Ainakin osa 1970-luvun sukupolvesta on saattanut elää jopa niukemmin kuin ihmiset tällä hetkellä.Mikä oli palkkataso ja sitä vastaava ostovoima 70-luvulla verrattuna nykyaikaan? Tilastokeskuksen sivuilta löytyikin mukava vertailu, joskin vertailukriteereinä on vuodet 1975 ja 2005.
Vuonna 1975 keskivertopalkansaaja ansaitsi 350 euroa kuussa, verojen jälkeen käteen jäi 235 euroa. Keskivertoperheen, johon silloin kuului 2,9 henkilöä, kokonaiskulut [vuodessa] olivat 5 165 euroa vuodessa. Menojen kattamiseen tarvittiin 22 kuukauden työpanos eli lähes kahden henkilön vuosipalkka
Vuonna 2005 keskipalkka oli 2 500 euroa, ja käteen jäi 1705 euroa. Nyt 2,1 henkilöä käsittävän perheen vuosikulut olivat 29 000 euroa. Tähän meni 17 kuukauden netto-palkka.Asia selvä! Palkka-ostovoimansuhde on siis 22:17 noilta vuosilta. Säästyipäs paljon vaivaa, kun itse ei tarvinnut ruveta asioita etsimään ja laskemaan. Eiku hetkinen...
Toisessa talouden koko on 2,9 ja toisessa 2,1! Eli kolmen hengen talouden ylläpito on kalliimpaa kuin kahden hengen. No shit! Mitäpä jos laskettaisiin yksilökohtaisen kulutuksen mukaan. Hieman vaikeaksi tämä menee, kun oletettavasti osa henkilöistä on lapsia ja kuluttavat vähemmän ainakin tiettyjä tuotteita (ja toisaalta enemmän toisia). Mutta mennään nyt näillä. Eli, 1975: kulut 5165 euroa 2,9 hengeltä, joten n. 1781 euroa henkeä kohden vuodessa. Palkan kuukausiteho 5165e/22kk = 235e/kk. Ja sama vuodelle 2005: henkeä kohden 13810e vuodessa. Palkan kuukausiteho 1706e/kk. Yhden hengen ylläpito vuodessa vaatii siis työtä:
- 1975: 7,6 kuukautta
- 2005: 8,1 kuukautta
-PYO
ps. Hihkaiskaa, jos on tapahtunut laskuvirheitä. Käytin pyöristämättömiä lukuja laskuissa, mutta tekstissä pyöristelin, joten pientä heittoa saattaa tulla, jos käyttää tekstissä mainittuja pyöristettyjä lukuja.