Rikoksen uhrit

Olen pohtinut aikaisemmin rikollisuutta rikollisen näkökulmasta. Olen esittänyt ajatuksia siitä, mikä ajaa ihmisiä tekemään rikoksia, siitä, miten niitä tulisi rankaista, sekä siitä, millä tasolla moraali on tällä hetkellä. Viimeinen, otsikolla "Välinpitämättömyys ja vastuunpakoilu" varustettu kirjoitus, koski lähinnä liikenteessä (ml. parkkipaikat) sattuvaa autojen kolhimista ja karkuun menoa. Tänään olikin lehdessä melkoisen hyvä esimerkki kyseisestä toiminnasta. Autoilija ajoi rajusti päin moottoripyöräilijää ja pakeni paikalta. Oli teko tahallinen tai ei, niin paikalta karkaaminen ei ole kyllä hyväksyttävää. Ymmärrän kyllä, että on kiire tai taidot ei riitä ensiapuun, mutta kyllä vähintäänkin voisi katsoa, että sattuiko, soittaa tarvittaessa hälytyskeskukseen ja antaa omat yhteystiedot, vaikka vammat vaikuttaisivatkin vähäisiltä. Miksi ajaja pakeni paikalta?

Uskon syvästi, että jokaisella ihmisellä on jonkinlainen moraali (pl. henkisesti sairaat yksilöt). Mikäli sattuu vahinko tai typeryyksissään (lue: kännissä) tulee tehtyä vähän jotain harkitsematonta, niin päässä käydään pikainen asian analysointi. Tässä vaiheessa ihmismieli on yllättävän hyvä valehtelemaan itselleen. "Ei sille niin pahasti käynyt...", "Se oli sen oma vika...", "Eiköhän joku muu sitä auta..." tai jokin vastaava toteamus tulee mieleen. Omaa moraalia pönkitetään keksityillä selityksillä, jotta itselle tulee parempi mieli. Tai tarkemmin sanottuna, jotta itselle ei tule niin paha mieli. Kun mieli asetetaan tilaan, jossa 1) ei olla syyllisiä ja 2) mitään pahempaa ei ole tapahtunut, niin päässä ei pyöri vastuuntunto niin häiritsevästi. Omaa elämää voidaan siis jatkaa melkolailla normaalisti. Hetken päästä tapahtumaa ei edes muista, joten mitä väliä. Mutta, mikä on tilanne uhrin kannalta?

Uhri voi kärsiä tavalla tai toisella: A) fyysisesti, B) henkisesti, C) sosiaalisesti, D) resurssillisesti tai E) jollain muulla tavalla. Tämä ei siis koske vain liikennerikkomuksia, vaan kaikenlaisia tapahtumia, missä joku kärsii.

A. Fyysinen kärsimys

Lievimmillään fyysinen kärsimys on vain hetkittäistä. Joku läpsäisee kovaa takapuoleen ja se sattuu, mutta mitään pysyviä vammoja ei jää. Mustelmat paranee ja arvetkin saattavat olla huomaamattomia. Jotkut vammat hankaloittavat elämää, jotkut taas tekevät elämästä erittäin rasittavaa. Pahimmillaan fyysinen kärsimys aiheuttaa paralyysia, koomaa tai kuolemaa.


B. Henkinen kärsimys

Koulusurmasta selvinneet, raiskatut, kidutuksen uhrit yms. saavat usein pitkäikäsiä traumoja. Pelkotilat, masennus, tunnehäiriöt ja muut psyykkiset oireet eivät koske vain uhreja, mutta myös uhrien omaisia. Kun ajatuksissa pyörii koko ajan jokin ikävä tapahtuma on vaikea keskittyä esimerkiksi työhön tai rentoutua vapaa-aikana. Uhri saattaa joutua jopa lopun elämäänsä käyttämään lääkkeitä ja käymään terapiassa, jotta kykenee jatkamaan elämäänsä 'normaalissa tilassa'. Monet ajattelevat, että psyykkisistä oireista kärsivät ovat vässyköitä ja tosimies ei vähästä hätkähdä. Valitettavasti on inhimillistä saada traumoja. Viime kesänä TV:stä tuli ohjelma, jossa joku oli ajanut itsemurhatarkoituksessa rekkaa päin. Ohjelmassa ollut rekkakuski totesi, että ehkä olisi ollut fiksumpaa 'alentua' keskustelemaan asiasta, eikä vain kantaa tapausta yksin sisällään.

C. Sosiaalinen kärsimys

Osittain sidoksissa edelliseen uhrille saattaa syntyä sosiaalista kärsimystä. Uhri saattaa vältellä sosiaalisia tilanteita. Esimerkiksi raiskattu nainen saattaa kokea ongelmalliseksi lähestyä tuntemattomia miehiä. Sinkkunaiselle tämä voi olla hyvinkin kova paikka. Sosiaalinen kärsimys saattaa olla myös maineen menettämistä tai vastaavaa. Joissain kulttuureissa (lue: uskonnoissa) raiskatuksi tuleminen on naisen oma vika. Kyseinen yhteisö ajattelee, että hän itse on sitä kerjännyt pukeutumisellaan. Sen vuoksi raiskaaja on uhri ja raiskattu on syyllinen. Tietyissä tilanteissa voidaan ajatella, että uhri oli tyhmä, kun noin teki. Uhrin on nolo myöntää, että joutui rikoksen uhriksi. Esimerkiksi raiskatuksi tulleen miehen voi olla äärimmäisen hankala tuoda tapaustaan esille, koska sosiaalinen ympäristö pitää ajatusta lähinnä koomisena.

Sosiaalinen kärsimys saattaa olla myös maineen menetystä. Tässä tapauksessa puhutaan ennemminkin vääristä syytöksistä. Kun ihmisiä aletaan syyttää pedofiliasta, piratismista, rasismista, satanismista tai muusta, niin hänen demonisoidaan pahaksi ihmiseksi. Nykyjournalismissa on tapana, että tällaisesta revitellään etusivun otsikoita, vaikka taustalla ei olisi mitään todisteita tapahtuneesta. Jos luen tämän päivän lööppilehden, niin ajattelen, että henkilö X on rikollinen, kun en huomisen lehteä lue ja oikaisua näe.

D. Resurssillinen kärsimys

Resursseja ovat lähinnä aika ja raha, mutta myös muuta saattaa menettää. Esimerkiksi jokin perintökalu saattaa olla rahallisesti melko arvoton, mutta sen tunnearvo voi olla hyvinkin suuri. Eritoten varkauksien uhrit kärsivät usein resurssillisesti. Varkaat usein keskittyvät arvokkaisiin tavaroihin, jolloin taloudellinen menetys on suuri. Vaikka taloudellista menetystä ei juurikaan tapahtuisi, niin uhrille koituu joka taupauksessa harmia. Esimerkiksi takaisin saatu varastettu pyörä on poissa uhrin käytöstä. Kun aamulla ei pääsekään töihin normaalisti, niin ongelmia saattaa syntyä. Harmi voitaisiin ehkä laskea henkiseksi resurssiksi, mutta olen sitä mieltä, että parempi keskittyä tässä vain 'mitattavissa oleviin' kärsimyksiin.

Mahdollisesti muitakin kärsimyksiä on, mutta keskityn tässä nyt vain oleellisimpiin.

Kärsimys, vaiva ja kompensaatio

Edellä on listattu erinäisiä kärsimyksiä, mitä uhrille saattaa syntyä. Niissä on huomioitava, että tietyille henkilöille tietyt kärsimykset saattavat aiheuttaa erilaisia vaikutuksia. Esimerkiksi köyhä ei välttämättä kykene korvaamaan omatoimisesti varastettua tavaraa, mallille naaman runnominen voi aiheuttaa ammatin menetyksen, poliitikolle sosiaalinen mustanmaalaus voi viedä lopunkin uskottavuuden ja niin edelleen. Osa voi vain kohautta olkapäitään jouduttuaan tietyn rikoksen uhriksi, mutta toisille siitä saatta koitua ongelmia pitkäksikin aikaa. Pitäisi siis jotenkin suhteuttaa rikos uhrin asemaan. Asenne ei kuitenkaan voi olla se, että rumia miehiä saa lyödä turpaan ja rikkailta saa varastaa, mutta jokin kärsmyskerroin voisi olla paikallaan.

Ennenkuin mennään rikoksen uhrille koituvaan vaivaan, niin on todettava, että kunnon kansalaisille koituu ennaltaehkäisevää vaivaa rikollisten takia. Poliisi julkaisi tässä kesällä tiedotteen siitä, kuinka asukkaan tulisi valmistautua rikollisia varten lomalle lähtiessään. Teksti oli huumorimielellä kirjoitettu rikollisen näkökulmasta; "näin autat rikollisia".

Sivumennen sanoen: Huumorintajuni on mielestäni melkoisen laaja, mutta tätä en pitänyt hauskana (mutta en kyllä toisaalta loukkaavanakaan). Teekkarihuumorihenkinen virallinen tiedote jokseenkin syö poliisin uskottavuutta. Passipoliiseilta (ja poliitikoilta) toivon kyllä edelleen pieniä letkautuksia. Ankeissa tilanteissa huumori piristää paremmin kuin tosikkoilu. Suurissa murhetilanteissa asiallisuus tulisi kuitenkin säilyttää.

Oli huumoria tai ei, niin poliisin tiedote on sisällöltään tyly. Annetaan ohjeita, että tee näin ja näin, niin säästyt murtovarkaiden murheilta. Ihmisten tulisi siis rakentaa lomansa murtovarkaiden asenteen mukaan. Itse toivoisin eläväni yhteiskunnassa, jossa poliisi virallisesti tiedottaisi, että "Erittäin hyvää lomaa, ota rennosti! Me hoidamme rikolliset puolestasi". Mutta näin ei tapahdu Suomen hyvinvointivaltiossa. Täällä kansalaiset maksavat ökysummia veroistaan ja luopuvat aseenkanto-oikeuksistaan, jotta turvallisuus voidaan laittaa poliisin niskoille. Poliisilta kuitenkin viedään resurssit ja 'aseet', jotta rikollisille voitaisiin mitään tehdä.

En yhtään kyllä ihmettele poliisin asennetta, kun resurssit eivät millään riitä siihen, että rikolliset voitaisiin saada kiinni tai, että voitaisiin suorittaa sen verta perusteellinen tutkinta, että todisteet riittäisivät syytetyn tuomitsemiseen. Ja kaiken kukkuraksi, vaikka näin kävisikin, niin mokoma on taas vapaalla jalalla ennenkuin pollarit saavat paperinsa mapitettua. Todistajan näkökulmasta tilanne on melkolailla samanlainen. Onko järkeä mennä puhumaan pahaa syytetystä, joka jo samana iltana saattaa tulla oven taakse kirveen kanssa?

Aiemmin jo kirjoittelinkin, että uhreille systeemin pitäisi olla helppo ja vaivaton. Kun uhrille tulee jo valmiiksi kärsimystä, niin pitääkö prosessin olla hänen kannaltaan hankala ja epäedullinen? Väittäisin, että valtaosa pienemmistä rikoksista painetaan villaisella, koska uhri ei usko, että tekijää saadaan kiinni. Jos tällaisessa tilanteessa kärsimys ei ole kovinkaan suuri, mutta ilmoituksen tekoon nähtävä vaiva on, niin normi-ihminen osaa laskeskella, että ei ole vaivan väärti. Mihin tämä sitten johtaa? Siihen, että rikollinen voi helposti laskeskella, että tiettyjä temppuja voi huoletta tehdä, kun uhri ei siitä vaivaudu syytettä nostamaan. Tilanne johtaa myös siihen, että rikoksen uhri joutuu vain sietämään kärsimyksensä. Tämän lisäksi tilanne johtaa myös siihen, että potentiaalinenkin uhri joutuu näkemään vaivaa ehkäistäkseen joutumasta uhriksi. Tämä luonnollisesti syö potentiaalisen uhrin resursseja (myös niitä henkisiä). Onko oikeasti omaa typeryyttä, ettei asenna tietokoneeseensa palomuuria, ettei lukitse pyöräänsä ketjulukolla telineeseen tai ettei suojaa PIN-koodiaan nostaessaan rahaa? Eikö yhteiskunta tulisi perustua siihen, että tavallinen kansalainen saa elää helposti turvallista elämää?

Pidän hyvänä, ettei Suomessa ole samanlaista korvausmallia kuten USA:ssa. Täällä on turha vaatia älyttömiä korvauksia, mikäli ammut itseäsi päähän, kun aseen myyjä ei erikseen kieltänyt sitä tekemästä. Toivoisin kuitenkin, että uhrin vaiva saataisiin korvattua, jotta rikolliset joutuisivat vastuuseen teoistaan, eikä uhrin tarvitsisi kantaa vastuuta jokaisen oman elämänsä tuhonneen narkkarin tekosista. Tämä luonnollisesti tarkoittaisi myös sitä, että retku joutuisi itse korvaamaan kärsimysmaksut. Malli, jossa mutkan kautta valtio (eli veronmaksaja) korvaa ryökäleen tekoset ei ohjaa ryökälettä yhteiskuntakelvollisemmaksi. Ei myöskää ole oikein, että tavallinen kansalainen joutuu maksamaan ääliöosuuden pöllöilystä. Ongelmia tietenkin aiheuttavat temput, joissa teini käy spray-töhrimässä rakennuksia tai imuttamassa miljoona elokuvaa netistä. Tällöin korvausvaatimukset nousevat helposti niin korkeiksi, ettei tuolla yksilöllä ole kykyä niitä maksamaan.

Rangaistukset

Lähtökohtaisesti kannatan sitä, että pitää olla riittävät todisteet siitä, että joku on syyllinen johonkin tekoon. Pidän hieman huolestuttavana sellaista linjaa, jossa "oikeus ei pitänyt X:n selitystä uskottavana". Kun ollaan tilanteessa, jossa ollaan sana sanaa vastaan, niin ei kyllä voida luottaa muutaman ihmisen MuTuiluun.

Otetaanpa esimerkiksi tilanne, jossa todisteiden mukaan yhdyntä on tapahtunut naisen asunnossa ja nainen on sitä mieltä, että kyseessä oli raiskaus. Mies taas on sitä mieltä, että kyseessä oli täysin laillinen yhdyntätilanne, mutta jälkikäteen nainen keksi raiskauksen. Mikäli erinäiset aisiat osoittavat raiskauksen suuntaan, niin varmasti se kuulostaisi uskottavammalta selitykseltä. Mutta riittääkö se? Mikäli mies oikeasti puhuu totta ja on viaton, niin onko oikein tuomita hänet raiskauksesta (aiheuttaen täten vähintäänkin kärsimystä B, C ja D), koska se tuntui kahdesta vaihtoehdosta paremmalta? Mielestäni ei todellakaan! Todisteiden pitäisi olla riittävät, että syytetty voidaan todeta syylliseksi. Elämme kuitenkin reaalimaailmassa, joten ei voida vaatia, että todisteiden tulisi olla absoluuttisia ja kiistattomia. Tämä on mahdottomuus. Pientä realismia joudutaan vaatimaan, jolloin tällöin valitettavasti jokunen kriminaali ei joudu kärsimään tekosistaan, vaikka olisi syytä.

Tästä johtuen rangaistusmekanismi tulisi olla sellainen, että todisteiden kerryttäminen tulisi olla mahdollisimman helppoa ja mikäli rangaistus tulee, niin sen tulee olla tuntuva. Tämän lisäksi antautumisen ja poliisin työn helpottaminen tulisi nähdä lieventävänä tekijänä. Tällä hetkellä tekijän kannalta on huomattavasti fiksumpaa livistää paikalta ja kieltää kaikki (tai puhua paskaa), jos poliisi sattuu tekijän löytämään. Ikävä tosiasia on, että mitä hankalampi poliisin on saavuttaa tekijä ja kerryttää todisteita, sitä epätodennäköisempää on, että tekijä joutuu tuomituksi. Systeemin tulisi ohjata siihen, että parempi tunnustaa ja kantaa rehdisti vastuu, kuin pakoilla vastuutaan. Saavutetaanko tämä sillä, että uhrin ehdottomasti kannattaa tehdä ilmoitus, todistajan ehdottomasti kannattaa kertoa tietonsa poliisille ja tekijän ehdottomasti kannattaa antautua?

Liian rankat rangaistukset johtavat ei-mitään-hävittävää-tilanteeseen, joten aina tulisi olla niin, että tekijän olisi ehdottomasti parempi antautua välittömästi poliisille, kuin jatkaa pakoiluaan. Vaikka karhuryhmä olisi jo oven takana, niin silti täytyisi antaa jotain bonusta siitä, että tulee vapaahetoisesti ulos kädet ylhäällä.

Suomen tulisi olla valtio, jossa rikollisillakin olisi sen verta hyvä elää, että mielummin hakisivat vauhtia vankilan kautta kuin taistelisivat viimeiseen hengenvetoon. Suomen tulisi ehdottomasti olla valtio, jossa tavallisen kansalaisen ei tarvitsisi käyttää kaikkea aikaansa ja rahaansa varkaudenestojärjestelmien asentamiseen tai kaduilla kulkemisen pelkäämiseen. Kyllä koen, että tavallisena kansalaisena eläminen ei ole sen arvoista, jos sitä elämää joutuu ylläpitämään 24h/7. Jos joudun vahtaamaan omaa turvallisuuttani sen sijaan, että valtio tekee sen puolestani, niin kyllä vaadin, että minulla on myös oikeus kovempiin ehkäisy- ja suojelukeinoihin. On naurettavaa, että ketkujen oikeuksia puolustetaan ties millä tuilla, kun samalla tavis saa kustantaa kaiken lystin kärsiessään nilkkien omahyväisyydestä.

Uhrien asema on tässä maassa ala-arvostettu.

-PYO