Miesten ja naisten tasa-arvo-ongelmat

Sattuneista syistä päädyin lueskelemaan Heidi Hautalan blogikirjoitusta muutaman vuoden takaa. Itse kirjoitus ei ole niinkään kiintoisa (tiivistettynä: "Lisää naisia valtaan"), mutta kommenttiosuudesta löytyy monia kiintoisia möläytyksiä. Nimimerkki Arvo Tasanko kirjoittaa:

Miehet ovat käytännössä kaikilla yleisesti käytetyillä elämänlaadun mittareilla mitattuna keskimäärin huono-osaisempi ja kyselyjen mukaan onnettomampi sukupuoli.

Suomi on hyvinvointivaltio, mutta voivatko miehet ja naiset täällä tasa-arvoisen hyvin? Kun puhutaan tasa-arvon edistämisestä, niin ainakin minulle tulee mieleen, että naisten asemaa parannetaan urakalla ja siinä sivussa tehdään näön vuoksi jotain toimenpiteitä, jotka edistävät miesten asemaa. Onko tasa-arvotoimintaan allokoidut resurssit kohdistettu oikeisiin ongelmakohtiin? Erityisesti kiinnostaa, millainen tilanne on nuorten kohdalla tällä hetkellä. Miten hyvät mahdollisuudet tulevilla työntekijöillä on tasa-arvoiseen elämään Suomessa? Nuorten kohdalla asioita voidaan ohjata kuntoon tulevaisuutta ennakoiden. Vanhemmissa ikäryhmissä perustat on rakennettu ja valinnat tehty jo vuosikymmeniä sitten. Voi olla hieman vaikeampaa runnoa kuntoon sellaista, mikä on jo 75 vuotta ollut retuperällä. Liiallisia korjaustoimenpiteitä tulisi myöskin välttää, ettei 30 vuoden päästä jouduta korjaamaan kurssia päinvastaiseen suuntaan. Tässä mielessä lakitekstiin taiteiltu alla oleva pätkä on loppulausahduksen takia hävyttömän huono.

Tämän lain tarkoituksena on estää sukupuoleen perustuva syrjintä ja edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä tässä tarkoituksessa parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä.

Pieni disclaimer. Valitettavasti en löytänyt selkeää mittaristoa elämänlaadun mittaamiseksi. Elämänlaatu, hyvä elämä ja hyvinvointi eivät ole yksiselitteisiä käsitteitä. Filosofisella tasolla asiaa on pohdittu ainakin 2000 vuotta ja erilaisia määritelmiä on vino pino. Resurssini eivät millään riitä kaikkien mahdollisten elämänlaatumittareiden analysoimiseen, mutta toisaalta en haluaisi rajoittautua vain yhteen näkemykseen. Tämän vuoksi otan elementtejä vähän sieltä täältä, mikä voi joidenkin lukijoiden mielestä vaikuttaa lähinnä tarkoituksen hakuiselta. Valinnoissa varmasti peilautuu oma elämänfilosofiani jollain tasolla, mutta pyrin kuitenkin käyttämään yleisesti arvostettuja lähteitä.

Tässä välissä pahoittelen, että tilastot tulevat olemaan pitkälti ensimmäiset vastaantulevat eivätkä uusimmat mahdolliset. Pelkkien elämänlaatumittareiden etsimiseen menee rutosti vaivaa ja tilastoja, joissa asiat on eritelty sukupuolen mukaan, ei ihan helpolla löydy. Pyrin kuitenkin siihen, että lähteet olisivat edes 2000-luvulta.

Googlettamalla ensimmäisten hakujen joukossa on Human Development Index. Odotettu elinikä, lukutaito, koulutus ja elintaso toimivat mittareina kyseisessä mallissa. Vekkulisti elämän kvalitatiivisuutta mitataan kvantitatiivisesti, mutta on toki huomatta, että mallin kehittäjät ovatkin ekonomisteja. Pidän tätä kovin heppoisena lähestymistapana, mutta aloitetaan silti tällä.

Lähdetään liikkeelle odotetusta eliniästä. Vastasyntyneiden elinajan odote on miehillä 77.2 vuotta ja naisilla 83.5 vuotta. Ero ei ole suuri, 6.3 vuotta. Vuoden 2011 lopussa miehiä oli 2 652 534 kpl ja naisia 2 748 733 kpl. 0-50 vuotiaiden kohdalla miehiä on joka ikäryhmässä hieman enemmän, mutta  50-90+ vuotiaiden kohdalla miesten suhteellinen osuus tippuu roimasti, kun mennään iäkkäämpään suuntaan.

