maanantai 28. joulukuuta 2009

Työtön avustaja

Pohdiskelin tässä kuinka paljon aikaa menee töissä paperin pyörittelyyn, työtuntien kirjaamiseen, yksinkertaisten asioiden rautalangasta vääntämiseen sähköpostitse, printtaamiseen, ohjelmien asenteluun ja muuhun sellaiseen. Olisi mukava, jos olisi joku henkilökohtainen avustaja hoitamassa nämä hommat, kuten kansanedustajilla.

Saisinkohan valtionavustusta, jos palkkaisin yhden pitkäaikaistyöttömän puuhastelemaan näitä hommia puolestani? Minä voisin tällöin keskittyä täysillä omaan työhöni ja työtön saisi elämäänsä vähän rytmiä, työkokemusta ja arvostusta.

torstai 19. marraskuuta 2009

EU:n virastot ja pestit

Taas menee tärkeä EU-virka ohi Suomalaisilta. Suomi on EU:n mallioppilas, mutta silti mitään kiitosta ei kuulu. Toki ne tahot, jotka rikkovat säännöstöjä joutuvat siitä maksamaan, mutta kukahan nekin rahat lopulta maksavat? Nettomaksajat, kuten Suomi. Älytöntä! Mielestäni EU:n virasto- & pestipolitiikka pitäisi uusia. Puljut ja pallit kuuluvat niille, jotka elävät EU:n ehdoilla. Jokaisesta sääntörikkomuksesta tulisi saada miinuspisteitä ja sitten asetetaan valtiot listaan pisteiden mukaan. Listan pohjalta ei luonnollisesti mitään voisi saada.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Maahanmuuttovastaisuus on rikollista

Sisäministeri Holmlund piti poliisipäällystöpäivillä puheen. Puhe on huolella kirjoitettu ja edustaa siis ministerin virallista kantaa. Puheessa hän sanoi näin:
Turvallisuusviranomaisten kannalta keskeinen haaste on maahanmuuttovastaisuuden vähentäminen ja rasismirikosten ennaltaehkäisy.

Maahanmuuttovastaisuus on siis poliittinen ideologia, kuten yksityisautoiluvastaisuus, ydinvoimavastaisuus tai alkoholivastaisuus. Poliittisen ideologian kannattaminen ei ole rikos. Siihen saattaa liittyä rikollisia toimintoja (esim. autoihin kohdistuva ilkivalta), mutta ideologia itsessään ei ole Suomessa rikos. Poliisille asetetaankin tehtäväksi vähentää yhtä poliittista ideologiaa, tässä tapauksessa maahanmuuttovastaisuus.

Poliisin tehtäviin kuuluu lain ja järjestyksen ylläpitäminen, ei tiettyjen ideologioiden vähentäminen. Poliisilla on muutamia erityisoikeuksia koskien esimerkiksi voimankäyttöä. Koska poliisille on suotu nämä oikeudet, poliisin toimia tulee valvoa, etteivät poliisit käytä oikeuksiaan väärin, esim. kansalaisia vastaan. Tästä valvonnasta vastaa viime kädessä sisäministeri. Kansalaiset sallivat poliisin erityisoikeudet, koska niitä tarvitaan turvallisuuden ylläpitämiseksi. Nyt näitä eritysoikeuksia tullaan käyttämään tietyn poliittisen ideologian omaavien henkilöiden hiljentämiseksi.

Demokratiaan kuuluu, että asioista saa olla mitä mieltä haluaa. Jos ei löydy yhteisymmärrystä jonkin asian suhteen, niin äänestetään. Demokratiaan ei kuulu, että yhteisymmärryksen puuttuessa erimieltä oleva osapuoli poistetaan. Tämä kuuluu diktatuuriin ja mafiakulttuuriin. Don Holmlund esittääkin nyt, että on aika hiljentää tietyt henkilöt. Maahanmuuttovastaisuudesta on tullut rikos.

Tänään kyseessä on maahanmuuttovastaisuus, mutta mitä huomenna?

-PYO

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

YLE ja mediamaksu

Kuun alussa yritin etsiä YLEn sivuilta materiaalia, mutta eipä löytynyt. Tästä tuohtuneena lähetin heille palautetta.
Hei,

1012 joudun maksamaan teille suojelurahaa. Toivon todellakin, että televisiota omaamattomana henkilönä saan vastinetta tälle pelottelurahalle. Tällä hetkelllä ainakin nettitarjontanne vaikuttaa kuluttajalle epäystävälliselle ja kovin niukalle. Toivon todellakin, että avaatte arkistonne ja tuotte tuotantonne HELPOSTI käyttäjille nautittavaksi em. mainittuun päivämäärää mennessä.

Pikaista parannusta odotellen,
PYO


Vaikka viestini sävy oli melkoisen uhkaileva, niin ystävällisesti he vastasivat viestiin. Herra L kirjoittaa:

Terve!

Kiitos viestistäsi!

Ymmärrän sellaisten ihmisten ärtymyksen, jotka eivät käytä YLEn palveluja. Tätä hommaa kannattaa ajatella niin, että kyseisellä maksulla rahoitetaan YLEn julkisen palvelun toiminta, eli samaan tyyliin kuin esim. julkiseen terveydenhuoltoon kerätään rahaa veroilla. Jokainen maksaa veroa, josta osa menee julkisiin terveyspalveluihin, vaikka ei ikinä käyttäisi niitä. YLEn julkiseen palveluun kuuluu esimerkiksi opetukselliset, sivistykselliset ja kulttuuria vahvistavat tehtävät. Muitakin on...
Lisätietoa voi lukea täältä:
http://yle.fi/yleista/ylen_julkinen_palvelu.shtml

Tämän julkisen palvelun roolin määrää YLElle laki, joka ja YLEn rahoitusmallista ja viime kädessä muustakin toiminnasta päättää eduskunta (eli suomalaisten valitsemat kansanedustajat). Hallitus ja eduskunta siis myös päättävät tavan, jolla rahoitus kerätään. Ilmeisesti esimerkiksi maksukorttiajattelu ei ole ollut riittävän hyvä malli asian valmistelijoiden tai päättäjien mielestä (kummassakaan porukassa ei ole istunut YLEn omaa väkeä yhtään naamaa).

Näyttää siis, että hallitus(puolueet) eivät halua maksukortteja käyttöön vaan ovat sopineet muunlaisista käytännöistä.
http://www.lvm.fi/web/fi/uutinen/view/916830

Tässä siis on oleellista ymmärtää se, että YLE itse ei ole ollut eikä tule olemaan päättämässä tavasta, jolla YLEn rahoitus kerätään. YLE ei edes voi päättää kuinka paljon rahaa kerätään (vaikka toki voi esittää toiveita päättäjille). YLE ei päätä edes olemassaolostaan itse. Se päätetään Arkadianmäellä.

Eli periaatteessa, vaikka en halua piiloutua esim. päättäjien selän taakse, niin on melkein pakko todeta, että kritiikki YLEn rahoitustapaa vastaan tulee hieman väärään osoitteeseen tullessaan tänne Pasilaan. Sen kritiikin kuuluisi mennä tahoille, jotka oikeasti ovat olleet suunnittelemassa ja päättämässä yleisradiomaksusta (tai mediamaksusta).

Toinen asia: olet aivan oikeassa, että YLEn suuret arkistot pitäisi saada entistä paremmin hyödynnettyä. Valitettavasti ongelma ovat tekijänoikeudet. Ne ovat monimutkainen vyyhti ja niitä ei voi ohittaa.

Yst. terv.
Petri L
YLE Viestintä


Vaikka kritiikkini koski YLEn heikkoja palveluita, niin silti sain näemmä kopion mediamaksun puolustelusta ja käsien pesusta. Ilmeisesti YLE on saanut enemmänkin negatiivista palautetta aiheeseen liittyen. Aika moista puuroa, mutta tarkastellaan nyt muutamaa kohtaa tarkemmin.

Jokainen maksaa veroa, josta osa menee julkisiin terveyspalveluihin, vaikka ei ikinä käyttäisi niitä.


Totta. En kyllä millään keksi, kuinka suomalainen voisi välttää terveyspalveluiden käytön. Syntyminen, neuvola, rokotteet jne. kuuluvat julkisiin terveyspalveluihin. Kättä voidaan toki vääntää sen suhteen, ettei suomalainen lapsena maksa itse noista palveluista, vaan vasta jälkikäteen liittyessään työelämään. Joka tapauksessa vertaus mielestäni hieman ontuu.

YLEn julkiseen palveluun kuuluu esimerkiksi opetukselliset, sivistykselliset ja kulttuuria vahvistavat tehtävät.


Eli, kun telkkaria en omista on opintoni ja sivistys vaillinaiset. Kulttuurillisestikin olen kuollut. Kieltämättä olen hieman pihalla, jos joku jossain kysyy, että seuraanko sitä tai tätä ohjelmaa. "Mistä näitä senttejä tulee?" -tyyppiset lausahdukset ovat minulle kummallisia, kun en aiheeseen liittyvää mainosta ole koskaan nähnyt. Lööppilehtien BB-Matti ja Idols-Maija ovat minulle täysin tuntemattomia. Tosin mainoksia, isoveljeä tai idoleita ei YLEn kanavilta näe.

Toinen asia: olet aivan oikeassa, että YLEn suuret arkistot pitäisi saada entistä paremmin hyödynnettyä. Valitettavasti ongelma ovat tekijänoikeudet. Ne ovat monimutkainen vyyhti ja niitä ei voi ohittaa.


Vuodatuksen jälkeen saan vastinetta valitukseeni. Kuluttajana olen oikeassa, mutta ei ole palveluntarjoajan vastuulla tuottaa minulle kunnon palvelua, koska tekijänoikeudet ovat monimutkainen vyyhti ja niitä ei voi ohittaa. Ymmärtääkseni YLE on rahoittanut melkoisen monia ohjelmia. Eikö heillä ole kuitenkaan oikeuksia niihin? Toivottavasti tulevaisuudessa YLE sopii esitysoikeutensa hyvin tarkkaan, että materiaalia saisi vastaavaisuudessa nettiin ja muihinkin mediavälineisiin. Miksiköhän L ei antanut yhtään konkreetista esimerkkiä, miten tekijänoikeudet hankaloittavat ohjelmien nettiin laittoa.

Ja tosiaan kuluttajaepäystävällisyys ja vaikeakäyttöisyys johtuu ilmeisesti mediamaksulaista ja tekijänoikeuksista...

-PYO

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Eduskuntamenot

Eduskunnan urheilukassasta on nyysitty 70 000 euroa. Syy: kukaan ei vaivautunut kiinnittämään huomiota, miten eduskunnan virkistystoimien rahoja käytetään. Urheiluun käytetään 60 000e vuodessa. Erinäisiä kerhoja eduskunnalla useita kymmeniä.

Suomi on melkoisen byrokraattinen maa. Joka käänteessä saa täytellä lomakkeita. Itse olen sattumoisin ollut valtiolla töissä. Virkamieheltä vaaditaan selvitys vähän milloin mistäkin. Työtunnit kirjataan, matkoista tehdään tarkka laskutus jne. Usein työtehtäviin liittyviä kuluja joutuu maksamaan omasta pussistaan. Joko siksi, ettei niitä korvata tai siksi, että korvausprosessi on tuskallisen monimutkainen.

Täten kovasti ihmettelen, miten on mahdollista, että joku onnistuu vetämään välistä yli vuoden budjettirahat. Miksi kansanedustajistolaitoksella ei olla kiinnostuttu valtion työntekijöiden menoista? Edustajille annetaan tonni juokseviin kuluihin ja kortti taksisurffailuun, sekä kauempana asuvat saavat työmatkakorvauksia. Varmasti on monia rahareikiä, joista tavallinen kansalainen ei voi olla tietoinen.

En ole koskaan ollut kansanedustajana, joten en tiedä tarkalleen minkälaista se työ on. Olen kuitenkin läheltä seurannut virkamiehiä, joilla on viikottain 40+ tuntia ohjelmaa (tapaamisia, kokouksia, koulutustuokioita ja muuta tärkeää menoa), siis koko viikon täydeltä. Tämän lisäksi on kotimaan- ja ulkomaanmatkoja, sekä monia asioita joita joutuu vapaa-ajallaan hoitamaan. Puolen tunnin tapaaminenkin saattaa mennä kahden kuukauden päähän tai se joudutaan pitämään kuudelta aamulla. Eli tiedän kyllä, minkälaista on kiireellinen ja tärkeä tietotyö.

Mikä ero tässä on kansanedustajan työhön? Eipä juuri mikään muu kuin, että kansanedustajat voivat rällästää huoletta miten haluavat. Muilla paikoilla aina pyritään halvimpaan vaihtoehtoon, oli kyse miten tärkeästä asiasta tahansa. Jostain syystä kansanedustajat ovat tasa-arvoisempia kuin muut valtion työntekijät. Johtuuko kenties siitä, että he saavat päättää oman palkkansa tai heitä ei voi noin vain panna pois virastaan? Vaiko siitä, että heidän kesälomansa kestää noin kolme kuukautta!?

Oli miten oli, kansanedustajat ovat kiireisiä ihmisiä. Heillä sen verta kiire milloin mihinkin kissanristiäisiin, etteivät millään kerkeä olemaan työpaikallaan. On totta, että osa varmasti tekee töitä työhuoneessaan tai kotonaan, mutta yllättävän monet istuvat jos missäkin johtokunnassa. Eikö kansanedustajan palkka(5860e/kk) muka ole sen väärti, että töitä voisi tehdä täysipäiväisesti? Eikö äänestyksessä läpipääsy esitä sellaista luottamusta, että tulisi ajatella kansan parasta sen sijaan, että yritettäisiin pelata vain omaan pussiin?

Ohimennen on muuten pakko ihmetellä tätä: "Perustelujen mukaan palkankorotuksiin vaikutti syksyn työmarkkinaneuvottelut ja kansalaisten ansiotason nousu. Edellisen kerran kansanedustajien palkkoja nostettiin vuosi sitten." Näin siis viime vuoden alussa. Ja toissa vuoden alussa: "Korkeakouluopiskelijoiden opintorahaa ei ole korotettu 14 vuoteen, toisen asteen opintorahaa ei ole korotettu 12 vuoteen." Näkee hyvin, kuka saa korottaa omia tulojaan.

Takaisin aiheeseen. Helsingin Sanomien keskustelussa on letkautettu, että kansa valitsee kaltaisensa. Ehkäpä siksi niin moni jättää äänesteämättä. "Veijarit" sinne pääsevät kuitenkin ratsastamaan suomalaisten verorahoilla. Alla mielikuvituksellinen vertauskuva, jos moinen meininki toimisi myös muualla.

Keijo Keskiverto on Väkiviinatehtaan kehityspäällikkö. Siihen hommaan hän pääsi serkkunsa avulla. Hän on matkustellut aktiivisesti Koskenkorvalle työtehtäviensä nimissä, vaikkei hällä sinne mitään asiaa ole ollutkaan. Lisäksi hän on käyttänyt taksia aktiivisesti myös vapaa-aikanaan, erityisesti baarireissujen yhteydessä. Juokseviin kuluihin Keijolla menee tasan tonni kuussa, joista ehkä noin 30 euroa ei päädy suoraan hänen omalle tililleen. Keijo asuu virallisesti Ahvenanmaalla, mutta tulee toimistolleen (silloin, kun huvittaa) Kallion kolmiostaan. Viime vuonna Keijo varasti töistä, valehteli esimiehelle, laiminlöi alaisiaan, ulkoisti ATK-tuen veljensä firmalle ja osti "kehityspäällikön" käyttöön uuden auton. Kaikki tuli ilmi, mutta Keijoa ei voida erottaa, koska hänellä on vielä 3 vuotta sopimusta jäljellä. Lisäksi Keijo on tehnyt vaikka mitä vilunkia, mutta ne eivät ole vielä tulleet julki. Tällä hetkellä Keijo ei ole töissä, koska hän on Lasivalmistamo oy:n kevätjuhlissa johtohenkilökunnan roolissa. Sen jälkeen hän onkin palkallisella kesälomalla seuraavat kolme kuukautta.


Kuulostaako täysin absurdilta? Tällainen on jokapäiväistä omassa eduskunnassamme. Jostain syystä en jaksa kirjoittaa riviäkään vaalirahasotkuista.

-PYO
ps. Irwin Goodmanin laulun sanoitukset ovat ajattomat

tiistai 1. syyskuuta 2009

Sananvapaudesta

Tuon tuostakin saa nähdä kuinka keskustelut alkavat tyyliin "Olen kyllä sananvapauden kannalla, mutta..." jonka jälkeen aletaan nakertamaan sanavapautta perustuksia myöten. Sananvapaus siis tarkoittaa sitä, että kuka tahansa saa sanoa mitä tahansa. Siis ihan mitä tahansa! Otanpa tässä käsittelyyn muutaman aspektin, jonka perusteella sananvapautta mukamas voitaisiin rajoittaa.

Oletko kenties sitä mieltä, että puolitotuuksia, valheita tai panettelua ei saisi sanoa? Totuudessa on se huono puoli, että se on usein subjektiivinen käsitys. Otetaanpa esimerkiksi ikivanha kysymys "Jos metsässä kaatuu puu, eikä kukaan ole sitä todistamassa, niin kuuluuko siitä ääni?" Fysikaalisten ilmiöiden perusteella voitaisiin sanoa, että tapahtuma luo ääniaaltoja. Joten, jos sanoisin, että ei kuulu, niin valehtelisin. Tosin tätä ei voida todistaa, joten valehtelu perustuisi edellisiin havaintoihin. Jos pidän jotain totena ja faktana, niin oletettavasti minulla on lupa se sanoa, vaikka sillä olisi minkälaiset vaikutukset.

Toisena esimerkkinä käytettäköön jotakin viiniä. Jos sanoisin, että kyseinen viini maistuu karvaalta, mutta muut olisivat sitä mieltä, että tämä ei pidä paikkaansa, valehtilisinko? Makuasioista tunnetusti ei voida kiistellä. Viinivalmistajana kyllä loukkaantuisin, jos joku moittisi viiniäni karvaaksi. Kenen totuus on tässä oikea? Asiantuntijan, valmistajan, yksittäisen maistajan vaiko enemmistön?

Jos pohtisin kirjoituksessani, että järveen hyppiminen pää edellä saattaisi olla mukavaa, mutta todennäistä olisi, että pää osuu pinnan alla piilevään kiveen ja joku älykääpiö sitä päättäisi sitten testata, olisinko teosta vastuussa? Minun kirjoitushan motivoi häntä käyttäytymään typerästi. Suoraa en asiaa kieltänyt, mutta toisaalta en siihen kehoittanutkaan. Riippuuko kirjoitukseni vaikutusvalta yleisökunnasta tai mediasta? Onko minulla kirjoittajana vastuu tulkita kuulijakuntani?

Pehmeissä tieteissä usein joudutaan yleistetään, sillä esimerkiksi psykologiset ilmiöt eivät aivan kaikkien kohdalla esiinny samalla tavalla. Virhemarginaali huomioidaan ja kontrolliryhmien avulla tutkitaan esiintyykö ilmiö tarpeeksi vahvana. Ylimääräisen muuttujat pyritään varioimaan, etteivät ne vaikuttaisi tutkimukseen. Jotta tulokset olisivat luotettavia tarvitaan muuttujien varioimiseen ja kontrolliryhmään julmettu määrä koehenkilöitä. Yksityisellä henkilöllä on harvemmin resursseja järjestää tämänkaltaisia tutkimuksia. Tällöin hän joutuu tekemään epätieteellisempiä arvioita, lähinnä MuTu-menetelmällä ja tukemaan näkemyksiään erilaisilla tilastoilla. Tämän jälkeen arvion lukija voinee itse päätellä arvion uskottavuuden. Mikäli arvio tukee lukijan havaintoja, niin lukija voi omassa kehyksessään pitää arviota totena. Mikäli lukija kokee arvion ristiriitaiseksi, niin hän voinee etsiä päättelyketjusta aukkoja. Oliko jokin muuttuja jäänyt huomioimatta, oliko kontrolliryhmä liian pieni, oliko ilmiö liian heikko ja niin edelleen.

Asia ei ole siis täysin suoraviivainen. Etukäteen on mahdotonta tietää kuulijakunnan reaktiota sanomaan. Ennakkosensuuri on siis vaikeaa. Onko hyvä pelata varman päälle ja jättää potentiaalisesti arka, mutta mielenkiintoinen havainto sanomatta? Saako omasta mielestä totta olevia asioita ilmaista, jos joku toinen kokee ne epätodeksi? Missä määrin voidaan sanojalta vaatia ymmärrystä eri ryhmistä, jotta mahdolliset loukkaukset voitaisiin etukäteen jättää sanomatta?

Sanottua ei sanomattomaksi saa. Tämä on fakta, niin kauan kuin aika kulkee eteenpäin. Jos henkilöllä ei ole kykyä ennakkosensuroida sanomisiaan, niin häntä ei voida myöskään rankaista jälkikäteen mahdollisista sanomisista. Jotta henkilöä voitaisiin rangaista esimerkiksi loukkauksesta, tulisi ensin osoittaa, että henkilö on ollut täysin kykenevä ymmärtäämään loukkaavan merkityksen ja hänellä on ollut mahdollisuus sensuroida omat sanomisensa. Miten tällaista voidaan todistaa? Voidaanko kommunikoinnissa taas lähteä siitä ajatuksesta, että mikä tahansa lausahdus saattaa olla loukkaava ja ennen sen lausumista kannattaa varmistaa kuulijakunnalta, mikä on sopivaa? Mielestäni ei voida, varsinkaan jos kyseinen kuulijakunta on yhtään laajempi kuin pari ystävää.

