Joukkoliikenne ja ruuhkamaksut

Piti kirjoittaa ruuhkamaksuista jo aikaisemmin, mutta ensimmäinen googlehaku aiheesta oikeastaan kattaa jo kaiken kritiikin. Viime kesänä Oras Tynkkynen selvensi, mistä ruuhkamaksuissa oikeastaan kyse ja miten ne tultaisiin toteuttamaan.

Maksut olisivat suurimpia ruuhka-aikaan suurten kaupunkien keskustoissa ja vilkkaimmilla sisääntuloväylillä. Vastaavasti hiljaisina aikoina ja syrjäseuduilla maksut olisivat alhaisia tai niitä ei perittäisi ollenkaan.

Eli kaupunkilaisten pitäisi matkustaa bussilla, kun syrjäseudulla ajellaan omalla autolla. Tämä vaikuttaisi olevan koko homman ydin. Palaan tähän kohta tarkemmin.

Vihreät on esittänyt, että maksuilla korvattaisiin auton omistamisesta perittävä ajoneuvovero kokonaan ja polttoaineveroja osittain.

Vaikka ruuhkamaksu jo nimensäkin perusteella kuulostaa siltä, että sen paras puoli on ruuhkien vähentäminen, niin todellisuudessa paras puoli on se, että henkilö, joka silloin tällöin tarvitsee autoa voi sen hankkia ilman, että vuosikustannukset nousee liian korkeiksi ajettuihin kilometreihin nähden. (Tämä tosin hoituu periaatteessa myös sillä, että enemmän ajaettaessa käytetään enemmän bensaa, joten vähemmän autoa ajava joutuu maksamaan veroa bensan muodossa vähemmän.)

Autoihin sijoitettavan päätelaitteen kautta voisi tarjota autoilijan elämää helpottavia palveluita reittiopastuksesta liikennetietoihin ja automaattisesta onnettomuushälytyksestä käytön mukaan joustaviin vakuutuksiin.

Palveluiden tarjonnan tulisi vastata niiden kysyntää. Jos lähinnä työn ja kodin välillä käyttää autoa, niin reittiopastuksella ei tee paljoakaan mitään. Noista vakuutuksista tulee mieleeni sellainen lisäpalvelu, jossa vaikkapa poliisi saa tietoonsa, kuka on parkkeerannut minnekin. Tällöin, jos auton kylkeen on tullut parkkipaikalla kyynärän syvyinen klommo, niin paikalta livistänyt tekijä löydettäisiin jälkikäteen. Mutta...

Eniten huolta on kannettu paikannukseen perustuvien maksujen vaikutuksesta yksityisyydensuojaan [...] Perusperiaate on kerätä käyttäjiltä niin vähän tietoja kuin mahdollista, hävittää ne heti kun niitä ei tarvita ja valvoa tarkkaan tietojen käyttöä. [...] Yksinkertaisimmillaan järjestelmään tallennettaisiin autosta vain maksutietoja - X km maksuluokassa Y - ei sijainti-, aika- tai reittitietoja.

Varjopuolena tässä on se, että KUN ongelmia ilmenee, niin mitenkä niistä voi valittaa. Jos auto on seissyt pihassa kuukauden, mutta maksujärjestelmä näyttää, että sillä on körötelty X km Y-luokassa, niin kuinkas siinä osoitat, että näin ei ole. Sitäpaitsi tuossa yksinkertaisimmassa mallissa pitäisi olla vielä aikaväli Z, sillä tuonhan piti koskea vain ruuhka-aikaa. (Sivumennen voisin myös kysyä, että kuka luokittelee nuo luokat/ajat ja millä perusteella?)

Otetaanpa pieni esimerkki: Henkilö A ajaa klo z1-z2 välisenä aikana luokassa y1 x1 km, jonka jälkeen hän koukkaisee hetkeksi luokan y2 puolelle klo z3 ajaen siellä x2 km, jonka jälkeen kello z4 hän palaa luokkaan y1 jatkaen määränpäähänsä, jonne hän saapuu klo z5 ajettuaan x3 km. Kuinka paljon maksua henkilö A joutuu tästä reissustaan maksamaan? Eikös kuulostakin yksinkertaiselta matkasta, jossa ajetaan pieni tovi ruuhka-alueella?

Suomella on maailmanluokan osaamista, ja jos olemme maksujen käyttöönotossa kärkijoukoissa, voimme kaapata paalupaikan alan markkinoista.

Tuntien suomalaisen kyvyn näissä asioissa, olen hieman skeptinen järjestelmän suhteen. Olen melko varma, että järjestelmän kehitys osuisi jollekin kolmesta suuresta valtiollisesta tietojärjestelmäsössijästä, joten yllä annettu pieni laskuesimerkki menee varmasti päin honkia viimeistään siinä vaiheessa, kun järjestelmä ei tajua, että ajoneuvo on vaihtanut luokkaa 10min sitten. Jotenkin vaikuttaa siltä, että Tynkkynen (ja jokunen muu) on saanut päähänsä, että tämähän vaikuttaa hyvältä idealta ja sitten väkipakolla pitää runnoa läpi uusi järjestelmä. Järjestelmän hyödyt ovat melkoisen vähäiset siihen nähden, mitä tuollaisen rakentaminen ja ylläpito kustantaa. Mikäli (=kun) ongelmia esiintyy, niin niistä kärsivät todennäköisesti tuhannet tavalliset kansalaiset. Onko nykyjärjestelmä niin ongelmallinen, että sitä pitää uudistaa? Onko uusi järjestelmä niin paljon parempi, että se kannattaa rakentaa?

Kuten aiemmin sanoin, niin ne jotka ajavat enemmän maksavat enemmän bensaveroa. Ne jotka asuvat ruuhka-alueella, esim. Helsingin keskustassa, niin ne myös maksavat asunnostaan enemmän. Oman auton käyttö saattaa olla välttämättömyys, jolloin siitäkin joutuisi vielä maksamaan lisää. Kunnallisveroa voisi nostaa, mutta tällöin helsinkiläinen, joka ei asu eikä työskentele keskustassa, joutuisi maksamaan kunnallista ruuhkaveroa, joten se ei ole oikein sopivaa. Bensiinivero (joka on jo nyt älyttömän korkea) olisi helpoin ja kohdentavin maksu ruuhkien vähentämiseksi ja sitä kautta myös ympäristön suojelemiseksi (joskin hieman pohdituttaa, onko järkevää säästää luontoa Suomessa kovin kustannuksin, kun mm. Kiinassa säästetään kuluissa saastuttamalla sitä samaa ilmakehää, mitä suomalaisetkin käyttävät).

Entäpä, jos kepin sijalla olisi tarjoilla porkkanaa?

Ruuhkamaksu on rankaisu. Rankaisu siitä, että henkilö A käyttää yksityistä kulkuneuvoa alueella Y. Kyseessä ei siis ole veromainen yhteisöllinen vasuunjako, sillä se kohdennetaan koskemaan vain tiettyä ryhmää. Kyseessä ei mielestäni myöskään ole palvelumaksu, sillä henkilö käyttää omaa omaisuuttaan julkisessa ympäristössä. Vai saako henkilö A ruuhkamaksulleen muka jotain vastinetta? Miksi henkilö A on niin kusipää, että rasittaa luontoa ajelemalla omalla autolla eikä julkisilla liikennevälineillä, kun kerran suuressa kaupungissa on vaihtoehtojakin tarjoilla?

Tarkastellaanpa noita vaihtoehtoja hieman. Ensinnäkin bussit, metrot ja ratikat eivät ole kaikkein parhaimpia vaihtoehtoja lapsiperheille. Jos vanhemman pitää viedä yksi lapsi esikouluun ja toinen kouluun aamulla ennen töihin menoa, niin vaaditaan ainakin kaksi vaihtoa matkalle. Esim. minun kohdallani tuo tarkottaisi sitä, että joutuisin käyttämään neljää eri bussia. Jos jokaista joutuisi odottamaan vaikkapa vain 5min, niin matka-aikaa kertyisi 20min pelkästään odotteluun. Harvemmin bussit kuitenkaan niin mukavasti lomittautuu, joten 30min lienee realistisempi vaihtoehto. Tunti päivässä tarkoittaa seitsemää viikossa, eli melkein yksi kokonainen työpäivä menisi bussipysäkillä seisoskelussa.

Julkinen liikenne ei myöskään kulje joka paikkaan. Vähänkään syrjäisemmälle seudulle bussi kulkee harvoin ja silti kävelyä saattaa tulla siihen päälle kilometritolkulla. Kaikki eivät kuitenkaan voi muuttaa ihan työpaikkansa naapuriin. Jos vaikkapa perheen toinen vanhempi on töissä kaupungissa ja toinen taajamalla, niin jomman kumman on mentävä autolla töihin. Todennäköisesti nuo ainoat taajamassa kulkevat bussit myös kiertävät vähän sieltä sun täältä, jolloin autoon verrattuna matka-aika kasvaa n. 25%.

Julkinen liikenneväline ei sovellu myöskään heille, joiden tulisi rahdata paljon tavaraa mukanaan. Mikäli kaikki kantamukset ei kerralla mahdu käsiin, niin aika moista säätämistä on hyppiä bussiin ensin sisään, sitten ulos ja sitten taas sisään. Linja-autossa matkustaminen on myös melko epämukavaa, jos on jaloissa ja sylissä matkatavaraa. Siihen, kun viereen istuu vielä tukevampi henkilö, niin pohtii, että kelle bussit on oikein mitoitettu. Vaikka olen suurinpiirtein keskipitkä suomalainen mies, niin en voi istua bussissa normaalisti, koska polvet ottavat kiinni edessä olevaan penkkiin. Voin vain kuvitella, miten tuskaista pidemmillä ihmisillä on.

Julkinen liikenne ei sovellu niille, joilla on kiireinen aikataulu ja paljon siirtymistä. Jos henkilön pitää olla tiettynä aikana tietyssä paikassa, niin aika moista stressiä pukkaa, jos bussia ei kuulu. Stressiä myös pukkaa, jos ei ole varma, mikä ratikka menee kyseiseen paikkaan. Stressiä myös pukkaa, jos kokous vähän venähtää ja pitäisi jo istua metrossa matkalla seuraavaan.

Julkisessa liikennevälineessä voi kuitenkin nykyaikana tehdä joitakin töitä, kuten lukea raporttia tai kirjoittaa sähköpostia (mikäli tällainen kuuluu työnkuvaan). Joten periaatteessa matka-ajan voi käyttää töihin. Olettaen, että pääsee istumaan, ei ole useita vaihtoja, kulkuneuvo ei ole täynnä puliukkoja tai rääkyviä uhmaikäisiä jne. Tähän ei todellakaan voi luottaa, ainakaan ruuhka-aikana.

Julkinen liikenne ei myöskään sovellu niille, joiden kohtuu usein tarvitsee matkustella vähän muuallekin kuin töihin. Esim. eräs kaverini asuu paikassa, jonne poljen pyörällä noin 40 minuutissa. Bussilla matka vie suunnilleen saman ajan (mutta vältyn hikoilulta). Autolla tuo on 20min matka. Lauantaisin kello 23:n jälkeen busseja ei kuitenkaan kulje enää samaa reittiä, vaan joudun kiertämään naapurikunnan kautta, mikä tarkoittaa n. tuntia pidempää matkaa (plus kallimpaa lippua), mikäli haluan palata kaveriltani kotiin vähän myöhemmin. Jos vaikkapa harrastuksien (omien tai lasten) takia joutuisi matkustamaan vastaavanlaisiin paikkoihin vastaavanlaisissa olosuhteissa, niin oman auton hankkiminen olisi lähestulkoon välttämättömyys.

Se, että yksityisautoilulle olisi vaihtoehtoja on vain puoliksi totta. Kyllähän helsingin keskustassa voi liikkua metrolla, raitiovaunulla, junalla ja bussilla, mutta ei se todellakaan vastaa yksityisautoilua, kuten edellä on perusteltu. Mikäli yksityisautoilua oikeasti haluttaisiin vähentää, niin joukkoliikennettä pitäisi parantaa reippaasti. Enemmän vuoroja ympäri kellon, nopeampia linjoja tietyille matkoille, parempi pääsy syrjäisemmille seuduille, mukavemmat (ja turvallisemmat) matkustusolosuhteet ja sen sellaista. Kalliiksihan tuo tulee. Bussilipun hinta on jo melkoisen korkea ja vaikuttaa siltä, että linjoja lähinnä vain leikataan, ei lisätä.

Ruuhkan purkaminen maksuilla on epäluonnollista ja siksi siitä koituu kustannuksia. Järkevänpää olisi porrastaa työaikoja siten, että kaikki eivät menisi töihin 7-9 välisenä aikana ja lähtisi sieltä pois kahdeksan tuntia myöhemmin. Tällöin vähenisi myös klo 17 ruuhka kaupoista, kun ihmiset kotimatkallaan töiden jälkeen muodostavat jonoa kassoille. Monille työntekijöille olisi myös helpompaa asioida esim. Kelan toimistolla tai poliisiasemalla, jos niiden aukioloaika ei vastaisi tismalleen omaa työpäivää. Valitettavasti en osaa sanoa, miten tämän käytännössä toteuttaisi? Ehkäpä työnantajille ja -tekijöille voisi tarjota jotain porkkanaa, jos tekevät duunia "epäruuhka-aikaan".

Järkevintä olisi kuitenkin suosia kimppakyytejä ja tehdä joukkoliikenteestä sen verran uskottava vaihtoehto, että omaa autoa ei tarvitsisi aina käyttää. Tällöin myöskin olisi hyvä, että auton hankittua sitä voisi käyttää vain tarvittaessa. Nykymalli suosii sitä, että kun auton kerran hankkii, niin siitä kannattaa otta kaikki irti, eli käyttää mahdollisimman paljon. Veroista ja vakuutuksista tulee sen verran iso lasku, että autoa ei kannata hankkia seisomaan parkkipaikalle.

Ehkäpä pyöränkin voisi keksiä uudelleen? Ystäväpiiriini kuuluu lukuisia aktiivisia työmatkapyöräilijöitä, mutta se ei kuitenkaan ole ympärivuotinen raktaisu ja sitä koskee monet ongelmat, mitä julkistakin liikennetta. Kaksi lasta, kauppakassit ja kiire kokoukseen ei kuulosta sellaiselta asetelmalta, että ensimmäinen ratkaisuehdotukseni olisi fillarilla siirtyminen. Joka tapauksessa, pyöräilyä tulisi suosia: enemmän suihkumahdollisuuksia, parempia kaistoja (sellaisia, missä ei ole mummoja, luomulapsia ja koirankusettajia hidastamassa vauhtia), valvottuja pyöräparkkeja yms. Nykyisellään pyörästä tulee ennemminkin vain vapaa-ajan siirtymiseen tarkoitettu ajopeli.

Pyöräilykelejä odotellessa...

-PYO

ps. Minun ei edes tarvitse kritisoida yksityisyyden suojaa tässä yhteydessä. Sen voisin kuitenkin mainita, että jossain vaiheessa pakostikin tiedetään, missä kohtaa, mihin kellonaikaan henkilön A auto liikkuu. Vaikka tiedot suojattaisiin, uudelleen koodattaisiin ja tuhottaisiin välittömästi, niin tuo tieto on sitä ennen tiettyjen tahojen käytettävissä. Toivoisin kuitenkin, että kritiikki ja vastakritiikki keskittyisi ennemminkin järjestelmän kokonaisvaltaisen hyödyn ja haitan, sekä uskottavien vaihtoehtojen tarkasteluun.

Uskontoharrastus

On hieman nurinkurista, että tieteellinen tieto on usein väärässä ja silti sitä pidetään oikeana. Uskonnollinen selitys on staattinen, se on joko oikea tai väärä. Tieteellinen selitys on dynaaminen, se tulee oikeammaksi vähän väliä, mutta ei koskaan voi saavuttaa täydellistä oikeellisuutta. Samalla tavalla sanotaan, että ihminen ei voi ymmärtää jumalaa. Ihmisen ymmärryskyky ei koskaan riitä ymmärtämään koko maailmaa. Aina voidaan mikro- tai makrotasolla siirtyä askel eteenpäin ja löytää jotain uutta. Tai ainakin minä uskon niin. Tulevaisuutta kun on hieman vaikea ennustaa. Uskoni perustuu siihen, että tiede on tuon tuostakin kuvitellut olevansa oikeassa, mutta silti niin väärässä. Koomisin esimerkki on ehkäpä Atomi.

Tieteellinen selitys perustuu havaittuihin ilmiöihin. Kun tietty ilmiö toistuu riittävän usein, eikä mahdollisiin poikkeustilanteisiin keksitä mitään järkevää selitystä saadaan aikaiseksi tiedettä. Valitettavasti vuosia myöhemmin voidaan kehittää parempia mittalaitteita, joilla ilmiö voidaan purkaa osiin ja mahdolliset poikkeustilanteetkin selvittää.

Saivarrellen voidaan siis todeta tiede mitättömäksi, koska havainnoilla ei pystytä selittämään selittämättömiä asioita. Hyvä esimerkki tästä on se, että elämmekin Matrix-elokuvamaisesti keinotodellisuudessa, jota emme osaa tulkita epätodeksi. Elämme unessa tiedostamattamme. Kun heräämme on tavattoman noloa, kuinka tämä maailma vaikuttikaan nyt eläessämme niin todelliselta, vaikka herättyämme on päivänselvää, että kyseessä oli vain uni.

Mielelläni en asioita luokittele, koska ne osuvat aina hieman huonoihin luokkiin ja harvemmin luokittelu on edes tarpeellista. Tästä huolimatta luokittelisin itseni ateisti-agnostikoksi. Edelliseen esimerkkiin nojaten, pidän mahdollisena, että elämme jossain unimaailmassa, joka ei ole todellisuutta. Pidän tätä kuitenkin sen verta epätodennäköisenä, että kaikkien muiden epätodennäköisten selitysten joukossa juuri tämä kyseinen selitys ei saa merkittävää painoarvoa. Teoriatasolla olen siis agnostikko, mutta käytännön tasolla ateisti (tai ehkäpä EVVKisti).

Erinäiset uskomukset piristävät tylsää elämää mukavasti. Minulla on silloin tällöin tapana koputtaa puuta, jos satun sanomaan, miten hyvin asiat ovat. Uskonko, että koputtamalla puuta jollain tavoin voisin vaikuttaa karmaan ja manata pahat henget pois tulevaisuuden ympäriltä? En.

Uskooko pikkulapsi, että hammaskeiju vaihtaa tyynyn alle laitetun hampaan rahaksi? Ehkpä, mutta harva enää aikuisena ratkaisee rahapulaansa laittamalla hampaita tyynyn alle. Näin joulun alla sai taas pohtia, miten suhtautua joulupukkimyyttiin pikkulasten seurassa. Ymmärrän kyllä, että lapsille kerrotaan metsässä olevista peikoista, etteivät mene sinne eksymään, mutta miksei lapselle voida suoraan sanoa, että isi ja äiti on paiskinyt töitä niska limassa, että lapsukainen saa uuden lelun?

Jossain vaiheessa todellisuus onneksi tulee esille. Lapsen mielikuvitus muuttuu verotettavaksi luovaksi työksi ja sadut jäävät lapsuuden muistoiksi. Valitettavasti osa näistä harhakäsityksistä jää elämään ja aiheuttaa hieman noloja tilanteita.
Osa näistä harhakäsityksistä ei aiheuta vain noloja tilanteita, vaan järkyttäviä hirmutekoja, jotka vaativat lukuisia ihmisuhreja.

Ei se ole uskonnon vika, että osa sen jäsenistä on terroristeja

Fakta on: Ilman uskontoa X ei olisi uskonnollista ääriryhmää X´. Todennäköisesti tuo ääriryhmä olisi kuitenkin kasassa jossain toisessa muodossa ja tekisi terrorismia syystä Y (ollen näin ääriryhmä Y´). Kaikki uskonnon X edustajat eivät tietenkään kuulu joukkoon X´. Ääriryhmään todennäköisesti kuuluu vain marginaalinen osa koko ryhmästä. Toisaalta, aika marginaalinen osa aseiden omistajista tappaa jonkun aseellaan, mutta silti aseiden kanssa on melko tarkka kontrolli.

Minun maailmankuvassani uskonto on harrastus siinä missä metsästys, jalkapallo tai jazz. Jos joku haluaa viettää kaiken aikansa stadionin penkillä kannustaen tai haalia kämppänsä täyteen pianon pimputus savikiekkoja, niin siitä vaan. Mutta siinä vaiheessa, kun sitä tuetaan verorahoilla, niin vaadin, että myös minulla on mahdollisuus nauttia tuosta harrastuksesta. Vaikka en ole jazz-ihmisiä, niin on ok, että moista musiikkia tuetaan, koska samalla tavalla tuetaan myös potkupalloa, jota pidän jossain määrin kiinnostavana. Mielestäni kulttuuria pitää tukea, vaikka kriisitilanteessakin, mutta rajansa kaikella.

En yhtään ihmettele, että joillekin metsästys tai jazz olisi eräänlainen elämäntapa. Ajatukset ovat täysin seuraavassa metsästysreissussa, kaikki aika menee kirppareilta levyjen metästämiseen tai kaulassa roikkuu pyhä liigakaulaliina paikasta riippumatta. Harvalle harrastus on kuitenkaan elämää suurempi asia. Osa ehkä tuhlaa koko omaisuutensa keräillessään jotain jota on vain päättänyt keräillä, mutta harva siirtää tuhoisaa harrastustaan jälkipolvilleen. Harva myöskään on valmis estämään esim. poikansa aviopuuhia, jos miniä sattuu harrastamaankin jazzin sijasta bluesia. Jos molemmat vanhemmat ovat hulluna metsästykseen, niin todennäköisesti myös lapset raahataan mukaan reissuille. Jos täysi-ikäinen poika kuitenkin toteaa, että ei ole kiinnostunut metästämisestä, niin en usko, että hänet potkitaan pihalle ja pyyhitään pois testamentista. Tuskinpa tällaista tapahtuu tapauskovaisten joukossakaan, vaan vain ns. uskisten piireissä.

Mutta mikä sitten on tapauskovainen?

Olenko minä agnostisena henkilönä tapauskovainen, kun tavallaan uskon kaikkeen mahdolliseen? Jos ei uskontoa ota tosissaan, niin mikä järki siinä sitten on? Vai onko järki asia, minkä perään ei pidä kysyä uskonasioissa? Jos, ei tykkää käydä temppelissä kuuntelemassa shamaanin jorinoita, eikä oikeastaan usko palvottavaan taikaolentoon, niin minkä hiivatin takia joku haluaisi kuulua tuohon joukkoon? Kyllähän joulua voi viettää ateistinakin. Mikään ei myöskään estä ateistia lukemasta raamattua ja saamaan siitä lohtua tai elämänviisautta (paitsi niukka sisältö ja heikko kirjoitustyyli). Jos tapauskovaiset hoitaisivat uskonnolliset tapansa ilman uskontoa, niin aika vähiin kävisivät uskonnon edustajat, jotka ovat "niinkuin sinä tai minä, kuka tahansa". Jäljelle jäisi uskisänkyrät ja äärisuvaitsemattomat.

Henkilö ei välttämättä osaa selittää, miksi tykkää metsästämisestä, jalkapallosta tai jazzista. Eikä pidäkään, riittää, että osaa harrastuksestaan nauttia. Samalla tavalla kenenkään ei pitäisi selittää, miksi tykkää jostain uskonnosta. Entäpä sitten, kun haluaa ohjailla muiden elämää harrastuksensa pohjalta? Tai, kun harrastuksen ohjeistukset ovat harhakäsityksiä, jotka ovat ristiriidassa ymmärretyn todellisuuden kanssa?

Miksi uskonnollinen harrastustoiminta on suojattu erillisellä lailla? Muut harrastustoiminnat on lähinnä enempi vähempi rajoitettuja turvallisuuden takia. Voiko jazz-harrastja perhe vaatia, että koulussa ei harrasteta lastenlauluja, koska ne eivät sovi jazz-viboihin (ja täten esim. heikentää nuoren muusikon kehitystä)? Jos työntekijä kieltäytyy menemästä varastoon, koska uskoo siellä olevan mörköjä, niin todennäköisesti häntä pidettäisiin hulluna, eikä hänen uskoaan juuri kunnioitettaisi. Minkä takia tietyt (dogmaattiset) uskonnot ovat paremmassa asemassa kuin höpsöt uskomukset?

Tajuavatko isot ihmiset ollenkaan, miten loukkaavaa uskontojen tosissaan ottaminen on ateisteja kohtaan? Miksi ateistien pitää taipua ja sietää kaikenlaista pöppöä, kun muilla on oikeus loukkaantua kaikesta, mikä ei heitä miellytä? Ja lopuksi, miksi minun pitäisi selittää perustellen, miksi toisten usko on väärässä, kun kukaan dogmaattinen uskovainenkaan sitä ei tee?

-PYO
ps. Jos ateistit eivät olisi niin kiltisti ja hiljaa, niin netti olisi pullollaan vihakirjoituksia heitä kohtaan.