lauantai 28. heinäkuuta 2012

Satuhetki: Aatu ja Zombi

Olipa kerran kaksi opiskelijapoikaa, Aatu ja Zombi, jotka asuivat vuokralla samassa kaksiossa. Aatu oli ahkera ja säästäväinen, kun Zombi taas kulutti viiniin enemmän raha kuin tienasi. Vuokra kuitenkin nousi tasaista tahtia ja molemmilla alkoi olla ongelmia maksaa asumisestaan niin mukavassa asunnossa. Molemmat päättivät ottaa pienen opintolainan, jotta voisivat hankkia kämppään uuden pesukoneen. Ajatuksena oli, että lainan voisi helposti maksaa takaisin, kun opinnot olisivat ohi ja aikaa jäisi enemmän työnteolle.

Kummankaan opinnot eivät kuitenkaan edenneet ihan toivottua tahtia ja alkoi näyttämään siltä, että kesätöiden palkka ja opintotuet eivät riittänee kattamaan opiskeluihin ja elämiseen meneviä kuluja. Kun vuokranantaja päätti nostaa taas vuokraa, pojat pitivät pienen kriisikokouksen. Aatu laskeskeli, että nykyisillä tuloilla ja menoilla hän kyllä kykenisi maksamaan vuokran. Zombi sanoi laskeskelleensa samoin, mutta todellisuudessa hän oli jo joutunut ottamaan pikavippifirmasta lisää lainaa. Kun seuraavan kuun vuokranmaksu tuli eteen, Aatulle paljastui karu totuus. Zombi ei kykenisi itse maksamaan vuokraa ja hänen pitäisi pian maksaa vippikin takaisin. Aatu ei millään kykenisi itse maksamaan koko asunnon vuokraa, joten jotain tarvitsisi tehdä. Aatulla on monta vaihtoehtoa käytettävänä:

1. Hyväntekeväisyys
Aatulla on säästöjä ja hänellä on tuloja melko lailla. Aatu voisi hyvin antaa Zombille parikymppiä ihan vain hyvää hyvyyttään ilman, että se juurikaan heilauttaisi Aatun taloutta. Zombi tarvitsisi kuitenkin ainakin 500 euroa, jotta selviäisi ongelmistaan. Tällaista summaa ei Aatu voi lahjoittaa, ilman säästötoimenpiteitä. Aatun tulisi siis laskea elintasoaan, että voisi lahjoittaa rahaa Zombille. Todennäköisesi Aatu joutuu joka tapauksessa laskemaan elintasoaan, että selviää omasta vuokranosuudestaan.

2. Laina
Aatu voisi lainata Zombille tarvittavat 500+ euroa. Ajatuksena on, että kun Zombi valmistuu ja pääsee oikeisiin töihin, hän voisi maksaa lainan takaisin korkojen kera. Zombin valmistuminen ei kuitenkaan vaikuta kovin vakuuttavalta, joten Aatu tuskin saisi rahojaan ainakaan kovin pikaisesti takaisin. Aatu ehdottaa, että Zombi voisi antaa takuiksi televisionsa, mutta tästä Zombi loukkaantuu suuresti. Ilman takuita takaisinmaksusta lainaa ei kannata tietenkään myöntää.

3. Lainatakaus
Koska todennäköisesti Zombi tarvitsisi enemmän kuin 500 euroa, niin Aatulla ei teoreettisestikaan ole mahdollisuutta lainata riittävää summaa Zombille. Zombi taas ei saa pankista lisää lainaa ilman takaajaa. Aatu voisi siis tulla takaajaksi, mutta ajatus ei tunnu kovinkaan miellyttävältä, sillä Zombi tuskin kykenisi maksamaan lainaa takaisin, jolloin Aatu joutuisi maksamaan lainan korkoineen. Aatulla on kuitenkin myös omat velat murehdittavana.

4. Sijoitus
Aatu voisi ostaa Zombille kitaran ja nuottikirjan, joiden avulla Zombi voisi tienata rahaa katusoittajana ja antaa osan tuotosta Aatulle. Zombin soittotaidot, motivaatio ja aika eivät kuitenkaan muodosta kovin uskottavaa kuvaa siitä, että Zombi saisi tienattua niin paljoa rahaa, että Aatu saisi takaisin kitaraan ja kirjaan menevät rahat. Joka tapauksessa, Zombi saattaisi saada tarpeeksi rahaa maksaakseen oman osuutensa vuokrasta.

5. Elintason alentaminen
Zombi voisi alentaa elintasoaan jättämällä viinit ja muotivaatteet vähemmälle. Hän voisi myydä televisionsa ja ottaa vastuulleen osan Aatun siivousvuoroista pienemmän vuokraosuuden nimissä. Aatun ei tarvitsisi siis omia rahojaan Zombille ojentaa lainana eikä lahjana. Ongelmana kuitenkin on se, että Zombin velat korkoineen ovat sitä luokkaa, että pelkillä säästötoimenpiteillä Zombi ei kykene todennäköisesti maksuista selviämään. Zombin asenne on myös sen kaltainen, että hittoako hänen tulee laskea elintasoaan, jos Aatukaan ei laske.

6. Tulos tai ulos
Vaikka Zombi on Aatun lapsuuden kaveri, niin aikuisten ihmisten tulisi hänen mielestään kyetä huolehtimaan itsestään. Aatua ei myöskään miellytä Zombin tuhlaileva elämäntapa taikka asenne, jolla Zombi syyttää ongelmistaan Aatua. Aatu voisikin todeta, että kivaa oli, mutta tämä loppuu nyt tähän ja etsiä itselleen yksiön, jonka vuokraan hänellä olisi varaa tai heittää Zombi pihalle ja ottaa tilalle joku maksukykyisempi kumppani.

Mitähän Aatun kannattaisi tehdä? Entä mitä Zombin kannattaisi tehdä? Entä, mitä jos Aatu ja Zombi olisivatkin velkaantuneita valtioita yhteisessä rahaliitossa? Millaisella vaihtoehtojen kokonaisuudella saataisiin taattua, että Zombin elinkustannukset ja tulot riittäisivät tulevaisuudessakin ylläpitämään yhteistä kassaa, sekä pelaamaan sovittujen sääntöjen mukaisesti? Mitä ongelmia Aatulle tulee, jos Zombi joutuu kadulle kerjäämään? Onko ylivelkaantuminen Zombin omaa syytä vai onko hänelle vain sattunut käymään huonommin kuin Aatulle? Onko Zombin velkaantuminen Aatun syytä?

Zombi-valtiolla on hieman vaikea tilanne edessään. Hänen tulisi pienentää rajusti julkista sektoria, laskea yleistä palkkatasoa, mutta silti samalla nostaa kulutusta. Aatu-valtion ei missään nimessä kannattaisi varojaan Zombille antaa, ennenkuin vakuuttavia merkkejä edellä mainitusta on nähtävissä. Niin kauan kun Zombin kansalaiset osoittavat kadulla mieltään säästöjä vastaan, on ihan turha luulla, että Zombissa säästöjä alkaisi syntymään. Aatulaisten kannattaa mielummin käyttää verovaransa omaan hyvinvointiin, kuin siirtää Zombi-valtioon, jossa tuntuva osa varoista katoaa parempiin taskuihin ennenkuin päätyy siihen, mihin ne on tarkoitettu. Ja vaikka varoja päätyykin oikeaan kohteeseen, niin jotenkin tulisi varmistaa, että ne sielläkin käytetään tehokkaasti.

Aatun ei tarvitse antaa Zombille keppiä, sitä tulee kyllä itsestäänkin ajan myötä, jos Zombi ei muuta tapojaan. Aatun kuitenkin kannattaa antaa Zombille porkkanaa, tosin vain sillä ehdolla, että porkkanan syötyään Zombi tekee Aatulle pienen vastapalveluksen. Tällainen voisi olla vaikkapa yksinoikeus tiettyjen tuotteiden myymiselle Zombivaltioon. Voitaisiin esimerkiksi sopia, että seuraavan 50 vuoden aikana kaikki Zombin julkisen sektorin kuljetuspanssariajoneuvot, risteilyalukset, paperikoneet yms. ostettaisiin vain Aatulta. Zombin kannalta olisi tietenkin parasta, että Aatun kansalaiset saisivat itse päättää, mihin uskottaviin Zombin yrityksiin rahansa sijoittavat. Uskoisin suuresti, että miljoona vastuunsa kantavaa sijoittajaa laittaa rahansa parempiin kohteisiin, kuin kourallinen toisten pelimerkeillä pelaavia poliitikkoja.
 

-PYO

ps. Jos Suomi joutuu lainaamaan tai edes takaamaan jonkun euro-maan lainoja, niin ei voida sanoa, että "muuten euro-kriisi leviää tännekin". Euro-kriisi on jo täällä, jos rahaa oikeasti joudutaan allokoimaan rahayksikön hyvinvointiin.

pps. Miten voi olla, että asiantuntijoilla ja tieteilijöillä on jatkuvasti täysin päinvastaisia näkemyksiä kriisin elinkaaresta tai Suomen roolista kriisissä? Onko asia todella NIIN monimutkainen, ettei tieteellisillä menetelmillä pystytä luomaan edes suurinpiirtein yhtenäisiä päätelmiä? Mielelläni luotan monissa asioissa alan asiantuntijoiden näkemyksiin, mutta tässä tapauksessa mielipiteiden vaihteluväli on sen verran suuri, ettei uskottavaa linjaa näy löytyvän.