keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Testi ja esittely

Tämän kirjoituksen tarkoitus on lähinnä toimia testinä tulevien tekstien julkaisulle.

Pitkään olen harkinnut, että aloittaisin blogin pitämisen. Lueskeltuani tänään erinäisiä blogeja ja kommentteja totesin, että nyt pistän projektin eteenpäin. Enää en pyörittele ajatuksiani vain mielessäni, vaan jaan niitä eteenpäin.

Tässä blogissa tulen sen nimen mukaisesti käsittelemään jokseenkin arvelluttavaa materiaalia politiikkaan liittyen. Tarkoitukseni on lähinnä heitellä ilmaan ajatuksia ja herätellä 'nukkuvia' ihmisiä. Aikomuksenani ei ole testata laillisuuden rajoja tai ruveta vainoamaan ketään tiettyä yksittäistä tahoa (poislukien ministerit ja vastaavat). En toivo, enkä halua persoonalleni mitään julkisuutta, mutta unelmoin, että kirjoitukseni aktivoivat edes joitakuita ajattelemaan.

Innostukseni mukaan aion kirjoitella poliittisesta aktiivisuudesta, vaikuttamisesta ja kannanottojen muodostamisesta. Itseäni ei niinkään kiinnosta, onko joku asiasta mieltä X vai Y, jos hänen perustelunsa ovat kunnossa. Lisäksi arvostan henkilön mielipidettä huomattavasti enemmän, jos hän kykenee esittämään kantansa validisti, uskottavasti ja muutenkin sivistyneesti. Tulen myös heittämään erinäisiä kommentteja aiheisiin, jotka koen mielenkiintoisiksi.

Kirjoitustyylini tulee olemaan naseva, joskin pelkään, että ajatukseni rönsyilevät sinne tänne. Huumoria tulen viljelemään niin paljon kuin mahdollista ja oletan, että lukija on siunattu sellaisella aivokapasiteetilla, että hän kykenee erottamaan kokonaiskuvan tekstistä, eikä tartu vain tiettyyn yksityiskohtaan. Pyrin oikolukemaan tekstini ainakin kertaalleen ja pahoittelen jo tässä vaiheessa mahdollisia kirjoitusvirheitä. Kuten moni muukaan, minäkään en tee tätä työkseni, joten kovin aktiivisesti en tule kirjoituksia tuottamaan tai kommentteja lukemaan. Toivon silti, että ainakin näin alkuvaiheissa jokainen lukija heittää edes pienen kommentin, mikäli tekstin jaksaa loppuun asti lukea.

-PYO

Ei kommentteja: