sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Akavan ulostus #neuro

Iltalehteä selatessa törmäsin piilokamerajekkuun, jossa naisille ja miehille annettiin samasta tuotteesta erisuuruinen lasku. Ideana on, että naisten euro on oma rahayksikkönsä #neuro, jonka arvo verrattuna miehen euroon on noi 82 senttiä. Video on myös näkyvästi esillä Akavan verkkosivuilla.

Tuo älytön 82 senttiä tulee, kun keskiarvostetaan koko työväki. Eihän siinä ole mitään järkeä, kun ei oteta huomioon mm. työn vaativuutta, lisiä, liukuvaa työaikaa, yms. Esimerkiksi EK:n mukaan työtehtäväkohtaisesti ero on vain 97 senttiä. Tosin tuossakaan ei mitään lähteitä ole mainittu, jotta näkisi, mitä kaikkea on otettu huomioon. Saman suuntaista (95 senttiä) antaa myös TEK:in kyselytutkimus. Jos naiset tekisivät samaa työtä oikeasti keskimäärin 5% pienemmällä palkalla, niin tällöihän yksityisellä sektorilla ei miehiä kannattaisi palkata (puhumattakaan, jos palkkasäästö olisi 20%). Johtuuko tuo 5% sitten pelkästään sukupuolielimistä ja ennakkoluuloista vai kenties jostain muusta. Esimerkiksi SAK:in tutkimuksessa miehet arvostavat palkkaa ja naiset hyviä työaikoja. Voisiko mahdollisesti työnantaja arvostaa enemmän työntekijää, joka on valmis venymään työajoissa työn takia?

Pitäisiköhän Akavan käyttää vähemmän resursseja piilokamerointiin ja virheellisen (tai ainakin pahasti harhaanjohtavan) tiedon levittämiseen ja enemmän resursseja asioiden tutkimimiseen. Toivottavasti akavalaiset älähtävät tästä ja uhkailevat erolla. Vai kannattavatko korkeakoulutetut huuhaan levittämistä?

-PYO

ps. Videon perusteella monet (sekä miehet, että naiset) näemmä ovat imeneet itseensä tuon "naisen euro on 80 senttiä" zombimantran. Olisikin äärimmäisen tärkeää, että tavallinen tallaaja (varsinkin äänestyskelpoinen sellainen) tiedostaisi oikeat tilastot!

Ei kommentteja: