Olen pohtinut aikaisemmin rikollisuutta rikollisen näkökulmasta. Olen esittänyt ajatuksia siitä, mikä ajaa ihmisiä tekemään rikoksia, siitä, miten niitä tulisi rankaista, sekä siitä, millä tasolla moraali on tällä hetkellä. Viimeinen, otsikolla "Välinpitämättömyys ja vastuunpakoilu" varustettu kirjoitus, koski lähinnä liikenteessä (ml. parkkipaikat) sattuvaa autojen kolhimista ja karkuun menoa. Tänään olikin lehdessä melkoisen hyvä esimerkki kyseisestä toiminnasta. Autoilija ajoi rajusti päin moottoripyöräilijää ja pakeni paikalta. Oli teko tahallinen tai ei, niin paikalta karkaaminen ei ole kyllä hyväksyttävää. Ymmärrän kyllä, että on kiire tai taidot ei riitä ensiapuun, mutta kyllä vähintäänkin voisi katsoa, että sattuiko, soittaa tarvittaessa hälytyskeskukseen ja antaa omat yhteystiedot, vaikka vammat vaikuttaisivatkin vähäisiltä. Miksi ajaja pakeni paikalta?
Uskon syvästi, että jokaisella ihmisellä on jonkinlainen moraali (pl. henkisesti sairaat yksilöt). Mikäli sattuu vahinko tai typeryyksissään (lue: kännissä) tulee tehtyä vähän jotain harkitsematonta, niin päässä käydään pikainen asian analysointi. Tässä vaiheessa ihmismieli on yllättävän hyvä valehtelemaan itselleen. "Ei sille niin pahasti käynyt...", "Se oli sen oma vika...", "Eiköhän joku muu sitä auta..." tai jokin vastaava toteamus tulee mieleen. Omaa moraalia pönkitetään keksityillä selityksillä, jotta itselle tulee parempi mieli. Tai tarkemmin sanottuna, jotta itselle ei tule niin paha mieli. Kun mieli asetetaan tilaan, jossa 1) ei olla syyllisiä ja 2) mitään pahempaa ei ole tapahtunut, niin päässä ei pyöri vastuuntunto niin häiritsevästi. Omaa elämää voidaan siis jatkaa melkolailla normaalisti. Hetken päästä tapahtumaa ei edes muista, joten mitä väliä. Mutta, mikä on tilanne uhrin kannalta?
Uhri voi kärsiä tavalla tai toisella: A) fyysisesti, B) henkisesti, C) sosiaalisesti, D) resurssillisesti tai E) jollain muulla tavalla. Tämä ei siis koske vain liikennerikkomuksia, vaan kaikenlaisia tapahtumia, missä joku kärsii.
A. Fyysinen kärsimys
Lievimmillään fyysinen kärsimys on vain hetkittäistä. Joku läpsäisee kovaa takapuoleen ja se sattuu, mutta mitään pysyviä vammoja ei jää. Mustelmat paranee ja arvetkin saattavat olla huomaamattomia. Jotkut vammat hankaloittavat elämää, jotkut taas tekevät elämästä erittäin rasittavaa. Pahimmillaan fyysinen kärsimys aiheuttaa paralyysia, koomaa tai kuolemaa.
B. Henkinen kärsimys
Koulusurmasta selvinneet, raiskatut, kidutuksen uhrit yms. saavat usein pitkäikäsiä traumoja. Pelkotilat, masennus, tunnehäiriöt ja muut psyykkiset oireet eivät koske vain uhreja, mutta myös uhrien omaisia. Kun ajatuksissa pyörii koko ajan jokin ikävä tapahtuma on vaikea keskittyä esimerkiksi työhön tai rentoutua vapaa-aikana. Uhri saattaa joutua jopa lopun elämäänsä käyttämään lääkkeitä ja käymään terapiassa, jotta kykenee jatkamaan elämäänsä 'normaalissa tilassa'. Monet ajattelevat, että psyykkisistä oireista kärsivät ovat vässyköitä ja tosimies ei vähästä hätkähdä. Valitettavasti on inhimillistä saada traumoja. Viime kesänä TV:stä tuli ohjelma, jossa joku oli ajanut itsemurhatarkoituksessa rekkaa päin. Ohjelmassa ollut rekkakuski totesi, että ehkä olisi ollut fiksumpaa 'alentua' keskustelemaan asiasta, eikä vain kantaa tapausta yksin sisällään.
C. Sosiaalinen kärsimys
Osittain sidoksissa edelliseen uhrille saattaa syntyä sosiaalista kärsimystä. Uhri saattaa vältellä sosiaalisia tilanteita. Esimerkiksi raiskattu nainen saattaa kokea ongelmalliseksi lähestyä tuntemattomia miehiä. Sinkkunaiselle tämä voi olla hyvinkin kova paikka. Sosiaalinen kärsimys saattaa olla myös maineen menettämistä tai vastaavaa. Joissain kulttuureissa (lue: uskonnoissa) raiskatuksi tuleminen on naisen oma vika. Kyseinen yhteisö ajattelee, että hän itse on sitä kerjännyt pukeutumisellaan. Sen vuoksi raiskaaja on uhri ja raiskattu on syyllinen. Tietyissä tilanteissa voidaan ajatella, että uhri oli tyhmä, kun noin teki. Uhrin on nolo myöntää, että joutui rikoksen uhriksi. Esimerkiksi raiskatuksi tulleen miehen voi olla äärimmäisen hankala tuoda tapaustaan esille, koska sosiaalinen ympäristö pitää ajatusta lähinnä koomisena.
Sosiaalinen kärsimys saattaa olla myös maineen menetystä. Tässä tapauksessa puhutaan ennemminkin vääristä syytöksistä. Kun ihmisiä aletaan syyttää pedofiliasta, piratismista, rasismista, satanismista tai muusta, niin hänen demonisoidaan pahaksi ihmiseksi. Nykyjournalismissa on tapana, että tällaisesta revitellään etusivun otsikoita, vaikka taustalla ei olisi mitään todisteita tapahtuneesta. Jos luen tämän päivän lööppilehden, niin ajattelen, että henkilö X on rikollinen, kun en huomisen lehteä lue ja oikaisua näe.
D. Resurssillinen kärsimys
Resursseja ovat lähinnä aika ja raha, mutta myös muuta saattaa menettää. Esimerkiksi jokin perintökalu saattaa olla rahallisesti melko arvoton, mutta sen tunnearvo voi olla hyvinkin suuri. Eritoten varkauksien uhrit kärsivät usein resurssillisesti. Varkaat usein keskittyvät arvokkaisiin tavaroihin, jolloin taloudellinen menetys on suuri. Vaikka taloudellista menetystä ei juurikaan tapahtuisi, niin uhrille koituu joka taupauksessa harmia. Esimerkiksi takaisin saatu varastettu pyörä on poissa uhrin käytöstä. Kun aamulla ei pääsekään töihin normaalisti, niin ongelmia saattaa syntyä. Harmi voitaisiin ehkä laskea henkiseksi resurssiksi, mutta olen sitä mieltä, että parempi keskittyä tässä vain 'mitattavissa oleviin' kärsimyksiin.
Mahdollisesti muitakin kärsimyksiä on, mutta keskityn tässä nyt vain oleellisimpiin.
Kärsimys, vaiva ja kompensaatio
Edellä on listattu erinäisiä kärsimyksiä, mitä uhrille saattaa syntyä. Niissä on huomioitava, että tietyille henkilöille tietyt kärsimykset saattavat aiheuttaa erilaisia vaikutuksia. Esimerkiksi köyhä ei välttämättä kykene korvaamaan omatoimisesti varastettua tavaraa, mallille naaman runnominen voi aiheuttaa ammatin menetyksen, poliitikolle sosiaalinen mustanmaalaus voi viedä lopunkin uskottavuuden ja niin edelleen. Osa voi vain kohautta olkapäitään jouduttuaan tietyn rikoksen uhriksi, mutta toisille siitä saatta koitua ongelmia pitkäksikin aikaa. Pitäisi siis jotenkin suhteuttaa rikos uhrin asemaan. Asenne ei kuitenkaan voi olla se, että rumia miehiä saa lyödä turpaan ja rikkailta saa varastaa, mutta jokin kärsmyskerroin voisi olla paikallaan.
Ennenkuin mennään rikoksen uhrille koituvaan vaivaan, niin on todettava, että kunnon kansalaisille koituu ennaltaehkäisevää vaivaa rikollisten takia. Poliisi julkaisi tässä kesällä tiedotteen siitä, kuinka asukkaan tulisi valmistautua rikollisia varten lomalle lähtiessään. Teksti oli huumorimielellä kirjoitettu rikollisen näkökulmasta; "näin autat rikollisia".
Sivumennen sanoen: Huumorintajuni on mielestäni melkoisen laaja, mutta tätä en pitänyt hauskana (mutta en kyllä toisaalta loukkaavanakaan). Teekkarihuumorihenkinen virallinen tiedote jokseenkin syö poliisin uskottavuutta. Passipoliiseilta (ja poliitikoilta) toivon kyllä edelleen pieniä letkautuksia. Ankeissa tilanteissa huumori piristää paremmin kuin tosikkoilu. Suurissa murhetilanteissa asiallisuus tulisi kuitenkin säilyttää.
Oli huumoria tai ei, niin poliisin tiedote on sisällöltään tyly. Annetaan ohjeita, että tee näin ja näin, niin säästyt murtovarkaiden murheilta. Ihmisten tulisi siis rakentaa lomansa murtovarkaiden asenteen mukaan. Itse toivoisin eläväni yhteiskunnassa, jossa poliisi virallisesti tiedottaisi, että "Erittäin hyvää lomaa, ota rennosti! Me hoidamme rikolliset puolestasi". Mutta näin ei tapahdu Suomen hyvinvointivaltiossa. Täällä kansalaiset maksavat ökysummia veroistaan ja luopuvat aseenkanto-oikeuksistaan, jotta turvallisuus voidaan laittaa poliisin niskoille. Poliisilta kuitenkin viedään resurssit ja 'aseet', jotta rikollisille voitaisiin mitään tehdä.
En yhtään kyllä ihmettele poliisin asennetta, kun resurssit eivät millään riitä siihen, että rikolliset voitaisiin saada kiinni tai, että voitaisiin suorittaa sen verta perusteellinen tutkinta, että todisteet riittäisivät syytetyn tuomitsemiseen. Ja kaiken kukkuraksi, vaikka näin kävisikin, niin mokoma on taas vapaalla jalalla ennenkuin pollarit saavat paperinsa mapitettua. Todistajan näkökulmasta tilanne on melkolailla samanlainen. Onko järkeä mennä puhumaan pahaa syytetystä, joka jo samana iltana saattaa tulla oven taakse kirveen kanssa?
Aiemmin jo kirjoittelinkin, että uhreille systeemin pitäisi olla helppo ja vaivaton. Kun uhrille tulee jo valmiiksi kärsimystä, niin pitääkö prosessin olla hänen kannaltaan hankala ja epäedullinen? Väittäisin, että valtaosa pienemmistä rikoksista painetaan villaisella, koska uhri ei usko, että tekijää saadaan kiinni. Jos tällaisessa tilanteessa kärsimys ei ole kovinkaan suuri, mutta ilmoituksen tekoon nähtävä vaiva on, niin normi-ihminen osaa laskeskella, että ei ole vaivan väärti. Mihin tämä sitten johtaa? Siihen, että rikollinen voi helposti laskeskella, että tiettyjä temppuja voi huoletta tehdä, kun uhri ei siitä vaivaudu syytettä nostamaan. Tilanne johtaa myös siihen, että rikoksen uhri joutuu vain sietämään kärsimyksensä. Tämän lisäksi tilanne johtaa myös siihen, että potentiaalinenkin uhri joutuu näkemään vaivaa ehkäistäkseen joutumasta uhriksi. Tämä luonnollisesti syö potentiaalisen uhrin resursseja (myös niitä henkisiä). Onko oikeasti omaa typeryyttä, ettei asenna tietokoneeseensa palomuuria, ettei lukitse pyöräänsä ketjulukolla telineeseen tai ettei suojaa PIN-koodiaan nostaessaan rahaa? Eikö yhteiskunta tulisi perustua siihen, että tavallinen kansalainen saa elää helposti turvallista elämää?
Pidän hyvänä, ettei Suomessa ole samanlaista korvausmallia kuten USA:ssa. Täällä on turha vaatia älyttömiä korvauksia, mikäli ammut itseäsi päähän, kun aseen myyjä ei erikseen kieltänyt sitä tekemästä. Toivoisin kuitenkin, että uhrin vaiva saataisiin korvattua, jotta rikolliset joutuisivat vastuuseen teoistaan, eikä uhrin tarvitsisi kantaa vastuuta jokaisen oman elämänsä tuhonneen narkkarin tekosista. Tämä luonnollisesti tarkoittaisi myös sitä, että retku joutuisi itse korvaamaan kärsimysmaksut. Malli, jossa mutkan kautta valtio (eli veronmaksaja) korvaa ryökäleen tekoset ei ohjaa ryökälettä yhteiskuntakelvollisemmaksi. Ei myöskää ole oikein, että tavallinen kansalainen joutuu maksamaan ääliöosuuden pöllöilystä. Ongelmia tietenkin aiheuttavat temput, joissa teini käy spray-töhrimässä rakennuksia tai imuttamassa miljoona elokuvaa netistä. Tällöin korvausvaatimukset nousevat helposti niin korkeiksi, ettei tuolla yksilöllä ole kykyä niitä maksamaan.
Rangaistukset
Lähtökohtaisesti kannatan sitä, että pitää olla riittävät todisteet siitä, että joku on syyllinen johonkin tekoon. Pidän hieman huolestuttavana sellaista linjaa, jossa "oikeus ei pitänyt X:n selitystä uskottavana". Kun ollaan tilanteessa, jossa ollaan sana sanaa vastaan, niin ei kyllä voida luottaa muutaman ihmisen MuTuiluun.
Otetaanpa esimerkiksi tilanne, jossa todisteiden mukaan yhdyntä on tapahtunut naisen asunnossa ja nainen on sitä mieltä, että kyseessä oli raiskaus. Mies taas on sitä mieltä, että kyseessä oli täysin laillinen yhdyntätilanne, mutta jälkikäteen nainen keksi raiskauksen. Mikäli erinäiset aisiat osoittavat raiskauksen suuntaan, niin varmasti se kuulostaisi uskottavammalta selitykseltä. Mutta riittääkö se? Mikäli mies oikeasti puhuu totta ja on viaton, niin onko oikein tuomita hänet raiskauksesta (aiheuttaen täten vähintäänkin kärsimystä B, C ja D), koska se tuntui kahdesta vaihtoehdosta paremmalta? Mielestäni ei todellakaan! Todisteiden pitäisi olla riittävät, että syytetty voidaan todeta syylliseksi. Elämme kuitenkin reaalimaailmassa, joten ei voida vaatia, että todisteiden tulisi olla absoluuttisia ja kiistattomia. Tämä on mahdottomuus. Pientä realismia joudutaan vaatimaan, jolloin tällöin valitettavasti jokunen kriminaali ei joudu kärsimään tekosistaan, vaikka olisi syytä.
Tästä johtuen rangaistusmekanismi tulisi olla sellainen, että todisteiden kerryttäminen tulisi olla mahdollisimman helppoa ja mikäli rangaistus tulee, niin sen tulee olla tuntuva. Tämän lisäksi antautumisen ja poliisin työn helpottaminen tulisi nähdä lieventävänä tekijänä. Tällä hetkellä tekijän kannalta on huomattavasti fiksumpaa livistää paikalta ja kieltää kaikki (tai puhua paskaa), jos poliisi sattuu tekijän löytämään. Ikävä tosiasia on, että mitä hankalampi poliisin on saavuttaa tekijä ja kerryttää todisteita, sitä epätodennäköisempää on, että tekijä joutuu tuomituksi. Systeemin tulisi ohjata siihen, että parempi tunnustaa ja kantaa rehdisti vastuu, kuin pakoilla vastuutaan. Saavutetaanko tämä sillä, että uhrin ehdottomasti kannattaa tehdä ilmoitus, todistajan ehdottomasti kannattaa kertoa tietonsa poliisille ja tekijän ehdottomasti kannattaa antautua?
Liian rankat rangaistukset johtavat ei-mitään-hävittävää-tilanteeseen, joten aina tulisi olla niin, että tekijän olisi ehdottomasti parempi antautua välittömästi poliisille, kuin jatkaa pakoiluaan. Vaikka karhuryhmä olisi jo oven takana, niin silti täytyisi antaa jotain bonusta siitä, että tulee vapaahetoisesti ulos kädet ylhäällä.
Suomen tulisi olla valtio, jossa rikollisillakin olisi sen verta hyvä elää, että mielummin hakisivat vauhtia vankilan kautta kuin taistelisivat viimeiseen hengenvetoon. Suomen tulisi ehdottomasti olla valtio, jossa tavallisen kansalaisen ei tarvitsisi käyttää kaikkea aikaansa ja rahaansa varkaudenestojärjestelmien asentamiseen tai kaduilla kulkemisen pelkäämiseen. Kyllä koen, että tavallisena kansalaisena eläminen ei ole sen arvoista, jos sitä elämää joutuu ylläpitämään 24h/7. Jos joudun vahtaamaan omaa turvallisuuttani sen sijaan, että valtio tekee sen puolestani, niin kyllä vaadin, että minulla on myös oikeus kovempiin ehkäisy- ja suojelukeinoihin. On naurettavaa, että ketkujen oikeuksia puolustetaan ties millä tuilla, kun samalla tavis saa kustantaa kaiken lystin kärsiessään nilkkien omahyväisyydestä.
Uhrien asema on tässä maassa ala-arvostettu.
-PYO
maanantai 20. elokuuta 2012
lauantai 28. heinäkuuta 2012
Satuhetki: Aatu ja Zombi
Olipa kerran kaksi opiskelijapoikaa, Aatu ja Zombi, jotka asuivat vuokralla samassa kaksiossa. Aatu oli ahkera ja säästäväinen, kun Zombi taas kulutti viiniin enemmän raha kuin tienasi. Vuokra kuitenkin nousi tasaista tahtia ja molemmilla alkoi olla ongelmia maksaa asumisestaan niin mukavassa asunnossa. Molemmat päättivät ottaa pienen opintolainan, jotta voisivat hankkia kämppään uuden pesukoneen. Ajatuksena oli, että lainan voisi helposti maksaa takaisin, kun opinnot olisivat ohi ja aikaa jäisi enemmän työnteolle.
Kummankaan opinnot eivät kuitenkaan edenneet ihan toivottua tahtia ja alkoi näyttämään siltä, että kesätöiden palkka ja opintotuet eivät riittänee kattamaan opiskeluihin ja elämiseen meneviä kuluja. Kun vuokranantaja päätti nostaa taas vuokraa, pojat pitivät pienen kriisikokouksen. Aatu laskeskeli, että nykyisillä tuloilla ja menoilla hän kyllä kykenisi maksamaan vuokran. Zombi sanoi laskeskelleensa samoin, mutta todellisuudessa hän oli jo joutunut ottamaan pikavippifirmasta lisää lainaa. Kun seuraavan kuun vuokranmaksu tuli eteen, Aatulle paljastui karu totuus. Zombi ei kykenisi itse maksamaan vuokraa ja hänen pitäisi pian maksaa vippikin takaisin. Aatu ei millään kykenisi itse maksamaan koko asunnon vuokraa, joten jotain tarvitsisi tehdä. Aatulla on monta vaihtoehtoa käytettävänä:
1. Hyväntekeväisyys
Aatulla on säästöjä ja hänellä on tuloja melko lailla. Aatu voisi hyvin antaa Zombille parikymppiä ihan vain hyvää hyvyyttään ilman, että se juurikaan heilauttaisi Aatun taloutta. Zombi tarvitsisi kuitenkin ainakin 500 euroa, jotta selviäisi ongelmistaan. Tällaista summaa ei Aatu voi lahjoittaa, ilman säästötoimenpiteitä. Aatun tulisi siis laskea elintasoaan, että voisi lahjoittaa rahaa Zombille. Todennäköisesi Aatu joutuu joka tapauksessa laskemaan elintasoaan, että selviää omasta vuokranosuudestaan.
2. Laina
Aatu voisi lainata Zombille tarvittavat 500+ euroa. Ajatuksena on, että kun Zombi valmistuu ja pääsee oikeisiin töihin, hän voisi maksaa lainan takaisin korkojen kera. Zombin valmistuminen ei kuitenkaan vaikuta kovin vakuuttavalta, joten Aatu tuskin saisi rahojaan ainakaan kovin pikaisesti takaisin. Aatu ehdottaa, että Zombi voisi antaa takuiksi televisionsa, mutta tästä Zombi loukkaantuu suuresti. Ilman takuita takaisinmaksusta lainaa ei kannata tietenkään myöntää.
3. Lainatakaus
Koska todennäköisesti Zombi tarvitsisi enemmän kuin 500 euroa, niin Aatulla ei teoreettisestikaan ole mahdollisuutta lainata riittävää summaa Zombille. Zombi taas ei saa pankista lisää lainaa ilman takaajaa. Aatu voisi siis tulla takaajaksi, mutta ajatus ei tunnu kovinkaan miellyttävältä, sillä Zombi tuskin kykenisi maksamaan lainaa takaisin, jolloin Aatu joutuisi maksamaan lainan korkoineen. Aatulla on kuitenkin myös omat velat murehdittavana.
4. Sijoitus
Aatu voisi ostaa Zombille kitaran ja nuottikirjan, joiden avulla Zombi voisi tienata rahaa katusoittajana ja antaa osan tuotosta Aatulle. Zombin soittotaidot, motivaatio ja aika eivät kuitenkaan muodosta kovin uskottavaa kuvaa siitä, että Zombi saisi tienattua niin paljoa rahaa, että Aatu saisi takaisin kitaraan ja kirjaan menevät rahat. Joka tapauksessa, Zombi saattaisi saada tarpeeksi rahaa maksaakseen oman osuutensa vuokrasta.
5. Elintason alentaminen
Zombi voisi alentaa elintasoaan jättämällä viinit ja muotivaatteet vähemmälle. Hän voisi myydä televisionsa ja ottaa vastuulleen osan Aatun siivousvuoroista pienemmän vuokraosuuden nimissä. Aatun ei tarvitsisi siis omia rahojaan Zombille ojentaa lainana eikä lahjana. Ongelmana kuitenkin on se, että Zombin velat korkoineen ovat sitä luokkaa, että pelkillä säästötoimenpiteillä Zombi ei kykene todennäköisesti maksuista selviämään. Zombin asenne on myös sen kaltainen, että hittoako hänen tulee laskea elintasoaan, jos Aatukaan ei laske.
