maanantai 28. joulukuuta 2009

Työtön avustaja

Pohdiskelin tässä kuinka paljon aikaa menee töissä paperin pyörittelyyn, työtuntien kirjaamiseen, yksinkertaisten asioiden rautalangasta vääntämiseen sähköpostitse, printtaamiseen, ohjelmien asenteluun ja muuhun sellaiseen. Olisi mukava, jos olisi joku henkilökohtainen avustaja hoitamassa nämä hommat, kuten kansanedustajilla.

Saisinkohan valtionavustusta, jos palkkaisin yhden pitkäaikaistyöttömän puuhastelemaan näitä hommia puolestani? Minä voisin tällöin keskittyä täysillä omaan työhöni ja työtön saisi elämäänsä vähän rytmiä, työkokemusta ja arvostusta.

torstai 19. marraskuuta 2009

EU:n virastot ja pestit

Taas menee tärkeä EU-virka ohi Suomalaisilta. Suomi on EU:n mallioppilas, mutta silti mitään kiitosta ei kuulu. Toki ne tahot, jotka rikkovat säännöstöjä joutuvat siitä maksamaan, mutta kukahan nekin rahat lopulta maksavat? Nettomaksajat, kuten Suomi. Älytöntä! Mielestäni EU:n virasto- & pestipolitiikka pitäisi uusia. Puljut ja pallit kuuluvat niille, jotka elävät EU:n ehdoilla. Jokaisesta sääntörikkomuksesta tulisi saada miinuspisteitä ja sitten asetetaan valtiot listaan pisteiden mukaan. Listan pohjalta ei luonnollisesti mitään voisi saada.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Maahanmuuttovastaisuus on rikollista

Sisäministeri Holmlund piti poliisipäällystöpäivillä puheen. Puhe on huolella kirjoitettu ja edustaa siis ministerin virallista kantaa. Puheessa hän sanoi näin:
Turvallisuusviranomaisten kannalta keskeinen haaste on maahanmuuttovastaisuuden vähentäminen ja rasismirikosten ennaltaehkäisy.

Maahanmuuttovastaisuus on siis poliittinen ideologia, kuten yksityisautoiluvastaisuus, ydinvoimavastaisuus tai alkoholivastaisuus. Poliittisen ideologian kannattaminen ei ole rikos. Siihen saattaa liittyä rikollisia toimintoja (esim. autoihin kohdistuva ilkivalta), mutta ideologia itsessään ei ole Suomessa rikos. Poliisille asetetaankin tehtäväksi vähentää yhtä poliittista ideologiaa, tässä tapauksessa maahanmuuttovastaisuus.

Poliisin tehtäviin kuuluu lain ja järjestyksen ylläpitäminen, ei tiettyjen ideologioiden vähentäminen. Poliisilla on muutamia erityisoikeuksia koskien esimerkiksi voimankäyttöä. Koska poliisille on suotu nämä oikeudet, poliisin toimia tulee valvoa, etteivät poliisit käytä oikeuksiaan väärin, esim. kansalaisia vastaan. Tästä valvonnasta vastaa viime kädessä sisäministeri. Kansalaiset sallivat poliisin erityisoikeudet, koska niitä tarvitaan turvallisuuden ylläpitämiseksi. Nyt näitä eritysoikeuksia tullaan käyttämään tietyn poliittisen ideologian omaavien henkilöiden hiljentämiseksi.

Demokratiaan kuuluu, että asioista saa olla mitä mieltä haluaa. Jos ei löydy yhteisymmärrystä jonkin asian suhteen, niin äänestetään. Demokratiaan ei kuulu, että yhteisymmärryksen puuttuessa erimieltä oleva osapuoli poistetaan. Tämä kuuluu diktatuuriin ja mafiakulttuuriin. Don Holmlund esittääkin nyt, että on aika hiljentää tietyt henkilöt. Maahanmuuttovastaisuudesta on tullut rikos.

Tänään kyseessä on maahanmuuttovastaisuus, mutta mitä huomenna?

-PYO

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

YLE ja mediamaksu

Kuun alussa yritin etsiä YLEn sivuilta materiaalia, mutta eipä löytynyt. Tästä tuohtuneena lähetin heille palautetta.
Hei,

1012 joudun maksamaan teille suojelurahaa. Toivon todellakin, että televisiota omaamattomana henkilönä saan vastinetta tälle pelottelurahalle. Tällä hetkelllä ainakin nettitarjontanne vaikuttaa kuluttajalle epäystävälliselle ja kovin niukalle. Toivon todellakin, että avaatte arkistonne ja tuotte tuotantonne HELPOSTI käyttäjille nautittavaksi em. mainittuun päivämäärää mennessä.

Pikaista parannusta odotellen,
PYO


Vaikka viestini sävy oli melkoisen uhkaileva, niin ystävällisesti he vastasivat viestiin. Herra L kirjoittaa:

Terve!

Kiitos viestistäsi!

Ymmärrän sellaisten ihmisten ärtymyksen, jotka eivät käytä YLEn palveluja. Tätä hommaa kannattaa ajatella niin, että kyseisellä maksulla rahoitetaan YLEn julkisen palvelun toiminta, eli samaan tyyliin kuin esim. julkiseen terveydenhuoltoon kerätään rahaa veroilla. Jokainen maksaa veroa, josta osa menee julkisiin terveyspalveluihin, vaikka ei ikinä käyttäisi niitä. YLEn julkiseen palveluun kuuluu esimerkiksi opetukselliset, sivistykselliset ja kulttuuria vahvistavat tehtävät. Muitakin on...
Lisätietoa voi lukea täältä:
http://yle.fi/yleista/ylen_julkinen_palvelu.shtml

Tämän julkisen palvelun roolin määrää YLElle laki, joka ja YLEn rahoitusmallista ja viime kädessä muustakin toiminnasta päättää eduskunta (eli suomalaisten valitsemat kansanedustajat). Hallitus ja eduskunta siis myös päättävät tavan, jolla rahoitus kerätään. Ilmeisesti esimerkiksi maksukorttiajattelu ei ole ollut riittävän hyvä malli asian valmistelijoiden tai päättäjien mielestä (kummassakaan porukassa ei ole istunut YLEn omaa väkeä yhtään naamaa).

Näyttää siis, että hallitus(puolueet) eivät halua maksukortteja käyttöön vaan ovat sopineet muunlaisista käytännöistä.
http://www.lvm.fi/web/fi/uutinen/view/916830

Tässä siis on oleellista ymmärtää se, että YLE itse ei ole ollut eikä tule olemaan päättämässä tavasta, jolla YLEn rahoitus kerätään. YLE ei edes voi päättää kuinka paljon rahaa kerätään (vaikka toki voi esittää toiveita päättäjille). YLE ei päätä edes olemassaolostaan itse. Se päätetään Arkadianmäellä.

Eli periaatteessa, vaikka en halua piiloutua esim. päättäjien selän taakse, niin on melkein pakko todeta, että kritiikki YLEn rahoitustapaa vastaan tulee hieman väärään osoitteeseen tullessaan tänne Pasilaan. Sen kritiikin kuuluisi mennä tahoille, jotka oikeasti ovat olleet suunnittelemassa ja päättämässä yleisradiomaksusta (tai mediamaksusta).

Toinen asia: olet aivan oikeassa, että YLEn suuret arkistot pitäisi saada entistä paremmin hyödynnettyä. Valitettavasti ongelma ovat tekijänoikeudet. Ne ovat monimutkainen vyyhti ja niitä ei voi ohittaa.

Yst. terv.
Petri L
YLE Viestintä


Vaikka kritiikkini koski YLEn heikkoja palveluita, niin silti sain näemmä kopion mediamaksun puolustelusta ja käsien pesusta. Ilmeisesti YLE on saanut enemmänkin negatiivista palautetta aiheeseen liittyen. Aika moista puuroa, mutta tarkastellaan nyt muutamaa kohtaa tarkemmin.

Jokainen maksaa veroa, josta osa menee julkisiin terveyspalveluihin, vaikka ei ikinä käyttäisi niitä.


Totta. En kyllä millään keksi, kuinka suomalainen voisi välttää terveyspalveluiden käytön. Syntyminen, neuvola, rokotteet jne. kuuluvat julkisiin terveyspalveluihin. Kättä voidaan toki vääntää sen suhteen, ettei suomalainen lapsena maksa itse noista palveluista, vaan vasta jälkikäteen liittyessään työelämään. Joka tapauksessa vertaus mielestäni hieman ontuu.

YLEn julkiseen palveluun kuuluu esimerkiksi opetukselliset, sivistykselliset ja kulttuuria vahvistavat tehtävät.


Eli, kun telkkaria en omista on opintoni ja sivistys vaillinaiset. Kulttuurillisestikin olen kuollut. Kieltämättä olen hieman pihalla, jos joku jossain kysyy, että seuraanko sitä tai tätä ohjelmaa. "Mistä näitä senttejä tulee?" -tyyppiset lausahdukset ovat minulle kummallisia, kun en aiheeseen liittyvää mainosta ole koskaan nähnyt. Lööppilehtien BB-Matti ja Idols-Maija ovat minulle täysin tuntemattomia. Tosin mainoksia, isoveljeä tai idoleita ei YLEn kanavilta näe.

Toinen asia: olet aivan oikeassa, että YLEn suuret arkistot pitäisi saada entistä paremmin hyödynnettyä. Valitettavasti ongelma ovat tekijänoikeudet. Ne ovat monimutkainen vyyhti ja niitä ei voi ohittaa.


Vuodatuksen jälkeen saan vastinetta valitukseeni. Kuluttajana olen oikeassa, mutta ei ole palveluntarjoajan vastuulla tuottaa minulle kunnon palvelua, koska tekijänoikeudet ovat monimutkainen vyyhti ja niitä ei voi ohittaa. Ymmärtääkseni YLE on rahoittanut melkoisen monia ohjelmia. Eikö heillä ole kuitenkaan oikeuksia niihin? Toivottavasti tulevaisuudessa YLE sopii esitysoikeutensa hyvin tarkkaan, että materiaalia saisi vastaavaisuudessa nettiin ja muihinkin mediavälineisiin. Miksiköhän L ei antanut yhtään konkreetista esimerkkiä, miten tekijänoikeudet hankaloittavat ohjelmien nettiin laittoa.

Ja tosiaan kuluttajaepäystävällisyys ja vaikeakäyttöisyys johtuu ilmeisesti mediamaksulaista ja tekijänoikeuksista...

-PYO

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Eduskuntamenot

Eduskunnan urheilukassasta on nyysitty 70 000 euroa. Syy: kukaan ei vaivautunut kiinnittämään huomiota, miten eduskunnan virkistystoimien rahoja käytetään. Urheiluun käytetään 60 000e vuodessa. Erinäisiä kerhoja eduskunnalla useita kymmeniä.

Suomi on melkoisen byrokraattinen maa. Joka käänteessä saa täytellä lomakkeita. Itse olen sattumoisin ollut valtiolla töissä. Virkamieheltä vaaditaan selvitys vähän milloin mistäkin. Työtunnit kirjataan, matkoista tehdään tarkka laskutus jne. Usein työtehtäviin liittyviä kuluja joutuu maksamaan omasta pussistaan. Joko siksi, ettei niitä korvata tai siksi, että korvausprosessi on tuskallisen monimutkainen.

Täten kovasti ihmettelen, miten on mahdollista, että joku onnistuu vetämään välistä yli vuoden budjettirahat. Miksi kansanedustajistolaitoksella ei olla kiinnostuttu valtion työntekijöiden menoista? Edustajille annetaan tonni juokseviin kuluihin ja kortti taksisurffailuun, sekä kauempana asuvat saavat työmatkakorvauksia. Varmasti on monia rahareikiä, joista tavallinen kansalainen ei voi olla tietoinen.

