torstai 16. lokakuuta 2014

Vasemmisto lähtee hallituksesta, oikeisto maasta

Olen vielä elossa ja kirjoitettavia aiheita kyllä riittää. Aika ja innostus on vain vähissä. Tässäpä kuitenkin hieman ajatuksia viime aikojen tapahtumista lyhyesti.

Hallituksesta on karannut väkeä tiuhaan tahtiin. Pääministeri on vaihtunut ja ensi keväänä koittaa eduskuntavaalit. Fennovoima oli liikaa vihreille, mutta ilmeisesti kaikki muut päätökset sitä ennen oli ihan ok. Vasemmistoliitolle oli köyhiä/pienituloisia sortava kehysriihipaketti liikee, mutta ilmeisesti kaikki muut päätökset ennen sitä oli ihan okei. Menee taas vaikeaksi pohtia, kelle pienimmälle pahalle ensi kerralla antaisi äänensä. Nykyiseen poliittiseen linjaan ei taida enää kukaan olla tyytyväinen - poliittisesta suuntauksesta riippumatta. Liekö se syynä, että talousraportti pitää tilata ruotsista. Halvempi raportti löytyisi täältä.

Suomen AAA-luottoluokitus putosi AA+:aan, koska talouden nousunäkymät ovat heikot. Jännä, miten Katainen oli ensin maailman paras valtionvarainministeri ja sitten ehkäpä maailman paskin pääministeri. Tavallaan olen illoinen, että Björn Wahlroos loikkasi länsinaapuriin. Hän antoi mukavasti kasvot sille, että rikkaat vaihtavat maisemaa, jos verotus alkaa ottamaan pannuun. Saas nähdä, miten Suomi aikoo rakentaa taloutensa kuntoon säilyttäen samalla hyvinvointivaltio-statuksensa. Vähän veikkaan, ettei mitenkään. Noin kolme vuotta sitten tekemäni katsaus kertoi suurinpiirtein samat ongelmat ja taaskin ratkaisuiksi tarjotaan työperäistä maahanmuuttoa ja nopeampaa valmistumista koulusta. Ehkä tuo nyt tällä kertaa toimii, tai sitten ehkä ensi kerralla tai ainakin sitä seuraavalla.

Alkoholilaki uudistettiin ja Suomi otti taas askeleen syvemmälle hyysäämisyhteiskuntaan. Valvira on helisemässä, sillä laki on niin tulkinnanvarainen, että järjettömyyksiä ei voi välttää. Lainlaatijat tuntuvat ajattelevan 90-luvun aivoilla. Jotenkin tuntuu, että jossain ei ole yhtään tajuttu, miten merkittävässä roolissa sosiaalinen media nykyään on ja miten se vaikuttaa päivittäiseen elämään. Ei Valvirakaan minulta kuitenkaan puhtaita papereita saa. Lukiessa perusteluja Matti Nykäs-lonkerosta ja Motörhead-viinistä, tuntuu siltä, että Valvirassa istutaan ja siitä johtuen perse on niin paisunut, että moisia perstuntumia voidaan edes tehdä.

Olisikohan Valviran lisäksi muitakin instansseja, joista voisi näin selkeästi väkeä vähentää. Ei tarvitsisi raahata väkeä ulkomailta, kun voitaisiin ottaa työvoimaa teollisuuden käyttöön nollaviroista ja samalla säästää valtion kuluista. Win-win?

Venäjän media muuttuu päivä päivältä pohjoiskorealaisemmaksi, mutta Suomessa tätä ei saa sanoa, koska se on russofobiaa. Venäläisille menee niin liigajoukkueet, kuin strategiset sotilaskohteet Suomesta. Onneksi ilmatilastamme ei ole vielä luovuttu. Suomi voisi vuokrata osan ilmatilastaan rajaseuduilta venäläisille. Tällä tavoin voitaisiin kustantaa suurille ikäluokille eläkkeet. Voisivat sitten eläkepäivillään matkata piknikille Suomenlinnaan katsomaan venäläisiä vakoilukoneita.

Helsingissä riehuu (maahanmuuttajataustainen) nuorisojengi. Poliisi kuitenkin toppuuttelee, että se ei ole ongelma, vaan normimeininkiä. Suurempi ongelma tietenkin on, että äärioikeistotaustainen ryhmittymä jalkauttaa jäsenensä partioimaan kaduille. Potentiaalisesti hehän voivat vaikka pahoinpidellä täysin syyttömiä. Ajatuksenjuoksu on selvä: 1) porukka, joka todennetusti suorittaaa rikoksia = ei ongelmaa. 2) porukka, joka kuvitteellisessa tilanteessa voisi suorittaa rikoksen = ongelma. Minäkin näen riskin, että virhetulkintoja ja ylilyöntejä voi tapahtua, mutta en kuitenkaan lähtisi porukkaa tuomitsemaan vain taustan takia. Täten heitänkin haasteen äärivasemmistolaisille. Mitäs, jos tekin jalkauttaisitte anarkistihippinne valvomaan turvallisuutta? Astalot vyölle ja sinne isämmaantoivojen kaveriksi katsomaan, että naiset saavat rauhassa kävellä pimeän puiston läpi ympäripäissään.

Poliisilla on liian kiire kerätä materiaalia KRP:n huumepäällikön kiemuroista. Samalla pitäisi kerätä todistusaineistoa tukemaan, että Anneli Auerin raiskaamalle tytölle on kasvanut immenkalvo takaisin. Ehkäpä se oli jonkin saatananpalvontarituaalin seurauksia? Poliisilla on myös kiire tutkia kavereiden tietoja ja moikata tuttuja vankilassa. Nämä lienevät tärkeämpiä tapauksia kuin se, että suomalaiset rahoittavat islamistiterroristeja. Todennäköisesti asialla lienevät työperäiset maahanmuuttajat. Minkä takia tavallinen suomailainen nuori mies leppävaarasta lähtee sotimaan ISIS:ksen kelkkaan? Ehkäpä hän kokee, että siinä puuhassa on enemmän järkeä kuin hullujen suomalaisten hölmöilyissä. Toivottavasti koko terroristijärjestön poppoo saa ebola-tartunnan.

-PYO

ps. Hakiessani uutisia termillä "terrorismin rahoitus" ensimmäisenä tuloksena on mainos rahoitusratkaisuista.