6. Tulos tai ulos
Vaikka Zombi on Aatun lapsuuden kaveri, niin aikuisten ihmisten tulisi hänen mielestään kyetä huolehtimaan itsestään. Aatua ei myöskään miellytä Zombin tuhlaileva elämäntapa taikka asenne, jolla Zombi syyttää ongelmistaan Aatua. Aatu voisikin todeta, että kivaa oli, mutta tämä loppuu nyt tähän ja etsiä itselleen yksiön, jonka vuokraan hänellä olisi varaa tai heittää Zombi pihalle ja ottaa tilalle joku maksukykyisempi kumppani.
Mitähän Aatun kannattaisi tehdä? Entä mitä Zombin kannattaisi tehdä? Entä, mitä jos Aatu ja Zombi olisivatkin velkaantuneita valtioita yhteisessä rahaliitossa? Millaisella vaihtoehtojen kokonaisuudella saataisiin taattua, että Zombin elinkustannukset ja tulot riittäisivät tulevaisuudessakin ylläpitämään yhteistä kassaa, sekä pelaamaan sovittujen sääntöjen mukaisesti? Mitä ongelmia Aatulle tulee, jos Zombi joutuu kadulle kerjäämään? Onko ylivelkaantuminen Zombin omaa syytä vai onko hänelle vain sattunut käymään huonommin kuin Aatulle? Onko Zombin velkaantuminen Aatun syytä?
Zombi-valtiolla on hieman vaikea tilanne edessään. Hänen tulisi pienentää rajusti julkista sektoria, laskea yleistä palkkatasoa, mutta silti samalla nostaa kulutusta. Aatu-valtion ei missään nimessä kannattaisi varojaan Zombille antaa, ennenkuin vakuuttavia merkkejä edellä mainitusta on nähtävissä. Niin kauan kun Zombin kansalaiset osoittavat kadulla mieltään säästöjä vastaan, on ihan turha luulla, että Zombissa säästöjä alkaisi syntymään. Aatulaisten kannattaa mielummin käyttää verovaransa omaan hyvinvointiin, kuin siirtää Zombi-valtioon, jossa tuntuva osa varoista katoaa parempiin taskuihin ennenkuin päätyy siihen, mihin ne on tarkoitettu. Ja vaikka varoja päätyykin oikeaan kohteeseen, niin jotenkin tulisi varmistaa, että ne sielläkin käytetään tehokkaasti.
Aatun ei tarvitse antaa Zombille keppiä, sitä tulee kyllä itsestäänkin ajan myötä, jos Zombi ei muuta tapojaan. Aatun kuitenkin kannattaa antaa Zombille porkkanaa, tosin vain sillä ehdolla, että porkkanan syötyään Zombi tekee Aatulle pienen vastapalveluksen. Tällainen voisi olla vaikkapa yksinoikeus tiettyjen tuotteiden myymiselle Zombivaltioon. Voitaisiin esimerkiksi sopia, että seuraavan 50 vuoden aikana kaikki Zombin julkisen sektorin kuljetuspanssariajoneuvot, risteilyalukset, paperikoneet yms. ostettaisiin vain Aatulta. Zombin kannalta olisi tietenkin parasta, että Aatun kansalaiset saisivat itse päättää, mihin uskottaviin Zombin yrityksiin rahansa sijoittavat. Uskoisin suuresti, että miljoona vastuunsa kantavaa sijoittajaa laittaa rahansa parempiin kohteisiin, kuin kourallinen toisten pelimerkeillä pelaavia poliitikkoja.
-PYO
ps. Jos Suomi joutuu lainaamaan tai edes takaamaan jonkun euro-maan lainoja, niin ei voida sanoa, että "muuten euro-kriisi leviää tännekin". Euro-kriisi on jo täällä, jos rahaa oikeasti joudutaan allokoimaan rahayksikön hyvinvointiin.
pps. Miten voi olla, että asiantuntijoilla ja tieteilijöillä on jatkuvasti täysin päinvastaisia näkemyksiä kriisin elinkaaresta tai Suomen roolista kriisissä? Onko asia todella NIIN monimutkainen, ettei tieteellisillä menetelmillä pystytä luomaan edes suurinpiirtein yhtenäisiä päätelmiä? Mielelläni luotan monissa asioissa alan asiantuntijoiden näkemyksiin, mutta tässä tapauksessa mielipiteiden vaihteluväli on sen verran suuri, ettei uskottavaa linjaa näy löytyvän.
Kummankaan opinnot eivät kuitenkaan edenneet ihan toivottua tahtia ja alkoi näyttämään siltä, että kesätöiden palkka ja opintotuet eivät riittänee kattamaan opiskeluihin ja elämiseen meneviä kuluja. Kun vuokranantaja päätti nostaa taas vuokraa, pojat pitivät pienen kriisikokouksen. Aatu laskeskeli, että nykyisillä tuloilla ja menoilla hän kyllä kykenisi maksamaan vuokran. Zombi sanoi laskeskelleensa samoin, mutta todellisuudessa hän oli jo joutunut ottamaan pikavippifirmasta lisää lainaa. Kun seuraavan kuun vuokranmaksu tuli eteen, Aatulle paljastui karu totuus. Zombi ei kykenisi itse maksamaan vuokraa ja hänen pitäisi pian maksaa vippikin takaisin. Aatu ei millään kykenisi itse maksamaan koko asunnon vuokraa, joten jotain tarvitsisi tehdä. Aatulla on monta vaihtoehtoa käytettävänä:
1. Hyväntekeväisyys
Aatulla on säästöjä ja hänellä on tuloja melko lailla. Aatu voisi hyvin antaa Zombille parikymppiä ihan vain hyvää hyvyyttään ilman, että se juurikaan heilauttaisi Aatun taloutta. Zombi tarvitsisi kuitenkin ainakin 500 euroa, jotta selviäisi ongelmistaan. Tällaista summaa ei Aatu voi lahjoittaa, ilman säästötoimenpiteitä. Aatun tulisi siis laskea elintasoaan, että voisi lahjoittaa rahaa Zombille. Todennäköisesi Aatu joutuu joka tapauksessa laskemaan elintasoaan, että selviää omasta vuokranosuudestaan.
2. Laina
Aatu voisi lainata Zombille tarvittavat 500+ euroa. Ajatuksena on, että kun Zombi valmistuu ja pääsee oikeisiin töihin, hän voisi maksaa lainan takaisin korkojen kera. Zombin valmistuminen ei kuitenkaan vaikuta kovin vakuuttavalta, joten Aatu tuskin saisi rahojaan ainakaan kovin pikaisesti takaisin. Aatu ehdottaa, että Zombi voisi antaa takuiksi televisionsa, mutta tästä Zombi loukkaantuu suuresti. Ilman takuita takaisinmaksusta lainaa ei kannata tietenkään myöntää.
3. Lainatakaus
Koska todennäköisesti Zombi tarvitsisi enemmän kuin 500 euroa, niin Aatulla ei teoreettisestikaan ole mahdollisuutta lainata riittävää summaa Zombille. Zombi taas ei saa pankista lisää lainaa ilman takaajaa. Aatu voisi siis tulla takaajaksi, mutta ajatus ei tunnu kovinkaan miellyttävältä, sillä Zombi tuskin kykenisi maksamaan lainaa takaisin, jolloin Aatu joutuisi maksamaan lainan korkoineen. Aatulla on kuitenkin myös omat velat murehdittavana.
4. Sijoitus
Aatu voisi ostaa Zombille kitaran ja nuottikirjan, joiden avulla Zombi voisi tienata rahaa katusoittajana ja antaa osan tuotosta Aatulle. Zombin soittotaidot, motivaatio ja aika eivät kuitenkaan muodosta kovin uskottavaa kuvaa siitä, että Zombi saisi tienattua niin paljoa rahaa, että Aatu saisi takaisin kitaraan ja kirjaan menevät rahat. Joka tapauksessa, Zombi saattaisi saada tarpeeksi rahaa maksaakseen oman osuutensa vuokrasta.
5. Elintason alentaminen
Zombi voisi alentaa elintasoaan jättämällä viinit ja muotivaatteet vähemmälle. Hän voisi myydä televisionsa ja ottaa vastuulleen osan Aatun siivousvuoroista pienemmän vuokraosuuden nimissä. Aatun ei tarvitsisi siis omia rahojaan Zombille ojentaa lainana eikä lahjana. Ongelmana kuitenkin on se, että Zombin velat korkoineen ovat sitä luokkaa, että pelkillä säästötoimenpiteillä Zombi ei kykene todennäköisesti maksuista selviämään. Zombin asenne on myös sen kaltainen, että hittoako hänen tulee laskea elintasoaan, jos Aatukaan ei laske.
6. Tulos tai ulos
Vaikka Zombi on Aatun lapsuuden kaveri, niin aikuisten ihmisten tulisi hänen mielestään kyetä huolehtimaan itsestään. Aatua ei myöskään miellytä Zombin tuhlaileva elämäntapa taikka asenne, jolla Zombi syyttää ongelmistaan Aatua. Aatu voisikin todeta, että kivaa oli, mutta tämä loppuu nyt tähän ja etsiä itselleen yksiön, jonka vuokraan hänellä olisi varaa tai heittää Zombi pihalle ja ottaa tilalle joku maksukykyisempi kumppani.
Mitähän Aatun kannattaisi tehdä? Entä mitä Zombin kannattaisi tehdä? Entä, mitä jos Aatu ja Zombi olisivatkin velkaantuneita valtioita yhteisessä rahaliitossa? Millaisella vaihtoehtojen kokonaisuudella saataisiin taattua, että Zombin elinkustannukset ja tulot riittäisivät tulevaisuudessakin ylläpitämään yhteistä kassaa, sekä pelaamaan sovittujen sääntöjen mukaisesti? Mitä ongelmia Aatulle tulee, jos Zombi joutuu kadulle kerjäämään? Onko ylivelkaantuminen Zombin omaa syytä vai onko hänelle vain sattunut käymään huonommin kuin Aatulle? Onko Zombin velkaantuminen Aatun syytä?
Zombi-valtiolla on hieman vaikea tilanne edessään. Hänen tulisi pienentää rajusti julkista sektoria, laskea yleistä palkkatasoa, mutta silti samalla nostaa kulutusta. Aatu-valtion ei missään nimessä kannattaisi varojaan Zombille antaa, ennenkuin vakuuttavia merkkejä edellä mainitusta on nähtävissä. Niin kauan kun Zombin kansalaiset osoittavat kadulla mieltään säästöjä vastaan, on ihan turha luulla, että Zombissa säästöjä alkaisi syntymään. Aatulaisten kannattaa mielummin käyttää verovaransa omaan hyvinvointiin, kuin siirtää Zombi-valtioon, jossa tuntuva osa varoista katoaa parempiin taskuihin ennenkuin päätyy siihen, mihin ne on tarkoitettu. Ja vaikka varoja päätyykin oikeaan kohteeseen, niin jotenkin tulisi varmistaa, että ne sielläkin käytetään tehokkaasti.
Aatun ei tarvitse antaa Zombille keppiä, sitä tulee kyllä itsestäänkin ajan myötä, jos Zombi ei muuta tapojaan. Aatun kuitenkin kannattaa antaa Zombille porkkanaa, tosin vain sillä ehdolla, että porkkanan syötyään Zombi tekee Aatulle pienen vastapalveluksen. Tällainen voisi olla vaikkapa yksinoikeus tiettyjen tuotteiden myymiselle Zombivaltioon. Voitaisiin esimerkiksi sopia, että seuraavan 50 vuoden aikana kaikki Zombin julkisen sektorin kuljetuspanssariajoneuvot, risteilyalukset, paperikoneet yms. ostettaisiin vain Aatulta. Zombin kannalta olisi tietenkin parasta, että Aatun kansalaiset saisivat itse päättää, mihin uskottaviin Zombin yrityksiin rahansa sijoittavat. Uskoisin suuresti, että miljoona vastuunsa kantavaa sijoittajaa laittaa rahansa parempiin kohteisiin, kuin kourallinen toisten pelimerkeillä pelaavia poliitikkoja.
-PYO
ps. Jos Suomi joutuu lainaamaan tai edes takaamaan jonkun euro-maan lainoja, niin ei voida sanoa, että "muuten euro-kriisi leviää tännekin". Euro-kriisi on jo täällä, jos rahaa oikeasti joudutaan allokoimaan rahayksikön hyvinvointiin.
pps. Miten voi olla, että asiantuntijoilla ja tieteilijöillä on jatkuvasti täysin päinvastaisia näkemyksiä kriisin elinkaaresta tai Suomen roolista kriisissä? Onko asia todella NIIN monimutkainen, ettei tieteellisillä menetelmillä pystytä luomaan edes suurinpiirtein yhtenäisiä päätelmiä? Mielelläni luotan monissa asioissa alan asiantuntijoiden näkemyksiin, mutta tässä tapauksessa mielipiteiden vaihteluväli on sen verran suuri, ettei uskottavaa linjaa näy löytyvän.
lauantai 2. kesäkuuta 2012
Joukkosurma - Pelit ja pyssyt
Taas on Suomessa tapahtunut hirvittävä joukkosurma. Ja kuten yleensä, niin taas kerran on kaiken maailman pikkusielut päivittelemässä ja kieltämässä kuka mitäkin. Tapaus on järkyttävä, eikä sitä kunnolla voi terveellä järjellä ymmärtää. On kuitenkin ala-arvoista, että tekoa (tai lähinnä sen motivaatiota) pyritään selittämään yksinkertaisesti yhdellä tekijällä, joka kieltämällä maailmasta tulisi jälleen parempi paikka.
Tutustutaanpa aluksi Lauriin. Lauri (nimi muutettu) on henkilö, josta mahdollisesti olisi voinut tulla joukkosurmaaja. Taustatekijät olivat valmiina, mutta viimeisiä askeleita ei otettu ja surmaaminen on tapahtunut vain Laurin pääkopan sisällä.
En nyt ole ihan varma, miten tieteellistä tämä on, mutta ainakin ajatustasolla voidaan käyttää tätä jaottelua. Joukkotappajan profiilissa yleensä esiintyy koulukiusaamista, eristäytyneisyyttä ja mielenterveysongelmia.
Wikipediasta kaivettuna: Myyrmannin pommi-iskussa kuoli 7 ja haavoittui 166. Jokelassa 9 ja 12, Kauhajoella 11 ja 3, sekä Sellossa kuolleita oli 6. Yhteensä nämä traagiset tapaukset ovat vaatineen siis 33 kuolonuhria ja 181 haavoittunutta. Hyvinkään lukuja en tässä suostu käsittelemään.
Tarkastellaanpa ihan aluksi henkirikosten tilastoja yleisellä tasolla Suomessa (PDF vuodelta 2010). 1990-luvulta 2000-luvulle siirryttäessä henkirikoskuolleisuus on laskenut 31%. 100 000 asukasta kohden vuosittain nirhattiin 90-luvulla 3,0 henkeä ja 2000-2009 välisenä aikana 2,4 henkeä. Karkeasti laskettuna 90-luvulla tapettiin yhteensä 1500 henkeä ja 2000-luvulla 1200 henkeä. Henkirikoskuolemat ovat siis selkeästi vähentyneet viimeisen 10 vuoden aikana.
EU-tilastoissa Suomi on henkirikoskuolemien suhteen sijalla 6, Bulgarian ja Unkarin välissä. Viro, Latvia ja Liettua on ihan omilla luvuillaan kärjessä. Rakas naapurimme Ruotsi on sijalla 20. Viimeisellä sijalla, 29, on Irlanti. Kovin kiitettävästi Suomi ei siis sijoitu tilastoissa, muuhun Eurooppaan verrattuna.
Miehet ovat yliedustettuina sekä uhreina, että tekijöinä. Miesten osalta tekijä on keskimäärin 36-vuotias ja uhri 42-vuotias. 69% tapauksissa molemmat osapuolet ovat olleet humalassa ja 15% tapauksista molemmat ovat olleet selviä. Alkoholilla on siis useimmiten ollut osuutta tapauksissa. Noin 86% tapauksista uhri ja tekijä ovat tunteneet. Lopuissa uhri on ollut tekijälle tuntematon tai tietoa ei ole ollut saatavilla. 71% tapauksista on tapahtunut yksityistiloissa.
Eli mitä vähemmän tutut miehet juovat keskenään kotonaan, sitä vähemmän tappoja tässä maassa tulisi. Aikuinen ihminen pystyy aika hyvin päättämään, kenen kanssa pyörii (joskaan hän ei voi päättää, mihin perheeseen syntyy), joten välttämällä väkivaltaan ja ryypiskelyyn taipuvaa seuraa välttää melko hyvin joutumasta henkirikoksen uhriksi. Onkin kiintoisampaa pohtia, miten voidaan ehkäistä täysin tuntemattomiin kohdistuvat julmat joukkomurhat. Tarkastellaanpa siis muutamaa asiaa, jota halutaan kieltää/rajoittaa.
Tietokonepelit
Hyvinkään surmaajasta nostettiin heti otsikoihin Airsoft-taistelupeli. Muovikuula-aseet ovat minulle tuttuja viime vuosituhannelta, mutta vasta nyt ensimmäistä kertaa kuulen käytettävän termiä "taistelupeli" niiden yhteydessä. Ilmeisesti hän pelasi myös tietokonepelejä lukuisten kouluampujien ja Norjan joukkosurmaajan tavoin. Niin muuten pelaa tuhannet muutkin suomalaiset! Vuonna 2001 pelikonsoli löytyi 25% talouksista, joten pelaajien määrä on melkoinen. Ja tuossa on siis huomioitu vain pelikonsolit, ei tietokoneita. Kantaa ei myöskään oteta siihen, kuinka monta henkeä konsolia kussakin taloudessa käyttää.
Kiitos Facebook-pelien ja Angry Birdsin, rohkenisin sanoa, että reilusti yli puolet Suomen kansasta pelaa jokseenkin aktiivisesti jotain digitaalista peliä. Valitettavasti en löytänyt kunnon tilastoja Suomen kohdalta, mutta Jenkkien kohdalta tilastoja löytyy sieltä ja täältä. Ainoa pelaamiseen liittyvä kotimainen tilasto koskee ongelmapelaamista, eli rahapelejä. Vuodelta 1997 löytyy kuitenkin gradu, jossa tarkasteltu 12-vuotiaiden pelaamista.
Kyseessä oli siis 12-vuotiaat. Edellälainatun lisäksi negatiivisena puolena voisi mainita liiallisesta pelaamisesta seuranneen väsymyksen. Yleisesti ottaen mielestäni liiallinen mikä_tahansa (postimerkkeilystä laihduttamiseen) aiheuttaa todennäköisesti jonkinlaisia ongelmia. Positiivisia puoliakin tutkimuksen mukaan löytyi, kuten tietotekniikkataitojen kehittyminen ja ryhmään kuulumisen vahvistuminen (peleistä keskustelemalla).
Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan pelaaminen vähentää stressiä.
Tässä videossa taas esitellään kilpapelaaja, joka pelaa peliä, jossa hakataan vastustajaa pisteiden toivossa. Videolta näkyy kuitenkin selvästi, että mitään aggressiota pelaajalla ei ole, vaan hän tulkitsee tilannetta suurin piirtein samalla tavalla kuin keihäänheittäjä omaa lajiaan. Jutussa myös todetaan, että osa elättää itsensä pelaamalla tietokonepelejä, joten pelaamisen kieltäminen tuhoaisi heidän tulonlähteensä.
Tietokonepelien vaikutusta aggressioon (ei siis suoranaisesti väkivaltaiseen käytökseen) on tutkittu ja ainakin vuodelta 2001 löytyy kooste (PDF). Lapsilla aggressiot lisääntyvät väkivaltaisten pelien pelaamisesta. Teinien ja nuorten aikuisten kohdalla tulokset ovat olleet liian ristiriitaisia päätelmien tekemiseksi.
Entäpä miten taistelupelit kouluttavat lapsista tappajia? Asiaa on käsitelty mm. täällä. Ajatuksena siis on, että pelaamalla ampupapelejä teinistä tulee tappokone. Kuka tahansa kamppailulajeja harrastanut voinee todeta, että pelaamalla tappelupelejä ei tulla tappelijaksi. Siihen vaaditaan hieman erilaista treeniä. Mitä tappamisen oppimiseen tulee, niin tässä toistuu kumma käsitys, mitä välillä kuulee siviilipalvelukseen aikovien suusta. He eivät mene armeijaan, koska siellä opetellaan tappamaan. Ensinnäkin, ottaen huomioon, kuinka moni tässä maassa on koulutettu kyseisessä laitoksessa tappamaan, niin tappoja tapahtuu aika vähän. Toiseksi, onko tosiaan niin, että yksikään sivaritaustainen ei kykene tappamaan, kun koulutus siihen puuhaan uupuu?
Rohkenisin väittää, että kyllä kuka tahansa 'osaa' tappaa. Armeijan käyneet tekevät sen taloudellisemmin ja turvallisemmin, jos nyt koulutuksen kannalta ajatellaan. Aika pitkälti sama pätee taistelupeleihin. Kyllä se henkilö osaa tappaa, vaikka ei mitään pelejä pelaisikaan (tästä varmaan löytyy jokunen todiste ajoilta ennen tietokonepelejä). Realistista taistelusimulaatiota käyttävä kuitenkin todennäköisesti kykenee tappopuuhissa parempaan tulokseen, kun yleensä harjoitus tuppaa tekemään mestarin. Se, että lähteekö moinen mestari sitten toteuttamaan itseään, kumpuaa jostain muualta. On myös hieman kyseenalaista, onko esim. World of Warcraft-peli realistinen taistelusimulaatio.
Lopuksi voisin vielä todeta, että monissa nykyisissä (addiktiivisissa) peleissä on myös sosiaalinen elementti. Vaikka henkilö istuisikin yksin pimeässä tietokoneen ääressä, niin pelin kautta hänellä voi virtuaalisesti olla kymmeniä ihka oikeita ystäviä ympäri maailmaa.
Ampuma-aseet
Koska Hyvinkään ampuja käytti kivääriä, eikä siis esim. pommia, kuten Myyrmannin tai Norjan tapauksessa, on täysin ymmärrettävää, että yks sun toinen taho on kieltämässä ampuma-aseita. Jokseenkin samat argumentit pyörii keskusteluissa aseiden puolesta ja vastaan. Aloitetaan kuitenkin tilastoista. On yleisesti tunnettu fakta, että Suomessa on kolmanneksi eniten käsiaseita USAn ja Jemenin jälkeen. Tosin tämä fakta ei ole totta.
Oheisesta linkistä löytyy myös listaus aseiden ja henkirikosten määristä maittain. Venäjällä on aseita noin kolme kertaa vähemmän kuin Suomessa, mutta henkirikoksia siellä tehtaillaan kymmenkertainen määrä. Itävallassa on aseita suunnilleen samassa suhteessa kuin Suomessa, mutta täällä suoritetaan noin kolminkertainen määrä henkirikoksia. Selkeää korrelaatiota aseiden ja henkirikosten määrästä ei löydy.
Palataanpa alussa linkattuun henkirikostilastodokumenttiin. Sen mukaan 2002-2009 välisenä aikana ampuma-asetta käytettiin 17,5% tapauksista ja näistä noin puolet luvattomilla aseilla. Noissa tilastoissa on siis mukana Jokelan, Kauhajoen ja Sellon tapaukset. Myyrmannin pommi menee ilmeisesti kohtaan muut (3,8%). Yhteensä tapauksia tuona aikan on kirjattu 960. Ampuma-aseilla tehtyjä henkirikostapauksia on siis tuona aikana tapahtunut 168 kpl, eli noin 21 per vuosi, joista suunnilleen 10 luvattomilla aseilla. Teräaseilla henkirikoksia tehdään tuplasti verrattuna ampuma-aseisiin. Paljain käsin taas surmataan noin 26 kertaa vuodessa. Listasta löytyy myös myrkyt, nuorat (kuristus) ja tyynyt (tukehduttaminen) vähemmän käytettyinä tappovälineinä.
Veitsillä siis tapetaan huomattavasti useammin kuin ampuma-aseilla. Veitsiä kuitenkin löytyy lukuisia kappaleita joka taloudesta, joten määrään suhteutettuna ne eivät ole niin suosittuja. Lisäksi veitsillä on paljon muutakin käyttötarkoitusta. Vaikka veitsellä voidaan aiheuttaa joukkokuolemia, niin ampuma-aseella vähän kömpelömpikin saa hirvittävää jälkeä aikaiseksi, joten voitaneen sanoa, että ampuma-ase on tehokkaampi tappoväline. Pommeihin verrattuna ampuma-aseet eivät kuitenkaan ole kovinkaan tehokkaita (paitsi Norjan tapauksessa).
Jokelassa ja Kauhajoessa ampuma-ase oli laillinen, Sellossa ja Hyvinkäällä laiton. Sellon tapauksessa ase oli hankittu ulkomailta ja Hyvinkään tapauksessa lukitusta asekaapista avaimella juuri ennen tekohetkeä. Myyrmannin tapauksessa ase, eli pommi, oli itsetehty. Täydellisellä asekiellolla ei olisi siis estetty Sellon (jossa käytettiin myös veistä) tai Myyrmannin tapauksia. Hyvinkään tapaus olisi hyvinkin varmasti vältetty, mutta Jokelan ja Kauhajoen tapaukset ovat vähän kyseenalaisia. Jos tekijöillä ei olisi ollut ampuma-asetta, niin todennäköisesti tapaukset olisivat kuitenkin tapahtuneet, mutta jotenkin toisella tavalla. Ja jossittelua voisi jatkaa enemmänkin...
Suomessa on siis 1,6 miljoonaa laillista asetta ja vuosittain näillä tehdään 11 henkirikosta. Kieltämällä aseet kokonaan ei pystytä estämään kaikkia joukkomurhia, mutta mahdollisesti voidaan välttää monta kännissä tehtyä typeryyttä. Näitä voidaan kyllä rajoittaa alkolukoilla tai muilla menetelmillä, kuten tiukemmalla asekontrollilla. Jos ampuma-aseet kielletään, niin vähennetään siis henkirikoksia vuosittain 10-20 kappaletta (oletan, että ainakin joku tuikkaisee kännikaveriaan puukolla tai lyö kirveellä, jos pyssyä ei ole saatavilla), jäljelle jää kuitenkin noin sata vuosittaista henkirikosta, joissa ampuma-asekiellolla ei ole yhtään mitään vaikutusta.
Karkeasti teot voisi jakaa impulsiivisiin ja harkittuihin tekoihin. Impulsiivisissa teoissa kimppuun hyökätään jollain välineellä, mikä on käsien ulottuvilla. Harkitummissa teoissa pelataan resursseilla. Jotain välineitä on käytettävissä ja jotain voidaan hankkia. Sellon ampujalla oli pyssy jo vanhastaan, Myyrmannin pommittaja rakensi tekovälineen itse.
Päätelmät
Väkivalta on siis viime aikoina vähentynyt ja pelaaminen on lisääntynyt. Suomesta löytyy tuhansia pelaajia, mutta vain yksittäisiä joukkosurmaajia. Linkkiä aggression ja pelaamisen välillä ei ole tutkimuksista huolimatta pystytty osoittamaan. Pelaamisen on todettu vähentävän stressiä ja alkoholin käyttöä, joka yleisesti linkittyy henkirikoksiin. Tietokonepelien kieltäminen ei siis todellakaan ole mikään ratkaisu joukkosurmien tai muiden henkirikosten vähentämiseksi.
Ampuma-aseiden määrällä ei ole selkeää korrelaatiota henkirikosten kanssa. Ampuma-aseiden kieltäminen vähentää henkirikosten määrää ehkä noin kymmenellä prosentilla, mutta joukkosurmien kohdalla merkitys on huomattavasti pienempi. Mikäli ampuma-aseet kielletään, niin tekovälineet todennäköisesti vaihtuvat pommeihin, veitsiin tai johonkin ihan muuhun.
Optimitilanteessa varotoimilla ennaltaehkäistään hirmuteot. Mutta paljonko yksilön vapauksia halutaan rajoittaa? Otetaanko kiinni kaikki epäilyttävän näköiset keinoja kaihtamatta? Lontoossa pelko sai vallan ja metroasemalla poliisit ampuivat viattoman miehen luullen tätä terroristiksi. Ruvetaanko kenties laittamaan masentuneita tarkkailulistalle tai suljetulle osastolle? Luulisi, että tämän jälkeen kukaan ei uskalla hakeutua hoitoon omatoimisesti, jos uskoo kärsivänsä lievästä masennuksesta. Kielletäänkö pelit, elokuvat, kirjat, musiikki, urheilu, kuvataide, internet, lehdet, ja kaikki muu, ettei kenenkään mieleen vain tule kummallisia ajatuksi? Rajoitetaanko aseet, myrkyt, veitset, autot, työkalut, tylpät esineet, nuorat, tyynyt ja muut luvanvaraisiksi alkolukon ja videovalvonnan taakse? Mihin vedetään rajat ja millä perustein, jos asioita lähdetään kieltämään tai luvanvaraistamaan? Kyllähän aseistakin suurinta osaa käytetään ihan asiallisesti metsästykseen tai kilpa-ammuntatyppiseen harrastukseen.
Alussa mainitun Laurin tapauksessa ratkaisuna toimi se, että Lauri itse ymmärsi tilanteen ja hakeutui hoitoon. Perstuntumalta väittäisin, että tehokkainta olisi tarjota matala kynnys hoitoon pääsyyn. Lisäksi yleinen ilmapiiri pitäisi olla sellainen, että nuori mies voisi hakeutua hoitoon tuntematta häpeää siitä. Hoitoon eivät siis hakeutuisi 'hullut mielipuolet' ja 'säälittävät reppanat', vaan ihan 'tavalliset kansalaiset, joilla on elämässään vaikeita ongelmia'. Hoitoakin tulisi jatkaa tarpeeksi pitkään, tarvittaessa vaikka läpi elämän. Monissa tapauksissa tekijä on havaittu mielenterveysongelmia ja hän on jopa ollut hoidossa. Onko hoito päätetty lopettaa sen takia, että yhteiskunnan resurssit ovat loppuneet? Mielestäni on kuitenkin ihan ok käyttää vähäisiä resursseja siihen, että saadaan yksilö takaisin yhteiskuntakelpoiseksi varsinkin, jos siinä sivussa voidaan välttää kymmenen kuolonuhria.
Eräs tekijä on myös koulukiusaaminen ja osin siihen liittyvä eristäytyminen. Esimerkkinä Laurin tapaus.
Ilmiönä kiusaaminen on hieman hankala. Milloin kyseessä on kiusaaminen, milloin leikkimielinen kiusoittelu. Kiusaamisesta tulisi oikeusturvan takia olla myös näyttöä. Lapset ovat ilkeitä ja teinit tyhmiä. Todennäköisesti kiusaajistakin kasvaa ihan normaaleja tyyppejä lopulta, joten julmat rangaistukset eivät välttämättä ole kokonaisuuden kannalta järkeviä. Ehkä kiusatun tulisi itse pistää stoppi kiusaamiselle, tai sitten ei? Kiusaaminen on myös yllättävän yleistä.
Peruskoululaisia on tilastojen mukaan reilut 500 000. Koulukiusattuja on siis noin 50 000. Lienee selvää, että kaikista noista ei kasva joukkosurmaajia, mutta ehkä vähentäminen kannattaisi mielummin aloittaa koulukiusaamisesta, kuin aseista tai tietokonepeleistä. Tässä käytyjen tilastojen mukaan alkoholin kieltämiselläkin olisi suurempi vaikutus kuin ampuma-aseiden kieltämisellä.
Eristäytyminen onkin vielä hankalampi juttu. Koulukiusaamisessa on sentään melko selvää, että toinen on tekijä ja toinen on uhri, mutta eristäytymisessä ei voida selkeästi syyttää jotakuta. Osa ihmisistä vain sattuu jäämään sosiaalisten rinkien ulkopuolelle ja ketään ei voi pakottaa toisen kaveriksi. Mitäs siis tehdä silloin, kun koulusta ei löydy lapselle yhtään kaveria? Mitä tehdä silloin, kun teini haluaisi olla mukana muiden kanssa, mutta häntä ei haluta ottaa mukaan ja tieto kivoista tapahtumista ei edes kantaudu hänen korviinsa?
Yhteiskunta voi tehdä jotain näille asioille, mutta ei sekään ihmeisiin pysty. Ruben Stiller laukoo seuraavaa
Yhteiskunnalla ei ole riittävästi resursseja taikka kykyä parantaa jokaista mielipuolta. Monissa tapauksissa yksilö joutuu itse tekemään asialle jotain. Koulukiusatun on tehtävä opettajille ja vanhemmille selväksi, että tilanne ei voi jatkua. Yksinäisen teinin on itse hakeuduttava vaikkapa jonkin harrastuksen (esim. tietokonepelaaminen tai kilpa-ammunta) piiriin, josta voisi ystäviä löytyä. Masentuneen nuoren tulisi itse tunnistaa oireensa ja hakeutua tarvittaessa hoitoon. Aseella toista osoittavan mielipuolen tulisi tajuta, että ei oikein tappaa toisia, vaikka kuinka elämä olisi potkinut itseä päähän. Yhteiskunnan tulisi antaa tukea ongelmien ratkaisemiseksi ja pyrkiä muuttamaan ilmapiiriä sellaiseksi, ettei syrjäytymistä tapahtuisi. Sanoisin, että nykyinen ilmapiiri on sellainen, että tavallinen kansalainen ei halua liata käsiään. Suljetaan vain silmät, käännetään selkä ja oletetaan, että yhteiskunta huolehtii tuonkin ongelmat.
Todennäköisesti tällä vaalikaudella ei oteta yhtään askelta kohti parempaa suuntaa, sillä sisäministerin hahmottamiskyky ei ulotu omien uskomusten ulkopuolelle.
-PYO
ps. Pitäkäähän ystävistänne huolta! Jonkun kanssa keskustelu yleensä auttaa roimasti ongelmien kanssa.
Tutustutaanpa aluksi Lauriin. Lauri (nimi muutettu) on henkilö, josta mahdollisesti olisi voinut tulla joukkosurmaaja. Taustatekijät olivat valmiina, mutta viimeisiä askeleita ei otettu ja surmaaminen on tapahtunut vain Laurin pääkopan sisällä.
Musta raivo on sitä, kun ihminen suuttuu silmittömästi, hän sananmukaisesti sokaistuu raivosta eikä pysty hallitsemaan käyttäytymistään. Usein hän ei muista asioita jälkeenpäin. Mustan raivon vallassa ihminen ampuu tolkuttomasti.
Valkoinen raivo ei sisällä hetkellistä impulssia eikä kiihtymystä. Tunnekylmästi todetaan, että tämä on epäoikeudenmukaista ja minun täytyy valmistautua kostamaan. Ajatusta voidaan pyörittää viikkoja.
En nyt ole ihan varma, miten tieteellistä tämä on, mutta ainakin ajatustasolla voidaan käyttää tätä jaottelua. Joukkotappajan profiilissa yleensä esiintyy koulukiusaamista, eristäytyneisyyttä ja mielenterveysongelmia.
Wikipediasta kaivettuna: Myyrmannin pommi-iskussa kuoli 7 ja haavoittui 166. Jokelassa 9 ja 12, Kauhajoella 11 ja 3, sekä Sellossa kuolleita oli 6. Yhteensä nämä traagiset tapaukset ovat vaatineen siis 33 kuolonuhria ja 181 haavoittunutta. Hyvinkään lukuja en tässä suostu käsittelemään.
Tarkastellaanpa ihan aluksi henkirikosten tilastoja yleisellä tasolla Suomessa (PDF vuodelta 2010). 1990-luvulta 2000-luvulle siirryttäessä henkirikoskuolleisuus on laskenut 31%. 100 000 asukasta kohden vuosittain nirhattiin 90-luvulla 3,0 henkeä ja 2000-2009 välisenä aikana 2,4 henkeä. Karkeasti laskettuna 90-luvulla tapettiin yhteensä 1500 henkeä ja 2000-luvulla 1200 henkeä. Henkirikoskuolemat ovat siis selkeästi vähentyneet viimeisen 10 vuoden aikana.
EU-tilastoissa Suomi on henkirikoskuolemien suhteen sijalla 6, Bulgarian ja Unkarin välissä. Viro, Latvia ja Liettua on ihan omilla luvuillaan kärjessä. Rakas naapurimme Ruotsi on sijalla 20. Viimeisellä sijalla, 29, on Irlanti. Kovin kiitettävästi Suomi ei siis sijoitu tilastoissa, muuhun Eurooppaan verrattuna.
Miehet ovat yliedustettuina sekä uhreina, että tekijöinä. Miesten osalta tekijä on keskimäärin 36-vuotias ja uhri 42-vuotias. 69% tapauksissa molemmat osapuolet ovat olleet humalassa ja 15% tapauksista molemmat ovat olleet selviä. Alkoholilla on siis useimmiten ollut osuutta tapauksissa. Noin 86% tapauksista uhri ja tekijä ovat tunteneet. Lopuissa uhri on ollut tekijälle tuntematon tai tietoa ei ole ollut saatavilla. 71% tapauksista on tapahtunut yksityistiloissa.
Eli mitä vähemmän tutut miehet juovat keskenään kotonaan, sitä vähemmän tappoja tässä maassa tulisi. Aikuinen ihminen pystyy aika hyvin päättämään, kenen kanssa pyörii (joskaan hän ei voi päättää, mihin perheeseen syntyy), joten välttämällä väkivaltaan ja ryypiskelyyn taipuvaa seuraa välttää melko hyvin joutumasta henkirikoksen uhriksi. Onkin kiintoisampaa pohtia, miten voidaan ehkäistä täysin tuntemattomiin kohdistuvat julmat joukkomurhat. Tarkastellaanpa siis muutamaa asiaa, jota halutaan kieltää/rajoittaa.
Tietokonepelit
Hyvinkään surmaajasta nostettiin heti otsikoihin Airsoft-taistelupeli. Muovikuula-aseet ovat minulle tuttuja viime vuosituhannelta, mutta vasta nyt ensimmäistä kertaa kuulen käytettävän termiä "taistelupeli" niiden yhteydessä. Ilmeisesti hän pelasi myös tietokonepelejä lukuisten kouluampujien ja Norjan joukkosurmaajan tavoin. Niin muuten pelaa tuhannet muutkin suomalaiset! Vuonna 2001 pelikonsoli löytyi 25% talouksista, joten pelaajien määrä on melkoinen. Ja tuossa on siis huomioitu vain pelikonsolit, ei tietokoneita. Kantaa ei myöskään oteta siihen, kuinka monta henkeä konsolia kussakin taloudessa käyttää.
Kiitos Facebook-pelien ja Angry Birdsin, rohkenisin sanoa, että reilusti yli puolet Suomen kansasta pelaa jokseenkin aktiivisesti jotain digitaalista peliä. Valitettavasti en löytänyt kunnon tilastoja Suomen kohdalta, mutta Jenkkien kohdalta tilastoja löytyy sieltä ja täältä. Ainoa pelaamiseen liittyvä kotimainen tilasto koskee ongelmapelaamista, eli rahapelejä. Vuodelta 1997 löytyy kuitenkin gradu, jossa tarkasteltu 12-vuotiaiden pelaamista.
14% pelaajista kertoi jännittävän pelin pelaamisen jälkeen joskus pelottaneen nukkumaanmennessä.
Kyseessä oli siis 12-vuotiaat. Edellälainatun lisäksi negatiivisena puolena voisi mainita liiallisesta pelaamisesta seuranneen väsymyksen. Yleisesti ottaen mielestäni liiallinen mikä_tahansa (postimerkkeilystä laihduttamiseen) aiheuttaa todennäköisesti jonkinlaisia ongelmia. Positiivisia puoliakin tutkimuksen mukaan löytyi, kuten tietotekniikkataitojen kehittyminen ja ryhmään kuulumisen vahvistuminen (peleistä keskustelemalla).
Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan pelaaminen vähentää stressiä.
nuoret, jotka eivät koskaan pelaa tietokonepelejä, kokevat stressiä kaksin verroin niihin nähden, jotka pelaavat usein. Näyttää myös siltä, että ahkerasti tietokonepelejä pelaavilla nuorilla olisi muita vähemmän kiinnostusta alkoholin nauttimiseen
Tässä videossa taas esitellään kilpapelaaja, joka pelaa peliä, jossa hakataan vastustajaa pisteiden toivossa. Videolta näkyy kuitenkin selvästi, että mitään aggressiota pelaajalla ei ole, vaan hän tulkitsee tilannetta suurin piirtein samalla tavalla kuin keihäänheittäjä omaa lajiaan. Jutussa myös todetaan, että osa elättää itsensä pelaamalla tietokonepelejä, joten pelaamisen kieltäminen tuhoaisi heidän tulonlähteensä.
Tietokonepelien vaikutusta aggressioon (ei siis suoranaisesti väkivaltaiseen käytökseen) on tutkittu ja ainakin vuodelta 2001 löytyy kooste (PDF). Lapsilla aggressiot lisääntyvät väkivaltaisten pelien pelaamisesta. Teinien ja nuorten aikuisten kohdalla tulokset ovat olleet liian ristiriitaisia päätelmien tekemiseksi.
Entäpä miten taistelupelit kouluttavat lapsista tappajia? Asiaa on käsitelty mm. täällä. Ajatuksena siis on, että pelaamalla ampupapelejä teinistä tulee tappokone. Kuka tahansa kamppailulajeja harrastanut voinee todeta, että pelaamalla tappelupelejä ei tulla tappelijaksi. Siihen vaaditaan hieman erilaista treeniä. Mitä tappamisen oppimiseen tulee, niin tässä toistuu kumma käsitys, mitä välillä kuulee siviilipalvelukseen aikovien suusta. He eivät mene armeijaan, koska siellä opetellaan tappamaan. Ensinnäkin, ottaen huomioon, kuinka moni tässä maassa on koulutettu kyseisessä laitoksessa tappamaan, niin tappoja tapahtuu aika vähän. Toiseksi, onko tosiaan niin, että yksikään sivaritaustainen ei kykene tappamaan, kun koulutus siihen puuhaan uupuu?
Rohkenisin väittää, että kyllä kuka tahansa 'osaa' tappaa. Armeijan käyneet tekevät sen taloudellisemmin ja turvallisemmin, jos nyt koulutuksen kannalta ajatellaan. Aika pitkälti sama pätee taistelupeleihin. Kyllä se henkilö osaa tappaa, vaikka ei mitään pelejä pelaisikaan (tästä varmaan löytyy jokunen todiste ajoilta ennen tietokonepelejä). Realistista taistelusimulaatiota käyttävä kuitenkin todennäköisesti kykenee tappopuuhissa parempaan tulokseen, kun yleensä harjoitus tuppaa tekemään mestarin. Se, että lähteekö moinen mestari sitten toteuttamaan itseään, kumpuaa jostain muualta. On myös hieman kyseenalaista, onko esim. World of Warcraft-peli realistinen taistelusimulaatio.
Lopuksi voisin vielä todeta, että monissa nykyisissä (addiktiivisissa) peleissä on myös sosiaalinen elementti. Vaikka henkilö istuisikin yksin pimeässä tietokoneen ääressä, niin pelin kautta hänellä voi virtuaalisesti olla kymmeniä ihka oikeita ystäviä ympäri maailmaa.
Ampuma-aseet
Koska Hyvinkään ampuja käytti kivääriä, eikä siis esim. pommia, kuten Myyrmannin tai Norjan tapauksessa, on täysin ymmärrettävää, että yks sun toinen taho on kieltämässä ampuma-aseita. Jokseenkin samat argumentit pyörii keskusteluissa aseiden puolesta ja vastaan. Aloitetaan kuitenkin tilastoista. On yleisesti tunnettu fakta, että Suomessa on kolmanneksi eniten käsiaseita USAn ja Jemenin jälkeen. Tosin tämä fakta ei ole totta.
Sisäasiainministeriön ylläpitämässä ampuma-aserekisterissä on noin 1 620 000 ampuma-asetta. (---) Sisäasiainministeriö arvioi Suomessa olevan enintään kymmeniä tuhansia luvattomia ampuma-aseita.
Oheisesta linkistä löytyy myös listaus aseiden ja henkirikosten määristä maittain. Venäjällä on aseita noin kolme kertaa vähemmän kuin Suomessa, mutta henkirikoksia siellä tehtaillaan kymmenkertainen määrä. Itävallassa on aseita suunnilleen samassa suhteessa kuin Suomessa, mutta täällä suoritetaan noin kolminkertainen määrä henkirikoksia. Selkeää korrelaatiota aseiden ja henkirikosten määrästä ei löydy.
Palataanpa alussa linkattuun henkirikostilastodokumenttiin. Sen mukaan 2002-2009 välisenä aikana ampuma-asetta käytettiin 17,5% tapauksista ja näistä noin puolet luvattomilla aseilla. Noissa tilastoissa on siis mukana Jokelan, Kauhajoen ja Sellon tapaukset. Myyrmannin pommi menee ilmeisesti kohtaan muut (3,8%). Yhteensä tapauksia tuona aikan on kirjattu 960. Ampuma-aseilla tehtyjä henkirikostapauksia on siis tuona aikana tapahtunut 168 kpl, eli noin 21 per vuosi, joista suunnilleen 10 luvattomilla aseilla. Teräaseilla henkirikoksia tehdään tuplasti verrattuna ampuma-aseisiin. Paljain käsin taas surmataan noin 26 kertaa vuodessa. Listasta löytyy myös myrkyt, nuorat (kuristus) ja tyynyt (tukehduttaminen) vähemmän käytettyinä tappovälineinä.
Veitsillä siis tapetaan huomattavasti useammin kuin ampuma-aseilla. Veitsiä kuitenkin löytyy lukuisia kappaleita joka taloudesta, joten määrään suhteutettuna ne eivät ole niin suosittuja. Lisäksi veitsillä on paljon muutakin käyttötarkoitusta. Vaikka veitsellä voidaan aiheuttaa joukkokuolemia, niin ampuma-aseella vähän kömpelömpikin saa hirvittävää jälkeä aikaiseksi, joten voitaneen sanoa, että ampuma-ase on tehokkaampi tappoväline. Pommeihin verrattuna ampuma-aseet eivät kuitenkaan ole kovinkaan tehokkaita (paitsi Norjan tapauksessa).
Jokelassa ja Kauhajoessa ampuma-ase oli laillinen, Sellossa ja Hyvinkäällä laiton. Sellon tapauksessa ase oli hankittu ulkomailta ja Hyvinkään tapauksessa lukitusta asekaapista avaimella juuri ennen tekohetkeä. Myyrmannin tapauksessa ase, eli pommi, oli itsetehty. Täydellisellä asekiellolla ei olisi siis estetty Sellon (jossa käytettiin myös veistä) tai Myyrmannin tapauksia. Hyvinkään tapaus olisi hyvinkin varmasti vältetty, mutta Jokelan ja Kauhajoen tapaukset ovat vähän kyseenalaisia. Jos tekijöillä ei olisi ollut ampuma-asetta, niin todennäköisesti tapaukset olisivat kuitenkin tapahtuneet, mutta jotenkin toisella tavalla. Ja jossittelua voisi jatkaa enemmänkin...
Suomessa on siis 1,6 miljoonaa laillista asetta ja vuosittain näillä tehdään 11 henkirikosta. Kieltämällä aseet kokonaan ei pystytä estämään kaikkia joukkomurhia, mutta mahdollisesti voidaan välttää monta kännissä tehtyä typeryyttä. Näitä voidaan kyllä rajoittaa alkolukoilla tai muilla menetelmillä, kuten tiukemmalla asekontrollilla. Jos ampuma-aseet kielletään, niin vähennetään siis henkirikoksia vuosittain 10-20 kappaletta (oletan, että ainakin joku tuikkaisee kännikaveriaan puukolla tai lyö kirveellä, jos pyssyä ei ole saatavilla), jäljelle jää kuitenkin noin sata vuosittaista henkirikosta, joissa ampuma-asekiellolla ei ole yhtään mitään vaikutusta.
Karkeasti teot voisi jakaa impulsiivisiin ja harkittuihin tekoihin. Impulsiivisissa teoissa kimppuun hyökätään jollain välineellä, mikä on käsien ulottuvilla. Harkitummissa teoissa pelataan resursseilla. Jotain välineitä on käytettävissä ja jotain voidaan hankkia. Sellon ampujalla oli pyssy jo vanhastaan, Myyrmannin pommittaja rakensi tekovälineen itse.
Päätelmät
Väkivalta on siis viime aikoina vähentynyt ja pelaaminen on lisääntynyt. Suomesta löytyy tuhansia pelaajia, mutta vain yksittäisiä joukkosurmaajia. Linkkiä aggression ja pelaamisen välillä ei ole tutkimuksista huolimatta pystytty osoittamaan. Pelaamisen on todettu vähentävän stressiä ja alkoholin käyttöä, joka yleisesti linkittyy henkirikoksiin. Tietokonepelien kieltäminen ei siis todellakaan ole mikään ratkaisu joukkosurmien tai muiden henkirikosten vähentämiseksi.
Ampuma-aseiden määrällä ei ole selkeää korrelaatiota henkirikosten kanssa. Ampuma-aseiden kieltäminen vähentää henkirikosten määrää ehkä noin kymmenellä prosentilla, mutta joukkosurmien kohdalla merkitys on huomattavasti pienempi. Mikäli ampuma-aseet kielletään, niin tekovälineet todennäköisesti vaihtuvat pommeihin, veitsiin tai johonkin ihan muuhun.
Optimitilanteessa varotoimilla ennaltaehkäistään hirmuteot. Mutta paljonko yksilön vapauksia halutaan rajoittaa? Otetaanko kiinni kaikki epäilyttävän näköiset keinoja kaihtamatta? Lontoossa pelko sai vallan ja metroasemalla poliisit ampuivat viattoman miehen luullen tätä terroristiksi. Ruvetaanko kenties laittamaan masentuneita tarkkailulistalle tai suljetulle osastolle? Luulisi, että tämän jälkeen kukaan ei uskalla hakeutua hoitoon omatoimisesti, jos uskoo kärsivänsä lievästä masennuksesta. Kielletäänkö pelit, elokuvat, kirjat, musiikki, urheilu, kuvataide, internet, lehdet, ja kaikki muu, ettei kenenkään mieleen vain tule kummallisia ajatuksi? Rajoitetaanko aseet, myrkyt, veitset, autot, työkalut, tylpät esineet, nuorat, tyynyt ja muut luvanvaraisiksi alkolukon ja videovalvonnan taakse? Mihin vedetään rajat ja millä perustein, jos asioita lähdetään kieltämään tai luvanvaraistamaan? Kyllähän aseistakin suurinta osaa käytetään ihan asiallisesti metsästykseen tai kilpa-ammuntatyppiseen harrastukseen.
Alussa mainitun Laurin tapauksessa ratkaisuna toimi se, että Lauri itse ymmärsi tilanteen ja hakeutui hoitoon. Perstuntumalta väittäisin, että tehokkainta olisi tarjota matala kynnys hoitoon pääsyyn. Lisäksi yleinen ilmapiiri pitäisi olla sellainen, että nuori mies voisi hakeutua hoitoon tuntematta häpeää siitä. Hoitoon eivät siis hakeutuisi 'hullut mielipuolet' ja 'säälittävät reppanat', vaan ihan 'tavalliset kansalaiset, joilla on elämässään vaikeita ongelmia'. Hoitoakin tulisi jatkaa tarpeeksi pitkään, tarvittaessa vaikka läpi elämän. Monissa tapauksissa tekijä on havaittu mielenterveysongelmia ja hän on jopa ollut hoidossa. Onko hoito päätetty lopettaa sen takia, että yhteiskunnan resurssit ovat loppuneet? Mielestäni on kuitenkin ihan ok käyttää vähäisiä resursseja siihen, että saadaan yksilö takaisin yhteiskuntakelpoiseksi varsinkin, jos siinä sivussa voidaan välttää kymmenen kuolonuhria.
Eräs tekijä on myös koulukiusaaminen ja osin siihen liittyvä eristäytyminen. Esimerkkinä Laurin tapaus.
Alkoi systemaattinen kiusaaminen. Jos Lauri pysytteli hiljaa tunneilla ja vetäytyi omiin oloihinsa, kiusaajat tyytyivät nimittelemään. Mutta kun kokeista tuli hyviä arvosanoja tai Lauri oli luokassa aktiivinen, alkoi rangaistusten jakeleminen.
[...]
Kun äiti lopulta suostui tulemaan kouluun puhumaan asiasta, opettajat sanoivat, että mitään tällaista ei ole tapahtunut.
Ilmiönä kiusaaminen on hieman hankala. Milloin kyseessä on kiusaaminen, milloin leikkimielinen kiusoittelu. Kiusaamisesta tulisi oikeusturvan takia olla myös näyttöä. Lapset ovat ilkeitä ja teinit tyhmiä. Todennäköisesti kiusaajistakin kasvaa ihan normaaleja tyyppejä lopulta, joten julmat rangaistukset eivät välttämättä ole kokonaisuuden kannalta järkeviä. Ehkä kiusatun tulisi itse pistää stoppi kiusaamiselle, tai sitten ei? Kiusaaminen on myös yllättävän yleistä.
Tutkimusten mukaan Suomen peruskouluissa kiusataan toistuvasti jopa yhtä lasta kymmenestä. Kahdenkymmenen oppilaan luokassa on arviolta yksi tai kaksi lasta, joita kiusataan. Kiusattujen lisäksi kouluissa on lukuisia oppilaita, jotka joko itse kiusaavat, seuraavat kiusaamista sivusta tai pelkäävät tulevansa kiusatuiksi. Jo pelko kiusatuksi tulemisesta voi heikentää oppilaiden viihtymistä koulussa.
Peruskoululaisia on tilastojen mukaan reilut 500 000. Koulukiusattuja on siis noin 50 000. Lienee selvää, että kaikista noista ei kasva joukkosurmaajia, mutta ehkä vähentäminen kannattaisi mielummin aloittaa koulukiusaamisesta, kuin aseista tai tietokonepeleistä. Tässä käytyjen tilastojen mukaan alkoholin kieltämiselläkin olisi suurempi vaikutus kuin ampuma-aseiden kieltämisellä.
Eristäytyminen onkin vielä hankalampi juttu. Koulukiusaamisessa on sentään melko selvää, että toinen on tekijä ja toinen on uhri, mutta eristäytymisessä ei voida selkeästi syyttää jotakuta. Osa ihmisistä vain sattuu jäämään sosiaalisten rinkien ulkopuolelle ja ketään ei voi pakottaa toisen kaveriksi. Mitäs siis tehdä silloin, kun koulusta ei löydy lapselle yhtään kaveria? Mitä tehdä silloin, kun teini haluaisi olla mukana muiden kanssa, mutta häntä ei haluta ottaa mukaan ja tieto kivoista tapahtumista ei edes kantaudu hänen korviinsa?
Yhteiskunta voi tehdä jotain näille asioille, mutta ei sekään ihmeisiin pysty. Ruben Stiller laukoo seuraavaa
Hän [Murhaaja] teki viime kädessä valintansa itse - joko täydessä ymmärryksessä tai ymmärrystä vailla.
[...]
Suomalainen päivystävä humanisti suosii nykyään sisäsiistejä yhteiskunnallisia selityksiä, eikä halua liata käsiään yksilön pahuuteen.
Yhteiskunnalla ei ole riittävästi resursseja taikka kykyä parantaa jokaista mielipuolta. Monissa tapauksissa yksilö joutuu itse tekemään asialle jotain. Koulukiusatun on tehtävä opettajille ja vanhemmille selväksi, että tilanne ei voi jatkua. Yksinäisen teinin on itse hakeuduttava vaikkapa jonkin harrastuksen (esim. tietokonepelaaminen tai kilpa-ammunta) piiriin, josta voisi ystäviä löytyä. Masentuneen nuoren tulisi itse tunnistaa oireensa ja hakeutua tarvittaessa hoitoon. Aseella toista osoittavan mielipuolen tulisi tajuta, että ei oikein tappaa toisia, vaikka kuinka elämä olisi potkinut itseä päähän. Yhteiskunnan tulisi antaa tukea ongelmien ratkaisemiseksi ja pyrkiä muuttamaan ilmapiiriä sellaiseksi, ettei syrjäytymistä tapahtuisi. Sanoisin, että nykyinen ilmapiiri on sellainen, että tavallinen kansalainen ei halua liata käsiään. Suljetaan vain silmät, käännetään selkä ja oletetaan, että yhteiskunta huolehtii tuonkin ongelmat.
Todennäköisesti tällä vaalikaudella ei oteta yhtään askelta kohti parempaa suuntaa, sillä sisäministerin hahmottamiskyky ei ulotu omien uskomusten ulkopuolelle.
-PYO
ps. Pitäkäähän ystävistänne huolta! Jonkun kanssa keskustelu yleensä auttaa roimasti ongelmien kanssa.
perjantai 25. toukokuuta 2012
Välinpitämättömyys ja vastuunpakoilu
Olen pohdiskellut tässä blogissa liikennettä ja olen pohdiskellut myös rangaistuksia, sekä ihmisten käyttäytymisen ohjaamista muutenkin lakien avulla. Tiivistettynä pohdiskeluni ovat päätyneet suurin piirtein näille linjoille: 1) Rangaistuksen pitää olla sopivan pelottava 2) rangaistuksen jälkeen syyllisesta pitäisi tulla kelvollinen yhteiskunnan jäsen 3) sortamalla ihmisten vapauksia voidaan kaunistaa tilastoja 4) liikennekulttuurissa olisi parantamisen varaa.
Tässä olen viime aikoina erinäisistä lähteistä saanut lukea ikäviä uutisia lähinnä tuosta neljännestä kohdasta. Ensinnäkin joku kaistapää ajelee tahalleen lasten päälle. Kyseessä lienee ennemminkin pelottelu-, kuin taponyritysmeininkin, mutta lapsille on siti tullut pieniä vammoja.
Tästä voisi päätellä, että autolla tahallisesti lasten päälle ajaminen on rikoksena lievä, vaikka teon tekisi toistuvasti. Pitääkö jonkun oikeasti jäädä auton alle ja menehtyä, ennenkuin voidaan todeta, että kyseessä on vakava rikos?
Lasten päälle ajellaan myös tahattomasti. Lapset odottelivat suojatien reunassa ja kun auto hidasti, niin lapset lähtivät ylittämään suojatietä. Yksi joutui auton tönäisemäksi ja kaksi törmäsi auton kylkeen.
Tässä taas on liikennejärjestelyissä onnistuttu suunnittelemaan epäonnistunut ratkaisu. Jokainen autolla ajava tietää, kuinka vittumaisia tuollaiset hidastetöyssyt ovat. Useimmat varmaankin kiinnittävät katseensa töyssyyn ja huomio kiintyy enemmän siihen, että töyssystä pääse mukavasti yli, eikä mahdolliseen kevyeen liikenteeseen. Tässä tapauksessa hidastanut auto antoi väärän signaalin lapsille. Kyseinen tapaus olisi siis todennäköisesti vältetty, mikäli kyseistä töyssyä ei olisi ollut. Pienellä etsimisellä en löytänyt kunnon tilastoja siitä, että töyssyt olisivat vähentäneet onnettomuuksia. Eräs uutinen kuitenkin kertoo, että hidasteet ovat tiukemman valvonnan ohella vähentäneet räikeitä ylinopeuksia.
Sivumennen vinkkinä kaikille autoille, jotka haluavat "päästää" kevyen liikenteen ylittämään autotien. Hidastakaa selkeästi, niin että auto on melkein pysähdyksissä 15m päästä suojatiestä. Lisäksi kannattaa antaa hyvissä ajoin käsimerkki tai vilkuttaa pitkiä valoja. Todella monet hidastavat hieman, sitten hieman lisää ja lopulta pysähtyvät sentin päähän suojatiestä antaakseen tietä. Varsinkin pyöräilijän näkövinkkelistä tämä on todella vittumaista, ellei ole valmiiksi jo pysähtynyt tien laitaan. Kun pyöräilijä huomaa auton, hän hidastaa vauhtia. Jos auto hidastaa, niin pyöräilijä joutuu hidastamaan lisää vauhtia. Jos auto vain ajaisi normaalisti, niin pyöräilijän olisi helpompi mitoittaa vauhtinsa ja mennä turvallisesti auton takaa.
Juu. Tiedän kyllä, että pyörän selästä pitäisi nousta ja taluttaa pyörä suojatien yli, ellei se ole pyörätien jatke, mutta tällainen käyttäytyminen on sen verran epäkäytännöllistä, että sitä harvoin näkee. Jouhevan liikenteen kannalta on parempi autoilijoillekin, että pyöräilijä ylittää tien parissa sekunnissa ajamalla, kuin että menee kymmenen sekuntia siihen, että pyöräilijä hidastaa, pysähtyy, nousee satulasta, taluttaa pyörän tien yli, nousee takaisin satulaan, kiihdyttää ja jatkaa matkaansa.
Mutta palataanpa tuohon kolme lapsiuhria tuottaneeseen hidastetöyssytapaukseen. Auto törmäsi poikaan ja tämä kaatui. Kuljettaja ei jäänyt paikalle tutustumaan mahdollisiin vammoihin, vaan pakeni paikalta. Myös sarjapäälleajaja on paennut aina paikalta, eikä suuresta uutisoinnista huolimatta ole omatoimisesti ilmoittautunut poliisille. Samanlainen käyttäytymismalli näyttää olevan muutenkin yleispätevä. Mies menetti suurikokoisen koiransa hallinnan parkkipaikalla ja tämä puri kakkosluokkalaista tyttöä kainaloon. Mies pakeni pikaisesti paikalta. Ymmärtääkseni mahdollinen avohaava kainalossa aiheuttaa melkoisen verenvuodon, joten oli onnea, ettei tytölle käynyt pahemmin.
Parkkipaikoista puheenollen, Tekniikan Maailmassa oli artikkeli ahtaista parkkipaikoista ja muutenkin teemana lehdessä oli kolhut(TM, 9/2012). Lehdessä mainitaa, että tilastojen mukaan 40% liikennevahingoista sattuu pysäköintialueella ja lähes aina vahingon aiheuttaja jää tuntemattomaksi, jolloin lommon korjaaminen, mikä ei ole siis halpaa puuhaa, jää auton omistajan vastuulle. Eräässäkin tapauksessa autoon oli ilmestnyt joukolla lommoja, eikä yhdessäkään tapauksessa tekijä ollut jättänyt yhteystietojaan.
Ymmärtääkseni pikkulapset ovat taidokkaita avaamaan ovet niin, että naapuriautoon tulee kolhu. Toisaalta, onhan tuo ymmärrettävää, kun autoilla kerran yritetään ajaa heidän päälle. Autoissa kyllä soisi olevan enemmän Lamborghini-tyyppisiä ovia, niin moiset kolhut vähenisivät rutkasti.
Samaisen lehden edellisessä numerossa oli tutkittu tilastoja kuolemaan johtaneista pyöräilyonnettomuuksista (TM 8/2012). Useimmiten onnettuudet sattuvat seniori-ikäisille, mikä pistää pohtimaan, että pitäisikö pyöräily kieltää sellaisilta, jotka eivät heikon kuntonsa takia kykene pyörää hallitsemaan. Monissa tapauksissa pyöräilykypärä olisi todennäköisesti pelastanut uhrin hengen. Artikkelissa kuitenkin mainittiin myös tapauksia, joissa kypärä oli päässä, mutta henki meni silti. Näissä tapauksissa auto oli törmännyt pyöräilijään suurella ylinopeudella. Kaikenkaikkiaan valtaosissa tapauksista, joissa pyöräilijä kohtasi auton, pyöräilijä ajoi sääntöjen mukaisesti, mutta autoilija ajoi välinpitämättömästi - ja tilanne johti siis kuolemaan.
Rattijuopumustilastot (PDF) ovat tietenkin vielä oma lukunsa. Mielenkiintoisita rattijuopon profiilissa on se, että hän on aiemminkin jäänyt kiinni rattijuopumuksesta. Suomessa rattijuopumuksen raja on 0,5 promillea. Promillelaskurin mukaan 80kg mies on 0,5 promillen humalassa juotuaan n. kolme pullollista olutta tunnin sisään. Vastaavasti 60kg nainen on suurinpiirtein samassa kunnossa kahden punkkulasillisen jälkeen. Todennäköisesti rajaa voisi hieman alentaa, mutta nollatoleranssi on monessa suhteessa järjetön ratkaisu, eli juuri sellainen, mitä kukkahattutädit ehdottelevat. Ensinnäkin mittaustarkkuuden takia vaaditaan aina pieni toleranssi. Toiseksi, erittäin pieni määrä alkoholia ei oleellisesti vaikuta ajokykyyn. Verrattuna esimerkiksi väsyneeseen tai kokemattomaan kuskiin, lasillisen kotikaljaa nauttinut kuski on varmasti turvallisempi henkilö liikenteessä. Kolmanneksi, nykyisissä rattijuopumusonnettomuuksissa kuljettaja lähes poikkeuksetta puhaltaa yli törkeän rattijuopumuksen rajan (1,2 promillea). Mitä hyötyä on siis alentaa rajaa, kun se kerran ylitetään nykyiselläänkin reippaasti? Vähän sama kuin pohtisi, että laittaisiko jalkaan kalossit vai pitävartiset kumisaappaat, kun vettä on ulkona kaulaan asti.
Asennemuutos lain, valvonnan ja rangaistuksien, vai tekniikan avulla?
Kuten tästä kirjoituksesta näkyy, niin vikaa on eniten asenteissa. Aika harvassa tapauksessa kyseessä on ymmärtämättömyys (aikaisemman kirjoitukseni ykköskohta). Voi olla, että joku ei ole tietoinen esimerkiksi siitä, että suojatien eteen pysähtynyttä autoa ei saa ohittaa pysähtymättä. Tämä on muuten sellainen temppu, jota näkee suurinpiirtein viikottain. Mikäli tällaista ymmärtämöttyyttä on olemassa, niin ei olisi ollenkaan pahitteeksi, että autoilijat pistettäisiin välillä kertaamaan liikennesääntöjä. EU-direktiivin mukaan ajokortit tullaan nykyisin uusimaan 15v. välein ja ajokortit yhtenäistetään EU:n alueella. (Ilmeisesti tämä on jo voimassa). Tämä on juuri sellainen direktiivi, joita EU:lta toivoisin enemmänkin käyräkurkkudirektiivien sijasta. Poliisi voisi aika ajoin muistuttaa tiedotusten avulla tietyistä liikennerikkomuksista, jotka ovat vaarallisia ja yleisiä. Ihmisen ymmärryskyky on kuitenkin rajattu, eikä kuljettajalta voida edellyttää, että hän ymmärtäisi jokaisen hieroglyfin, joka tienvarteen on sijoitettu. Liikennesäännöt, joiden rikkominen oleellisesti vaarantaa turvallisuutta, tulisi kuitenkin hallita.
Alkolukko menee mielestäni melko samaan luokkaan ruuhkamaksujen kanssa, eli heikosti toimiva tekninen ratkaisu. GPS-kyttärin tavoin alkolukko kuulostaa sellaiselta lisäosalta, jonka pystyy kotikonstein kiertämään. Kieltämättä joidenkin kohdalla alkolukko saattaisi olla toimiva ratkaisu. Joskus on saattanut arviointikyky pettää, jolloin veressä onkin oletettua enemmän alkoholia. Todellisuus kuitenkin lienee se, että useimmissa tapauksissa kyseessä on välinpitämättömyys. Ehkäpä rattijuopumuksesta kiinnijääneille voisi asentaa alkolukon, mutta tuo ei oikein ehkäise sitä ensimmäistä kertaa. Kortin menettäminen usein tarkoittaa sitä, että ajetaan sitten ilman korttia humalassa. Ajoneuvon menettäminen taas saattaa olla tietyissä tapauksissa kohtuuton rangaistus. Ajatellaanpa tapausta, että joku vähätuloinen joutuu tekemään työmatkansa aina autolla, mutta yhden kerran edellä mainittu arviointikyky pettää ja pikkusievässä lähdetään vaikkapa siirtämään autoa parkkipaikalla. Jos tuolloin jää kiinni ja menettää autonsa, niin voi olla, että samalla työntekokin loppuu ja tämä ei ole yhteiskunnan kannalta hyvä vaihtoehto.
Mitenkä sitten saataisiin estettyä autoilijoita ajamasta pikkulasten päälle? Lapsille voidaan opettaa liikenneturvallisuutta, mutta kuten tässäkin kirjoituksessa on mainittu, niin täysin sääntöjen mukaisesti liikkuvien päälle on ajettu kuolettavin seurauksin. Yli/alikulkusiltojen rakentaminen on melkoisen tyyristä ja tiettyihin kohtiin niitä ei voida käytännön syistä rakentaa. Lisäksi, jos pitäisi mennä tien toisella puolella olevalle bussipysäkille, niin kuinka moni lähtisi kiertämään 200m päässä olevan ylikulun kautta? Uskoisin, että iso osa valitsisi 400m lyhyemmän reitin suoraan tien yli. Tietty käytännöllisyys tulisi liikenneturvaakin mietittäessä muistaa. Turvallisintahan tietenkin olisi, jos kiellettäisiin liikenne kokonaan.
Jos lähdetään siitä, että autoilijoiden (minä mukaanlukien) asenteessa, niin mitä voisi olla ratkaisuna? Alkoholin mielikuvamainonta ilmeisesti vaikuttaa alkoholin kulutukseen, vaikka joku voisi olla eri mieltäkin. Tienvarret voisi laittaa täyteen suurisilmäisiä lapsia ja päälle teksti "Ethän aja meidän päälle". Tällainen kampanja voisi tuottaa pieniä tuloksia. Todennäköisesti tilastoissa näkyisi pientä vähenemistä. Itse kuitenkin suosisin järkevämpää liikennesuunnittelua, valvonnan lisäämistä ja rangaistuksien hiomista.
Kuten edellä on mainittu hidasteet eivät aina ole kaikkein paras vaihtoehto. Lisäksi paikoitellen näkee alueita, joissa on kovin alhainen nopeusrajoitus, vaikka siihen ei mitään järkevää syytä ole olemassa. Kesäisin on myös hyvin yleistä, että tietöiden takia vauhtia pitää hidastaa reippaasti. Kun ajelee motarilla kolmeakymppiä, eikä mailla halmeilla ole yhtään työmiestä, työkonetta tai mitään muutakaan, mikä viittaisi tarpeesta hidastaa vauhtia, niin en yhtään ihmettele, että kuskit eivät juurikaan hidasta nähdessään tällaisia merkkejä. Nopeusrajoitusten tulisi aina olla paikallaan, jotta niitä noudatettaisiin.
Uskoisin, että suurin nopeuksia hillitsevä tekijä on kuitenkin siniasuinen virkamies tutkalaitteen kanssa. Sakkojen pelko varmasti hillitsee useimpien kaasujalkaa. Jotenkin minulla on sellainen tuntuma, että virkavalta kyttää suuria teitä harvemmin kaupunkioloissa. Olisi kovin toivottavaa, että poliisilla olisi resursseja valvoa myös kaupungin liikennekulttuuria, eli paikkoja, joissa noita päälleajattavia pikkulapsia pyörii. Olisi myös toivottavaa, että huomiota kiinnitettäisiin myös muuhunkin kuin nopeusrajoitusten noudattamiseen, eritysesti suojatiekäyttäytymistä tulisi kytätä. Esimerkiksi tuota suojatien eteen pysähtyneen auton ohittamista voitaisiin ruveta sakottamaan aktiivisesti. Myös turvavälien käyttöä voisi seurata. Ongelmana tässä on tietenkin se, että poliiseilla ei ole resursseja valvoa liikennettä. Ehdottaisinkin, että sisäministeriön alaisuuteen perustetaan jokin liikennevalvontayksikkö, jossa kunnalle palkataan vähäisemmällä koulutuksella varustettuja liikennevartijoita näihin tehtäviin. Eipähän autoilijoidenkaan tarvitsisi kysellä poliiseilta, että eikö löydy oikeita rikollisia, joita jahdata. Liikennevartijoiden tulisi ehdottomasti olla julkisella puolella duunissa, sillä yksityinen valvonta ei ainakaan pysäköinnin suhteen ei oikein toimi.
Seuraavaksi tulisi pohtia rangaistuksien vakavuuksia. Ensinnäkin paikalta pakenemisesta tulisi tulla tuntuva lisärangaistus. Laki ja sen valvonta ei saisi missään nimessä ohjata asenteeseen, että parempi livistää paikalta kuin kantaa vastuu, oli kyseessä sitten vahinko tai tahallinen teko. Edellä ideoitua liikennevalvontayksikköä voisi hyödyntää esimerkiksi parkkipaikoilla sattuneissa lommotustilanteissa. Syyllisen ei tarvitsisi odottaa, että lommoutuneen auton omistaja saapuu paikalle, vaan riittäisi, että syyllinen ilmoittaisi tietonsa ja lommotetun auton tiedot puhelimitse, jonka jälkeen yksikkö voisi hoitaa tiedotuksen uhrille. Mikäli esimerkiksi videovalvonta kuvasta havaitaan, että syyllinen on poistunut paikalta ennen ilmoituksen tekemistä voidaan lätkäistä tekijälle tuntuva lisäsakko tai yliajotilanteissa lyhyt vankeusrangaistus ei mielestäni ole kohtuuton, mikäli tekijä pakenee paikalta katsastamatta tilannetta. Järki tässäkin pitäisi olla, mutta ei pitäisi olla liikaa vaivaa astua autosta ulos ja käydä katsastamassa päälleajettu, vaikka tämä pääsisikin omin avuin ylös.
Pitkään on pohdittu pistejärjestelmää liikennerikkomuksiin ja nyt sellainen vihdoin ollaan luomassa. Kannatan selkeitä sääntöjä, mutta toisaalta kannatan myös ymmärrystä tilanteen mukaan. Pistesysteemi kuulostaa minun korviini ennemminkin peliltä, jossa voidaan riskeerata tietty määrä pisteitä ennenkuin joudutaan pulaan. Mikäli pistesaldo on nolla, niin kuljettaja voinee aika rauhassa ajella lievää ylinopeutta. Tämä ei mielestäni ole oikea asenne, johon liikenteessä olijoita tulisi ohjata. Kumulatiivinen järjestelmä ei mielestäni täten ole sovelias. Rikkomuksista sakkoja ja rikoksista linnaa ja/tai kortin menetys. Mahdollisesti ajoneuvon menetys tai hyvin pitkäaikainen (esim. 20v.) ajokielto. Mikäli (huonotuurinen) kuljettaja kärähtää 20 kertaa lievästä ylinopeudesta, niin sitten kärähtäköön ja maksakoon 20 kertaa sakot. Ei ole kuitenkaan tarvetta viedä kuskin korttia (olettaen, että sakot ovat aina riittävän tuntuvat), mutta jos kerrankin törkeästi vaarantaa liikennettä, niin sitten otetaan kortti hyllylle.
Yhteenveto
Suomalainen autoilija on tien kuningas, jonka eteen ei tulla. Kaikki vähä tila otetaan omaan käyttöön, eikä sitä kellekkään luovuteta vapaaehtoisesti. Suomen teillä vallitsee syö tai tule syödyksi -asenne. Jos jätät turvaväliä, niin joku siihen väliin tunkee heti. Jos ajat nopeusrajoitusten mukaisesti, niin joku on heti puskurissa kiinni. Mitä parempi keli, sitä hurjemmin ajetaan. Koska suomalainen on selkeästi liian jääräpäinen ja itsekeskeinen huomioimaan muut liikenteessä, tulee paskamaisesta käyttäytymisestä rankaista. Tämä kuitenkin edellyttää, että rangaistava käyttäytyminen havaitaan, eli valvontaa tulisi lisätä.
Rangaistuksen tulisi olla riitävän tuntuva, mutta kuitenkin inhimillinen. Liikennejärjestelyt tulisi suunnitella siten, että kaikki liikenne olisi sujuvaa ja turvallista. Mikäli järjestelmä olisi hyvä, niin kenenkään ei tarvitsisi sitä ainakaan vahingossa, liiallisen vaivan takia tai ärsytystä välttääkseen rikkoa. Vähäiset resurssit tulisi ohjata järkevään toimintaan, ei lisäämään ärsytystä. Työläs valvonta kannattaisikin siirtää poliisilta jollekin vähemmän tärkeälle taholle.
-PYO
ps. Suuret kiitokset kaikille autoilijoille, jotka ovat joskus antaneet minulle tietä! Suuret kiitokset myös kaikille kevyen liikenteen väylän käyttäjille, jotka osaavat kulkea väylän reunassa ja katsoa olkansa yli ennenkuin lähteävät kaartamaan vasemmalle.
Tässä olen viime aikoina erinäisistä lähteistä saanut lukea ikäviä uutisia lähinnä tuosta neljännestä kohdasta. Ensinnäkin joku kaistapää ajelee tahalleen lasten päälle. Kyseessä lienee ennemminkin pelottelu-, kuin taponyritysmeininkin, mutta lapsille on siti tullut pieniä vammoja.
rikokset ovat niin lieviä, ettei meillä [poliisilla] ole oikeutta saada terveystietoja
Tästä voisi päätellä, että autolla tahallisesti lasten päälle ajaminen on rikoksena lievä, vaikka teon tekisi toistuvasti. Pitääkö jonkun oikeasti jäädä auton alle ja menehtyä, ennenkuin voidaan todeta, että kyseessä on vakava rikos?
Lasten päälle ajellaan myös tahattomasti. Lapset odottelivat suojatien reunassa ja kun auto hidasti, niin lapset lähtivät ylittämään suojatietä. Yksi joutui auton tönäisemäksi ja kaksi törmäsi auton kylkeen.
Suojatie on sellaisella melko korkealla korokkeella, jonka vuoksi autot hiljentävät vauhtiaan näkivät he jalankulkijoita tai eivät. Tämän vuoksi lapset ovat saattaneet erehtyä luulemaan, että auto antaa heille tietä
Tässä taas on liikennejärjestelyissä onnistuttu suunnittelemaan epäonnistunut ratkaisu. Jokainen autolla ajava tietää, kuinka vittumaisia tuollaiset hidastetöyssyt ovat. Useimmat varmaankin kiinnittävät katseensa töyssyyn ja huomio kiintyy enemmän siihen, että töyssystä pääse mukavasti yli, eikä mahdolliseen kevyeen liikenteeseen. Tässä tapauksessa hidastanut auto antoi väärän signaalin lapsille. Kyseinen tapaus olisi siis todennäköisesti vältetty, mikäli kyseistä töyssyä ei olisi ollut. Pienellä etsimisellä en löytänyt kunnon tilastoja siitä, että töyssyt olisivat vähentäneet onnettomuuksia. Eräs uutinen kuitenkin kertoo, että hidasteet ovat tiukemman valvonnan ohella vähentäneet räikeitä ylinopeuksia.
Sivumennen vinkkinä kaikille autoille, jotka haluavat "päästää" kevyen liikenteen ylittämään autotien. Hidastakaa selkeästi, niin että auto on melkein pysähdyksissä 15m päästä suojatiestä. Lisäksi kannattaa antaa hyvissä ajoin käsimerkki tai vilkuttaa pitkiä valoja. Todella monet hidastavat hieman, sitten hieman lisää ja lopulta pysähtyvät sentin päähän suojatiestä antaakseen tietä. Varsinkin pyöräilijän näkövinkkelistä tämä on todella vittumaista, ellei ole valmiiksi jo pysähtynyt tien laitaan. Kun pyöräilijä huomaa auton, hän hidastaa vauhtia. Jos auto hidastaa, niin pyöräilijä joutuu hidastamaan lisää vauhtia. Jos auto vain ajaisi normaalisti, niin pyöräilijän olisi helpompi mitoittaa vauhtinsa ja mennä turvallisesti auton takaa.
Juu. Tiedän kyllä, että pyörän selästä pitäisi nousta ja taluttaa pyörä suojatien yli, ellei se ole pyörätien jatke, mutta tällainen käyttäytyminen on sen verran epäkäytännöllistä, että sitä harvoin näkee. Jouhevan liikenteen kannalta on parempi autoilijoillekin, että pyöräilijä ylittää tien parissa sekunnissa ajamalla, kuin että menee kymmenen sekuntia siihen, että pyöräilijä hidastaa, pysähtyy, nousee satulasta, taluttaa pyörän tien yli, nousee takaisin satulaan, kiihdyttää ja jatkaa matkaansa.
Mutta palataanpa tuohon kolme lapsiuhria tuottaneeseen hidastetöyssytapaukseen. Auto törmäsi poikaan ja tämä kaatui. Kuljettaja ei jäänyt paikalle tutustumaan mahdollisiin vammoihin, vaan pakeni paikalta. Myös sarjapäälleajaja on paennut aina paikalta, eikä suuresta uutisoinnista huolimatta ole omatoimisesti ilmoittautunut poliisille. Samanlainen käyttäytymismalli näyttää olevan muutenkin yleispätevä. Mies menetti suurikokoisen koiransa hallinnan parkkipaikalla ja tämä puri kakkosluokkalaista tyttöä kainaloon. Mies pakeni pikaisesti paikalta. Ymmärtääkseni mahdollinen avohaava kainalossa aiheuttaa melkoisen verenvuodon, joten oli onnea, ettei tytölle käynyt pahemmin.
Parkkipaikoista puheenollen, Tekniikan Maailmassa oli artikkeli ahtaista parkkipaikoista ja muutenkin teemana lehdessä oli kolhut(TM, 9/2012). Lehdessä mainitaa, että tilastojen mukaan 40% liikennevahingoista sattuu pysäköintialueella ja lähes aina vahingon aiheuttaja jää tuntemattomaksi, jolloin lommon korjaaminen, mikä ei ole siis halpaa puuhaa, jää auton omistajan vastuulle. Eräässäkin tapauksessa autoon oli ilmestnyt joukolla lommoja, eikä yhdessäkään tapauksessa tekijä ollut jättänyt yhteystietojaan.
Neljännen lommon jälkeen ei voinut enää muuta kuin ihmetellä ihmisten välinpitämättömyyttä toisen omaisuutta kohtaan.
Ymmärtääkseni pikkulapset ovat taidokkaita avaamaan ovet niin, että naapuriautoon tulee kolhu. Toisaalta, onhan tuo ymmärrettävää, kun autoilla kerran yritetään ajaa heidän päälle. Autoissa kyllä soisi olevan enemmän Lamborghini-tyyppisiä ovia, niin moiset kolhut vähenisivät rutkasti.
Samaisen lehden edellisessä numerossa oli tutkittu tilastoja kuolemaan johtaneista pyöräilyonnettomuuksista (TM 8/2012). Useimmiten onnettuudet sattuvat seniori-ikäisille, mikä pistää pohtimaan, että pitäisikö pyöräily kieltää sellaisilta, jotka eivät heikon kuntonsa takia kykene pyörää hallitsemaan. Monissa tapauksissa pyöräilykypärä olisi todennäköisesti pelastanut uhrin hengen. Artikkelissa kuitenkin mainittiin myös tapauksia, joissa kypärä oli päässä, mutta henki meni silti. Näissä tapauksissa auto oli törmännyt pyöräilijään suurella ylinopeudella. Kaikenkaikkiaan valtaosissa tapauksista, joissa pyöräilijä kohtasi auton, pyöräilijä ajoi sääntöjen mukaisesti, mutta autoilija ajoi välinpitämättömästi - ja tilanne johti siis kuolemaan.
Rattijuopumustilastot (PDF) ovat tietenkin vielä oma lukunsa. Mielenkiintoisita rattijuopon profiilissa on se, että hän on aiemminkin jäänyt kiinni rattijuopumuksesta. Suomessa rattijuopumuksen raja on 0,5 promillea. Promillelaskurin mukaan 80kg mies on 0,5 promillen humalassa juotuaan n. kolme pullollista olutta tunnin sisään. Vastaavasti 60kg nainen on suurinpiirtein samassa kunnossa kahden punkkulasillisen jälkeen. Todennäköisesti rajaa voisi hieman alentaa, mutta nollatoleranssi on monessa suhteessa järjetön ratkaisu, eli juuri sellainen, mitä kukkahattutädit ehdottelevat. Ensinnäkin mittaustarkkuuden takia vaaditaan aina pieni toleranssi. Toiseksi, erittäin pieni määrä alkoholia ei oleellisesti vaikuta ajokykyyn. Verrattuna esimerkiksi väsyneeseen tai kokemattomaan kuskiin, lasillisen kotikaljaa nauttinut kuski on varmasti turvallisempi henkilö liikenteessä. Kolmanneksi, nykyisissä rattijuopumusonnettomuuksissa kuljettaja lähes poikkeuksetta puhaltaa yli törkeän rattijuopumuksen rajan (1,2 promillea). Mitä hyötyä on siis alentaa rajaa, kun se kerran ylitetään nykyiselläänkin reippaasti? Vähän sama kuin pohtisi, että laittaisiko jalkaan kalossit vai pitävartiset kumisaappaat, kun vettä on ulkona kaulaan asti.
Asennemuutos lain, valvonnan ja rangaistuksien, vai tekniikan avulla?
Kuten tästä kirjoituksesta näkyy, niin vikaa on eniten asenteissa. Aika harvassa tapauksessa kyseessä on ymmärtämättömyys (aikaisemman kirjoitukseni ykköskohta). Voi olla, että joku ei ole tietoinen esimerkiksi siitä, että suojatien eteen pysähtynyttä autoa ei saa ohittaa pysähtymättä. Tämä on muuten sellainen temppu, jota näkee suurinpiirtein viikottain. Mikäli tällaista ymmärtämöttyyttä on olemassa, niin ei olisi ollenkaan pahitteeksi, että autoilijat pistettäisiin välillä kertaamaan liikennesääntöjä. EU-direktiivin mukaan ajokortit tullaan nykyisin uusimaan 15v. välein ja ajokortit yhtenäistetään EU:n alueella. (Ilmeisesti tämä on jo voimassa). Tämä on juuri sellainen direktiivi, joita EU:lta toivoisin enemmänkin käyräkurkkudirektiivien sijasta. Poliisi voisi aika ajoin muistuttaa tiedotusten avulla tietyistä liikennerikkomuksista, jotka ovat vaarallisia ja yleisiä. Ihmisen ymmärryskyky on kuitenkin rajattu, eikä kuljettajalta voida edellyttää, että hän ymmärtäisi jokaisen hieroglyfin, joka tienvarteen on sijoitettu. Liikennesäännöt, joiden rikkominen oleellisesti vaarantaa turvallisuutta, tulisi kuitenkin hallita.
Alkolukko menee mielestäni melko samaan luokkaan ruuhkamaksujen kanssa, eli heikosti toimiva tekninen ratkaisu. GPS-kyttärin tavoin alkolukko kuulostaa sellaiselta lisäosalta, jonka pystyy kotikonstein kiertämään. Kieltämättä joidenkin kohdalla alkolukko saattaisi olla toimiva ratkaisu. Joskus on saattanut arviointikyky pettää, jolloin veressä onkin oletettua enemmän alkoholia. Todellisuus kuitenkin lienee se, että useimmissa tapauksissa kyseessä on välinpitämättömyys. Ehkäpä rattijuopumuksesta kiinnijääneille voisi asentaa alkolukon, mutta tuo ei oikein ehkäise sitä ensimmäistä kertaa. Kortin menettäminen usein tarkoittaa sitä, että ajetaan sitten ilman korttia humalassa. Ajoneuvon menettäminen taas saattaa olla tietyissä tapauksissa kohtuuton rangaistus. Ajatellaanpa tapausta, että joku vähätuloinen joutuu tekemään työmatkansa aina autolla, mutta yhden kerran edellä mainittu arviointikyky pettää ja pikkusievässä lähdetään vaikkapa siirtämään autoa parkkipaikalla. Jos tuolloin jää kiinni ja menettää autonsa, niin voi olla, että samalla työntekokin loppuu ja tämä ei ole yhteiskunnan kannalta hyvä vaihtoehto.
Mitenkä sitten saataisiin estettyä autoilijoita ajamasta pikkulasten päälle? Lapsille voidaan opettaa liikenneturvallisuutta, mutta kuten tässäkin kirjoituksessa on mainittu, niin täysin sääntöjen mukaisesti liikkuvien päälle on ajettu kuolettavin seurauksin. Yli/alikulkusiltojen rakentaminen on melkoisen tyyristä ja tiettyihin kohtiin niitä ei voida käytännön syistä rakentaa. Lisäksi, jos pitäisi mennä tien toisella puolella olevalle bussipysäkille, niin kuinka moni lähtisi kiertämään 200m päässä olevan ylikulun kautta? Uskoisin, että iso osa valitsisi 400m lyhyemmän reitin suoraan tien yli. Tietty käytännöllisyys tulisi liikenneturvaakin mietittäessä muistaa. Turvallisintahan tietenkin olisi, jos kiellettäisiin liikenne kokonaan.
Jos lähdetään siitä, että autoilijoiden (minä mukaanlukien) asenteessa, niin mitä voisi olla ratkaisuna? Alkoholin mielikuvamainonta ilmeisesti vaikuttaa alkoholin kulutukseen, vaikka joku voisi olla eri mieltäkin. Tienvarret voisi laittaa täyteen suurisilmäisiä lapsia ja päälle teksti "Ethän aja meidän päälle". Tällainen kampanja voisi tuottaa pieniä tuloksia. Todennäköisesti tilastoissa näkyisi pientä vähenemistä. Itse kuitenkin suosisin järkevämpää liikennesuunnittelua, valvonnan lisäämistä ja rangaistuksien hiomista.
Kuten edellä on mainittu hidasteet eivät aina ole kaikkein paras vaihtoehto. Lisäksi paikoitellen näkee alueita, joissa on kovin alhainen nopeusrajoitus, vaikka siihen ei mitään järkevää syytä ole olemassa. Kesäisin on myös hyvin yleistä, että tietöiden takia vauhtia pitää hidastaa reippaasti. Kun ajelee motarilla kolmeakymppiä, eikä mailla halmeilla ole yhtään työmiestä, työkonetta tai mitään muutakaan, mikä viittaisi tarpeesta hidastaa vauhtia, niin en yhtään ihmettele, että kuskit eivät juurikaan hidasta nähdessään tällaisia merkkejä. Nopeusrajoitusten tulisi aina olla paikallaan, jotta niitä noudatettaisiin.
Uskoisin, että suurin nopeuksia hillitsevä tekijä on kuitenkin siniasuinen virkamies tutkalaitteen kanssa. Sakkojen pelko varmasti hillitsee useimpien kaasujalkaa. Jotenkin minulla on sellainen tuntuma, että virkavalta kyttää suuria teitä harvemmin kaupunkioloissa. Olisi kovin toivottavaa, että poliisilla olisi resursseja valvoa myös kaupungin liikennekulttuuria, eli paikkoja, joissa noita päälleajattavia pikkulapsia pyörii. Olisi myös toivottavaa, että huomiota kiinnitettäisiin myös muuhunkin kuin nopeusrajoitusten noudattamiseen, eritysesti suojatiekäyttäytymistä tulisi kytätä. Esimerkiksi tuota suojatien eteen pysähtyneen auton ohittamista voitaisiin ruveta sakottamaan aktiivisesti. Myös turvavälien käyttöä voisi seurata. Ongelmana tässä on tietenkin se, että poliiseilla ei ole resursseja valvoa liikennettä. Ehdottaisinkin, että sisäministeriön alaisuuteen perustetaan jokin liikennevalvontayksikkö, jossa kunnalle palkataan vähäisemmällä koulutuksella varustettuja liikennevartijoita näihin tehtäviin. Eipähän autoilijoidenkaan tarvitsisi kysellä poliiseilta, että eikö löydy oikeita rikollisia, joita jahdata. Liikennevartijoiden tulisi ehdottomasti olla julkisella puolella duunissa, sillä yksityinen valvonta ei ainakaan pysäköinnin suhteen ei oikein toimi.
Seuraavaksi tulisi pohtia rangaistuksien vakavuuksia. Ensinnäkin paikalta pakenemisesta tulisi tulla tuntuva lisärangaistus. Laki ja sen valvonta ei saisi missään nimessä ohjata asenteeseen, että parempi livistää paikalta kuin kantaa vastuu, oli kyseessä sitten vahinko tai tahallinen teko. Edellä ideoitua liikennevalvontayksikköä voisi hyödyntää esimerkiksi parkkipaikoilla sattuneissa lommotustilanteissa. Syyllisen ei tarvitsisi odottaa, että lommoutuneen auton omistaja saapuu paikalle, vaan riittäisi, että syyllinen ilmoittaisi tietonsa ja lommotetun auton tiedot puhelimitse, jonka jälkeen yksikkö voisi hoitaa tiedotuksen uhrille. Mikäli esimerkiksi videovalvonta kuvasta havaitaan, että syyllinen on poistunut paikalta ennen ilmoituksen tekemistä voidaan lätkäistä tekijälle tuntuva lisäsakko tai yliajotilanteissa lyhyt vankeusrangaistus ei mielestäni ole kohtuuton, mikäli tekijä pakenee paikalta katsastamatta tilannetta. Järki tässäkin pitäisi olla, mutta ei pitäisi olla liikaa vaivaa astua autosta ulos ja käydä katsastamassa päälleajettu, vaikka tämä pääsisikin omin avuin ylös.
Pitkään on pohdittu pistejärjestelmää liikennerikkomuksiin ja nyt sellainen vihdoin ollaan luomassa. Kannatan selkeitä sääntöjä, mutta toisaalta kannatan myös ymmärrystä tilanteen mukaan. Pistesysteemi kuulostaa minun korviini ennemminkin peliltä, jossa voidaan riskeerata tietty määrä pisteitä ennenkuin joudutaan pulaan. Mikäli pistesaldo on nolla, niin kuljettaja voinee aika rauhassa ajella lievää ylinopeutta. Tämä ei mielestäni ole oikea asenne, johon liikenteessä olijoita tulisi ohjata. Kumulatiivinen järjestelmä ei mielestäni täten ole sovelias. Rikkomuksista sakkoja ja rikoksista linnaa ja/tai kortin menetys. Mahdollisesti ajoneuvon menetys tai hyvin pitkäaikainen (esim. 20v.) ajokielto. Mikäli (huonotuurinen) kuljettaja kärähtää 20 kertaa lievästä ylinopeudesta, niin sitten kärähtäköön ja maksakoon 20 kertaa sakot. Ei ole kuitenkaan tarvetta viedä kuskin korttia (olettaen, että sakot ovat aina riittävän tuntuvat), mutta jos kerrankin törkeästi vaarantaa liikennettä, niin sitten otetaan kortti hyllylle.
Yhteenveto
Suomalainen autoilija on tien kuningas, jonka eteen ei tulla. Kaikki vähä tila otetaan omaan käyttöön, eikä sitä kellekkään luovuteta vapaaehtoisesti. Suomen teillä vallitsee syö tai tule syödyksi -asenne. Jos jätät turvaväliä, niin joku siihen väliin tunkee heti. Jos ajat nopeusrajoitusten mukaisesti, niin joku on heti puskurissa kiinni. Mitä parempi keli, sitä hurjemmin ajetaan. Koska suomalainen on selkeästi liian jääräpäinen ja itsekeskeinen huomioimaan muut liikenteessä, tulee paskamaisesta käyttäytymisestä rankaista. Tämä kuitenkin edellyttää, että rangaistava käyttäytyminen havaitaan, eli valvontaa tulisi lisätä.
Rangaistuksen tulisi olla riitävän tuntuva, mutta kuitenkin inhimillinen. Liikennejärjestelyt tulisi suunnitella siten, että kaikki liikenne olisi sujuvaa ja turvallista. Mikäli järjestelmä olisi hyvä, niin kenenkään ei tarvitsisi sitä ainakaan vahingossa, liiallisen vaivan takia tai ärsytystä välttääkseen rikkoa. Vähäiset resurssit tulisi ohjata järkevään toimintaan, ei lisäämään ärsytystä. Työläs valvonta kannattaisikin siirtää poliisilta jollekin vähemmän tärkeälle taholle.
-PYO
ps. Suuret kiitokset kaikille autoilijoille, jotka ovat joskus antaneet minulle tietä! Suuret kiitokset myös kaikille kevyen liikenteen väylän käyttäjille, jotka osaavat kulkea väylän reunassa ja katsoa olkansa yli ennenkuin lähteävät kaartamaan vasemmalle.
lauantai 12. toukokuuta 2012
Veltot opiskelijat
Taas kerran saa ihmetellä, mitä liikkuu eliittiherrojen päässä. Tällä kertaa ratkaisuja talouden ongelmiin pohtii STTK:n Mikko Mäenpää. Mäenpää pohtii opiskeluaikojen lyhentämistä. Olen pohtinut kyseistä aihetta itsekin pariin otteeseen. Positiivista Mäenpään pohdinnassa on se, että hän ehdottaa järjestelmän muuttamista opiskelijaystävällisemmäksi. Itse kannatan kahta vuosittaista pääsykoetilaisuutta ja mahdollisuutta opiskella kesällä.
Ensinnäkin ihminen yleensä tuppaa kaipaamaan lomaa jossain vaiheessa. Yhtä absurdia olisi kysyä, että miksi työntekijöillä on lomaa tai miksi vanhukset ylipäätään päästetään eläkkeelle? Kaikki voisivat tehdä töitä 24/7 kunnes kuolla kupsahtavat (ja sitten kaikki kertynyt omaisuus voitaisiin takavarikoida valtion käyttöön). Eritoten tämä voisi koskea kaikkia Mäenpään kaltaisia luottamustoimihenkilöitä.
Mitä tulee joululomaan, niin opiskelijan jouluvapaat kestävät suurin piirtein kolme päivää: jouluaatto, joulupäivä ja uusivuosi. Loput ajasta opiskelija käyttää tammikuun tentteihin valmistautuessa tai sitten tekemällä harjoitustöitä. Kokemuksesta voisin sanoa, että on sekä opiskelijan ja opettajan edun mukaista, ettei kaikkea koeteta pakata joulukuun 23. päivälle, vaan siirretään osa suosiolla tammikuulle.
Kesälomaa opiskelijoilla on, joskin monet käyttävät sen työntekoon, sillä opintotuella ei oikein eletä ihmisarvoista elämää Suomen "hyvinvointivaltiossa". Ja kuten aikaisemmassa kirjoituksessani mainitsin, kesäduunista saadaan kokemusta ja kontakteja, sekä maksetaan veroja. Kesälomalle usein pyritään löytämään myös kursseja. Vaikka tahti on huomattavasti höllempi, niin kesällä kuitenkin siis opiskellaan. Jotkut tosin käyttävät keväällä viikonloputkin opiskeluun, jotta voivat kesällä sitten hyvällä omatunnolla rentoutua täysillä.
En kiellä, etteikö osa opiskelijoista laiskottelisi joka kesä ja muuna aikana opiskelisi melko tehottomasti. Mediaaniopiskelija ei kokemukseni mukaan kuitenkaan ole tällainen. Aiemmassa kirjoituksessani jo mainitsin, että kyllä varmasti (lähes) jokainen opiskelija haluaisi valmistua mahdollisimman nopeasti ja päästä tienaamaan oikeaa rahaa. Toisin kuin monet muut tuet, opintotuki on vastikkeellista. Ei riitä, että on kirjoilla koulussa, vaan opintojen pitää myös edistyä. Opintotuelle on myös enimmäismäärä: 70 opintokuukautta, eli käytännössä noin kuusi vuotta.
Tuskin kukaan lukiotakaan käy pidempään vain sen takia, että se on mahdollista. Eiköhän useilla neljän vuoden kävijöillä ole jokin pätevä syy tähän. Esimerkiksi ongelmat opiskelutekniikassa, sairaus, vaihto-opintovuosi, SM-tason urheilu tai työ.
Miten aikuiselle ihmiselle oppimisprosessi voi olla niin vaikea käsite? Vain marginaalinen osa väestä oikeasti käy koulua vain sen takia, että sillä voi välttää työnteon. Suurin osa kuitenkin haluaa kouluttautua ammattiin tai tutustua mahdolliseen tarjontaan ennenkuin oma ala löytyy. Luulisi myös, että työnantajat arvostavat kokemusta ja taitoa enemmän kuin virallista kurssisuoritusmerkintää. Jos halutaan maksimoida työpanos, niin annetaan jokaiselle vastasyntyneelle suoraan tohtorin paperit ja laitetaan töihin. Eihän kyvykkyydellä ole mitään merkitystä työn tekemisen suhteen.
Jos joku kaipaa yksityiseen firmaansa työvoimaa, niin kyllähän noita nuoria on työttömänä vino pino. Siitä vain ottamaan, tuskinpa nuokaan kaikki huvikseen elävät pienen tuen varassa.
-PYO
ps. Mitähän STTK:n puheenjohtaja aikoo tehdä kesälomallaan? Hieman uintia, mökkeilyä ja elokuvien katselua kenties?
Hän ihmettelee, miksi työurien pidentämisestä keskustellaan lähinnä eläkeikäkysymyksenä samalla, kun opiskelijoilla on kuukausien joulu- ja kesälomat
Ensinnäkin ihminen yleensä tuppaa kaipaamaan lomaa jossain vaiheessa. Yhtä absurdia olisi kysyä, että miksi työntekijöillä on lomaa tai miksi vanhukset ylipäätään päästetään eläkkeelle? Kaikki voisivat tehdä töitä 24/7 kunnes kuolla kupsahtavat (ja sitten kaikki kertynyt omaisuus voitaisiin takavarikoida valtion käyttöön). Eritoten tämä voisi koskea kaikkia Mäenpään kaltaisia luottamustoimihenkilöitä.
Mitä tulee joululomaan, niin opiskelijan jouluvapaat kestävät suurin piirtein kolme päivää: jouluaatto, joulupäivä ja uusivuosi. Loput ajasta opiskelija käyttää tammikuun tentteihin valmistautuessa tai sitten tekemällä harjoitustöitä. Kokemuksesta voisin sanoa, että on sekä opiskelijan ja opettajan edun mukaista, ettei kaikkea koeteta pakata joulukuun 23. päivälle, vaan siirretään osa suosiolla tammikuulle.
Kesälomaa opiskelijoilla on, joskin monet käyttävät sen työntekoon, sillä opintotuella ei oikein eletä ihmisarvoista elämää Suomen "hyvinvointivaltiossa". Ja kuten aikaisemmassa kirjoituksessani mainitsin, kesäduunista saadaan kokemusta ja kontakteja, sekä maksetaan veroja. Kesälomalle usein pyritään löytämään myös kursseja. Vaikka tahti on huomattavasti höllempi, niin kesällä kuitenkin siis opiskellaan. Jotkut tosin käyttävät keväällä viikonloputkin opiskeluun, jotta voivat kesällä sitten hyvällä omatunnolla rentoutua täysillä.
En kiellä, etteikö osa opiskelijoista laiskottelisi joka kesä ja muuna aikana opiskelisi melko tehottomasti. Mediaaniopiskelija ei kokemukseni mukaan kuitenkaan ole tällainen. Aiemmassa kirjoituksessani jo mainitsin, että kyllä varmasti (lähes) jokainen opiskelija haluaisi valmistua mahdollisimman nopeasti ja päästä tienaamaan oikeaa rahaa. Toisin kuin monet muut tuet, opintotuki on vastikkeellista. Ei riitä, että on kirjoilla koulussa, vaan opintojen pitää myös edistyä. Opintotuelle on myös enimmäismäärä: 70 opintokuukautta, eli käytännössä noin kuusi vuotta.
Mäenpää epäili myös sen järkevyyttä, että lukio voidaan suorittaa neljässä vuodessa, kun se onnistuu kolmessakin.
Tuskin kukaan lukiotakaan käy pidempään vain sen takia, että se on mahdollista. Eiköhän useilla neljän vuoden kävijöillä ole jokin pätevä syy tähän. Esimerkiksi ongelmat opiskelutekniikassa, sairaus, vaihto-opintovuosi, SM-tason urheilu tai työ.
Miten aikuiselle ihmiselle oppimisprosessi voi olla niin vaikea käsite? Vain marginaalinen osa väestä oikeasti käy koulua vain sen takia, että sillä voi välttää työnteon. Suurin osa kuitenkin haluaa kouluttautua ammattiin tai tutustua mahdolliseen tarjontaan ennenkuin oma ala löytyy. Luulisi myös, että työnantajat arvostavat kokemusta ja taitoa enemmän kuin virallista kurssisuoritusmerkintää. Jos halutaan maksimoida työpanos, niin annetaan jokaiselle vastasyntyneelle suoraan tohtorin paperit ja laitetaan töihin. Eihän kyvykkyydellä ole mitään merkitystä työn tekemisen suhteen.
Jos joku kaipaa yksityiseen firmaansa työvoimaa, niin kyllähän noita nuoria on työttömänä vino pino. Siitä vain ottamaan, tuskinpa nuokaan kaikki huvikseen elävät pienen tuen varassa.
-PYO
ps. Mitähän STTK:n puheenjohtaja aikoo tehdä kesälomallaan? Hieman uintia, mökkeilyä ja elokuvien katselua kenties?
sunnuntai 6. toukokuuta 2012
Vapaudenmenetys rangaistuskeinona
Perussuomalaisten Teuvo Hakkarainen kohahdutti jälleen kommenteillaan.
Katajanokkaa lukuunottamatta vankilat eivät kyllä ole mitään hotelleja. Tehdäänpä aluksi pientä vertailua iltalehden kuvareportaasin avulla.
Vankila
Hoivakoti
Hotelli
Varuskunta
Viimeinen kuva on hieman vanhentunut, mutta en löytänyt parempaakaan kuvaa intin hygieniatiloista tähän hätään (no pun intended).
Vapaudenmenetys
Rikosseuraamuslaitoksen ylijohtaja Tuula Asikainen kuitenkin tyrmää Hakkaraisen puheet. Asikainen toteaa, että tärkeintä on saada vapautuneista vangeista yhteiskuntakelpoisia kansalaisia. Yhdyn tähän ajatukseen. Asikainen kuitenkin toteaa, että vapaudenmenetys on se pahin rangaistus.
Kun ihmisestä tulee tarpeeksi vanha, se suljetaan vanhainkotiin, sairaalaosastolle tai vastaavaan, ja kun mies tulee täysi-ikäiseksi hänet suljetaan varuskunta-alueelle. Yllä olevista kuvista voi tehdä vähän vertailuja tiloista ja ilmapiiristä. Kuvia en löytänyt (enkä sellaisia julkaisisikaan) vanhuksista, jotka on sidottu sänkyihinsä. Erinäisiä tarinoita liikkuu myös siitä, että vanhus on jätetty sidottuna makaamaan omaan virtsalammikkoonsa.
Ehkäpä myös rikosseuraamuslaitos voisi näillä keinon vähentää henkilökunnan määrää, kun kerran kaikesta täytyy säästää? Monestihan vankeja siirretään avovankilaan, koska se on halvempaa kuin suljetulla osastolla pitäminen.
Mitä tulee varusmiespalvelukseen, niin minimiaika siellä on 6kk. Jotkut joutuvat siellä kuitenkin viettämään 12kk vasten tahtoaan. Aamu alkaa aikaisin ja työntäyteinen päivä on pitkä. Ruoka on mitä on, mutta sitä yleensä on runsaasti. Kuri on tiukka, eikä kotiin lähdetä muuten kuin lomilla. Vapaa-aikaa jää yleensä iltaisin jonkin verran ja silloin on mahdollista vaikkapa soittaa kotijoukoille. Nykyaikana tekniikka mahdollistaa myös videopuhelut, joskin yksityisyyttä ei paljoa ole tarjoilla, kuten ylläolevista kuvista voi havaita. Jos vapaudenriisto on kerran rangaistus, niin mistä nuoria miehiä rangaistaan 6-12kk tuomiolla? Entä tuntuuko tuon jälkeen 1-2kk vankeusrangaistus oikeasti rangaistukselta?
Näinhän se menee, mutta vapaudenriistossa tuntuvinta on lähinnä aika. Alkushokin jälkeen päivät menevät ruutinilla ja jossain vaiheessa alkaa puuduttamaan. Jotta vapaudenriisto oikeasti antaisi rankaisevan vaikutuksen, niin sen pitäisi kestää riittävän kauan. Onko esim. neljä vuotta ja neljä kuukautta riittävä rangaistus törkeästä raiskauksesta, törkeän pahoinpitelyn yrityksestä ja vapaudenriistosta?
Toinen ongelma on se, että vapautta tärkeämpiäkin tekijöitä on. Vaikkapa terveys ja ravinto. Jos vaikkapa terveys, ravinto ja muut vastaavat ovat kiven alla, niin kyllähän silloin on parempi olla Suomessa vankilassa. Ainakin, jos tietää, ettei koko ikäänsä joudu olemaan lukkojen takana. Kaikkein pahinta tässä on se, että rikollisin konstein voi kerätä omaisuutta ensin siviilissä. Jos ei jää kiinni, niin suomalaisilta vanhuksilta voi saada mukavasti käteistä omaan käyttöönsä. Jos jää kiinni, niin "vankilat tarjoavat ilmaisen ruuan, lämpimän huoneen viihdelaitteilla ja makaamisesta palkkaa". Vaikka onkin suljettuna ja eristettynä, niin silti on mahdollista olla yhteydessä ulkomaailmaan. Niina Väkeväisen gradu sanoo seuraavaa (PDF)
Ehkäpä tuntuvin rankaisuelementti, jonka Hakkarainenkin varmasti unohti kommentoidessaan, on se, että vankilassa ei saa alkoholia.
Suomessa on sen verran hyvä sosiaaliturva, että tarjoilla on vasteetonta rahaa ja ilmaisia terveyspalveluita. Ulkomailla näin ei ole. Jos omassa maassa on asiat kurjasti, niin Suomeen kannattaa tulla yrittämään. Jos kapasiteetti ei riitä oikeaan työhön, niin rikollinen yrittäminen on kovin kannattavaa. Kiinnijäämisen riski ei ole kaikkein suurin ja rangaistuskaan ei ole kovin paha suhteutettuna elämäntilanteeseen. Ehkäpä vankeusrangaistuskin tulisi olla sidottuna tuloihin, kuten päiväsakotkin, tosin käänteisesti.
Pitkällä tähtäimellä ajateltuna nykyinen työläinen maksaa tuntuvasti veroja. Näille veroille hän ei kuitenkaan saa paljoa vastinetta. Rikollisuus on lisääntynyt, joten työmatkalla voi hyvinkin lompakko kadota tai vapaa-ajalla tulla turpaan. Kun nykyinen työläinen ikääntyy, niin taloudellinen tilanne on varmasti sellainen, että vain hyvätuloisimmilla on varaa yksityisiin hoivapalveluihin. Muut joutuvat tyytymään 13 hengen koppeihin ja vaippoihin. Samalla kuitenkin ne, jotka eivät toimi sääntöjen mukaan voivat makoilla vankilassa pelaamassa pleikkarilla ja saavat siitä hieman käteistä. Kannustaako tämä malli oikeasti työntekoon ja lailliseen toimintaan?
Sakot ja korvauksetkaan eivät oikein toimi. Rikkaille esim. kymppitonni on ikävä lisämeno, mutta ei sinänsä tunnu missään. Hyvänä puolena tässä on kuitenkin se, että kovin montaa kertaa ei rikaskaan tuollaista maksua halua suorittaa. Keskituloiselle tuo voi romahduttaa talouden, jolloin tulevaisuus on pilattu. Ajatus siitä, että rangaistuksen jälkeen yksilö olisi yhteiskuntakelpoisempi, ei todellakaan toteudu tällöin. Varattomilla taas ei ole mitään mahdollisuuksia maksaa noita, joten on aika hällä väliä tuleeko korvausta tonni vai kymmenen.
