Björn Wahlroos sättii opiskelijoita tukien nostamisesta ja pitkistä opiskeluajoista. Eläkeikää ei kuulemma kannattaisi nostaa. Wahlroos arvelee, että opintopaikka saadaan keskimäärin kolmessa vuodessa ja valmistuminen tapahtuu keskimäärin seitsemässä vuodessa. Keskimääräiseksi taitavat olla kyllä hieman yläkanttiin. Huomioitavaa kuitenkin on, että jotkut vaihtavat koulua kesken kaiken.
Erittäin huomioitavaa kuitenkin on se, että nuo pisimmän opiskelijauran tekevät tekevät töitä siinä ohessa. Jos ei ensimmäisellä kerralla pääse yliopistoon omalle alalle, niin sitten tehdään vuosi töitä ja yritetään ensi vuonna uudestaan. Jos saa sopivan työtarjouksen opintojen loppuaikana, niin totta kai sellainen paikka kannattaa ottaa. Työkokemusta arvostetaan usin enemmän kuin koulutodistusta ja hyvässä lykyssä opiskelija voi tehdä lopputyönsä noihin töihin liittyen. Talouselämä kertoo, että noin puolet opiskelijoista käyvät töissä. Samalla myös huomautetaan, että muihin eurooppalaisiin verrattuna täällä suoritetaan enemmän korkeamman asteen tutkintoja.
On hienoa, että työuria halutaan pidentää ja täten kerätä enemmän veroa tuottavasta työstä, mutta on älytöntä, että opiskelijat pistetään stressaamaan valmistumisien kanssa. Kun opinnot ovat loppusuoralla usein opiskelija haluaa loput pikaisesti pois alta. Monet myös joutuvat stressaamaan, kun sopivaa lopputyötä ei löydy tai sen tekeminen venähtää. Ne, jotka haluavat valmistua pikaisesti joutuvat usein pyytämään kursseilta erityisjärjestelyitä, jotka luonnollisesti rasittavat kurssihenkilökuntaa. Jos rahaa olisi, niin toki voitaisiin palkata lisää väkeä, jotta tällaiset onnistuisi helpommin. Myöskin, jos opintopaikkoja vähennettäisiin, niin sisäänpäässeet saisivat laadukkaampaa opetusta ja kuten edellä jo mainittiin, niin ulosjääneet tekisivät töitä.
Tukijärjestelmää voisi myös muuttaa siihen malliin, että työn tekeminen olisi kannattavaa. Nykyään opiskelija joutuu pohtimaan, ehtiikö saada tarpeeksi opintopisteitä, että saa tukea ja toisaalta riittääkö tuki mahdollisiin yllättäviin menoihin. Tai edes peruskuluihin. Viimeistään kesällä on pakko mennä töihin, koska opetusta harvoin on tarpeeksi ja tuki ei yksinkertaisesti riitä. Kesällä ei kuitenkaan saa tienata liikaa, koska muuten tukea joutuu palauttamaan. Opiskelijat taitavat olla hyvin pitkälti ainoa kansanryhmä Suomessa, jotka eivät vietä kuin pari päivää kesälomaa ja tekevät hommia ympäri vuoden.
Päättäjien olisi aika herätä todellisuuteen ja tajuta, että Suomi ei tarvitse kokemattomia opintoputkesta tulleita opintopistekeruuautomaatteja, vaan asiantuntevia ajattelijoita, joilla on kokemusta ja käytännön asiantuntemusta jo ennen valmistumista.
-PYO
ps. Kilometrikisassa(vaatii kirjautumisen) tekstin kirjoitushetkellä Espoon Vihreät on 'vasta' sijalla 118, kaukana kärjestä. Ehkäpä vihreiden kannattaisi alkaa polkemaan fillarilla, eikä ajella ahkerasti taksilla.
pps. Pahoittelen äskeistä loanheittoa.
perjantai 18. kesäkuuta 2010
maanantai 28. joulukuuta 2009
Työtön avustaja
Pohdiskelin tässä kuinka paljon aikaa menee töissä paperin pyörittelyyn, työtuntien kirjaamiseen, yksinkertaisten asioiden rautalangasta vääntämiseen sähköpostitse, printtaamiseen, ohjelmien asenteluun ja muuhun sellaiseen. Olisi mukava, jos olisi joku henkilökohtainen avustaja hoitamassa nämä hommat, kuten kansanedustajilla.
Saisinkohan valtionavustusta, jos palkkaisin yhden pitkäaikaistyöttömän puuhastelemaan näitä hommia puolestani? Minä voisin tällöin keskittyä täysillä omaan työhöni ja työtön saisi elämäänsä vähän rytmiä, työkokemusta ja arvostusta.
Saisinkohan valtionavustusta, jos palkkaisin yhden pitkäaikaistyöttömän puuhastelemaan näitä hommia puolestani? Minä voisin tällöin keskittyä täysillä omaan työhöni ja työtön saisi elämäänsä vähän rytmiä, työkokemusta ja arvostusta.
torstai 19. marraskuuta 2009
EU:n virastot ja pestit
Taas menee tärkeä EU-virka ohi Suomalaisilta. Suomi on EU:n mallioppilas, mutta silti mitään kiitosta ei kuulu. Toki ne tahot, jotka rikkovat säännöstöjä joutuvat siitä maksamaan, mutta kukahan nekin rahat lopulta maksavat? Nettomaksajat, kuten Suomi. Älytöntä! Mielestäni EU:n virasto- & pestipolitiikka pitäisi uusia. Puljut ja pallit kuuluvat niille, jotka elävät EU:n ehdoilla. Jokaisesta sääntörikkomuksesta tulisi saada miinuspisteitä ja sitten asetetaan valtiot listaan pisteiden mukaan. Listan pohjalta ei luonnollisesti mitään voisi saada.
sunnuntai 1. marraskuuta 2009
Maahanmuuttovastaisuus on rikollista
Sisäministeri Holmlund piti poliisipäällystöpäivillä puheen. Puhe on huolella kirjoitettu ja edustaa siis ministerin virallista kantaa. Puheessa hän sanoi näin:
Maahanmuuttovastaisuus on siis poliittinen ideologia, kuten yksityisautoiluvastaisuus, ydinvoimavastaisuus tai alkoholivastaisuus. Poliittisen ideologian kannattaminen ei ole rikos. Siihen saattaa liittyä rikollisia toimintoja (esim. autoihin kohdistuva ilkivalta), mutta ideologia itsessään ei ole Suomessa rikos. Poliisille asetetaankin tehtäväksi vähentää yhtä poliittista ideologiaa, tässä tapauksessa maahanmuuttovastaisuus.
Poliisin tehtäviin kuuluu lain ja järjestyksen ylläpitäminen, ei tiettyjen ideologioiden vähentäminen. Poliisilla on muutamia erityisoikeuksia koskien esimerkiksi voimankäyttöä. Koska poliisille on suotu nämä oikeudet, poliisin toimia tulee valvoa, etteivät poliisit käytä oikeuksiaan väärin, esim. kansalaisia vastaan. Tästä valvonnasta vastaa viime kädessä sisäministeri. Kansalaiset sallivat poliisin erityisoikeudet, koska niitä tarvitaan turvallisuuden ylläpitämiseksi. Nyt näitä eritysoikeuksia tullaan käyttämään tietyn poliittisen ideologian omaavien henkilöiden hiljentämiseksi.
Demokratiaan kuuluu, että asioista saa olla mitä mieltä haluaa. Jos ei löydy yhteisymmärrystä jonkin asian suhteen, niin äänestetään. Demokratiaan ei kuulu, että yhteisymmärryksen puuttuessa erimieltä oleva osapuoli poistetaan. Tämä kuuluu diktatuuriin ja mafiakulttuuriin. Don Holmlund esittääkin nyt, että on aika hiljentää tietyt henkilöt. Maahanmuuttovastaisuudesta on tullut rikos.
Tänään kyseessä on maahanmuuttovastaisuus, mutta mitä huomenna?
-PYO
Turvallisuusviranomaisten kannalta keskeinen haaste on maahanmuuttovastaisuuden vähentäminen ja rasismirikosten ennaltaehkäisy.
Maahanmuuttovastaisuus on siis poliittinen ideologia, kuten yksityisautoiluvastaisuus, ydinvoimavastaisuus tai alkoholivastaisuus. Poliittisen ideologian kannattaminen ei ole rikos. Siihen saattaa liittyä rikollisia toimintoja (esim. autoihin kohdistuva ilkivalta), mutta ideologia itsessään ei ole Suomessa rikos. Poliisille asetetaankin tehtäväksi vähentää yhtä poliittista ideologiaa, tässä tapauksessa maahanmuuttovastaisuus.
Poliisin tehtäviin kuuluu lain ja järjestyksen ylläpitäminen, ei tiettyjen ideologioiden vähentäminen. Poliisilla on muutamia erityisoikeuksia koskien esimerkiksi voimankäyttöä. Koska poliisille on suotu nämä oikeudet, poliisin toimia tulee valvoa, etteivät poliisit käytä oikeuksiaan väärin, esim. kansalaisia vastaan. Tästä valvonnasta vastaa viime kädessä sisäministeri. Kansalaiset sallivat poliisin erityisoikeudet, koska niitä tarvitaan turvallisuuden ylläpitämiseksi. Nyt näitä eritysoikeuksia tullaan käyttämään tietyn poliittisen ideologian omaavien henkilöiden hiljentämiseksi.
Demokratiaan kuuluu, että asioista saa olla mitä mieltä haluaa. Jos ei löydy yhteisymmärrystä jonkin asian suhteen, niin äänestetään. Demokratiaan ei kuulu, että yhteisymmärryksen puuttuessa erimieltä oleva osapuoli poistetaan. Tämä kuuluu diktatuuriin ja mafiakulttuuriin. Don Holmlund esittääkin nyt, että on aika hiljentää tietyt henkilöt. Maahanmuuttovastaisuudesta on tullut rikos.
Tänään kyseessä on maahanmuuttovastaisuus, mutta mitä huomenna?
-PYO
keskiviikko 28. lokakuuta 2009
YLE ja mediamaksu
Kuun alussa yritin etsiä YLEn sivuilta materiaalia, mutta eipä löytynyt. Tästä tuohtuneena lähetin heille palautetta.
Vaikka viestini sävy oli melkoisen uhkaileva, niin ystävällisesti he vastasivat viestiin. Herra L kirjoittaa:
Vaikka kritiikkini koski YLEn heikkoja palveluita, niin silti sain näemmä kopion mediamaksun puolustelusta ja käsien pesusta. Ilmeisesti YLE on saanut enemmänkin negatiivista palautetta aiheeseen liittyen. Aika moista puuroa, mutta tarkastellaan nyt muutamaa kohtaa tarkemmin.
Totta. En kyllä millään keksi, kuinka suomalainen voisi välttää terveyspalveluiden käytön. Syntyminen, neuvola, rokotteet jne. kuuluvat julkisiin terveyspalveluihin. Kättä voidaan toki vääntää sen suhteen, ettei suomalainen lapsena maksa itse noista palveluista, vaan vasta jälkikäteen liittyessään työelämään. Joka tapauksessa vertaus mielestäni hieman ontuu.
Eli, kun telkkaria en omista on opintoni ja sivistys vaillinaiset. Kulttuurillisestikin olen kuollut. Kieltämättä olen hieman pihalla, jos joku jossain kysyy, että seuraanko sitä tai tätä ohjelmaa. "Mistä näitä senttejä tulee?" -tyyppiset lausahdukset ovat minulle kummallisia, kun en aiheeseen liittyvää mainosta ole koskaan nähnyt. Lööppilehtien BB-Matti ja Idols-Maija ovat minulle täysin tuntemattomia. Tosin mainoksia, isoveljeä tai idoleita ei YLEn kanavilta näe.
Vuodatuksen jälkeen saan vastinetta valitukseeni. Kuluttajana olen oikeassa, mutta ei ole palveluntarjoajan vastuulla tuottaa minulle kunnon palvelua, koska tekijänoikeudet ovat monimutkainen vyyhti ja niitä ei voi ohittaa. Ymmärtääkseni YLE on rahoittanut melkoisen monia ohjelmia. Eikö heillä ole kuitenkaan oikeuksia niihin? Toivottavasti tulevaisuudessa YLE sopii esitysoikeutensa hyvin tarkkaan, että materiaalia saisi vastaavaisuudessa nettiin ja muihinkin mediavälineisiin. Miksiköhän L ei antanut yhtään konkreetista esimerkkiä, miten tekijänoikeudet hankaloittavat ohjelmien nettiin laittoa.
Ja tosiaan kuluttajaepäystävällisyys ja vaikeakäyttöisyys johtuu ilmeisesti mediamaksulaista ja tekijänoikeuksista...
-PYO
Hei,
1012 joudun maksamaan teille suojelurahaa. Toivon todellakin, että televisiota omaamattomana henkilönä saan vastinetta tälle pelottelurahalle. Tällä hetkelllä ainakin nettitarjontanne vaikuttaa kuluttajalle epäystävälliselle ja kovin niukalle. Toivon todellakin, että avaatte arkistonne ja tuotte tuotantonne HELPOSTI käyttäjille nautittavaksi em. mainittuun päivämäärää mennessä.
Pikaista parannusta odotellen,
PYO
Vaikka viestini sävy oli melkoisen uhkaileva, niin ystävällisesti he vastasivat viestiin. Herra L kirjoittaa:
Terve!
Kiitos viestistäsi!
Ymmärrän sellaisten ihmisten ärtymyksen, jotka eivät käytä YLEn palveluja. Tätä hommaa kannattaa ajatella niin, että kyseisellä maksulla rahoitetaan YLEn julkisen palvelun toiminta, eli samaan tyyliin kuin esim. julkiseen terveydenhuoltoon kerätään rahaa veroilla. Jokainen maksaa veroa, josta osa menee julkisiin terveyspalveluihin, vaikka ei ikinä käyttäisi niitä. YLEn julkiseen palveluun kuuluu esimerkiksi opetukselliset, sivistykselliset ja kulttuuria vahvistavat tehtävät. Muitakin on...
Lisätietoa voi lukea täältä:
http://yle.fi/yleista/ylen_julkinen_palvelu.shtml
Tämän julkisen palvelun roolin määrää YLElle laki, joka ja YLEn rahoitusmallista ja viime kädessä muustakin toiminnasta päättää eduskunta (eli suomalaisten valitsemat kansanedustajat). Hallitus ja eduskunta siis myös päättävät tavan, jolla rahoitus kerätään. Ilmeisesti esimerkiksi maksukorttiajattelu ei ole ollut riittävän hyvä malli asian valmistelijoiden tai päättäjien mielestä (kummassakaan porukassa ei ole istunut YLEn omaa väkeä yhtään naamaa).
Näyttää siis, että hallitus(puolueet) eivät halua maksukortteja käyttöön vaan ovat sopineet muunlaisista käytännöistä.
http://www.lvm.fi/web/fi/uutinen/view/916830
Tässä siis on oleellista ymmärtää se, että YLE itse ei ole ollut eikä tule olemaan päättämässä tavasta, jolla YLEn rahoitus kerätään. YLE ei edes voi päättää kuinka paljon rahaa kerätään (vaikka toki voi esittää toiveita päättäjille). YLE ei päätä edes olemassaolostaan itse. Se päätetään Arkadianmäellä.
Eli periaatteessa, vaikka en halua piiloutua esim. päättäjien selän taakse, niin on melkein pakko todeta, että kritiikki YLEn rahoitustapaa vastaan tulee hieman väärään osoitteeseen tullessaan tänne Pasilaan. Sen kritiikin kuuluisi mennä tahoille, jotka oikeasti ovat olleet suunnittelemassa ja päättämässä yleisradiomaksusta (tai mediamaksusta).
Toinen asia: olet aivan oikeassa, että YLEn suuret arkistot pitäisi saada entistä paremmin hyödynnettyä. Valitettavasti ongelma ovat tekijänoikeudet. Ne ovat monimutkainen vyyhti ja niitä ei voi ohittaa.
Yst. terv.
Petri L
YLE Viestintä
Vaikka kritiikkini koski YLEn heikkoja palveluita, niin silti sain näemmä kopion mediamaksun puolustelusta ja käsien pesusta. Ilmeisesti YLE on saanut enemmänkin negatiivista palautetta aiheeseen liittyen. Aika moista puuroa, mutta tarkastellaan nyt muutamaa kohtaa tarkemmin.
Jokainen maksaa veroa, josta osa menee julkisiin terveyspalveluihin, vaikka ei ikinä käyttäisi niitä.
Totta. En kyllä millään keksi, kuinka suomalainen voisi välttää terveyspalveluiden käytön. Syntyminen, neuvola, rokotteet jne. kuuluvat julkisiin terveyspalveluihin. Kättä voidaan toki vääntää sen suhteen, ettei suomalainen lapsena maksa itse noista palveluista, vaan vasta jälkikäteen liittyessään työelämään. Joka tapauksessa vertaus mielestäni hieman ontuu.
YLEn julkiseen palveluun kuuluu esimerkiksi opetukselliset, sivistykselliset ja kulttuuria vahvistavat tehtävät.
Eli, kun telkkaria en omista on opintoni ja sivistys vaillinaiset. Kulttuurillisestikin olen kuollut. Kieltämättä olen hieman pihalla, jos joku jossain kysyy, että seuraanko sitä tai tätä ohjelmaa. "Mistä näitä senttejä tulee?" -tyyppiset lausahdukset ovat minulle kummallisia, kun en aiheeseen liittyvää mainosta ole koskaan nähnyt. Lööppilehtien BB-Matti ja Idols-Maija ovat minulle täysin tuntemattomia. Tosin mainoksia, isoveljeä tai idoleita ei YLEn kanavilta näe.
Toinen asia: olet aivan oikeassa, että YLEn suuret arkistot pitäisi saada entistä paremmin hyödynnettyä. Valitettavasti ongelma ovat tekijänoikeudet. Ne ovat monimutkainen vyyhti ja niitä ei voi ohittaa.
Vuodatuksen jälkeen saan vastinetta valitukseeni. Kuluttajana olen oikeassa, mutta ei ole palveluntarjoajan vastuulla tuottaa minulle kunnon palvelua, koska tekijänoikeudet ovat monimutkainen vyyhti ja niitä ei voi ohittaa. Ymmärtääkseni YLE on rahoittanut melkoisen monia ohjelmia. Eikö heillä ole kuitenkaan oikeuksia niihin? Toivottavasti tulevaisuudessa YLE sopii esitysoikeutensa hyvin tarkkaan, että materiaalia saisi vastaavaisuudessa nettiin ja muihinkin mediavälineisiin. Miksiköhän L ei antanut yhtään konkreetista esimerkkiä, miten tekijänoikeudet hankaloittavat ohjelmien nettiin laittoa.
Ja tosiaan kuluttajaepäystävällisyys ja vaikeakäyttöisyys johtuu ilmeisesti mediamaksulaista ja tekijänoikeuksista...
-PYO
keskiviikko 7. lokakuuta 2009
Eduskuntamenot
Eduskunnan urheilukassasta on nyysitty 70 000 euroa. Syy: kukaan ei vaivautunut kiinnittämään huomiota, miten eduskunnan virkistystoimien rahoja käytetään. Urheiluun käytetään 60 000e vuodessa. Erinäisiä kerhoja eduskunnalla useita kymmeniä.
Suomi on melkoisen byrokraattinen maa. Joka käänteessä saa täytellä lomakkeita. Itse olen sattumoisin ollut valtiolla töissä. Virkamieheltä vaaditaan selvitys vähän milloin mistäkin. Työtunnit kirjataan, matkoista tehdään tarkka laskutus jne. Usein työtehtäviin liittyviä kuluja joutuu maksamaan omasta pussistaan. Joko siksi, ettei niitä korvata tai siksi, että korvausprosessi on tuskallisen monimutkainen.
Täten kovasti ihmettelen, miten on mahdollista, että joku onnistuu vetämään välistä yli vuoden budjettirahat. Miksi kansanedustajistolaitoksella ei olla kiinnostuttu valtion työntekijöiden menoista? Edustajille annetaan tonni juokseviin kuluihin ja kortti taksisurffailuun, sekä kauempana asuvat saavat työmatkakorvauksia. Varmasti on monia rahareikiä, joista tavallinen kansalainen ei voi olla tietoinen.
En ole koskaan ollut kansanedustajana, joten en tiedä tarkalleen minkälaista se työ on. Olen kuitenkin läheltä seurannut virkamiehiä, joilla on viikottain 40+ tuntia ohjelmaa (tapaamisia, kokouksia, koulutustuokioita ja muuta tärkeää menoa), siis koko viikon täydeltä. Tämän lisäksi on kotimaan- ja ulkomaanmatkoja, sekä monia asioita joita joutuu vapaa-ajallaan hoitamaan. Puolen tunnin tapaaminenkin saattaa mennä kahden kuukauden päähän tai se joudutaan pitämään kuudelta aamulla. Eli tiedän kyllä, minkälaista on kiireellinen ja tärkeä tietotyö.
Mikä ero tässä on kansanedustajan työhön? Eipä juuri mikään muu kuin, että kansanedustajat voivat rällästää huoletta miten haluavat. Muilla paikoilla aina pyritään halvimpaan vaihtoehtoon, oli kyse miten tärkeästä asiasta tahansa. Jostain syystä kansanedustajat ovat tasa-arvoisempia kuin muut valtion työntekijät. Johtuuko kenties siitä, että he saavat päättää oman palkkansa tai heitä ei voi noin vain panna pois virastaan? Vaiko siitä, että heidän kesälomansa kestää noin kolme kuukautta!?
Oli miten oli, kansanedustajat ovat kiireisiä ihmisiä. Heillä sen verta kiire milloin mihinkin kissanristiäisiin, etteivät millään kerkeä olemaan työpaikallaan. On totta, että osa varmasti tekee töitä työhuoneessaan tai kotonaan, mutta yllättävän monet istuvat jos missäkin johtokunnassa. Eikö kansanedustajan palkka(5860e/kk) muka ole sen väärti, että töitä voisi tehdä täysipäiväisesti? Eikö äänestyksessä läpipääsy esitä sellaista luottamusta, että tulisi ajatella kansan parasta sen sijaan, että yritettäisiin pelata vain omaan pussiin?
Ohimennen on muuten pakko ihmetellä tätä: "Perustelujen mukaan palkankorotuksiin vaikutti syksyn työmarkkinaneuvottelut ja kansalaisten ansiotason nousu. Edellisen kerran kansanedustajien palkkoja nostettiin vuosi sitten." Näin siis viime vuoden alussa. Ja toissa vuoden alussa: "Korkeakouluopiskelijoiden opintorahaa ei ole korotettu 14 vuoteen, toisen asteen opintorahaa ei ole korotettu 12 vuoteen." Näkee hyvin, kuka saa korottaa omia tulojaan.
Takaisin aiheeseen. Helsingin Sanomien keskustelussa on letkautettu, että kansa valitsee kaltaisensa. Ehkäpä siksi niin moni jättää äänesteämättä. "Veijarit" sinne pääsevät kuitenkin ratsastamaan suomalaisten verorahoilla. Alla mielikuvituksellinen vertauskuva, jos moinen meininki toimisi myös muualla.
Kuulostaako täysin absurdilta? Tällainen on jokapäiväistä omassa eduskunnassamme. Jostain syystä en jaksa kirjoittaa riviäkään vaalirahasotkuista.
-PYO
ps. Irwin Goodmanin laulun sanoitukset ovat ajattomat
Suomi on melkoisen byrokraattinen maa. Joka käänteessä saa täytellä lomakkeita. Itse olen sattumoisin ollut valtiolla töissä. Virkamieheltä vaaditaan selvitys vähän milloin mistäkin. Työtunnit kirjataan, matkoista tehdään tarkka laskutus jne. Usein työtehtäviin liittyviä kuluja joutuu maksamaan omasta pussistaan. Joko siksi, ettei niitä korvata tai siksi, että korvausprosessi on tuskallisen monimutkainen.
Täten kovasti ihmettelen, miten on mahdollista, että joku onnistuu vetämään välistä yli vuoden budjettirahat. Miksi kansanedustajistolaitoksella ei olla kiinnostuttu valtion työntekijöiden menoista? Edustajille annetaan tonni juokseviin kuluihin ja kortti taksisurffailuun, sekä kauempana asuvat saavat työmatkakorvauksia. Varmasti on monia rahareikiä, joista tavallinen kansalainen ei voi olla tietoinen.
En ole koskaan ollut kansanedustajana, joten en tiedä tarkalleen minkälaista se työ on. Olen kuitenkin läheltä seurannut virkamiehiä, joilla on viikottain 40+ tuntia ohjelmaa (tapaamisia, kokouksia, koulutustuokioita ja muuta tärkeää menoa), siis koko viikon täydeltä. Tämän lisäksi on kotimaan- ja ulkomaanmatkoja, sekä monia asioita joita joutuu vapaa-ajallaan hoitamaan. Puolen tunnin tapaaminenkin saattaa mennä kahden kuukauden päähän tai se joudutaan pitämään kuudelta aamulla. Eli tiedän kyllä, minkälaista on kiireellinen ja tärkeä tietotyö.
Mikä ero tässä on kansanedustajan työhön? Eipä juuri mikään muu kuin, että kansanedustajat voivat rällästää huoletta miten haluavat. Muilla paikoilla aina pyritään halvimpaan vaihtoehtoon, oli kyse miten tärkeästä asiasta tahansa. Jostain syystä kansanedustajat ovat tasa-arvoisempia kuin muut valtion työntekijät. Johtuuko kenties siitä, että he saavat päättää oman palkkansa tai heitä ei voi noin vain panna pois virastaan? Vaiko siitä, että heidän kesälomansa kestää noin kolme kuukautta!?
Oli miten oli, kansanedustajat ovat kiireisiä ihmisiä. Heillä sen verta kiire milloin mihinkin kissanristiäisiin, etteivät millään kerkeä olemaan työpaikallaan. On totta, että osa varmasti tekee töitä työhuoneessaan tai kotonaan, mutta yllättävän monet istuvat jos missäkin johtokunnassa. Eikö kansanedustajan palkka(5860e/kk) muka ole sen väärti, että töitä voisi tehdä täysipäiväisesti? Eikö äänestyksessä läpipääsy esitä sellaista luottamusta, että tulisi ajatella kansan parasta sen sijaan, että yritettäisiin pelata vain omaan pussiin?
Ohimennen on muuten pakko ihmetellä tätä: "Perustelujen mukaan palkankorotuksiin vaikutti syksyn työmarkkinaneuvottelut ja kansalaisten ansiotason nousu. Edellisen kerran kansanedustajien palkkoja nostettiin vuosi sitten." Näin siis viime vuoden alussa. Ja toissa vuoden alussa: "Korkeakouluopiskelijoiden opintorahaa ei ole korotettu 14 vuoteen, toisen asteen opintorahaa ei ole korotettu 12 vuoteen." Näkee hyvin, kuka saa korottaa omia tulojaan.
Takaisin aiheeseen. Helsingin Sanomien keskustelussa on letkautettu, että kansa valitsee kaltaisensa. Ehkäpä siksi niin moni jättää äänesteämättä. "Veijarit" sinne pääsevät kuitenkin ratsastamaan suomalaisten verorahoilla. Alla mielikuvituksellinen vertauskuva, jos moinen meininki toimisi myös muualla.
Keijo Keskiverto on Väkiviinatehtaan kehityspäällikkö. Siihen hommaan hän pääsi serkkunsa avulla. Hän on matkustellut aktiivisesti Koskenkorvalle työtehtäviensä nimissä, vaikkei hällä sinne mitään asiaa ole ollutkaan. Lisäksi hän on käyttänyt taksia aktiivisesti myös vapaa-aikanaan, erityisesti baarireissujen yhteydessä. Juokseviin kuluihin Keijolla menee tasan tonni kuussa, joista ehkä noin 30 euroa ei päädy suoraan hänen omalle tililleen. Keijo asuu virallisesti Ahvenanmaalla, mutta tulee toimistolleen (silloin, kun huvittaa) Kallion kolmiostaan. Viime vuonna Keijo varasti töistä, valehteli esimiehelle, laiminlöi alaisiaan, ulkoisti ATK-tuen veljensä firmalle ja osti "kehityspäällikön" käyttöön uuden auton. Kaikki tuli ilmi, mutta Keijoa ei voida erottaa, koska hänellä on vielä 3 vuotta sopimusta jäljellä. Lisäksi Keijo on tehnyt vaikka mitä vilunkia, mutta ne eivät ole vielä tulleet julki. Tällä hetkellä Keijo ei ole töissä, koska hän on Lasivalmistamo oy:n kevätjuhlissa johtohenkilökunnan roolissa. Sen jälkeen hän onkin palkallisella kesälomalla seuraavat kolme kuukautta.
Kuulostaako täysin absurdilta? Tällainen on jokapäiväistä omassa eduskunnassamme. Jostain syystä en jaksa kirjoittaa riviäkään vaalirahasotkuista.
-PYO
ps. Irwin Goodmanin laulun sanoitukset ovat ajattomat
tiistai 1. syyskuuta 2009
Sananvapaudesta
Tuon tuostakin saa nähdä kuinka keskustelut alkavat tyyliin "Olen kyllä sananvapauden kannalla, mutta..." jonka jälkeen aletaan nakertamaan sanavapautta perustuksia myöten. Sananvapaus siis tarkoittaa sitä, että kuka tahansa saa sanoa mitä tahansa. Siis ihan mitä tahansa! Otanpa tässä käsittelyyn muutaman aspektin, jonka perusteella sananvapautta mukamas voitaisiin rajoittaa.
Oletko kenties sitä mieltä, että puolitotuuksia, valheita tai panettelua ei saisi sanoa? Totuudessa on se huono puoli, että se on usein subjektiivinen käsitys. Otetaanpa esimerkiksi ikivanha kysymys "Jos metsässä kaatuu puu, eikä kukaan ole sitä todistamassa, niin kuuluuko siitä ääni?" Fysikaalisten ilmiöiden perusteella voitaisiin sanoa, että tapahtuma luo ääniaaltoja. Joten, jos sanoisin, että ei kuulu, niin valehtelisin. Tosin tätä ei voida todistaa, joten valehtelu perustuisi edellisiin havaintoihin. Jos pidän jotain totena ja faktana, niin oletettavasti minulla on lupa se sanoa, vaikka sillä olisi minkälaiset vaikutukset.
Toisena esimerkkinä käytettäköön jotakin viiniä. Jos sanoisin, että kyseinen viini maistuu karvaalta, mutta muut olisivat sitä mieltä, että tämä ei pidä paikkaansa, valehtilisinko? Makuasioista tunnetusti ei voida kiistellä. Viinivalmistajana kyllä loukkaantuisin, jos joku moittisi viiniäni karvaaksi. Kenen totuus on tässä oikea? Asiantuntijan, valmistajan, yksittäisen maistajan vaiko enemmistön?
Jos pohtisin kirjoituksessani, että järveen hyppiminen pää edellä saattaisi olla mukavaa, mutta todennäistä olisi, että pää osuu pinnan alla piilevään kiveen ja joku älykääpiö sitä päättäisi sitten testata, olisinko teosta vastuussa? Minun kirjoitushan motivoi häntä käyttäytymään typerästi. Suoraa en asiaa kieltänyt, mutta toisaalta en siihen kehoittanutkaan. Riippuuko kirjoitukseni vaikutusvalta yleisökunnasta tai mediasta? Onko minulla kirjoittajana vastuu tulkita kuulijakuntani?
Pehmeissä tieteissä usein joudutaan yleistetään, sillä esimerkiksi psykologiset ilmiöt eivät aivan kaikkien kohdalla esiinny samalla tavalla. Virhemarginaali huomioidaan ja kontrolliryhmien avulla tutkitaan esiintyykö ilmiö tarpeeksi vahvana. Ylimääräisen muuttujat pyritään varioimaan, etteivät ne vaikuttaisi tutkimukseen. Jotta tulokset olisivat luotettavia tarvitaan muuttujien varioimiseen ja kontrolliryhmään julmettu määrä koehenkilöitä. Yksityisellä henkilöllä on harvemmin resursseja järjestää tämänkaltaisia tutkimuksia. Tällöin hän joutuu tekemään epätieteellisempiä arvioita, lähinnä MuTu-menetelmällä ja tukemaan näkemyksiään erilaisilla tilastoilla. Tämän jälkeen arvion lukija voinee itse päätellä arvion uskottavuuden. Mikäli arvio tukee lukijan havaintoja, niin lukija voi omassa kehyksessään pitää arviota totena. Mikäli lukija kokee arvion ristiriitaiseksi, niin hän voinee etsiä päättelyketjusta aukkoja. Oliko jokin muuttuja jäänyt huomioimatta, oliko kontrolliryhmä liian pieni, oliko ilmiö liian heikko ja niin edelleen.
Asia ei ole siis täysin suoraviivainen. Etukäteen on mahdotonta tietää kuulijakunnan reaktiota sanomaan. Ennakkosensuuri on siis vaikeaa. Onko hyvä pelata varman päälle ja jättää potentiaalisesti arka, mutta mielenkiintoinen havainto sanomatta? Saako omasta mielestä totta olevia asioita ilmaista, jos joku toinen kokee ne epätodeksi? Missä määrin voidaan sanojalta vaatia ymmärrystä eri ryhmistä, jotta mahdolliset loukkaukset voitaisiin etukäteen jättää sanomatta?
Sanottua ei sanomattomaksi saa. Tämä on fakta, niin kauan kuin aika kulkee eteenpäin. Jos henkilöllä ei ole kykyä ennakkosensuroida sanomisiaan, niin häntä ei voida myöskään rankaista jälkikäteen mahdollisista sanomisista. Jotta henkilöä voitaisiin rangaista esimerkiksi loukkauksesta, tulisi ensin osoittaa, että henkilö on ollut täysin kykenevä ymmärtäämään loukkaavan merkityksen ja hänellä on ollut mahdollisuus sensuroida omat sanomisensa. Miten tällaista voidaan todistaa? Voidaanko kommunikoinnissa taas lähteä siitä ajatuksesta, että mikä tahansa lausahdus saattaa olla loukkaava ja ennen sen lausumista kannattaa varmistaa kuulijakunnalta, mikä on sopivaa? Mielestäni ei voida, varsinkaan jos kyseinen kuulijakunta on yhtään laajempi kuin pari ystävää.
Useimmat ovat valmiita vetämään sananvapauteen tiettyjä rajoja. Rajaamiseen kuitenkin liittyy ongelmia, joita yllä on mainittu. Suomen laissakin on muutamia rajoituksia, kuten uskonnonrauha ja kansanryhmän kiihottaminen. Vaikeaksi asian tekee tulkinnanvapaus. Esimerkiksi, mitkä tieteelliset faktat ovat ristiriidassa minkäkin uskonnon kanssa? Saako viinistä sanoa oman rehellisen mielipiteensä, mutta jostain toisesta asiasta ei? Kuka päättää ja millä perustein, mitä on sallittua sanoa ja mitä ei? Poliittinen eliittikö?
Fiksuimmat varmasti ymmärtävät, mitä siitä seuraa, jos esivalta päättää, minkälaisia mielipiteitä saa ilmaista ja minkälaisia ei. Viestin ilmaisutapa toki vaikuttaa sisällön perillemenoon, mutta käsittelen sitä aihetta joskus toiste.
-PYO
Oletko kenties sitä mieltä, että puolitotuuksia, valheita tai panettelua ei saisi sanoa? Totuudessa on se huono puoli, että se on usein subjektiivinen käsitys. Otetaanpa esimerkiksi ikivanha kysymys "Jos metsässä kaatuu puu, eikä kukaan ole sitä todistamassa, niin kuuluuko siitä ääni?" Fysikaalisten ilmiöiden perusteella voitaisiin sanoa, että tapahtuma luo ääniaaltoja. Joten, jos sanoisin, että ei kuulu, niin valehtelisin. Tosin tätä ei voida todistaa, joten valehtelu perustuisi edellisiin havaintoihin. Jos pidän jotain totena ja faktana, niin oletettavasti minulla on lupa se sanoa, vaikka sillä olisi minkälaiset vaikutukset.
Toisena esimerkkinä käytettäköön jotakin viiniä. Jos sanoisin, että kyseinen viini maistuu karvaalta, mutta muut olisivat sitä mieltä, että tämä ei pidä paikkaansa, valehtilisinko? Makuasioista tunnetusti ei voida kiistellä. Viinivalmistajana kyllä loukkaantuisin, jos joku moittisi viiniäni karvaaksi. Kenen totuus on tässä oikea? Asiantuntijan, valmistajan, yksittäisen maistajan vaiko enemmistön?
Jos pohtisin kirjoituksessani, että järveen hyppiminen pää edellä saattaisi olla mukavaa, mutta todennäistä olisi, että pää osuu pinnan alla piilevään kiveen ja joku älykääpiö sitä päättäisi sitten testata, olisinko teosta vastuussa? Minun kirjoitushan motivoi häntä käyttäytymään typerästi. Suoraa en asiaa kieltänyt, mutta toisaalta en siihen kehoittanutkaan. Riippuuko kirjoitukseni vaikutusvalta yleisökunnasta tai mediasta? Onko minulla kirjoittajana vastuu tulkita kuulijakuntani?
Pehmeissä tieteissä usein joudutaan yleistetään, sillä esimerkiksi psykologiset ilmiöt eivät aivan kaikkien kohdalla esiinny samalla tavalla. Virhemarginaali huomioidaan ja kontrolliryhmien avulla tutkitaan esiintyykö ilmiö tarpeeksi vahvana. Ylimääräisen muuttujat pyritään varioimaan, etteivät ne vaikuttaisi tutkimukseen. Jotta tulokset olisivat luotettavia tarvitaan muuttujien varioimiseen ja kontrolliryhmään julmettu määrä koehenkilöitä. Yksityisellä henkilöllä on harvemmin resursseja järjestää tämänkaltaisia tutkimuksia. Tällöin hän joutuu tekemään epätieteellisempiä arvioita, lähinnä MuTu-menetelmällä ja tukemaan näkemyksiään erilaisilla tilastoilla. Tämän jälkeen arvion lukija voinee itse päätellä arvion uskottavuuden. Mikäli arvio tukee lukijan havaintoja, niin lukija voi omassa kehyksessään pitää arviota totena. Mikäli lukija kokee arvion ristiriitaiseksi, niin hän voinee etsiä päättelyketjusta aukkoja. Oliko jokin muuttuja jäänyt huomioimatta, oliko kontrolliryhmä liian pieni, oliko ilmiö liian heikko ja niin edelleen.
Asia ei ole siis täysin suoraviivainen. Etukäteen on mahdotonta tietää kuulijakunnan reaktiota sanomaan. Ennakkosensuuri on siis vaikeaa. Onko hyvä pelata varman päälle ja jättää potentiaalisesti arka, mutta mielenkiintoinen havainto sanomatta? Saako omasta mielestä totta olevia asioita ilmaista, jos joku toinen kokee ne epätodeksi? Missä määrin voidaan sanojalta vaatia ymmärrystä eri ryhmistä, jotta mahdolliset loukkaukset voitaisiin etukäteen jättää sanomatta?
Sanottua ei sanomattomaksi saa. Tämä on fakta, niin kauan kuin aika kulkee eteenpäin. Jos henkilöllä ei ole kykyä ennakkosensuroida sanomisiaan, niin häntä ei voida myöskään rankaista jälkikäteen mahdollisista sanomisista. Jotta henkilöä voitaisiin rangaista esimerkiksi loukkauksesta, tulisi ensin osoittaa, että henkilö on ollut täysin kykenevä ymmärtäämään loukkaavan merkityksen ja hänellä on ollut mahdollisuus sensuroida omat sanomisensa. Miten tällaista voidaan todistaa? Voidaanko kommunikoinnissa taas lähteä siitä ajatuksesta, että mikä tahansa lausahdus saattaa olla loukkaava ja ennen sen lausumista kannattaa varmistaa kuulijakunnalta, mikä on sopivaa? Mielestäni ei voida, varsinkaan jos kyseinen kuulijakunta on yhtään laajempi kuin pari ystävää.
Useimmat ovat valmiita vetämään sananvapauteen tiettyjä rajoja. Rajaamiseen kuitenkin liittyy ongelmia, joita yllä on mainittu. Suomen laissakin on muutamia rajoituksia, kuten uskonnonrauha ja kansanryhmän kiihottaminen. Vaikeaksi asian tekee tulkinnanvapaus. Esimerkiksi, mitkä tieteelliset faktat ovat ristiriidassa minkäkin uskonnon kanssa? Saako viinistä sanoa oman rehellisen mielipiteensä, mutta jostain toisesta asiasta ei? Kuka päättää ja millä perustein, mitä on sallittua sanoa ja mitä ei? Poliittinen eliittikö?
Fiksuimmat varmasti ymmärtävät, mitä siitä seuraa, jos esivalta päättää, minkälaisia mielipiteitä saa ilmaista ja minkälaisia ei. Viestin ilmaisutapa toki vaikuttaa sisällön perillemenoon, mutta käsittelen sitä aihetta joskus toiste.
-PYO
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)