Naisjohtajia tarjoushintaan

Postiluukusta tupsahti taasen S-ryhmän asiakasomistajalehti Yhteishyvä. Ottaen huomioon lehden laajan lukijakunnan, lehti on mielestäni onnistunut sisällöllisesti. Melkein joka numerossa on oikeasti kiinnostava juttu ja muutamia juttuja, jotka ovat "ihan hyviä". Tälläkin kertaa oli ihan mielenkiintoista lukea Cosplay ja Lolita-kulttuureista.

Lehdessä käydään myös läpi lähiaikojen tapahtumia, kuten merkkipäiviä. Tällä kertaa esittelyssä oli 19.3 oleva Minna Canthin päivä. Jos kiinnostaa tietää, kuka on Minna Canth, niin kannattaa kääntyä Googlen puoleen, sillä lehdessä ei henkilöstä kerrota mitään. Päivä kuitenkin kulkee myös nimellä tasa-arvon päivä, joten ei ole mitenkään väärin, että tekstissä ei keskitytä Canthiin, vaan tasa-arvoon. (Sivumennen sanoen on hieman outoa, että tasa-arvon päivä ja naisten oikeuksia edistävän henkilön päivä on sama. Tulee jotenkin fiilis, että tasa-arvo tarkoittaisi lähinnä naisten oikeuksia.)

"Samaa palkkaa, kiitos" otsikolla varustettu teksti laukoo tuttuja kliseitä naisten huonosta asemasta.

Naisen euro on siis edelleen alle 82 senttiä.

Tämä hokema ilmeisesti perustuu tilastokeskuksen julkaisuihin. Tutkija Pauli Sumanen on toistuvasti huomauttanut, että tämä väittämä on virheellinen. Tilastokeskuksen palkkatilastoissa ei oteta huomioon tehtyjä työtunteja, jotka ovat miehillä suuremmat [Huom. Naiset ja miehet Suomessa 2011 -raporttiin tulen viittamaan tekstissä vielä useaan otteeseen]. En oikein tiedä, mitä järkeä ylipäätänsä on tehdä kansallista vertailua miesten ja naisten palkkojen (tai tulojen) suhteen, kun yksilölliset erot ovat hurjia. Kun lasketaan naisten palkat yhteen ja jaetaan summa naistyöntekijöiden määrällä, sekä verrataan tulosta miesten vastaavaan lukuun, saadaan suhde tuloeroista. Tieteellisessä mielessä otos on hyvin kattava, jotta uskottavia johtopäätöksiä voidaan tehdä, mutta häiriötekijöitä on sellainen määrä, että johtopäätös ei ole mitenkään validi.

Yleinen virheellinen johtopäätös on, että naisille maksetaan samasta työstä vähemmän palkkaa. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, koska otoksessa ei huomioida työn laatua. (Huom. Jos väite pitäisi paikkaansa, niin kaikkien kannattaisi korvata uroot naarailla, jolloin säästöä tulisi palkkakuluista 18%). Esimerkiksi edellä linkatusta Naiset ja miehet Suomessa -raportista ilmenee, että Tukku- ja vähittäiskauppa, Hallinto- ja tukipalvelutoiminta, sekä Taiteet, viihde ja virkistys ovat oikeastaan ainoita aloja (listatuista kuudestatoista), joissa miehiä ja naisia on suurinpiirtein yhtä paljon [3.12]. Miehet myös tekevät suhteessa 30/22 raskasta työtä naisiin verrattuna [3.28]. Miehet joutuvat myös absoluuttisesti kolme kertaa enemmän työtapaturmiin kuin naiset [3.29]. Karkeasti ottaen miehet tekevät siis rankempaa työtä kuin naiset. Jos halutaan tehdä tieteellisesti pätevää vertailua sukupuolten välisistä palkkaeroista, niin pitää huomioida melkoisen monta tekijää. Tutkimus kannattaisi aloittaa jossain edellä mainituista kolmesta toimialasta.

Yhteishyvä ja tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen:

Yksi selitys on se, että Suomessa naiset työskentelevät vahvasti naisvaltaisilla aloilla, joiden palkkataso on selkeästi matalampi kuin miesvaltaisten alojen.

En ole yhtään hämmästynt, että naisvaltaisen alan työntekijät ovat pääosin naisia. Siinä mielessä tuo lausahdus on hieman koominen. Koomista ei kuitenkaan ole, että naisvaltaisilla aloilla tulotasot jäävät alemmiksi. Miehistä 85% työskentelee yksityisellä puolella ja naisita 58% [3.10]. Ero on hurja, melkein 30 prosenttiyksikköä. Kun katsoo koulutustilastoja [2.8 ja 2.12], niin naisilla on reippaasti enemmän opiskelijoita ja tutkintoja koulutusaloilta, joissa yleisimmät työnantajat ovat kunta tai valtio. Muutama ala yksityisellä puolella kuitenkin työllistää naisia enemmän, mm. matkailu- ja ravitsemusala. Miesten koulutus liittyy yleensä luonnontieteisiin tai tekniikkaan. Lisäksi miehet ovat yliedustettuina ammattikoulutusryhmässä Muu koulutus, jota ei ainakaan tässä yhteydessä ole tarkemmin selitetty. Naiset kouluttautuvat miehiä enemmän terveydenhuollon alalle ja on hieman hankala sanoa, kuinka suuri osuus näistä päätyy yksityiselle puolelle.

Kuvio on kuitenkin melko selkeä. Naiset työskentelevät enemmän julkisella puolella ja koulutuksen perusteella myös tulevaisuudessa tulee näin käymään. En liene ainoa, joka on sitä mieltä, että peruspalkan tulisi vastata työn haasteellisuutta, vaativuutta yms. Eli helpommasta työstä voidana maksaa vähemmän palkkaa. Internet on pullollaan mielipidekeskusteluita, joissa pohditaan kuinka huonoa palkkaa hoitajat saavat. Koska perhepiiriini kuuluu hoitsu, niin voinen kyllä yhtyä näihin mielipiteisiin. Työssä joutuu olemaan tarkkana ja se vaatii paineensietokykyä. Ongelma kuitenkin on siinä, että valtion kirstu ei ole pohjaton. Kun julkisen puolen hommia kustannetaan verovaroin, joudutaan pitämään kulut melko alhaisina. Yleensä ottaen julkisen puolen palkka seuraa yksityisen puolen palkkaa, joskin se on hieman alempi. Kun terveydenhuolto on lähinnä julkisvaroin kustannettua, niin tietynlaista tervettä kilpailua ei pääse syntymään. Kun peruspalveluista ei peritä maksua, niin päätösvalta palvelun laadun kustantamisesta ei ole asikkaalla, vaan veronmaksajalla. Suurin asiakaskunta on vanhukset ja suurin maksajakunta on työntekijät (joista todennäköisesti iso osa kuuluu yksityisen työterveyden piiriin). Jos terveydenhuolto olisi pääpiirteittän ykstityistä toimintaa, niin tällöin työntekijöiden olisi helpompi venkslata palkkojensa kanssa ilman välikäsiä. Yksityistämisestä seuraa kuitenkin toisenlaiset ongelmat, joten jätän asian tähän.

Mielestäni ongelma ei ole niinkään siinä, että naiset saavat vähemmän tuloa, vaan siinä, että naiset hakeutuvat vähäpalkkaisemmille aloille ja vähäpalkkaisten alojen palkka ei vastaa työn laatua (työntekijän sukupuolesta riippumatta). Ryhmäkohtaisesta palkkakehityksetä olen jo kirjoittanut aiemmin ohjeistuksen, jota kannattaa seurata. Yhteishyvän artikkelissa kuitenkin tuodaan esille toinen tasa-arvoon liittyvä epäkohta:

...naisia on edelleen poikkeuksellisen vähän johtotehtävissä, vaikka heidän koulutustasonsa on korkea.

Yliopistotutkintoja naiset suorittivat miehiin nähden suhteessa 58/42 [2.12]. Korkea-asteen koulutus tai keskiasteen koulutus oli työllisillä naisilla 86 prosentilla ja miehillä 82 prosentilla [3.11]. Tällä hetkellä naisten koulutustaso ei siis ole juurikaan korkeampi kuin miesten, mutta tulevaisuudessa tulee olemaan. On oletettavaa, että lähinnä nuorempien keskuudessa naiset ovat miehiä koulutetumpia. Johtajat taas todennäköisesti ovat vanhempaa ikäluokkaa. 50-59 vuotiaissa naisten työvoimaosuus on hitusen suurempi, mutta iäkkäämmillä miesten osuus on isompi [3.6]. Veikkaanpa, että ne suurimmat pamput kuuluvat juurikin tuohon 60+v. kaartiin (ainakin Jormat Eloranta ja Ollila).

En nyt ole ihan varma, mikä/kuka lasketaan johtajaksi, mutta naisten opiskelupaikkojen perusteella he edustavat kasvatustieteitä, yhteiskuntatieteitä ja humanismia siinä, missä miehet edustavat teknillistieteitä. Karkeasti yleistäen naiset korkeakouluttautuvat aloille, joissa johtajan vakansseja ei ole paljoa jaossa. On myös hieman kyseenalaista, kuinka suuri osa valmisuneista päätyy koulutustaan vastaavaan työhön. Korkeakoulutettuna voinen myös rehellisesti todeta, että taskussa oleva tutkinto ei välttämättä tarkoita sitä, että henkilö olisi pätevä. Monesti työkokemus on parempi mittari kuin tenttinumerot.

Työkokemuksessa kannattaa huomioida äityislomat. Jos keskimäärin nainen pulauttaa ulos 1.8 naperoa ja on 1½ vuotta pois työelämästä per mukula, niin keskimäärin nainen on työelämässä 2.7 vuotta vähemmän kuin mies (jätän asepalveluksen tältä kertaa huomioimatta). Todennäköisesti lapsenhankinta tapahtuu n. 20-30 vuotiaana, eli juuri silloin kuin työura olisi lähdössä liikkeelle. Jos valittavana on mies, jolla on kokemusta neljästä projektista tai nainen, jolla on kolmen projektin kokemus, niin ainakin yksityisellä puolella tällainen kokemusero voidaan katsoa miehen hyödyksi. Jotta tilanne saataisiin tasattua, niin isän tulisi viettää yhtä paljon vanhempain vapaata kuin äidin. Tai vaihtoehtoisesti valtio voisi maksaa jotain tukia suoraan uranaisille, joilla on lapsia. En pidä oikein järkevänä, että yrityksen tulisi suosia kokemattomampia, koska se olisi reilua. Siinä mielessä kuvio on hyvin ikävä, kun raskautta ei voi oikein miehellekään systätä. Ehkäpä lasten hoitovastuuta voisi myöhemmissä vaiheissa sysätä enemmän isien vastuulle, jolloin naiset pääsisivät tekemään esim. ylitöitä ja sitä myöten keräämään johtajan pestiin tarvittavaa kokemusta.

Vuoden 2009 työvoimatutkimuksen mukaan 60 prosenttia valtiolla työskentelevistä johtajista oli naisia. Yksityisellä sektorilla vastaava luku oli 31 prosenttia.

Minun lähteeni ei erittele sektorien mukaan, mutta 2010 ylemmistä toimihenkilöistä naisia oli 45,2% ja johtotehtävissä olevista naisia oli 32,8% [3.2]. Johtajan määritelmä on minulle vielä epäselvä (esim. onko projektipäällikkö johtaja?), joten vähän hankala näitä lukuja on pyöritellä. Käytän tästä lähin noita Mäkisen mainitsemia lukuja, koska niissä on mukavasti eritelty yksityinen sektori. Pientä epäselvyyttä on siinä tarkoitetaanko tässä "valtiolla" todellakin valtiota vai julkista sektoria yleensä, mutta eiköhän tuollakin pärjätä.

Yksityisellä naisia on 38,7%, joten he ovat siellä aliedustettuina. Valtion leivissä olevista naisia on 51,6% [3.2], joten valtiolla naiset ovat yliedustettuina johtajina. Julkisella sektorilla naisia on 72,1%, joten jos tuo "valtio" tarkoittikin julkista sektoria, niin aliedustus on melkoinen. Kaikenkaikkiaan yli/alijäämät ovat noin 10 prosenttiyksikön luokkaa. Jos johtotehtävissä väkeä on noin 134 000 henkeä, niin puhutaan 13,4 tuhannesta johtajasta noin 2,5 miljoonan työntekijän joukosta.

Pieniä yritkyksiä Suomessa oli vuonna 2009 99,1% yrityksistä. Pienistä yrityksistä 95% työllisti alle 10 henkeä. Kaikissa näistä ei ole johtajia, mutta kun katsotaan yksityisen puolen johtohenkilöitä, niin uskaltaisin väittää, että iso osa toimitusjohtajista on kuuluu pikkufirmoihin. Kun puhutaan johtajista, niin monien mieleen varmaan tulee uutisissa jatkuvasti näkyvät isojen kansainvälisten firmojen iäkkäämmät pukumiehet eikä niinkään parikymppiset tietokonenörtit tai keski-ikäiset maajussit. Kun yrittäjistä tai yrittäjäperheenjäsenistä 67% on miehiä [3.21], niin ei liene kummallista, että myös miespuolisia johtajia on yksityisellä puolella hitusen enemmän.

Kun ajatellaan vaikkapa alaa, jossa naisia on vain joka viides, niin tilastollisesti johtajistakin naisia olisi noin joka viides (olettaen, että naiset tekevät alalla samaa hommaa kuin miehetkin). Johtajia ei kuitenkaan valita yhdestä yhteisestä isosta työntekijäpoolista, vaan pienemmistä firmansisäisistä pooleista. Tällöin jakaumasta ei tule niin tasainen. Mikäli johtajat valittaisiin satunnaisesti, niin todennäköisyydet suurilla otoksilla tasoittaisivat jakauman, mutta valinta ei ole satunnainen vaan looginen, ainakin näennäisesti.

Ensimmäinen ongelma on sisäryhmäajattelu. Jos alalla on vääristynyt määrä miesjohtajia (esim. historiallisista syistä), niin on todennäköisempää, että miesjohtaja valitsee kahdesta yhtä pätevästä hakijasta henkilön, jonka kanssa on enemmän yhteisiä tekijöitä. Tämä on siis psykologinen ilmiö, eikä siinä paljoa auta vaikka sen tiedostaisikin, ilmiö johtaa ajattelua silti. Se, että onko sukupuoli merkittävä ryhmätekijä, onkin sitten asia erikseen. Jokatapauksessa vinoutunut määrä ei pääse korjautumaan.

Toinen ongelma on pienen ykstitäistapauksen todennäköisyysajattelu ja sosiaaliset paineet. Jos valittavina on 8 miestä ja 2 naista, niin saa olla aika hyvät perustelut, jos valinta osuukin naiseen. Miehen kohdalla valintaa ei tarvitse perustella niin hyvin, koska on oletettavaa, että kahdeksasta miehestä kyllä löytyy yksi pätevä johtaja. Samaa ei välttämättä voida olettaa pienestä kahden naisen määrästä (vaikka oikeasti tulisikin). Millaiseksi muuttuu työilmapiiri siinä tapauksessa, kun naispääjohtaja valitseekin 4:1 todennäköisyyksien vastaisesti keskijohtajaksi naisen? Todennäköisesti eripuran pelossa on parempi valita yhtähyvistä vaihtoehdoista turvallisempi valinta, eli mies.

Varsinkin jälkimmäisen ilmiön valossa ei ole yhtään kummalista, että miesvaltaisilla aloilla on suhteellisesti enemmän miehiä johtajina kuin naisia (ja päinvastoin). En ole koskaan suhtautunut positiivisesti positiiviseen syrjintään, mutta yllä kuvattu ilmiö rikkoo tilastollisen kokonaisuuden pahasti. Todennäköisyyksien mukaan joka viidennessä firmassa tulisi valita yhtäpätevistä henkilöistä nainen, mutta näin ei tapahdu, koska ajatellaan vain yksittäistapausta. Tämä ilmiö ei ole tasa-arvon mukainen ja mielestäni pitäisi ehdottomasti varmistaa, että ilmiö pysyisi minimaalisena. Kiintiöt eivät ole ratkaisu, koska tällöin saatetaan joutua palkkaamaan epäpätevämpi henkilö. Positiivinen syrjintä tasottaisi tilannetta, mutta siinä on vaarana, että toimet eivät kohdistu oikeaan paikkaan. Ja, jos aina valitaan pätevistä vähemmistön edustaja, niin tällöin tulee päinvastainen vääristymä. Paras ratkaisu ongelmaan on tasoittaa eroja. Kun suhteet ovat vaikkapa 7:8 niin enää ei ole niin epäilyttävää, jos pienemmästä ryhmästä valitaan edustaja.

Yhteenveto

Naisille ei makseta samasta työstä vähempää palkkaa. Naisille maksetaan eri työstä vähemmän palkkaa. Ongelma ei ole niinkään se, että naisvaltaisilla aloilla on heikko tulotaso, vaan siinä, että naiset hakeutuvat näihin ammatteihin ja siinä, että julkisen sektorin hommissa palkan muuttelu ei toimi ihan yksinkertaisesti.

Naisten osuus johtajien joukossa ei ainakaan näiden lukujen perusteella ollut mitenkään vähäinen. Kun katsoo työvoimaosuuksien historiaa, niin pieni ero on ymmärrettävä ja tulee tasoittumaan melko hyvin 5-10 vuoden sisään.

Päätelmät

Virheellisten väittämien toistelu ei hyödytä ketään (paitsi ehkä niitä, jotka saavat rahansa tasa-arvopropagandasta). Yleistämällä unohdetaan pari miljoonaa tekijää, jotka vaikuttavat tulotasoon. Naisten ja miesten palkkaeroa tulisi tarkastella eri aloilla ja eri sektoreilla osissa, ei yhtenä järkäleenä. Erinäiset palkkoihin vaikuttavat tekijät tulisi huomioida. Sama pätee myös johtajavalintoihin.

Kun erinäiset luonnolliset tekijät on huomioitu, voidaan alkaa tarkastelemaan epäkohtia. Nykyinen hokema vaikuttaa siltä, että miehet päättävät sekä palkoista ja johtajista, eikä naisille silloin jaeta kuin leivänmurusia. Aivan varmasti on firmoja, joissa naisia ei arvosteta, mutta epäilen, että nämä firmat kovin hyvin toimivat muutenkaan. En kuitenkaan millään jaksa uskoa, että kyseessä olisi jokin yleinen ilmiö, joka vaikuttaa kymmeniin tuhansiin työntekijöihin. Tällaiset tapaukset tulisi käsitellä oikeudessa yksittäistapauksina, eikä julkisessa keskustelussa rakenteellisena ongelmana.

Rakenteellisiakin ongemia siis on, mutta kohdistuvatko ratkaisut ongelman poistamiseen vai sen peittämiseen? Kiintiötyyppiset ratkaisut luovat lähinnä uusia ongelmia. Järkevintä olisi, että naiset alkaisivat kouluttautumaan miesvaltaisille kovapalkkaisille aloille ja sitä myötä tasoittamaan sukupuolieroja. Tällöin tilanne tasottuu itsestään eikä tarvita keinotekoisia tukirakennelmia.

Naisen euro on 82 senttiä -huutelun sijasta olisi paljon kiintoisampaa kuulla, miksi nuoret naiset päättävät suuntautua mielummin esim. eläinlääkäreiksi kuin ATK-johtajiksi.

-PYO

ps. Ohhoh! Valtion ja kunnan ammattilaiset eivät näemmä tienaakaan mitään pikkusummia

Ravintolasta jatkoille väkivaltaan

Päivi Räsänen on kohauttanut kansaa ehdottamalla ravintoloiden aikaisempaa sulkemisaikaa viinkonloppuisin. Perusteluina on virallisesti poliisin työtaakan vähentäminen. Epävirallisena perusteena on tietenkin kansan paapominen. Kyllähän ministeri AINA tietää paremmin, kuinka kansalaisten tulisi käyttää vapaa-aikansa.

Poliisin resurssit ovat vähenemässä ja väkivalta lisääntymässä. Viime vuonna Tammi-Kesäkuussa tapahtui Helsingissä 2700 pahoinpitelyä. Tuo tekee siis noin 112 pahoinpitelyä viikkoa kohden. Tuhatta asukasta kohden tapahtuu n.2 pahoinpitelyä viikossa. Ei liene yllättävää, että pahoinpitelyt tapahtuvat ravintoloiden sulkemisajan jälkeen aluiella, joissa ravintoloita on paljon. Helsingin asukasmäärä on kasvussa, joten tällöin myös väkivallan määrä kasvaa, mikä taas tarkoittaa sitä, että poliisien tarve kasvaa, mikä ei tarkoita sitä, että poliisien resursseja voidaan vähentää.

Räsäsen viittaamaa norjalaistutkimusta en sattunut löytämään (etsimistä olisi helpottanut kovasti lähdetiedot), mutta satuin löytämään toisen norjalaisen tekemän tutkimuksen alkoholinkäytöstä. Siellä mainitaan mm. tällaista:

The results of the present study showed that an increase in per capita alcohol sales of 1 litre was followed by an increase in violence rates of 8%

Suomessa nuppia kohden ryystetään puhdasta alkoholia 9.3 litraa. Norjassa vastaava luku on 6.

Tehdäänpä pieni laskelma. Jotta alkoholin innoittama väkivalta laskisi 24% vaatisi tämä, että puhdasta alkoholia kiskottaisiin 3 litraa vähemmän /hlövuosi. Viikkoa kohden tämä vastaisi 0.058 litraa. Tämä vastaa noin neljää pullollista kolmosolutta. Jos jokainen suomalainen menisi joka perjantaina JA lauantaina ryyppäämään ravintolaan, mutta joisikin kummallakin kerralla pari olutta vähemmän, niin luku saavutettaisiin. Todellisuudessa alkoholin käyttö ei jakaannu näin tasaisesti kaikkien kansalaisten kesken (esim. lapset, raivoraittiit yms.) ja aika harva varmaankaan käy ihan joka viikonloppuna ryyppäämässä. Jos vaikkapa puolet kasnsalaisista kävisi 'vain' joka toinen viikonloppu ryyppäämässä, niin viikonloppuna pitäsi juoda 16 (pientä) olutta vähemmän. Jotenkin en oikein usko, että pari tuntia lyhyemmällä aukioloajalla tätä saavutettaisiin. Pahoittelen, että tämä on nyt lähinnä vain veikkailua, mutta on todella vaikea arvioida, miten alkoholin käyttö jakaantuu yksilöiden kesken.

Tarkastellaanpa muutamaa Räsäsen kommenttia.

Kun poliisi vapautettaisiin huolehtimasta aamuyön tunteina ravintoloista lähtevistä asiakkaista, sen resurssit vapautuisivat normaaliin rikostutkintaan.

Uudella anniskeluaikasääntelyllä voitaisiin tukea ravintola-alaa ja jopa siirtää alkoholijuomien nauttimista kaduilta ja puistoista valvotumpaan ympäristöön, joka lisäksi työllistäisi.

Ensinnäkin, jos ihmiset lähtevät baarista paria tuntia aikaisemmin se ei tarkoita, että mitään rähinää ei syntyisi. Tällä hetkellä baareista poistutaan klo 03-04 välillä aamuyöstä. Tuona aikana tuskin kukaan muu on enää hereillä, joten muita työtehtäviä poliisilla ei varmaan paljoa ole tuohon aikaan. Jos baareista poistuttaisiin 01-02 välisenä aikana, niin kaduilla olisi vielä muutakin liikennettä. Myöskin tuohon aikaan baarista poistuva henkilö todennäköisesti ei mene suoraan kotiin nukkumaan vaan tekee jotain muuta. Eli humaltuneet ja tylsistyneet henkilöt haahuilisivat kaduilla, huoltoasemilla, kioskeissa, pizzerioissa, asemilla yms. paljon enemmän, todennäköisesti myös kaduilla ja puistoissa.

Hieman skeptisesti myöskin suhtaudun siihen, että aikasempi valomerkki ohjaisi ihmisiä menemään aikaisemmin ja selvimminpäin ravintolaan kuluttamaan enemmän rahaa. Pohjia otetaan lähinnä sen takia, että pikkusievässä jaksaa jonottaa ravintolaan sisään, eikä joudu maksamaan juomistaan ravintolan korkeita hintoja niin paljoa. Se, että baariin mennään aikaisemmin tarkoittaisi todennäköisesti sitä, että pohjien otto aloitettaisiin aikaisemmin, vaikkapa duunissa viimeisien tuntien aikana. Tämä ei mielestäni ole suunta, minne kansalaisia kannattaa ohjata.

Esitän tässä pari vaihtoehtoista ratkaisua:
1) Poliitikot yms. voisivat hoitaa hommansa sen verran paremmin, että keskivertokansalaisen ei tarvitsisi vetää päätänsä täyteen tuon tuostakin. Kun on huolia ja murheita, niin pulloon tartutaan, kun ei parempaakaan vaihtoehtoa ole tarjoilla.

2) Tarjotaan vaihtoehtoja ryyppäämiselle. Missä kansalainen voi rentoutua ja/tai lähestyä tuntemattomia vastakkaisen sukupuolen edustajia muualla kuin baarissa?

3) Porrastetaan ravintoloiden sulkemisaikoja. Kun baari menee kiinni kesken juhlimisen se tarkoittaa sitä, että vain harvat lähtevät baarista ennen sulkemisaikaa. Kun kaikki baarit menee samaan aikaan kiinni, niin ilmiö kumuloituu. Ensinnäkin ruuhkaa tulee narikkajonossa ja tunteet kuumenee. Sen jälkeen ravintolan ulkopuolelle tai sen läheisyyteen muodostuu häröpallo. Kun naapuriravintolan edessä on samanlainen häröpallo, niin pallot voivat törmätä ja tunteet kuumenee. Kun kaikki asikaat menevät yhtäaikaa joko hakemaan iltapalaa nakkikioskilta tai hankkimaan taksia kotimatkaa varten, niin syntyy jonoja ja ruuhkaa. Viimeistään tässä vaiheessa tunteet kuumenee. Jos baarit olisivat vaikkapa aamukymmeneen asti auki, niin ihmiset lähtisivät pois ravintoloista tipoittain väsyttyään tai pitkästyttyään, eikä edellämainittuja ruuhkia pääsisi syntymään. Todennäköisesti rähinää syntyisi vähemmän ja se jakaantuisi tasaisemmin pitkin yötä, jolloin poliisin olisi helpompi puuttua tapauksiin.

4) Pidetään pahoinpitelijät ja muut häiriköt poissa kaduilta. Sen sijaan, että yöksi huostaanotetut päästetään takaisin häiriköimään seuraavana aamuna, niin heidät voisi pistää vaikkapa yhdyskuntapalveluun, esim. siivoamaan yöllisten juhlijoiden jättämiä sotkuja. Pahoinpitelytkään eivät jakaannu tasaisesti koko kansan kesken. Valtaosa kansalaisista ei elämässään tee yhtään pahoinpitelyä. Toisaalta, tietyt yksilöt suoriutuvat tästä tehtävästä hyvin useaan otteeseen. Sen sijaan, että rangaistaisiin tavallisia kansalaisia lyhyemmillä viihdeajoilla, niin voitaisiin rangaista pahoinpitelyongelman konkretisoijia pidemmillä linnareissuilla.

On selvää, että alkoholi aiheuttaa tässä yhteiskunnassa ongelmia. Alkoholin saannin hankaloittaminen ei kuitenkaan ole ratkaisu. Tarvitaan selkeitä toimenpiteitä, jotka kohdistuvat oikeisiin paikkoihin. Alkoholin väärinkäyttäjiltä on kavennettava oikeuksia, jotta väärinkäyttöä ei pääse enempää syntymään. Edellisellä kerralla sivusinkin jo, kuinka syrjäytyneitä tulisi kohdella. Lopulta huomiota tulisi myös kiinnittää nuorisoon. Minkälaisen mallin annamme tuleville aikuisille? "Älkää tehkö niinkuin minä teen, vaan niinkuin minä sanon" -tyyppinen asenne ei varmastikaan vetoa kapinoivaan teiniin.

Tarvittaan mannekiineja esikuviksi; menestyneitä urheilijoita, yritysjohtajia ja näyttelijöitä, jotka eivät käytä alkoholia. Tarvitaan vaihtoehtoja; paikkoja, joissa voi harrastaa sosiaalista elämää selvin päin leimaantumatta vässykäksi. Ennenkaikkea tarvitaan ymmärrystä; tavallista kansalaista ei pidä ruveta sortamaan vain siksi, että osa ei osaa juoda ilman, että seuraa rähinöintiä. Kokonaiskuva pitää nähdä ja pitää tajuta, miten eri osatekijät siihen vaikuttavat.

Räsänen on oikeaoppisesti huomannut ongelman, mutta ratkaisukeinojen suhteen hän on aikalailla hukassa.

-PYO

Köyhyyden poistaminen

Ajatus tasapalkasta miellyttää minua. Ei siksi, että sillä voitaisiin poistaa köyhyyttä vaan siksi, että sillä voidaan poistaa byrokratiaa. Tuon tuostakin vaalivalheissa toistuu lupaus, että ehdokas poistaa köyhyyden. Valitettavasti tämä ei oikein ole mahdollista. Ihmiset on erilaisia ja tulevat erilaisista lähtökohdista. Ainoa mahdollisuus on tasapäistää ihmiset, mutta tällöin poistuu luovuus, inhimillisyys ja pari miljardia maan asukasta.

Aloitetaan tämän kerran pohdinta progressiivisesta verotuksesta. Lähtökohtana siis on se, että enemmän tienaavat maksavat suhteellisesti enemmän veroa. Matemaattisesti ajatellen; joko veromäärä kasvaa eksponentiaaliesti tuloihin nähden tai sitten käytössä on portaikko. Ensimmäinen vaihtoehto on kelju, kun tulot kasvavat erittäin korkeiksi tai kun ne ovat hyvin lähellä nollaa. Toinen vaihtoehto on kelju, kun liikutaan kahden portaan rajamailla. Tällöin pieni lisä palkassa nostaa veron määrää niin, että käteen jää vähemmän rahaa. Keskitytään nyt kuitenkin vain ajatukseen, että paljoa tienaavien tuloilla avustetaan vähemmän tienaavia. (Jätetään hetkeksi omaisuusvero yms. pois pohdinnoista ja ajatellaan yksinkertaisesti vain palkan verottamista).

Lähtökohtaisesti ihmiset ovat erilaisia. Toiset ovat syntyneet rikkaiksi, toiset kauniiksi, kolmannet ovat rohkeita ja neljännet ovat vaivaisia. Myös työt ovat erilaisia, joku saattaa olla yhdeksästä viiteen liukuhihnan ääressä joka arkipäivä ja joku toinen taas saattaa joutua keskellä lauantain ja sunnuntain välistä yötä lähteä ajamaan toiselle puolelle Suomea. Joihinkin töihin voidaan perehdyttää oikeastaan kuka tahansa parissa tunnissa hoitamaan homma välttävästi. Toisissa hommiassa taas vähimmäisvaatimus on alan korkeakoulutus ja viiden vuoden työkokemus.

Ajatellaanpa hetken, että jokaisesta työstä saisi yhtä paljon palkkaa, tai ainakin käteenjäävä osuus verojen jälkeen olisi yhtä suuri. Tuolloin kukaan ei varmastikaan tekisi ylitöitä. Kukaan ei tavoittelisi vastuullisempia työtehtäviä. Harva myöskään panostaisi siihen, että lopputulos olisi erinomainen. Jos edessäpäin ei ole mitään tavoittelemisen arvoista, niin miksi yrittää? Jos saat samaa palkkaa ilman koulutusta, niin miksi nähdä vaivaa tutkinnon eteen? Kuka sitten tekee työt, missä vaaditaan työntekijältä paljon? Vaikka monet varmasti tekevät työtänsä sen vuoksi, että tykkäävät siitä, niin on paljon hommia, joista ei juuri kukaan pidä, mutta jonkun ne on tehtävä. Entäpä jos joutenolostakin saisi saman verran? Kuka oikeasti rupeaisi tekemään 50 vuotta työtä, jos käytännössä eläkkeelle voisi ryhtyä jo 16-vuotiaana? Voisiko valtio sitten pakottaa työttömät tekemään epämiellyttävät hommat? Yleisesti ottaen valtio siis päättäisi, kuka menee tekemään ja mitä. Ei minun elinaikanani kiitos!

Mitenkäs sitten yksityisyritykset? Saisiko EpicFail-yhtiön työntekijät yhtä paljon palkkaa sähläilystään ja laiskottelustaan kuin MegaPro OY:n väki, joka jatkuvasti käyttäisi omaa vapaa-aikaansa siihen, että tuotteet ja palvelut myyvät? Eihän tällaisessa ole mitään järkeä. Tällöin kannattaisi perustaa vain laiskotteluyrityksiä ja nostaa tukia. Lopulta kaikki tekisivät vain tappiota ja esimerkiksi palveluiden laatu olisi ala-arvoista. Mitään oikeaa kilpailua ei syntyisi.

Ajatus siitä, että nettopalkka tasapäistettäisiin kaikkien kesken työstä tai tausta riippumatta on siis mielipuolinen. Entäpä, jos vähätuloisille ei antaisi rahaa suurituloisten tienesteistä vaan jostain muualta. Käytännössä tämä siis tarkottaisi, että tarvittavat eurot kerättäisiin lähinnä yrityksiltä.

Jos yritykseltä viedään myynnistä iso osa valtiolle se tarkoittaa sitä, että yritksen pitää joko leikata kuluista tai nostaa hintoja. Kuluista ei loputtomiin voida leikata ja jos vaikkapa yritys leikkaa palkkakuluista, niin päästään taas lähtöruutuun, kulkemalla valtion kassan kautta. Jos hintoja nostetaan, niin keskituloiset eivät saa rahalla niin paljoa kuin ennen. Jos viikon ruokakulujen hinta nousee liian korkealle, niin keskituloisista tulee taas köyhiä, kun heillä ei ole edes varaa ruokaan. Taas tultiin alkutilanteeseen.

Mutta entäpä, jos keskituloiset menisivätkin ostamaan ruokatarpeensa ulkomailta, jossa hinnat ovat alhaalla? Ottamatta sen enempää kantaa siihen, mitä tuollainen ramppaaminen tekisi luonnole, voidaan todeta, että jos kulutus siirtyy ulkomaille, niin kotimaan markkinoilla ei tapahdu myyntiä. Kun yritykset eivät tuota rahaa, niin ei ole, mistä köyhille antaa. Ja taas päädytään lähtöpisteeseen.

Raha on käytännössä katsoen kiinteä vakio. Sitä ei voi luoda tyhjästä ilman, että sen arvo laskee. Raha on aina jostain muualta pois. Kyse on vain siitä, että minne haluamme rahan laittaa. Siellä, missä on rahaa on toimintaa, osaamista ja intoa. Siellä, minne rahaa ei ole tulossa, ei ole kuin aatteen valoa.

Köyhyyttä ei voida siis poistaa, mutta tuloeroja voidaan tasoittaa. On vain löydettävä se oikea määrä, jonka verran yhdestä paikkaa voidaan rahaa ottaa pois kaatamatta sitä. Monesta paikasta voidaan ottaa paljonkin rahaa pois. Tällöin kuitenkin ongelmaksi tulee se, että minne se raha laitetaan. Ottajia löytyy kyllä, mutta mikä on tasapuolista? Jos huomattavasti helpommalla saa melkein yhtä paljon palkkaa, kuin suurella vaivalla, niin aikaa myöten ihmiset valuvat valitsemaan helpomman reitin. Valtio ei missään nimessä saisi kannustaa tällaiseen passivoitumiseen.

Eläkeläiset ovat työnsä jo tehneet. Vammaiset yms. eivät ymmärrettävistä syistä välttämättä kykene työntekoon. Osa työttömistä ei löydä työtä vaikka kuinka yrittää ja osa vaan laiskottelee. Jos ei huomioida koulun vaihtamisen takia väliaikaisesti olevia työttömiä, juuri irtisanottuja tai muutamaa muuta erityistapausta, niin työttömän pitäisi kyllä ansaita tukensa. Mikäli työtön joutuisi joka arkipäivä menemään jonnekin ja tekemään jotain klo 8-16 välisenä aikana (tai mielummin jonain muuna aikana, jotta ruuhkaa ei syntyisi), niin varmasti olisivat rahansa ansainneet. Erinäistä pientä hommaa voisi olla vaikkapa roskien keruusta työhakemuksien täyttöön tai vanhusten auttamisesta nuorison ymmärtämiseen. Nykyäänkin Suomessa on tuhatmäärin työntekijöitä, jotka eivät tee oikeastaan mitään hyödyllistä suurimman osan työajastaan, joten kyllähän loputkin työrajoitteiset voitaisiin samanlaisiin hommiin laittaa. Hyvänä puolena tässä olisi myös se, että kukaan ei pääsisi passivoitumaan. On hölmöä, että valtio ohjaa ihmisiä juomaan kaljaa ja katsomaan telkkaria maksamalla siitä.

Peruperiaate pitäisi olla, että työnteko on aina (selkeästi) kannattavampaa kuin joutenolo. Toisaalta, kenenkään ei pitäisi tipahtaa tyhjän päälle ja syrjäytä tai ajautua rikolliselle polulle. Kyllä valtion pitäisi antaa pahimmallekin putoajalle jokin mahdollisuus. Putoajan pitää vain ottaa mahdollisuus vastaan. Keppiä ja porkkanaa tarjoille. Jos joku jää työttömäksi, puoliso jättää ja koirakin kuolee, niin pitäisi olla selkeä mahdollisuus tarttua auttavaan puhelimeen pullon sijasta.

On typerää, että sosiaalimenoista leikataan, mutta syrjäytyneille annetaan ryyppyrahaa. Jos joku haluaa viettää elämänsä baarissa maksan pamahatamiseen asti, niin siitä vaan, voi olla mukavaakin, mutta kyllä se pitäisi tehdä omalla rahalla. Miksi veronmaksajan pitää rahoittaa putoajien ryyppääminen ja sairaalamaksut? Yhteen tuhoutuneeseen syrjäytyneeseen käytetyillä varoilla voitaisiin parantaa vaikka kuinka monen muun elämäntilannetta. Kaikki raha upotetaan pariin putoajaan ja sitten ihmetellään, miksi niitä tulee joka vuosi lisää.

Köyhyyden poistaminen on siis mahdotonta, mutta voidaan yrittää tasoittaa tilannetta mahdollisimman paljon. Tasoittamisessa pitää kuitenkin olla varovainen. Liian helpolla antaminen johtaa passivoitumiseen. Pahimmillaan annettu tuki voi olla parempi kuin mitä työllä ansaittuna yksilö voisi saada. Esimerkiksi, jos työttömälle vuokrataan valtion piikkiin asunto, minne hänen 10 mukulaa mahtuu asumaan, niin voi olla varma, että kaveri ei ryhdy töihin, jos hänellä ei ole edes teoreettisia mahdollisuuksia kustantaa samanlaista asuntoa itsenäisesti.

Jokainen tehköön parhaansa ja saakoon siitä palkkion. Jokaisella olkoon realistinen mahdollisuus selvästi parempaan elämään. Tämä häntä kannustakoon hyvillä mielin huomiseen.

-PYO
ps. Voiko rahalla ostaa ihmisarvoa? Jos voi, niin mikä on ihmisarvon hinta? Jos ei voi, niin minkä takia ihmisarvon nimissä ruinataan rahaa?