Useimmat ovat valmiita vetämään sananvapauteen tiettyjä rajoja. Rajaamiseen kuitenkin liittyy ongelmia, joita yllä on mainittu. Suomen laissakin on muutamia rajoituksia, kuten uskonnonrauha ja kansanryhmän kiihottaminen. Vaikeaksi asian tekee tulkinnanvapaus. Esimerkiksi, mitkä tieteelliset faktat ovat ristiriidassa minkäkin uskonnon kanssa? Saako viinistä sanoa oman rehellisen mielipiteensä, mutta jostain toisesta asiasta ei? Kuka päättää ja millä perustein, mitä on sallittua sanoa ja mitä ei? Poliittinen eliittikö?

Fiksuimmat varmasti ymmärtävät, mitä siitä seuraa, jos esivalta päättää, minkälaisia mielipiteitä saa ilmaista ja minkälaisia ei. Viestin ilmaisutapa toki vaikuttaa sisällön perillemenoon, mutta käsittelen sitä aihetta joskus toiste.

-PYO

tiistai 25. elokuuta 2009

Lapsipornosensuuri

Minä kuulun niihin onnellisiin, jotka istuvat poliisin estolistan takana. Näin ollen en pääse mm. sensuurista kertovalle sivulle. Hommassahan on kyse siis siitä, että salaiselle listalle on kerätty joukko nettiosoitteita, joissa ainakin osassa on sisältönä lapsipornoa.

Minä, kuten varmasti valtaosa lukijoista, pidän lasten hyväksikäyttöä erittäin törkeänä käytöksenä. En tuomitse ihmisiä, jotka ovat mieleltään sairaita, mutta tuomitsen ihmiset, jotka käyttäytyvät (tai yrittävät käyttäytyä) sairautensa takia yhteiskuntakelvottomasti. En siis millään tavalla puolusta pedofiliaa, mutta tämä sensuurikäytäntö on yhtä viallinen kuin renkaaton polkupyörä.

1) Sensuuri on operaattorin kannalta vapaaehtoista. Eli, kun minulla on operaattori X, istun sensuurin takana. Kun naapurillani on operaattori Y, hän ei istu. Ts. jos olisin pedofiili, kiertäisin sensuurin vaihtamalla operaattoria.

2) Sensuuri on ainakin jossain määrin automaattista, joten listalle saattaa joutua sivuja, jotka sinne eivät kuulu. Tästä seuraa täysin laillisen materiaalin ylläpitäjälle jokseenkin raskas valitusprosessi.

3) Kaikkia sivuja ei käytännössä kuitenkaan voida sensuroida, joten tietoisesti kyseistä materiaalia etsivä varmastikin osaa sitä löytää. Toisaalta sellainen henkilö, joka ei kyseistä materiaalia halua nähdä, voi siihen silti vahingossa törmätä.

4) Lapsiporno ei ole aina yksiselitteistä. Onko sukulaislasten kylpykuvat lapsipornoa? Onko kaula-aukkoaan korostava teinitytön omakuva lapsipornoa? Riittääkö, että kuvan henkilö näyttää alaikäiseltä, vai pitääkö tämä varmistaa? Missä menee sukupuolisiveettömyyden raja? Asennoissa, vaatetuksessa vaiko kenties yleisasetelmassa?

5) Sensurisoinnin yhteydessä ei pyritä millään tapaa saattamaan julkaisijaa syytteeseen. Lapsipornokuvien julkaisija voi siis ponkaista pystyyn uuden sivuston ja laittaa saman sisällön sinne niin monta kertaa kuin vain on tarvis. (En tiedä, ovatko kyseiset sivustot yleensä maksullisia, mutta epäilen, ettei tästä kuitenkaan seuraa niin pahaa taloudellista lisäkuormaa, että julkaisija menisi konkurssiin).

6) Kuvissa esiintyvät hyväksikäytetyt lapset eivät hyödy tilanteesta mitenkään! Se, että kuvat ovat poissa näkyvistä ei muuta tilanntetta heidän kannalta ollenkaan. Heitä on hyväksikäytetty ja he eivät saa mitään tukea. Myöskään hyväksikäyttäjälle ei seuraa mitään sanktioita, vaan hän voi jatkaa toimiaan aivan normaalisti.

Tällä on saavutettu tasan se, että tehdään jotain näennällistä. Toimia on vaadittu ja ne ovat tässä. Kukkahattutädit voivat taas iloita, kun iso paha internet on jälleen kerran nujerrettu. Valitettavasti nämä kiihkoilijat eivät tajua internetin toiminnasta edes puolen bitin vertaa, joten toiminta ei ym. kohtien perusteella poista itse ongelmaa. Jos joku mukisee jotain ratkaisun tuomista lisäongelmista (Esim. kustannukset), niin tällainen henkilö on helppo leimata pedofilian kannattajaksi. Ja tuskinpa pedofiliaa kannattaa kukaan muu kuin pedofiili itse. Ja moisia sairaita yksilöitä ei tietenkään pidä kuunnella.

Tällaista kuuluu elämäämme tällä hetkellä. Saas nähdä, mitä seuraavaksi halutaan sensuurin taakse. Kopiosuojauksista keskustelu on jo laitonta Suomessa, pomminteko-ohjeiden julkaiseminen on kielletty USA:ssa, Kiinassa sensuurin takana on mm. Youtube, RAY haluaisi netin rahapelit sensuurin taakse, Muhammed-pilakuvien julkaisusta nousi melkoinen jupakka ja vastaavanlaisia esimerkkejä löytyy viime vuosilta vaikka millä mitalla. Ketä sensuuri hyödyttää, ketä haittaa ja millä kustannuksin?

-PYO

ps. Estetty.fi osaa näppärästi kiertää sensuurin, jos ei halua tämän takia vaihtaa internetoperaattoriaan.

lauantai 23. toukokuuta 2009

Auttaminen

Voitko ojentaa suolan? Voisitko jelppiä tämän laatikon kanssa? Olisiko sinulla lainata kynää? Tarvitsetko apua? Anteeksi, voinko olla avuksi?

Lähes jokapäiväisiä lausahduksia. Päivittäin tulee autettua ihmisiä ja pyydettyä apua ilman, että sitä tarvitsee sen kummemmin pohtia. Pieniä palveluksia tulee tehtyä tuon tuostakin. Harvemmin aikatauluni kaatuu, jos jään hetkeksi pitämään ovea auki, että äiti pääsee siitä lastenvaunujensa kanssa. En ajaudu konkurssiin, jos heitän kaverilleni euron limukonetta varten. Äänihuuleni tuskin tulehtuvat, jos kerron tuntemattomalle kyselijälle, mitä kello on. Aika pienellä vaivalla voi usein helpottaa toisten elämää.

Onko auttaminen iskostunut ihmisen perimään? Onko ihmisillä halu elää yhteiskunnassa sopusoinnussa ja tukea heikompiosaisia? Auttamiseen löytyy monia hyviä perusteita, mutta usein taustalla on kuitenkin Minä-motiivi. Jos omat hyödyt eivät ole tarpeeksi suuria auttamiseen tarvittavaan vaivaan nähden, niin usein auttaminen jääkin väliin. Lain mukaan jokaisella on auttamisvelvollisuus. Esimerkiksi, jos kuljet nokka pystyssä ohi, kun joku makaa sairauskohtauksesta tuupertuneena maassa, saat syytteen. Aina ei löydy sitä mystistä Joku Muuta, joka avun antaisi.

Mielestäni rangaistuksen pelko ei ole hyvä lähtökohta auttamiselle. Oikeastaan rangaistuksen pelko ei ole hyvä lähtökohta yhtään millekään. Se, että pelätään helvettiä ja VAIN sen takia kiroillen tarjotaan apua on jokseenkin kaksinaismoraalista. Samoin se, että taivaspisteiden toivossa tarjotaan apua, ei mielestäni edusta HYVYYTTÄ, vaan tavallista liiketoimintaa.

Osa ihmisistä on ammattiauttajia. Heille maksetaan palkkaa siitä, että he auttavat toisia. Usein palkan määrä on sidonnainen palvelun laatuun. Uskoisin kuitenkin, että taustalla on jokin muukin motivaatio kuin vain rahan saanti. Tuskin palomiehet menevät terveytensä kaupalla sammuttamaan tulipaloa vain sen vuoksi, että heille tarjotaan siitä rahallinen korvaus. Tosin, jos tämä rahallinen korvaus on naurettavan pieni, niin voipi olla, että harvempi päättäisi elättää perheensä tällaisella auttamisella. Perheen elättäminenkin on eräänlaista auttamista. Useimmilla lienee melkoinen velvollisuuden tunne auttaa omaa jälkikasvuaan pärjäämään tässä maailmassa.

Ehkäpä yleisin auttamisen syy on se, että itselle tulee hyvä mieli. Kun joku kiittää minua, niin tiedän, että apuani arvostettiin ja lievä euforia iskee. Se, että näen kuinka yhteiskuntatoverini tulee iloiseksi minun työpanokseni johdosta, kohottaa mielialaani. Jos apuani ei arvosteta, niin siitä ei useinkaan seuraa hyvänolon tunnetta, vaan lähinnä vittuuntumista. Aina ei kuitenkaan tarvitse suoraan nähdä, miten iloseksi avunsaaja tulee. Ehkpä iloisuuden kuvittelu tuottaa paremman tunteen, kuin sen aito havaitseminen. Jos vaikkapa tungen rahaa lastensairaalan tilille, niin ei minun tarvitse nähdä uutiskuvia virnistelevistä lapsosista. Pystyn kyllä ihan hyvin kuvittelemaan, miten sairaat lapset innostuvat, kun osastolle tupsahtaa uusi pelikone. Ja taas on oma mielikin pirteämpi.

Toisaalta voidaan hieman syyllistäen ajatella, että voisihan itsellekin käydä samoin. Mitäs, jos minutkin huomenna irtisanotaan ja heti perään todetaan, että on syöpä, sekä kaikenkukkuraksi vaimo päättää lähteä komeamman kaverin matkaan. Ihan mahdollista, että näin voisi sattua kelle tahansa, jopa minulle (joskaan en ole naimisissa). Jos vastaan tupsahtaa tällainen henkilö, niin kyllähän sitä ajattelee, että apu on 'ansaittu'. Eihän kyseinen henkilö omin tahdoin tilaansa ole aiheuttanut. Kuta kuinkin tällä perusteella monet varmaan mielellään pistävät veroeuroja sosiaalipalveluihin. Toki taas voidaan ajatella välillisesti itseään ja pohtia, että mitähän sitten käy, kun pohjalle pudonnut kansalainen tupsahtaa pimeällä kujalla veitsen kanssa juuri minua vastaan. Auttamalla näitä heikko-osaisia piennenetään todennäköisyyttä, että syrjäytyneen (väkivalta)rikollisuus kohdistuisi juuri itseensä.

Epäonnisen auttaminen on usein ymmärrettävää, mutta ehdoin tahdoin oman elämänsä tuhonnutta henkilöä kohtaan ei välttämättä kohdistu sympatiaa. Kyllähän aikuinen ihminen (ja mielestäni kyllä jo 15-vuotiaskin) sen verran hyvin ymmärtää tekojensa seurauksia, että pohjalle putoamisesta ei juurikaan voi syyttää esimerksiki yhteiskuntaa. Kasvotonta massaa on usein helppo syyllistää. Valitettavasti tämä massa kuitenkin muodostuu yksilöistä, joista muutama on aina vastuussa yhteiskunnan tilasta. Syyttämällä toisia, heiltä tuskin saa apua, ainakaan vapaaehtoisesti. Jos henkilö taas pakotetaan antamaan apua, niin hän tuskin saa siitä kovinkaan hyvää mieltä itselleen. Jos motivaatio on heikko, niin se useimmiten näkyy myös palvelun laadussa ja määrässä.

Pienellä vaivalla on siis helppo auttaa muita, mutta mitäs sitten, kun pieni vaiva ei enää riitä? Suolan ojentaminen on usein vaivatonta, mutta jos aletaankin vaatimaan, että lisäksi olisi mukava saada myös jälkiruoka-annos, eikä olisi pahitteeksi, jos siinä sivussa joku hoitaisi tiskitkin. Onkohan oma lievä hyvä mieli kaiken auttamiseen tarvittavan vaivan arvoista? Onko avunsaajan arvostus todellakin niin suuri, että sitä hymyssäsuin on iloinen, että saa tarjota apua? "Kiittämättömyys on vaivan palkka..."

Sen lisäksi, että vapaaehtoista (tai pakotettua) apua ei osata arvostaa, niin aina löytyy myös niitä veijareita, jotka haluavat myöskin käyttää systeemiä hyväksi. "Pieni vilppi on ok, mitäs jättivät sääntöhin aukon. Eihän se haittaa, kunhan ei kiinni jää." Toisille tarjotusta avusta on hyvä ottaa pikkaisen välistä. Valitettavasti tämä syö auttamishalua. Epäuskoisena en oikein enää viitsi rahojani suosiolla luovuttamaan, ellen ole varma, että apu menee täydellä teholla perille. Jos kitkan ansiosta rahasta häviää 80% matkalla, niin jokuhan siinä tekee hyvää tienestiä ilmaisella rahalla. Koen erittäin ikävänä, että minut viellä pakotetaan laittamaan rahaa moiseen touhuun.

Ikävänä koen myös sen, että vaikka raha menisikin perille, niin sillä ei ole toivottua vaikutusta. Onko järkeä lähettää iso läjä ruokapaketteja nälkää näkeville, kun seuraavana vuonna tilanne on taas sama. Ruokapaketit on syöty ja taas on nälkä. Kustannustehokkuuden kannalta tämä ei ole fiksua ja auttamisessahan on kyse juuri kustannustehokkuudesta. Onhan tietenkin niitäkin, jotka ovat valmiita uhraamaan oman hyvinvoinnin toisten hyvinvoinnin takaamiseksi, mutta nämä henkilöt ovat harvassa. Arvostan kyllä suuresti vapaaehtoistyöntekijöitä, kunhan eivät sitten ole penäämässä omasta uhrauksesta syntyneitä kuluja muilta. Monet syyttelevät toisia, kun nämä eivät tahdo auttaa. Näin ei yleensä oikeasti ole. Toiset vaan haluavat auttaa pienemmillä resursseilla. Sen sijaan, että paheksumalla kiristettäisiin toisia auttamaan, voisi näyttää hyvää esimerkkiä ja uhrautua auttamaan itse enemmälti. Usein teot nimittäin puhuvat paremmin kuin sanat.

Loppukaneettina täytyy ilmaista lievä ärsyyntyminen heitä kohtaan, jotka paheksuvat minua ja iloissaan ovat auttamassa vähäosaisia... antamalla heille minun rahojani ja saaden palkkansa minun veroeuroistani.

-PYO

lauantai 16. toukokuuta 2009

Olen sanaton...

Satuinpa tässä selailemaan vähän internetiä ja törmäsin tällaiseen linkkiin (16.5.2009). Yleensä pystyn kyllä sanomaan edes jotain, mutta tuota kahdelta kuukaudelta kertynyttä 287 tapahtuman listaa selatessa olen totaalisen ymmälläni. Osaako joku minua sivistyneempi henkilö selittää selvällä suomen kielellä, mistä on oikein kyse?

287 yksittäistapauksesta kenties?

-PYO

ps. lainaus samaiselta sivustolta:
"In 2007 Islam and Judaism's holiest holidays overlapped for 10 days. Muslims racked up 397 dead bodies in 94 terror attacks across 10 countries during this time... while Jews worked on their 159th Nobel Prize."

perjantai 15. toukokuuta 2009

Junasta paiskaaminen ja sieppausväite

Viime aikoinani olen 'kauhuissani' saanut lukea, kuinka 8-vuotias tyttö paiskattiin junasta. Niille, jotka eivät tapausta tiedä, niin ei hätää; Juna ei ollut liikkeessä ja tyttö ei saanut minkäänlaisia vahinkoja. Vahinkojen vähyys johtuu tietojen mukaan selässä olleesta repusta. Ilmeisesti vanhustenkin kannattaisi laittaa reppu selkään talviliukkailla, ettei suurempia vahinkoja pääsisi syntymään. Hieman ihmetyttää, miksi vahingoittumaton 8-vuotias tarvitsee edes apua päästääkseen ylös. Yleensähän tuonikäiset ovat ketteriä kuin apinat, korjaan akrobaatit. Tästä järkyttävästä tapahtumasta, josta on tehty rikosilmoitus, on nyt kulunut pari päivää, eikä poliisi ole löytänyt asialle todistajia.

Se mikä tästä tapahtumasta tekee merkittävän, on tietenkin se, että tyttö oli somali ja mies oli heittänyt rasistisen kommentin: "Mene pois mun edestä senkin pieni apina". Ihmisiä tönitään nurin päivittäin. Itse olin tuon ikäisenä hädin tuskin yli 20 kiloinen (eli tavattoman pienikokoinen) ja kyllä siinä tuli mentyä nurin, jos vähän johon kuhun sattui törmäämään. Eipä tullut mieleenikään tehdä asiasta rikosilmoitusta, mutta toisaalta minut olisi vain 'tönitty nurin', kun ao. tyttö 'paiskattiin junasta'. Väkivaltaurheilua harrastaneena ja ihmisiä paiskoneena, voisin muuten huomauttaa, että jos aikuinen mies oikeasti paiskaa lapsen junasta asemalaiturille, niin ei siinä mikään kevlaristakaan tehty reppu juurikaan suojaa ruhjeilta.

HS:n keskustelukommenteissa vähän väliä toistuu toive, että moinen rasistinen rikos rankaistaisiin ankarimman mukaan. Kaikki ei-rasistiset pahoinpitelyt voidaan toki painaa villaisella, mutta tämä tapaus onkin jo niin törkeä, että joku päivitteli, kun Suomen oikeuskäytäntö on niin heppoinen, että tekijä arvatenkin selviää ilman linnareissua. Jos otetaan hieman happea ja katsotaan, mitä pahimmillaankin tapahtui: Mieshenkilö työntää tahallaan lapsen ulos junasta ja haukkuu tätä + Lapsi selviää vammoitta. Enpä kyllä millään näe, miksi tästä tapauksesta pitäisi linnaa antaa. Enkä edes näe, miksi tästä ylipäätänsä pitäisi sen kummemmin ilmoittaa edes poliisille. Ehkä siinä tapauksessa, että tekijä oikeasti olisi töninyt lapsen ulos junasta ja sen jälkeen polkenut tätä saappaallaan, niin että lapsi olisi saanut edes lieviä vammoja. Voi sitä syytteiden määrää, jos jokainen tuuppaisu, töniminen ja 'paiskaus' päätyisi poliisin tutkittavaksi.

Mutta sitten itse päivän puheenaiheeseen, vaunuissa olleen lapsen kidnappausyritykseen. Iltalehden mukaan isoäiti oli lastenrattaiden kanssa, kun kolme miestä tulee ja kaappaa vaunut. Tietojen mukaan isoäiti kamppaili miehiä vastaan ja nämä pakenivat huomattuaan lähistöllä vartijat. Iltasanomien versiossa puhutaan sieppausväitteestä ja todistajien puutteesta.

Kummallista, että itsestään rauennut tuuppaisutilanne(väite) on merkittävä rikos, mutta sattumalta purkautunut kaappausyritys(väite) on vain pikkujuttu. Vaikka en lapsia omaakaan, niin mielestäni on hirvittävää, että joukko miehiä tulee kaappaamaan vanhukselta vaunuissa olevan pienokaisen. Kuten sanottua, tahallista ja tahatonta tönimistä tapahtuu päivittäin ja tyttö selvisi vammoitta. Lapsen kaappaaminen on harvinaista, eikä missään mainittu, että vanhus olisi selvinnyt vammoitta (joskin näin oletan kuitenkin tapahtuneen). Tapahtuma jäi vain yritykseksi, joten on turha jossitella ja pohtia, mitä olisi tapahtunut, jos teko olisi onnistunut.

Molemmissa tapauksissa täytyy kuitenkin hieman kummastella poliisin tehottomuutta. Turvakameroiden kanssa tekemisissä olleena voinen sanoa, että ei kyllä mene montakaan minuuttia siihen, että saadaan onko tilanne tallentunut kameroille vaiko eikö. Eri asia sitten onkin, että pystytäänkö tallenteesta sanomaan mitään suuntaan tai toiseen. Toisaalta, parempi ensin tutkia kunnolla ja vasta sitten hutkia. Eipä minunkaan oikeastaan näistä aiheista kannattaisi mitään kirjoitella, kun en paikalla ole ollut, eikä tarkkaa selontekoa ole tarjoilla. Hyvä vaan, että molemmissa tapauksissa selvittiin ilman suurempia seurauksia.

Ehkäpä hiljennyn odottamaan tarkempia tietoja ja uusia rikoksia, joita näemmä väistämättä tässäkin maassa päivittäin tapahtunee.

-PYO
ps. Sieppausväitteen tekijät muuten olivat em. lähteiden mukaan tummia ulkomaalaisperäisiä. Mutta jätän sen tässä mainitsematta, etten leimaantuisi rasistiksi.

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Afganibordelli

Suomen valtio on rahoittanut Afganilaista vankilaa, jota on käytetty ihmiskauppaan. Veronmaksaja olen suorastaan iloinen, että rahojani ei käytetä täällä terveydenhuoltoon tai vanhustenhoitoon, tai koulutukseen, tai kulttuuriin, tai rikollisuuden ehkäisyyn, tai, tai, tai... Kyllä täällä omassa perälässämmekin käyttökohteita löytyy yllin kyllin. Miksi rahoitetaan ulkomaalaista vankilaa? Ilmeisesti Afganistanin heikko taloudellinen tilanne on johtanut siihen, että heillä ei ole varaa kustantaa omaa rikollisten sijoutuspaikkaa, jolloin rikas Suomi syytää varojansa tällaiseen avustukseen. Eikö Afganistanista muka löydy parempaa rahoituskohdetta, kuten vaikkapa sairaala tai koulu? Tosin uutisen mukaan "moni muukin Suomen rakennushankkeista Afganistanissa on mennyt pieleen". Loistavaa! Arvatenkin ratkaisuksi todetaan se, että pitää laittaa enemmän rahaa haisemaan, kun vähäinen määrä ei tuota haluttua tulosta.

Olipa kohde mikä hyvänsä, niin eikö kannattaisi hiukan katsoa miten se raha siellä päässä käytetään? Muistuupa mieleeni parin vuoden takainen mallisuoritus EU-varojen käytöstä. Raha on resurssi ja kun se käytetään yhteen kohteeseen, niin se on silloin pois jostain toisesta kohteesta. Vekkulia tässä on myös se, että jos yhtä rahaa (Esimerkiksi Suomen antama lahjoitus/tuki) käytetään tiettyyn kohteeseen, niin kyseiseen kohteeseen ei tarvitse käyttää toista rahaa. Eli, jos Suomi tukee sairaalatoimintaa, esim. toimittamalla Afganistaniin lääkkeitä, niin Afganistanin ei tarvitse käyttää verovarojaan lääkkeisiin, vaan he voivat käyttää verovaransa vankila/bordelli toimitiloihin. Tosin taas tarvitaan valvontaa, että lääkkeet menevät oikeasti sairaiden hoitoon, eivätkä palaa Suomen kaduille diilereiden kauppatavaraksi.

Rahan syytäminen kaukomaille, ja varsinkin sellaisiin maihin, joissa viranomaisvalvonta on melkoisen heikkoa, ei ole kovinkaan viisasta. Suomesta käsin valvominen on ongelmallista ja jos jokin menee metsään, niin syyllisten kiinnisaaminen on vaikeaa ja tilanteen korjaaminen hankalaa. Jos valvontaa ei voida kunnolla harrastaa, ei ole mitään takeita, että raha oikeasti menee hyötykäyttöön. Voidaan toki lähteä siitäkin, että harrastetaan hakuammuntaa ja toivotaan, että jokin tuettu kohde alkaisi tuottamaan vahingossa jotakin. Koska raha ei vieläkään kasva puussa, niin tässä ei ole paljoa järkeä. Ulkomaille(kin) syydettävä raha tulisi käyttää sellaisiin kohteisiin, joista voidaan olla varmoja, että niistä on selkeää hyötyä. Se, että esimerkiksi pitkällä tähtäimellä siitä olisi myös Suomelle hyötyä, on tietenkin vain plussaa. Ja tosiaan, selkeää hyötyä, ei ehkä-hyötyä tai vähä-hyötyä.

Vaikka humanitäärisestä avusta ei Suomelle ole välillistäkään hyötyä, niin kyllä sitä mielestäni tulisi kohtuudella harrastaa. Maailmassa on kuitenkin miljoonia huono-osaisia, eikä verorahoillani todellakaan voida auttaa heitä jokaista. Helpointa (ja täten halvinta) on auttaa lähimmäisiä. Tämä tarkoittaa siis oman maan heikko-osaisia. On jokseenkin kieroa, että Suomalaisia yrityksiä verotetaan niin pahasti, että he haluavat siirtää toimintansa Kiinaan ja samalla näillä verorahoilla tuetaan Kiinalaisia, ettei heidän tarvitsi käyttää lapsityövoimaa. Samalla täällä väki syrjäytyy, ammuskelee koululaisia, tappaa itsensä alkoholilla ja potee masennusta töissä. Se, että elintasomme on korkea, ei tarkoita sitä, että täällä olisi asiat kunnossa tai ihmisten olisi hyvä elää. Elintason ylläpito vaatii myös kustannuksia ja nämä kustannukset ovat suuria.

Rahaa tulisi käyttää harkiten. Tulisi miettiä, minne sitä kannattaa sijoittaa ja osa ehkä kannattaa laittaa säästöön pahan päivän varalle. Tämä ei ehkä koske ökyrikkaita, mutta Suomen valtio tuskin on ökyrikas, jos se joutuu ottamaan lainaa ja tekemään leikkauksia. Voidaankin hieman ihmetellä, miksi Suomi ottaa lainaa ja antaa osan rahasta pois ulkomaille. Toki erilaisiin kriisitilanteisiin tulisi yhteisöllisyyden nimissä antaa tukea. Esimerkiksi kaukoidässä taannoin riehunut Tsunami tai hiljattain Italiassa ollut maanjäristys olivat täysin väestöstä riippumattomia tapahtumia ja kaikki apu varmasti oli tervetullut, joskin Italialaiset mieluusti halusivat tulla toimeen omillaan, ilman muiden apua. Vaikka pidän Italialaista ylpeyttä jokseenkin epämiellyttävänä piirteenä, niin tällaisena se kuitenkin saisi tarttua muihinkin heikko-osaisiin. Sen sijaan, että näytetään kurjalta ja seistään koura ojossa, voitaisiin ottaa itseään niskasta kiinni ja nousta omin avuin seisomaan. Hidastahan se on ja tuen avulla onnistuu paremmin, mutta jos omasta päästä ei lähde mitään parantumisen tahtoa, niin hukkaanhan parantumiseen käytetyt varat menevät. Huonon tilanteen ylläpitäminen ei hyödytä ketään. Tulisi varmistaa, että rahalla saadaan tilanne korjattua, niin ettei huomenna tarvitsisi lähettää lisää rahaa. Tällaiseen tuhlailuun ei Suomella oikeasti ole varaa.

Palaanpa pikaisesti vielä tuohon alussa viitattuun uutiseen, koska tapahtumaan liittyy naisten pakottaminen prostituutioon. Tekona tämä on törkeää. Nyt, kun asiaa hieman tarkemmin ajattelin, niin melkoisesti ylittää ymmärrykseni. Ensinnäkään en millään jaksa uskoa, että nainen menisi omin tahdoin vankilaan, että voisi harjoittaa prostituutiota. Eli vapaaehtoisuudesta tuskin on kyse. Toisekseen en usko, että vankina oleva nainen saa kovinkaan hellää kohtelua kyseisessä paikassa. Tässä tapauksessa kyseessä on siis todellakin liikkumavapaudeltaan rajoitettu henkilö tiukassa valvonnassa, eikä mikään passiton ja kielitaidoton kotiorja (näitä vähättelemättä). Se, että kaikki tämä tapahtuu osin lain suomin turvin, eli vartijoilla on oikeus pitää vangit lukkojen takana, on täysin epäeettistä. Suomalaisena veronmaksajana ja täten tuon toiminnan tietämättömänä tukijana vaadin, että syylliset pannaan tilille korkeinta tahoa myöten. Vaadin myös, että uhreille maksetaan tuntuvat korvaukset kärsimyksestä. Luonnollisesti nämä korvaukset eivät ole lähtöisin Suomen tuista, eli minun veroeuroistani, vaan rikollisen toiminnan pyörittäijiltä, ketä sitten lienevätkään. Vaadin myös, että rikollisjärjestö palauttaa minun varani takaisin, mieluiten korkojen kera. Pistää suorastaan vihaksi, että joku on saavuttanut etua minun rahoillani ja kiinnijäädessään häneltä ei otettaisi tuota etua pois. Pitäisikö minun vain painaa asia villaisella ja unohtaa rahani, jotka 'halusin' käytettävän Afganistanin yleisen turvallisuuden ja järjestyksen ylläpitoon?

Lopuksi täytyy ihmetellä, että missä ovat nyt ne kukkahattutädit ja feministit, kun heitä oikeasti tarvittaisiin? Sen sijaan, että heittelevät sensuuria internettiin ja päivittelevät naisten heikkoa asemaa työelämässä, niin voisivat käydä vähän Afganistanissa pistämässä vankiloita inhimilliseen kuntoon. Siellä naiset kärsivät oikeasti ja jonkin sortin hyvinvointityöryhmälle olisi oikeasti tarvetta, siis aikuisten oikeasti.

-PYO

tiistai 17. helmikuuta 2009

Mediamanipulaatio

Törmäsinpä tuossa sattumalta mielenkiintoiseen kuvaan. Siinä vertaillaan Ylen ja MTV3:n uutisia samasta aiheesta. Aiheena on Saksassa tapahtunut poliisien ja mielenosoittajien välinen yhteenotto. Ylen uutisesta ymmärtäisi, että äärikoikeistolaiset uusnatsit ovat riehuneet poliisien kanssa, mutta MTV3:n uutisesta voisi päätellä, että kyseessä on vasemmistoanarkistit. (Lisäksi toisessa uutisessa mainitaan, että maailmansodan aikaisessa kaupunkipommituksessa olisi kuollut n. 25000 ihmistä, toisessa luku taas on 20000, mutta neljäs/viidesosa sinne tai tänne, eihän kyseessä ole kuin ihmisiä...)

Enpä ota sen enempää kantaa, mikä on tilanteen oikea laita, mutta ihmettelen, miten on mahdollista, että samasta asiasta saadaan näin erilaiset tarinat. Jos aviopari kännispäissään riehuu kotonaan, saadaan varmasti erilaiset tarinat mieheltä ja vaimolta, eikä tarkkaa varmuutta saada, jos paikalla ei ole ollut muita. Em. uutisessa paikalla on kuitenkin ollut tuhansia ihmisiä ja todennäköisesti median edustajiakin todistamassa tapahtumaa, joten pitäisi olla melko selkeää, kuinka monta osapuolta rähinöihin osallistui.

Journalismiin, kuten oikeastaan mihin tahansa muuhunkin alaan, pätevät tietyt lait ja väljemmät eettiset säännöt. Journalistien liiton sivuilta löytyy journalistiseen työhön liittyviä ohjeita. Esimerkiksi "Journalistin on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen", "Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin - myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu" ja "Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus". Ihan järkeenkäypiä ohjeita, mutta kuinka usein näitä päivittäin rikotaan? Enkä nyt tarkoita jotain pientä limukerhon harrastelehteä vaan valtakunnallisia ja puolueettomia tietolähteitä, joista päivittäin ihmiset imevät itseensä roppakaupalla ajankohtaista tietoa.

Mitä yleensä voidaan pitää luotettavana tai puolueettomana? Eipä oikeastaan mitään. Lähdekritiikkiä tulee olla ja tietoja tulee varmistaa eri paikoista. Nykyään on vaikea uskoa enää mihinkään, mutta samalla tietoa tulee joka tuutista ja ainakaan minulla ei ole aikaa ruveta tarkastelemaan kriittisesti jokaista vastaantulevaa uutista.

Jos luen uutisia päivittäin tietystä lähteestä, niin minulle muodostuu kyseisen lähteen luoma kuva maailmasta. Jos kyseinen kuva ei vastaa ihan todellisuutta, niin maailmankuvanikaan ei vastaa todellisuutta. Puolustuksena voisin sanoa, että asioiden todellinen mallintaminen on mahdotonta. Enhän minäkään tällä kirjoituksella voi luoda täysin paikkaansapitävää kuvaa median käyttäytymisestä. Tietyllä tasolla esimerkiksi uutisointiin pitää luottaa ja usein pieni sisäinen ääni herää, jos uutinen ei kuulosta todenmukaiselta. Täysin päättömät jutut yleensä voinee ohittaa siltä istumalta, mutta melkoisen realistiset epäeettisesti kirjoitetut uutiset menevät kyllä läpi, kun resurssien puutteen takia seula on pidettävä väljänä.

Luulisi, että valtakunnallinen media ei voisi näkyvyytensä ja markkina-asemansa takia toimia epäeettisesti. Luulisi, että verorahoilla tuettava media olisi puolueettomampi kuin sponsorirahalla pyörivä media. Luulisi, että missä tahansa työssä epäeettinen tai rikollinen toiminta johtaisi vaikeuksiin tulevaisuudessa alalla toimimissa. Näin ei kuitenkaan näyttäisi olevan, kun lähes päivittäin voi lukea uutisen, joka kuvastaa tilanteen enemmän tai vähemmän todellisuudesta poikkeavalla tavalla. On toki kohtuutonta vaatia, että päätoimittaja lukisi ajatuksella jokaisen jutun, sekä tarkistaisi kaikki lähteet, että voisi kantaa vastuun lehden sisällöstä, mutta mielestäni ei ole kohtuutonta vaatia, että jälkikäteen ammattitoimittajaa rangaistaan siitä, ettei ole toiminut asiallisella tavalla. Nykyään vaan on niin, että vähän joka puuhassa saa töpeksiä ruhtinaallisesti, ennenkuin se edes ketään kiinnostaa ja mahdolliset seuraamukset ovat melkoisen minimaalisia. (Tosin joissain hommissa inhimillinen erehdys ajaa henkilön suoraan velkahelvettiin).

Jokaisella ihmisellä on mielipiteitä ja lähes jokaiseen asiaan ihmisellä on ennalta tietty näkemys. On inhmillistä, että henkilön maailmankatsomus vaikuttaa hänen toimiinsa. Sille nyt vaan ei voi mitään. Tosin henkilö voi yrittää olla mahdollisimman puolueeton ja tarvittaessa todeta, ettei ole jäävi käsittelemään asiaa. Tämä koskee toki muitakin aloja kuin journalismia, kuten vaikkapa tieteellistä tutkimusta. Niin tieteessä kuin journalismissa myös huolimattomuudesta tai väärinymmärryksestä saattaa seurata pieniä virheitä. Tällaiset virheet voidaan tietenkin antaa anteeksi ja ilkeästi väitän, että tätä hyväsydämisyyttä käytetään härskisti hyväksi tietyntyyppisessä mediassa. Myynti lisääntyy, kun kannessa on sensaatiouutinen, vaikka todellisuudessa tapahtumassa ei olisi mitään uutiskynnyksen ylittävää.

Suoranaista valehtelua ei kannata harrastaa, koska siitähän voi jäädä vaikka kiinni, mutta lievää (tai törkeää) harhaanjohtamista voidaan harrastaa eri tavoilla ilman kummempia sanktioita. Hyvin yleistä on esimerkiksi liioittelu, missä kärpäsestä tehdään härkänen. Kun oma perheenjäsen kertoo joutuneensa 'vaaratilanteeseen', niin yleensä kyseessä on ollut tilanne, jossa hengenlähtö tai vakava loukkaantuminen on ollut lähellä. Kun lehti kertoo missin, urheilijan, artistin, poliitikon tai muun (hiipumassa olevan) julkkiksen 'vaaratilanteesta' voi olla varma, että kyseessä on pahimmillaan pullaan tukehtuminen. Kun yksityiskohtia ei kerrota tai niitä hieman vääristellään, niin ainakin lyhyestä otsikosta saadaan melkoisen epärealistinen. Jos "Eläinlauma hyökkää lapsen kimppuun", niin lukija kuvittelee, että kyseessä on jokin yleisesti termiin 'eläin' liittyvä eläin, kuten esimerkiksi koira. Todellisuudessa eläimiä ovat ne hyttysetkin (ja samalla 17-vuotiaskin voi olla lapsi). Toimittajan pitää osata tiivistää asia yhteen otsikkoon, mutta jutun tulisi kuitenkin olla iskevä ja luoda mielenkiintoa. Parempi tiputtaa melko tarkkaan valitut sanat pois otsikosta, jotta tilanne vaikuttaa todellisuutta hurjemmalta.

Myös vähättelyllä voidaan mukavasti vääristellä uutista. Taas voidaan jättää muutama yksityiskohta pois ja saadaan jutusta melkoisen mielenkiintoinen. Muistuupa mieleeni jokin aika sitten tapahtunut välikohtaus, jossa "Vartijat mäiskivät teinejä lähijunassa". Tämä nyt on oikeastaan tyyppiesimerkki 'laatujournalismista' ja kelpaa hyvin jokaiseen tässä kirjoituksessa mainitsemaani kohtaan. Vähättelyn osalta jutusta oli jäänyt selvittämättä, mitä nämä teinit olivat hetkeä aikaisemmin tehneet. Valitettavasti en tähän hätään löytänyt linkkiä tapahtuman tutkintaan (todennäköisesti juurikin siitä syystä, että tulos ei ollut niin mediaseksikäs). Syynä rähinään ei tietenkään ollut se, että tylsistyneet vartijat päättivät värittää elämäänsä pamputtamalla satunnaista teiniä vaan se, että (muistini mukaan) kyseinen teini oli vahvassa humalatilassa syljeskellyt, huudellut, töninyt ja muutenkin häiriköinnyt kanssamatkustajia junassa. Sen sijaan, että olisi asiaa selvitelty enemmän, julkaistiin asiasta parin henkilön näkemyksen pohjalta uutinen. Uutisen luonne ei juurikaan vihjaillut, että tilanteessa saattaisi olla toinenkin puoli, vaan viesti oli selkeä: Vartijat mäiskivät ja rääkkäsivät itkevää teiniä.

Onneksi tukena oli video, josta näkyy tilanne osittain. Mitä tapahtui ennen videota tai sen jälkeen, ei tietenkään näy videolla, kuten ei myöskään se mitä tapahtuu kuvakulmien ulkopuolella. Elokuvissa näillä seikoilla hämätään katsojaa uskomaan mm. että näyttelijät ovat oikeasti jossain mielenkiintoisissa paikoissa, eivätkä vain studiossa. Videokaan ei siis ole mikään täysin luotettava lähde. Tässä tapauksessa video antoi kuitenkin melko selkeän kuvan niistä tapahtumista, mitä näkyi videolla. Jos haluaa nähdä vartijoiden mätkivän teinejä, niin videon voi tulkita sillä tavalla. Jos haluaa nähdä vartijat taltuttamassa häirikköä, niin videon voi tulkita myös siten. Tulkintoja on tuhansia ja kuka tahansa voi keksiä tyhjiin aukkoihin selityksiä, jotka kuulostavat uskottavilta. Kauhea älämölö oli kuitenkin ehtinyt syntyä ennenkuin joku oikeasti selvitti, mitä oli tapahtunut.

Jotta uutisoidut jutut vaikuttaisivat uskottavammilta, niiden tueksi pyydetään usein asiantuntijalausuntoja. Valitettavasti on asiantuntijoita ja 'asiantuntijoita'. Jos halutaan tietty mielipide asiaan, niin etsitään henkilö, jolla on sellainen mielipide. Tällöin ei ole niinkään väliä, mikä kyseisen henkilön status alalla. Kokenut ja arvostettu asiantuntijahan saattaisi sanoa jotain tylsää tai romahduttavaa.

Toisaalta, jos asiantuntijan kommentit ei miellytä voidaan asiantuntijan persoonaa hieman vääristää. Pienellä panettelulla tai sopivilla kuvaavilla sanoilla saadaan uskottavasta henkilöstä epäilyttävä ja pitkällä tähtäimellä pahamainen vihollinen. Ja toiseensuuntaan taas voidaan samoilla keinoilla tehdä piraattipedofiiliterrostikannibaalista kovinkin salonkikelpoinen. Mannerheimia voisi kuvata tuimana vanhana militaristina ja Jammu Siltavuorta kainoin silmin varustetuksi reppanaksi, jos haluaisi vääristää lukijan tunteita kyseistä henkilöä kohtaan. Samalla tavalla voidaan henkilöiden sijasta esimerkiksi yrityksiä, puolueita, järjestöjä yms. kuvata johdattelevasti. Tällainen ei oikeasti vaadi kuin yhden tarkkaan harkitun sanan sopivaan paikkaan.

Edellä on kuvattu jotain menetelmiä, millä toimittaja (ehkä tahtomattaankin) muokkaa lukijan/katsojan/kuuntelijan ymmärrystä asiasta. Yhdistämällä monia näitä menetelmiä hyvin varovaisesti uutisesta tulee erittäin uskottavan oloinen, mutta valitettavasti kovin vääristynyt. Onneksi on vaihtoehtoisia medioita, joista voinee etsiä lisätietoa. Pitää vain käyttää näitä hyödyksi, eikä tyytyä vain yhteen jumalalliseen totuuteen. Vaikka jokin lähde olisi historian saatossa osoittautunut luotettavaksi, niin se ei takaa sitä, että se aina olisi sitä.

Kiitos internetin lähes kuka tahansa voi hankkia hetkessä lisätietoa melkein mistä tahansa aiheesta. Asioiden vääristelystä ja harhaanjohtamisesta tulee vaikeampaa, kun tietoa on saatavilla joka puolelta. On kuitenkin huomattava, että liiallinen informaation määrä ei ole hyvästä. Ihmismieli ei ole kykenevä prosessoimaan kaikkea informaatiota, jolloin informaation tulva tukkii päättelykyvyn. Mutta kuka päättää, miten tietoa karsitaan? Päätänkö itse, mitä haluan lukea? Päättääkö toimittaja kirjoittaako aiheesta uutiseen? Päättääkö harmaa koneisto saako aiheesta keskustella? Saako tulevaisuudessa esimerkiksi jakaa tietoa pommeista ja kopiosuojauksista vai tehdäänkö siitä sensuurin avulla mahdotonta?

-PYO

torstai 29. tammikuuta 2009

Yhteiskunnan vihaaminen

Hei sinä siinä, joka vihaat yhteiskuntaa! Juuri sinä. Sinä, joka inhoat yhteiskuntaa, poliisia, valtiota, armeijaaja vähän kaikkea muutakin. Sinä, joka kannatat anarkiaa ja jopa mellakoit kadulla. Tämä on kirjoitus juuri sinulle, ehkäpä jopa juuri sinun tekojesi innoittamana kirjoitettu.

Yhteiskunta mahdollistaa erinäisiä asioita. Ilman yhteiskuntaa sinunkin elämäsi olisi kohtuullisen köyhää ja kurjaa. Ilman yhteiskuntaa sinä todennäköisesti kykkisit alastomana metsässä ilman ruokaa samalla peläten, että piilopaikkaasi saattaa jonain päivänä tupsahtaa ilkeä korsto, joka orjuuttaa, raiskaa ja tappaa sinut. Karua liioittelua? Luepa lisää.

Yhteiskunta on ihmisten luoma liitto, jossa pelataan tietyillä pelisäännöillä. Sen sijaan, että jokainen on omillaan, ihmiset tukevat toisiaan erinäisissä asioissa, kuten ravinnossa ja turvallisuudessa. Fyysisesti voimakkaammat suojelevat heikompia ja näppärämmät kyhäävät tarvikkeita muidenkin käyttöön. Jotta yhteiskunta voisi toimia pitää olla tiettyjä sääntöjä, joiden mukaan yhteiskunnan asukit voivat elää keskenään. Tällaisia voisi olla vaikkapa, että voimakas ei saa ottaa väkisin näppärän tarvikkeita ja näppärän taas tulee antaa tarvike palkkioksi voimakkaan tarjoamasta avusta. Yhteiskunnalle annetaan jotain ja sieltä saadaan jotain. Näin se homma toimii, noin karkeasti ottaen.

Yhteiskunta on siitä ikävä, että jos haluat siihen kuulua, niin sinun pitää noudattaa yhteiskunnan sääntöjä. Aina säännöt eivät miellytä ja joskus onkin ihan aiheellista kapinoida sääntöjä vastaan ja vaatia niihin muutosta. Ihmiset ovat erilaisia ja ajattelevat eri tavoilla. Usein tuleekin ristiriitaisia käsityksiä siitä, mikä on Oikein tai Väärin. Tutkimuksilla voidaan selvittää, miten asioihin suhtaudutaan ja neuvottelemalla voidaan etsiä ratkaisua, joka hyödyttää yhteiskuntaa ja sen jäseniä. Optimiratkaisua ei kuitenkaan aina löydy ja usein joku on 'hävinnyt osapuoli'. Jos neuvottelu ei tuota tulosta, voidaan yrittää saada haluttu tulos jotain toista kautta. Pahimmillaan tarvitaan väkivaltainen vallankumous, että tietty yhteiskunnan ryhmittymä saavuttaa haluamansa asian.

Suomi on yhteiskunta. Suomi velvoittaa suomalaisia elämään tiettyjen sääntöjen mukaan ja antaa vastalahjana suomalaisille lukuisia hyötyjä. Säännöt on määritelty Suomen Laissa ja epäselvemmissä tapauksissa eriasteiset oikeudet tekevät tulkinnan tilanteen mukaan säännöistä. Merkittävimmät säännöt lienevät verojen maksaminen, toisen omaisuuden ja koskemattomuuden kunnioittaminen, sekä asevelvollisuus. Sääntöjen avulla voidaan ylläpitää järjestelmää, esimerkiksi turvaamalla sen olemassaolo.

Yhteiskunnan tarjoamia hyötyjä ovat vaikkapa nuo edellä mainitut toisen omaisuuden ja koskemattomuuden kunnioittamiset. Lisäksi on sananvapautta, sosiaaliturvaa, terveydenhuoltoa ja erinäisten asioiden, kuten kulttuurin, tieteen ja tuotannon ylläpitoa, organisointia ja tukemista. Yhteiskunta myös tuottaa melkoisesti kaikkea muutakin hyötyä, joka ei ole ihan yhtä näkyvää.

Puretaanpa hieman auki noita äsken mainittuja hyötyjä. Omaisuus ja koskemattomuus tulikin jo käsiteltyä, mutta pienenä sivuhuomautuksena voisi mainita, että pelkkä poliisitoiminnan olemassaolo toimii eräänlaisena pelotteena ja ennaltaehkäisee erinäisten rikosten sattumisen. Vaikka poliisisetä ei aktiivisesti ole paikalla estämässä tapahtumaa, niin hän silti saattaa estää sen. Esimerkiksi, sinulla on oikeus puhua vaikka minkälaista paskaa ja poliisisetä estää, että joku väkivaltainen yksilö ei tule vetämään sinua turpaan siitä hyvästä. Samalla tavalla, kuka tahansa voisi ottaa sinulta vaatteesi ja ravintosi, jos vain fyysisesti on siihen kykenevä, mutta yhteiskunta ei hyväksy sitä, joten rangaistuksen pelosta (ja toivonmukaan myös omantunnon takia) vain pieni osa väestä moista harrastaa.

Jos jäät heitteille, niin yhteiskunta on velvoitettu huolehtimaan ainakin pahimmista tarpeistasi. Eli jos satut jäämään työttömäksi tai synnyt vaikeastivammautuneeksi, niin sinun ei tarvitse ruveta myymään itseäsi tai ruveta rosvoksi, sillä elantosi on turvattu muilla keinoin. Jos leikeissä sattuu vahinko, niin lääkäritäti kyllä ottaa sen lasinsirun pois silmästä tai vauvan pois kohdusta. Ei tarvitse siis pelätä, vaan voi leikkiä ihan rauhassa (ja järjen kanssa). Yhteiskunta siis mahdollistaa ihmisille vastoinkäymisten aikana tukea ja turvaa, ainakin perustarpeiden täyttämiseksi.

Mitähän mahtaa olla kulttuurin, tieteen ja tuotannon ylläpito, organisointi ja tukeminen? Kulttuuriksi voidaan laskea vaikka suomen kieli. Ilman sitä esimerkiksi tämä kirjoitus ei ehkä aukeasi sinulle. Kieltä opetetaan siis kouluissa ja koulut ovat yhteiskunnan tarjoamia palveluita. Muita palveluita on esimerkiksi liikenteen organisoiminen, niin autoteillä, kuin tietoverkoissakin. Eli ilman yhteiskuntaa ei bitit juoksisi verkossa, eikä tämä teksti tulisi sinun luettavaksesi. Samalla tavalla kännykälläkään ei voisi soittaa kenellekään, koska yhteiskunta organisoi mm. tukiasemat ja taajuusalueet. Tiedemiehet käyttävät päivittäin paljon aikaa (ja rahaa), että yhteiskunnan jäsenet voisivat helpommin elää elämäänsä.

Viimeiseksi sananen tuotannosta. Tuotantoon kuuluu monia vaiheita. Esimerkiksi raaka-aineiden hankinta, jalostaminen ja muu käsittely jo ennenkuin itse tuotteesta voidaan edes puhuakaan. Todennäköisesti raaka-aineet eivät kasva tehtaan kellarissa, joten ne joudutaan kuskaamaan tehtaalle jostain muualta. Tehdas tuskin myöskään toimii yksin lihasvoimalla, joten energiaa joudutaan tuomaan myöskin tehtaalle. Jotta jotain voidaan siirtää paikasta toiseen tarvitaan siirtoväyliä, kuten autoteitä tai voimalinjoja. Tällaiset eivät kasvaa luontoon itsestään, vaan ne rakennetaan yhteiskunnan avulla. Vilja ehkä kasvaa pellolla itsestään, mutta itsestään se ei mene sinne kasvamaan (ainakaan tarvittavalla volyymilla). Eikä se vilja itsestään sieltä pellolta mene myllyyn ja muutu jauhoksi. Jauhot eivät myöskään sieltä myllystä vain valu kaupan tiskille, vaan kyllä ne joku sinne kuskaa.

Joku ehkä pohtii, että kaikki tämä ei ole yksin valtion hommaa. Valtio ei tosiaankaan hoida yksin kaikkea, mutta vaikka kyseessä olisikin yksityinen kuljetusfirma, niin tie ja polttoaine ovat kuljettamisen kannalta välttämättömiä ja yhteiskunnan tarjoamia. Ilman yhteiskunnan tukea yksityisten yritysten olisi siis pirun hankala toimia. Yhteiskunnalla on siis näppinsä pelissä vähän joka asiassa, niin hyvässä kuin pahassakin.

Joku näkee vain pahan, toinen hyvän. Pitää avata silmät, katsoa ympärilleen ja tarvittaessa hieman etsiäkin, että tajuaa, mihin kaikkeen yhteiskunta vaikuttaa. Asioiden ajatteleminen muutamalta eri kantilta tuskin on myöskään pahitteeksi. Täydellistä yhteiskuntaa ei ole, eikä tule, mutta nykyiseen ei tarvitse tyytyä, vaan sitä voi ja tuleekin kehittää koko ajan (mielellään siis parempaan suuntaan). Nyt on hyvä hetki pohtia, että kuinka kiva olisi asua omassa piilossa metsän siimeksessä itsetehdyt vaatteet päällä ja maastosta löytyviä antimia syöden, sekä samalla toivoa, että mahdollinen toisen henkilön kohtaaminen ei johda omaan tuhoon. Sitä on elämä ilman yhteiskuntaa. Jos anarkia ja yhteiskunnan vastustaminen on ideologioitasi, niin mietipä vielä hetki, mitä oikein tavoittelet. Mieti myös pari hetkeä, ennen kuin alat tekemään toimia näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

-PYO

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Rikollisuuden luonne ja rangaistukset

Esitän tässä karkean mallin rikollisuuden luonteesta ja sen inhimillistämisestä. Kaksijakoisessa mallissa toisella akselilla on rikoksen ymmärrettävyys ja toisella rikoksen hyväksyttävyys. Ymmärrettävyydellä tarkoitan sitä, että ymmärretään, miksi rikoksen tekijä teon tekee. Hyväksymisellä tarkoitan sitä, että hyväksytään moinen toiminta, vaikka se olisi vastoin lakia. Huomautan jo tässä, että jako ei ole täysin mustavalkoinen, vaan edellämainituilla akseleilla on monia arvoja.

Ymmärrettävää ja hyväksyttävää toimintaa voisi olla esimerkiksi keskellä yötä punaisia päin käveleminen (oletuksella, ettei autoja ole maailla halmeilla). Vihreän valon odottaminen ei hyödytä jalankulkijaa ollenkaan, mutta kuluttaa hänen aikaresurssejaan. Punaisia päin kulkeminen taas ei haittaa ketään. Auton alle jääminen haittaa, mutta oletan tässä, ettei sellaista tapahdu. Ymmärrettävä ja hyväksyttävä rikos, rike tai rikkomus ei mielestäni pitäisi olla lainvastaista. Esimerkin tapauksessa voitaisiin myös ajatella, että keskellä yötä valot olisivat aina vihreät jalankulkijoille.

Ymmärrettävää, muttei hyväksyttävää toiminta on esimerkiksi sellaista, että nälkiintymässä oleva henkilö varastaa itselleen ruokaa. Tässä oletuksena on tietenkin, että sosiaaliturvaa ei ole ja/tai henkilöllä ei ole muuta mahdollisuutta hankkia elantoa. Ymmärrettävää on, että henkilö haluaa turvata perustarpeensa eli ravinnonsaannin. Hyväksyttävää ei ole ottaa toisen omaisuutta, sillä tämä on toiselta pois tavalla tai toisella. Karkeasti ottaen sanoisin, että ymmärrettävyys toimii lieventävä asianhaarana. Kuinka paljon ymmärrettävyys sitten voi tapausta lieventää? Alempana hieman ajatuksia tästä.

Ei ymmärrettävää, mutta hyväksyttävää toimintaa en oikein keksinyt, mutta huonohkona esimerkkinä voisi käyttää esimerkiksi haukkumista. 'Ei haukku haavaa tee', kuuluu suomalainen sanonta. Vahinkoa ei siis synny, mutta suoranaista hyötyäkään ei haukkuja teostaan saa. Vahinkona tietenkin voidaan ajatella, että haukuttu loukkaantuu asiasta, mikä nykyään on jokseenkin yleistä, kun henkilöistä ja ryhmittymistä kirjoitetaan sitä sun tätä internetissä. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että asiaton haukku menee sen verran ohi, ettei sitä tarvitse säikähtää ja kohdennettu haukku taas on ihan aiheellinen ja haukutun tulisi katsoa peiliin tekojaan yms. pohtien. Toiminta, jota ei voi ymmärtää, mutta voidaan hyväksyä menee kategoriaan, jossa teko on laillinen, mutta sitä tulisi hyvien käytäntöjen mukaan välttää.

Ei ymmärrettävää, eikä hyväksyttävää toimintaa on esimerkiksi satunnaisen henkilön pahoinpitely. Yleensä tällaisessa on taustalla jokin henkinen sairaus tai muu kummallinen patoutuma. Pahoinpidetylle koituu luonnollisestikin paljonkin haittaa teosta, eikä pahoinpitelijäkään tapahtumasta kostu. Kaipa tekijä saa siitä hyvänolontunteen tai muuta vastaavaa, mutta hyvänolontunteen voi saada muillakin konsteilla.

Ymmärrettävyyteen vaikuttaa siis yhteiskunnan rakenne, ihmisen perusluonne ja teosta saatava hyöty. Hyväksyttävyyteen vaikuttaa lähinnä ympäristölle koituvat seuraukset. Hyöty ja haitta toimivat omalta osaltaan siis mittareina. Esimerkiksi ryöstöä on vaikeampi ymmärtää, jos saatu saalis on pieni, mutta vaikka saalis olisi yhtä iso kuin valtion velka, niin ryöstö ei ole sen hyväksytympi. Mitä suurempi haitta teon 'uhrille' koituu, sitä vaikeampi tekoa on hyväksyä. Jos henkilöltä riistetään henki, niin tehtyä ei saada tekemättömäksi. Jos joku sotkee seinää spray-maalilla, hänet voidaan pistää siivoamaan sotku ja tilanne palaa suurinpiirtein samaksi kuin ennen tekoa. Jos yksikseni kotonani haukun verisesti marsilaisia, niin mitään vahinkoa ei synny, koska marsilaiset eivät herjojani edes kuule.

Tässä välissä on mainittava myös vahingon syntymisen ennaltaehkäisy. Jos tilastollisesti pystytään todentamaan, että liikenneonnettomuudet johtuvat liiallisesta nopeudesta tai holtittomasta ajotyylistä, on mielestäni kohtuullista, että liiallisesta nopeudesta tai holtittomasta ajotyylistä saa rankaista. Melkoisen typerää olisi, että odotettaisiin, että onnettomuus sattuisi, vaikka selvät merkit olisivat jo havaittavissa. Parempihan se on estää vahinko etukäteen, kunhan estäminen ei aiheuta suurempaa vahinkoa. Mutta onko kohtuullista rankaista samalla tavalla kuin henkilöä, jonka ajotapa on aiheuttanut traagisen onnettomuuden? Mielestäni ei, sillä aikuisen ihmisen tulisi olla vastuussa teoistaan. Jos henkilöllä oikeasti pysyy auto turvallisesti hanskassa huonommallakin kelillä, niin eihän siinä mitään. Veikkaanpa kuitenkin, että 90% hurjastelijoista on tätä mieltä omasta ajotaidostaan, vaikka näyttöä ei ole esittää. Toisaalta on turha syyttää keliä tai tietä, jos kuljettaja sitä ei ole huomioinut.

Palataanpa esittämääni malliin. Koska on melkoisen vaikea mitoittaa tiettyjä hyötyjä, kuten tuota pahoinpitelyn tuottamaan hyvänolontunnetta, sekä samoin on vaikea mitoittaa tiettyjä haittoja, kuten henkistä kärsimystä, ei mielestäni rangaistusta voida lineaarisesti suhteuttaa malliin. Mallilla voidaan kuitenkin jollain tasolla tarkasella, että onko jokin rikostyyppi vakavampi kuin toinen varsinkin, jos haitat ja hyödyt ovat mitattavissa samoilla mittareilla, kuten euromäärillä. Oma oikeustajuni pohjautuu tähän malliin ja kummaksun kovasti, jos hyväksyttävämmästä rikoksesta saa rankemman tuomion kuin vähemmän hyväksyttävästä.

Lopuksi vielä muutama sananen rangaistuksista. Vaikka henkilökohtaisella tasolla olen sitä mieltä, että tietyille henkilöille tai tietyistä rikoksista soisin kuolemanrangaistuksen, niin sitä ei mielestäni kuitenkaan voida sallia. Syyttömänä teloitettua on vaikea tuoda takaisin. En myöskään kannata mitään silpomisrangaistuksia tai nöyryyttämistä. Tällaiset eivät mielestäni kuulu nyky-yhteiskuntaan. Rangaistuksella on seuraavanlaiset tarkoitukset: 1) Korvata aiheutunut vahinko (mikäli mahdollista) ja 2) Ehkäistä mahdolliset tulevat rikokset.

Ykköskohta nyt lienee selvä, joskin voidaan miettiä onko järkevää, että auton polttanut anarkisti pistetään elinikäiseen velkaan yhden yön pöhköstä teosta. Veronmaksajana minua kyllä otta päähän kustantaa muiden hölmöilyjä, mutta em. henkilö muuttaa tapansa, niin hänelle voi olla mahdotonta aloittaa uutta elämää, jos on jo valmiiksi suurissa ongelmissa. Tämä taas johtaa ongelmien noidankehään, mitä ei rangaistusmallin tulisi tukea.

Kakkoskohta vaatii ehkä hieman aukipurkua. Yllä on jo kuvattu kuinka syy-seuraus-suhteen avulla voidaan rangaista jo syy-vaiheessa, ettei seurausta pääse syntymään. Rangaistus voi myös toimia pelotteena. Jossain (ei siis kaikissa) tilanteissa mahdollisen rikoksen tekijä saattaa punnita teon tuottavuutta ja kiinnijäämisriskiä, sekä siitä seuraavaa sanktiota. Ensinnäkin yleisen valvonnan ja rikosten tutkimisten tulisi olla sitä luokkaa, että selkeä kiinnijäämisriski on olemassa. Tämän jälkeen rangaistuksen tulisi olla sen verran tuntuva, että tekoa harkitseva päätyi tulokseen, jossa rikoksen tekemättä jättäminen on parempi vaihtoehto. Aina ei tekijä kuitenkaan mieti tekoaan, joten tämän seikan varaan rangaistusta ei voi jättää. On myös huomioitava, että rangaistuksen tulisi olla sen verran kohtuullinen, että tekijät saattavat ilmiantaa itsensä tai ainakin antautua ilman suurempaa vastarintaa. Jokainen voi kuvitella, millä keinoilla pyrkisi estämään vangitsemistaan, jos tulossa olisi sadan vuoden kakku. Ennaltaehkäisemiseen liittyy myös se fakta, että rikoksen tehnyt henkilö todennäköisesti tekee uuden rikoksen. Tällöin on ihan luonnollista, että rikoksen tekijöitä kontrolloidaan, jotta heidän ympäristöään voidaan suojella. On myöskin hyvä, että rangaistus on oikeasti rangaistus, mikä pistää tekijän miettimään, ettei halua sitä kokea uudestaan.

Tärkeää on toki rikollisten uudelleensopeuttaminen yhteiskuntaan, mutta liiallinen paapominen ei ole hyvästä. Ensinnäkin se vie varoja veronmaksajien pussista ja toiseksi, jos teosta ei seuraa selkeää rangaistusta jää pelote ja miettiminen vähemmälle. Tietty suhteellisuuden taju tulisi tässä säilyttää, vaikka minulle kuukausi linnassa saattaisi olla rankkakin kokemus, kurjemmista lähtökohdista tulevalle se saattaa olla melkoisen yhdentekevää. Tämä ei tarkoita sitä, että paremmista lähtökohdista tulevilla pitäisi olla muita lievemmät rangaistukset, vaan sitä, että skaala pitäisi olla sen verran korkealla, että rangaistus oikeasti olisi rangaistus karskimmallekin henkilölle.

Lopuksi voisin todeta, että hyvä lähtökohta laillisuudelle on, että henkilöt kykenevät erottamaan oikean väärästä ja kantavat vastuun valinnoistaan.

-PYO