lauantai 2. marraskuuta 2013

Islam-illan analyysia

Avasin television  sattumalta ja sieltä tuli YLEn kanavalta kerrankin jotain oikeasti mielenkiintoista, Islam-ilta. Valitettavasti näin ohjelmasta vain loppuosan livenä ja alkupuolen katsoin juuri areenasta. Kirjoitus sattui taas kerran venähtämään, joten analyysi tulee nyt melko myöhässä.

Osallistujajakauma oli melkoinen pettymys. Sinänsä kiva, että muslimeita edusti myös joukko taviksia, mutta järkevää debaattia varten olisi voinut ottaa mukaan vähemmän henkilöitä, jotka eivät osaa tulkita asiaa muuten kuin tuijottamalla omaan napaan. Islamiin kriittisemmin suhtautuneet taas olivat sen verta profiloitavissa poliittisen sitoutumisen kannalta, että monilla oli vaikeuksia keskittyä heidän kommentteihinsa yleistämisen sijasta. Olisin kaivannut mukaan henkilöä, joka on kääntynyt pois Islamista, sekä jotakuta selkeästi ateismin puolesta puhuvaa ja mahdollisesti joku juutalainenkin olisi tuonnut hyvää väriä keskusteluun.

Myös ohjelman yleisrakenne oli huono. Keskustelijoita oli liikaa, kysymyksiä oli liikaa ja oheisleikkejä oli liikaa. Aiheisiin ei ehditty kunnolla pureutumaan ja kysymyksiin vastattiin vain pinnallisesti ilman sen kummempaa perustelua. Jos on vähäänkään seurannut mediaa, niin lähes kaikki ohjelman anti on ollut tiedossa jo pitkän aikaa.

Kun joku oikeasti yritti mennä pintaa syvemmälle, niin argumentointi katkesi välihuuteluiden takia. Hyvä esimerkki tästä oli hetki, jolloin muodostettiin käsitys, että perusmuslimin ei tulisi tulkita koraania, vaan kysyä oppineelta. Elo huomautti, että Mekan imaani on esittänyt juutalaisvastaisia kommentteja. Tätä ei kuitenkaan lähdetty enää tahkoamaan, vaikka juuri oltiin pohjustettu, että muslimin tulisi kuunnella tällaista. Ainoa jatko oli "mitäs juutalaiset sitten sanovat muslimeista"-heitto, jonka jälkeen keskustelu vietiin pikaisesti muualle. Jatkuvasti muutenkin tuotiin esille, että kyllähän sitä muutkin-perusteluja sille, että Islamiin liittyy terroria ja väkivaltaa.

Ruudun alareunassa oli katsojien kommentteja. Osa oli yhdenpäiväisiä möläytyksiä, mutta osassa oli paljon pointtia. Näitä ei kuitenkaan tuotu keskusteluun, vaan keskustelussa keskityttiin helppoihin aiheisiin ja yleiseen lässytykseen.

Satunnaisia havaintoja

Argumentit olivat vanhoja tuttuja. Väkivaltainen Islam on jotain uppo-outoa ja täysin vierasta, joka ei mitenkään vastaa henkilön omaa näkemystä Islamista. Islam on hyvä ja rauhanuskonto. Islamin kuvaaminen väkivaltaltaisena on pelottelua, kiihottamista yms. Usein väitetään, että terroristijärjestöt houkuttelevat turhautuneita ja syrjäytyneitä joukkoonsa, eikä Islamin uskolla ole siinä mitään roolia. Tämä on tietenkin melkoista puppaa, sillä eihän pohjoismaista lähtenyt Keniaan muita kuin muslimeja ampumaan aseettomia lapsia. Ei sinne lähtenyt Keijo ja Make vaan Ali ja Mohammed, vaikka kaikki ovatkin yhtä turhautuneita ja syrjäytyneitä. Ohjelman introvideossakin taistelijat huutelevat Allahia tuhotessaan ja tappaessaan. Immonen esittikin hyvän huomion, että 9/11-iskujen tekijät eivät olleet mitään syrjäytyneitä nuoria, vaan korkeastikoulutettuja aikuisia.

Perusjargonin nimissä he eivät kuitenkaan ole niitä oikeita muslimeja, vaan pahiksia, jotka käyttävät uskontoa väärin. Tasapuolisuuden nimissä ihan samaa levyä soittavat kristitytkin, kun kysellään mm. pappien pedofiliasta, inkvisitiosta tai ristiretkistä. Väitteet, että lähes minkä ideologian tai uskonnon nimissä tapahtuu samanlaista ovat kovin harhaanjohtavia. Islamin nimissä tuota tapahtuu tällä hetkellä selkeästi eniten. Itse en ainakaan ole kuullut, että kristittyjä tai ateisteja oltaisiin houkuteltu pyhään sotaan jonnekin.

Sharia-laki on käytössä monissa muslimimaissa ja liberaalin ideologian edustajana en voi millään hyväksyä mm. homovastaisuutta, raiskauskäsitystä ja rikollisten silpomista, tappamisesta puhumattakaan. On totta, että Suomessa mennään Suomen lain mukaan (no shit), mutta esim. muslimien avioliitto pitää toteuttaa Sharia-lain mukaan ja varmasti moni muukin asia. Saas nähdä, kun muslimien prosentuaalinen osuus väestöstä kasvaa, niin aletaanko vaatia jotain varhaiskeskiaikaisia lakitekstejä tännekin.

Naisten asemasta keskustelu oli samaa vanhaa pullaa kuin aina aiemminkin. Musliminaiset kirkkain silmin sanovat, että eivät he ole alistetussa asemassa tai jos ovat, niin ei se mitenkään paha juttu ole. Samalla kuitenkin todetaan, että koetaan pelkoa ja painostusta yhteisön puolesta. Joissain maissa saa kivitystuomion, jos ei huivia käytä. Ali heitti melkoisen kommentin siitä, että minihameet yms. on naiselle vaarallisia, koska tällöin tulevat raiskatuiksi. En nyt niin tajua, miksi jostain vaatekappaleesta piti vääntää niin helkkaristi asiaa.

Sivuhuomautuksena voisin mainita, että satuin samana päivänä näkemään niqabiin pukeutuneen mamman. Oli toinen kerta tänä vuonna. En ole huivi tms. -kiellon kannattaja. Kasvojen peittäminen julkisuudessa on sitten oma asiansa. Kovimmilla pakkasilla kyllä itsekin mieluusti jätän kasvoista mahdollisimman vähän näkyville. Tarvittaessa henkilö pitää kuitenkin olla tunnistettavissa. Eli ajokortissa ei voi olla kuva säkistä, vaan kasvojen tulee näkyä. Ja jos esim. kaupan kassa vaatii tunnistautumaan tupakkaostosta varten, niin sitten otetaan huntua poies.

Azizilta tuli säälittävä kalastusyritys kommentilla, kun suomalainen mummo kaatuu, niin hän on se joka ekana menee auttamaan. Aika harva jättää auttamatta, kun mummo kaatuu. Itse en tarvitse mitään taikauskoa taustalle, että auttaisin apua tarvitsevia. Ihan perussympatia, joviaalisuus ja yhteiselon käytännöt riittävät.

Halal-teurastus oltaisiin ohjelmassa voitu käydä läpi ilman, että lihaa oli pöydällä leikeltävänä. Itse teurastustahan tuossa ei edes tehty. Filatov totesi, että aluksi kuvitteli halal-teurastuksen olevan eläinrääkkäystä, mutta asiantuntijat vakuuttivat hänet, että se on itseasiassa vähemmän julma tapa. Voi olla, että tainnutetun eläimen kuiviinvaluttaminen on yhtä julmaa, kuin normiteurastustapa, mutta en millään suosu uskomaan, että normitapa olisi julmempi. Kiinnostaisi tietää, että ketähän nuo asiantuntijat ovat oikein olleet. Pikaisella googlettamisella ei löytynyt.

Sinänsä ihan mielenkiintoista tietoa, että ammuttaessa, kun sanoo "Simsalabim, Amiraali Akcbar", niin lihasta tulee pyhää, maukasta ja terveellistä. Rohkenen epäillä, että muslimi mitään huomaa, jos taikasanoja ei oikeasti sano, muttaa väittää tehneensä. Mietityttää myös, että pitääkö kalatkin tappaa halal-meiningillä, ja miten muslimit teilaavat mm. katkaravut ja ansastetut riekot.

Aiheita, joita ei käsitelty

Olisi ollut mukava kuulla enemmän kommentteja siitä, miten muslimit suhtautuvat vääräuskoisiin, eritoten juutalaisiin, sekä Islmain hyljänneisiin käännynnäisiin. Moraalikysymyksissäkin olisi voitu laittaa muslimit hieman kovemmalle. Esim. miten suhtaudutaan lapsimorsiamiin? Abbas Bahmanpour totesi, että ihmisoikeudet ovat dynaamisia, mutta Allahin lait ovat muuttumattomia. Tätäkin kommenttia olisi voitu kyseenalaistaa enemmän. Harmi, ettei paikalla ollut ketään kunnon etiikan asiantuntijaa.

Eniten kuitenkin olisin kaivannut keskustelua siitä, että onko oikein tuputtaa uskontoa lapselle jo nuoresta pitäen. Tämä nyt ei ole Islamin oma ongelma, mutta olisi ollut hyvä lisä keskusteluun. Lisäksi olisi ollut kiintoisaa kuulla, että kuinka imaanit ja tavismuslimit näkevät koraanin tulkitsevan evoluution.


Aika mielenkiintoista oli myös se, että perus-muslimin ei tulisi tulkita koraania itse vaan luottaa imaanin ymmärrykseen asiasta. Perus-muslimi ei myöskään usein ymmärrä uskontoaan ja siksi on helppo värvättävä uskonsotaan. Jotenkin vaikuttaisi siltä, että perus-muslimi ei ole näin ollen mikään järjen jättiläinen. Perus-muslimia ei pidetä yksilönä, joka voisi itse päättää asioista. Silti, musliminainen saa päättää itse, että pitääkö huivia vai ei. Tästäkin oltaisiin voitu keskustella tarkemmin. Mikä on tavallisen muslimin rooli Islamissa?

Analyysia keskustelijoista

Heidi Hautala: Melko turhanpäiväistä höpinää ja perusjargonia siitä, kuinka tulisi ymmärtää ja suvaita.

Abdirahim "Husu" Hussein: Miellyttävä kuunneltava, jonka puheissa oli sisältöä.

Marko Juntunen: Tutkijalta olisin odottanut objektiivisempaa näkemystä ja enemmän faktoja. Monet kommentit tuntuivat ennemminkin henkilön omilta tulkinnoilta.

Abbas Bahmanpour: Oli lähinnä sivustaseuraajana ja häijysti rinnasti Elon huolen niqabin käytöstä samaan nippuun homojen tappokehoituksen kanssa.

Sara Bahmanpour: Kommentit olivat lähinnä tasoa mitä-tein-kesälomallani ja argumentit luokkaa "suurin osa ... mun kaveripiirissä". Todella rasittavaa, kun joku yrittää kiistää ilmiön olemassa olon tarkastelemalla vain lähipiiriään.

Ahmad Fadil: Oli lähinnä hiljaa ja kun puhui, niin keskittyi lähinnä korjaamaan termejä ja siteeraamaan koraania (arabiaksi). Vie keskustelua lähinnä taaksepäin. Erittäin huono valinta, joskin antoi ihan hyvän kuvan siitä, miten pelottavan umpinainen fundamentalistimuslimi on.

Wille Rydman: Rydmanilta tuli melko vähän kommentteja, vaikka olin odottanut, että hän esittäisi enemmän kritiikkiä.

Maryam Ratilainen-Elabbasy: Mainosti tulleensa tieteen kautta muslimiksi, mutta toimittajan turhake ei lähtenyt tätä enempää tiedustelemaan. Lörpötteli lähinnä perustelemattomia kommentteja, joskin ihan hyvänä huomiona heitti, ettei Islam ole vain maahanmuuttajien juttu.

Nimo Samatar: Eipä paljoa muuta tuonnut keskusteluun, kun muutaman hassun oman kokemuksensa. Toi kuitenkin hyvin esille, että yhteisö painostaa huivin käyttöön ja luo pelon ilmapiirin.

Seida Sohrabi: Kummallinen tapaus, jolle tuntui olevan tärkeää olla koko ajan äänessä. Esitti kuitenkin monia hyviä huomioita. Olisi kuitenkin sopinut paremmin johonkin kahden hengen väittelytilaisuuteen.

Mohammad Azizi: Paljon ääntä, aika vähän syvällistä sisältöä. Vissiin ainoa joka veti illan aikana natsi-kortin esille leimatessaan ensin Immosen islamofoobikoksi ja sitten kutsui Eloa herra Schubachiksi. Niin alta riman, että toivoisin, ettei Azizia enää missään keskusteluohjelmassa nähtäisi.

Simon Elo: Kohtalaisen aktiivinen ja hyviä kommentteja heitti. Itse en ainakaan havainnut juurikaan mitään muukalaisvihamielistä tai vastaavaa, mitä jotkut ehkä Elolta odottivat.

Juha Ahvio: Todella asiallinen. Selkeästi artikuloituja faktatietoja, eikä vain mutuilua, mitä monilta muilta tuli.

Suaad Onniselkä: Ei tuonnut oikeastaan mitään keskusteluun.

Anas Hajjar: Ihan asiallinen keskustelija, jonka olisi voinut pistää vähän kovemmille, koska hän tuntui hieman välttelevän arkoja aiheita.

Sahra Ali: Pyrki lähinnä kaunistelemaan Islamin kuvaa kertomalla hienouksia, jotka perustuivat vain omiin kokemuksiin. Jotenkin tuntui, ettei hän mitenkään kyennyt näkemään asioita laajemmin.

Tarja Filatov: Hautalan tavoin ärsyttävän poliittisesti korrektia jargonia jauhava.

Ari Hukari: Melkoista höttöä heitti, onneksi vain vähän.

Olli Immonen: Rydmanin tavoin aika hiljainen.

Tom Kankkonen: Ihan hyvää kommenttia ja asiantuntemusta, mutta jotenkin vaikutti, ettei käyttänyt kaikkea potentiaaliaan.

***

Vaikka Islam-ilta olikin melkoinen pettymys, niin ei se kuitenkaan täydellinen floppi ollut. Toivottavasti tulevaisuudessa näemmä lisää samankaltaisia depaatteja, joskin hieman paremmin organisoituina.

-PYO

Ei kommentteja: