tiistai 17. helmikuuta 2009

Mediamanipulaatio

Törmäsinpä tuossa sattumalta mielenkiintoiseen kuvaan. Siinä vertaillaan Ylen ja MTV3:n uutisia samasta aiheesta. Aiheena on Saksassa tapahtunut poliisien ja mielenosoittajien välinen yhteenotto. Ylen uutisesta ymmärtäisi, että äärikoikeistolaiset uusnatsit ovat riehuneet poliisien kanssa, mutta MTV3:n uutisesta voisi päätellä, että kyseessä on vasemmistoanarkistit. (Lisäksi toisessa uutisessa mainitaan, että maailmansodan aikaisessa kaupunkipommituksessa olisi kuollut n. 25000 ihmistä, toisessa luku taas on 20000, mutta neljäs/viidesosa sinne tai tänne, eihän kyseessä ole kuin ihmisiä...)

Enpä ota sen enempää kantaa, mikä on tilanteen oikea laita, mutta ihmettelen, miten on mahdollista, että samasta asiasta saadaan näin erilaiset tarinat. Jos aviopari kännispäissään riehuu kotonaan, saadaan varmasti erilaiset tarinat mieheltä ja vaimolta, eikä tarkkaa varmuutta saada, jos paikalla ei ole ollut muita. Em. uutisessa paikalla on kuitenkin ollut tuhansia ihmisiä ja todennäköisesti median edustajiakin todistamassa tapahtumaa, joten pitäisi olla melko selkeää, kuinka monta osapuolta rähinöihin osallistui.

Journalismiin, kuten oikeastaan mihin tahansa muuhunkin alaan, pätevät tietyt lait ja väljemmät eettiset säännöt. Journalistien liiton sivuilta löytyy journalistiseen työhön liittyviä ohjeita. Esimerkiksi "Journalistin on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen", "Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin - myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu" ja "Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus". Ihan järkeenkäypiä ohjeita, mutta kuinka usein näitä päivittäin rikotaan? Enkä nyt tarkoita jotain pientä limukerhon harrastelehteä vaan valtakunnallisia ja puolueettomia tietolähteitä, joista päivittäin ihmiset imevät itseensä roppakaupalla ajankohtaista tietoa.

Mitä yleensä voidaan pitää luotettavana tai puolueettomana? Eipä oikeastaan mitään. Lähdekritiikkiä tulee olla ja tietoja tulee varmistaa eri paikoista. Nykyään on vaikea uskoa enää mihinkään, mutta samalla tietoa tulee joka tuutista ja ainakaan minulla ei ole aikaa ruveta tarkastelemaan kriittisesti jokaista vastaantulevaa uutista.

Jos luen uutisia päivittäin tietystä lähteestä, niin minulle muodostuu kyseisen lähteen luoma kuva maailmasta. Jos kyseinen kuva ei vastaa ihan todellisuutta, niin maailmankuvanikaan ei vastaa todellisuutta. Puolustuksena voisin sanoa, että asioiden todellinen mallintaminen on mahdotonta. Enhän minäkään tällä kirjoituksella voi luoda täysin paikkaansapitävää kuvaa median käyttäytymisestä. Tietyllä tasolla esimerkiksi uutisointiin pitää luottaa ja usein pieni sisäinen ääni herää, jos uutinen ei kuulosta todenmukaiselta. Täysin päättömät jutut yleensä voinee ohittaa siltä istumalta, mutta melkoisen realistiset epäeettisesti kirjoitetut uutiset menevät kyllä läpi, kun resurssien puutteen takia seula on pidettävä väljänä.

Luulisi, että valtakunnallinen media ei voisi näkyvyytensä ja markkina-asemansa takia toimia epäeettisesti. Luulisi, että verorahoilla tuettava media olisi puolueettomampi kuin sponsorirahalla pyörivä media. Luulisi, että missä tahansa työssä epäeettinen tai rikollinen toiminta johtaisi vaikeuksiin tulevaisuudessa alalla toimimissa. Näin ei kuitenkaan näyttäisi olevan, kun lähes päivittäin voi lukea uutisen, joka kuvastaa tilanteen enemmän tai vähemmän todellisuudesta poikkeavalla tavalla. On toki kohtuutonta vaatia, että päätoimittaja lukisi ajatuksella jokaisen jutun, sekä tarkistaisi kaikki lähteet, että voisi kantaa vastuun lehden sisällöstä, mutta mielestäni ei ole kohtuutonta vaatia, että jälkikäteen ammattitoimittajaa rangaistaan siitä, ettei ole toiminut asiallisella tavalla. Nykyään vaan on niin, että vähän joka puuhassa saa töpeksiä ruhtinaallisesti, ennenkuin se edes ketään kiinnostaa ja mahdolliset seuraamukset ovat melkoisen minimaalisia. (Tosin joissain hommissa inhimillinen erehdys ajaa henkilön suoraan velkahelvettiin).

Jokaisella ihmisellä on mielipiteitä ja lähes jokaiseen asiaan ihmisellä on ennalta tietty näkemys. On inhmillistä, että henkilön maailmankatsomus vaikuttaa hänen toimiinsa. Sille nyt vaan ei voi mitään. Tosin henkilö voi yrittää olla mahdollisimman puolueeton ja tarvittaessa todeta, ettei ole jäävi käsittelemään asiaa. Tämä koskee toki muitakin aloja kuin journalismia, kuten vaikkapa tieteellistä tutkimusta. Niin tieteessä kuin journalismissa myös huolimattomuudesta tai väärinymmärryksestä saattaa seurata pieniä virheitä. Tällaiset virheet voidaan tietenkin antaa anteeksi ja ilkeästi väitän, että tätä hyväsydämisyyttä käytetään härskisti hyväksi tietyntyyppisessä mediassa. Myynti lisääntyy, kun kannessa on sensaatiouutinen, vaikka todellisuudessa tapahtumassa ei olisi mitään uutiskynnyksen ylittävää.

Suoranaista valehtelua ei kannata harrastaa, koska siitähän voi jäädä vaikka kiinni, mutta lievää (tai törkeää) harhaanjohtamista voidaan harrastaa eri tavoilla ilman kummempia sanktioita. Hyvin yleistä on esimerkiksi liioittelu, missä kärpäsestä tehdään härkänen. Kun oma perheenjäsen kertoo joutuneensa 'vaaratilanteeseen', niin yleensä kyseessä on ollut tilanne, jossa hengenlähtö tai vakava loukkaantuminen on ollut lähellä. Kun lehti kertoo missin, urheilijan, artistin, poliitikon tai muun (hiipumassa olevan) julkkiksen 'vaaratilanteesta' voi olla varma, että kyseessä on pahimmillaan pullaan tukehtuminen. Kun yksityiskohtia ei kerrota tai niitä hieman vääristellään, niin ainakin lyhyestä otsikosta saadaan melkoisen epärealistinen. Jos "Eläinlauma hyökkää lapsen kimppuun", niin lukija kuvittelee, että kyseessä on jokin yleisesti termiin 'eläin' liittyvä eläin, kuten esimerkiksi koira. Todellisuudessa eläimiä ovat ne hyttysetkin (ja samalla 17-vuotiaskin voi olla lapsi). Toimittajan pitää osata tiivistää asia yhteen otsikkoon, mutta jutun tulisi kuitenkin olla iskevä ja luoda mielenkiintoa. Parempi tiputtaa melko tarkkaan valitut sanat pois otsikosta, jotta tilanne vaikuttaa todellisuutta hurjemmalta.

Myös vähättelyllä voidaan mukavasti vääristellä uutista. Taas voidaan jättää muutama yksityiskohta pois ja saadaan jutusta melkoisen mielenkiintoinen. Muistuupa mieleeni jokin aika sitten tapahtunut välikohtaus, jossa "Vartijat mäiskivät teinejä lähijunassa". Tämä nyt on oikeastaan tyyppiesimerkki 'laatujournalismista' ja kelpaa hyvin jokaiseen tässä kirjoituksessa mainitsemaani kohtaan. Vähättelyn osalta jutusta oli jäänyt selvittämättä, mitä nämä teinit olivat hetkeä aikaisemmin tehneet. Valitettavasti en tähän hätään löytänyt linkkiä tapahtuman tutkintaan (todennäköisesti juurikin siitä syystä, että tulos ei ollut niin mediaseksikäs). Syynä rähinään ei tietenkään ollut se, että tylsistyneet vartijat päättivät värittää elämäänsä pamputtamalla satunnaista teiniä vaan se, että (muistini mukaan) kyseinen teini oli vahvassa humalatilassa syljeskellyt, huudellut, töninyt ja muutenkin häiriköinnyt kanssamatkustajia junassa. Sen sijaan, että olisi asiaa selvitelty enemmän, julkaistiin asiasta parin henkilön näkemyksen pohjalta uutinen. Uutisen luonne ei juurikaan vihjaillut, että tilanteessa saattaisi olla toinenkin puoli, vaan viesti oli selkeä: Vartijat mäiskivät ja rääkkäsivät itkevää teiniä.

Onneksi tukena oli video, josta näkyy tilanne osittain. Mitä tapahtui ennen videota tai sen jälkeen, ei tietenkään näy videolla, kuten ei myöskään se mitä tapahtuu kuvakulmien ulkopuolella. Elokuvissa näillä seikoilla hämätään katsojaa uskomaan mm. että näyttelijät ovat oikeasti jossain mielenkiintoisissa paikoissa, eivätkä vain studiossa. Videokaan ei siis ole mikään täysin luotettava lähde. Tässä tapauksessa video antoi kuitenkin melko selkeän kuvan niistä tapahtumista, mitä näkyi videolla. Jos haluaa nähdä vartijoiden mätkivän teinejä, niin videon voi tulkita sillä tavalla. Jos haluaa nähdä vartijat taltuttamassa häirikköä, niin videon voi tulkita myös siten. Tulkintoja on tuhansia ja kuka tahansa voi keksiä tyhjiin aukkoihin selityksiä, jotka kuulostavat uskottavilta. Kauhea älämölö oli kuitenkin ehtinyt syntyä ennenkuin joku oikeasti selvitti, mitä oli tapahtunut.

Jotta uutisoidut jutut vaikuttaisivat uskottavammilta, niiden tueksi pyydetään usein asiantuntijalausuntoja. Valitettavasti on asiantuntijoita ja 'asiantuntijoita'. Jos halutaan tietty mielipide asiaan, niin etsitään henkilö, jolla on sellainen mielipide. Tällöin ei ole niinkään väliä, mikä kyseisen henkilön status alalla. Kokenut ja arvostettu asiantuntijahan saattaisi sanoa jotain tylsää tai romahduttavaa.

Toisaalta, jos asiantuntijan kommentit ei miellytä voidaan asiantuntijan persoonaa hieman vääristää. Pienellä panettelulla tai sopivilla kuvaavilla sanoilla saadaan uskottavasta henkilöstä epäilyttävä ja pitkällä tähtäimellä pahamainen vihollinen. Ja toiseensuuntaan taas voidaan samoilla keinoilla tehdä piraattipedofiiliterrostikannibaalista kovinkin salonkikelpoinen. Mannerheimia voisi kuvata tuimana vanhana militaristina ja Jammu Siltavuorta kainoin silmin varustetuksi reppanaksi, jos haluaisi vääristää lukijan tunteita kyseistä henkilöä kohtaan. Samalla tavalla voidaan henkilöiden sijasta esimerkiksi yrityksiä, puolueita, järjestöjä yms. kuvata johdattelevasti. Tällainen ei oikeasti vaadi kuin yhden tarkkaan harkitun sanan sopivaan paikkaan.

Edellä on kuvattu jotain menetelmiä, millä toimittaja (ehkä tahtomattaankin) muokkaa lukijan/katsojan/kuuntelijan ymmärrystä asiasta. Yhdistämällä monia näitä menetelmiä hyvin varovaisesti uutisesta tulee erittäin uskottavan oloinen, mutta valitettavasti kovin vääristynyt. Onneksi on vaihtoehtoisia medioita, joista voinee etsiä lisätietoa. Pitää vain käyttää näitä hyödyksi, eikä tyytyä vain yhteen jumalalliseen totuuteen. Vaikka jokin lähde olisi historian saatossa osoittautunut luotettavaksi, niin se ei takaa sitä, että se aina olisi sitä.

Kiitos internetin lähes kuka tahansa voi hankkia hetkessä lisätietoa melkein mistä tahansa aiheesta. Asioiden vääristelystä ja harhaanjohtamisesta tulee vaikeampaa, kun tietoa on saatavilla joka puolelta. On kuitenkin huomattava, että liiallinen informaation määrä ei ole hyvästä. Ihmismieli ei ole kykenevä prosessoimaan kaikkea informaatiota, jolloin informaation tulva tukkii päättelykyvyn. Mutta kuka päättää, miten tietoa karsitaan? Päätänkö itse, mitä haluan lukea? Päättääkö toimittaja kirjoittaako aiheesta uutiseen? Päättääkö harmaa koneisto saako aiheesta keskustella? Saako tulevaisuudessa esimerkiksi jakaa tietoa pommeista ja kopiosuojauksista vai tehdäänkö siitä sensuurin avulla mahdotonta?

-PYO