sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Uskontoharrastus

On hieman nurinkurista, että tieteellinen tieto on usein väärässä ja silti sitä pidetään oikeana. Uskonnollinen selitys on staattinen, se on joko oikea tai väärä. Tieteellinen selitys on dynaaminen, se tulee oikeammaksi vähän väliä, mutta ei koskaan voi saavuttaa täydellistä oikeellisuutta. Samalla tavalla sanotaan, että ihminen ei voi ymmärtää jumalaa. Ihmisen ymmärryskyky ei koskaan riitä ymmärtämään koko maailmaa. Aina voidaan mikro- tai makrotasolla siirtyä askel eteenpäin ja löytää jotain uutta. Tai ainakin minä uskon niin. Tulevaisuutta kun on hieman vaikea ennustaa. Uskoni perustuu siihen, että tiede on tuon tuostakin kuvitellut olevansa oikeassa, mutta silti niin väärässä. Koomisin esimerkki on ehkäpä Atomi.

Tieteellinen selitys perustuu havaittuihin ilmiöihin. Kun tietty ilmiö toistuu riittävän usein, eikä mahdollisiin poikkeustilanteisiin keksitä mitään järkevää selitystä saadaan aikaiseksi tiedettä. Valitettavasti vuosia myöhemmin voidaan kehittää parempia mittalaitteita, joilla ilmiö voidaan purkaa osiin ja mahdolliset poikkeustilanteetkin selvittää.

Saivarrellen voidaan siis todeta tiede mitättömäksi, koska havainnoilla ei pystytä selittämään selittämättömiä asioita. Hyvä esimerkki tästä on se, että elämmekin Matrix-elokuvamaisesti keinotodellisuudessa, jota emme osaa tulkita epätodeksi. Elämme unessa tiedostamattamme. Kun heräämme on tavattoman noloa, kuinka tämä maailma vaikuttikaan nyt eläessämme niin todelliselta, vaikka herättyämme on päivänselvää, että kyseessä oli vain uni.

Mielelläni en asioita luokittele, koska ne osuvat aina hieman huonoihin luokkiin ja harvemmin luokittelu on edes tarpeellista. Tästä huolimatta luokittelisin itseni ateisti-agnostikoksi. Edelliseen esimerkkiin nojaten, pidän mahdollisena, että elämme jossain unimaailmassa, joka ei ole todellisuutta. Pidän tätä kuitenkin sen verta epätodennäköisenä, että kaikkien muiden epätodennäköisten selitysten joukossa juuri tämä kyseinen selitys ei saa merkittävää painoarvoa. Teoriatasolla olen siis agnostikko, mutta käytännön tasolla ateisti (tai ehkäpä EVVKisti).

Erinäiset uskomukset piristävät tylsää elämää mukavasti. Minulla on silloin tällöin tapana koputtaa puuta, jos satun sanomaan, miten hyvin asiat ovat. Uskonko, että koputtamalla puuta jollain tavoin voisin vaikuttaa karmaan ja manata pahat henget pois tulevaisuuden ympäriltä? En.

Uskooko pikkulapsi, että hammaskeiju vaihtaa tyynyn alle laitetun hampaan rahaksi? Ehkpä, mutta harva enää aikuisena ratkaisee rahapulaansa laittamalla hampaita tyynyn alle. Näin joulun alla sai taas pohtia, miten suhtautua joulupukkimyyttiin pikkulasten seurassa. Ymmärrän kyllä, että lapsille kerrotaan metsässä olevista peikoista, etteivät mene sinne eksymään, mutta miksei lapselle voida suoraan sanoa, että isi ja äiti on paiskinyt töitä niska limassa, että lapsukainen saa uuden lelun?

Jossain vaiheessa todellisuus onneksi tulee esille. Lapsen mielikuvitus muuttuu verotettavaksi luovaksi työksi ja sadut jäävät lapsuuden muistoiksi. Valitettavasti osa näistä harhakäsityksistä jää elämään ja aiheuttaa hieman noloja tilanteita.
Osa näistä harhakäsityksistä ei aiheuta vain noloja tilanteita, vaan järkyttäviä hirmutekoja, jotka vaativat lukuisia ihmisuhreja.

Ei se ole uskonnon vika, että osa sen jäsenistä on terroristeja

Fakta on: Ilman uskontoa X ei olisi uskonnollista ääriryhmää X´. Todennäköisesti tuo ääriryhmä olisi kuitenkin kasassa jossain toisessa muodossa ja tekisi terrorismia syystä Y (ollen näin ääriryhmä Y´). Kaikki uskonnon X edustajat eivät tietenkään kuulu joukkoon X´. Ääriryhmään todennäköisesti kuuluu vain marginaalinen osa koko ryhmästä. Toisaalta, aika marginaalinen osa aseiden omistajista tappaa jonkun aseellaan, mutta silti aseiden kanssa on melko tarkka kontrolli.

Minun maailmankuvassani uskonto on harrastus siinä missä metsästys, jalkapallo tai jazz. Jos joku haluaa viettää kaiken aikansa stadionin penkillä kannustaen tai haalia kämppänsä täyteen pianon pimputus savikiekkoja, niin siitä vaan. Mutta siinä vaiheessa, kun sitä tuetaan verorahoilla, niin vaadin, että myös minulla on mahdollisuus nauttia tuosta harrastuksesta. Vaikka en ole jazz-ihmisiä, niin on ok, että moista musiikkia tuetaan, koska samalla tavalla tuetaan myös potkupalloa, jota pidän jossain määrin kiinnostavana. Mielestäni kulttuuria pitää tukea, vaikka kriisitilanteessakin, mutta rajansa kaikella.

En yhtään ihmettele, että joillekin metsästys tai jazz olisi eräänlainen elämäntapa. Ajatukset ovat täysin seuraavassa metsästysreissussa, kaikki aika menee kirppareilta levyjen metästämiseen tai kaulassa roikkuu pyhä liigakaulaliina paikasta riippumatta. Harvalle harrastus on kuitenkaan elämää suurempi asia. Osa ehkä tuhlaa koko omaisuutensa keräillessään jotain jota on vain päättänyt keräillä, mutta harva siirtää tuhoisaa harrastustaan jälkipolvilleen. Harva myöskään on valmis estämään esim. poikansa aviopuuhia, jos miniä sattuu harrastamaankin jazzin sijasta bluesia. Jos molemmat vanhemmat ovat hulluna metsästykseen, niin todennäköisesti myös lapset raahataan mukaan reissuille. Jos täysi-ikäinen poika kuitenkin toteaa, että ei ole kiinnostunut metästämisestä, niin en usko, että hänet potkitaan pihalle ja pyyhitään pois testamentista. Tuskinpa tällaista tapahtuu tapauskovaisten joukossakaan, vaan vain ns. uskisten piireissä.

Mutta mikä sitten on tapauskovainen?

Olenko minä agnostisena henkilönä tapauskovainen, kun tavallaan uskon kaikkeen mahdolliseen? Jos ei uskontoa ota tosissaan, niin mikä järki siinä sitten on? Vai onko järki asia, minkä perään ei pidä kysyä uskonasioissa? Jos, ei tykkää käydä temppelissä kuuntelemassa shamaanin jorinoita, eikä oikeastaan usko palvottavaan taikaolentoon, niin minkä hiivatin takia joku haluaisi kuulua tuohon joukkoon? Kyllähän joulua voi viettää ateistinakin. Mikään ei myöskään estä ateistia lukemasta raamattua ja saamaan siitä lohtua tai elämänviisautta (paitsi niukka sisältö ja heikko kirjoitustyyli). Jos tapauskovaiset hoitaisivat uskonnolliset tapansa ilman uskontoa, niin aika vähiin kävisivät uskonnon edustajat, jotka ovat "niinkuin sinä tai minä, kuka tahansa". Jäljelle jäisi uskisänkyrät ja äärisuvaitsemattomat.

Henkilö ei välttämättä osaa selittää, miksi tykkää metsästämisestä, jalkapallosta tai jazzista. Eikä pidäkään, riittää, että osaa harrastuksestaan nauttia. Samalla tavalla kenenkään ei pitäisi selittää, miksi tykkää jostain uskonnosta. Entäpä sitten, kun haluaa ohjailla muiden elämää harrastuksensa pohjalta? Tai, kun harrastuksen ohjeistukset ovat harhakäsityksiä, jotka ovat ristiriidassa ymmärretyn todellisuuden kanssa?

Miksi uskonnollinen harrastustoiminta on suojattu erillisellä lailla? Muut harrastustoiminnat on lähinnä enempi vähempi rajoitettuja turvallisuuden takia. Voiko jazz-harrastja perhe vaatia, että koulussa ei harrasteta lastenlauluja, koska ne eivät sovi jazz-viboihin (ja täten esim. heikentää nuoren muusikon kehitystä)? Jos työntekijä kieltäytyy menemästä varastoon, koska uskoo siellä olevan mörköjä, niin todennäköisesti häntä pidettäisiin hulluna, eikä hänen uskoaan juuri kunnioitettaisi. Minkä takia tietyt (dogmaattiset) uskonnot ovat paremmassa asemassa kuin höpsöt uskomukset?

Tajuavatko isot ihmiset ollenkaan, miten loukkaavaa uskontojen tosissaan ottaminen on ateisteja kohtaan? Miksi ateistien pitää taipua ja sietää kaikenlaista pöppöä, kun muilla on oikeus loukkaantua kaikesta, mikä ei heitä miellytä? Ja lopuksi, miksi minun pitäisi selittää perustellen, miksi toisten usko on väärässä, kun kukaan dogmaattinen uskovainenkaan sitä ei tee?

-PYO
ps. Jos ateistit eivät olisi niin kiltisti ja hiljaa, niin netti olisi pullollaan vihakirjoituksia heitä kohtaan.

Ei kommentteja: