleen. Osa voi vain kohautta olkapäitään jouduttuaan tietyn rikoksen uhriksi, mutta toisille siitä saatta koitua ongelmia pitkäksikin aikaa. Pitäisi siis jotenkin suhteuttaa rikos uhrin asemaan. Asenne ei kuitenkaan voi olla se, että rumia miehiä saa lyödä turpaan ja rikkailta saa varastaa, mutta jokin kärsmyskerroin voisi olla paikallaan.

Ennenkuin mennään rikoksen uhrille koituvaan vaivaan, niin on todettava, että kunnon kansalaisille koituu ennaltaehkäisevää vaivaa rikollisten takia. Poliisi julkaisi tässä kesällä tiedotteen siitä, kuinka asukkaan tulisi valmistautua rikollisia varten lomalle lähtiessään. Teksti oli huumorimielellä kirjoitettu rikollisen näkökulmasta; "näin autat rikollisia".

Sivumennen sanoen: Huumorintajuni on mielestäni melkoisen laaja, mutta tätä en pitänyt hauskana (mutta en kyllä toisaalta loukkaavanakaan). Teekkarihuumorihenkinen virallinen tiedote jokseenkin syö poliisin uskottavuutta. Passipoliiseilta (ja poliitikoilta) toivon kyllä edelleen pieniä letkautuksia. Ankeissa tilanteissa huumori piristää paremmin kuin tosikkoilu. Suurissa murhetilanteissa asiallisuus tulisi kuitenkin säilyttää.

Oli huumoria tai ei, niin poliisin tiedote on sisällöltään tyly. Annetaan ohjeita, että tee näin ja näin, niin säästyt murtovarkaiden murheilta. Ihmisten tulisi siis rakentaa lomansa murtovarkaiden asenteen mukaan. Itse toivoisin eläväni yhteiskunnassa, jossa poliisi virallisesti tiedottaisi, että "Erittäin hyvää lomaa, ota rennosti! Me hoidamme rikolliset puolestasi". Mutta näin ei tapahdu Suomen hyvinvointivaltiossa. Täällä kansalaiset maksavat ökysummia veroistaan ja luopuvat aseenkanto-oikeuksistaan, jotta turvallisuus voidaan laittaa poliisin niskoille. Poliisilta kuitenkin viedään resurssit ja 'aseet', jotta rikollisille voitaisiin mitään tehdä.

En yhtään kyllä ihmettele poliisin asennetta, kun resurssit eivät millään riitä siihen, että rikolliset voitaisiin saada kiinni tai, että voitaisiin suorittaa sen verta perusteellinen tutkinta, että todisteet riittäisivät syytetyn tuomitsemiseen. Ja kaiken kukkuraksi, vaikka näin kävisikin, niin mokoma on taas vapaalla jalalla ennenkuin pollarit saavat paperinsa mapitettua. Todistajan näkökulmasta tilanne on melkolailla samanlainen. Onko järkeä mennä puhumaan pahaa syytetystä, joka jo samana iltana saattaa tulla oven taakse kirveen kanssa?

Aiemmin jo kirjoittelinkin, että uhreille systeemin pitäisi olla helppo ja vaivaton. Kun uhrille tulee jo valmiiksi kärsimystä, niin pitääkö prosessin olla hänen kannaltaan hankala ja epäedullinen? Väittäisin, että valtaosa pienemmistä rikoksista painetaan villaisella, koska uhri ei usko, että tekijää saadaan kiinni. Jos tällaisessa tilanteessa kärsimys ei ole kovinkaan suuri, mutta ilmoituksen tekoon nähtävä vaiva on, niin normi-ihminen osaa laskeskella, että ei ole vaivan väärti. Mihin tämä sitten johtaa? Siihen, että rikollinen voi helposti laskeskella, että tiettyjä temppuja voi huoletta tehdä, kun uhri ei siitä vaivaudu syytettä nostamaan. Tilanne johtaa myös siihen, että rikoksen uhri joutuu vain sietämään kärsimyksensä. Tämän lisäksi tilanne johtaa myös siihen, että potentiaalinenkin uhri joutuu näkemään vaivaa ehkäistäkseen joutumasta uhriksi. Tämä luonnollisesti syö potentiaalisen uhrin resursseja (myös niitä henkisiä). Onko oikeasti omaa typeryyttä, ettei asenna tietokoneeseensa palomuuria, ettei lukitse pyöräänsä ketjulukolla telineeseen tai ettei suojaa PIN-koodiaan nostaessaan rahaa? Eikö yhteiskunta tulisi perustua siihen, että tavallinen kansalainen saa elää helposti turvallista elämää?

Pidän hyvänä, ettei Suomessa ole samanlaista korvausmallia kuten USA:ssa. Täällä on turha vaatia älyttömiä korvauksia, mikäli ammut itseäsi päähän, kun aseen myyjä ei erikseen kieltänyt sitä tekemästä. Toivoisin kuitenkin, että uhrin vaiva saataisiin korvattua, jotta rikolliset joutuisivat vastuuseen teoistaan, eikä uhrin tarvitsisi kantaa vastuuta jokaisen oman elämänsä tuhonneen narkkarin tekosista. Tämä luonnollisesti tarkoittaisi myös sitä, että retku joutuisi itse korvaamaan kärsimysmaksut. Malli, jossa mutkan kautta valtio (eli veronmaksaja) korvaa ryökäleen tekoset ei ohjaa ryökälettä yhteiskuntakelvollisemmaksi. Ei myöskää ole oikein, että tavallinen kansalainen joutuu maksamaan ääliöosuuden pöllöilystä. Ongelmia tietenkin aiheuttavat temput, joissa teini käy spray-töhrimässä rakennuksia tai imuttamassa miljoona elokuvaa netistä. Tällöin korvausvaatimukset nousevat helposti niin korkeiksi, ettei tuolla yksilöllä ole kykyä niitä maksamaan.

Rangaistukset

Lähtökohtaisesti kannatan sitä, että pitää olla riittävät todisteet siitä, että joku on syyllinen johonkin tekoon. Pidän hieman huolestuttavana sellaista linjaa, jossa "oikeus ei pitänyt X:n selitystä uskottavana". Kun ollaan tilanteessa, jossa ollaan sana sanaa vastaan, niin ei kyllä voida luottaa muutaman ihmisen MuTuiluun.

Otetaanpa esimerkiksi tilanne, jossa todisteiden mukaan yhdyntä on tapahtunut naisen asunnossa ja nainen on sitä mieltä, että kyseessä oli raiskaus. Mies taas on sitä mieltä, että kyseessä oli täysin laillinen yhdyntätilanne, mutta jälkikäteen nainen keksi raiskauksen. Mikäli erinäiset aisiat osoittavat raiskauksen suuntaan, niin varmasti se kuulostaisi uskottavammalta selitykseltä. Mutta riittääkö se? Mikäli mies oikeasti puhuu totta ja on viaton, niin onko oikein tuomita hänet raiskauksesta (aiheuttaen täten vähintäänkin kärsimystä B, C ja D), koska se tuntui kahdesta vaihtoehdosta paremmalta? Mielestäni ei todellakaan! Todisteiden pitäisi olla riittävät, että syytetty voidaan todeta syylliseksi. Elämme kuitenkin reaalimaailmassa, joten ei voida vaatia, että todisteiden tulisi olla absoluuttisia ja kiistattomia. Tämä on mahdottomuus. Pientä realismia joudutaan vaatimaan, jolloin tällöin valitettavasti jokunen kriminaali ei joudu kärsimään tekosistaan, vaikka olisi syytä.

Tästä johtuen rangaistusmekanismi tulisi olla sellainen, että todisteiden kerryttäminen tulisi olla mahdollisimman helppoa ja mikäli rangaistus tulee, niin sen tulee olla tuntuva. Tämän lisäksi antautumisen ja poliisin työn helpottaminen tulisi nähdä lieventävänä tekijänä. Tällä hetkellä tekijän kannalta on huomattavasti fiksumpaa livistää paikalta ja kieltää kaikki (tai puhua paskaa), jos poliisi sattuu tekijän löytämään. Ikävä tosiasia on, että mitä hankalampi poliisin on saavuttaa tekijä ja kerryttää todisteita, sitä epätodennäköisempää on, että tekijä joutuu tuomituksi. Systeemin tulisi ohjata siihen, että parempi tunnustaa ja kantaa rehdisti vastuu, kuin pakoilla vastuutaan. Saavutetaanko tämä sillä, että uhrin ehdottomasti kannattaa tehdä ilmoitus, todistajan ehdottomasti kannattaa kertoa tietonsa poliisille ja tekijän ehdottomasti kannattaa antautua?

Liian rankat rangaistukset johtavat ei-mitään-hävittävää-tilanteeseen, joten aina tulisi olla niin, että tekijän olisi ehdottomasti parempi antautua välittömästi poliisille, kuin jatkaa pakoiluaan. Vaikka karhuryhmä olisi jo oven takana, niin silti täytyisi antaa jotain bonusta siitä, että tulee vapaahetoisesti ulos kädet ylhäällä.

Suomen tulisi olla valtio, jossa rikollisillakin olisi sen verta hyvä elää, että mielummin hakisivat vauhtia vankilan kautta kuin taistelisivat viimeiseen hengenvetoon. Suomen tulisi ehdottomasti olla valtio, jossa tavallisen kansalaisen ei tarvitsisi käyttää kaikkea aikaansa ja rahaansa varkaudenestojärjestelmien asentamiseen tai kaduilla kulkemisen pelkäämiseen. Kyllä koen, että tavallisena kansalaisena eläminen ei ole sen arvoista, jos sitä elämää joutuu ylläpitämään 24h/7. Jos joudun vahtaamaan omaa turvallisuuttani sen sijaan, että valtio tekee sen puolestani, niin kyllä vaadin, että minulla on myös oikeus kovempiin ehkäisy- ja suojelukeinoihin. On naurettavaa, että ketkujen oikeuksia puolustetaan ties millä tuilla, kun samalla tavis saa kustantaa kaiken lystin kärsiessään nilkkien omahyväisyydestä.

Uhrien asema on tässä maassa ala-arvostettu.

-PYO

Satuhetki: Aatu ja Zombi

Olipa kerran kaksi opiskelijapoikaa, Aatu ja Zombi, jotka asuivat vuokralla samassa kaksiossa. Aatu oli ahkera ja säästäväinen, kun Zombi taas kulutti viiniin enemmän raha kuin tienasi. Vuokra kuitenkin nousi tasaista tahtia ja molemmilla alkoi olla ongelmia maksaa asumisestaan niin mukavassa asunnossa. Molemmat päättivät ottaa pienen opintolainan, jotta voisivat hankkia kämppään uuden pesukoneen. Ajatuksena oli, että lainan voisi helposti maksaa takaisin, kun opinnot olisivat ohi ja aikaa jäisi enemmän työnteolle.

Kummankaan opinnot eivät kuitenkaan edenneet ihan toivottua tahtia ja alkoi näyttämään siltä, että kesätöiden palkka ja opintotuet eivät riittänee kattamaan opiskeluihin ja elämiseen meneviä kuluja. Kun vuokranantaja päätti nostaa taas vuokraa, pojat pitivät pienen kriisikokouksen. Aatu laskeskeli, että nykyisillä tuloilla ja menoilla hän kyllä kykenisi maksamaan vuokran. Zombi sanoi laskeskelleensa samoin, mutta todellisuudessa hän oli jo joutunut ottamaan pikavippifirmasta lisää lainaa. Kun seuraavan kuun vuokranmaksu tuli eteen, Aatulle paljastui karu totuus. Zombi ei kykenisi itse maksamaan vuokraa ja hänen pitäisi pian maksaa vippikin takaisin. Aatu ei millään kykenisi itse maksamaan koko asunnon vuokraa, joten jotain tarvitsisi tehdä. Aatulla on monta vaihtoehtoa käytettävänä:

1. Hyväntekeväisyys
Aatulla on säästöjä ja hänellä on tuloja melko lailla. Aatu voisi hyvin antaa Zombille parikymppiä ihan vain hyvää hyvyyttään ilman, että se juurikaan heilauttaisi Aatun taloutta. Zombi tarvitsisi kuitenkin ainakin 500 euroa, jotta selviäisi ongelmistaan. Tällaista summaa ei Aatu voi lahjoittaa, ilman säästötoimenpiteitä. Aatun tulisi siis laskea elintasoaan, että voisi lahjoittaa rahaa Zombille. Todennäköisesi Aatu joutuu joka tapauksessa laskemaan elintasoaan, että selviää omasta vuokranosuudestaan.

2. Laina
Aatu voisi lainata Zombille tarvittavat 500+ euroa. Ajatuksena on, että kun Zombi valmistuu ja pääsee oikeisiin töihin, hän voisi maksaa lainan takaisin korkojen kera. Zombin valmistuminen ei kuitenkaan vaikuta kovin vakuuttavalta, joten Aatu tuskin saisi rahojaan ainakaan kovin pikaisesti takaisin. Aatu ehdottaa, että Zombi voisi antaa takuiksi televisionsa, mutta tästä Zombi loukkaantuu suuresti. Ilman takuita takaisinmaksusta lainaa ei kannata tietenkään myöntää.

3. Lainatakaus
Koska todennäköisesti Zombi tarvitsisi enemmän kuin 500 euroa, niin Aatulla ei teoreettisestikaan ole mahdollisuutta lainata riittävää summaa Zombille. Zombi taas ei saa pankista lisää lainaa ilman takaajaa. Aatu voisi siis tulla takaajaksi, mutta ajatus ei tunnu kovinkaan miellyttävältä, sillä Zombi tuskin kykenisi maksamaan lainaa takaisin, jolloin Aatu joutuisi maksamaan lainan korkoineen. Aatulla on kuitenkin myös omat velat murehdittavana.

4. Sijoitus
Aatu voisi ostaa Zombille kitaran ja nuottikirjan, joiden avulla Zombi voisi tienata rahaa katusoittajana ja antaa osan tuotosta Aatulle. Zombin soittotaidot, motivaatio ja aika eivät kuitenkaan muodosta kovin uskottavaa kuvaa siitä, että Zombi saisi tienattua niin paljoa rahaa, että Aatu saisi takaisin kitaraan ja kirjaan menevät rahat. Joka tapauksessa, Zombi saattaisi saada tarpeeksi rahaa maksaakseen oman osuutensa vuokrasta.

5. Elintason alentaminen
Zombi voisi alentaa elintasoaan jättämällä viinit ja muotivaatteet vähemmälle. Hän voisi myydä televisionsa ja ottaa vastuulleen osan Aatun siivousvuoroista pienemmän vuokraosuuden nimissä. Aatun ei tarvitsisi siis omia rahojaan Zombille ojentaa lainana eikä lahjana. Ongelmana kuitenkin on se, että Zombin velat korkoineen ovat sitä luokkaa, että pelkillä säästötoimenpiteillä Zombi ei kykene todennäköisesti maksuista selviämään. Zombin asenne on myös sen kaltainen, että hittoako hänen tulee laskea elintasoaan, jos Aatukaan ei laske.

6. Tulos tai ulos
Vaikka Zombi on Aatun lapsuuden kaveri, niin aikuisten ihmisten tulisi hänen mielestään kyetä huolehtimaan itsestään. Aatua ei myöskään miellytä Zombin tuhlaileva elämäntapa taikka asenne, jolla Zombi syyttää ongelmistaan Aatua. Aatu voisikin todeta, että kivaa oli, mutta tämä loppuu nyt tähän ja etsiä itselleen yksiön, jonka vuokraan hänellä olisi varaa tai heittää Zombi pihalle ja ottaa tilalle joku maksukykyisempi kumppani.

Mitähän Aatun kannattaisi tehdä? Entä mitä Zombin kannattaisi tehdä? Entä, mitä jos Aatu ja Zombi olisivatkin velkaantuneita valtioita yhteisessä rahaliitossa? Millaisella vaihtoehtojen kokonaisuudella saataisiin taattua, että Zombin elinkustannukset ja tulot riittäisivät tulevaisuudessakin ylläpitämään yhteistä kassaa, sekä pelaamaan sovittujen sääntöjen mukaisesti? Mitä ongelmia Aatulle tulee, jos Zombi joutuu kadulle kerjäämään? Onko ylivelkaantuminen Zombin omaa syytä vai onko hänelle vain sattunut käymään huonommin kuin Aatulle? Onko Zombin velkaantuminen Aatun syytä?

Zombi-valtiolla on hieman vaikea tilanne edessään. Hänen tulisi pienentää rajusti julkista sektoria, laskea yleistä palkkatasoa, mutta silti samalla nostaa kulutusta. Aatu-valtion ei missään nimessä kannattaisi varojaan Zombille antaa, ennenkuin vakuuttavia merkkejä edellä mainitusta on nähtävissä. Niin kauan kun Zombin kansalaiset osoittavat kadulla mieltään säästöjä vastaan, on ihan turha luulla, että Zombissa säästöjä alkaisi syntymään. Aatulaisten kannattaa mielummin käyttää verovaransa omaan hyvinvointiin, kuin siirtää Zombi-valtioon, jossa tuntuva osa varoista katoaa parempiin taskuihin ennenkuin päätyy siihen, mihin ne on tarkoitettu. Ja vaikka varoja päätyykin oikeaan kohteeseen, niin jotenkin tulisi varmistaa, että ne sielläkin käytetään tehokkaasti.

Aatun ei tarvitse antaa Zombille keppiä, sitä tulee kyllä itsestäänkin ajan myötä, jos Zombi ei muuta tapojaan. Aatun kuitenkin kannattaa antaa Zombille porkkanaa, tosin vain sillä ehdolla, että porkkanan syötyään Zombi tekee Aatulle pienen vastapalveluksen. Tällainen voisi olla vaikkapa yksinoikeus tiettyjen tuotteiden myymiselle Zombivaltioon. Voitaisiin esimerkiksi sopia, että seuraavan 50 vuoden aikana kaikki Zombin julkisen sektorin kuljetuspanssariajoneuvot, risteilyalukset, paperikoneet yms. ostettaisiin vain Aatulta. Zombin kannalta olisi tietenkin parasta, että Aatun kansalaiset saisivat itse päättää, mihin uskottaviin Zombin yrityksiin rahansa sijoittavat. Uskoisin suuresti, että miljoona vastuunsa kantavaa sijoittajaa laittaa rahansa parempiin kohteisiin, kuin kourallinen toisten pelimerkeillä pelaavia poliitikkoja.
 

-PYO

ps. Jos Suomi joutuu lainaamaan tai edes takaamaan jonkun euro-maan lainoja, niin ei voida sanoa, että "muuten euro-kriisi leviää tännekin". Euro-kriisi on jo täällä, jos rahaa oikeasti joudutaan allokoimaan rahayksikön hyvinvointiin.

pps. Miten voi olla, että asiantuntijoilla ja tieteilijöillä on jatkuvasti täysin päinvastaisia näkemyksiä kriisin elinkaaresta tai Suomen roolista kriisissä? Onko asia todella NIIN monimutkainen, ettei tieteellisillä menetelmillä pystytä luomaan edes suurinpiirtein yhtenäisiä päätelmiä? Mielelläni luotan monissa asioissa alan asiantuntijoiden näkemyksiin, mutta tässä tapauksessa mielipiteiden vaihteluväli on sen verran suuri, ettei uskottavaa linjaa näy löytyvän.

Joukkosurma - Pelit ja pyssyt

Taas on Suomessa tapahtunut hirvittävä joukkosurma. Ja kuten yleensä, niin taas kerran on kaiken maailman pikkusielut päivittelemässä ja kieltämässä kuka mitäkin. Tapaus on järkyttävä, eikä sitä kunnolla voi terveellä järjellä ymmärtää. On kuitenkin ala-arvoista, että tekoa (tai lähinnä sen motivaatiota) pyritään selittämään yksinkertaisesti yhdellä tekijällä, joka kieltämällä maailmasta tulisi jälleen parempi paikka.

Tutustutaanpa aluksi Lauriin. Lauri (nimi muutettu) on henkilö, josta mahdollisesti olisi voinut tulla joukkosurmaaja. Taustatekijät olivat valmiina, mutta viimeisiä askeleita ei otettu ja surmaaminen on tapahtunut vain Laurin pääkopan sisällä.

Musta raivo on sitä, kun ihminen suuttuu silmittömästi, hän sananmukaisesti sokaistuu raivosta eikä pysty hallitsemaan käyttäytymistään. Usein hän ei muista asioita jälkeenpäin. Mustan raivon vallassa ihminen ampuu tolkuttomasti.

Valkoinen raivo ei sisällä hetkellistä impulssia eikä kiihtymystä. Tunnekylmästi todetaan, että tämä on epäoikeudenmukaista ja minun täytyy valmistautua kostamaan. Ajatusta voidaan pyörittää viikkoja.

En nyt ole ihan varma, miten tieteellistä tämä on, mutta ainakin ajatustasolla voidaan käyttää tätä jaottelua. Joukkotappajan profiilissa yleensä esiintyy koulukiusaamista, eristäytyneisyyttä ja mielenterveysongelmia.

Wikipediasta kaivettuna: Myyrmannin pommi-iskussa kuoli 7 ja haavoittui 166. Jokelassa 9 ja 12, Kauhajoella 11 ja 3, sekä Sellossa kuolleita oli 6. Yhteensä nämä traagiset tapaukset ovat vaatineen siis 33 kuolonuhria ja 181 haavoittunutta. Hyvinkään lukuja en tässä suostu käsittelemään.

Tarkastellaanpa ihan aluksi henkirikosten tilastoja yleisellä tasolla Suomessa (PDF vuodelta 2010). 1990-luvulta 2000-luvulle siirryttäessä henkirikoskuolleisuus on laskenut 31%. 100 000 asukasta kohden vuosittain nirhattiin 90-luvulla 3,0 henkeä ja 2000-2009 välisenä aikana 2,4 henkeä. Karkeasti laskettuna 90-luvulla tapettiin yhteensä 1500 henkeä ja 2000-luvulla 1200 henkeä. Henkirikoskuolemat ovat siis selkeästi vähentyneet viimeisen 10 vuoden aikana.

EU-tilastoissa Suomi on henkirikoskuolemien suhteen sijalla 6, Bulgarian ja Unkarin välissä. Viro, Latvia ja Liettua on ihan omilla luvuillaan kärjessä. Rakas naapurimme Ruotsi on sijalla 20. Viimeisellä sijalla, 29, on Irlanti. Kovin kiitettävästi Suomi ei siis sijoitu tilastoissa, muuhun Eurooppaan verrattuna.

Miehet ovat yliedustettuina sekä uhreina, että tekijöinä. Miesten osalta tekijä on keskimäärin 36-vuotias ja uhri 42-vuotias. 69% tapauksissa molemmat osapuolet ovat olleet humalassa ja 15% tapauksista molemmat ovat olleet selviä. Alkoholilla on siis useimmiten ollut osuutta tapauksissa. Noin 86% tapauksista uhri ja tekijä ovat tunteneet. Lopuissa uhri on ollut tekijälle tuntematon tai tietoa ei ole ollut saatavilla. 71% tapauksista on tapahtunut yksityistiloissa.

Eli mitä vähemmän tutut miehet juovat keskenään kotonaan, sitä vähemmän tappoja tässä maassa tulisi. Aikuinen ihminen pystyy aika hyvin päättämään, kenen kanssa pyörii (joskaan hän ei voi päättää, mihin perheeseen syntyy), joten välttämällä väkivaltaan ja ryypiskelyyn taipuvaa seuraa välttää melko hyvin joutumasta henkirikoksen uhriksi. Onkin kiintoisampaa pohtia, miten voidaan ehkäistä täysin tuntemattomiin kohdistuvat julmat joukkomurhat. Tarkastellaanpa siis muutamaa asiaa, jota halutaan kieltää/rajoittaa.

Tietokonepelit
Hyvinkään surmaajasta nostettiin heti otsikoihin Airsoft-taistelupeli. Muovikuula-aseet ovat minulle tuttuja viime vuosituhannelta, mutta vasta nyt ensimmäistä kertaa kuulen käytettävän termiä "taistelupeli" niiden yhteydessä. Ilmeisesti hän pelasi myös tietokonepelejä lukuisten kouluampujien ja Norjan joukkosurmaajan tavoin. Niin muuten pelaa tuhannet muutkin suomalaiset! Vuonna 2001 pelikonsoli löytyi 25% talouksista, joten pelaajien määrä on melkoinen. Ja tuossa on siis huomioitu vain pelikonsolit, ei tietokoneita. Kantaa ei myöskään oteta siihen, kuinka monta henkeä konsolia kussakin taloudessa käyttää.

Kiitos Facebook-pelien ja Angry Birdsin, rohkenisin sanoa, että reilusti yli puolet Suomen kansasta pelaa jokseenkin aktiivisesti jotain digitaalista peliä. Valitettavasti en löytänyt kunnon tilastoja Suomen kohdalta, mutta Jenkkien kohdalta tilastoja löytyy sieltä ja täältä. Ainoa pelaamiseen liittyvä kotimainen tilasto koskee ongelmapelaamista, eli rahapelejä. Vuodelta 1997 löytyy kuitenkin gradu, jossa tarkasteltu 12-vuotiaiden pelaamista.

14% pelaajista kertoi jännittävän pelin pelaamisen jälkeen joskus pelottaneen nukkumaanmennessä.

Kyseessä oli siis 12-vuotiaat. Edellälainatun lisäksi negatiivisena puolena voisi mainita liiallisesta pelaamisesta seuranneen väsymyksen. Yleisesti ottaen mielestäni liiallinen mikä_tahansa (postimerkkeilystä laihduttamiseen) aiheuttaa todennäköisesti jonkinlaisia ongelmia. Positiivisia puoliakin tutkimuksen mukaan löytyi, kuten tietotekniikkataitojen kehittyminen ja ryhmään kuulumisen vahvistuminen (peleistä keskustelemalla).

Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan pelaaminen vähentää stressiä.

nuoret, jotka eivät koskaan pelaa tietokonepelejä, kokevat stressiä kaksin verroin niihin nähden, jotka pelaavat usein. Näyttää myös siltä, että ahkerasti tietokonepelejä pelaavilla nuorilla olisi muita vähemmän kiinnostusta alkoholin nauttimiseen

Tässä videossa taas esitellään kilpapelaaja, joka pelaa peliä, jossa hakataan vastustajaa pisteiden toivossa. Videolta näkyy kuitenkin selvästi, että mitään aggressiota pelaajalla ei ole, vaan hän tulkitsee tilannetta suurin piirtein samalla tavalla kuin keihäänheittäjä omaa lajiaan. Jutussa myös todetaan, että osa elättää itsensä pelaamalla tietokonepelejä, joten pelaamisen kieltäminen tuhoaisi heidän tulonlähteensä.

Tietokonepelien vaikutusta aggressioon (ei siis suoranaisesti väkivaltaiseen käytökseen) on tutkittu ja ainakin vuodelta 2001 löytyy kooste (PDF). Lapsilla aggressiot lisääntyvät väkivaltaisten pelien pelaamisesta. Teinien ja nuorten aikuisten kohdalla tulokset ovat olleet liian ristiriitaisia päätelmien tekemiseksi.

Entäpä miten taistelupelit kouluttavat lapsista tappajia? Asiaa on käsitelty mm. täällä. Ajatuksena siis on, että pelaamalla ampupapelejä teinistä tulee tappokone. Kuka tahansa kamppailulajeja harrastanut voinee todeta, että pelaamalla tappelupelejä ei tulla tappelijaksi. Siihen vaaditaan hieman erilaista treeniä. Mitä tappamisen oppimiseen tulee, niin tässä toistuu kumma käsitys, mitä välillä kuulee siviilipalvelukseen aikovien suusta. He eivät mene armeijaan, koska siellä opetellaan tappamaan. Ensinnäkin, ottaen huomioon, kuinka moni tässä maassa on koulutettu kyseisessä laitoksessa tappamaan, niin tappoja tapahtuu aika vähän. Toiseksi, onko tosiaan niin, että yksikään sivaritaustainen ei kykene tappamaan, kun koulutus siihen puuhaan uupuu?

Rohkenisin väittää, että kyllä kuka tahansa 'osaa' tappaa. Armeijan käyneet tekevät sen taloudellisemmin ja turvallisemmin, jos nyt koulutuksen kannalta ajatellaan. Aika pitkälti sama pätee taistelupeleihin. Kyllä se henkilö osaa tappaa, vaikka ei mitään pelejä pelaisikaan (tästä varmaan löytyy jokunen todiste ajoilta ennen tietokonepelejä). Realistista taistelusimulaatiota käyttävä kuitenkin todennäköisesti kykenee tappopuuhissa parempaan tulokseen, kun yleensä harjoitus tuppaa tekemään mestarin. Se, että lähteekö moinen mestari sitten toteuttamaan itseään, kumpuaa jostain muualta. On myös hieman kyseenalaista, onko esim. World of Warcraft-peli realistinen taistelusimulaatio.

Lopuksi voisin vielä todeta, että monissa nykyisissä (addiktiivisissa) peleissä on myös sosiaalinen elementti. Vaikka henkilö istuisikin yksin pimeässä tietokoneen ääressä, niin pelin kautta hänellä voi virtuaalisesti olla kymmeniä ihka oikeita ystäviä ympäri maailmaa.

Ampuma-aseet

Koska Hyvinkään ampuja käytti kivääriä, eikä siis esim. pommia, kuten Myyrmannin tai Norjan tapauksessa, on täysin ymmärrettävää, että yks sun toinen taho on kieltämässä ampuma-aseita. Jokseenkin samat argumentit pyörii keskusteluissa aseiden puolesta ja vastaan. Aloitetaan kuitenkin tilastoista. On yleisesti tunnettu fakta, että Suomessa on kolmanneksi eniten käsiaseita USAn ja Jemenin jälkeen. Tosin tämä fakta ei ole totta.

Sisäasiainministeriön ylläpitämässä ampuma-aserekisterissä on noin 1 620 000 ampuma-asetta. (---) Sisäasiainministeriö arvioi Suomessa olevan enintään kymmeniä tuhansia luvattomia ampuma-aseita.

Oheisesta linkistä löytyy myös listaus aseiden ja henkirikosten määristä maittain. Venäjällä on aseita noin kolme kertaa vähemmän kuin Suomessa, mutta henkirikoksia siellä tehtaillaan kymmenkertainen määrä. Itävallassa on aseita suunnilleen samassa suhteessa kuin Suomessa, mutta täällä suoritetaan noin kolminkertainen määrä henkirikoksia. Selkeää korrelaatiota aseiden ja henkirikosten määrästä ei löydy.

Palataanpa alussa linkattuun henkirikostilastodokumenttiin. Sen mukaan 2002-2009 välisenä aikana ampuma-asetta käytettiin 17,5% tapauksista ja näistä noin puolet luvattomilla aseilla. Noissa tilastoissa on siis mukana Jokelan, Kauhajoen ja Sellon tapaukset. Myyrmannin pommi menee ilmeisesti kohtaan muut (3,8%). Yhteensä tapauksia tuona aikan on kirjattu 960. Ampuma-aseilla tehtyjä henkirikostapauksia on siis tuona aikana tapahtunut 168 kpl, eli noin 21 per vuosi, joista suunnilleen 10 luvattomilla aseilla. Teräaseilla henkirikoksia tehdään tuplasti verrattuna ampuma-aseisiin. Paljain käsin taas surmataan noin 26 kertaa vuodessa. Listasta löytyy myös myrkyt, nuorat (kuristus) ja tyynyt (tukehduttaminen) vähemmän käytettyinä tappovälineinä.

Veitsillä siis tapetaan huomattavasti useammin kuin ampuma-aseilla. Veitsiä kuitenkin löytyy lukuisia kappaleita joka taloudesta, joten määrään suhteutettuna ne eivät ole niin suosittuja. Lisäksi veitsillä on paljon muutakin käyttötarkoitusta. Vaikka veitsellä voidaan aiheuttaa joukkokuolemia, niin ampuma-aseella vähän kömpelömpikin saa hirvittävää jälkeä aikaiseksi, joten voitaneen sanoa, että ampuma-ase on tehokkaampi tappoväline. Pommeihin verrattuna ampuma-aseet eivät kuitenkaan ole kovinkaan tehokkaita (paitsi Norjan tapauksessa).

Jokelassa ja Kauhajoessa ampuma-ase oli laillinen, Sellossa ja Hyvinkäällä laiton. Sellon tapauksessa ase oli hankittu ulkomailta ja Hyvinkään tapauksessa lukitusta asekaapista avaimella juuri ennen tekohetkeä. Myyrmannin tapauksessa ase, eli pommi, oli itsetehty. Täydellisellä asekiellolla ei olisi siis estetty Sellon (jossa käytettiin myös veistä) tai Myyrmannin tapauksia. Hyvinkään tapaus olisi hyvinkin varmasti vältetty, mutta Jokelan ja Kauhajoen tapaukset ovat vähän kyseenalaisia. Jos tekijöillä ei olisi ollut ampuma-asetta, niin todennäköisesti tapaukset olisivat kuitenkin tapahtuneet, mutta jotenkin toisella tavalla. Ja jossittelua voisi jatkaa enemmänkin...

Suomessa on siis 1,6 miljoonaa laillista asetta ja vuosittain näillä tehdään 11 henkirikosta. Kieltämällä aseet kokonaan ei pystytä estämään kaikkia joukkomurhia, mutta mahdollisesti voidaan välttää monta kännissä tehtyä typeryyttä. Näitä voidaan kyllä rajoittaa alkolukoilla tai muilla menetelmillä, kuten tiukemmalla asekontrollilla. Jos ampuma-aseet kielletään, niin vähennetään siis henkirikoksia vuosittain 10-20 kappaletta (oletan, että ainakin joku tuikkaisee kännikaveriaan puukolla tai lyö kirveellä, jos pyssyä ei ole saatavilla), jäljelle jää kuitenkin noin sata vuosittaista henkirikosta, joissa ampuma-asekiellolla ei ole yhtään mitään vaikutusta.

Karkeasti teot voisi jakaa impulsiivisiin ja harkittuihin tekoihin. Impulsiivisissa teoissa kimppuun hyökätään jollain välineellä, mikä on käsien ulottuvilla. Harkitummissa teoissa pelataan resursseilla. Jotain välineitä on käytettävissä ja jotain voidaan hankkia. Sellon ampujalla oli pyssy jo vanhastaan, Myyrmannin pommittaja rakensi tekovälineen itse.

Päätelmät

Väkivalta on siis viime aikoina vähentynyt ja pelaaminen on lisääntynyt. Suomesta löytyy tuhansia pelaajia, mutta vain yksittäisiä joukkosurmaajia. Linkkiä aggression ja pelaamisen välillä ei ole tutkimuksista huolimatta pystytty osoittamaan. Pelaamisen on todettu vähentävän stressiä ja alkoholin käyttöä, joka yleisesti linkittyy henkirikoksiin. Tietokonepelien kieltäminen ei siis todellakaan ole mikään ratkaisu joukkosurmien tai muiden henkirikosten vähentämiseksi.

Ampuma-aseiden määrällä ei ole selkeää korrelaatiota henkirikosten kanssa. Ampuma-aseiden kieltäminen vähentää henkirikosten määrää ehkä noin kymmenellä prosentilla, mutta joukkosurmien kohdalla merkitys on huomattavasti pienempi. Mikäli ampuma-aseet kielletään, niin tekovälineet todennäköisesti vaihtuvat pommeihin, veitsiin tai johonkin ihan muuhun.

Optimitilanteessa varotoimilla ennaltaehkäistään hirmuteot. Mutta paljonko yksilön vapauksia halutaan rajoittaa? Otetaanko kiinni kaikki epäilyttävän näköiset keinoja kaihtamatta? Lontoossa pelko sai vallan ja metroasemalla poliisit ampuivat viattoman miehen luullen tätä terroristiksi. Ruvetaanko kenties laittamaan masentuneita tarkkailulistalle tai suljetulle osastolle? Luulisi, että tämän jälkeen kukaan ei uskalla hakeutua hoitoon omatoimisesti, jos uskoo kärsivänsä lievästä masennuksesta. Kielletäänkö pelit, elokuvat, kirjat, musiikki, urheilu, kuvataide, internet, lehdet, ja kaikki muu, ettei kenenkään mieleen vain tule kummallisia ajatuksi? Rajoitetaanko aseet, myrkyt, veitset, autot, työkalut, tylpät esineet, nuorat, tyynyt ja muut luvanvaraisiksi alkolukon ja videovalvonnan taakse? Mihin vedetään rajat ja millä perustein, jos asioita lähdetään kieltämään tai luvanvaraistamaan? Kyllähän aseistakin suurinta osaa käytetään ihan asiallisesti metsästykseen tai kilpa-ammuntatyppiseen harrastukseen.

Alussa mainitun Laurin tapauksessa ratkaisuna toimi se, että Lauri itse ymmärsi tilanteen ja hakeutui hoitoon. Perstuntumalta väittäisin, että tehokkainta olisi tarjota matala kynnys hoitoon pääsyyn. Lisäksi yleinen ilmapiiri pitäisi olla sellainen, että nuori mies voisi hakeutua hoitoon tuntematta häpeää siitä. Hoitoon eivät siis hakeutuisi 'hullut mielipuolet' ja 'säälittävät reppanat', vaan ihan 'tavalliset kansalaiset, joilla on elämässään vaikeita ongelmia'. Hoitoakin tulisi jatkaa tarpeeksi pitkään, tarvittaessa vaikka läpi elämän. Monissa tapauksissa tekijä on havaittu mielenterveysongelmia ja hän on jopa ollut hoidossa. Onko hoito päätetty lopettaa sen takia, että yhteiskunnan resurssit ovat loppuneet? Mielestäni on kuitenkin ihan ok käyttää vähäisiä resursseja siihen, että saadaan yksilö takaisin yhteiskuntakelpoiseksi varsinkin, jos siinä sivussa voidaan välttää kymmenen kuolonuhria.

Eräs tekijä on myös koulukiusaaminen ja osin siihen liittyvä eristäytyminen. Esimerkkinä Laurin tapaus.

Alkoi systemaattinen kiusaaminen. Jos Lauri pysytteli hiljaa tunneilla ja vetäytyi omiin oloihinsa, kiusaajat tyytyivät nimittelemään. Mutta kun kokeista tuli hyviä arvosanoja tai Lauri oli luokassa aktiivinen, alkoi rangaistusten jakeleminen.
[...]
Kun äiti lopulta suostui tulemaan kouluun puhumaan asiasta, opettajat sanoivat, että mitään tällaista ei ole tapahtunut.

Ilmiönä kiusaaminen on hieman hankala. Milloin kyseessä on kiusaaminen, milloin leikkimielinen kiusoittelu. Kiusaamisesta tulisi oikeusturvan takia olla myös näyttöä. Lapset ovat ilkeitä ja teinit tyhmiä. Todennäköisesti kiusaajistakin kasvaa ihan normaaleja tyyppejä lopulta, joten julmat rangaistukset eivät välttämättä ole kokonaisuuden kannalta järkeviä. Ehkä kiusatun tulisi itse pistää stoppi kiusaamiselle, tai sitten ei? Kiusaaminen on myös yllättävän yleistä.

Tutkimusten mukaan Suomen peruskouluissa kiusataan toistuvasti jopa yhtä lasta kymmenestä. Kahdenkymmenen oppilaan luokassa on arviolta yksi tai kaksi lasta, joita kiusataan. Kiusattujen lisäksi kouluissa on lukuisia oppilaita, jotka joko itse kiusaavat, seuraavat kiusaamista sivusta tai pelkäävät tulevansa kiusatuiksi. Jo pelko kiusatuksi tulemisesta voi heikentää oppilaiden viihtymistä koulussa.

Peruskoululaisia on tilastojen mukaan reilut 500 000. Koulukiusattuja on siis noin 50 000. Lienee selvää, että kaikista noista ei kasva joukkosurmaajia, mutta ehkä vähentäminen kannattaisi mielummin aloittaa koulukiusaamisesta, kuin aseista tai tietokonepeleistä. Tässä käytyjen tilastojen mukaan alkoholin kieltämiselläkin olisi suurempi vaikutus kuin ampuma-aseiden kieltämisellä.

Eristäytyminen onkin vielä hankalampi juttu. Koulukiusaamisessa on sentään melko selvää, että toinen on tekijä ja toinen on uhri, mutta eristäytymisessä ei voida selkeästi syyttää jotakuta. Osa ihmisistä vain sattuu jäämään sosiaalisten rinkien ulkopuolelle ja ketään ei voi pakottaa toisen kaveriksi. Mitäs siis tehdä silloin, kun koulusta ei löydy lapselle yhtään kaveria? Mitä tehdä silloin, kun teini haluaisi olla mukana muiden kanssa, mutta häntä ei haluta ottaa mukaan ja tieto kivoista tapahtumista ei edes kantaudu hänen korviinsa?

Yhteiskunta voi tehdä jotain näille asioille, mutta ei sekään ihmeisiin pysty. Ruben Stiller laukoo seuraavaa

Hän [Murhaaja] teki viime kädessä valintansa itse - joko täydessä ymmärryksessä tai ymmärrystä vailla.
[...]
Suomalainen päivystävä humanisti suosii nykyään sisäsiistejä yhteiskunnallisia selityksiä, eikä halua liata käsiään yksilön pahuuteen.

Yhteiskunnalla ei ole riittävästi resursseja taikka kykyä parantaa jokaista mielipuolta. Monissa tapauksissa yksilö joutuu itse tekemään asialle jotain. Koulukiusatun on tehtävä opettajille ja vanhemmille selväksi, että tilanne ei voi jatkua. Yksinäisen teinin on itse hakeuduttava vaikkapa jonkin harrastuksen (esim. tietokonepelaaminen tai kilpa-ammunta) piiriin, josta voisi ystäviä löytyä. Masentuneen nuoren tulisi itse tunnistaa oireensa ja hakeutua tarvittaessa hoitoon. Aseella toista osoittavan mielipuolen tulisi tajuta, että ei oikein tappaa toisia, vaikka kuinka elämä olisi potkinut itseä päähän. Yhteiskunnan tulisi antaa tukea ongelmien ratkaisemiseksi ja pyrkiä muuttamaan ilmapiiriä sellaiseksi, ettei syrjäytymistä tapahtuisi. Sanoisin, että nykyinen ilmapiiri on sellainen, että tavallinen kansalainen ei halua liata käsiään. Suljetaan vain silmät, käännetään selkä ja oletetaan, että yhteiskunta huolehtii tuonkin ongelmat.

Todennäköisesti tällä vaalikaudella ei oteta yhtään askelta kohti parempaa suuntaa, sillä sisäministerin hahmottamiskyky ei ulotu omien uskomusten ulkopuolelle.

-PYO
ps. Pitäkäähän ystävistänne huolta! Jonkun kanssa keskustelu yleensä auttaa roimasti ongelmien kanssa.

Välinpitämättömyys ja vastuunpakoilu

Olen pohdiskellut tässä blogissa liikennettä ja olen pohdiskellut myös rangaistuksia, sekä ihmisten käyttäytymisen ohjaamista muutenkin lakien avulla. Tiivistettynä pohdiskeluni ovat päätyneet suurin piirtein näille linjoille: 1) Rangaistuksen pitää olla sopivan pelottava 2) rangaistuksen jälkeen syyllisesta pitäisi tulla kelvollinen yhteiskunnan jäsen 3) sortamalla ihmisten vapauksia voidaan kaunistaa tilastoja 4) liikennekulttuurissa olisi parantamisen varaa.

Tässä olen viime aikoina erinäisistä lähteistä saanut lukea ikäviä uutisia lähinnä tuosta neljännestä kohdasta. Ensinnäkin joku kaistapää ajelee tahalleen lasten päälle. Kyseessä lienee ennemminkin pelottelu-, kuin taponyritysmeininkin, mutta lapsille on siti tullut pieniä vammoja.

rikokset ovat niin lieviä, ettei meillä [poliisilla] ole oikeutta saada terveystietoja

Tästä voisi päätellä, että autolla tahallisesti lasten päälle ajaminen on rikoksena lievä, vaikka teon tekisi toistuvasti. Pitääkö jonkun oikeasti jäädä auton alle ja menehtyä, ennenkuin voidaan todeta, että kyseessä on vakava rikos?

Lasten päälle ajellaan myös tahattomasti. Lapset odottelivat suojatien reunassa ja kun auto hidasti, niin lapset lähtivät ylittämään suojatietä. Yksi joutui auton tönäisemäksi ja kaksi törmäsi auton kylkeen.

Suojatie on sellaisella melko korkealla korokkeella, jonka vuoksi autot hiljentävät vauhtiaan näkivät he jalankulkijoita tai eivät. Tämän vuoksi lapset ovat saattaneet erehtyä luulemaan, että auto antaa heille tietä

Tässä taas on liikennejärjestelyissä onnistuttu suunnittelemaan epäonnistunut ratkaisu. Jokainen autolla ajava tietää, kuinka vittumaisia tuollaiset hidastetöyssyt ovat. Useimmat varmaankin kiinnittävät katseensa töyssyyn ja huomio kiintyy enemmän siihen, että töyssystä pääse mukavasti yli, eikä mahdolliseen kevyeen liikenteeseen. Tässä tapauksessa hidastanut auto antoi väärän signaalin lapsille. Kyseinen tapaus olisi siis todennäköisesti vältetty, mikäli kyseistä töyssyä ei olisi ollut. Pienellä etsimisellä en löytänyt kunnon tilastoja siitä, että töyssyt olisivat vähentäneet onnettomuuksia. Eräs uutinen kuitenkin kertoo, että hidasteet ovat tiukemman valvonnan ohella vähentäneet räikeitä ylinopeuksia.

Sivumennen vinkkinä kaikille autoille, jotka haluavat "päästää" kevyen liikenteen ylittämään autotien. Hidastakaa selkeästi, niin että auto on melkein pysähdyksissä 15m päästä suojatiestä. Lisäksi kannattaa antaa hyvissä ajoin käsimerkki tai vilkuttaa pitkiä valoja. Todella monet hidastavat hieman, sitten hieman lisää ja lopulta pysähtyvät sentin päähän suojatiestä antaakseen tietä. Varsinkin pyöräilijän näkövinkkelistä tämä on todella vittumaista, ellei ole valmiiksi jo pysähtynyt tien laitaan. Kun pyöräilijä huomaa auton, hän hidastaa vauhtia. Jos auto hidastaa, niin pyöräilijä joutuu hidastamaan lisää vauhtia. Jos auto vain ajaisi normaalisti, niin pyöräilijän olisi helpompi mitoittaa vauhtinsa ja mennä turvallisesti auton takaa.

Juu. Tiedän kyllä, että pyörän selästä pitäisi nousta ja taluttaa pyörä suojatien yli, ellei se ole pyörätien jatke, mutta tällainen käyttäytyminen on sen verran epäkäytännöllistä, että sitä harvoin näkee. Jouhevan liikenteen kannalta on parempi autoilijoillekin, että pyöräilijä ylittää tien parissa sekunnissa ajamalla, kuin että menee kymmenen sekuntia siihen, että pyöräilijä hidastaa, pysähtyy, nousee satulasta, taluttaa pyörän tien yli, nousee takaisin satulaan, kiihdyttää ja jatkaa matkaansa.

Mutta palataanpa tuohon kolme lapsiuhria tuottaneeseen hidastetöyssytapaukseen. Auto törmäsi poikaan ja tämä kaatui. Kuljettaja ei jäänyt paikalle tutustumaan mahdollisiin vammoihin, vaan pakeni paikalta. Myös sarjapäälleajaja on paennut aina paikalta, eikä suuresta uutisoinnista huolimatta ole omatoimisesti ilmoittautunut poliisille. Samanlainen käyttäytymismalli näyttää olevan muutenkin yleispätevä. Mies menetti suurikokoisen koiransa hallinnan parkkipaikalla ja tämä puri kakkosluokkalaista tyttöä kainaloon. Mies pakeni pikaisesti paikalta. Ymmärtääkseni mahdollinen avohaava kainalossa aiheuttaa melkoisen verenvuodon, joten oli onnea, ettei tytölle käynyt pahemmin.

Parkkipaikoista puheenollen, Tekniikan Maailmassa oli artikkeli ahtaista parkkipaikoista ja muutenkin teemana lehdessä oli kolhut(TM, 9/2012). Lehdessä mainitaa, että tilastojen mukaan 40% liikennevahingoista sattuu pysäköintialueella ja lähes aina vahingon aiheuttaja jää tuntemattomaksi, jolloin lommon korjaaminen, mikä ei ole siis halpaa puuhaa, jää auton omistajan vastuulle. Eräässäkin tapauksessa autoon oli ilmestnyt joukolla lommoja, eikä yhdessäkään tapauksessa tekijä ollut jättänyt yhteystietojaan.

Neljännen lommon jälkeen ei voinut enää muuta kuin ihmetellä ihmisten välinpitämättömyyttä toisen omaisuutta kohtaan.

Ymmärtääkseni pikkulapset ovat taidokkaita avaamaan ovet niin, että naapuriautoon tulee kolhu. Toisaalta, onhan tuo ymmärrettävää, kun autoilla kerran yritetään ajaa heidän päälle. Autoissa kyllä soisi olevan enemmän Lamborghini-tyyppisiä ovia, niin moiset kolhut vähenisivät rutkasti.

Samaisen lehden edellisessä numerossa oli tutkittu tilastoja kuolemaan johtaneista pyöräilyonnettomuuksista (TM 8/2012). Useimmiten onnettuudet sattuvat seniori-ikäisille, mikä pistää pohtimaan, että pitäisikö pyöräily kieltää sellaisilta, jotka eivät heikon kuntonsa takia kykene pyörää hallitsemaan. Monissa tapauksissa pyöräilykypärä olisi todennäköisesti pelastanut uhrin hengen. Artikkelissa kuitenkin mainittiin myös tapauksia, joissa kypärä oli päässä, mutta henki meni silti. Näissä tapauksissa auto oli törmännyt pyöräilijään suurella ylinopeudella. Kaikenkaikkiaan valtaosissa tapauksista, joissa pyöräilijä kohtasi auton, pyöräilijä ajoi sääntöjen mukaisesti, mutta autoilija ajoi välinpitämättömästi - ja tilanne johti siis kuolemaan.

Rattijuopumustilastot (PDF) ovat tietenkin vielä oma lukunsa. Mielenkiintoisita rattijuopon profiilissa on se, että hän on aiemminkin jäänyt kiinni rattijuopumuksesta. Suomessa rattijuopumuksen raja on 0,5 promillea. Promillelaskurin mukaan 80kg mies on 0,5 promillen humalassa juotuaan n. kolme pullollista olutta tunnin sisään. Vastaavasti 60kg nainen on suurinpiirtein samassa kunnossa kahden punkkulasillisen jälkeen. Todennäköisesti rajaa voisi hieman alentaa, mutta nollatoleranssi on monessa suhteessa järjetön ratkaisu, eli juuri sellainen, mitä kukkahattutädit ehdottelevat. Ensinnäkin mittaustarkkuuden takia vaaditaan aina pieni toleranssi. Toiseksi, erittäin pieni määrä alkoholia ei oleellisesti vaikuta ajokykyyn. Verrattuna esimerkiksi väsyneeseen tai kokemattomaan kuskiin, lasillisen kotikaljaa nauttinut kuski on varmasti turvallisempi henkilö liikenteessä. Kolmanneksi, nykyisissä rattijuopumusonnettomuuksissa kuljettaja lähes poikkeuksetta puhaltaa yli törkeän rattijuopumuksen rajan (1,2 promillea). Mitä hyötyä on siis alentaa rajaa, kun se kerran ylitetään nykyiselläänkin reippaasti? Vähän sama kuin pohtisi, että laittaisiko jalkaan kalossit vai pitävartiset kumisaappaat, kun vettä on ulkona kaulaan asti.

Asennemuutos lain, valvonnan ja rangaistuksien, vai tekniikan avulla?

Kuten tästä kirjoituksesta näkyy, niin vikaa on eniten asenteissa. Aika harvassa tapauksessa kyseessä on ymmärtämättömyys (aikaisemman kirjoitukseni ykköskohta). Voi olla, että joku ei ole tietoinen esimerkiksi siitä, että suojatien eteen pysähtynyttä autoa ei saa ohittaa pysähtymättä. Tämä on muuten sellainen temppu, jota näkee suurinpiirtein viikottain. Mikäli tällaista ymmärtämöttyyttä on olemassa, niin ei olisi ollenkaan pahitteeksi, että autoilijat pistettäisiin välillä kertaamaan liikennesääntöjä. EU-direktiivin mukaan ajokortit tullaan nykyisin uusimaan 15v. välein ja ajokortit yhtenäistetään EU:n alueella. (Ilmeisesti tämä on jo voimassa). Tämä on juuri sellainen direktiivi, joita EU:lta toivoisin enemmänkin käyräkurkkudirektiivien sijasta. Poliisi voisi aika ajoin muistuttaa tiedotusten avulla tietyistä liikennerikkomuksista, jotka ovat vaarallisia ja yleisiä. Ihmisen ymmärryskyky on kuitenkin rajattu, eikä kuljettajalta voida edellyttää, että hän ymmärtäisi jokaisen hieroglyfin, joka tienvarteen on sijoitettu. Liikennesäännöt, joiden rikkominen oleellisesti vaarantaa turvallisuutta, tulisi kuitenkin hallita.

Alkolukko menee mielestäni melko samaan luokkaan ruuhkamaksujen kanssa, eli heikosti toimiva tekninen ratkaisu. GPS-kyttärin tavoin alkolukko kuulostaa sellaiselta lisäosalta, jonka pystyy kotikonstein kiertämään. Kieltämättä joidenkin kohdalla alkolukko saattaisi olla toimiva ratkaisu. Joskus on saattanut arviointikyky pettää, jolloin veressä onkin oletettua enemmän alkoholia. Todellisuus kuitenkin lienee se, että useimmissa tapauksissa kyseessä on välinpitämättömyys. Ehkäpä rattijuopumuksesta kiinnijääneille voisi asentaa alkolukon, mutta tuo ei oikein ehkäise sitä ensimmäistä kertaa. Kortin menettäminen usein tarkoittaa sitä, että ajetaan sitten ilman korttia humalassa. Ajoneuvon menettäminen taas saattaa olla tietyissä tapauksissa kohtuuton rangaistus. Ajatellaanpa tapausta, että joku vähätuloinen joutuu tekemään työmatkansa aina autolla, mutta yhden kerran edellä mainittu arviointikyky pettää ja pikkusievässä lähdetään vaikkapa siirtämään autoa parkkipaikalla. Jos tuolloin jää kiinni ja menettää autonsa, niin voi olla, että samalla työntekokin loppuu ja tämä ei ole yhteiskunnan kannalta hyvä vaihtoehto.

Mitenkä sitten saataisiin estettyä autoilijoita ajamasta pikkulasten päälle? Lapsille voidaan opettaa liikenneturvallisuutta, mutta kuten tässäkin kirjoituksessa on mainittu, niin täysin sääntöjen mukaisesti liikkuvien päälle on ajettu kuolettavin seurauksin. Yli/alikulkusiltojen rakentaminen on melkoisen tyyristä ja tiettyihin kohtiin niitä ei voida käytännön syistä rakentaa. Lisäksi, jos pitäisi mennä tien toisella puolella olevalle bussipysäkille, niin kuinka moni lähtisi kiertämään 200m päässä olevan ylikulun kautta? Uskoisin, että iso osa valitsisi 400m lyhyemmän reitin suoraan tien yli. Tietty käytännöllisyys tulisi liikenneturvaakin mietittäessä muistaa. Turvallisintahan tietenkin olisi, jos kiellettäisiin liikenne kokonaan.

Jos lähdetään siitä, että autoilijoiden (minä mukaanlukien) asenteessa, niin mitä voisi olla ratkaisuna? Alkoholin mielikuvamainonta ilmeisesti vaikuttaa alkoholin kulutukseen, vaikka joku voisi olla eri mieltäkin. Tienvarret voisi laittaa täyteen suurisilmäisiä lapsia ja päälle teksti "Ethän aja meidän päälle". Tällainen kampanja voisi tuottaa pieniä tuloksia. Todennäköisesti tilastoissa näkyisi pientä vähenemistä. Itse kuitenkin suosisin järkevämpää liikennesuunnittelua, valvonnan lisäämistä ja rangaistuksien hiomista.

Kuten edellä on mainittu hidasteet eivät aina ole kaikkein paras vaihtoehto. Lisäksi paikoitellen näkee alueita, joissa on kovin alhainen nopeusrajoitus, vaikka siihen ei mitään järkevää syytä ole olemassa. Kesäisin on myös hyvin yleistä, että tietöiden takia vauhtia pitää hidastaa reippaasti. Kun ajelee motarilla kolmeakymppiä, eikä mailla halmeilla ole yhtään työmiestä, työkonetta tai mitään muutakaan, mikä viittaisi tarpeesta hidastaa vauhtia, niin en yhtään ihmettele, että kuskit eivät juurikaan hidasta nähdessään tällaisia merkkejä. Nopeusrajoitusten tulisi aina olla paikallaan, jotta niitä noudatettaisiin.

Uskoisin, että suurin nopeuksia hillitsevä tekijä on kuitenkin siniasuinen virkamies tutkalaitteen kanssa. Sakkojen pelko varmasti hillitsee useimpien kaasujalkaa. Jotenkin minulla on sellainen tuntuma, että virkavalta kyttää suuria teitä harvemmin kaupunkioloissa. Olisi kovin toivottavaa, että poliisilla olisi resursseja valvoa myös kaupungin liikennekulttuuria, eli paikkoja, joissa noita päälleajattavia pikkulapsia pyörii. Olisi myös toivottavaa, että huomiota kiinnitettäisiin myös muuhunkin kuin nopeusrajoitusten noudattamiseen, eritysesti suojatiekäyttäytymistä tulisi kytätä. Esimerkiksi tuota suojatien eteen pysähtyneen auton ohittamista voitaisiin ruveta sakottamaan aktiivisesti. Myös turvavälien käyttöä voisi seurata. Ongelmana tässä on tietenkin se, että poliiseilla ei ole resursseja valvoa liikennettä. Ehdottaisinkin, että sisäministeriön alaisuuteen perustetaan jokin liikennevalvontayksikkö, jossa kunnalle palkataan vähäisemmällä koulutuksella varustettuja liikennevartijoita näihin tehtäviin. Eipähän autoilijoidenkaan tarvitsisi kysellä poliiseilta, että eikö löydy oikeita rikollisia, joita jahdata. Liikennevartijoiden tulisi ehdottomasti olla julkisella puolella duunissa, sillä yksityinen valvonta ei ainakaan pysäköinnin suhteen ei oikein toimi.

Seuraavaksi tulisi pohtia rangaistuksien vakavuuksia. Ensinnäkin paikalta pakenemisesta tulisi tulla tuntuva lisärangaistus. Laki ja sen valvonta ei saisi missään nimessä ohjata asenteeseen, että parempi livistää paikalta kuin kantaa vastuu, oli kyseessä sitten vahinko tai tahallinen teko. Edellä ideoitua liikennevalvontayksikköä voisi hyödyntää esimerkiksi parkkipaikoilla sattuneissa lommotustilanteissa. Syyllisen ei tarvitsisi odottaa, että lommoutuneen auton omistaja saapuu paikalle, vaan riittäisi, että syyllinen ilmoittaisi tietonsa ja lommotetun auton tiedot puhelimitse, jonka jälkeen yksikkö voisi hoitaa tiedotuksen uhrille. Mikäli esimerkiksi videovalvonta kuvasta havaitaan, että syyllinen on poistunut paikalta ennen ilmoituksen tekemistä voidaan lätkäistä tekijälle tuntuva lisäsakko tai yliajotilanteissa lyhyt vankeusrangaistus ei mielestäni ole kohtuuton, mikäli tekijä pakenee paikalta katsastamatta tilannetta. Järki tässäkin pitäisi olla, mutta ei pitäisi olla liikaa vaivaa astua autosta ulos ja käydä katsastamassa päälleajettu, vaikka tämä pääsisikin omin avuin ylös.

Pitkään on pohdittu pistejärjestelmää liikennerikkomuksiin ja nyt sellainen vihdoin ollaan luomassa. Kannatan selkeitä sääntöjä, mutta toisaalta kannatan myös ymmärrystä tilanteen mukaan. Pistesysteemi kuulostaa minun korviini ennemminkin peliltä, jossa voidaan riskeerata tietty määrä pisteitä ennenkuin joudutaan pulaan. Mikäli pistesaldo on nolla, niin kuljettaja voinee aika rauhassa ajella lievää ylinopeutta. Tämä ei mielestäni ole oikea asenne, johon liikenteessä olijoita tulisi ohjata. Kumulatiivinen järjestelmä ei mielestäni täten ole sovelias. Rikkomuksista sakkoja ja rikoksista linnaa ja/tai kortin menetys. Mahdollisesti ajoneuvon menetys tai hyvin pitkäaikainen (esim. 20v.) ajokielto. Mikäli (huonotuurinen) kuljettaja kärähtää 20 kertaa lievästä ylinopeudesta, niin sitten kärähtäköön ja maksakoon 20 kertaa sakot. Ei ole kuitenkaan tarvetta viedä kuskin korttia (olettaen, että sakot ovat aina riittävän tuntuvat), mutta jos kerrankin törkeästi vaarantaa liikennettä, niin sitten otetaan kortti hyllylle.

Yhteenveto

Suomalainen autoilija on tien kuningas, jonka eteen ei tulla. Kaikki vähä tila otetaan omaan käyttöön, eikä sitä kellekkään luovuteta vapaaehtoisesti. Suomen teillä vallitsee syö tai tule syödyksi -asenne. Jos jätät turvaväliä, niin joku siihen väliin tunkee heti. Jos ajat nopeusrajoitusten mukaisesti, niin joku on heti puskurissa kiinni. Mitä parempi keli, sitä hurjemmin ajetaan. Koska suomalainen on selkeästi liian jääräpäinen ja itsekeskeinen huomioimaan muut liikenteessä, tulee paskamaisesta käyttäytymisestä rankaista. Tämä kuitenkin edellyttää, että rangaistava käyttäytyminen havaitaan, eli valvontaa tulisi lisätä.

Rangaistuksen tulisi olla riitävän tuntuva, mutta kuitenkin inhimillinen. Liikennejärjestelyt tulisi suunnitella siten, että kaikki liikenne olisi sujuvaa ja turvallista. Mikäli järjestelmä olisi hyvä, niin kenenkään ei tarvitsisi sitä ainakaan vahingossa, liiallisen vaivan takia tai ärsytystä välttääkseen rikkoa. Vähäiset resurssit tulisi ohjata järkevään toimintaan, ei lisäämään ärsytystä. Työläs valvonta kannattaisikin siirtää poliisilta jollekin vähemmän tärkeälle taholle.

-PYO

ps. Suuret kiitokset kaikille autoilijoille, jotka ovat joskus antaneet minulle tietä! Suuret kiitokset myös kaikille kevyen liikenteen väylän käyttäjille, jotka osaavat kulkea väylän reunassa ja katsoa olkansa yli ennenkuin lähteävät kaartamaan vasemmalle.