Viime aikoina on tullut lueskeltua erinäisiä kommenttipalstoja. Kun keskustelu on hyvin poliittisesti virittäytynyttä, niin muutama tekniikka paistaa kommenteista läpi. Tällaisten tekniikoiden tarkoitus ei ole viedä keskustelua eteenpäin taikka kehittää jotain kompromissiratkaisua mahdolliseen dilemmaan. Tarkoituksena on vain pönkittää omaa itsetuntoa ja vahvistaa Minä-olen-oikeassa-asennetta. Voi olla, että kommentoija itse ei edes tunnista, että hän ei käy keskustelua, vaan lähinnä häiriköi tiedon rakentumista kokonaisuuden kannalta parempaan suuntaan. Kommentoija näkee itsensä fiksuna ja kuvittelee kommenttinsa olevan erittäin edustavia, mutta todellisuudessa hän käyttää vain rasitustaktiikkaa, jolla vastapuoli pyritään väsyttämään niin, että keskustelu kuihtuu. Sen jälkeen on hyvä kukkoilla, että voitinpas tämänkin väittelyn taas, jonka jälkeen etsitään uusi taistelutanner, jossa samoilla tekniikoilla pyritään torpedoimaan kehittävä keskustelu. Vaikka tausta-ajatukseni mukaan nämä koskevat lähinnä kommenttipalstojen keskusteluja, niin esimerkiksi TV-väittelyssä nämä ovat paljon tehokkaampia, kun käytettävissä olevat resurssit ovat keskustelijoilla huomattavasti niukemmat.
Hajoita ja häiritse on tämän tekniikan ideologia. Lähtökohtana on, että meillä on etukäteen mielipide asiasta, mikä on toki hyvin yleistä. Tässä tapauksessa mielipiteemme on kuitenkin hyvin voimakas ja tavoitteennamme on taivutella 'vastapuoli' samaan kantaan. Kehittävässä keskustelussa pyrittäisiin asiaa tarkastelemaan monesta näkökulmasta ja tuomaan omat perustelumme selvästi esille, jotta vastapuoli voisi samaistua meihin. Samalla tulee kuitenkin kriittisesti tulkita omia näkemyksiä, koska niissä saattaa olla jonkinlainen pilkkuvirhe. Tavoitteena ei ole siis riitaisa juupas-eipäs-väittely, vaan asiakokonaisuuden kriittinen tarkastelu ja pätevien johtopäätösten tekeminen. Alla muutama tapa, jolla tätä häirikkötekniikkaa voidaan käyttää.
Keskity epäolennaiseen
Heti, kun keskustelu näyttää suuntautuvan sinun kannaltasi huonoon suuntaan, tuo esille jotain epäolennaista, mitä joku on väittänyt. Voit myös hyvin tuoda jotain epäolennaista itsekin keskusteluun. Tällöin on hyvä, että pystyt perustelemaan todella hyvin oman kantasi, mutta liitos itse asiaan voi olla hyvin häilyvä. Erittäin hyvä taktiikka on tavallaan asettua vastapuolen puolelle ja tuoda jotain täysin älyvapaata mukaan keskusteluun. Kun on asetettu sanat toisen suuhun, voidaan ne helposti kumota. Esimerkiksi, jos keskustellaan yksityisautoilun ja julkisten välineiden erosta, voidaan todeta, että ei ole mitään järkeä, että naapurikaupungista lennettäisiin toiseen kaupunkiin, vaan yksityisautoilu on paljon järkevämpi tapa. Tämän jälkeen vastapuoli joutuu käyttämään energiaa siihen, että selittää yksityiskohtaisesti, että eivät he tätä tarkoittaneet. Näin yksinkertaisesti keskustelu on ohjattu järkevästä sisällöstä täysin epäolennaiseen ja todistustaakka on vyörytettu vastustajalle.
