Esitän tässä karkean mallin rikollisuuden luonteesta ja sen inhimillistämisestä. Kaksijakoisessa mallissa toisella akselilla on rikoksen ymmärrettävyys ja toisella rikoksen hyväksyttävyys. Ymmärrettävyydellä tarkoitan sitä, että ymmärretään, miksi rikoksen tekijä teon tekee. Hyväksymisellä tarkoitan sitä, että hyväksytään moinen toiminta, vaikka se olisi vastoin lakia. Huomautan jo tässä, että jako ei ole täysin mustavalkoinen, vaan edellämainituilla akseleilla on monia arvoja.
Ymmärrettävää ja hyväksyttävää toimintaa voisi olla esimerkiksi keskellä yötä punaisia päin käveleminen (oletuksella, ettei autoja ole maailla halmeilla). Vihreän valon odottaminen ei hyödytä jalankulkijaa ollenkaan, mutta kuluttaa hänen aikaresurssejaan. Punaisia päin kulkeminen taas ei haittaa ketään. Auton alle jääminen haittaa, mutta oletan tässä, ettei sellaista tapahdu. Ymmärrettävä ja hyväksyttävä rikos, rike tai rikkomus ei mielestäni pitäisi olla lainvastaista. Esimerkin tapauksessa voitaisiin myös ajatella, että keskellä yötä valot olisivat aina vihreät jalankulkijoille.
Ymmärrettävää, muttei hyväksyttävää toiminta on esimerkiksi sellaista, että nälkiintymässä oleva henkilö varastaa itselleen ruokaa. Tässä oletuksena on tietenkin, että sosiaaliturvaa ei ole ja/tai henkilöllä ei ole muuta mahdollisuutta hankkia elantoa. Ymmärrettävää on, että henkilö haluaa turvata perustarpeensa eli ravinnonsaannin. Hyväksyttävää ei ole ottaa toisen omaisuutta, sillä tämä on toiselta pois tavalla tai toisella. Karkeasti ottaen sanoisin, että ymmärrettävyys toimii lieventävä asianhaarana. Kuinka paljon ymmärrettävyys sitten voi tapausta lieventää? Alempana hieman ajatuksia tästä.
Ei ymmärrettävää, mutta hyväksyttävää toimintaa en oikein keksinyt, mutta huonohkona esimerkkinä voisi käyttää esimerkiksi haukkumista. 'Ei haukku haavaa tee', kuuluu suomalainen sanonta. Vahinkoa ei siis synny, mutta suoranaista hyötyäkään ei haukkuja teostaan saa. Vahinkona tietenkin voidaan ajatella, että haukuttu loukkaantuu asiasta, mikä nykyään on jokseenkin yleistä, kun henkilöistä ja ryhmittymistä kirjoitetaan sitä sun tätä internetissä. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että asiaton haukku menee sen verran ohi, ettei sitä tarvitse säikähtää ja kohdennettu haukku taas on ihan aiheellinen ja haukutun tulisi katsoa peiliin tekojaan yms. pohtien. Toiminta, jota ei voi ymmärtää, mutta voidaan hyväksyä menee kategoriaan, jossa teko on laillinen, mutta sitä tulisi hyvien käytäntöjen mukaan välttää.
Ei ymmärrettävää, eikä hyväksyttävää toimintaa on esimerkiksi satunnaisen henkilön pahoinpitely. Yleensä tällaisessa on taustalla jokin henkinen sairaus tai muu kummallinen patoutuma. Pahoinpidetylle koituu luonnollisestikin paljonkin haittaa teosta, eikä pahoinpitelijäkään tapahtumasta kostu. Kaipa tekijä saa siitä hyvänolontunteen tai muuta vastaavaa, mutta hyvänolontunteen voi saada muillakin konsteilla.
Ymmärrettävyyteen vaikuttaa siis yhteiskunnan rakenne, ihmisen perusluonne ja teosta saatava hyöty. Hyväksyttävyyteen vaikuttaa lähinnä ympäristölle koituvat seuraukset. Hyöty ja haitta toimivat omalta osaltaan siis mittareina. Esimerkiksi ryöstöä on vaikeampi ymmärtää, jos saatu saalis on pieni, mutta vaikka saalis olisi yhtä iso kuin valtion velka, niin ryöstö ei ole sen hyväksytympi. Mitä suurempi haitta teon 'uhrille' koituu, sitä vaikeampi tekoa on hyväksyä. Jos henkilöltä riistetään henki, niin tehtyä ei saada tekemättömäksi. Jos joku sotkee seinää spray-maalilla, hänet voidaan pistää siivoamaan sotku ja tilanne palaa suurinpiirtein samaksi kuin ennen tekoa. Jos yksikseni kotonani haukun verisesti marsilaisia, niin mitään vahinkoa ei synny, koska marsilaiset eivät herjojani edes kuule.
Tässä välissä on mainittava myös vahingon syntymisen ennaltaehkäisy. Jos tilastollisesti pystytään todentamaan, että liikenneonnettomuudet johtuvat liiallisesta nopeudesta tai holtittomasta ajotyylistä, on mielestäni kohtuullista, että liiallisesta nopeudesta tai holtittomasta ajotyylistä saa rankaista. Melkoisen typerää olisi, että odotettaisiin, että onnettomuus sattuisi, vaikka selvät merkit olisivat jo havaittavissa. Parempihan se on estää vahinko etukäteen, kunhan estäminen ei aiheuta suurempaa vahinkoa. Mutta onko kohtuullista rankaista samalla tavalla kuin henkilöä, jonka ajotapa on aiheuttanut traagisen onnettomuuden? Mielestäni ei, sillä aikuisen ihmisen tulisi olla vastuussa teoistaan. Jos henkilöllä oikeasti pysyy auto turvallisesti hanskassa huonommallakin kelillä, niin eihän siinä mitään. Veikkaanpa kuitenkin, että 90% hurjastelijoista on tätä mieltä omasta ajotaidostaan, vaikka näyttöä ei ole esittää. Toisaalta on turha syyttää keliä tai tietä, jos kuljettaja sitä ei ole huomioinut.
Palataanpa esittämääni malliin. Koska on melkoisen vaikea mitoittaa tiettyjä hyötyjä, kuten tuota pahoinpitelyn tuottamaan hyvänolontunnetta, sekä samoin on vaikea mitoittaa tiettyjä haittoja, kuten henkistä kärsimystä, ei mielestäni rangaistusta voida lineaarisesti suhteuttaa malliin. Mallilla voidaan kuitenkin jollain tasolla tarkasella, että onko jokin rikostyyppi vakavampi kuin toinen varsinkin, jos haitat ja hyödyt ovat mitattavissa samoilla mittareilla, kuten euromäärillä. Oma oikeustajuni pohjautuu tähän malliin ja kummaksun kovasti, jos hyväksyttävämmästä rikoksesta saa rankemman tuomion kuin vähemmän hyväksyttävästä.
Lopuksi vielä muutama sananen rangaistuksista. Vaikka henkilökohtaisella tasolla olen sitä mieltä, että tietyille henkilöille tai tietyistä rikoksista soisin kuolemanrangaistuksen, niin sitä ei mielestäni kuitenkaan voida sallia. Syyttömänä teloitettua on vaikea tuoda takaisin. En myöskään kannata mitään silpomisrangaistuksia tai nöyryyttämistä. Tällaiset eivät mielestäni kuulu nyky-yhteiskuntaan. Rangaistuksella on seuraavanlaiset tarkoitukset: 1) Korvata aiheutunut vahinko (mikäli mahdollista) ja 2) Ehkäistä mahdolliset tulevat rikokset.
Ykköskohta nyt lienee selvä, joskin voidaan miettiä onko järkevää, että auton polttanut anarkisti pistetään elinikäiseen velkaan yhden yön pöhköstä teosta. Veronmaksajana minua kyllä otta päähän kustantaa muiden hölmöilyjä, mutta em. henkilö muuttaa tapansa, niin hänelle voi olla mahdotonta aloittaa uutta elämää, jos on jo valmiiksi suurissa ongelmissa. Tämä taas johtaa ongelmien noidankehään, mitä ei rangaistusmallin tulisi tukea.
Kakkoskohta vaatii ehkä hieman aukipurkua. Yllä on jo kuvattu kuinka syy-seuraus-suhteen avulla voidaan rangaista jo syy-vaiheessa, ettei seurausta pääse syntymään. Rangaistus voi myös toimia pelotteena. Jossain (ei siis kaikissa) tilanteissa mahdollisen rikoksen tekijä saattaa punnita teon tuottavuutta ja kiinnijäämisriskiä, sekä siitä seuraavaa sanktiota. Ensinnäkin yleisen valvonnan ja rikosten tutkimisten tulisi olla sitä luokkaa, että selkeä kiinnijäämisriski on olemassa. Tämän jälkeen rangaistuksen tulisi olla sen verran tuntuva, että tekoa harkitseva päätyi tulokseen, jossa rikoksen tekemättä jättäminen on parempi vaihtoehto. Aina ei tekijä kuitenkaan mieti tekoaan, joten tämän seikan varaan rangaistusta ei voi jättää. On myös huomioitava, että rangaistuksen tulisi olla sen verran kohtuullinen, että tekijät saattavat ilmiantaa itsensä tai ainakin antautua ilman suurempaa vastarintaa. Jokainen voi kuvitella, millä keinoilla pyrkisi estämään vangitsemistaan, jos tulossa olisi sadan vuoden kakku. Ennaltaehkäisemiseen liittyy myös se fakta, että rikoksen tehnyt henkilö todennäköisesti tekee uuden rikoksen. Tällöin on ihan luonnollista, että rikoksen tekijöitä kontrolloidaan, jotta heidän ympäristöään voidaan suojella. On myöskin hyvä, että rangaistus on oikeasti rangaistus, mikä pistää tekijän miettimään, ettei halua sitä kokea uudestaan.
Tärkeää on toki rikollisten uudelleensopeuttaminen yhteiskuntaan, mutta liiallinen paapominen ei ole hyvästä. Ensinnäkin se vie varoja veronmaksajien pussista ja toiseksi, jos teosta ei seuraa selkeää rangaistusta jää pelote ja miettiminen vähemmälle. Tietty suhteellisuuden taju tulisi tässä säilyttää, vaikka minulle kuukausi linnassa saattaisi olla rankkakin kokemus, kurjemmista lähtökohdista tulevalle se saattaa olla melkoisen yhdentekevää. Tämä ei tarkoita sitä, että paremmista lähtökohdista tulevilla pitäisi olla muita lievemmät rangaistukset, vaan sitä, että skaala pitäisi olla sen verran korkealla, että rangaistus oikeasti olisi rangaistus karskimmallekin henkilölle.
Lopuksi voisin todeta, että hyvä lähtökohta laillisuudelle on, että henkilöt kykenevät erottamaan oikean väärästä ja kantavat vastuun valinnoistaan.
-PYO
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti