Käteiset Himaan -tutkimus

Longplay julkaisi tässä taannoin artikkelin, jossa kritisoitiin Filosofi Pekka Himasen tieteellisiä meriittejä, sekä tulevaisuusselonteon hankintapäätösmenettelyä. Hankintapäätös oli sillä tavalla erikoinen, että hanke-ehdotuksia ei kilpailutettu. Pääministeri Jyrki Katainen oli takapääpiruna hankkeen tilaamisessa ja veronmaksajien pussista tilaukseen käytettiin 700 000 euroa. Elokuussa valtioneuvoston kommentti oli seuraavanlainen:

Hankintailmoituksessa perustellaan, ettei tutkimushanketta ollut syytä kilpailuttaa, sillä hyöty siitä ei koidu pelkästään hankintayksikölle, vaan kaikille osapuolille.

Mitä enemmän asiaa on vatvottu, sitä enemmän epäselvyyksiä on tullut vastaan. Viime viikolla valtioneuvoston tiedottessa todettiin seuraavaa:

Valtioneuvoston kanslia katsoo, ettei tutkimushanke kuulu hankintalain soveltamisalaan eikä sitä siksi ole ole ollut tarve kilpailuttaa hankintalaissa säädetyssä järjestyksessä.

Kaiken kukkuraksi valtioneuvoston pääsihteeri Pekka Lindroos laukoo:

Huvittavaa, että asia on jälleen nostettu esille. Haaveeni olisi, että puhuttaisiin mieluummin Suomen tulevaisuudesta, jossa on vielä paljon tekemistä.

En millään näe, mikä tässä on nyt niin huvittavaa. Suomen tulevaisuudesta puhumisen voisi vaikka aloittaa tämänkaltaisista epäselvistä korruption siemenistä. Aloitetaan kuitenkin tieteentekemisestä yleensä.

Tiedettä on karkeasti ottaen kahdenlaista: havaintoihin perustuvaa ja päätelmiin perustuvaa. Ensimmäisessä tapauksessa tutkija tekee havaintoja (ts. mittauksia) ja tekee niistä päätelmiä. Toisessa tapauksessa aiemmista päätelmistä tehdään uusia päätelmiä esim. yhdistelemällä kaksi päätelmää.

Vertaisarvioinnissa joukko alan asiantuntijoita arvioi toisten tekemää tutkimusta. Mikäli tutkimus läpäisee seulan, niin se voidaan julkaista. Usein kuitenkin arvioijat tekevät parannusehdotuksia ja tutkimus julkaistaan vasta, kun se on korjattu. Arvion tekee usein 2-3 henkeä ja he arvioivat lähinnä kolmen mittarin kautta. 1. Tuottaako tutkimus uutta tietoa ja onko tutkimus kiintoisa/hyödyllinen? 2. Onko tulokset uskottavia ja oikein johdettuja? 3. Onko raportointi riittävän selkeää, perinpohjaista ja itsekriittistä?

Oman kokemuksen mukaan arvioijat eivät kuitenkaan välttämättä ole aina juuri kyseisen teeman asiantuntijoita, vaikka alan hallitsisivatkin. Arvioijien kommentit eroavat välillä kuin yö ja päivä. Toinen saattaa lytätä tutkimuksen, kun toinen sitä ylistää. Kaiken kukkuraksi itsestä tuntuu siltä, ettei kumpikaan oikein ymmärtänyt, mistä tutkimuksessa on kyse. Kritiikistä huolimatta vertaisarviointia käytetään tieteentekemisessä aktiivisesti.

Eri julkaisufoorumeilla on erilaiset arviointikriteerit ja laadukasta tiedettä pyritäänkin julkaisemaan laadukkailla foorumeilla. Tämän lisäksi eräs tieteen laadun mittari on julkaisuihin tehdyt viittaukset. Mitä enemmän tutkimukseen on viitattu sitä merkittävämpi se on.

Filosofi Esa Saarinen puolustaa Himasta. Saarinen toteaa suoraan, ettei Himasella todellakaan ole (paljoa) vertaisarvioituja artikkeleita. Saarinen kuitenkin toteaa, ettei niitä tarvita, jos julkaisuihin viitataan muuten. Himasen Hakkerietiikka-kirjaan onkin viitattu paljon. Filosofi Jukka Hankamäki on Saarisen kanssa osin samoilla linjoilla.

Jokainen referéen asemassa oleva henkilö on automaattisesti internatsi, sillä kyseiseen asemaan päätyäkseen on kannatettava näkemystä, jonka mukaisesti filosofia pitää alistaa kansainvälisille julkaisuihanteille ja angloamerikkalaiselle kieli-imperialismille.

Itse en tarvitse kansainvälistä vertaisarviointia mihinkään, sillä kansainvälinen tiedeyhteisö on juuri sellainen niittosilppuri, jonka tuottama rehu soveltuu vain mokuttajien nautittavaksi tai suoraan kompostoitavaksi.

Kun kyseessä on ns. pehmeät tieteet, niin on suurena riskinä, että tieteellisten tulosten sekaan eksyy joukko omia mielipiteitä, joilla ei ole pohjaa. Olen pitkään epäillyt, että Suomessa tiettyjen alojen kohdalla tieteellinen piiri on pieni. Jos merkittävissä asemassa olevat edustavat tiettyä aatemaailmaa, niin kriittisiä tuloksia voi olla hyvinkin vaikea saada läpi. Tässä mielessä arvostan kansainvälisiä julkaisuja, koska niihin ei mahdu niin paljoa subjektiivisuutta. Tosin, kuten Hankamäki yllä toteaa, ei kansainvälistä tiedeyhteisöä (jostain syystä) kiinnosta pienen kummallista kieltä puhuvan maan asiat.

Kansainvälisiä julkaisukanavia on kuitenkin älyttömän monta. Jos uraa tekevä tutkija (ei siis vain harrastelija) ei saa minnekään vertailusta läpi yhtään tutkimustaan, niin kyllä se mielestäni kielii jostain. En todellakaan vaadi, että asiantuntijalla pitäisi olla aina vertaisarvioitua tutkimustulosta jokaisen kommenttinsa tueksi, mutta aika heikolla tieteellisellä pohjalla ollaan, jos omien aatosten tukena ei ole mitään, mikä läpäisee tieteellisen seulan. Epätieteellistä sylttyähän voi kuka tahansa suoltaa mielipiteidensä pohjalta. Kuten Panu Raatikainen toteaa, tieteellisyyttä ei voida mitata vain viittausten määrällä.

Nythän on kuitenkin niin, että se, miten paljon julkaisuun viitataan, ei tietenkään kerro mitään julkaisun tieteellisyydestä. Esimerkiksi Tolkienin Taru sormusten herrasta saa melkein 1000 viittausta, ja esim. Hitlerin Taisteluni yli 1600 viittausta. Saarisen logiikalla ne ilmeisesti sitten ovat  varsinaista huipputason tieteellistä tutkimusta...

Arvostan kyllä pehmeitä tieteitä suuresti, ainakin niin kauan, kun tiedettä tehdään tieteenä, eikä esim. propagandana. Ihastelen antiikin Kreikan filosofeja, jotka pohtivat oikeasti mielenkiintoisia asioita ja suurella taidolla (vaikkakin monet asiat pääteltiin ihan päin honkia). Ajattelu oli jossain määrin systemaattista ja useat filosofit olivat huippuasiantuntijoita myös esim. matematiikan alalla. Mel Brooksin Mieletön Maailman Historia -elokuvassa lavafilosofiin viitattiin termillä ammattimainen paskanjauhaja. Jossain vaiheessa suurista ajattelijoista on tullut pieniä ajattelijoita ja suuria puhujia.

En todellakaan väitä, että kaikki nykyfilosofia olisi sontaa, mutta aika usein sitä joutuu pettymään, kun huippuja kuuntelee. Ainakin monilla filosofeilla on kuitenkin ammattitaitoa. He kyllä kykenevät kertomaan, kuka on ajatellut mitäkin milloinkin ja millaisiin johtopäätöksiin tai kysymyksiin hän on päätynyt. Pyörää ei todellakaan kannata ruveta keksimään uudestaan, joten on todella hyvä, että Suomestakin löytyy asiantuntijoita, jotka tietävät, mitä esim. millaista tulkintaa rikollisuuden luonteesta on aiemmin tehty.

Tutkimuksen hinta

Edellä mainitun tutkimuksen tekemiseen on osallistunut Himasen lisäksi kuusi muuta professoria. (En lähde tässä mitenkään käsittelemään Himasen professorin titteliä). Kokonaisuudessa projektin hinta on 800 000. Talouselämän uutisessa ihmetellään korkeita kustannuksia.

Kustannukset kattavat varsinaisen työn lisäksi kymmenien tuhansien eurojen edestä majoitusta ja bisnesluokan lentoja tutkimusryhmän jäsenille.
Kuluja syntyy myös ”huippufoorumien” ja ”kansainvälisten workshopien” järjestämisestä.

Vertailun vuoksi esimerkiksi työterveyslaitoksen ehdotelmien hintaluokat olivat 80 000 - 132 000 euroa. Netissä on liikkunut joitain laskelmia siitä, miten tuon olisi voinut toteuttaa yliopistotutkimuksena. Monet näistä on kuitenkin laskettu rutkasti alakanttiin, joten tässäpä eräs ehdotelma:

Ensinnäkin ulkomaiset osapuolet kustantakoot omat tutkimukset oman maansa rahoilla. Kaksi vuotiseen projektiin palkataan yksi väitöskirjan tekijä (palkka noin 2500e/kk) täyspäiväisesti,sekä yksi tutkijatohtori (palkka noin 3500e/kk) täyspäiväisesti, sekä huipputason proffa hallinnoimaan hommaa ja tuomaan kansainvälisiä kontakteja (palkka noin 6000e/kk). Jälkimmäiset eivät kuitenkaa ole kuin 20% projektissa mukana, joten heidän kuukausipalkkakustannukset olisivat (700e ja 1200e). Palkat perustuvat YPJ-taulukkoon (PDF). Kokonaiskustannusmallin takia saadaan  kahden vuoden palkkakuluiksi siis 264 000euroa (käytin kertoimena kahta ja puolta). Tähän päälle sitten ulkomaanmatkat n. 2500e per henki per viikon matka (tässä toki riippuu, että lennetäänkö amerikkaan vai eurooppaan). Ajatellaanpa, että koko kööri tapaisi ulkomaisia kontakteja kaksi kertaa. 15 000e lisää. Juokseviin kuluihin (esim. kirjahankinnat, pienet kotimaan matkat, tarjoilut, painatuskulut yms.) voisi varata vaikka tonnin. Kokonaissummaksi tulisi siis 280 000e, ja siitäkin voidaan vielä nipistää monin osin ilman, että lopputulos heikentyisi merkittävästi.

Kaikenkaikkiaan voisi siis todeta, että tehty hankita on julmetun kallis. Himasen projektin välituotoksesta, Sinistä kirjasta (PDF), voi jokainen tarkastella tutkimuksen laatua. Vuoden työpanoksen jälkeen sanoisin, että mitään supermullistavaa ryhmä ei ole saanut aikaan. Pikaisella selauksella nollatutkimuksesta ei kuitenkaan mielestäni ole kyse, sillä teokseen on koottu oleellisia osia monista tutkimuksista. Jäsentely on mitä on ja konkreettiset toiminta löytynee varmaankin vasta lopullisesta raportista. En lyttää teosta, mutta olisi tuon varmasti halvemmallakin saanut aikaiseksi.

Hankintapäätös

Pääministeri Katainen selvensi hiihtolomansa jälkeen, miten homma meni (kannattaa katsoa oheinen video). Katainen ja Himanen tapasivat. Tapaamisen aikana Katainen totesi, että tarttettais tulevaisuusselvitys ja Himanen totesi, että olenkin juuri kokoamassa tutkijaporukkaa, joka tekee jotain sinne päin. Tämän jälkeen päätettiin lyödä ideat yhteen. Tämä on mielestäni hyvä juttu. Katainen teetättää tulevaisuusselvityksen ja sen jälkeen molempien tuloksia käydään yhdessä läpi seminaarissa. Huono idea on se, että tulevaisuusselvitys muotoillaan sellaiseksi, että se sopii tutkijan teemoihin, joka sattumalta oli kyseisellä hetkellä paikalla.

Seuraava askel olikin, että Himanen ja Katainen menivät tapaamaan rahoittajia. Suomesta löytyy varmaan 80 000 tutkijaa, jotka mielellään menisivät pääministerin kanssa anelemaan rahoja tutkimukselleen. Ymmärrän hyvin, että Suomen Akatemian, Sitran ja TEKESin edustajat tunsivat itsensä painostetuksi tällaisessa tilanteessa. Videon alussa Katainen toteaa, että rahoittajat tekevät omat päätöksensä. Tässä mielestäni pääministeri on oikeassa. On olemassa virkakoneisto ja menettelytavat. Ei rahoituspäätöksestä voida poiketa vain sen takia, että rahoitusta hakee ministerin kaveri.

Epäselvää tapauksen selvittelee oikeuskansleri. Pahoin pelkään, että lopuksi todetaan, että nyt kävi näin, eikä mitään laitonta ole tapahtunut, jonka jälkeen asiasta ei puhuta ennen seuraavaa identtistä tapausta. Toivon, että asia otettaisiin kunnolla pihteihin ja järjestelyjä muutettaisiin, ettei moista pääsisi enää uudestaan tapahtumaan. Toivon myös, että media ottaisi syyniin muutkin hieman epäilyttävät tutkimusprojektit. Kataisenkin tulisi mennä itseensä ja todeta, että ehkä järjestelyt eivät olleet tällä kertaa kaikkein tasapuoleisimmat, eikä sysätä kaikkea vastuuta rahoittajien niskaan.

Loppuun pieni sitaatti tuosta Sinisestä kirjasta (s.32, lihavointi minun).

Oikeudenmukainen yhteiskunta on sellainen, jota johtavista periaatteista ihmiset voivat olla yhtä mieltä tietämättä missä asemassa itse tulevat siinä  elämään:  esimerkiksi  tietämättä  sosiaalista,  taloudellista  jne. asemaansa. Tältä perustalta oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan kuuluu mm. yhtäläisten mahdollisuuksien periaate. 

 -PYO

Sananvapaus ja ääriterrori

Li Andersson, Mikael Brunila ja Dan Koivulaakso ova pukanneet ulos kirjan Äärioikeisto Suomessa. Kirjan julkaisutilaisuudessa Jyväskylässä sattui hyökkäys, jonka tiimoilta yhtä henkilöä puukotettiin. Tapahtumasta nousi hirmuinen älämölö. Sosiaalinen media rupesi tulvimaan kommentteja ja poliittiset tahotkin esittivät mielipiteitään. 

Koska tapauksen tutkiminen on kesken, niin en itse tapausta rupea ruotimaan sen enempää. Tietojen tarkentuessa äärioikeistolaisten puukkohyökkäys on muuttunut nujakaksi, jossa toisella osapuolella on ehkä äärioikeistotausta. Mielenkiinnolla odotan tietoja siitä, miksi epävirallinen järjestyksen valvoja oli aseistunut ja esti ihmisten pääsyn julkiseen tilaan. Positiivisinta tapauksessa on se, että vammat kuulemma hoituvat ihan tikeillä.

Kiinnostukseni tällä kertaa kuitenkin koskee tapauksesta nousseita kommentteja. Jätän Alexander Stubbin twiittauksen kommentoinnin tältä kertaa vähemmälle. Lyhyesti voisin kuitenkin todeta, että kaikenlainen ääritoiminta on syvältä ja siihen liittyvä terrori ei ole millään tavalla hyväksyttävää. Koen häpeää, sillä ystäväpiiristäni löytyy henkilöitä, jotka väheksyvät oman viiteryhmänsä ääripään kusipäätoimintaa ja rivien välistä tulkitsen, että he hyväksyvät väkivaltaisen käytöksen ideologian edistämiseksi. Yäk.

Perussuomalaisten Juho Eerolan kommentti lienee kaikkein mauttomin tähän mennessä. Eerola epäilee, että henkilön selkään puukotus olisikin ollut kirjan kirjoittajien suunnittelema mainostempaus. Eerola myös tarjoaa ohjeita siitä, miten kannattaisi vastaavaisuudessa käyttäytyä, jotta tällaisilta tempauksilta vältyttäisiin.

Asiallisesti muiden ihmisten joukossa jonotetaan, käyttäydytään asiallisesti. Ei millään omalla rymyjengillä, hakata ovia ja riehuta siellä.
- Nyt he tulivat kuin mitkäkin Kummeli-hahmot sinne

Ymmärrän hyvin, että mainostempaus-möläytys saa kritiikkiä osakseen, mutta en kyllä tajua, miksi myös käytöstapaohjeistusta on kritisoitu.

Keskustan Juha Sipilän kommentti lienee taasen se kaikkein maukkain. Sipilä siteeraakin Urkkia:

turvallisuus ei ole aidan panemista vaan oven avaamista

Tässä olisi monelle funtsimisen aihetta. Sen sijaan, että syytellään toisia tai puolustellaan 'omia', niin niin voisi hieman pohtia, miten asiaa voisi edistää yhdessä.

Paavo Arhinmäki kommentoi 

Suomi ei saa ajautua tilanteeseen, jossa äärioikeisto pystyy häiriköinnillä ja pahoinpitelyillä estämään demokratian ja avoimen yhteiskunnan toteutumisen.

Jyrki Katainen on melko samoilla linjoilla

Sananvapaus ja kokoontumisvapaus ovat avoimen ja demokraattisen yhteiskunnan ehdottomia edellytyksiä, ja nämä oikeudet ovat loukkaamattomia

Olisi mielenkiintoista kuulla, suhtautuuko Arhinmäki myös äärivasemmiston häiriköintiin samalla kriittisyydellä. Kataisen kommenttiin sananvapaudesta yhdyn kyllä. Jos joku taho esittää kritiikkiä ryhmästä, niin ryhmällä on kyllä oikeus tuohtua, mutta ei ruveta pahoinpitelemään ihmisiä.

Mutta hetkinen!!!

Mitä tapahtuikaan alle puoli vuotta sitten? Kirjoitin tuolloin tapauksesta, jossa eräs taho esitti kritiikkiä ryhmästä, ryhmä tuohtui ja harrasti väkivaltaa. Tapaus johti neljän ihmisen kuolemaan. Kyseessä oli siis muhammed-video, josta muslimi-islamisti-nuoriso veti herneen nenäänsä ja teurasti mm. yhdysvaltojen suurlähettilään. Tuolloinkin sananvapaus nostettiin tapetille, mutta ääni kellossa oli aivan toisenlainen. Palautetaanpa mieliin muutama kommentti ja pohditaan niiden valossa naurettavaa ajatusta, että Andersson et al. olisi vastuussa puukotuksesta, koska heidän kirjansa loukkasi äärioikeistolaisia. Olisiko kirjan julkaisu pitänyt kieltää? (Vinkki: korvaa sana video sanalla kirja)

Johanna Korhonen, toimittaja

Sananvapaus on tärkeä arvo, mutta niin on myös hengissä pysyminen. Jos videon poistaminen näkyvistä pelastaa henkiä, se on oikea ratkaisu. Lisäksi tarvitaan runsaasti vuorovaikutusta ja toimintatapojen kohentamista puolin ja toisin.

Jari Sarasvuo, yritysvalmentaja

Sananvapaus on tärkeä oikeus, mutta ihmishenki ja rauha ovat vielä suurempia arvoja.

Kari Uusikylä, professori

Ei kai näin itsestään selvää asiaa tarvitse perustella, kun tietää, mitä seurauksia video on aiheuttanut.

Ehkäpä suurin ero lienee siinä, että muhammed-video oli tarkoitettu loukkaavaksi ja provosoivaksi, mutta äärioikeisto-kirja ei. Kirjaa en ole lukenut (enkä sen puoleen ole videotakaan nähnyt), mutta uskoisin, että Koivulaakso ei ole niitä kaikkein objektiivisimpia tulkitsijoita. Myös kirjan esittely vaikuttaa melko leimaavalta ja provosoivalta mm. 'maallistuneita' Perussuomalaisia kohtaan.

Jotta kenellekään ei jää epäselväksi, en millään tavoin vastusta em. kirjan julkaisua.

Koivulaakson mukaan hänen ja hänen kollegoidensa tilaisuuksiin keskittynyt väkivalta johtuu siitä, että äärioikeiston uhkailujen vuoksi kukaan muu ei nykyisin suostu puhumaan aiheesta julkisesti.
- En tiedä oikeastaan ketään muuta Suomessa meidän lisäksemme, kuka on näistä asioista puhunut julkisesti.

Pikainen Googlehaku ei paljasta kovin montaa nimeä, joka puhuisi avoimesti äärivasemmistosta. Mistähän lie johtuu?

Kerrataanpa vielä: Sananvapautta tulee vaalia yli rajojen ja ääriterrori tulee tuomita, niin oikealta kuin vasemmaltakin. Kummelihahmot pysykööt fiktion puolella.

-PYO

ps. Hetken mietin, että enkö koskaan voi kirjoittaa mistään positiivisesta aiheesta. Onneksi mieleeni kuitenkin tuli tapaus viime vuoden puolelta, joka mielestäni edustaa esimerkillisesti sitä rakentavaa keskustelukulttuuria, jota politiikkaan kaivataan. Paussini takia tuo jäi kommentoimatta aiemmin, joten sopikoot tähän väliin. Joulu meni jo, mutta toivotan rauhaa silti.

Kuinka toimia rasismia vastaan?

En ole kuollut, olen vain viettänyt hieman hiljaiseloa. Kolmen kuukauden aikana maailmassa on tapahtunut kaikenlaista jännää (merkittävimpänä varmaan Maya-kalenterin ennustama maailmanloppu), mutta valitettavasti kaikkea en nyt ehdi käsittelemään.

Melkoisen myöhään tartun tähän aiheeseen, eikä välttämättä tätä enää kannattaisi nostaa pinnalle, mutta toisaalta onpahan tunnekuohut nyt tasaantuneet ja voidaan taas harkita asioita terveellä järjellä. Aihe on siis toimittaja-kirjailija Umayya Abu-Hannan kirjailijapuheenvuoro hänen Suomessa kokemastaan rasismista. Tiivistettynä kirjoituksessa tuodaan esille se, että suomalaiset ovat rasistista väkeä ja Abu-Hanna on nyt superonnellinen asuessaan tummaihoisen tyttärensä kanssa monikulttuurisessa Hollannissa. Kokemastaan rasismista Abu-Hanna nostaa esille seuraavan tarinan:

Adop­tio­tyt­tä­re­ni on zu­lu ja syn­ty­nyt Jo­han­nes­bur­gis­sa Ete­lä-Af­ri­kas­sa. Kun hän oli vuo­den van­ha ja is­tui tut­ti suus­sa vau­nuis­sa, odo­tim­me Hel­sin­gis­sä met­roa. Noin 80-vuo­tias mum­mo kä­ve­li suo­raan vau­van eteen ja huu­si: "Saa­ta­nan nee­ke­ri!" [...] Mum­mo ei ol­lut mie­len­vi­kai­nen ei­kä kän­nis­sä, vaan ai­van ta­val­li­nen van­ha ih­mi­nen, jon­ka oli­si voi­nut pie­nel­lä tö­näi­syl­lä työn­tää met­ron al­le.

Abu-Hanna on kokenut rasismia kolmekymmentä vuotta.Tekstissä ei mainita väkivaltaa, mutta nimittelyä hän on joutunut kohtaamaan. Eräästä raistisesta kohtauksesta on kirjoitettu aiemminkin.

Abu-Hannan kirjoitus luonnollisesti nostatti suuren kommentti ja vastakommenttivyöryn. Freelancetoimittaja Wali Hashi kirjoituksessaan yhtyy Abu-Hannan rasismikokemuksiin, mutta toisaalta osaa myös olla kiitollinen monista asioista. Hashi päättää kirjoituksensa aivan erilaisella asenteella kuin Abu-Hanna

Olen musta mies, somali, muslimi, pakolainen ja ennen kaikkea turkulainen, enkä ole lähiaikoina lähdössä mihinkään.

Merkittävin kriittinen kannanotto taitaa olla Ulla Appelsinin kommentti, jossa hän kritisoi Abu-Hannan valikoivaa muistia Suomessa tapahtuneista asioista ja kiitollisuuden puutetta.

Abu-Hanna on saanut Suomessa mm. Kansanvalistusseuran palkinnon, Vuoden Kristiina -palkinnon, opetusministeriön Suomi-palkinnon ja Bonnierin suuren journalistipalkinnon.

Appelsinin kirjoitusta on kommentoinut mm. Arkitehti. Hän esittää ihan hyvää kritiikkiä muutamaan Appelsin maninitsemaan kohtaan. Toisaalta osa vastakommenteista ei kyllä toimi yhtää, kuten alla oleva esimerkki antaa ymmärtää.

Appelsin: […] vaikeinta on kuitenkin uskoa, ettei Abu-Hanna olisi koskaan Suomessa ollessaan kuullut tyttärestään mitään kaunista. Eikö kukaan ole muka sanonut mitään söpöä pienestä Reemasta? Yhtään positiivista kommenttia Abu-Hanna ei kuitenkaan mainitse.
Abu-Hanna: […] nelikymppinen suomalaispariskunta lähestyi kaksivuotiasta tytärtäni, joka seisoi matkalaukkuhihnan edessä. Hymyilin, koska ajattelin heidän aikovan sanoa jotain söpöä.

Mielenkiintoisinta Arkitehdin kirjoituksessa on kuitenkin kommenttiosio. Nimimerkki Oona kirjoittaa:

Rasismia ei valko-ihoinen havaitse niin hyvin (vaikkakin jos Hgissä liikkuu yleisillä kulkuneuvoilla, ei siihen voi olla törmäämättä, jos vähänkin seuraa ympäristöään), mutta luulisi, että huomaa edes ympärillään välinpitämättömyyttä, kiusaamista, piittaamattomuutta muista ihmisistä, sitä samaa juurta on rasistinen käytös. Haluammeko me tällaisen Suomen ja tällaisen ilmapiirin? Eikö olisi syytä huolestua? Miettiä, mitä asialle voi tehdä?

 On varmasti totta, että valkoisen suomalaisen on vaikeampi havaita rasismia, kuin X-värisen suomalaisen. Jaska Brown taannoin esitti kirjoitelman, missä hän pohti, millainen hänen elämänsä olisi ollut, jos olisi ollut tummaihoinen. Kirjoitus vaikuttaa melko ruusuiselta ja uskon todella, että kyllä Jaskakin olisi rasismia enemmän kohdannut. Toisaalta, Jaska osasi löytää myös positiivisia puolia erilaisuudestaan. Jos Abu-Hanna ja Hashi olisivat tavallisia valkoihoisia suomalaisia, niin kiinnostaisiko heidän kirjoituksensa läheskään yhtä laajaa lukijakuntaa kuin nyt. Olisiko Abu-Hanna valittu ehdokkaaksi tai päässyt linnan juhliin? Tuskin.

Oonan kommentti kuitenkin jatkuu: Rasismiin ei voi olla törmäämättä ympärillään. Itse kuljen päivittäin suuressa kaupungissa julkisilla ja pidän itseäni huomattavasti keskivertoa tarkkavaisempana. Usein huomaan asioita, joita muilta jää huomaamatta. Asun seudulla, jossa asustaa suuri määrä värikästä sakkia. Somaleita, intialaisia, kaakkois-aasian väkeä, venäläisiä ja lähi-idän asukkeja. Kutsuttakoon heitä loppukirjoituksen ajan virheellisesti maahanmuuttajiksi, vaikka uskoisin, että ainakin osa on syntyperäisiä suomalaisia. Tästä huolimatta en ole julkisessa liikenteessä rasismia havainnut. Pinnisteltyäni mieleeni tuli vain yksi tapaus.

Kuten Abu-Hannakin totesi suomalaisuuteen ei kuulu, että bussissa istutaan toisen viereen. Sivumennen voisin kyllä huomauttaa, että suomalaiset miehet (minut mukaanlukien) eivät ole sieltä pienimmästä päästä ja bussin istuinpaikat ovat melkoisen ahtaita varsinkin, jos sattuu olemaan tavaraa enemmälti mukana. Istuin bussin etuosassa, koska bussi oli melko täysi. Ohitseni käveli vanhempi pariskunta. Mies istahti jonnekin ja mummeli palasi hetken päästä takaisin bussin etuosaan ja istahti viereeni. "Piti tulla tähän istumaan, kun en uskaltanut tuon mustan miehen viereen istumaan." Katsoin olkani yli ja bussin ainoa tyhjä paikka oli tosiaan siististipukeutuneen afrikkalaisen näköisen miehen vieressä. En tiedä oli mies loukkaantunut, mutta minua tapaus lähinnä vain huvitti.

Arkitehtikin kommentoi

Ja kaikki kanssamatkustajat kääntävät katseensa ratikan ikkunasta näkyvään pimeyteen, tai metron ikkunasta siintävään tunnelinseinään.

Aikoinani kirjoitin keskustelutekniikasta, mutta tällainen argumentointi jäi minulta käsittelemättä. Lähimpänä mieleeni tulee nk. weasel words, jossa yleistäen ilman kummempia lähteitä joukko ihmisiä sanomaan jotain. En toki väitä, että tässä pitäisi etsiä lähde ihmisten käyttäytymiselle, mutta argumenttina tämä on heikko, koska yhtä hyvin voisin omiin kokemuksiini nojautuen sanoa, että ihmiset kyllä reagoivat hyvin aktiivisesti, jos jotain tapahtuu. Esimerkkinä käyköön vaikkapa Pekka Saurin ratikkareissu, jossa hän heitti rasistin ratikasta pihalle. Myöhemmin Sauri tosin selvensi, että ei käyttänyt fyysistä voimaa ja olisi tehnyt saman ei-rasistiselle häirikölle.

Mutta luulen, että jo pelkästään se, että ihmiset huutaisivat "Lopeta!", auttaisi. Välinpitämättömyys, se on kaikista pahinta, Sauri tiivistää. 

Suomalainen on tuppisuu, joka ei sattuneista syistä mielellään puutu toisten asioihin. Minulla ei ole tapana katsoa sivusta kahnauksia. Toisaalta, kokemus on opettanut, että välillä kyllä kannattaa vähän varoa, ettei saa pullosta, puunuijasta, pippurisumutteesta tai veitsestä, nyrkistä nyt puhumattakaan.

Luonnollisesti itse en huutele pikkulapsille "neekeri" tai aikuisille "rättipääterroristi". Kysymykseni kuuluukin, mitä minä voin konkreettisesti tehdä rasistisen käytöksen lopettamiseksi?

Otetaanpa esimerkiksi tuo Abu-Hannan mainitsema mummo-case. JOS olisin ollut paikalla, mitä minun olisi pitänyt tehdä?
1) Tönäistä mummo junan alle?
2) Soittaa poliisi paikalle?
3) Ottaa taskusta muistio ja pitää mummolle rasisminvastainen luento?
4) Haistattaa mummolle paskat?
5) Huutaa "Lopeta!"

Ensimmäinen vaihtoehto ei tietenkään ole mitenkään sovelias, vaikka rivien välistä tulkitsen, että se olisi Abu-Hannalle mieluisa. Koska rikoksen merkit eivät täyty, niin poliisin paikalle soittaminen on turhaa. Loput kolme vaihtoehtoa ovat aika samankaltaisia. Todennäköisesti reaktioni olisi jokin näiden hybridi. Tästä taas päästään toiseen kysymykseen. Abu-Hanna on palkittu kirjailija ja toimittaja. Hän hallitsee suomen kielen hyvin, mahdollisesti paremmin kuin minä. Hän on aikuinen ihminen. Eikö hän itse kykene verbaalisesti puolustamaan itseään rasistisia solvauksia vastaan? Varmasti hänelle tulisi parempi mieli, jos hän vastaisi herjoihin sen verran nasevalla ja ironisella kommentilla, että rasisti menisi hiljaiseksi.

Kaiken kaikkiaan tilanne on se, että maailma on täynnä kusipäitä. Toisia kiusataan sen takia, kun he ovat läskeä, rumia, pieniä, tyhmiä, köyhiä tai muuten 'erilaisia'. Toisia kiusataan sen takia, että ovat tummia, lesboja, Jehovan todistajia, tykkimiehiä tai Twilight-faneja. Elämä on. Tietty määrä vittuilua nyt vain tulee sietää. Sellaista on elää yhteiskunnassa. Kaikki eivät voi olla niin mukavia kuin voisi toivoa. Jos minulta kysyttäisiin, niin rosvoamiset, pahoinpitelyt, yleinen häiriköinti yms. voisi loppua. Mutta näin ei vain käy. Yhteisössä on voimaa. Joukolla voidaan vastustaa tiettyjä asioita, mutta parasta olisi kuitenkin aloittaa itsestään.

Osa on sitä mieltä, että suomalaisten tulisi vastustaa enemmän rasismia. Kiva ajatus, mutta miten tämä toimii käytännössä. On muutenkin aika ylimielistä suhtautua asioihin siten, että kyllä minä rasismia vasustan, mutta nuo kaikki muut ovat niin välinpitämättömiä. On heidän syy, että täällä on niin ikävää. Ja paskat! On tasan kusipäiden syy, että täällä on ikävää. Jos on ongelmia, niin turha syyttää jotain kolmatta siitä, ettei hän tee asialle mitään, Tässä mielessä hatunnosto Hashille, joka ei aio taipua kusipäiden edessä. En kuitenkaan nosta hattua korkealle, sillä Hashi nostaa esille joukon kysymyksiä (joita ilmeisesti hän pitää rasistisena käytöksenä)

Totuus on, että rasismista ei puhuta tarpeeksi ja eniten puhumista välttelevät ne, jotka rasismista kärsivät, koska vastaus on aina sama: Onko rasismia, jos kutsun sinua neekeriksi? Onko rasismia, jos en päästä sinua ravintolaan? Onko rasismia, jos väitän, että mustat raiskaavat ja islam on pedofiiliuskonto? Onko rasismia, jos en ota sinua töihin, vaikka sinulla on koulutusta ja osaamista?

Osa kysymyksistä on täysin valideja. Esimerkiksi viimeinen. Olen hakenut lukuisiin (40+) työpaikkoihin, mihin minulla on ollut koulutusta ja osaamista. Minua ei ole kuitenkaan niihin palkattu. Tämä ei tietenkään ole rasismia. Jos Hashi, Abu-Hanna tai N.N. toteaa, että tuo on rasimia, niin ollaan aika huonossa jamassa tilanteen analysoinnin suhteen. Jos jokainen vastainkäyminen tulkitaan ihonväriin tai etnisen taustaan pohjautuvaksi syrjinnäksi, niin ei ole ihme, jos rasismia esiintyy paljon. Jos rasismista puhuminen loppuu siihen, että vaikean kysymyksen edessä hiljennytään, niin ei ole ihme, jos rasismista ei puhuta tarpeeksi.

Esitänkin siis kysymykseni uudestaan ja toivon, että saan rakentavia ehdotuksia siitä, mitä konkreettisella tasolla kannattaisi tehdä. Kuinka tällainen tavallinen taapero voi toimia rasismia vastaan?

-PYO

Edit 1.2.2013: Nyt on kyllä ihan pakko linkittää tiedemiehen kirjoitus samasta aiheesta myös tähän yhteyteen.

Reaaliratkaisuja Suomen talouteen, kiitos!

Talouselämän numerossa 34 Taloustieteen professori Matti Viren kirjoittaa näkemyksensä Suomen tulevasta taloustilanteesta. Heti alkuun Viren lataa kehiin tylyjä lukuja:

Vuonna 2000, teollisuudessa oli 473 000 työpaikkaa, vuoden 2012 toisella neljänneksellä enää 369 000. [...] sosiaali- ja terveysalan työllisyys on kasvanut 326 000:sta 413 000:een. Pelkästään sosiaali- ja terveyspalvelut ovat nyt suurempi työllistäjä kuin teollisuus.

 Kun väestö ikääntyy, niin ei ole ihme, että terveyspalveluiden tarve kasvaa, niin että siitä seuraa hoitajapulaa. Sosiaalipuolella taas ongelmana on (muodollinen) epäpätevyys ja liiallinen työmäärä:

Taantuma on samaan aikaan lisännyt esimerkiksi toimeentulohakemusten määrää ja sosiaalityöntekijöiden työkuormaa.
"Kolmen viikon aikana ruuhka on kasvanut yhtäkkiä. Toimeentulotukijonoja puretaan nyt ylitöinä ja viikonloppuisinkin", kertoo Espoonlahden johtava sosiaalityöntekijä Heidi Kiviranta.

Sosiaalipuoli kaipaisi siis lisää työntekijöitä, mutta ongelmallista on, ettei koulutuspaikkoja ole tarpeeksi. Toiveena siis olisi, että julkiselle sektorille koulutettaisiin lisää väkeä. Tämä luonnollisesti myös tarkottaisi sitä, että palkkakuluihin tarvittaisiin enemmän verovaroja. Menetelmä olisi OK, jos teollisuus kasvaisi samassa suhteessa, mutta näin ei ole. Teollisuus supistuu ja julkinen sektori kasvaa. Jotta paisuvaa julkista sektoria saadaan pidettyä yllä, niin teollisuussektoria joudutaan verottamaan rankalla kädellä.

Korkea yhteisövero laskee yritysten kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla, korkea tuloveroitus ei tee työntekoa houkuttelevaksi ja korkea arvonlisävero nostaa tuotteiden ja palveluiden hintaa, mikä taas vähentää kulutusta (mikä vähentää liikevaihtoa). Miksi joku haluaisi perustaa siis Suomeen yrityksen? Edellämainittujen veroepämukavuuksien lisäksi, Suomessa vallitsee muutenkin epäystävällinen ilmapiiri yrittäjyyttä kohtaan. Pienyrittäjä joutuu ottamaan melkoiset henkilökohtaiset riskit yrityksensä puolesta. Mikäli menestystä ei tule, niin yrittäjää leimaa epäonnistumisen stigma ja mahdollisesti velkahelvetti. Mikäli menestystä tulee, niin kateelliset kansalaiset halveksivat yrittäjää, joka 'rikastuu köyhien kustannuksella'. Lisäksi, kuten Viren toteaa:

Suomi on ympäristöasioissa omaksunut ääripaavillisen linjan. Yritykset eivät saa sijaita missäään ja niiden pitäisi tuottaa ilman materiaaleja ja energiaa.

On aika järjetöntä, että euroopassa pakotetaan yritykset suosimaan supervihreää energiaa samalla, kun monet teollisesti vahvat maat, kuten Kiina tai Venäjä, viis veisaavat ekologisuudesta. Ekologisesti tuotetut palvelut ja tuotteet voidaan nähdä myyntivalttina, mutta jos niille ei ole riittävästi kysyntää, niin tuhotaan monet yritykset, jos ne pakotetaan valmistamaan asioita, joille ei ole tarvetta. Tällöin markkinat jäävät Kiinalle ja Venäjälle, jolloin pitkällä tähtäimellä ekologinen visio ei toteudu. Aihetta sivuten, Suomen luonnonvarat eivät ole kovinkaan kummoiset, joten kovinkaan montaa yritystä ei voida perustaa tänne niiden varaan. Metsäteollisuuskin alkaa kohta köhimään, kun sähköinen asiointi vähentää paperin kulutusta.

Voisi olettaa, että korkealla verotuksella saataisiin mukava yhteiskunta aikaiseksi, joka sinällään houkuttelisi sekä osaajia, että yrityksiä. Aluksi kuvittelin, että Suomi olisi keskimääräistä turvallisempi maa, mutta ainakin vuoden 2000 tilastot (PDF) eivät tällaista näkemystä tue. Ryöstöjen ja murtojen määrä saattaa olla vähäinen, mutta muu väkivalta näyttäisi olevan EU tasolla yläneljänneksessä. Muuten valvonta on kuitenkin tehokasta. Esimerkiksi elintarvikkeiden puhtaus on seikka, mitä itänaapurin hyvätuloiset arvostavat. Tässä mielessä on aika älytöntä, ettei Itä-Suomessa tarjota toisena kotimaisena venäjää, jolloin palvelun laatu nousisi, mikä houkuttelisi tänne enemmän kuluttajia.

Liikenteestä en löytänyt vertailukelpoisia tilastoja, joten en pysty arvioimaan, onko Suomi työntekijän kannalta houkutteleva paikka työmatkoja ajatellen. Logistiikan kannalta Suomi sijaitsee 'syrjässä', joten vientituotteiden tehtailulle kannattanee valita jokin markkinoita lähempänä oleva lokaatio.

Kaiken järjen mukaan täällä pitäisi olla ennätysterveitä ihmisiä, kun terveydenhuoltoon satsataan niin paljon. Pikainen haku osoittaa, että Suomi kuuluu terveyden puolesta maailman kärkeen. Tämän luulisi houkuttelevan osaajia ja toisaalta työnantajan näkökulmasta vähentävän sairauspoissaoloja.

Koulutuksen puolesta täällä ollaan maailman kärkiluokkaa, mutta kuten em. sosiaalialan esimerkki osoittaa, niin pätevyys vaatimukset, ainakin muodollisesti, saattavat olla liian korkeita. Tarvitseeko postinkantajan olla maisteri, siivojan kandi ja tiskaajan tohtori selvitäkseen töistään? Yritystoiminnan kannalta ei paljoa lämmitä, jos täällä on tuhatmäärin höttölogian tohtoreita, mikäli höttölogialle ei ole teollisuudessa tarvetta. Suomessa kovinta laatua taitavat edustaa insinöörit ja designerit kansainvälisesti vertailtuna. Muotoilijoiden kohdalla kysyntä ei tällä hetkellä vastaa tarjontaa ja Nokian vaikeudet varmasti laskevat insinöörien kysyntää lähiaikoina. Toisaalta monet Nokiasta lähtevät varmasti rupeavat toteuttamaan omia visioitaan Jollan tavoin, jolloin uusia IT-alan yrityksiä syntyy.

IT-ala kuitenkin on hyvin globaalia, joten voidaan pohtia, onko tarvetta perustaa Suomeen yritystä ja onko tarpeen jäädä Suomeen tekemään työtä alalla, johon Suomessa on hankittu koulutus. Ihmiset eivät kuitenkaan ole valtion koneen osia, vaan heillä on vapaus valita itselleen paras vaihtoehto. Mikäli asuntovelka painaa päälle, niin ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen perustaa riskialtista yritystä kaikkein hankalimpaan paikkaan.

Onko Suomi-brändin markkinointi epäonnistunut? Pitäisikö hehkuttaa enemmän sitä, että Suomessa on EU:n puhtaimmat raaka-aineet ja terveimmät työntekijät? Onko moinen EU:n direktiivien vastaista? Jollain tapaa kuitenkin pitäisi houkutella osaava työvoima Suomeen. Kun Suomessa on läjä osaajia, niin yritys on helppo perustaa, kun työvoimaa on rutkasti tarjoila. Tämä on kuitenkin muna-kana ongelma, sillä työvoima pääosin hakeutuu paikkoihin, joissa on työvoimapulaa. Suomeen tarvitaan siis teollisuuden yrityksiä luomaan kysyntää työntekijöille. Nykyinen ilmapiiri ei ole houkutteleva moiseen toimintaan.

Se, mitä Suomi eniten nyt tarvitsee on kansalaisten tietoisuuden lisäämistä talousasioihin liittyen. Tuntuu siltä, että ihan perusasioiden kanssa ollaan pahasti hukassa, varsinkin globaalilla ja pitkäaikaisuudella ajateltuna. Asioiden arvottamisen kanssa ei kyetä elämään reaalitodellisuudessa, vaan kaikki on aina kasvua, kehitystä ja lisäystä. Esimerkiksi surullisenkuuluisa Ihan tavallisia asioita-kampanja sai Arhinmäeltä ihan aiheellista kritiikkiä, mutta ratkaisuehdotukset eivät olleet kovinkaan rakentavia:

Selvitysten mukaan nuoret kaipaavat elämänsä nivelvaiheissa kasvokkaista kontaktia esimerkiksi ammatinvalinnanohjaajien, työnantajien, koulutusneuvojien ja nuorisotyöntekijöiden kanssa.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja elää maailmassa, jossa julkista sektoria voi paisuttaa loputtomiin. On kyllä totta, että syrjäytyneestä seuraa melkoiset kustannukset valtiolle, joten syrjäytymisen estäminen on tärkeä asia, mutta keinojen tulisi olla kustannustehokkaita.

Kustannustehokkuus on se, mitä julkinen sektori tällä hetkellä kaipaa. Suomessa on totuttu hyvinvointivaltiomaiseen elämään ja jokainen kriittinen kommentti tai leikkausehdotus saa huikean vastareaktion, jossa tietyt arvot liittyen ihmisten hyvinvointiin nostetaan reaalitodellisuuden yläpuolelle. Totuus kuitenkin on se, että hyvinvoinnista on nyt leikattava. Niin epämiellyttävältä kuin ajatus kuulostaakin, niin liikkuvan poliisin lakkauttaminen oli askel oikeaan suuntaan. Enempää leikkauksia poliisin toimintaan ei kuitenkaan kannata toteuttaa, sillä saadut säästöt menetetään pian harmaassa taloudessa ja entistä vihamielisempänä ilmapiirinä teollisuustoimintaa kohtaan. Toisaalta veroparatiisien käyttö ei ole niin laitonta puuhaa, etteikö sitä kannattaisi harjoittaa. Jos haluat pitää yrityksesi hengissä, niin luovat verojärjestelyt ovat oletusarvoisia.

Tämän kirjoituksen alussa mainittiin, että toimeentulotukihakemusten käsittelystä ei selvitä. Ratkaisuksi ehdotettiin väen lisäämistä. Millä tahansa muulla alalla lähtökohtaisesti ruvettaisiin pohtimaan prosessin tehostamista. Tukimallia tulisi yksinkertaistaa, jotta hakemusten käsittelyyn ei menisi niin paljoa aikaa. Osa hakijoista kärsisi tästä ja osa voittaisi. Epäoikeudenmukaista? Kyllä, mutta elämä on. Terveydenhuollon puolella ruuvia on jo väännetty melkoisesti, joten leikkauksia ja tehostamista ei paljoa enää voida harrastaa. Ratkaisuna voisi olla, että yksityisten terveyspalveluiden käyttö tehtäisiin sen verran houkuttelevaksi, että keksituloisetkin mielummin maksaisivat hoidon, ainakin osin, itse.

Ilkeältä kuulostava ratkaisu on myös se, että Suurille ikäluokille ei vain yksinkertaisesti tarjota, niin hyvää vanhusten huoltoa, mitä edeltävälle sukupolvelle (josko tuo nyt on edes mahdollista). Kun eläkeläisiä alkaa suhteessa olemaan liikaa työikäisiin nähden, niin ei voida lähteä siitä ajatuksesta, että työikäsistä puristetaan viimeisetkin mehut ulos, jotta eläkeläisten asema olisi hyvä. Asiaa pitäisi ajatella pitkällä aikavälillä ja seuraavakin sukupolvi tulisi huomioida. Tuleva sukupolvi joutuu maksamaan nykyiset velat takaisin. Mieleeni tulee taannoinen TV-lupa kampanja, jossa kaupan kassalla henkilö antaa kassahenkilölle kortin, jossa lukee 'Seuraava maksaa'. Tämä on ilkikurisen itsekästä toimintaa.

Minun työurani aikana valtionvelkaa tuskin pyritään maksamaan takaisin. Lähtökohtaisesti tulisi ajatella, että seuraavalla sukupolvella tulisi olla helpompi ja mukavampi elämä kuin edellisellä. Teknologia kehittyy ja yhteiskuntaa muokataan siihen malliin, että vähemmällä saa enemmän. Mutta ollaanko nyt tultu moisen tien päähän? Maailmassa väestönkasvu on lähtenyt käsistä ja tulevaisuudessa joudutaan varmasti pohtimaan, mistä saadaan kaikille yksilöille ravintoa. Tässä mielessä Suomessa on hyvä tilanne, kun suuressa maassa on vähän väkeä (ja paljon elinkelpoista tilaa). Suomen ei kuitenkaan kannata paisuttaa väestöään vastaamaan julkisen sektorin tarpeita, ei omalla, eikä tuontiväellä. Kun minä (ehkä) joskus pääsen eläkkeelle, niin miten ihmisarvoista tulee minun vanhustenhoito olemaan? Jos teollisuutta ei juurikaan ole ja verovaroista valtaosa menee lasten päivähoitoon samalla, kun kaikki ylimääräinen menee velkojen korkojen maksuun, niin millä rahalla minulle hommataan vaippojen vaihtaja? Todennäköisesti minun omalla rahallani, jota nyt ollaan verottamassa niin pirusti. Entäpä minun jälkikasvuni? Jos joudun käyttämään kaikki varani omaan eläkkeeseeni, niin enpä paljoa voi jälkikasvuni tarpeita tyydyttää. Perinnöksi jää vain henkilökohtainen velka. Siitäkin todennäköisesti pyritään veroittamaan.

Viren laskeskelee seuraavaa:

Jos bruttoveroaste nousee jatkuvasti prosentin vuodessa, mihin hallituksen politiikka käytännössä johtaa, vuonna 2050 kaikki on sitten ohi: veroaste on sata.

Vuonna 2051 veroaste olisi satayksi. Koko palkka menee maksuun ja lisäksi pitäisi vielä antaa verokarhulle tippiäkin.

Talouden ymmärtämättömyydestä, eritoten teollisuusyritystoiminnan kohdalla, kertoo hyvin optioiden ja bonusten järjetön parjaaminen. Kun perusduunaria potkitaan pihalle, mutta johdolle maksetaa bonusta, niin varmaan monen mieleen tulee ajatus, että törkeätä! Mietitäänpä asiaa hieman johdon ja yrityksen kannalta. Kuten edellä mainitsin, niin koulutettu ja kokenut väki ovat vapaita maan kansalaisia. Heillä on oikeus vaihtaa työpaikkaa. Kun yrityksellä alkaa mennä huonosti (monesti johdon toimista riippumatta), niin miksi henkilön enää kannattaisi olla tuollaisessa pestissä? Kun laiva alkaa upota, niin kannattaa luikkia karkuun mahdollisimman nopeasti. Osaava johtaja, jolla on kontakteja ja kokemusta, ei tule jäämään pitkäksi aikaa ilman pestiä. Toisaalta, jos on osaava johtaja, niin miksi mennä yrityksen johtoon, jos alamäki on jo hurja? Kuka haluaa mennä stressaavaan työhön, joka mahdollisesti loppuu nopeasti ja jättää epäonnistujan viitan harteille?

Yrityksen kannalta taas heikkona hetkenä johtajan vaihto ei ole ollenkaan hyvä asia. Ensinnäkin, se kertoo sijoittajille karua kieltä: edes meidän firman johtaja ei usko firmaan. Toisekseen, johtajan mukana lähtee rutkasti tietotaitoa. Uudelta johtajalta menee tovi, että pääsee edes jotenkin kärryille siitä, missä mennään ja mitä ollaan tehty. Yrityksen kannalta on siis erittäin tärkeää, että laskukaudella johtaja ei livistä karkuun.

Oma asiansa on, että kuinka suuri työssäpysymisbonuksen tulisi olla. Myöskin jatkuvat bonukset riippumatta siitä meneekö firmalla hyvin vai huonosti ovat kyseenalaisia. Eritoten valtionyrityksissä tulisi jotain kontrollia olla, sillä johdon vastuu on pienempi. Valtionyritys ei mene konkkaan, koska veronmaksajilta voidaan repiä selkänahasta lisää rahaa nostamaan tunaroitu yritys takaisin pystyyn.

Onneksi suurin osa sentää ymmärtää sen, että esimerkiksi pienemmillä paikkakunnilla, joissa koko talous rakentuu suuren tehtaan tai vastaavan toimintaan, tehtaan alasajosta seura hieman laajemmatkin vaikutukset. Jos 400 työntekijää pistetään pellolle, niin kulutus kunnassa laskee roimasti. Ravintolat, parturit, autokorjaamot ja muut pienyrittäjät joutuvat tiukoille. Kunnan verotulot laskevat monta pykälää ja tällöin terveydenhuolto, sosiaalitoimet, koulutus ja moni muu kärsii. Heikko koulutus ja epäonnistuneet sosiaalitoimet taas lisäävät syrjäytymistä, mikä ei varmastikaan ollut alkuperäinen tarkoitus julkisen sektorin paisuttelussa.

Näin kunnallisvaalien lähestyessä ihmisissä lisääntyy kaikki-mulle-heti-nyt-ajattelu samassa suhteessa, kuin poliitikolta tulee lupauksia. Harvassa taitaa olla ne poliitikot, jotka lupaavat parantaa kunnan taloutta nostamalla teollisuuden houkuttelevuutta julkisen sektorin kustannuksella. Aika turha on sättiä kreikkalaisia asioiden sössimisestä, jos itse ei sen parempaan pysty.

-PYO

Sananvapauden pilkkaajat

Helsingin sanomien kolumnisti Mikael Pentikäinen tuo oman kortensa sananvapauskeskusteluun, josta yksi esimerkki löytyy täältä. Keskustelun taustalla on taaskin sama kuvio kuin noin seitsemän vuotta sitten. Länsimaalainen taho julkaisee Muhammedia rienaavaa dataa ja suuri joukko muslimeja aloittaa riehumisen. Monen muun lailla en ole nähnyt videota, josta tämä kaikki taas leimahti tuleen. Mutta monen muun lailla olen valmis antamaan oman mielipiteeni asiasta. Kaiken kaikkiaan kummastuttaa, kuinka moni taho näkee, että pilkka ei kuulu sananvapauteen tai sananvapauteen kuuluu vastuu, mikäli joku sanomasta loukkaantuu. Itse pidän moisia henkilöitä sananvapauden pilkkaajina.

Mielestäni selkeästi valheellinen ja herjaava väittämä yksittäisestä henkilöstä, varsinkin asiantuntijan roolista esitettynä, saattaa ylittää sanavapauden rajat. Esimerkiksi, jos talonyhtiön kokouksessa väittäisin tietyn naapurini olevan pedofiili, niin näkisin, että tapaus voisi täyttää rikoksen merkit. Mahdollisesti muutama muukin tapaus, jossa sanoma ei nauti sanavapauden suojaa, on olemassa, mutta nämä ovat ennemminkin poikkeuksia. Yleisesti ottaen sananvapauden tulisi olla mahdollisimman laaja.

Pentikäinen kirjoittaa:

Ky­syin vast­ikään tans­ka­lai­sel­ta kol­le­gal­ta, jul­kai­si­si­ko Jyl­lands-Pos­ten pi­la­ku­vat nyt, kun se tie­tää, mi­tä kaik­kea nii­den jul­kai­se­mi­ses­ta voi seu­ra­ta.
Vas­taus oli sel­vä: ei. "Yk­si­kään pi­la­ku­va ei ole ih­mis­elä­män ar­voi­nen", hän pe­rus­te­li.

Tähän on helppo yhtyä. Kukaan ei saisi menettää henkeä pilan takia. Fanitan suuresti piilokameraohjelmia, mutta en ollenkaan pidä piloista, joissa kohde loukkaantuu fyysisesti tai henkisesti. Lievä nolo tilanne on ok, mutta suoranainen häpäisy ei. Taannoisten pilakuvien kohde, Muhammed, tuskin pilakuvista tuohtui, kun minun tietämykseni mukaan herra on siirtynyt jo mukavemmille maille. Sama koskee nykyistä kohua Muhammed-videosta.

Video-tapauksessa on kuitenkin menetetty ihmiselämä. Itseasiassa, pilan seurauksena neljä ihmistä on kuollut ja useita loukkaantunut. Voidaan olla sitä taikka tätä mieltä siitä, että oliko tämä ikävä tapahtuma seurausta pilavideosta vai poliittisista patoutumista. Olettaen kuitenkin, että tapahtumat lähtivät liikkeelle pilavideosta, tahtoisin ihmisten ymmärtävän, että "Yk­si­kään pi­la­ku­va ei ole ih­mis­elä­män ar­voi­nen"-lausahdus ei niinkään koske amerikkalaista elokuvan tekijää tai elokuvan julkaisupalvelua, vaan muutamaa muslimi-yksilöä Libyasta, jotka barbaarisesti surmasivat ihmisiä. On suorastaan käsittämätöntä, kuinka joku taho ei voi ymmärtää, että rikoksen ihmisyyttä vastaan ei ole tehnyt pilkkavideon tuottaja, vaan videosta tuohtuneet tahot. Mikäli taustalla ei ole pilkkavideo, vaan Libyan poliittinen tilanne, niin minkä hemmetin takia täällä sitten pohditaan, että rikkoiko video sananvapauden rajoja epämieluisasti kyseenalaistamalla jonkun arvomaailmaa?

Meinasin kirjoittaa tähän, että eipä ole muslimiyhteisöltä pahoittelua tullut siitä, että osa heidän jäsenistään on tehnyt äärimmäisiä typeryyksiä. Ilokseni voinen kuitenkin todeta, että olin väärässä ja melko nopeasti löytyi ainakin muutama yksilö, joka on sitä mieltä, että uskonnonloukkaamattomuuden nimissä ei saa riistä (täysin sivullisen) ihmisen henkeä. Toivoisin, että tällaisia muslimiyksilöitä näkyisi enemmän ja useammin, myös Suomessa. Ihmiset muodostavat mielipiteensä kokemastaan, lukemastaan ja näkemästään. Mikäli useimmiten mediassa näkee uutisia, missä muslimit räyhäävät, riehuvat ja tappavat, niin tällainen käytös liitetään mielikuvaan keskivertomuslimista. Vaikka keskivertomuslimi olisikin ihan tavallinen työssäkäyvä veronmaksaja, niin hänen olemus ei ylitä uutiskynnystä. Mediassa pitäisi näkyä enemmän muslimeita, jotka edustavat kehitystä, sivistyneisyyttä ja muita vastaavia arvoja, joita länsimaiden lisäksi arvostetaan myös esim. aasialaisessa kulttuurissa.

Kan­sa­lais­va­pauk­sia puo­lus­ta­van Free­dom Hou­sen mu­kaan vain al­le 15 pro­sent­tia maail­man ih­mi­sis­tä elää mais­sa, jois­sa on va­paa me­dia.

Rivien välistä olen lukevinani, että absoluuttisella mittarilla median vapaus on positiivinen ilmiö. Absoluuttisella mittarilla tarkoitan tässä objektiivista kulttuurista riippumatonta kantaa, jossa voidaan olettaa, että verrattuna menneeseen aikaan nykyinen ilmiö tai sen suuntaus on parempi, johtuen kehityksestä. Esimerkiksi naisten äänioikeutta voidaan pitää hyvänä ilmiönä vertaamalla nykytilannetta aikaan, jolloin äänioikeutta ei naisille annettu. Naisten äänioikeus on myös kulttuurillisesti melko riippumaton. Toisin sanoen, hyvin erilaisissa kulttuureissa ollaan sitä mieltä, että naisille äänioikeuden antaminen on hyvä juttu, tai vähintäänkin ei-huono juttu. Näkisin myös, että sananvapaus tällaisella abosluuttisella mittarilla on enempi hyvä juttu kuin huono juttu.

Mikäli median vapaus tällä tavalla nähdään hyvänä asiana, niin voitaisiin pitää oikeutettuna, että kyseistä hyvyyttä kannattaa vaalia ja toivoa, että ilmiö leviää myös noihin maihin, joissa kyseistä hyvyyttä ei ole tarjoilla. On huomattavasti kyseenalaisempaa, että voidaanko hyvyyttä toimittaa väkipakolla paikkoihin, joissa sitä ei ole. Mielestäni ei, mutta siitä tarkemmin joku toinen kerta. Pääpiirteittäin kuitenkin voidaan todeta, että on ok, jos toimintaa harrastetaan omassa yhteisössä tai omien rajojen sisäpuolella. Tässä mielessä Internet, jossa tämänkertainen pilkkavideo sijaitsee, on hieman hankalahko alue. Jätän tarkemmat perustelut toiseen kertaan, mutta näkisin, että on aika OK, että Jenkit harjoittavat sananvapautta Internetissä, koska a) Internet on lähinnä jenkkien rakentama kyhäelmä ja b) aika harvan on pakko mennä Youtubeen katsomaan kyseistä videota. Tästäkin mielestä on kovin kummallista, että henkilö, jolla sananvapaus on, kritisoi omaa oikeuttaan esittää mielipidettään, koska se saattaa loukata jotakuta.

Loukkaantuahan voi kuka mistäkin varsinkin, jos taustalla on jokin uskomus. Aikuisen ihmisen tulisi osata kohauttaa olkapäitään ja jatkaa elämäänsä. Kuten edellä todettiin, kyseisen datan kokeminen, näkeminen tai lukeminen ei ole pakollista. Ymmärtääkseni kukaan ei pakota muslimia katsomaan pilakuvaa tai pilkkavideota. Mikäli pakottaa, niin pahuus ei asu pilakuvan tai pilkkavideon tekijässä, vaan tahossa, joka pakottaa ihmistä kokemaan epämieluisuutta.

Mikä olisi Pentikäisen reaktio, jos hänet pakotettaisiin esittämään mielipiteensä?

Oli­sin kal­lis­tu­nut tu­ke­maan nä­ke­mys­tä, jon­ka mu­kaan Goog­len oli­si pi­tä­nyt pois­taa ko­hu­vi­deo You­tu­bes­ta.
Mik­si? Mi­nul­le You­tu­be on me­dia, jon­ka si­säl­lös­tä sen omis­ta­jan pi­tää kan­taa jo­tain vas­tuu­ta. Ky­se ei ole sen­suu­ris­ta vaan sa­nan­va­pau­teen kuu­lu­van vas­tuun kan­ta­mi­ses­ta.

Oikeus ja velvollisuus. Vapaus ja vastuu. Mikä on vastuu siitä, että sanoo jotain? Mikä on ilmaisun vastuu? Onko vastuu se, että varmistaa, ettei kukaan loukkaannu ilmaisusta, niin sanomasta kuin metodista? Vai riittääkö, että vain harva siitä loukkaantuu? Onko loukkaantumisen määrällä ja laadulla väliä? Tarvitseeko vastuuta kantaa, jos mainitsen, että mikäli ilmaiset asian noin, niin loukkaannun hieman, en verisesti, mutta hieman? Mistä hiivatista joku tietää toisen reaktion ennen kuin ensimmäisen kerran tapahtuma tapahtuu?

Jos lähdetään ajatuksesta, että ennakkosensuuria ei tarvita, mutta jälkisensuuria tarvitaan, niin viimeistä lukuunottamatta edeltävät kysymykset ovat silti valideja. Itse pidä kuitenkin aika absurdina menettelyä, jossa kerran ilmaistu asia yritetään pyyhkiä pois. Esimerkiksi, kun Halla-aho tuomittiin parista rikoksesta, niin osan hänen tekstistä määrättiin poistettavaksi. Mikä tässä oikein oli tavoite? Kyseinen sanoma oli jo ilmaistu ja suuri mediakohu vain paisutti sanoman näkyvyyttä. Tämä myös aiheutti poistettavien tekstien levitystä. Ymmärtääkseni julksisuusperiaatteen vuoksi tekstit ovat nähtävillä oikeuden papereissa hamaan maailmanloppuun asti. Tuskinpa kuitenkaan yksittäinen blogikirjoituksen sanoma elää paria vuotta pidempään, sillä maailma pukaa ulos paljon uutta tietoa. Näkisin, että oikeus teki karhunpalveluksen sille taholle, jota lain henki pyrkii suojelemaan. Yleisesti ottaen jälkisensuurissa käy usein näin. Jos sanoisin, että älä klikkaa tätä linkkiä, niin moni varmasti kiellosta huolimatta tekee, koska on äärimmäisen kiinnostunut, että mitä tuo kielletty hedelmä sisältää.

"On­ko sa­nan­va­paus niin yli­ver­tai­sen py­hä, et­tä si­tä pi­täi­si puo­lus­taa, vaik­ka se joh­tai­si suur­so­taan tai ih­mis­kun­nan pe­ri­ka­toon", poh­ti sen­suu­ria puol­ta­nut kir­jai­li­ja Claes An­ders­son.

Hieman taivuttaen pyhän määritelmää voisin sanoa, että sananvapaus on sen verran "pyhä", että sitä pitää puolustaa, vaikka se johtaisi suursotaan. Mikään teko, joka johtaa ihmiskunnan perikatoon ei ole millään tavoin perusteltavissa. Tuollaisia tekoja ei kuitenkaan käytännössä katsoen ole. Anderssonin mustanmaalailu ei edusta filosofisten paradoksien parhautta, vaan suppeaa ajattelua, johon en olisi uskonut noin kokeneen herran alentuvan.

Jos joku haluaa pohtia pilkkavideotapahtumaa filosofisemmalla tasolla, niin tässäpä pieni viaton kysymys: Mitä, jos Muhammedille ei olisi annettu ilmaisuvapautta?

-PYO
(9.10.2012 päivitys: avainsanat lisätty)

Miesten ja naisten tasa-arvo-ongelmat

Sattuneista syistä päädyin lueskelemaan Heidi Hautalan blogikirjoitusta muutaman vuoden takaa. Itse kirjoitus ei ole niinkään kiintoisa (tiivistettynä: "Lisää naisia valtaan"), mutta kommenttiosuudesta löytyy monia kiintoisia möläytyksiä. Nimimerkki Arvo Tasanko kirjoittaa:

Miehet ovat käytännössä kaikilla yleisesti käytetyillä elämänlaadun mittareilla mitattuna keskimäärin huono-osaisempi ja kyselyjen mukaan onnettomampi sukupuoli.

Suomi on hyvinvointivaltio, mutta voivatko miehet ja naiset täällä tasa-arvoisen hyvin? Kun puhutaan tasa-arvon edistämisestä, niin ainakin minulle tulee mieleen, että naisten asemaa parannetaan urakalla ja siinä sivussa tehdään näön vuoksi jotain toimenpiteitä, jotka edistävät miesten asemaa. Onko tasa-arvotoimintaan allokoidut resurssit kohdistettu oikeisiin ongelmakohtiin? Erityisesti kiinnostaa, millainen tilanne on nuorten kohdalla tällä hetkellä. Miten hyvät mahdollisuudet tulevilla työntekijöillä on tasa-arvoiseen elämään Suomessa? Nuorten kohdalla asioita voidaan ohjata kuntoon tulevaisuutta ennakoiden. Vanhemmissa ikäryhmissä perustat on rakennettu ja valinnat tehty jo vuosikymmeniä sitten. Voi olla hieman vaikeampaa runnoa kuntoon sellaista, mikä on jo 75 vuotta ollut retuperällä. Liiallisia korjaustoimenpiteitä tulisi myöskin välttää, ettei 30 vuoden päästä jouduta korjaamaan kurssia päinvastaiseen suuntaan. Tässä mielessä lakitekstiin taiteiltu alla oleva pätkä on loppulausahduksen takia hävyttömän huono.

Tämän lain tarkoituksena on estää sukupuoleen perustuva syrjintä ja edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä tässä tarkoituksessa parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä.

Pieni disclaimer. Valitettavasti en löytänyt selkeää mittaristoa elämänlaadun mittaamiseksi. Elämänlaatu, hyvä elämä ja hyvinvointi eivät ole yksiselitteisiä käsitteitä. Filosofisella tasolla asiaa on pohdittu ainakin 2000 vuotta ja erilaisia määritelmiä on vino pino. Resurssini eivät millään riitä kaikkien mahdollisten elämänlaatumittareiden analysoimiseen, mutta toisaalta en haluaisi rajoittautua vain yhteen näkemykseen. Tämän vuoksi otan elementtejä vähän sieltä täältä, mikä voi joidenkin lukijoiden mielestä vaikuttaa lähinnä tarkoituksen hakuiselta. Valinnoissa varmasti peilautuu oma elämänfilosofiani jollain tasolla, mutta pyrin kuitenkin käyttämään yleisesti arvostettuja lähteitä.

Tässä välissä pahoittelen, että tilastot tulevat olemaan pitkälti ensimmäiset vastaantulevat eivätkä uusimmat mahdolliset. Pelkkien elämänlaatumittareiden etsimiseen menee rutosti vaivaa ja tilastoja, joissa asiat on eritelty sukupuolen mukaan, ei ihan helpolla löydy. Pyrin kuitenkin siihen, että lähteet olisivat edes 2000-luvulta.

Googlettamalla ensimmäisten hakujen joukossa on Human Development Index. Odotettu elinikä, lukutaito, koulutus ja elintaso toimivat mittareina kyseisessä mallissa. Vekkulisti elämän kvalitatiivisuutta mitataan kvantitatiivisesti, mutta on toki huomatta, että mallin kehittäjät ovatkin ekonomisteja. Pidän tätä kovin heppoisena lähestymistapana, mutta aloitetaan silti tällä.

Lähdetään liikkeelle odotetusta eliniästä. Vastasyntyneiden elinajan odote on miehillä 77.2 vuotta ja naisilla 83.5 vuotta. Ero ei ole suuri, 6.3 vuotta. Vuoden 2011 lopussa miehiä oli 2 652 534 kpl ja naisia 2 748 733 kpl. 0-50 vuotiaiden kohdalla miehiä on joka ikäryhmässä hieman enemmän, mutta  50-90+ vuotiaiden kohdalla miesten suhteellinen osuus tippuu roimasti, kun mennään iäkkäämpään suuntaan.

Jatketaan lukutaidolla, joka on Suomessa erittäin hyvä. OKM:n sivuilta löytynee seuraavaa koskien 15-vuotiaiden lukutaitoa:

Tyttöjen heikkoa lukutaitoa selitti mm. kodin matala taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen asema, kun taas pojilla se ei ennustanut heikkoa lukutaitoa. Sen sijaan pojilla todennäköisyys heikkoon lukutaitoon kasvoi, jos vauraassa kodissa kulttuurin arvostus oli suhteellisen vähäistä. Pelkkä kodin vauraus ei ole yhteydessä lukutaitoon

Tarkemmasta raportista [PDF] ilmenee, että

Suurin haaste on huomattavan suuri lukutaidon sukupuoliero. Tyttöjen keskimääräinen lukutaito on jopa puolentoista kouluvuoden edistyksen verran poikia edellä.

Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijat ja suoritetut tutkinnot koulutussektorin ja sukupuolen mukaan tilasto vuodelta 2010 viittaisi siihen, että kaikenkaikkiaan opiskelijoita oli tuolloin 1.2 miljoonaa. Näistä 51% naisia. Peruskoulun suorittaneista naisia on hieman alle puolet. Lukion suorittaneista naisia oli 58%, ammatillisen koulutuksen suorittaneista 51%, ammattikorkeakoulukoulutuksen suorittaneista 63% ja yliopistokoulutuksen suorittaneista 58% (ei sisällä jatko-opiskelijoita). Nuoria miehiä on siis Suomessa hieman enemmän kuin nuoria naisia. Siitä huolimatta jatkotutkintoja suorittavat pienoisella enemmistöllä naiset. Ammattikorkeakouluissa sukupuolijakauma on yllättävänkin suuri.

En löytänyt tilastoa (taloudellisesta) elintasosta, jossa asiaa olisi tarkasteltu eri sukupuolten suhteen. Elintasoa voidaan tarkastella myös muistakin kuin taloudellisista näkökulmista, esimerkiksi turvallisuuden ja terveyden suhteen. Onnellisuus, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja vastaavat termit esiintyvät myös elemänlaadun määritteissä.

Palkkakeskusteluiden hokema "naisen euro on 80 senttiä" ja naisjohtajien määrän vähyys on tullut käsiteltyä jo aiemmin. Samat työehdot ja säädökset koskevat molempia sukupuolia. Vuoden 2008 tasa-arvobarometrin [PDF] mukaan naiset kokevat, että heidän sukupuolestaan on enemmän haittaa työnsaannin ja urakehityksen kannalta. Naiset vastasivat kokeneensa myös enemmän vähättelyä työpaikoilla. Miehet taas vastasivat, että hoitovapaan järjestäminen on miesten osalta hankalaa, vaikka parannusta tilanteeseen on tullut.

Työvoimatutkimuksen [PDF] mukaan 2012 heinäkuun työttömyysasto oli 6.9%

Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2012 heinäkuussa 192 000, saman verran kuin edellisen vuoden heinäkuussa. Työttömiä miehiä oli 98 000 [n. 51%] ja naisia 94 000 henkeä [n.49%].

Nuorten kohdalta 2010 vuoden artikkeli tiedottaa:

Keväisin työnhaku on aktiivisinta ja työttömänä olevien nuorten määrä kasvaa etenkin touko- ja kesäkuussa. Viime vuoden toukokuussa 15-24-vuotiaita työttömiä miehiä oli 85 000 [53%] ja naisia 74 000 [47%].

Rikkaimpien suomalaisten kärkikastissa on enemmän miehiä kuin naisia. 2009 vuoden tulonjakotilasto kertoo kaikenlaista köyhyydestä.

Ikääntyneiden naisten pienituloisuus on yleisempää kuin ikääntyneiden miesten.

Vuotta aikaisemmin julkaistussa kirjassa kuitenkin todetaan, että juurikin vanhemmille naisille on kertynyt viimeaikoina omaisuutta. Jostain syystä alle 75-vuotiaiden ryhmistä ei ollut tehty erittelyä sukupuolen mukaan, joten en kykene sanomaan, mikä on tilanne nuorten kohdalla.

Sotaa Suomessa ei ainakaan minun tietojeni mukaan tällä hetkellä käydä. Luonnonkatastrofit ovat täällä melko harvinaisia ja vähäisiä. En myöskään usko, että niissä tilastollisesti kärsisi toinen sukupuoli toista enemmän. Suomessa tapahtuvasta kidutuksesta en löytänyt mitään virallisia dokumentteja. Ihmisoikeudet täällä taitavat olla aika tasapuolisia. En keksi mitään lakiin kirjattua oikeutta, mikä Suomessa koskisi vain toista sukupuolta. Raskauden keskeyttäminen lienee ainoa, mutta en käsittele sitä tässä sen enempää. Velvollisuudet valtiota kohtaan ovat molemmilla sukupuolilla samat, poislukien tietenkin varusmiespalvelus.

Rikoksen uhriksi joutuu joka viides suomalainen vuosittain. Vuonna 2010 pahoinpidellyistä (33 000 uhria) miehiä oli 63 prosenttia ja naisia 37 prosenttia. Alaikäisistä pahoinpidellyistä 65% oli poikia. Vuosina 2002-2009 [PDF] tapetuista (960 uhria) n. 70% oli miehiä ja 30% naisia. Muista rikoksista en löytänyt tilastoja uhrien sukupuolesta, mutta veikkaanpa, että raiskauksissa uhrit ovat pääosin naisia. Kun katsoo koko vuoden tilastoa, niin tappoja tehdään vuosittain n. sata, raiskauksia melkein tuhat ja pahoinpitelyitä yli 30 000. Näiden tietojen valossa (olettaen, että ryöstöt, lasten hyväskikäytöt ja virkamiehen vastustamiset menevät suurin piirtein tasan uhrien sukupuolten mukaan) miehet joutuvat useimmin rikosten uhriksi.

Vuoden 2008 tasa-arvobarometrin [PDF] mukaan 

Ulkona illalla liikkuessa naisista vajaa puolet naisista ja miehistä vajaa viidennes ilmoitti vuonna 2008 pelkäävänsä väkivaltaa tai olevansa sen takia varuillaan usein tai silloin tällöin.

Naisista noin joka neljäs ja miehistä vähemmän kuin joka kymmenes ilmoitti karsineensa iltamenoja, ja taksia on pelon takia käyttänyt 59 % naisista ja 27 % miehistä.

Vuonna 2008 vankilassa istuvista keskimäärin 6.6% oli naisia ja 93.4% miehiä.

Toukokuun 1. päivänä 2008 tehdyn vankirakenneselvityksen mukaan 40 prosentilla vankeusvangeista oli tuomion päärikoksena joko henki- tai muu väkivaltarikos. Omaisuusrikokset (22%), huumausainerikokset (16%) ja liikennejuopumukset (13%) olivat seuraavina.

Ville Hinkkasen julkaisun [PDF] mukaan miehille langetetaan keskimäärin ankarampia tuomioita kuin naisille, mutta

Naisten rikollisuus poikkeaa tekotavoiltaan miesten rikollisuudesta, ja lisäksi eroja on erityisesti vastaajien aikaisemmissa tuomioissa ja rikoskäyttäytymisessä

Fyysisen vamman aiheuttaneista tapaturmista [PDF] vuonna 2009 sattui naisille n. 52% ja miehille 48%. Työtapaturmista [PDF] vuonna 2009 vähintään neljän päivän työkyvyttömyyteen johtaneet työpaikkatapaturmista 68.6% sattui miehille (mikä oli 7.1 %-yksikköä vähemmän kuin vuonna 2001). Liikenneonnettomuuksissa miehiä kuolee vuosittain n. 100 ja naisia n. 30.

Tauteihin kuoli vuonna 2010 n. 50 000 henkeä. Näistä naisia 51% ja miehiä 49%. Mielenterveyden kannalta psykiatrinen erikoissairaanhoidon tilastoraportti vuodelta 2010 sanoo seuraavaa:

Miehiä ja naisia oli laitoshoidon potilaista yhtä paljon. Sukupuolijakauma vaihtelee kuitenkin ikäryhmittäin. Alle 14-vuotiaista ja 25–59-vuotiaista potilaista suurempi osa on miehiä, kun naisten osuus 15–25-vuotiaissa ja yli 60-vuotiaissa on suurempi

Itsemurhatilastoissa miehiä on vuosittain yli 70% ja naisia alle 30%. Päihdehuoltoyksiköiden huumeasikkaista miehiä oli vuonna 2010 69%. Vuosina 2004-2008 [PDF] mielenterveyshäiriöstä johtuvista korvatuista sairauspäivistä 60% oli naisten pitämiä ja 40% miesten.

Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi vuonna 2008 yhteensä 25 003 Suomessa asuvaa henkilöä. Heistä 12 654 eli 51 % oli miehiä. Mielenterveyden häiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi 8 513 henkilöä: 3 982 [n.47%] miestä ja 4 531 [n.53%] naista.

Vuonna 2008 runsas viidennes eli 1 848 henkilöä mielenterveyden häiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneistä oli alle 30-vuotiaita.

Jälkimmäisessä ei tarkemmin eritelty sukupuolten mukaan, mutta alle 30v masennuksen takia eläköityneistä n. 35% oli miehiä ja 65% oli naisia. Masennus on karkeasti ottaen diagnoosina joka toiseen mielenterveyshäiriöön (jos nyt tulkitsin lähdettä oikein).

Vuoden 2008 tasa-arvobarometrin [PDF] mukaan 

Naisista noin joka kolmas on kokenut seksuaalista häirintää kahden viime vuoden aikana, miehistä 13 %. Tilanne on pysynyt muuttumattomana molempien sukupuolten osalta vuodesta 1998 vuoteen 2008. Nuorempia häiritään useammin kuin vanhempia

Yksinäisyydestä kärsivistä en löytänyt mitään tilastoja! Syrjäytyneistä nuorista on vuoden 2012 tilaston [PDF] mukaan miehiä 64% ja naisia 36%.

Syrjäytyneiden nuorten miesten tilastoa heikentää hieman se, että syrjäytyneiksi ei lasketa naisia jotka hoitavat lapsiaan kotona. Vuonna 2010 lapsiaan oli kotona hoitamassa 8 443 vertailuryhmään kuuluvaa naista.

Ohimennen mainittakoon seikka, joka varmaan kiinnostaa tämän blogin lukijakuntaa:

Jos ero nuorten miesten ja naisten syrjäytymisessä on iso, kantaväestön ja vieraskielisten nuorten ero on huima.

Yksinäisistä asunnottomista selvityksen mukaan vuonna 2010 oli naisia n. 17.5% ja miehiä 82.5%. "Nuoria alle 25-vuotiaita on asunnottomista noin 17 %". Näissä tilastoissa ei siis ole mukana sukulaisten/kavereiden nurkissa pyöriviä. Myös erinäiset laitoksissa oleskelijat on tilastoista poissa.


Siinäpä varmaan olivat tärkeimmät elämisen/elämänlaadun mittarit tähän hätään. Hihkaiskaa toki, jos joku oleellinen jäi huomioimatta.

Yhteenveto

Naiset kokevat työelämässä enemmän sukupuoleen suuntautuvaa syrjintää ja vähättelyä. Naiset kokevat huomattavasti enemmän seksuaalista häirintää ja väkivallan pelkoa kuin miehet. Naisille sattuu tapaturmia enemmän kuin miehille. Naisten kohdalla mielenterveyshäiriöt ovat paljon yleisempiä kuin miesten kohdalla. 

Miehet kokevat paljon enemmän väkivaltaa kuin naiset. Miesten keskuudessa asunnottomuus ja syrjäytyminen on yleisempää. Miehet tekevät enemmän itsemurhia, kuolevat useammin liikenneonnettomuuksissa/työtapaturmissa ja yleisestikin elävät vähemmän kuin naiset. Miesten koulutus/koulumenestys on hieman heikompi kuin naisilla (poislukien varusmieskoulutus).

Muiden asioiden kohdalla erot eivät ole kovin suuria. Mielenterveyshäiriöitä lukuunottamatta tilanne on kuitenkin huonompi miesten kannalta, kun on kyse nuorista.

Mitkä näistä epätasaisista seikoista ovat sitten sukupuolen omaa syytä, mitkä yhteiskunnan korjattavissa ja mitkä vain biologisten tekijöiden ohjaamia seikkoja? Onko miesten syytä, että he elävät lyhemmän aikaa tai omaavat heikomman lukutaidon? Onko naisten syytä, että heillä on enemmän mielenterveysongelmia ja väkivallanpelkoa?

Koska teksti on jo nyt rasittavan pitkä, niin jätän näiden asioiden selvittelyn toiseen kertaan.

Alussa esitetty väittämä, että miehet olisivat monilla elämänlaadun mittareilla se heikompi osapuoli, ei ole kuitenkaan ihan tuulesta temmattu. On hieman mystistä, miten paljon tasa-arvokeskustelu keskittyy lähinnä työelämän tasapäistämiseen. Miksi niin monet muut osa-alueet on jätetty vähemmälle huomiolle julkisessa keskustelussa? Onko niin, että julkisen keskustelun kävijät eivät itse haudo itsemurhaa tai joudu työskentelemään väkivaltaisessa ympäristössä ja täten eivät näe muita tasa-arvo-ongelmia kuin omien/työtovereiden urankehitykset?

-PYO

ps. Pahoittelen, jos jossain kohtaa PDF-tiedostoon on linkattu siitä ilmoittamatta.

pps. Jos joku on asiaa pohdiskeellut, niin Uusi Suomi-lehden Puheenvuoro-blogilla Poliittisesti epäkorrekti ja tällä blogilla ei ole yhteistä tekijää kirjoittajien joukossa. Avatarini olen kerran vaihtanut, mutta blogini nimeä en kyllä rupea vaihtamaan. Toivottavasti sekaannuksilta vältytään.

Rikoksen uhrit

Olen pohtinut aikaisemmin rikollisuutta rikollisen näkökulmasta. Olen esittänyt ajatuksia siitä, mikä ajaa ihmisiä tekemään rikoksia, siitä, miten niitä tulisi rankaista, sekä siitä, millä tasolla moraali on tällä hetkellä. Viimeinen, otsikolla "Välinpitämättömyys ja vastuunpakoilu" varustettu kirjoitus, koski lähinnä liikenteessä (ml. parkkipaikat) sattuvaa autojen kolhimista ja karkuun menoa. Tänään olikin lehdessä melkoisen hyvä esimerkki kyseisestä toiminnasta. Autoilija ajoi rajusti päin moottoripyöräilijää ja pakeni paikalta. Oli teko tahallinen tai ei, niin paikalta karkaaminen ei ole kyllä hyväksyttävää. Ymmärrän kyllä, että on kiire tai taidot ei riitä ensiapuun, mutta kyllä vähintäänkin voisi katsoa, että sattuiko, soittaa tarvittaessa hälytyskeskukseen ja antaa omat yhteystiedot, vaikka vammat vaikuttaisivatkin vähäisiltä. Miksi ajaja pakeni paikalta?

Uskon syvästi, että jokaisella ihmisellä on jonkinlainen moraali (pl. henkisesti sairaat yksilöt). Mikäli sattuu vahinko tai typeryyksissään (lue: kännissä) tulee tehtyä vähän jotain harkitsematonta, niin päässä käydään pikainen asian analysointi. Tässä vaiheessa ihmismieli on yllättävän hyvä valehtelemaan itselleen. "Ei sille niin pahasti käynyt...", "Se oli sen oma vika...", "Eiköhän joku muu sitä auta..." tai jokin vastaava toteamus tulee mieleen. Omaa moraalia pönkitetään keksityillä selityksillä, jotta itselle tulee parempi mieli. Tai tarkemmin sanottuna, jotta itselle ei tule niin paha mieli. Kun mieli asetetaan tilaan, jossa 1) ei olla syyllisiä ja 2) mitään pahempaa ei ole tapahtunut, niin päässä ei pyöri vastuuntunto niin häiritsevästi. Omaa elämää voidaan siis jatkaa melkolailla normaalisti. Hetken päästä tapahtumaa ei edes muista, joten mitä väliä. Mutta, mikä on tilanne uhrin kannalta?

Uhri voi kärsiä tavalla tai toisella: A) fyysisesti, B) henkisesti, C) sosiaalisesti, D) resurssillisesti tai E) jollain muulla tavalla. Tämä ei siis koske vain liikennerikkomuksia, vaan kaikenlaisia tapahtumia, missä joku kärsii.

A. Fyysinen kärsimys

Lievimmillään fyysinen kärsimys on vain hetkittäistä. Joku läpsäisee kovaa takapuoleen ja se sattuu, mutta mitään pysyviä vammoja ei jää. Mustelmat paranee ja arvetkin saattavat olla huomaamattomia. Jotkut vammat hankaloittavat elämää, jotkut taas tekevät elämästä erittäin rasittavaa. Pahimmillaan fyysinen kärsimys aiheuttaa paralyysia, koomaa tai kuolemaa.


B. Henkinen kärsimys

Koulusurmasta selvinneet, raiskatut, kidutuksen uhrit yms. saavat usein pitkäikäsiä traumoja. Pelkotilat, masennus, tunnehäiriöt ja muut psyykkiset oireet eivät koske vain uhreja, mutta myös uhrien omaisia. Kun ajatuksissa pyörii koko ajan jokin ikävä tapahtuma on vaikea keskittyä esimerkiksi työhön tai rentoutua vapaa-aikana. Uhri saattaa joutua jopa lopun elämäänsä käyttämään lääkkeitä ja käymään terapiassa, jotta kykenee jatkamaan elämäänsä 'normaalissa tilassa'. Monet ajattelevat, että psyykkisistä oireista kärsivät ovat vässyköitä ja tosimies ei vähästä hätkähdä. Valitettavasti on inhimillistä saada traumoja. Viime kesänä TV:stä tuli ohjelma, jossa joku oli ajanut itsemurhatarkoituksessa rekkaa päin. Ohjelmassa ollut rekkakuski totesi, että ehkä olisi ollut fiksumpaa 'alentua' keskustelemaan asiasta, eikä vain kantaa tapausta yksin sisällään.

C. Sosiaalinen kärsimys

Osittain sidoksissa edelliseen uhrille saattaa syntyä sosiaalista kärsimystä. Uhri saattaa vältellä sosiaalisia tilanteita. Esimerkiksi raiskattu nainen saattaa kokea ongelmalliseksi lähestyä tuntemattomia miehiä. Sinkkunaiselle tämä voi olla hyvinkin kova paikka. Sosiaalinen kärsimys saattaa olla myös maineen menettämistä tai vastaavaa. Joissain kulttuureissa (lue: uskonnoissa) raiskatuksi tuleminen on naisen oma vika. Kyseinen yhteisö ajattelee, että hän itse on sitä kerjännyt pukeutumisellaan. Sen vuoksi raiskaaja on uhri ja raiskattu on syyllinen. Tietyissä tilanteissa voidaan ajatella, että uhri oli tyhmä, kun noin teki. Uhrin on nolo myöntää, että joutui rikoksen uhriksi. Esimerkiksi raiskatuksi tulleen miehen voi olla äärimmäisen hankala tuoda tapaustaan esille, koska sosiaalinen ympäristö pitää ajatusta lähinnä koomisena.

Sosiaalinen kärsimys saattaa olla myös maineen menetystä. Tässä tapauksessa puhutaan ennemminkin vääristä syytöksistä. Kun ihmisiä aletaan syyttää pedofiliasta, piratismista, rasismista, satanismista tai muusta, niin hänen demonisoidaan pahaksi ihmiseksi. Nykyjournalismissa on tapana, että tällaisesta revitellään etusivun otsikoita, vaikka taustalla ei olisi mitään todisteita tapahtuneesta. Jos luen tämän päivän lööppilehden, niin ajattelen, että henkilö X on rikollinen, kun en huomisen lehteä lue ja oikaisua näe.

D. Resurssillinen kärsimys

Resursseja ovat lähinnä aika ja raha, mutta myös muuta saattaa menettää. Esimerkiksi jokin perintökalu saattaa olla rahallisesti melko arvoton, mutta sen tunnearvo voi olla hyvinkin suuri. Eritoten varkauksien uhrit kärsivät usein resurssillisesti. Varkaat usein keskittyvät arvokkaisiin tavaroihin, jolloin taloudellinen menetys on suuri. Vaikka taloudellista menetystä ei juurikaan tapahtuisi, niin uhrille koituu joka taupauksessa harmia. Esimerkiksi takaisin saatu varastettu pyörä on poissa uhrin käytöstä. Kun aamulla ei pääsekään töihin normaalisti, niin ongelmia saattaa syntyä. Harmi voitaisiin ehkä laskea henkiseksi resurssiksi, mutta olen sitä mieltä, että parempi keskittyä tässä vain 'mitattavissa oleviin' kärsimyksiin.

Mahdollisesti muitakin kärsimyksiä on, mutta keskityn tässä nyt vain oleellisimpiin.

Kärsimys, vaiva ja kompensaatio

Edellä on listattu erinäisiä kärsimyksiä, mitä uhrille saattaa syntyä. Niissä on huomioitava, että tietyille henkilöille tietyt kärsimykset saattavat aiheuttaa erilaisia vaikutuksia. Esimerkiksi köyhä ei välttämättä kykene korvaamaan omatoimisesti varastettua tavaraa, mallille naaman runnominen voi aiheuttaa ammatin menetyksen, poliitikolle sosiaalinen mustanmaalaus voi viedä lopunkin uskottavuuden ja niin edelleen. Osa voi vain kohautta olkapäitään jouduttuaan tietyn rikoksen uhriksi, mutta toisille siitä saatta koitua ongelmia pitkäksikin aikaa. Pitäisi siis jotenkin suhteuttaa rikos uhrin asemaan. Asenne ei kuitenkaan voi olla se, että rumia miehiä saa lyödä turpaan ja rikkailta saa varastaa, mutta jokin kärsmyskerroin voisi olla paikallaan.

Ennenkuin mennään rikoksen uhrille koituvaan vaivaan, niin on todettava, että kunnon kansalaisille koituu ennaltaehkäisevää vaivaa rikollisten takia. Poliisi julkaisi tässä kesällä tiedotteen siitä, kuinka asukkaan tulisi valmistautua rikollisia varten lomalle lähtiessään. Teksti oli huumorimielellä kirjoitettu rikollisen näkökulmasta; "näin autat rikollisia".

Sivumennen sanoen: Huumorintajuni on mielestäni melkoisen laaja, mutta tätä en pitänyt hauskana (mutta en kyllä toisaalta loukkaavanakaan). Teekkarihuumorihenkinen virallinen tiedote jokseenkin syö poliisin uskottavuutta. Passipoliiseilta (ja poliitikoilta) toivon kyllä edelleen pieniä letkautuksia. Ankeissa tilanteissa huumori piristää paremmin kuin tosikkoilu. Suurissa murhetilanteissa asiallisuus tulisi kuitenkin säilyttää.

Oli huumoria tai ei, niin poliisin tiedote on sisällöltään tyly. Annetaan ohjeita, että tee näin ja näin, niin säästyt murtovarkaiden murheilta. Ihmisten tulisi siis rakentaa lomansa murtovarkaiden asenteen mukaan. Itse toivoisin eläväni yhteiskunnassa, jossa poliisi virallisesti tiedottaisi, että "Erittäin hyvää lomaa, ota rennosti! Me hoidamme rikolliset puolestasi". Mutta näin ei tapahdu Suomen hyvinvointivaltiossa. Täällä kansalaiset maksavat ökysummia veroistaan ja luopuvat aseenkanto-oikeuksistaan, jotta turvallisuus voidaan laittaa poliisin niskoille. Poliisilta kuitenkin viedään resurssit ja 'aseet', jotta rikollisille voitaisiin mitään tehdä.

En yhtään kyllä ihmettele poliisin asennetta, kun resurssit eivät millään riitä siihen, että rikolliset voitaisiin saada kiinni tai, että voitaisiin suorittaa sen verta perusteellinen tutkinta, että todisteet riittäisivät syytetyn tuomitsemiseen. Ja kaiken kukkuraksi, vaikka näin kävisikin, niin mokoma on taas vapaalla jalalla ennenkuin pollarit saavat paperinsa mapitettua. Todistajan näkökulmasta tilanne on melkolailla samanlainen. Onko järkeä mennä puhumaan pahaa syytetystä, joka jo samana iltana saattaa tulla oven taakse kirveen kanssa?

Aiemmin jo kirjoittelinkin, että uhreille systeemin pitäisi olla helppo ja vaivaton. Kun uhrille tulee jo valmiiksi kärsimystä, niin pitääkö prosessin olla hänen kannaltaan hankala ja epäedullinen? Väittäisin, että valtaosa pienemmistä rikoksista painetaan villaisella, koska uhri ei usko, että tekijää saadaan kiinni. Jos tällaisessa tilanteessa kärsimys ei ole kovinkaan suuri, mutta ilmoituksen tekoon nähtävä vaiva on, niin normi-ihminen osaa laskeskella, että ei ole vaivan väärti. Mihin tämä sitten johtaa? Siihen, että rikollinen voi helposti laskeskella, että tiettyjä temppuja voi huoletta tehdä, kun uhri ei siitä vaivaudu syytettä nostamaan. Tilanne johtaa myös siihen, että rikoksen uhri joutuu vain sietämään kärsimyksensä. Tämän lisäksi tilanne johtaa myös siihen, että potentiaalinenkin uhri joutuu näkemään vaivaa ehkäistäkseen joutumasta uhriksi. Tämä luonnollisesti syö potentiaalisen uhrin resursseja (myös niitä henkisiä). Onko oikeasti omaa typeryyttä, ettei asenna tietokoneeseensa palomuuria, ettei lukitse pyöräänsä ketjulukolla telineeseen tai ettei suojaa PIN-koodiaan nostaessaan rahaa? Eikö yhteiskunta tulisi perustua siihen, että tavallinen kansalainen saa elää helposti turvallista elämää?

Pidän hyvänä, ettei Suomessa ole samanlaista korvausmallia kuten USA:ssa. Täällä on turha vaatia älyttömiä korvauksia, mikäli ammut itseäsi päähän, kun aseen myyjä ei erikseen kieltänyt sitä tekemästä. Toivoisin kuitenkin, että uhrin vaiva saataisiin korvattua, jotta rikolliset joutuisivat vastuuseen teoistaan, eikä uhrin tarvitsisi kantaa vastuuta jokaisen oman elämänsä tuhonneen narkkarin tekosista. Tämä luonnollisesti tarkoittaisi myös sitä, että retku joutuisi itse korvaamaan kärsimysmaksut. Malli, jossa mutkan kautta valtio (eli veronmaksaja) korvaa ryökäleen tekoset ei ohjaa ryökälettä yhteiskuntakelvollisemmaksi. Ei myöskää ole oikein, että tavallinen kansalainen joutuu maksamaan ääliöosuuden pöllöilystä. Ongelmia tietenkin aiheuttavat temput, joissa teini käy spray-töhrimässä rakennuksia tai imuttamassa miljoona elokuvaa netistä. Tällöin korvausvaatimukset nousevat helposti niin korkeiksi, ettei tuolla yksilöllä ole kykyä niitä maksamaan.

Rangaistukset

Lähtökohtaisesti kannatan sitä, että pitää olla riittävät todisteet siitä, että joku on syyllinen johonkin tekoon. Pidän hieman huolestuttavana sellaista linjaa, jossa "oikeus ei pitänyt X:n selitystä uskottavana". Kun ollaan tilanteessa, jossa ollaan sana sanaa vastaan, niin ei kyllä voida luottaa muutaman ihmisen MuTuiluun.

Otetaanpa esimerkiksi tilanne, jossa todisteiden mukaan yhdyntä on tapahtunut naisen asunnossa ja nainen on sitä mieltä, että kyseessä oli raiskaus. Mies taas on sitä mieltä, että kyseessä oli täysin laillinen yhdyntätilanne, mutta jälkikäteen nainen keksi raiskauksen. Mikäli erinäiset aisiat osoittavat raiskauksen suuntaan, niin varmasti se kuulostaisi uskottavammalta selitykseltä. Mutta riittääkö se? Mikäli mies oikeasti puhuu totta ja on viaton, niin onko oikein tuomita hänet raiskauksesta (aiheuttaen täten vähintäänkin kärsimystä B, C ja D), koska se tuntui kahdesta vaihtoehdosta paremmalta? Mielestäni ei todellakaan! Todisteiden pitäisi olla riittävät, että syytetty voidaan todeta syylliseksi. Elämme kuitenkin reaalimaailmassa, joten ei voida vaatia, että todisteiden tulisi olla absoluuttisia ja kiistattomia. Tämä on mahdottomuus. Pientä realismia joudutaan vaatimaan, jolloin tällöin valitettavasti jokunen kriminaali ei joudu kärsimään tekosistaan, vaikka olisi syytä.

Tästä johtuen rangaistusmekanismi tulisi olla sellainen, että todisteiden kerryttäminen tulisi olla mahdollisimman helppoa ja mikäli rangaistus tulee, niin sen tulee olla tuntuva. Tämän lisäksi antautumisen ja poliisin työn helpottaminen tulisi nähdä lieventävänä tekijänä. Tällä hetkellä tekijän kannalta on huomattavasti fiksumpaa livistää paikalta ja kieltää kaikki (tai puhua paskaa), jos poliisi sattuu tekijän löytämään. Ikävä tosiasia on, että mitä hankalampi poliisin on saavuttaa tekijä ja kerryttää todisteita, sitä epätodennäköisempää on, että tekijä joutuu tuomituksi. Systeemin tulisi ohjata siihen, että parempi tunnustaa ja kantaa rehdisti vastuu, kuin pakoilla vastuutaan. Saavutetaanko tämä sillä, että uhrin ehdottomasti kannattaa tehdä ilmoitus, todistajan ehdottomasti kannattaa kertoa tietonsa poliisille ja tekijän ehdottomasti kannattaa antautua?

Liian rankat rangaistukset johtavat ei-mitään-hävittävää-tilanteeseen, joten aina tulisi olla niin, että tekijän olisi ehdottomasti parempi antautua välittömästi poliisille, kuin jatkaa pakoiluaan. Vaikka karhuryhmä olisi jo oven takana, niin silti täytyisi antaa jotain bonusta siitä, että tulee vapaahetoisesti ulos kädet ylhäällä.

Suomen tulisi olla valtio, jossa rikollisillakin olisi sen verta hyvä elää, että mielummin hakisivat vauhtia vankilan kautta kuin taistelisivat viimeiseen hengenvetoon. Suomen tulisi ehdottomasti olla valtio, jossa tavallisen kansalaisen ei tarvitsisi käyttää kaikkea aikaansa ja rahaansa varkaudenestojärjestelmien asentamiseen tai kaduilla kulkemisen pelkäämiseen. Kyllä koen, että tavallisena kansalaisena eläminen ei ole sen arvoista, jos sitä elämää joutuu ylläpitämään 24h/7. Jos joudun vahtaamaan omaa turvallisuuttani sen sijaan, että valtio tekee sen puolestani, niin kyllä vaadin, että minulla on myös oikeus kovempiin ehkäisy- ja suojelukeinoihin. On naurettavaa, että ketkujen oikeuksia puolustetaan ties millä tuilla, kun samalla tavis saa kustantaa kaiken lystin kärsiessään nilkkien omahyväisyydestä.

Uhrien asema on tässä maassa ala-arvostettu.

-PYO