Ihmiset keskustelevat, eivät asiat
Jos vastapuoli tuo esille jonkin järkevän argumentin, niin sitä on parasta vastustaa ihan vain vastustamisen takia. Helpoin tapa kumota vahva argumentti on hyökätä viestinviejän kimppuun. Mikäli vastapuoli tunnetaan, on helppo heittää kommenttia henkilön taustasta tms. Esimerkiksi, jos joku on vaikkapa kuuluisan rikollisen jälkeläinen, voidaan sanoa, että eipä ole omena kauas puusta pudonnut. Kuten edellä, keskustelu on taas viety epäolennaiseen ja vastapuoli joutuu käyttämään energiaa selittääkseen itsestään selvän seikan, että yksilönä ei ole yhtäkuin isänsä. Jos vastapuolesta ei tiedetä mitään luurankoa kaapista, voidaan sellainen helposti luoda. "Oletko jo lakannut hakkaamasta vaimoasi?" -tyyppisillä kysymyksillä voidaan helposti luoda pahe kelle tahansa. Tässä kannattaa kuitenkin luoda kysymys, joka jollain tapaa liittyy itse aiheeseen. Kysymys on kuitenkin hyvin suora, joten oletetaan kyllä/ei vastausta, jota ei kuitenkaan voi antaa, koska mollemmat vastaukset ovat väärin.
Toinen käytännöllinen tapa on käyttää yleistyksiä. Jos joku väittää jotain, niin unohda yksilö ja esitä mielipuolinen väite jostain ryhmästä. Kyseisen henkilön ei tietenkään tarvitse kuulua tähän ryhmään, mutta jos jotenkin pystyt yhdistämään hänen kommenttissa ja tämän ryhmän, niin hyvä. Esimerkiksi, jos joku vaikka toteaa, että musiikki on hyvä tapa saada ihmisiä liikkumaan, niin voit hyvin todeta, että natsitkin pistettiin liikkumaan marssien tahdissa. Ja näin on vastapuoli leimattu natsimyönteiseksi. Seuraava askel onkin vain tuoda esille juutalaisvainot ja keskustelu on taas johdettu kauas pääaiheesta, mutta samalla vastapuoli on leimattu rasistiksi, joka todennäköisesti haluaa kaasuttaa kaikki lapset kuoliaaksi.
Käytä ja vaadi lähteitä
Akateemisessa keskustelussa lähteiden käyttö on normaalia ja (lähes) välttämätöntä. Tietyt väittämät vaativat jotain tutkimusta tai vastaavaa tuekseen. Jotta vaikuttaisit fiksulta ja siltä, että SINÄ pelaat faktoilla, niin käytä ja vaadi lähteitä. Etsi tueksesi jotain lähteitä. Lähdekritiikin voit hyvin unohtaa. Silläkään ei ole niin väliä, liittyykö lähteesi itse asiaan. Kuhan vain hieman sivuua sitä, voit heittää lähteen kommenttisi joukkoon. Mikäli lähteesi ei ole pätevä, vastapuoli joutuu taas käyttämään energiaa todistaakseen asian. Vänkyröinnin jälkeen voit hyvin todeta, että ehkä lähde ei ollut paras mahdollinen. Olet kuitenkin yrittänyt, mikä antaa sinusta hyvän kuvan ja lopputulos on kuitenkin samaa tasoa kuin et olisi käyttänyt lähdettä ollenkaan. Samalla tavalla, jos lähteesi ei liity itse asiaan, niin vastapuoli joutuu käyttämään energiaa kumotakseen väitteesi.
Kun vastapuoli esittää jotain, niin vaadi lähde. Paras tapa on vaatia lähdettä sellaisesta, mistä sitä ei varamastikaan löydy, ainakaan helpolla. Eritoten jokin itsestäänselvä asia, on hyvä pyytää todistamaan lähteen avulla. Varsinkin, jos se ei liity itse asiaan. Käyttäen samaa teemaa, esimerkiksi väite, että musiikki on aina kuulunut ihmisen elämään, on aika itsestään selvä. Tästä on hyvä kuitenkin vaatia lähde, koska kyseessä on selkeästi väittämä. Mikäli vastapuoli ei lähdettä vaivaudu etsimään, voit jumittaa keskustelun ja jokaiseen kommenttiin vain vastata, että odotat vieläkin lähdettä tuolle yhdelle väittämälle. Jos vastapuoli vaivautuu etsimään lähteen, niin voit pienen väittelyn jälkeen sen hyväksyä. Energiaa on taas kulunut ja keskustelu on samassa pisteessä kuin ennen tuota asiaa sivunnutta väittämää. Vastapuoli joutuu kuitenkin pohtimaan kommenttejaan tästä lähin tarkemmin, koska pelkää, että vaadit taas lähteitä itsestään selviin asioihin. Kun itsestäänselviä asioita pitää välttää argumentoinnissa, niin se hankaloittaa asioiden ilmaisemista hyvin paljon.
Käytä hyväksi aukkokohdat
Edellisen jatkeena, kun argumentointi on tehty hankalaksi, on hyvä etsiä kommenteista aukkokohtia. Kun aukkokohta löytyy, niin nosta suuri haloo siitä. Kuten edellä, jäädytä keskustelu, kunnes tämä asia on ratkaistu. Vaikka sillä ei olisi juurikaan mitään tekemistä itse aiheen kanssa on taas hyvä kuluttaa vastapuolen energiaa epäolennaiseen. Argumentointi on yleensä teoreettista tai käytännönläheistä. Oleellista on, että teoreettiseen argumentointiin tuodaan käytäntöä ja päinvastoin. Taaskin akateemisessa keskustelussa tällainen on hyvinkin järkevää. Pelkän teorian pohjalta on paha lähteä tekemään käytännön sovelluksia. Tässä tarkoitus on kuitenkin keskittyä hyvin epätodennäiköisiin poikkeustilanteisiin.
Käyttäen taas musiikkiesimerkkiä, voitaisiin tehdä väite, että suurimmalla osalla ihmisistä on ainakin jonkinlainen rytmitaju. Rytmitaju ei ole diskreetti asia, joka jokaisella joko on tai ei ole, joten on helppo väittää, että suurimmalla osalla ihmisistä ei ole erinomaista rytmitajua, joten väittämä ei oikein pidä paikkaansa. Huomion arvoista on sana erinomainen, jolla vaatimuksia kasvatetaan. Samalla tavalla voidaan vaatimuksia laskea.
Harva puhuu yleensä täysin teoreettista kieltä, koska se vaatii hyvin tarkkaa määrittelyä. Täten yleensä asiat esitetään yksinkertaistetulla teorialla (jossa siis on aukkoja vaikka muille jakaa), joka esitetään analogian avulla. Esimerkiksi, itsekin olen tässä kirjoituksessa käyttänyt jo monia esimerkkejä. Analogioissa kuitenkin tuodaan mukaan tiettyjä uusia ulottuvuuksia, jotka eivät liity tuohon perusmääritelmään. Näihin on aina hyvä tarttua. Lisäksi pienellä perversiolla saadaan usein hyvinkin parodioiva vasta-analogia. Käytännön esimerkeissä onkin aina hyvä ymmärtää väärin. Samaan tapaa, myös teoriat kannattaa tulkita väärin ja soveltaa niitä melkoisen mielipuolisiin esimerkkeihih, kuten yllämainittu natsien marssimusiikki.
Tämä toimii myös toistekin päin. Jos oma teoria tuntuu hieman hataralta, niin kannattaa keksiä esimerkki, mikä ei a) mahdu teorian raameihin tai b) ole kovinkaan realistinen. Tapauksessa a voit väittää, että vastapuoli ei ymmärrä teoriaasi oikein tai että teoriasi on hyvin pelkistettu. Tapauksessa b voit pitkän vänkäämisen jälkeen todeta, että ehkä esimerkki ei ollut paras mahdollinen. Keljuna voit antaa uuden esimerkin, joka on lähes yhtä huono. Tai vaikkapa a-tapauksen esimerkki.
-PYO
ps. en itse väitä, ettenkö tuon tuostakin sortuisi rikkomaan järkevää keskustelua näillä menetelmilä. Toivon kuitenkin, että valtaosa keskusteluista käytäisiin ilman hajoita ja häiritse -taktiikkaa. Lupaan, että tästä lähin pyrin tietoisesti rajoittamaan näiden menetelmien käyttöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti