Suvakki on maahanmuuttoa vastustavien yleisimmin käyttämä haukkumasana vastustajistaan. Suvaitsevaisuus on tärkeimpiä länsimaisia arvoja. Ilman sitä ei olisi sanan- eikä järjestäytymisvapautta eikä silloin myöskään demokratiaa.Ja heti mennään metsään. 'Suvakki' ei ole lyhenne 'suvaitsevaisesta', vaan 'suvaitsevaisesta vajakista'. Suvakki kuvastaa siis henkilöä, joka nimeää itsensä suvaitsevaiseksi ja puhuu/käyttäytyy kuin vajaamielinen. Luulisi muutenkin se, että itsensä nimeäminen suvaitsevaiseksi ja ergo muut siis epäsuvaitsevaisiksi on täysin ylimielinen lähtökohta, varsinkin poliittiseen keskusteluun. Vähän sama kuin nimeäisin itseni 'oikeassaolevaksi'. Tällöin kaikki kritiikki on tietenkin sivuutettavissa, koska se tulee 'väärässäolevilta'. Mainiota!
Ihmisoikeudetkin toteutuvat vain, jos suvaitsemme myös niitä, joilla on erilainen syntyperä, ihonväri, poliittinen näkemys tai uskonto.Aika pieni vähemmistöhän perustaa poliittisen sijoittautumisensa rotuoppien perusteella. On kuitenkin ryhmä, joka näkee ja kokee, että pohjoismainen pakana-kristillinen-kulttuuri on ylivertainen esimerkiksi Intialaiseen raiskauskulttuuriin. Se, että ensinmainittu on valkoisten aikaansaannon ja jälkimmäinen tummempihipiäisten tuotos ei ole se päätekijä poliittisessa keskustelussa. Tosin suvakkipuoli haluaa korostaa juurikin tuota etnistä taustaa, koska tällöin voidaan aate leimata rasistiseksi. Suvakkisakki muutenkin pyrkii puhumaan samasta asiasta kahdella eri termillä yhtäaikaa. Kun joku kritisoi heikostikoulutettujen keskiaikaisella moraalilla varustettujen sosiaalipummien tuloa tänne, niin suvakki muistuttaa, että Finlayson ja Fazer olivat myöskin maahanmuuttajia ("senkin natsi!")
Suvaitsevaisuus on pahe ja rikos vain diktatuureissa. Ne jotka käyttävät suvaitsevaista haukkumasanana, haluavatkin juuri diktatuuria, jossa muilta kuin heiltä itseltään olisi evätty niin sananvapaus kuin ihmisoikeudetkin.Lähde kiitos. Diktatuureissahan itsensä korottaminen ylimielisesti oikeassaolevaksi on peruskivi. Termien tarkka moderointi 1984-tyylisesti, sekä erimieltä olevien demonisointi ja panettelu on juurikin sitä, mihin diktatuuri perustuu. Itsensä nimeäminen 'suvaitsevaistoksi' ja eri mieltä olevien leimaaminen 'rasisti-natseiksi' on kuin suoraan Pohjois-Koreasta tai Putinin päiväunista.
Suvaitsevaisuudellakin on rajansa. Suvaitsemattomuutta ei voida suvaita.Niinpä tietenkin. Ja kuka määrittelee, mikä tuota suvaitsemattomuutta? Suvakki edustaa tietenkin suvaitsevaisuutta ja eri mieltä oleva on suvaitsematon. On aivan sama, miten faktaperustainen argumentaatio kritiikissä on, jos se tulee väärältä taholta, niin se voidaan sivuttaa. Esimerkkiä antakoon Liisa Jaakonsaari.
Sinänsä olen samaa mieltä, että kaikkea ei tarvitse suvaita. "Talo elää tavallaan." Jos tänne tulee ja alkaa vaatimaan, että tämän maan rakentajat joutuvat taipumaan jonkun keskiaikaisen taikauskon kannattajien halujen mukaan, niin eipä voi muuta tarjota kuin paluulipun takaisin sinne, missä tuo hänen kaipaamansa kulttuuri kukoistaa rikkaasti.
OT: joku suvakkilukija ehkä nyt ajattelee, että eihän itsemurhapommittaminen kuulu rauhanuskontoon ja keskivertomuslimi on ihan samanlainen kuin keskivertokristitty (tai jopa kv ateisti). Suosittelen tutustumaan kv muslimien ajatusmaailmaan. Tässäpä pari rauhaarakastavaa tilastoa.
ICM Poll: 20% of British Muslims sympathize with 7/7 bombers
YNet: One third of Palestinians (32%) supported the slaughter of a Jewish family, including the children
16% of young Muslims in Belgium state terrorism is "acceptable".
Populus Poll (2006): 12% of young Muslims in Britain (and 12% overall) believe that suicide attacks against civilians in Britain can be justified. 1 in 4 support suicide attacks against British troops.Ja niin edelleen. Mutta palataanpa Raution kirjoitukseen.
Monet päättäjät puhuvat ääripäistä ikään kuin samanveroisina, yhtä lailla väärässä olevina vaihtoehtoina. He haluavat nostaa itsensä näin viisaiksi ja maltillisiksi keskitien kulkijoiksi. Mutta viisaus ei löydy näissä asioissa kultaiselta keskitieltä. Sieltä löytyy vain sokeutta ja velttoa opportunismia. Keskitieltä löytyvät ne ihmiset, joiden välinpitämättömyys ja mukavuudenhalu ovat aina raivanneet diktaattoreille tien valtaan.Lähde kiitos. Ja onko tämä tosiaan kokeneen toimittajan kynästä lähtöisin? Tuossahan eksplisiittisesti sanotaan, että jos et kuulu ääripään politiikan harrastajiin, niin raivaat tietä diktatuurille. Mitä helvettiä? Jos kaikki kuuluisivat vaikkapa äärioikeistoon, eivätkä tuohon neutraaliin osuuteen, niin silloinhan se fasismi vasta kukkisikin. Onko Rautio päästään totaalisen sekaisin?
Polttopulloja vastaanottokeskukseen heittelevä rasisti ja hänen tekonsa tuomitseva ihmisoikeuksien puolustaja eivät takuulla ole yhtä lailla väärässä olevia ääripäitä. Kuka tietää yhdenkään suvakin uhkailleen eri mieltä olevia raiskauksilla ja muulla väkivallalla? En minä ainakaan.Vaikka suhtaudun kriittisesti nykyiseen tapaan harrastaa maahanmuuttoa, nykyiseen tapaan ihannoida niin sanottua monikulttuurisuutta ja nykyistä tapaa madella muslimien edessä, niin en kuitenkaan millään tavoin hyväksy polttopulloiskuja vastaanottokeskuksiin, ihmisjoukkoihin, poliittisiin toimipisteisiin tai muuallekaan. Kannatan monia ihmisoikeuksia erittäin paljon.
Rautio suuressa viisaudessaan rakentaa itse ääripäät. Toiseen päähän otetaan poliittinen terroristi ja toiseen päähän olkiukkopyhimys. Sen jälkeen kysytään, että nämäkö muka ovat samanarvoisia. Vastaus tietenkin on, että ei. Suvakit eivät ehkä juurikaan uhkaille raiskauksilla, mutta heidän piirissään panettelu on yleisempi ase. Kriitikoiden työnantajille masinoidaan viestikampanja, missä kriitikko mustanmaalataan (usein täysin syyttä). Esimerkiksi käyköön Nobel-palkittuun James Watsoniin kohdistunut mustanmaalaus vuonna 2007. Väkivaltaa ja vandalismia edustavat jokavuotinen itsenäisyyspäivän 'antifasistit'. Tokihan omankäden oikeuteen nuo enkelit turvautuvat laittomasti muutenkin. Esimerkkinä Jyväskylän kirjasto-case.
Rautiosta huokuu poliittisesti latautunut toimittaja-profiili neutraalin tutkijan profiilin sijaan. Rautio teki taustatyötä varmaan mahtavat kaksi sekuntia oman lähipiirin pohtimisen muodossa. "En tunne kusipäätä, joka edustaisi minun aatemaailmaa, joten niitä ei varmasti ole olemassa".
Ei paljoa tarvitse googlata, että löytää melkoisen umpimielisiä, agressiivisia ja väkivaltaisia monikulttuurin kannattajia. Mutta, ehkä tämä on liikaa vaadittu kokeneelta toimittajalta, joka kirjoittaa kolumnin johonkin pikkulehteen. Edit: lisätään nyt vielä videolla varustettu uutinen jossa rasismin vastustajat (antifantit) joukolla lyövät ja potkivat jotakuta vailla mitään järkeä.
Ääriryhmät tarvitsevat oman toimintansa oikeuttamiseen viholliskuvaa. Äärisuvaitsemattomat ovat itse rakentaneet vastapuolekseen äärisuvaitsevat. Suvakit ovat heidän mielikuvissaan ihmisiä, jotka eivät panisi maahanmuutolle mitään ehtoja tai rajoja, jotka eivät näe siinä yhtään ongelmaa, jotka eivät tuomitse yhtään turvapaikanhakijoiden tekemää rikosta.Lähde kiitos. Taas kerran Rautio rakentelee olkiukkoja. Hänen kuvittelee, että maahanmuuttokriitikot näkevät suvakit sataprosenttisen holtittomina. Näin asianlaita ei tietenkään ole, vaan suvakit nähdään muuten ihan normiväkenä, mutta tuon tuostakin yliammutaan asioita. Tämän lisäksi esimerkiksi monikulttuurisuus nähdään sokeasti jonain absoluuttisena hyveenä, vaikka todellisuudessa se on sotien syntysyy numero uno.
Onko tällaisia ihmisiä oikeasti? En minä ainakaan ole yhtään löytänyt.Todennäköisesti täysin mielipuolisesti maahanmuuttoon suhtautuvia ei löydy kummastakaan ääripäästä. Mutta jos kysyttäisiin, että löytyykö suvakkeja, jotka suhtautuvat ongelmiin hyvin väheksyen, niin jotain saattaisi löytyä. Tehdäänpä hieman sellaista salatiedettä, joka on Rautiolle täysi mysteeri, kutsutaan sitä tiedonhauksi. Otetaan valtakunnan ykkösblogi ja haetaan termeillä "maahanmuutto" ja "maahanmuuttajat". Kapou! Heti löytyi pari täysin aivopiereskelevää suvakkia: Sylvi von Blumenhut ja Pekka Mykkänen. Todennäköisesti tämän kirjoituksen jälkeen myös Rautio pääsee Mykkäsen rinnalle.
Maahanmuuttajien ihmisoikeuksien puolustajat ovat sivistyneitä ja järkeviä ihmisiä. He tietävät hyvin, että sillä kuinka paljon voimme ottaa vastaan maahan tulijoita, on rajansa. Maahan tulijoiden on tietenkin noudatettava maan lakeja. Kuka on muuta sanonut?Öö... esimerkisi sinä itse hetkeä myöhemmin
EU-maiden keskinäinen kilpa siitä, kuka asettaa turvapaikanhakijoille tiukimmat ehdot, on valitettava, ja siinä rikotaan ihmisarvoisen kohtelun rajoja. Muiden mukana on kuitenkin pakko kulkea niin kauan, kun EU ei kykene yhteiseen turvapaikkapolitiikkaan.Tässä kerrot, että emme itse saa päättää, miten rajoitamme maahanmuuttoa Suomessa, koska ihmisoikeudet ja EU. Se, että maahanmuutosta poistetaan houkutteleva sosiaalipummiroolitus, ei riko mitään ihmisoikeuksia. Suomi on sitoutunut auttamaan hädänalaisia, mutta se ei tarkoita sitä, että suomalaisten pitäisi mennä ihmiskilviksi kriisialueille. Se ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi ottaa kaikki apua pyytävät avosylin meidän taakaksemme.
En pidä yhtään kummallisena, että Raution kaltainen ummikko elää kuplassaan, eikä näe sitä pidemmälle. Outoa kuitenkin on, että Rautio ei näe, että hän itse on juurikin se höpölöpöä tuottava suvakki, jota Rautio ei usko löytävänsä Suomesta.
Rasistit itse eivät tunnustaudu rasisteiksi.Ironia on nyt niin voimakas, että päähän sattuu.
Myös rasisti ja fasisti -sanoja käytetään väärin, kaikkien maahanmuuton ongelmia esiin nostavien leimaamiseen. Kuitenkin näitä sanoja käytetään myös liian säästeliäästi.Kaunista venkulointia: olen kanssasi samaa mieltä, mutta kuitenkin eri mieltä, vaikka oikeastaan mitään mieltä en olekaan, paitsi yleensä.
Monien maahanmuuttoa vastustavien yhteisöjen yhteys äärioikeistoon, rasismiin ja uusnatsismiin, on päivänselvä. Jotkut, kuten Suomen Vastarintaliike määrittelee itsekin itsensä uusnatseiksi, ja Soldiers of Odin hyväksyy ”valkoisen vallan” kannattajat jäsenikseen.So what? Mikäli punavihreä media ei levittelisi näistä kauhukuvia, ei ketään kiinnostaisi. Enemmän olen kiinnostunut siitä, miten esim. Li Andersson (vas) pitää anarkistiväkivaltaa ymmärrettävämpänä, joskaan ei hyväksyttävämpänä kuin äärioikeistoväkivaltaa [Youtube]. Itsekin kyllä teen vankan eron ymmärrettävän ja hyväksyttävän välille, mutta ajatus siitä, että joku pitää ymmärrettävänä, että sosioekonomista pahoinvointia puretaan mellakoinnilla, ryöstelyllä ja pahoinpitelyillä on suorastaan kuvottava.
Päättäjien suusta on kuultu harvoin rasisti- tai fasisti- tai edes äärioikeisto-sanaa. Se ei mahtuisi ääripääajattelun logiikkaan. Se voi johtua solvausten ja uhkailujen pelosta. Se voi johtua opportunismista, pelosta, että jotkut äänestäjät loukkaantuisivat. Se voi olla myös väärin ymmärrettyä poliittista korrektiutta. Siihen taas saattaa vaikuttaa nykyinen hallituspohja.Demonisoivien termien viljely ei ole järkevää politiikkaa. On selvää, että SoO ja SVL edustavat uusnatsismia ja rasimsia, mutta niin kauan kun nämä epelit käyttäytyvät suht salonkikelpoisesti, niin eivät ne eroa juurikaan mistään muusta kerhotoiminnasta. Suureen joukkoon mahtuu aina ääliöitä, jotka tekevät typeryyksiä. Tämä koskee niin isänmaallisia, kuin vaikkapa muslimeita.
Jälleen kerran täytyy kummastella Raution kyvykkyyttä hakea tietoa. Edellä mainittu Andersson on kuitenkin merkittävä poliittinen henkilö ja ollut mukana kirjoittamassa kirjaa nimeltä 'äärioikeisto Suomessa'. Andessonin aateveli Dan Koivulaakso on samanlainen pipipää, joka näkee natseja joka nurkan takana. Mutta ehkä Rautio tarkoittaa vain nykyisiä hallituspuolueita, ei oppositiota.
Pikainen haku, ja mitäs löytyykään. Stubb:
Rasistisia ja uhkaavia mielenilmaisuja ei oikeuta mikään. Ei koskaan. Ei missään olosuhteissa. Tuomitsen jyrkästi,Soini:
Perussuomalaiset ei ole rasistinen puolue eikä sen puheenjohtaja "flirttaile" rasismin kanssa, hän sanoi. Vastaavien leimojen lyöminen on Soinin mielestä hengenvaarallista.Sipilä:
On sanottava selvällä suomen kielellä, että emme hyväksy rasismia, emme hyväksy vihapuhetta emmekä poliittista väkivaltaa missään muodossa, emme tekojen emmekä sanojen tasollaHallitus irtisanoutuu rasismista. Stubb ja Sipilä äärimmäisen selkeästi, Soini hieman varauksellisemmin. Tämä on kuitenkin ymmärrettävää, koska 'rasismi'-nimikkeen alle niputetaan milloin mitäkin, eikä olisi kovinkaan fiksua esim. kriminalisoida vihapuhetta, jos vihapuheen määritelmä on mielivaltainen, dynaaminen ja hyvin objektiivinen.
Kuitenkin päättäjien velvollisuus on puhua demokratiallemme ja arvoillemme vaarallisista ilmiöistä niiden oikeilla nimillä. Vain siten ne saadaan torjutuksi ajoissa.Jos mennään ajassa taaksepäin kymmenisen vuotta, niin Halla-aho on varoitellut Euroopan islamisaatiosta, raiskausten lisääntymisestä, uhriutumisesta, 'suojaväristä', etnisistä kahinoista, mamu-jengeistä yms. Tuolloin päättäjät pitivät tätä höpöhöpönä, rasismina, foliohattuiluna ja liioitteluna. Nyt kun nuo vaaralliset ilmiöt ovat niin voimakkaita, ettei niitä voida enää piilotella, niin eipä kukaan, enää pidä sosiaaliturismia ja raiskauskulttuuria kylähullun jupinoina. Juurikin tuo suvakkiosasto päättäjien keskuudessa on laiminlyönyt velvollisuutensa ja esimerkiksi Ranskassa terroristi-iskujen torjuminen ei enää onnistu, koska solut ovat sen verta hyvin juurtuneet Ranskaan.
Jos tuo Raution oksennus nähdään hyvänä kirjoituksena, niin on kyllä sisälukutaito ja terve skeptismi heikossa jamassa tässä maassa. Toivottavasti kehujat ovat vielä alaikäisiä ja viisastuvat ennenkuin saavat äänioikeuden.
-PYO
ps. Kokemus ei merkitse taitoa tai kyvykkyyttä. Miksi ihmeessä mm. työpaikkailmoituksissa haetaan henkilöä, jolla 10 vuoden kokemus alalta? Eikö olisi parempi hakea joku jolla on vaikkapa 10 vuoden koulutus hommaan?