Reaaliratkaisuja Suomen talouteen, kiitos!

Talouselämän numerossa 34 Taloustieteen professori Matti Viren kirjoittaa näkemyksensä Suomen tulevasta taloustilanteesta. Heti alkuun Viren lataa kehiin tylyjä lukuja:

Vuonna 2000, teollisuudessa oli 473 000 työpaikkaa, vuoden 2012 toisella neljänneksellä enää 369 000. [...] sosiaali- ja terveysalan työllisyys on kasvanut 326 000:sta 413 000:een. Pelkästään sosiaali- ja terveyspalvelut ovat nyt suurempi työllistäjä kuin teollisuus.

 Kun väestö ikääntyy, niin ei ole ihme, että terveyspalveluiden tarve kasvaa, niin että siitä seuraa hoitajapulaa. Sosiaalipuolella taas ongelmana on (muodollinen) epäpätevyys ja liiallinen työmäärä:

Taantuma on samaan aikaan lisännyt esimerkiksi toimeentulohakemusten määrää ja sosiaalityöntekijöiden työkuormaa.
"Kolmen viikon aikana ruuhka on kasvanut yhtäkkiä. Toimeentulotukijonoja puretaan nyt ylitöinä ja viikonloppuisinkin", kertoo Espoonlahden johtava sosiaalityöntekijä Heidi Kiviranta.

Sosiaalipuoli kaipaisi siis lisää työntekijöitä, mutta ongelmallista on, ettei koulutuspaikkoja ole tarpeeksi. Toiveena siis olisi, että julkiselle sektorille koulutettaisiin lisää väkeä. Tämä luonnollisesti myös tarkottaisi sitä, että palkkakuluihin tarvittaisiin enemmän verovaroja. Menetelmä olisi OK, jos teollisuus kasvaisi samassa suhteessa, mutta näin ei ole. Teollisuus supistuu ja julkinen sektori kasvaa. Jotta paisuvaa julkista sektoria saadaan pidettyä yllä, niin teollisuussektoria joudutaan verottamaan rankalla kädellä.

Korkea yhteisövero laskee yritysten kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla, korkea tuloveroitus ei tee työntekoa houkuttelevaksi ja korkea arvonlisävero nostaa tuotteiden ja palveluiden hintaa, mikä taas vähentää kulutusta (mikä vähentää liikevaihtoa). Miksi joku haluaisi perustaa siis Suomeen yrityksen? Edellämainittujen veroepämukavuuksien lisäksi, Suomessa vallitsee muutenkin epäystävällinen ilmapiiri yrittäjyyttä kohtaan. Pienyrittäjä joutuu ottamaan melkoiset henkilökohtaiset riskit yrityksensä puolesta. Mikäli menestystä ei tule, niin yrittäjää leimaa epäonnistumisen stigma ja mahdollisesti velkahelvetti. Mikäli menestystä tulee, niin kateelliset kansalaiset halveksivat yrittäjää, joka 'rikastuu köyhien kustannuksella'. Lisäksi, kuten Viren toteaa:

Suomi on ympäristöasioissa omaksunut ääripaavillisen linjan. Yritykset eivät saa sijaita missäään ja niiden pitäisi tuottaa ilman materiaaleja ja energiaa.

On aika järjetöntä, että euroopassa pakotetaan yritykset suosimaan supervihreää energiaa samalla, kun monet teollisesti vahvat maat, kuten Kiina tai Venäjä, viis veisaavat ekologisuudesta. Ekologisesti tuotetut palvelut ja tuotteet voidaan nähdä myyntivalttina, mutta jos niille ei ole riittävästi kysyntää, niin tuhotaan monet yritykset, jos ne pakotetaan valmistamaan asioita, joille ei ole tarvetta. Tällöin markkinat jäävät Kiinalle ja Venäjälle, jolloin pitkällä tähtäimellä ekologinen visio ei toteudu. Aihetta sivuten, Suomen luonnonvarat eivät ole kovinkaan kummoiset, joten kovinkaan montaa yritystä ei voida perustaa tänne niiden varaan. Metsäteollisuuskin alkaa kohta köhimään, kun sähköinen asiointi vähentää paperin kulutusta.

Voisi olettaa, että korkealla verotuksella saataisiin mukava yhteiskunta aikaiseksi, joka sinällään houkuttelisi sekä osaajia, että yrityksiä. Aluksi kuvittelin, että Suomi olisi keskimääräistä turvallisempi maa, mutta ainakin vuoden 2000 tilastot (PDF) eivät tällaista näkemystä tue. Ryöstöjen ja murtojen määrä saattaa olla vähäinen, mutta muu väkivalta näyttäisi olevan EU tasolla yläneljänneksessä. Muuten valvonta on kuitenkin tehokasta. Esimerkiksi elintarvikkeiden puhtaus on seikka, mitä itänaapurin hyvätuloiset arvostavat. Tässä mielessä on aika älytöntä, ettei Itä-Suomessa tarjota toisena kotimaisena venäjää, jolloin palvelun laatu nousisi, mikä houkuttelisi tänne enemmän kuluttajia.

Liikenteestä en löytänyt vertailukelpoisia tilastoja, joten en pysty arvioimaan, onko Suomi työntekijän kannalta houkutteleva paikka työmatkoja ajatellen. Logistiikan kannalta Suomi sijaitsee 'syrjässä', joten vientituotteiden tehtailulle kannattanee valita jokin markkinoita lähempänä oleva lokaatio.

Kaiken järjen mukaan täällä pitäisi olla ennätysterveitä ihmisiä, kun terveydenhuoltoon satsataan niin paljon. Pikainen haku osoittaa, että Suomi kuuluu terveyden puolesta maailman kärkeen. Tämän luulisi houkuttelevan osaajia ja toisaalta työnantajan näkökulmasta vähentävän sairauspoissaoloja.

Koulutuksen puolesta täällä ollaan maailman kärkiluokkaa, mutta kuten em. sosiaalialan esimerkki osoittaa, niin pätevyys vaatimukset, ainakin muodollisesti, saattavat olla liian korkeita. Tarvitseeko postinkantajan olla maisteri, siivojan kandi ja tiskaajan tohtori selvitäkseen töistään? Yritystoiminnan kannalta ei paljoa lämmitä, jos täällä on tuhatmäärin höttölogian tohtoreita, mikäli höttölogialle ei ole teollisuudessa tarvetta. Suomessa kovinta laatua taitavat edustaa insinöörit ja designerit kansainvälisesti vertailtuna. Muotoilijoiden kohdalla kysyntä ei tällä hetkellä vastaa tarjontaa ja Nokian vaikeudet varmasti laskevat insinöörien kysyntää lähiaikoina. Toisaalta monet Nokiasta lähtevät varmasti rupeavat toteuttamaan omia visioitaan Jollan tavoin, jolloin uusia IT-alan yrityksiä syntyy.

IT-ala kuitenkin on hyvin globaalia, joten voidaan pohtia, onko tarvetta perustaa Suomeen yritystä ja onko tarpeen jäädä Suomeen tekemään työtä alalla, johon Suomessa on hankittu koulutus. Ihmiset eivät kuitenkaan ole valtion koneen osia, vaan heillä on vapaus valita itselleen paras vaihtoehto. Mikäli asuntovelka painaa päälle, niin ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen perustaa riskialtista yritystä kaikkein hankalimpaan paikkaan.

Onko Suomi-brändin markkinointi epäonnistunut? Pitäisikö hehkuttaa enemmän sitä, että Suomessa on EU:n puhtaimmat raaka-aineet ja terveimmät työntekijät? Onko moinen EU:n direktiivien vastaista? Jollain tapaa kuitenkin pitäisi houkutella osaava työvoima Suomeen. Kun Suomessa on läjä osaajia, niin yritys on helppo perustaa, kun työvoimaa on rutkasti tarjoila. Tämä on kuitenkin muna-kana ongelma, sillä työvoima pääosin hakeutuu paikkoihin, joissa on työvoimapulaa. Suomeen tarvitaan siis teollisuuden yrityksiä luomaan kysyntää työntekijöille. Nykyinen ilmapiiri ei ole houkutteleva moiseen toimintaan.

Se, mitä Suomi eniten nyt tarvitsee on kansalaisten tietoisuuden lisäämistä talousasioihin liittyen. Tuntuu siltä, että ihan perusasioiden kanssa ollaan pahasti hukassa, varsinkin globaalilla ja pitkäaikaisuudella ajateltuna. Asioiden arvottamisen kanssa ei kyetä elämään reaalitodellisuudessa, vaan kaikki on aina kasvua, kehitystä ja lisäystä. Esimerkiksi surullisenkuuluisa Ihan tavallisia asioita-kampanja sai Arhinmäeltä ihan aiheellista kritiikkiä, mutta ratkaisuehdotukset eivät olleet kovinkaan rakentavia:

Selvitysten mukaan nuoret kaipaavat elämänsä nivelvaiheissa kasvokkaista kontaktia esimerkiksi ammatinvalinnanohjaajien, työnantajien, koulutusneuvojien ja nuorisotyöntekijöiden kanssa.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja elää maailmassa, jossa julkista sektoria voi paisuttaa loputtomiin. On kyllä totta, että syrjäytyneestä seuraa melkoiset kustannukset valtiolle, joten syrjäytymisen estäminen on tärkeä asia, mutta keinojen tulisi olla kustannustehokkaita.

Kustannustehokkuus on se, mitä julkinen sektori tällä hetkellä kaipaa. Suomessa on totuttu hyvinvointivaltiomaiseen elämään ja jokainen kriittinen kommentti tai leikkausehdotus saa huikean vastareaktion, jossa tietyt arvot liittyen ihmisten hyvinvointiin nostetaan reaalitodellisuuden yläpuolelle. Totuus kuitenkin on se, että hyvinvoinnista on nyt leikattava. Niin epämiellyttävältä kuin ajatus kuulostaakin, niin liikkuvan poliisin lakkauttaminen oli askel oikeaan suuntaan. Enempää leikkauksia poliisin toimintaan ei kuitenkaan kannata toteuttaa, sillä saadut säästöt menetetään pian harmaassa taloudessa ja entistä vihamielisempänä ilmapiirinä teollisuustoimintaa kohtaan. Toisaalta veroparatiisien käyttö ei ole niin laitonta puuhaa, etteikö sitä kannattaisi harjoittaa. Jos haluat pitää yrityksesi hengissä, niin luovat verojärjestelyt ovat oletusarvoisia.

Tämän kirjoituksen alussa mainittiin, että toimeentulotukihakemusten käsittelystä ei selvitä. Ratkaisuksi ehdotettiin väen lisäämistä. Millä tahansa muulla alalla lähtökohtaisesti ruvettaisiin pohtimaan prosessin tehostamista. Tukimallia tulisi yksinkertaistaa, jotta hakemusten käsittelyyn ei menisi niin paljoa aikaa. Osa hakijoista kärsisi tästä ja osa voittaisi. Epäoikeudenmukaista? Kyllä, mutta elämä on. Terveydenhuollon puolella ruuvia on jo väännetty melkoisesti, joten leikkauksia ja tehostamista ei paljoa enää voida harrastaa. Ratkaisuna voisi olla, että yksityisten terveyspalveluiden käyttö tehtäisiin sen verran houkuttelevaksi, että keksituloisetkin mielummin maksaisivat hoidon, ainakin osin, itse.

Ilkeältä kuulostava ratkaisu on myös se, että Suurille ikäluokille ei vain yksinkertaisesti tarjota, niin hyvää vanhusten huoltoa, mitä edeltävälle sukupolvelle (josko tuo nyt on edes mahdollista). Kun eläkeläisiä alkaa suhteessa olemaan liikaa työikäisiin nähden, niin ei voida lähteä siitä ajatuksesta, että työikäsistä puristetaan viimeisetkin mehut ulos, jotta eläkeläisten asema olisi hyvä. Asiaa pitäisi ajatella pitkällä aikavälillä ja seuraavakin sukupolvi tulisi huomioida. Tuleva sukupolvi joutuu maksamaan nykyiset velat takaisin. Mieleeni tulee taannoinen TV-lupa kampanja, jossa kaupan kassalla henkilö antaa kassahenkilölle kortin, jossa lukee 'Seuraava maksaa'. Tämä on ilkikurisen itsekästä toimintaa.

Minun työurani aikana valtionvelkaa tuskin pyritään maksamaan takaisin. Lähtökohtaisesti tulisi ajatella, että seuraavalla sukupolvella tulisi olla helpompi ja mukavampi elämä kuin edellisellä. Teknologia kehittyy ja yhteiskuntaa muokataan siihen malliin, että vähemmällä saa enemmän. Mutta ollaanko nyt tultu moisen tien päähän? Maailmassa väestönkasvu on lähtenyt käsistä ja tulevaisuudessa joudutaan varmasti pohtimaan, mistä saadaan kaikille yksilöille ravintoa. Tässä mielessä Suomessa on hyvä tilanne, kun suuressa maassa on vähän väkeä (ja paljon elinkelpoista tilaa). Suomen ei kuitenkaan kannata paisuttaa väestöään vastaamaan julkisen sektorin tarpeita, ei omalla, eikä tuontiväellä. Kun minä (ehkä) joskus pääsen eläkkeelle, niin miten ihmisarvoista tulee minun vanhustenhoito olemaan? Jos teollisuutta ei juurikaan ole ja verovaroista valtaosa menee lasten päivähoitoon samalla, kun kaikki ylimääräinen menee velkojen korkojen maksuun, niin millä rahalla minulle hommataan vaippojen vaihtaja? Todennäköisesti minun omalla rahallani, jota nyt ollaan verottamassa niin pirusti. Entäpä minun jälkikasvuni? Jos joudun käyttämään kaikki varani omaan eläkkeeseeni, niin enpä paljoa voi jälkikasvuni tarpeita tyydyttää. Perinnöksi jää vain henkilökohtainen velka. Siitäkin todennäköisesti pyritään veroittamaan.

Viren laskeskelee seuraavaa:

Jos bruttoveroaste nousee jatkuvasti prosentin vuodessa, mihin hallituksen politiikka käytännössä johtaa, vuonna 2050 kaikki on sitten ohi: veroaste on sata.

Vuonna 2051 veroaste olisi satayksi. Koko palkka menee maksuun ja lisäksi pitäisi vielä antaa verokarhulle tippiäkin.

Talouden ymmärtämättömyydestä, eritoten teollisuusyritystoiminnan kohdalla, kertoo hyvin optioiden ja bonusten järjetön parjaaminen. Kun perusduunaria potkitaan pihalle, mutta johdolle maksetaa bonusta, niin varmaan monen mieleen tulee ajatus, että törkeätä! Mietitäänpä asiaa hieman johdon ja yrityksen kannalta. Kuten edellä mainitsin, niin koulutettu ja kokenut väki ovat vapaita maan kansalaisia. Heillä on oikeus vaihtaa työpaikkaa. Kun yrityksellä alkaa mennä huonosti (monesti johdon toimista riippumatta), niin miksi henkilön enää kannattaisi olla tuollaisessa pestissä? Kun laiva alkaa upota, niin kannattaa luikkia karkuun mahdollisimman nopeasti. Osaava johtaja, jolla on kontakteja ja kokemusta, ei tule jäämään pitkäksi aikaa ilman pestiä. Toisaalta, jos on osaava johtaja, niin miksi mennä yrityksen johtoon, jos alamäki on jo hurja? Kuka haluaa mennä stressaavaan työhön, joka mahdollisesti loppuu nopeasti ja jättää epäonnistujan viitan harteille?

Yrityksen kannalta taas heikkona hetkenä johtajan vaihto ei ole ollenkaan hyvä asia. Ensinnäkin, se kertoo sijoittajille karua kieltä: edes meidän firman johtaja ei usko firmaan. Toisekseen, johtajan mukana lähtee rutkasti tietotaitoa. Uudelta johtajalta menee tovi, että pääsee edes jotenkin kärryille siitä, missä mennään ja mitä ollaan tehty. Yrityksen kannalta on siis erittäin tärkeää, että laskukaudella johtaja ei livistä karkuun.

Oma asiansa on, että kuinka suuri työssäpysymisbonuksen tulisi olla. Myöskin jatkuvat bonukset riippumatta siitä meneekö firmalla hyvin vai huonosti ovat kyseenalaisia. Eritoten valtionyrityksissä tulisi jotain kontrollia olla, sillä johdon vastuu on pienempi. Valtionyritys ei mene konkkaan, koska veronmaksajilta voidaan repiä selkänahasta lisää rahaa nostamaan tunaroitu yritys takaisin pystyyn.

Onneksi suurin osa sentää ymmärtää sen, että esimerkiksi pienemmillä paikkakunnilla, joissa koko talous rakentuu suuren tehtaan tai vastaavan toimintaan, tehtaan alasajosta seura hieman laajemmatkin vaikutukset. Jos 400 työntekijää pistetään pellolle, niin kulutus kunnassa laskee roimasti. Ravintolat, parturit, autokorjaamot ja muut pienyrittäjät joutuvat tiukoille. Kunnan verotulot laskevat monta pykälää ja tällöin terveydenhuolto, sosiaalitoimet, koulutus ja moni muu kärsii. Heikko koulutus ja epäonnistuneet sosiaalitoimet taas lisäävät syrjäytymistä, mikä ei varmastikaan ollut alkuperäinen tarkoitus julkisen sektorin paisuttelussa.

Näin kunnallisvaalien lähestyessä ihmisissä lisääntyy kaikki-mulle-heti-nyt-ajattelu samassa suhteessa, kuin poliitikolta tulee lupauksia. Harvassa taitaa olla ne poliitikot, jotka lupaavat parantaa kunnan taloutta nostamalla teollisuuden houkuttelevuutta julkisen sektorin kustannuksella. Aika turha on sättiä kreikkalaisia asioiden sössimisestä, jos itse ei sen parempaan pysty.

-PYO