En ole koskaan ollut kansanedustajana, joten en tiedä tarkalleen minkälaista se työ on. Olen kuitenkin läheltä seurannut virkamiehiä, joilla on viikottain 40+ tuntia ohjelmaa (tapaamisia, kokouksia, koulutustuokioita ja muuta tärkeää menoa), siis koko viikon täydeltä. Tämän lisäksi on kotimaan- ja ulkomaanmatkoja, sekä monia asioita joita joutuu vapaa-ajallaan hoitamaan. Puolen tunnin tapaaminenkin saattaa mennä kahden kuukauden päähän tai se joudutaan pitämään kuudelta aamulla. Eli tiedän kyllä, minkälaista on kiireellinen ja tärkeä tietotyö.

Mikä ero tässä on kansanedustajan työhön? Eipä juuri mikään muu kuin, että kansanedustajat voivat rällästää huoletta miten haluavat. Muilla paikoilla aina pyritään halvimpaan vaihtoehtoon, oli kyse miten tärkeästä asiasta tahansa. Jostain syystä kansanedustajat ovat tasa-arvoisempia kuin muut valtion työntekijät. Johtuuko kenties siitä, että he saavat päättää oman palkkansa tai heitä ei voi noin vain panna pois virastaan? Vaiko siitä, että heidän kesälomansa kestää noin kolme kuukautta!?

Oli miten oli, kansanedustajat ovat kiireisiä ihmisiä. Heillä sen verta kiire milloin mihinkin kissanristiäisiin, etteivät millään kerkeä olemaan työpaikallaan. On totta, että osa varmasti tekee töitä työhuoneessaan tai kotonaan, mutta yllättävän monet istuvat jos missäkin johtokunnassa. Eikö kansanedustajan palkka(5860e/kk) muka ole sen väärti, että töitä voisi tehdä täysipäiväisesti? Eikö äänestyksessä läpipääsy esitä sellaista luottamusta, että tulisi ajatella kansan parasta sen sijaan, että yritettäisiin pelata vain omaan pussiin?

Ohimennen on muuten pakko ihmetellä tätä: "Perustelujen mukaan palkankorotuksiin vaikutti syksyn työmarkkinaneuvottelut ja kansalaisten ansiotason nousu. Edellisen kerran kansanedustajien palkkoja nostettiin vuosi sitten." Näin siis viime vuoden alussa. Ja toissa vuoden alussa: "Korkeakouluopiskelijoiden opintorahaa ei ole korotettu 14 vuoteen, toisen asteen opintorahaa ei ole korotettu 12 vuoteen." Näkee hyvin, kuka saa korottaa omia tulojaan.

Takaisin aiheeseen. Helsingin Sanomien keskustelussa on letkautettu, että kansa valitsee kaltaisensa. Ehkäpä siksi niin moni jättää äänesteämättä. "Veijarit" sinne pääsevät kuitenkin ratsastamaan suomalaisten verorahoilla. Alla mielikuvituksellinen vertauskuva, jos moinen meininki toimisi myös muualla.

Keijo Keskiverto on Väkiviinatehtaan kehityspäällikkö. Siihen hommaan hän pääsi serkkunsa avulla. Hän on matkustellut aktiivisesti Koskenkorvalle työtehtäviensä nimissä, vaikkei hällä sinne mitään asiaa ole ollutkaan. Lisäksi hän on käyttänyt taksia aktiivisesti myös vapaa-aikanaan, erityisesti baarireissujen yhteydessä. Juokseviin kuluihin Keijolla menee tasan tonni kuussa, joista ehkä noin 30 euroa ei päädy suoraan hänen omalle tililleen. Keijo asuu virallisesti Ahvenanmaalla, mutta tulee toimistolleen (silloin, kun huvittaa) Kallion kolmiostaan. Viime vuonna Keijo varasti töistä, valehteli esimiehelle, laiminlöi alaisiaan, ulkoisti ATK-tuen veljensä firmalle ja osti "kehityspäällikön" käyttöön uuden auton. Kaikki tuli ilmi, mutta Keijoa ei voida erottaa, koska hänellä on vielä 3 vuotta sopimusta jäljellä. Lisäksi Keijo on tehnyt vaikka mitä vilunkia, mutta ne eivät ole vielä tulleet julki. Tällä hetkellä Keijo ei ole töissä, koska hän on Lasivalmistamo oy:n kevätjuhlissa johtohenkilökunnan roolissa. Sen jälkeen hän onkin palkallisella kesälomalla seuraavat kolme kuukautta.


Kuulostaako täysin absurdilta? Tällainen on jokapäiväistä omassa eduskunnassamme. Jostain syystä en jaksa kirjoittaa riviäkään vaalirahasotkuista.

-PYO
ps. Irwin Goodmanin laulun sanoitukset ovat ajattomat

tiistai 1. syyskuuta 2009

Sananvapaudesta

Tuon tuostakin saa nähdä kuinka keskustelut alkavat tyyliin "Olen kyllä sananvapauden kannalla, mutta..." jonka jälkeen aletaan nakertamaan sanavapautta perustuksia myöten. Sananvapaus siis tarkoittaa sitä, että kuka tahansa saa sanoa mitä tahansa. Siis ihan mitä tahansa! Otanpa tässä käsittelyyn muutaman aspektin, jonka perusteella sananvapautta mukamas voitaisiin rajoittaa.

Oletko kenties sitä mieltä, että puolitotuuksia, valheita tai panettelua ei saisi sanoa? Totuudessa on se huono puoli, että se on usein subjektiivinen käsitys. Otetaanpa esimerkiksi ikivanha kysymys "Jos metsässä kaatuu puu, eikä kukaan ole sitä todistamassa, niin kuuluuko siitä ääni?" Fysikaalisten ilmiöiden perusteella voitaisiin sanoa, että tapahtuma luo ääniaaltoja. Joten, jos sanoisin, että ei kuulu, niin valehtelisin. Tosin tätä ei voida todistaa, joten valehtelu perustuisi edellisiin havaintoihin. Jos pidän jotain totena ja faktana, niin oletettavasti minulla on lupa se sanoa, vaikka sillä olisi minkälaiset vaikutukset.

Toisena esimerkkinä käytettäköön jotakin viiniä. Jos sanoisin, että kyseinen viini maistuu karvaalta, mutta muut olisivat sitä mieltä, että tämä ei pidä paikkaansa, valehtilisinko? Makuasioista tunnetusti ei voida kiistellä. Viinivalmistajana kyllä loukkaantuisin, jos joku moittisi viiniäni karvaaksi. Kenen totuus on tässä oikea? Asiantuntijan, valmistajan, yksittäisen maistajan vaiko enemmistön?

Jos pohtisin kirjoituksessani, että järveen hyppiminen pää edellä saattaisi olla mukavaa, mutta todennäistä olisi, että pää osuu pinnan alla piilevään kiveen ja joku älykääpiö sitä päättäisi sitten testata, olisinko teosta vastuussa? Minun kirjoitushan motivoi häntä käyttäytymään typerästi. Suoraa en asiaa kieltänyt, mutta toisaalta en siihen kehoittanutkaan. Riippuuko kirjoitukseni vaikutusvalta yleisökunnasta tai mediasta? Onko minulla kirjoittajana vastuu tulkita kuulijakuntani?

Pehmeissä tieteissä usein joudutaan yleistetään, sillä esimerkiksi psykologiset ilmiöt eivät aivan kaikkien kohdalla esiinny samalla tavalla. Virhemarginaali huomioidaan ja kontrolliryhmien avulla tutkitaan esiintyykö ilmiö tarpeeksi vahvana. Ylimääräisen muuttujat pyritään varioimaan, etteivät ne vaikuttaisi tutkimukseen. Jotta tulokset olisivat luotettavia tarvitaan muuttujien varioimiseen ja kontrolliryhmään julmettu määrä koehenkilöitä. Yksityisellä henkilöllä on harvemmin resursseja järjestää tämänkaltaisia tutkimuksia. Tällöin hän joutuu tekemään epätieteellisempiä arvioita, lähinnä MuTu-menetelmällä ja tukemaan näkemyksiään erilaisilla tilastoilla. Tämän jälkeen arvion lukija voinee itse päätellä arvion uskottavuuden. Mikäli arvio tukee lukijan havaintoja, niin lukija voi omassa kehyksessään pitää arviota totena. Mikäli lukija kokee arvion ristiriitaiseksi, niin hän voinee etsiä päättelyketjusta aukkoja. Oliko jokin muuttuja jäänyt huomioimatta, oliko kontrolliryhmä liian pieni, oliko ilmiö liian heikko ja niin edelleen.

Asia ei ole siis täysin suoraviivainen. Etukäteen on mahdotonta tietää kuulijakunnan reaktiota sanomaan. Ennakkosensuuri on siis vaikeaa. Onko hyvä pelata varman päälle ja jättää potentiaalisesti arka, mutta mielenkiintoinen havainto sanomatta? Saako omasta mielestä totta olevia asioita ilmaista, jos joku toinen kokee ne epätodeksi? Missä määrin voidaan sanojalta vaatia ymmärrystä eri ryhmistä, jotta mahdolliset loukkaukset voitaisiin etukäteen jättää sanomatta?

Sanottua ei sanomattomaksi saa. Tämä on fakta, niin kauan kuin aika kulkee eteenpäin. Jos henkilöllä ei ole kykyä ennakkosensuroida sanomisiaan, niin häntä ei voida myöskään rankaista jälkikäteen mahdollisista sanomisista. Jotta henkilöä voitaisiin rangaista esimerkiksi loukkauksesta, tulisi ensin osoittaa, että henkilö on ollut täysin kykenevä ymmärtäämään loukkaavan merkityksen ja hänellä on ollut mahdollisuus sensuroida omat sanomisensa. Miten tällaista voidaan todistaa? Voidaanko kommunikoinnissa taas lähteä siitä ajatuksesta, että mikä tahansa lausahdus saattaa olla loukkaava ja ennen sen lausumista kannattaa varmistaa kuulijakunnalta, mikä on sopivaa? Mielestäni ei voida, varsinkaan jos kyseinen kuulijakunta on yhtään laajempi kuin pari ystävää.

Useimmat ovat valmiita vetämään sananvapauteen tiettyjä rajoja. Rajaamiseen kuitenkin liittyy ongelmia, joita yllä on mainittu. Suomen laissakin on muutamia rajoituksia, kuten uskonnonrauha ja kansanryhmän kiihottaminen. Vaikeaksi asian tekee tulkinnanvapaus. Esimerkiksi, mitkä tieteelliset faktat ovat ristiriidassa minkäkin uskonnon kanssa? Saako viinistä sanoa oman rehellisen mielipiteensä, mutta jostain toisesta asiasta ei? Kuka päättää ja millä perustein, mitä on sallittua sanoa ja mitä ei? Poliittinen eliittikö?

Fiksuimmat varmasti ymmärtävät, mitä siitä seuraa, jos esivalta päättää, minkälaisia mielipiteitä saa ilmaista ja minkälaisia ei. Viestin ilmaisutapa toki vaikuttaa sisällön perillemenoon, mutta käsittelen sitä aihetta joskus toiste.

-PYO

tiistai 25. elokuuta 2009

Lapsipornosensuuri

Minä kuulun niihin onnellisiin, jotka istuvat poliisin estolistan takana. Näin ollen en pääse mm. sensuurista kertovalle sivulle. Hommassahan on kyse siis siitä, että salaiselle listalle on kerätty joukko nettiosoitteita, joissa ainakin osassa on sisältönä lapsipornoa.

Minä, kuten varmasti valtaosa lukijoista, pidän lasten hyväksikäyttöä erittäin törkeänä käytöksenä. En tuomitse ihmisiä, jotka ovat mieleltään sairaita, mutta tuomitsen ihmiset, jotka käyttäytyvät (tai yrittävät käyttäytyä) sairautensa takia yhteiskuntakelvottomasti. En siis millään tavalla puolusta pedofiliaa, mutta tämä sensuurikäytäntö on yhtä viallinen kuin renkaaton polkupyörä.

1) Sensuuri on operaattorin kannalta vapaaehtoista. Eli, kun minulla on operaattori X, istun sensuurin takana. Kun naapurillani on operaattori Y, hän ei istu. Ts. jos olisin pedofiili, kiertäisin sensuurin vaihtamalla operaattoria.

2) Sensuuri on ainakin jossain määrin automaattista, joten listalle saattaa joutua sivuja, jotka sinne eivät kuulu. Tästä seuraa täysin laillisen materiaalin ylläpitäjälle jokseenkin raskas valitusprosessi.

3) Kaikkia sivuja ei käytännössä kuitenkaan voida sensuroida, joten tietoisesti kyseistä materiaalia etsivä varmastikin osaa sitä löytää. Toisaalta sellainen henkilö, joka ei kyseistä materiaalia halua nähdä, voi siihen silti vahingossa törmätä.

4) Lapsiporno ei ole aina yksiselitteistä. Onko sukulaislasten kylpykuvat lapsipornoa? Onko kaula-aukkoaan korostava teinitytön omakuva lapsipornoa? Riittääkö, että kuvan henkilö näyttää alaikäiseltä, vai pitääkö tämä varmistaa? Missä menee sukupuolisiveettömyyden raja? Asennoissa, vaatetuksessa vaiko kenties yleisasetelmassa?

5) Sensurisoinnin yhteydessä ei pyritä millään tapaa saattamaan julkaisijaa syytteeseen. Lapsipornokuvien julkaisija voi siis ponkaista pystyyn uuden sivuston ja laittaa saman sisällön sinne niin monta kertaa kuin vain on tarvis. (En tiedä, ovatko kyseiset sivustot yleensä maksullisia, mutta epäilen, ettei tästä kuitenkaan seuraa niin pahaa taloudellista lisäkuormaa, että julkaisija menisi konkurssiin).

6) Kuvissa esiintyvät hyväksikäytetyt lapset eivät hyödy tilanteesta mitenkään! Se, että kuvat ovat poissa näkyvistä ei muuta tilanntetta heidän kannalta ollenkaan. Heitä on hyväksikäytetty ja he eivät saa mitään tukea. Myöskään hyväksikäyttäjälle ei seuraa mitään sanktioita, vaan hän voi jatkaa toimiaan aivan normaalisti.

Tällä on saavutettu tasan se, että tehdään jotain näennällistä. Toimia on vaadittu ja ne ovat tässä. Kukkahattutädit voivat taas iloita, kun iso paha internet on jälleen kerran nujerrettu. Valitettavasti nämä kiihkoilijat eivät tajua internetin toiminnasta edes puolen bitin vertaa, joten toiminta ei ym. kohtien perusteella poista itse ongelmaa. Jos joku mukisee jotain ratkaisun tuomista lisäongelmista (Esim. kustannukset), niin tällainen henkilö on helppo leimata pedofilian kannattajaksi. Ja tuskinpa pedofiliaa kannattaa kukaan muu kuin pedofiili itse. Ja moisia sairaita yksilöitä ei tietenkään pidä kuunnella.

Tällaista kuuluu elämäämme tällä hetkellä. Saas nähdä, mitä seuraavaksi halutaan sensuurin taakse. Kopiosuojauksista keskustelu on jo laitonta Suomessa, pomminteko-ohjeiden julkaiseminen on kielletty USA:ssa, Kiinassa sensuurin takana on mm. Youtube, RAY haluaisi netin rahapelit sensuurin taakse, Muhammed-pilakuvien julkaisusta nousi melkoinen jupakka ja vastaavanlaisia esimerkkejä löytyy viime vuosilta vaikka millä mitalla. Ketä sensuuri hyödyttää, ketä haittaa ja millä kustannuksin?

-PYO

ps. Estetty.fi osaa näppärästi kiertää sensuurin, jos ei halua tämän takia vaihtaa internetoperaattoriaan.