Jatketaan lukutaidolla, joka on Suomessa erittäin hyvä. OKM:n sivuilta löytynee seuraavaa koskien 15-vuotiaiden lukutaitoa:

Tyttöjen heikkoa lukutaitoa selitti mm. kodin matala taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen asema, kun taas pojilla se ei ennustanut heikkoa lukutaitoa. Sen sijaan pojilla todennäköisyys heikkoon lukutaitoon kasvoi, jos vauraassa kodissa kulttuurin arvostus oli suhteellisen vähäistä. Pelkkä kodin vauraus ei ole yhteydessä lukutaitoon

Tarkemmasta raportista [PDF] ilmenee, että

Suurin haaste on huomattavan suuri lukutaidon sukupuoliero. Tyttöjen keskimääräinen lukutaito on jopa puolentoista kouluvuoden edistyksen verran poikia edellä.

Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijat ja suoritetut tutkinnot koulutussektorin ja sukupuolen mukaan tilasto vuodelta 2010 viittaisi siihen, että kaikenkaikkiaan opiskelijoita oli tuolloin 1.2 miljoonaa. Näistä 51% naisia. Peruskoulun suorittaneista naisia on hieman alle puolet. Lukion suorittaneista naisia oli 58%, ammatillisen koulutuksen suorittaneista 51%, ammattikorkeakoulukoulutuksen suorittaneista 63% ja yliopistokoulutuksen suorittaneista 58% (ei sisällä jatko-opiskelijoita). Nuoria miehiä on siis Suomessa hieman enemmän kuin nuoria naisia. Siitä huolimatta jatkotutkintoja suorittavat pienoisella enemmistöllä naiset. Ammattikorkeakouluissa sukupuolijakauma on yllättävänkin suuri.

En löytänyt tilastoa (taloudellisesta) elintasosta, jossa asiaa olisi tarkasteltu eri sukupuolten suhteen. Elintasoa voidaan tarkastella myös muistakin kuin taloudellisista näkökulmista, esimerkiksi turvallisuuden ja terveyden suhteen. Onnellisuus, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja vastaavat termit esiintyvät myös elemänlaadun määritteissä.

Palkkakeskusteluiden hokema "naisen euro on 80 senttiä" ja naisjohtajien määrän vähyys on tullut käsiteltyä jo aiemmin. Samat työehdot ja säädökset koskevat molempia sukupuolia. Vuoden 2008 tasa-arvobarometrin [PDF] mukaan naiset kokevat, että heidän sukupuolestaan on enemmän haittaa työnsaannin ja urakehityksen kannalta. Naiset vastasivat kokeneensa myös enemmän vähättelyä työpaikoilla. Miehet taas vastasivat, että hoitovapaan järjestäminen on miesten osalta hankalaa, vaikka parannusta tilanteeseen on tullut.

Työvoimatutkimuksen [PDF] mukaan 2012 heinäkuun työttömyysasto oli 6.9%

Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2012 heinäkuussa 192 000, saman verran kuin edellisen vuoden heinäkuussa. Työttömiä miehiä oli 98 000 [n. 51%] ja naisia 94 000 henkeä [n.49%].

Nuorten kohdalta 2010 vuoden artikkeli tiedottaa:

Keväisin työnhaku on aktiivisinta ja työttömänä olevien nuorten määrä kasvaa etenkin touko- ja kesäkuussa. Viime vuoden toukokuussa 15-24-vuotiaita työttömiä miehiä oli 85 000 [53%] ja naisia 74 000 [47%].

Rikkaimpien suomalaisten kärkikastissa on enemmän miehiä kuin naisia. 2009 vuoden tulonjakotilasto kertoo kaikenlaista köyhyydestä.

Ikääntyneiden naisten pienituloisuus on yleisempää kuin ikääntyneiden miesten.

Vuotta aikaisemmin julkaistussa kirjassa kuitenkin todetaan, että juurikin vanhemmille naisille on kertynyt viimeaikoina omaisuutta. Jostain syystä alle 75-vuotiaiden ryhmistä ei ollut tehty erittelyä sukupuolen mukaan, joten en kykene sanomaan, mikä on tilanne nuorten kohdalla.

Sotaa Suomessa ei ainakaan minun tietojeni mukaan tällä hetkellä käydä. Luonnonkatastrofit ovat täällä melko harvinaisia ja vähäisiä. En myöskään usko, että niissä tilastollisesti kärsisi toinen sukupuoli toista enemmän. Suomessa tapahtuvasta kidutuksesta en löytänyt mitään virallisia dokumentteja. Ihmisoikeudet täällä taitavat olla aika tasapuolisia. En keksi mitään lakiin kirjattua oikeutta, mikä Suomessa koskisi vain toista sukupuolta. Raskauden keskeyttäminen lienee ainoa, mutta en käsittele sitä tässä sen enempää. Velvollisuudet valtiota kohtaan ovat molemmilla sukupuolilla samat, poislukien tietenkin varusmiespalvelus.

Rikoksen uhriksi joutuu joka viides suomalainen vuosittain. Vuonna 2010 pahoinpidellyistä (33 000 uhria) miehiä oli 63 prosenttia ja naisia 37 prosenttia. Alaikäisistä pahoinpidellyistä 65% oli poikia. Vuosina 2002-2009 [PDF] tapetuista (960 uhria) n. 70% oli miehiä ja 30% naisia. Muista rikoksista en löytänyt tilastoja uhrien sukupuolesta, mutta veikkaanpa, että raiskauksissa uhrit ovat pääosin naisia. Kun katsoo koko vuoden tilastoa, niin tappoja tehdään vuosittain n. sata, raiskauksia melkein tuhat ja pahoinpitelyitä yli 30 000. Näiden tietojen valossa (olettaen, että ryöstöt, lasten hyväskikäytöt ja virkamiehen vastustamiset menevät suurin piirtein tasan uhrien sukupuolten mukaan) miehet joutuvat useimmin rikosten uhriksi.

Vuoden 2008 tasa-arvobarometrin [PDF] mukaan 

Ulkona illalla liikkuessa naisista vajaa puolet naisista ja miehistä vajaa viidennes ilmoitti vuonna 2008 pelkäävänsä väkivaltaa tai olevansa sen takia varuillaan usein tai silloin tällöin.

Naisista noin joka neljäs ja miehistä vähemmän kuin joka kymmenes ilmoitti karsineensa iltamenoja, ja taksia on pelon takia käyttänyt 59 % naisista ja 27 % miehistä.

Vuonna 2008 vankilassa istuvista keskimäärin 6.6% oli naisia ja 93.4% miehiä.

Toukokuun 1. päivänä 2008 tehdyn vankirakenneselvityksen mukaan 40 prosentilla vankeusvangeista oli tuomion päärikoksena joko henki- tai muu väkivaltarikos. Omaisuusrikokset (22%), huumausainerikokset (16%) ja liikennejuopumukset (13%) olivat seuraavina.

Ville Hinkkasen julkaisun [PDF] mukaan miehille langetetaan keskimäärin ankarampia tuomioita kuin naisille, mutta

Naisten rikollisuus poikkeaa tekotavoiltaan miesten rikollisuudesta, ja lisäksi eroja on erityisesti vastaajien aikaisemmissa tuomioissa ja rikoskäyttäytymisessä

Fyysisen vamman aiheuttaneista tapaturmista [PDF] vuonna 2009 sattui naisille n. 52% ja miehille 48%. Työtapaturmista [PDF] vuonna 2009 vähintään neljän päivän työkyvyttömyyteen johtaneet työpaikkatapaturmista 68.6% sattui miehille (mikä oli 7.1 %-yksikköä vähemmän kuin vuonna 2001). Liikenneonnettomuuksissa miehiä kuolee vuosittain n. 100 ja naisia n. 30.

Tauteihin kuoli vuonna 2010 n. 50 000 henkeä. Näistä naisia 51% ja miehiä 49%. Mielenterveyden kannalta psykiatrinen erikoissairaanhoidon tilastoraportti vuodelta 2010 sanoo seuraavaa:

Miehiä ja naisia oli laitoshoidon potilaista yhtä paljon. Sukupuolijakauma vaihtelee kuitenkin ikäryhmittäin. Alle 14-vuotiaista ja 25–59-vuotiaista potilaista suurempi osa on miehiä, kun naisten osuus 15–25-vuotiaissa ja yli 60-vuotiaissa on suurempi

Itsemurhatilastoissa miehiä on vuosittain yli 70% ja naisia alle 30%. Päihdehuoltoyksiköiden huumeasikkaista miehiä oli vuonna 2010 69%. Vuosina 2004-2008 [PDF] mielenterveyshäiriöstä johtuvista korvatuista sairauspäivistä 60% oli naisten pitämiä ja 40% miesten.

Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi vuonna 2008 yhteensä 25 003 Suomessa asuvaa henkilöä. Heistä 12 654 eli 51 % oli miehiä. Mielenterveyden häiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi 8 513 henkilöä: 3 982 [n.47%] miestä ja 4 531 [n.53%] naista.

Vuonna 2008 runsas viidennes eli 1 848 henkilöä mielenterveyden häiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneistä oli alle 30-vuotiaita.

Jälkimmäisessä ei tarkemmin eritelty sukupuolten mukaan, mutta alle 30v masennuksen takia eläköityneistä n. 35% oli miehiä ja 65% oli naisia. Masennus on karkeasti ottaen diagnoosina joka toiseen mielenterveyshäiriöön (jos nyt tulkitsin lähdettä oikein).

Vuoden 2008 tasa-arvobarometrin [PDF] mukaan 

Naisista noin joka kolmas on kokenut seksuaalista häirintää kahden viime vuoden aikana, miehistä 13 %. Tilanne on pysynyt muuttumattomana molempien sukupuolten osalta vuodesta 1998 vuoteen 2008. Nuorempia häiritään useammin kuin vanhempia

Yksinäisyydestä kärsivistä en löytänyt mitään tilastoja! Syrjäytyneistä nuorista on vuoden 2012 tilaston [PDF] mukaan miehiä 64% ja naisia 36%.

Syrjäytyneiden nuorten miesten tilastoa heikentää hieman se, että syrjäytyneiksi ei lasketa naisia jotka hoitavat lapsiaan kotona. Vuonna 2010 lapsiaan oli kotona hoitamassa 8 443 vertailuryhmään kuuluvaa naista.

Ohimennen mainittakoon seikka, joka varmaan kiinnostaa tämän blogin lukijakuntaa:

Jos ero nuorten miesten ja naisten syrjäytymisessä on iso, kantaväestön ja vieraskielisten nuorten ero on huima.

Yksinäisistä asunnottomista selvityksen mukaan vuonna 2010 oli naisia n. 17.5% ja miehiä 82.5%. "Nuoria alle 25-vuotiaita on asunnottomista noin 17 %". Näissä tilastoissa ei siis ole mukana sukulaisten/kavereiden nurkissa pyöriviä. Myös erinäiset laitoksissa oleskelijat on tilastoista poissa.


Siinäpä varmaan olivat tärkeimmät elämisen/elämänlaadun mittarit tähän hätään. Hihkaiskaa toki, jos joku oleellinen jäi huomioimatta.

Yhteenveto

Naiset kokevat työelämässä enemmän sukupuoleen suuntautuvaa syrjintää ja vähättelyä. Naiset kokevat huomattavasti enemmän seksuaalista häirintää ja väkivallan pelkoa kuin miehet. Naisille sattuu tapaturmia enemmän kuin miehille. Naisten kohdalla mielenterveyshäiriöt ovat paljon yleisempiä kuin miesten kohdalla. 

Miehet kokevat paljon enemmän väkivaltaa kuin naiset. Miesten keskuudessa asunnottomuus ja syrjäytyminen on yleisempää. Miehet tekevät enemmän itsemurhia, kuolevat useammin liikenneonnettomuuksissa/työtapaturmissa ja yleisestikin elävät vähemmän kuin naiset. Miesten koulutus/koulumenestys on hieman heikompi kuin naisilla (poislukien varusmieskoulutus).

Muiden asioiden kohdalla erot eivät ole kovin suuria. Mielenterveyshäiriöitä lukuunottamatta tilanne on kuitenkin huonompi miesten kannalta, kun on kyse nuorista.

Mitkä näistä epätasaisista seikoista ovat sitten sukupuolen omaa syytä, mitkä yhteiskunnan korjattavissa ja mitkä vain biologisten tekijöiden ohjaamia seikkoja? Onko miesten syytä, että he elävät lyhemmän aikaa tai omaavat heikomman lukutaidon? Onko naisten syytä, että heillä on enemmän mielenterveysongelmia ja väkivallanpelkoa?

Koska teksti on jo nyt rasittavan pitkä, niin jätän näiden asioiden selvittelyn toiseen kertaan.

Alussa esitetty väittämä, että miehet olisivat monilla elämänlaadun mittareilla se heikompi osapuoli, ei ole kuitenkaan ihan tuulesta temmattu. On hieman mystistä, miten paljon tasa-arvokeskustelu keskittyy lähinnä työelämän tasapäistämiseen. Miksi niin monet muut osa-alueet on jätetty vähemmälle huomiolle julkisessa keskustelussa? Onko niin, että julkisen keskustelun kävijät eivät itse haudo itsemurhaa tai joudu työskentelemään väkivaltaisessa ympäristössä ja täten eivät näe muita tasa-arvo-ongelmia kuin omien/työtovereiden urankehitykset?

-PYO

ps. Pahoittelen, jos jossain kohtaa PDF-tiedostoon on linkattu siitä ilmoittamatta.

pps. Jos joku on asiaa pohdiskeellut, niin Uusi Suomi-lehden Puheenvuoro-blogilla Poliittisesti epäkorrekti ja tällä blogilla ei ole yhteistä tekijää kirjoittajien joukossa. Avatarini olen kerran vaihtanut, mutta blogini nimeä en kyllä rupea vaihtamaan. Toivottavasti sekaannuksilta vältytään.

Rikoksen uhrit

Olen pohtinut aikaisemmin rikollisuutta rikollisen näkökulmasta. Olen esittänyt ajatuksia siitä, mikä ajaa ihmisiä tekemään rikoksia, siitä, miten niitä tulisi rankaista, sekä siitä, millä tasolla moraali on tällä hetkellä. Viimeinen, otsikolla "Välinpitämättömyys ja vastuunpakoilu" varustettu kirjoitus, koski lähinnä liikenteessä (ml. parkkipaikat) sattuvaa autojen kolhimista ja karkuun menoa. Tänään olikin lehdessä melkoisen hyvä esimerkki kyseisestä toiminnasta. Autoilija ajoi rajusti päin moottoripyöräilijää ja pakeni paikalta. Oli teko tahallinen tai ei, niin paikalta karkaaminen ei ole kyllä hyväksyttävää. Ymmärrän kyllä, että on kiire tai taidot ei riitä ensiapuun, mutta kyllä vähintäänkin voisi katsoa, että sattuiko, soittaa tarvittaessa hälytyskeskukseen ja antaa omat yhteystiedot, vaikka vammat vaikuttaisivatkin vähäisiltä. Miksi ajaja pakeni paikalta?

Uskon syvästi, että jokaisella ihmisellä on jonkinlainen moraali (pl. henkisesti sairaat yksilöt). Mikäli sattuu vahinko tai typeryyksissään (lue: kännissä) tulee tehtyä vähän jotain harkitsematonta, niin päässä käydään pikainen asian analysointi. Tässä vaiheessa ihmismieli on yllättävän hyvä valehtelemaan itselleen. "Ei sille niin pahasti käynyt...", "Se oli sen oma vika...", "Eiköhän joku muu sitä auta..." tai jokin vastaava toteamus tulee mieleen. Omaa moraalia pönkitetään keksityillä selityksillä, jotta itselle tulee parempi mieli. Tai tarkemmin sanottuna, jotta itselle ei tule niin paha mieli. Kun mieli asetetaan tilaan, jossa 1) ei olla syyllisiä ja 2) mitään pahempaa ei ole tapahtunut, niin päässä ei pyöri vastuuntunto niin häiritsevästi. Omaa elämää voidaan siis jatkaa melkolailla normaalisti. Hetken päästä tapahtumaa ei edes muista, joten mitä väliä. Mutta, mikä on tilanne uhrin kannalta?

Uhri voi kärsiä tavalla tai toisella: A) fyysisesti, B) henkisesti, C) sosiaalisesti, D) resurssillisesti tai E) jollain muulla tavalla. Tämä ei siis koske vain liikennerikkomuksia, vaan kaikenlaisia tapahtumia, missä joku kärsii.

A. Fyysinen kärsimys

Lievimmillään fyysinen kärsimys on vain hetkittäistä. Joku läpsäisee kovaa takapuoleen ja se sattuu, mutta mitään pysyviä vammoja ei jää. Mustelmat paranee ja arvetkin saattavat olla huomaamattomia. Jotkut vammat hankaloittavat elämää, jotkut taas tekevät elämästä erittäin rasittavaa. Pahimmillaan fyysinen kärsimys aiheuttaa paralyysia, koomaa tai kuolemaa.


B. Henkinen kärsimys

Koulusurmasta selvinneet, raiskatut, kidutuksen uhrit yms. saavat usein pitkäikäsiä traumoja. Pelkotilat, masennus, tunnehäiriöt ja muut psyykkiset oireet eivät koske vain uhreja, mutta myös uhrien omaisia. Kun ajatuksissa pyörii koko ajan jokin ikävä tapahtuma on vaikea keskittyä esimerkiksi työhön tai rentoutua vapaa-aikana. Uhri saattaa joutua jopa lopun elämäänsä käyttämään lääkkeitä ja käymään terapiassa, jotta kykenee jatkamaan elämäänsä 'normaalissa tilassa'. Monet ajattelevat, että psyykkisistä oireista kärsivät ovat vässyköitä ja tosimies ei vähästä hätkähdä. Valitettavasti on inhimillistä saada traumoja. Viime kesänä TV:stä tuli ohjelma, jossa joku oli ajanut itsemurhatarkoituksessa rekkaa päin. Ohjelmassa ollut rekkakuski totesi, että ehkä olisi ollut fiksumpaa 'alentua' keskustelemaan asiasta, eikä vain kantaa tapausta yksin sisällään.

C. Sosiaalinen kärsimys

Osittain sidoksissa edelliseen uhrille saattaa syntyä sosiaalista kärsimystä. Uhri saattaa vältellä sosiaalisia tilanteita. Esimerkiksi raiskattu nainen saattaa kokea ongelmalliseksi lähestyä tuntemattomia miehiä. Sinkkunaiselle tämä voi olla hyvinkin kova paikka. Sosiaalinen kärsimys saattaa olla myös maineen menettämistä tai vastaavaa. Joissain kulttuureissa (lue: uskonnoissa) raiskatuksi tuleminen on naisen oma vika. Kyseinen yhteisö ajattelee, että hän itse on sitä kerjännyt pukeutumisellaan. Sen vuoksi raiskaaja on uhri ja raiskattu on syyllinen. Tietyissä tilanteissa voidaan ajatella, että uhri oli tyhmä, kun noin teki. Uhrin on nolo myöntää, että joutui rikoksen uhriksi. Esimerkiksi raiskatuksi tulleen miehen voi olla äärimmäisen hankala tuoda tapaustaan esille, koska sosiaalinen ympäristö pitää ajatusta lähinnä koomisena.

Sosiaalinen kärsimys saattaa olla myös maineen menetystä. Tässä tapauksessa puhutaan ennemminkin vääristä syytöksistä. Kun ihmisiä aletaan syyttää pedofiliasta, piratismista, rasismista, satanismista tai muusta, niin hänen demonisoidaan pahaksi ihmiseksi. Nykyjournalismissa on tapana, että tällaisesta revitellään etusivun otsikoita, vaikka taustalla ei olisi mitään todisteita tapahtuneesta. Jos luen tämän päivän lööppilehden, niin ajattelen, että henkilö X on rikollinen, kun en huomisen lehteä lue ja oikaisua näe.

D. Resurssillinen kärsimys

Resursseja ovat lähinnä aika ja raha, mutta myös muuta saattaa menettää. Esimerkiksi jokin perintökalu saattaa olla rahallisesti melko arvoton, mutta sen tunnearvo voi olla hyvinkin suuri. Eritoten varkauksien uhrit kärsivät usein resurssillisesti. Varkaat usein keskittyvät arvokkaisiin tavaroihin, jolloin taloudellinen menetys on suuri. Vaikka taloudellista menetystä ei juurikaan tapahtuisi, niin uhrille koituu joka taupauksessa harmia. Esimerkiksi takaisin saatu varastettu pyörä on poissa uhrin käytöstä. Kun aamulla ei pääsekään töihin normaalisti, niin ongelmia saattaa syntyä. Harmi voitaisiin ehkä laskea henkiseksi resurssiksi, mutta olen sitä mieltä, että parempi keskittyä tässä vain 'mitattavissa oleviin' kärsimyksiin.

Mahdollisesti muitakin kärsimyksiä on, mutta keskityn tässä nyt vain oleellisimpiin.

Kärsimys, vaiva ja kompensaatio

Edellä on listattu erinäisiä kärsimyksiä, mitä uhrille saattaa syntyä. Niissä on huomioitava, että tietyille henkilöille tietyt kärsimykset saattavat aiheuttaa erilaisia vaikutuksia. Esimerkiksi köyhä ei välttämättä kykene korvaamaan omatoimisesti varastettua tavaraa, mallille naaman runnominen voi aiheuttaa ammatin menetyksen, poliitikolle sosiaalinen mustanmaalaus voi viedä lopunkin uskottavuuden ja niin edelleen. Osa voi vain kohautta olkapäitään jouduttuaan tietyn rikoksen uhriksi, mutta toisille siitä saatta koitua ongelmia pitkäksikin aikaa. Pitäisi siis jotenkin suhteuttaa rikos uhrin asemaan. Asenne ei kuitenkaan voi olla se, että rumia miehiä saa lyödä turpaan ja rikkailta saa varastaa, mutta jokin kärsmyskerroin voisi olla paikallaan.

Ennenkuin mennään rikoksen uhrille koituvaan vaivaan, niin on todettava, että kunnon kansalaisille koituu ennaltaehkäisevää vaivaa rikollisten takia. Poliisi julkaisi tässä kesällä tiedotteen siitä, kuinka asukkaan tulisi valmistautua rikollisia varten lomalle lähtiessään. Teksti oli huumorimielellä kirjoitettu rikollisen näkökulmasta; "näin autat rikollisia".

Sivumennen sanoen: Huumorintajuni on mielestäni melkoisen laaja, mutta tätä en pitänyt hauskana (mutta en kyllä toisaalta loukkaavanakaan). Teekkarihuumorihenkinen virallinen tiedote jokseenkin syö poliisin uskottavuutta. Passipoliiseilta (ja poliitikoilta) toivon kyllä edelleen pieniä letkautuksia. Ankeissa tilanteissa huumori piristää paremmin kuin tosikkoilu. Suurissa murhetilanteissa asiallisuus tulisi kuitenkin säilyttää.

Oli huumoria tai ei, niin poliisin tiedote on sisällöltään tyly. Annetaan ohjeita, että tee näin ja näin, niin säästyt murtovarkaiden murheilta. Ihmisten tulisi siis rakentaa lomansa murtovarkaiden asenteen mukaan. Itse toivoisin eläväni yhteiskunnassa, jossa poliisi virallisesti tiedottaisi, että "Erittäin hyvää lomaa, ota rennosti! Me hoidamme rikolliset puolestasi". Mutta näin ei tapahdu Suomen hyvinvointivaltiossa. Täällä kansalaiset maksavat ökysummia veroistaan ja luopuvat aseenkanto-oikeuksistaan, jotta turvallisuus voidaan laittaa poliisin niskoille. Poliisilta kuitenkin viedään resurssit ja 'aseet', jotta rikollisille voitaisiin mitään tehdä.

En yhtään kyllä ihmettele poliisin asennetta, kun resurssit eivät millään riitä siihen, että rikolliset voitaisiin saada kiinni tai, että voitaisiin suorittaa sen verta perusteellinen tutkinta, että todisteet riittäisivät syytetyn tuomitsemiseen. Ja kaiken kukkuraksi, vaikka näin kävisikin, niin mokoma on taas vapaalla jalalla ennenkuin pollarit saavat paperinsa mapitettua. Todistajan näkökulmasta tilanne on melkolailla samanlainen. Onko järkeä mennä puhumaan pahaa syytetystä, joka jo samana iltana saattaa tulla oven taakse kirveen kanssa?

Aiemmin jo kirjoittelinkin, että uhreille systeemin pitäisi olla helppo ja vaivaton. Kun uhrille tulee jo valmiiksi kärsimystä, niin pitääkö prosessin olla hänen kannaltaan hankala ja epäedullinen? Väittäisin, että valtaosa pienemmistä rikoksista painetaan villaisella, koska uhri ei usko, että tekijää saadaan kiinni. Jos tällaisessa tilanteessa kärsimys ei ole kovinkaan suuri, mutta ilmoituksen tekoon nähtävä vaiva on, niin normi-ihminen osaa laskeskella, että ei ole vaivan väärti. Mihin tämä sitten johtaa? Siihen, että rikollinen voi helposti laskeskella, että tiettyjä temppuja voi huoletta tehdä, kun uhri ei siitä vaivaudu syytettä nostamaan. Tilanne johtaa myös siihen, että rikoksen uhri joutuu vain sietämään kärsimyksensä. Tämän lisäksi tilanne johtaa myös siihen, että potentiaalinenkin uhri joutuu näkemään vaivaa ehkäistäkseen joutumasta uhriksi. Tämä luonnollisesti syö potentiaalisen uhrin resursseja (myös niitä henkisiä). Onko oikeasti omaa typeryyttä, ettei asenna tietokoneeseensa palomuuria, ettei lukitse pyöräänsä ketjulukolla telineeseen tai ettei suojaa PIN-koodiaan nostaessaan rahaa? Eikö yhteiskunta tulisi perustua siihen, että tavallinen kansalainen saa elää helposti turvallista elämää?

Pidän hyvänä, ettei Suomessa ole samanlaista korvausmallia kuten USA:ssa. Täällä on turha vaatia älyttömiä korvauksia, mikäli ammut itseäsi päähän, kun aseen myyjä ei erikseen kieltänyt sitä tekemästä. Toivoisin kuitenkin, että uhrin vaiva saataisiin korvattua, jotta rikolliset joutuisivat vastuuseen teoistaan, eikä uhrin tarvitsisi kantaa vastuuta jokaisen oman elämänsä tuhonneen narkkarin tekosista. Tämä luonnollisesti tarkoittaisi myös sitä, että retku joutuisi itse korvaamaan kärsimysmaksut. Malli, jossa mutkan kautta valtio (eli veronmaksaja) korvaa ryökäleen tekoset ei ohjaa ryökälettä yhteiskuntakelvollisemmaksi. Ei myöskää ole oikein, että tavallinen kansalainen joutuu maksamaan ääliöosuuden pöllöilystä. Ongelmia tietenkin aiheuttavat temput, joissa teini käy spray-töhrimässä rakennuksia tai imuttamassa miljoona elokuvaa netistä. Tällöin korvausvaatimukset nousevat helposti niin korkeiksi, ettei tuolla yksilöllä ole kykyä niitä maksamaan.

Rangaistukset

Lähtökohtaisesti kannatan sitä, että pitää olla riittävät todisteet siitä, että joku on syyllinen johonkin tekoon. Pidän hieman huolestuttavana sellaista linjaa, jossa "oikeus ei pitänyt X:n selitystä uskottavana". Kun ollaan tilanteessa, jossa ollaan sana sanaa vastaan, niin ei kyllä voida luottaa muutaman ihmisen MuTuiluun.

Otetaanpa esimerkiksi tilanne, jossa todisteiden mukaan yhdyntä on tapahtunut naisen asunnossa ja nainen on sitä mieltä, että kyseessä oli raiskaus. Mies taas on sitä mieltä, että kyseessä oli täysin laillinen yhdyntätilanne, mutta jälkikäteen nainen keksi raiskauksen. Mikäli erinäiset aisiat osoittavat raiskauksen suuntaan, niin varmasti se kuulostaisi uskottavammalta selitykseltä. Mutta riittääkö se? Mikäli mies oikeasti puhuu totta ja on viaton, niin onko oikein tuomita hänet raiskauksesta (aiheuttaen täten vähintäänkin kärsimystä B, C ja D), koska se tuntui kahdesta vaihtoehdosta paremmalta? Mielestäni ei todellakaan! Todisteiden pitäisi olla riittävät, että syytetty voidaan todeta syylliseksi. Elämme kuitenkin reaalimaailmassa, joten ei voida vaatia, että todisteiden tulisi olla absoluuttisia ja kiistattomia. Tämä on mahdottomuus. Pientä realismia joudutaan vaatimaan, jolloin tällöin valitettavasti jokunen kriminaali ei joudu kärsimään tekosistaan, vaikka olisi syytä.

Tästä johtuen rangaistusmekanismi tulisi olla sellainen, että todisteiden kerryttäminen tulisi olla mahdollisimman helppoa ja mikäli rangaistus tulee, niin sen tulee olla tuntuva. Tämän lisäksi antautumisen ja poliisin työn helpottaminen tulisi nähdä lieventävänä tekijänä. Tällä hetkellä tekijän kannalta on huomattavasti fiksumpaa livistää paikalta ja kieltää kaikki (tai puhua paskaa), jos poliisi sattuu tekijän löytämään. Ikävä tosiasia on, että mitä hankalampi poliisin on saavuttaa tekijä ja kerryttää todisteita, sitä epätodennäköisempää on, että tekijä joutuu tuomituksi. Systeemin tulisi ohjata siihen, että parempi tunnustaa ja kantaa rehdisti vastuu, kuin pakoilla vastuutaan. Saavutetaanko tämä sillä, että uhrin ehdottomasti kannattaa tehdä ilmoitus, todistajan ehdottomasti kannattaa kertoa tietonsa poliisille ja tekijän ehdottomasti kannattaa antautua?

Liian rankat rangaistukset johtavat ei-mitään-hävittävää-tilanteeseen, joten aina tulisi olla niin, että tekijän olisi ehdottomasti parempi antautua välittömästi poliisille, kuin jatkaa pakoiluaan. Vaikka karhuryhmä olisi jo oven takana, niin silti täytyisi antaa jotain bonusta siitä, että tulee vapaahetoisesti ulos kädet ylhäällä.

Suomen tulisi olla valtio, jossa rikollisillakin olisi sen verta hyvä elää, että mielummin hakisivat vauhtia vankilan kautta kuin taistelisivat viimeiseen hengenvetoon. Suomen tulisi ehdottomasti olla valtio, jossa tavallisen kansalaisen ei tarvitsisi käyttää kaikkea aikaansa ja rahaansa varkaudenestojärjestelmien asentamiseen tai kaduilla kulkemisen pelkäämiseen. Kyllä koen, että tavallisena kansalaisena eläminen ei ole sen arvoista, jos sitä elämää joutuu ylläpitämään 24h/7. Jos joudun vahtaamaan omaa turvallisuuttani sen sijaan, että valtio tekee sen puolestani, niin kyllä vaadin, että minulla on myös oikeus kovempiin ehkäisy- ja suojelukeinoihin. On naurettavaa, että ketkujen oikeuksia puolustetaan ties millä tuilla, kun samalla tavis saa kustantaa kaiken lystin kärsiessään nilkkien omahyväisyydestä.

Uhrien asema on tässä maassa ala-arvostettu.

-PYO