Nykyinen rangaistusementelmä on toimiva vain osan tuomituista kohdalla. Toisille rangaistus on liian paha ja toisille taas liian hyvä. Vankila ei missään nimessä saisi olla kenellekään parempi paikka kuin vapaana olo. Toisaalta vapaana ja toimettomana (saatikka rikollisena) olo ei saisi missään tapauksessa olla parempi vaihtoehto kuin työtä tekevänä ja lainkuuliaisena olo. On kummaa, että toiset palavat loppun töissä, kun töitä on niin paljon ja samalla toiset eivät taas löydä työtä millään ja joutuvat elämään korvauksilla.
-PYO
Kuvalähteet(6.5.2012):
http://www.vmtk.fi/?mag_nr=8&group=00000489
http://www.vanitybackstage.com/2011/02/armeijan-arki.html
http://www.tutoris.fi/fi/463/koivukyl%C3%A4n-hoivakoti.html
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201204230131328_uu.shtml
http://www.agoda.fi/europe/finland/helsinki/scandic_grand_marina_hotel.html
http://holjander.blogspot.com/2006_11_01_archive.html
(edit 25.8.2013: Linkki korjattu)
Miekin voisin lähteä välillä lomalle vankilaan. Nehän ovat niin hyviä paikkoja: punttisalissa nostelisin painoja ja söisin hyvin.
Nehän nauravat nuo ulkomaalaiset, jotka tulevat tänne Suomen vankiloihin. Nämä eivät ole vankiloita vaan vankeinhoitolaitoksia. Ne eivät ole nähneetkään Suomessa vankiloita
Katajanokkaa lukuunottamatta vankilat eivät kyllä ole mitään hotelleja. Tehdäänpä aluksi pientä vertailua iltalehden kuvareportaasin avulla.
Vankila
Hoivakoti
Hotelli
Varuskunta
Viimeinen kuva on hieman vanhentunut, mutta en löytänyt parempaakaan kuvaa intin hygieniatiloista tähän hätään (no pun intended).
Vapaudenmenetys
Rikosseuraamuslaitoksen ylijohtaja Tuula Asikainen kuitenkin tyrmää Hakkaraisen puheet. Asikainen toteaa, että tärkeintä on saada vapautuneista vangeista yhteiskuntakelpoisia kansalaisia. Yhdyn tähän ajatukseen. Asikainen kuitenkin toteaa, että vapaudenmenetys on se pahin rangaistus.
En pitäisi mitään sellaista paikkaa lepopaikkana, johon ihminen on suljettu vastoin tahtoaan. Kyllä se on oikeasti rangaistus, ei sitä vapaudenmenetystä millään korvaa
Kun ihmisestä tulee tarpeeksi vanha, se suljetaan vanhainkotiin, sairaalaosastolle tai vastaavaan, ja kun mies tulee täysi-ikäiseksi hänet suljetaan varuskunta-alueelle. Yllä olevista kuvista voi tehdä vähän vertailuja tiloista ja ilmapiiristä. Kuvia en löytänyt (enkä sellaisia julkaisisikaan) vanhuksista, jotka on sidottu sänkyihinsä. Erinäisiä tarinoita liikkuu myös siitä, että vanhus on jätetty sidottuna makaamaan omaan virtsalammikkoonsa.
näillä sitomisilla voidaan paikata henkilökunnan määrän vajausta
Ehkäpä myös rikosseuraamuslaitos voisi näillä keinon vähentää henkilökunnan määrää, kun kerran kaikesta täytyy säästää? Monestihan vankeja siirretään avovankilaan, koska se on halvempaa kuin suljetulla osastolla pitäminen.
Mitä tulee varusmiespalvelukseen, niin minimiaika siellä on 6kk. Jotkut joutuvat siellä kuitenkin viettämään 12kk vasten tahtoaan. Aamu alkaa aikaisin ja työntäyteinen päivä on pitkä. Ruoka on mitä on, mutta sitä yleensä on runsaasti. Kuri on tiukka, eikä kotiin lähdetä muuten kuin lomilla. Vapaa-aikaa jää yleensä iltaisin jonkin verran ja silloin on mahdollista vaikkapa soittaa kotijoukoille. Nykyaikana tekniikka mahdollistaa myös videopuhelut, joskin yksityisyyttä ei paljoa ole tarjoilla, kuten ylläolevista kuvista voi havaita. Jos vapaudenriisto on kerran rangaistus, niin mistä nuoria miehiä rangaistaan 6-12kk tuomiolla? Entä tuntuuko tuon jälkeen 1-2kk vankeusrangaistus oikeasti rangaistukselta?
Ei kohtuullisen hyvät vankilaolot ole Suomen kaltaiselle hyvinvointivaltiolle mikään häpeän aihe. Päinvastoin, Asikainen lisää.
Näinhän se menee, mutta vapaudenriistossa tuntuvinta on lähinnä aika. Alkushokin jälkeen päivät menevät ruutinilla ja jossain vaiheessa alkaa puuduttamaan. Jotta vapaudenriisto oikeasti antaisi rankaisevan vaikutuksen, niin sen pitäisi kestää riittävän kauan. Onko esim. neljä vuotta ja neljä kuukautta riittävä rangaistus törkeästä raiskauksesta, törkeän pahoinpitelyn yrityksestä ja vapaudenriistosta?
Toinen ongelma on se, että vapautta tärkeämpiäkin tekijöitä on. Vaikkapa terveys ja ravinto. Jos vaikkapa terveys, ravinto ja muut vastaavat ovat kiven alla, niin kyllähän silloin on parempi olla Suomessa vankilassa. Ainakin, jos tietää, ettei koko ikäänsä joudu olemaan lukkojen takana. Kaikkein pahinta tässä on se, että rikollisin konstein voi kerätä omaisuutta ensin siviilissä. Jos ei jää kiinni, niin suomalaisilta vanhuksilta voi saada mukavasti käteistä omaan käyttöönsä. Jos jää kiinni, niin "vankilat tarjoavat ilmaisen ruuan, lämpimän huoneen viihdelaitteilla ja makaamisesta palkkaa". Vaikka onkin suljettuna ja eristettynä, niin silti on mahdollista olla yhteydessä ulkomaailmaan. Niina Väkeväisen gradu sanoo seuraavaa (PDF)
vankilan arjessa on myös samanlaisia elementtejä kuin vapaudessa: vankilassa esimerkiksi käydään työssä, opiskellaan, harrastetaan ja pidetään yhteyttä läheisiin ihmisiin. On kuitenkin merkille pantavaa, että arkiset asiat monimutkaistuvat vankilassa ja ovat aina tavalla tai toisella rajoitettuja, säädeltyjä tai kontrolloituja.
Ehkäpä tuntuvin rankaisuelementti, jonka Hakkarainenkin varmasti unohti kommentoidessaan, on se, että vankilassa ei saa alkoholia.
Suomessa on sen verran hyvä sosiaaliturva, että tarjoilla on vasteetonta rahaa ja ilmaisia terveyspalveluita. Ulkomailla näin ei ole. Jos omassa maassa on asiat kurjasti, niin Suomeen kannattaa tulla yrittämään. Jos kapasiteetti ei riitä oikeaan työhön, niin rikollinen yrittäminen on kovin kannattavaa. Kiinnijäämisen riski ei ole kaikkein suurin ja rangaistuskaan ei ole kovin paha suhteutettuna elämäntilanteeseen. Ehkäpä vankeusrangaistuskin tulisi olla sidottuna tuloihin, kuten päiväsakotkin, tosin käänteisesti.
Pitkällä tähtäimellä ajateltuna nykyinen työläinen maksaa tuntuvasti veroja. Näille veroille hän ei kuitenkaan saa paljoa vastinetta. Rikollisuus on lisääntynyt, joten työmatkalla voi hyvinkin lompakko kadota tai vapaa-ajalla tulla turpaan. Kun nykyinen työläinen ikääntyy, niin taloudellinen tilanne on varmasti sellainen, että vain hyvätuloisimmilla on varaa yksityisiin hoivapalveluihin. Muut joutuvat tyytymään 13 hengen koppeihin ja vaippoihin. Samalla kuitenkin ne, jotka eivät toimi sääntöjen mukaan voivat makoilla vankilassa pelaamassa pleikkarilla ja saavat siitä hieman käteistä. Kannustaako tämä malli oikeasti työntekoon ja lailliseen toimintaan?
Sakot ja korvauksetkaan eivät oikein toimi. Rikkaille esim. kymppitonni on ikävä lisämeno, mutta ei sinänsä tunnu missään. Hyvänä puolena tässä on kuitenkin se, että kovin montaa kertaa ei rikaskaan tuollaista maksua halua suorittaa. Keskituloiselle tuo voi romahduttaa talouden, jolloin tulevaisuus on pilattu. Ajatus siitä, että rangaistuksen jälkeen yksilö olisi yhteiskuntakelpoisempi, ei todellakaan toteudu tällöin. Varattomilla taas ei ole mitään mahdollisuuksia maksaa noita, joten on aika hällä väliä tuleeko korvausta tonni vai kymmenen.
Nykyinen rangaistusementelmä on toimiva vain osan tuomituista kohdalla. Toisille rangaistus on liian paha ja toisille taas liian hyvä. Vankila ei missään nimessä saisi olla kenellekään parempi paikka kuin vapaana olo. Toisaalta vapaana ja toimettomana (saatikka rikollisena) olo ei saisi missään tapauksessa olla parempi vaihtoehto kuin työtä tekevänä ja lainkuuliaisena olo. On kummaa, että toiset palavat loppun töissä, kun töitä on niin paljon ja samalla toiset eivät taas löydä työtä millään ja joutuvat elämään korvauksilla.
-PYO
Kuvalähteet(6.5.2012):
http://www.vmtk.fi/?mag_nr=8&group=00000489
http://www.vanitybackstage.com/2011/02/armeijan-arki.html
http://www.tutoris.fi/fi/463/koivukyl%C3%A4n-hoivakoti.html
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201204230131328_uu.shtml
http://www.agoda.fi/europe/finland/helsinki/scandic_grand_marina_hotel.html
http://holjander.blogspot.com/2006_11_01_archive.html
(edit 25.8.2013: Linkki korjattu)
tiistai 1. toukokuuta 2012
Ekoliikenne ja ruuhkamaksujärjestelmä
Nyt, kun kevät on taas koittanut, niin on mukava harrastaa kevyttä liikenteilyä. Varsinkin pyörällä kulku on minulle mieleen. Hyvällä kelillä lyhyemmät matkat taittuu pyörällä nopeammin kuin julkisilla. Kuntokin kasvaa samalla. Kunnon kohentaminen kohentaa tosin myös hikoilua, joten kiireisemmälle pukumiehelle fillarilla kokoukseen rientäminen ei ole toimiva vaihtoehto. Jos koko päivän kuitenkin viettää samalla toimistolla ja siellä on suihkumahdollisuus, niin aamulla voi hyvin tulla polkien töihin.
Mikäli halutaan edistää vihreää liikennettä, niin paras tapa on edistää pyöräilyä. Samalla myös edistetään terveyttä. Vakiokuntoilu ja ulkoilman saanti kun ei ole kaikille tuttua puuhaa. Jokaiselle pyöräily ei ole toimiva ratkaisu, mutta uskoisin, että monilla syyt ovat lähinnä selittelyä. Tässä muutama ehdotus, miten pyöräilyä voisi tehdä houkuttelevammaksi.
Joukkoliikenne- ja päätepisteratkaisut
Joukkoliikenneratkaisuilla tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että pitemmänkin matkan voisi taittaa fillarilla, jos välissä fillarin voisi ottaa mukaan joukkoliikennevälineeseen. Ratikkaan fillari on ymmärrettävistä syistä liian suuri, mutta esim. junaan, metroon tai linja-autoon pyörän voisi hyvin ottaa. Metrossa pyöriä usein näkeekin, junaa käytän sen verran harvoin, että en edes tiedä saako sinne pyörää tuoda. Todennäköisesti saa, mutta hieman hankalaa se on, kun tiloja ei ole suunniteltu sitä varten.
Metro ja juna ei kuitenkaan kulje syrjäseuduille. Juuri näillä seuduilla on bussipysäkille pitkä matka, jonka voisi mukavasti taittaa pyörällä. Bussissa voisikin olla jonkinlainen pyöräteline, johon pyörän saisi turvallisesti kiinitettyä, ettei esim. äkkijarrutuksen yhteydessä satu hassusti. Bussilla mennään siis vain osa matkaa ja loput kuljetaan pyörällä.
Päätepysäkkiratkaisuilla taas tarkoita sitä, että pyörä olisi hyvä saada lukittua kiinteään telineeseen (näitä on näkynyt viime aikoina kiitettävästi) ja mielellään myös sateensuojaan. Lisäksi suihkussakäyntimahdollisuuksia tulisi lisätä. Pyöräparkit voisivat olla myös tilavampia. Yleensä vain 2/3 pyöräilijöistä saa pyöränsä kiinni telineeseen, loput laittavat pyöränsä toisten pyörien eteen tai väliin. Tällöin oman pyörän poisottaminen on melkoisen työläs prosessi.
Liikennejärjestelyt
Autojen seassa ajaminen pyörällä ei ole mukavaa. Varsinkin ylämäessä pyöräilijän vauhti saattaa olla heikko, mikä varmasti ärsyttää autoilijoita. Vauhdin lisäksi autolla on myös massaa. Jos autoilijan keskittymiskyky herpaantuu hetkeksi ja hän ajaa päin pyöräilijää, niin seuraukset ovat huomattavasti vakavemmat kuin tapauksessa, jossa ajaa toisen auton perään. Mielestäni pyörä kuuluukin kevyen liikenteen väylälle, ei autotielle.
Kevyen liikenteenväylän joutuu tosin jakamaan kävelijöiden kanssa. Väylät ovat usein kapeita ja jostain mystisestä syystä ne on kaistoitettu järjettömästi. Katsotaanpa oheista kuvaa. Kyseessä on siis kevyen liikenteenväylä, joka on jaettu kahteen kaistaan ja mahdollinen autotie kulkee kuvan vasemmalla puolella. Joskus tällaisissa tapauksissa kaistat eristää mahdollinen kivetys, nurmialue tai jopa pensasto. Usein väylä on kuitenkin sen verran kapea, että eristimenä toimii n. 15cm leveä valkoinen viiva.
Piirsin kuvaan ylhäälle punaisilla nuolilla neljä sektoria(A-D), jotka kuvastavat sitä, miten käytännössä väylällä mennään. Ajatellaanpa tapausta, että tulen kuvasta nähden alhaaltapäin ja olen menossa ylöspäin pyörällä. Tällöin käytän luonnollisesti siis pyöräkaistan oikeaa laitaa, eli sektoria B. Lisätään vielä, että kyseessä on väylä, jossa eristimenä on vain edellä mainittu viiva. Tuntuu todella hölmöltä ajaa keskellä tietä. Mikäli ohitan jonkun, niin usein kaipaan mahdollisimman suuren etäisyyden kyseiseen liikkujaan, riippumatta siitä, millä hän liikkuu tai mihin suuntaan.
Mikäli vastaan tulee pyörä (A), niin siirryn väliaikaisesti sektorille D. Olettaen tässä, ettei muuta liikennettä kyseisellä hetkellä ole väylällä, mikä on aika yleistä kapeammilla väylillä. Mikäli vastaan tulee kävelijä (C), siirryn sektorille A. Mikäli kävelijä menee samaan suuntaan, niin taaskin maksimoin etäisyyden, eli menen sektorille A. Mikäli B-sektorilla edessä menee selkeästi hitaampi pyöräilijä saadaan aikaiseksi hölmö tilanne. Oikella on paljon enemmän tilaa, mutta sääntöjen mukaisesti pitäisi ohittaa vasemmalta. Jos ohittaisin siirtymällä D-sektorille, niin väliin jäisi vielä C-sektori.
Ajatellaanpa tilannetta, että väylää ei olisi jaettu liikkumavälineen, vaan liikkumasuunnan mukaan. Oheinen on malli näkyy kuvassa alhaalla vihreillä nuolilla. Edellä mainitun tilanteen perusteella ajaisin siis D-sektorilla. Mikäli pyörä tulee vastaan(A), ei minun tarvitse tehdä mitään. Mikäli kävelijä tulee vastaan (A), ei taaskaan tarvitse reagoida. Mikäli kävelijä tai pyöräilijä menee samaan suuntaan, niin ohitan taas mahdollisimman kaukaa, eli sektorilta A.
Tässä on nyt ollut oletuksena, että liikennettä on vähän ja vastaantulijat ovat vain satunnaisia. Mikäli liikennettä on paljon, niin siltikin jälimmäinen malli on paljon järkevämpi. Jos jokainen sektori on tukossa, niin silloin mennään joka tapauksessa jonossa, ei rinnakkain. Ylempi malli on monessa mielessä järjetön, enkä ymmärrä, miksi väyliä jaetaan moisella tavalla. Poikkeuksena oikeasti leveät väylät, joissa pyöräilijät saavat todellakin oman kaistansa, jossa voivat vauhdilla painella. Muussa tapauksessa pyöräilijä ei todellakaan voi luottaa siihen, että jalankulkija ei yllättäen hyppäisi pyöräkaistalle katsomatta ollenkaan ympärilleen.
Toinen mystinen liikenneratkaisu on painikkella toimivat liikennevalot. Mikäli moiset ovat suoralla autotiellä, niin ymmärrän kyllä mistä on kyse. Autoilijoille voi olla koko ajan vihreät ja kun kevytliikenteilijä haluaa ylittää autotien, hän voi nappia painamalla keskeyttää autoliikenteen toviksi ja ylittää tien.
Nappivalot ovat erityisesti pyöräilijöille ikäviä, sillä välillä painike on sijoitettu sen verran hankalaan paikkaan, että pyörän kanssa joutuu taiteilemaan, että painikkeen saa painettua.
Mutta minkä takia nappivaloja on myös risteyksissä? Autoliikenne keskeytyy joka tapauksessa, kun autoja pitää päästää toisesta suunnasta. Valot toimivat tietyllä sekvenssillä. Valosekvenssi ei (ymmärtääkseni) muutu millään lailla, vaikka nappia painaisikin. Ainostaan se, mitä kyseisessä sekvenssin hetkessä tapahtuu muuttuu, itse sekvenssi ei nopeudu tai vaihdu millään tavalla. Mikäli nappia ei ole painettu, niin sekvenssin hetkellä, jolloin vihreää näytettäisiin kevyelle liikenteelle, vihreää ei vain näytetä. Kansankielessä tästä käytetään termiä vittuilu.
On vaikea keksiä esimerkkiä, joka kuvastaisi yhtä absurdia tapausta, mutta yritetään. Ajatellaanpa vaikka pyöröovea, jonka kanssa joutuu odottamaan, että aukko tulee kohdalle, jotta pääsee sisään. Rakennetaan sellainen pyöröovi, joka pyörii, mutta aukot on suljettu. Kun painaa oven lähettyvillä olevaa nappia, niin aukot avautuu. Tällaisessa ei tienkään ole mitään järkeä.
On olemassa myö muita liikennejärjestelyitä, jotka eivät oikein tue kevyttä liikennettä. Esimerkiksi, sinne tänne risteyksiin sijoitetaan suuria puskia luomaan viihdyttävämpää ilmapiiriä huomioimatta sitä, miten moiset haittaavat näkyvyyttä. Autoilijoiden asenneilmapiirikään ei aina ole kaikkein kunnioittavinta kevyttä liikennettä kohtaan. Välillä toivoisi, että Suomessa ei ajettaisi liikennesääntöjen mukaan, vaan järjen kanssa.
Tätä aasinsiltaa käyttäen hyppään aiheesta autoilun puolelle.
Ruuhkamaksut osa II
Taannoin kirjoitin ruuhkamaksuista. Tuolloin kritisoin Oras Tynkkysen selitystä ruuhkamaksuista, mutta nyt jälkikäteen huomaan tehneeni pienen tulkintavirheen. Tynkkynen puhui maksuluokasta, jonka tulkitsin maksualueeksi, vaikka sillä selkeästi tarkoitetaan sekä maksualuetta, että ajankohtaa. Pahoittelen tätä ja korvaukseksi tarkastelen ruuhkamaksujärjestelmää insinöörimäisesti.
Otetaanpa aluksi kuitenkin pieni motivaatioryyppy kansalaisten laskuun! Liikenneministeri Merja Kyllönen on ruuhkamaksujen kannattaja, ja mikäs on kannattaessa, kun itse voi ajella taksilla kansalaisten piikkiin. Selitykset ontuu, mutta ainakin Kyllösen suomussalmelainen kaveri saa hyvät tienestit. Kyllöstäkin varmasti harmittaa, kun ei voi asialle mitään, sillä eihän liikennejärjestelyt kuulu hänen osaamispiiriin, saatikka vastuualueseen!
Mutta tarkastellaan aihetta nyt ennemminkin teknisestä näkökulmasta. Tämä ei ole viimeisen päälle hiottu malli, vaan esimerkki siitä, mitä teknisiä ratkaisuja joudutaan pohtimaan. Aloitetaan GPS:n toiminnasta. GPS, eli Global Positioning System (jota ei tule sekoittaa GPRS:ään, eli General Packet Radio Systemiin), perustuu satellittien lähettämien sijaintitietojen viiveiden mittauksiin. Täällä on kuvattu menetelmä melko kansanomaisesti ymmärrettävästi. Huomionarvoista on lähinnä se, että mittausvirhe on 10-20m luokkaa ja sisätiloissa yms. järjestelmä toimii heikommin (joskin sitä voidaan tukea muilla menetelmin). Lähtökohtaisesti voidaan siis ajatella, että paikannusjärjestelmä on käytännössä katsoen riittävän tarkka ja toimiva ajoneuvon paikantamiseksi muutamaa poikkeustapausta lukuunottamatta. Se, että suomalaisten maksujärjestelmä perustuu jenkkien puolustusministeriön ylläpitämään tekniikkaan ei välttämättä ole kaikkein paras lähtökohta.
Mutta pelkkä paikannus ei riitä, vaan järjestelmässä tarvitsee olla muitakin osia. Ensinnäkin tarvitaan jokin tunniste siitä, että auto ei vain seiso parkissa. Ratkaistaan tämä nyt esimerkiksi siten, että järjestelmä menee päälle, kun auton moottori käynnistetään. Virtalähteenä toimii siis auton akku. Tässä välissä voisin huomauttaa, että tämän esimerkin yhteydessä valitsen yleisesti ottaen toteutukselta yksinkertaisia vaihtoehtoja. Todellisuudessa järjestelmä tulee olemaan siis ainakin muutaman asteen monimutkaisempi. Oikaisen myös monien yksityiskohtien kohdalla.
Seuraavaksi tarvitaan tietokanta, jonne ruuhka-alueet listataan. Viimeksi esitin, että jonkun tarvitsisi manuaalisesti nämä määritellä, mutta helpommin ja luotettavemmin tämä sujuu tietenkin siten, että aluksi tietoa kerätään esim. kuukauden verran, jolloin nähdään, missä ja milloin autoja on eniten. Fiksuna toteutuksena järjestelmä tekisi tätä koko ajan, jolloin esim. merkittävän katutyön aikana toisaalle sijoittunut ruuhka saadaan huomioitua. Ongelmana tässä on kuitenkin se, että esim. viisi autoa ei aiheuta ruuhkaa viisikaistaisella tiellä yhtä paljoa kuin yksikaistaisella tiellä. Lisäksi järjestelmä ei huomioi ollenkaan sitä, että liikkuuko alueella myös joukkoliikennevälineitä. Todennäköisesti siis jonkinlaista manuaalista säätöä järjestelmä tulee kaipaamaan. Ideoidaan nyt vaikka siten, että joukkoliikennevälineissäkin olisi laitteet ja niille annetaan enemmän painoarvoa ruuhka-alueen määrityksessä.
Sovitaan, että ruuhka-aluetiedot laitetaan taulukkoon siten, että vaaka-rivissä on koordinaatit ja pystysarakkeissa on kellonajat. Todellisuudessa taulukko ei ole järkevin tiedonsäilöntämuoto, mutta käytän sitä nyt, että perusperiaate tulee selväksi. Taulukon kentissä on siis maksuluokka. Sanotaan nyt vaikka, että käytössä on neljä eri maksuluokkaa riippuen ruuhkan määrästä: 0-3 senttiä.
Ideana tässä on se, että tietyin aikavälein, sanotaan nyt vaikka kerran minuutissa, järjestelmä tarkistaa GPS:n avulla sijainnin ja katsoo tietokannasta maksuluokan. Saatu arvo lisätään kokonaissummaan. Tässä esimerkissä pahimmalla ruuhka-alueella ajelu kustantaa siis 3 senttiä per minuutti. Kerran kuussa voidaan tarkastaa paljonko summaan on virrannut minuuttimaksua ja lasku lähetetään auton omistajalle.
Jotta autoilijan aika- ja paikkatiedot eivät päädy muiden tietoon tiedonsiirto ei voi toimia niin päin, että auton viestin lähettää serverille tiedot (tässä erehdyin viimeksi). Taulukko tulee tallentaa autossa olevaan järjestelmään, josta tiedot luetaan. Samaisesti auton järjestelmään tulee myös tallettaa tuo laskutussumma. Tällöin ainoa tieto, mitä auton järjestelmä antaa ulos on laskutussumma ja jokin ID, millä summa voidaan ohjata oikealle laskutettavalle. Toisaalta, auton järjestelmään tulee ladata tuo taulukko. Ratkaistaan tässä ongelma siten, että kerran kuussa tehdään vaihto. Auto antaa summan serverille ja serveri antaa uuden maksutaulukon autolle.
Eräänä vaihtoehtona on se, että summaa ei talleteta auton muistiin, vaan tietoa siirretään koko ajan serverille. Ruuhka-aikana tietoa siis siirtyy melkoista tahtia. Oli ratkaisu kumpi vain, niin jokin yhteys tarvitaan auton järjestelmän ja serverin välille. Koko härdellin toiseksi merkittävin kysymys onkin, mikä tämä yhteys tulee olemaan? Tieto ei siirry itsestään. Tarvitaan jonkinlainen yhteys, mikä on luotettava, saatavilla, eikä kuluta liikaa kaistaa muulta tietoliikenteeltä. Rakennetaanko uusi protokolla vai käytetäänkö jotain olemassa olevia ratkaisuja? Sovitaan nyt vaikka niin, että jokaisessa autossa on radiolähetin, joka kerran kuussa ilmoittaa summan serverille. Jos yhteyttä ei saada, niin sitä yritetään vaikkapa aina tunnin välein kunnes yhteys saadaan.
Se merkittävin kysymys koko härdellissä on tietenkin väärinkäytösten estäminen. Pohjois-Koreassa voitaisiin määritellä, että teillä saa ajaa vain P-Koreassa valmistetuilla autoilla, jotka eivät käynnisty ellei järjestelmä ole kytkettynä. Suomessa henkilöllä voi kuitenkin olla allaan mikä auto tahansa, jolloin järjestelmä on auton muusta toiminnasta eristettävissä oleva mokkula. Kuka tahansa teknisesti vähnkään lahjakas henkilö kykenee ohjeiden avulla tuommoisen irroittamaan. Ulkoisesti on hankala sanoa, onko järjestelmä kytketty vai ei. Poliisin tulisi tehdä ratsioita ja tarkastaa onko mokkula kytkettynä vaiko eikö. Mahdollisesti jollain tunnistimella voitaisiin skannata autoja ja tarkastaa saadaanko järjestelmään yhteys. Joka tapauksessa tämä teettää lisätyötä poliisille. On myös mahdollista, että järjestelmä menee epäkuntoon esim. kolarin yhteydessä tai jos laitetta vahingossa iskee vaikkapa pesäpallomailalla. Autoilija voi myös häiriköidä GPS-signaalia, jolloin paikannusta ei voi tehdä. Mikäli sijainita ei tiedetä, niin laskua ei voida kirjoittaa.
Jos laskun laitteesta maksaa autoilija, niin todennäköisesti kaikkein halvin sekundalaite on paras vaihtoehto. Mikäli laite ei tuota autoilijalle suunnatonta lisäarvoa, niin autoijan kannalta lienee parempi, että laite ei toimi. Kenen vastuulla on huolehtia, että laite on toimintakuntoinen? Katsastuksen yhteydessä voidaan tarkastaa, että laite on toimintakuntoinen, mutta laite voidaan laittaa toimintakuntoon omaa vuoroa odotellessa ja poistaa käytöstä paikalta poistuttaessa. Jotenkin tarvitsisi myös varmistaa, että laitteen ID vastaa auton omistajaa. Se, että rukkaan laitteeni ID:tä ja ajelen ruuhkassa naapurin laskuun ei saisi olla mahdollista. Tarvitaan siis melkoisesti kontrollia laitteiden ja niiden hallinnan suhteen. Miten eri laitevalmistajat hanskaavat kiinteästi koodatut ID:t?
Muitakin ongelmia varmasti aiheeseen liittyy. Mitä tapahtuu silloin, kun tietojärjestelmän tarjoajan serveri sammuu? Miten laskun saaja voi varmistua, että hän on ajellut autollaan laskun mukaisesti? Näkeekö laitteesta tarvittavat tiedot? Kuka muu niitä voi katsella? Kuka maksaa tarvittavan infran tiedon siirrolle? jne.
Järjestelmän rakentaminen ei tule halvaksi. Ruuhkamaksut saavat olla melkoisen korkeita, että niillä katetaan edes ylläpitokustannukset. Eniten tällöin kärsivät vähätuloiset perheet, joissa on paljon lapsia. Nämä taas ovat juurikin ne, joiden pitää ajella autossa ruuhka-aikaan. Toisaalta johtajat ovat vain iloisia, kun voivat yksin ajella citymaasturillaan töihin iman, että köyhät ovat tekemässä ruuhkaa.
Yhteenveto
Kuten alussa tuli mainittua pyöräily on tässä maassa aika vittumaista. Talvella tiet ovat monille aktiivipyöräilijöillekin liian heikossa kunnossa pyöräilyä varten. Ympärivuoden ei siis voi fillaroida, joten talvikaudelle tarvitaan vaihtoehto. Bussilinjoja kuitenkin koko ajan lakkautetaan, vaikka lipun hinta nousee tasaisesti. Yksityisautoilijoitakin halutaan ruveta kepittämään. Hallituksen toive lienee, että liikenteessä ei liiku kukaan muu kuin ministeri ja laskun maksaa kansa.
Olisiko aika unohtaa kallis ja kömpelö ruuhkamaksujärjestelmä? Miten olisi, jos tarjottaisiin porkkanaa pyöräilijöille?
-PYO
ps. Hakkaraista lisää sittenkin vasta ensi kerralla. Kuten tekstin määrästä näkyy, niin tämä oli hyvä saada ensin pois alta.
Mikäli halutaan edistää vihreää liikennettä, niin paras tapa on edistää pyöräilyä. Samalla myös edistetään terveyttä. Vakiokuntoilu ja ulkoilman saanti kun ei ole kaikille tuttua puuhaa. Jokaiselle pyöräily ei ole toimiva ratkaisu, mutta uskoisin, että monilla syyt ovat lähinnä selittelyä. Tässä muutama ehdotus, miten pyöräilyä voisi tehdä houkuttelevammaksi.
Joukkoliikenne- ja päätepisteratkaisut
Joukkoliikenneratkaisuilla tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että pitemmänkin matkan voisi taittaa fillarilla, jos välissä fillarin voisi ottaa mukaan joukkoliikennevälineeseen. Ratikkaan fillari on ymmärrettävistä syistä liian suuri, mutta esim. junaan, metroon tai linja-autoon pyörän voisi hyvin ottaa. Metrossa pyöriä usein näkeekin, junaa käytän sen verran harvoin, että en edes tiedä saako sinne pyörää tuoda. Todennäköisesti saa, mutta hieman hankalaa se on, kun tiloja ei ole suunniteltu sitä varten.
Metro ja juna ei kuitenkaan kulje syrjäseuduille. Juuri näillä seuduilla on bussipysäkille pitkä matka, jonka voisi mukavasti taittaa pyörällä. Bussissa voisikin olla jonkinlainen pyöräteline, johon pyörän saisi turvallisesti kiinitettyä, ettei esim. äkkijarrutuksen yhteydessä satu hassusti. Bussilla mennään siis vain osa matkaa ja loput kuljetaan pyörällä.
Päätepysäkkiratkaisuilla taas tarkoita sitä, että pyörä olisi hyvä saada lukittua kiinteään telineeseen (näitä on näkynyt viime aikoina kiitettävästi) ja mielellään myös sateensuojaan. Lisäksi suihkussakäyntimahdollisuuksia tulisi lisätä. Pyöräparkit voisivat olla myös tilavampia. Yleensä vain 2/3 pyöräilijöistä saa pyöränsä kiinni telineeseen, loput laittavat pyöränsä toisten pyörien eteen tai väliin. Tällöin oman pyörän poisottaminen on melkoisen työläs prosessi.
Liikennejärjestelyt
Autojen seassa ajaminen pyörällä ei ole mukavaa. Varsinkin ylämäessä pyöräilijän vauhti saattaa olla heikko, mikä varmasti ärsyttää autoilijoita. Vauhdin lisäksi autolla on myös massaa. Jos autoilijan keskittymiskyky herpaantuu hetkeksi ja hän ajaa päin pyöräilijää, niin seuraukset ovat huomattavasti vakavemmat kuin tapauksessa, jossa ajaa toisen auton perään. Mielestäni pyörä kuuluukin kevyen liikenteen väylälle, ei autotielle.
Kevyen liikenteenväylän joutuu tosin jakamaan kävelijöiden kanssa. Väylät ovat usein kapeita ja jostain mystisestä syystä ne on kaistoitettu järjettömästi. Katsotaanpa oheista kuvaa. Kyseessä on siis kevyen liikenteenväylä, joka on jaettu kahteen kaistaan ja mahdollinen autotie kulkee kuvan vasemmalla puolella. Joskus tällaisissa tapauksissa kaistat eristää mahdollinen kivetys, nurmialue tai jopa pensasto. Usein väylä on kuitenkin sen verran kapea, että eristimenä toimii n. 15cm leveä valkoinen viiva.
Piirsin kuvaan ylhäälle punaisilla nuolilla neljä sektoria(A-D), jotka kuvastavat sitä, miten käytännössä väylällä mennään. Ajatellaanpa tapausta, että tulen kuvasta nähden alhaaltapäin ja olen menossa ylöspäin pyörällä. Tällöin käytän luonnollisesti siis pyöräkaistan oikeaa laitaa, eli sektoria B. Lisätään vielä, että kyseessä on väylä, jossa eristimenä on vain edellä mainittu viiva. Tuntuu todella hölmöltä ajaa keskellä tietä. Mikäli ohitan jonkun, niin usein kaipaan mahdollisimman suuren etäisyyden kyseiseen liikkujaan, riippumatta siitä, millä hän liikkuu tai mihin suuntaan.
Mikäli vastaan tulee pyörä (A), niin siirryn väliaikaisesti sektorille D. Olettaen tässä, ettei muuta liikennettä kyseisellä hetkellä ole väylällä, mikä on aika yleistä kapeammilla väylillä. Mikäli vastaan tulee kävelijä (C), siirryn sektorille A. Mikäli kävelijä menee samaan suuntaan, niin taaskin maksimoin etäisyyden, eli menen sektorille A. Mikäli B-sektorilla edessä menee selkeästi hitaampi pyöräilijä saadaan aikaiseksi hölmö tilanne. Oikella on paljon enemmän tilaa, mutta sääntöjen mukaisesti pitäisi ohittaa vasemmalta. Jos ohittaisin siirtymällä D-sektorille, niin väliin jäisi vielä C-sektori.
Ajatellaanpa tilannetta, että väylää ei olisi jaettu liikkumavälineen, vaan liikkumasuunnan mukaan. Oheinen on malli näkyy kuvassa alhaalla vihreillä nuolilla. Edellä mainitun tilanteen perusteella ajaisin siis D-sektorilla. Mikäli pyörä tulee vastaan(A), ei minun tarvitse tehdä mitään. Mikäli kävelijä tulee vastaan (A), ei taaskaan tarvitse reagoida. Mikäli kävelijä tai pyöräilijä menee samaan suuntaan, niin ohitan taas mahdollisimman kaukaa, eli sektorilta A.
Tässä on nyt ollut oletuksena, että liikennettä on vähän ja vastaantulijat ovat vain satunnaisia. Mikäli liikennettä on paljon, niin siltikin jälimmäinen malli on paljon järkevämpi. Jos jokainen sektori on tukossa, niin silloin mennään joka tapauksessa jonossa, ei rinnakkain. Ylempi malli on monessa mielessä järjetön, enkä ymmärrä, miksi väyliä jaetaan moisella tavalla. Poikkeuksena oikeasti leveät väylät, joissa pyöräilijät saavat todellakin oman kaistansa, jossa voivat vauhdilla painella. Muussa tapauksessa pyöräilijä ei todellakaan voi luottaa siihen, että jalankulkija ei yllättäen hyppäisi pyöräkaistalle katsomatta ollenkaan ympärilleen.
Toinen mystinen liikenneratkaisu on painikkella toimivat liikennevalot. Mikäli moiset ovat suoralla autotiellä, niin ymmärrän kyllä mistä on kyse. Autoilijoille voi olla koko ajan vihreät ja kun kevytliikenteilijä haluaa ylittää autotien, hän voi nappia painamalla keskeyttää autoliikenteen toviksi ja ylittää tien.
Nappivalot ovat erityisesti pyöräilijöille ikäviä, sillä välillä painike on sijoitettu sen verran hankalaan paikkaan, että pyörän kanssa joutuu taiteilemaan, että painikkeen saa painettua.
Mutta minkä takia nappivaloja on myös risteyksissä? Autoliikenne keskeytyy joka tapauksessa, kun autoja pitää päästää toisesta suunnasta. Valot toimivat tietyllä sekvenssillä. Valosekvenssi ei (ymmärtääkseni) muutu millään lailla, vaikka nappia painaisikin. Ainostaan se, mitä kyseisessä sekvenssin hetkessä tapahtuu muuttuu, itse sekvenssi ei nopeudu tai vaihdu millään tavalla. Mikäli nappia ei ole painettu, niin sekvenssin hetkellä, jolloin vihreää näytettäisiin kevyelle liikenteelle, vihreää ei vain näytetä. Kansankielessä tästä käytetään termiä vittuilu.
On vaikea keksiä esimerkkiä, joka kuvastaisi yhtä absurdia tapausta, mutta yritetään. Ajatellaanpa vaikka pyöröovea, jonka kanssa joutuu odottamaan, että aukko tulee kohdalle, jotta pääsee sisään. Rakennetaan sellainen pyöröovi, joka pyörii, mutta aukot on suljettu. Kun painaa oven lähettyvillä olevaa nappia, niin aukot avautuu. Tällaisessa ei tienkään ole mitään järkeä.
On olemassa myö muita liikennejärjestelyitä, jotka eivät oikein tue kevyttä liikennettä. Esimerkiksi, sinne tänne risteyksiin sijoitetaan suuria puskia luomaan viihdyttävämpää ilmapiiriä huomioimatta sitä, miten moiset haittaavat näkyvyyttä. Autoilijoiden asenneilmapiirikään ei aina ole kaikkein kunnioittavinta kevyttä liikennettä kohtaan. Välillä toivoisi, että Suomessa ei ajettaisi liikennesääntöjen mukaan, vaan järjen kanssa.
Tätä aasinsiltaa käyttäen hyppään aiheesta autoilun puolelle.
Ruuhkamaksut osa II
Taannoin kirjoitin ruuhkamaksuista. Tuolloin kritisoin Oras Tynkkysen selitystä ruuhkamaksuista, mutta nyt jälkikäteen huomaan tehneeni pienen tulkintavirheen. Tynkkynen puhui maksuluokasta, jonka tulkitsin maksualueeksi, vaikka sillä selkeästi tarkoitetaan sekä maksualuetta, että ajankohtaa. Pahoittelen tätä ja korvaukseksi tarkastelen ruuhkamaksujärjestelmää insinöörimäisesti.
Otetaanpa aluksi kuitenkin pieni motivaatioryyppy kansalaisten laskuun! Liikenneministeri Merja Kyllönen on ruuhkamaksujen kannattaja, ja mikäs on kannattaessa, kun itse voi ajella taksilla kansalaisten piikkiin. Selitykset ontuu, mutta ainakin Kyllösen suomussalmelainen kaveri saa hyvät tienestit. Kyllöstäkin varmasti harmittaa, kun ei voi asialle mitään, sillä eihän liikennejärjestelyt kuulu hänen osaamispiiriin, saatikka vastuualueseen!
Mutta tarkastellaan aihetta nyt ennemminkin teknisestä näkökulmasta. Tämä ei ole viimeisen päälle hiottu malli, vaan esimerkki siitä, mitä teknisiä ratkaisuja joudutaan pohtimaan. Aloitetaan GPS:n toiminnasta. GPS, eli Global Positioning System (jota ei tule sekoittaa GPRS:ään, eli General Packet Radio Systemiin), perustuu satellittien lähettämien sijaintitietojen viiveiden mittauksiin. Täällä on kuvattu menetelmä melko kansanomaisesti ymmärrettävästi. Huomionarvoista on lähinnä se, että mittausvirhe on 10-20m luokkaa ja sisätiloissa yms. järjestelmä toimii heikommin (joskin sitä voidaan tukea muilla menetelmin). Lähtökohtaisesti voidaan siis ajatella, että paikannusjärjestelmä on käytännössä katsoen riittävän tarkka ja toimiva ajoneuvon paikantamiseksi muutamaa poikkeustapausta lukuunottamatta. Se, että suomalaisten maksujärjestelmä perustuu jenkkien puolustusministeriön ylläpitämään tekniikkaan ei välttämättä ole kaikkein paras lähtökohta.
Mutta pelkkä paikannus ei riitä, vaan järjestelmässä tarvitsee olla muitakin osia. Ensinnäkin tarvitaan jokin tunniste siitä, että auto ei vain seiso parkissa. Ratkaistaan tämä nyt esimerkiksi siten, että järjestelmä menee päälle, kun auton moottori käynnistetään. Virtalähteenä toimii siis auton akku. Tässä välissä voisin huomauttaa, että tämän esimerkin yhteydessä valitsen yleisesti ottaen toteutukselta yksinkertaisia vaihtoehtoja. Todellisuudessa järjestelmä tulee olemaan siis ainakin muutaman asteen monimutkaisempi. Oikaisen myös monien yksityiskohtien kohdalla.
Seuraavaksi tarvitaan tietokanta, jonne ruuhka-alueet listataan. Viimeksi esitin, että jonkun tarvitsisi manuaalisesti nämä määritellä, mutta helpommin ja luotettavemmin tämä sujuu tietenkin siten, että aluksi tietoa kerätään esim. kuukauden verran, jolloin nähdään, missä ja milloin autoja on eniten. Fiksuna toteutuksena järjestelmä tekisi tätä koko ajan, jolloin esim. merkittävän katutyön aikana toisaalle sijoittunut ruuhka saadaan huomioitua. Ongelmana tässä on kuitenkin se, että esim. viisi autoa ei aiheuta ruuhkaa viisikaistaisella tiellä yhtä paljoa kuin yksikaistaisella tiellä. Lisäksi järjestelmä ei huomioi ollenkaan sitä, että liikkuuko alueella myös joukkoliikennevälineitä. Todennäköisesti siis jonkinlaista manuaalista säätöä järjestelmä tulee kaipaamaan. Ideoidaan nyt vaikka siten, että joukkoliikennevälineissäkin olisi laitteet ja niille annetaan enemmän painoarvoa ruuhka-alueen määrityksessä.
Sovitaan, että ruuhka-aluetiedot laitetaan taulukkoon siten, että vaaka-rivissä on koordinaatit ja pystysarakkeissa on kellonajat. Todellisuudessa taulukko ei ole järkevin tiedonsäilöntämuoto, mutta käytän sitä nyt, että perusperiaate tulee selväksi. Taulukon kentissä on siis maksuluokka. Sanotaan nyt vaikka, että käytössä on neljä eri maksuluokkaa riippuen ruuhkan määrästä: 0-3 senttiä.
Ideana tässä on se, että tietyin aikavälein, sanotaan nyt vaikka kerran minuutissa, järjestelmä tarkistaa GPS:n avulla sijainnin ja katsoo tietokannasta maksuluokan. Saatu arvo lisätään kokonaissummaan. Tässä esimerkissä pahimmalla ruuhka-alueella ajelu kustantaa siis 3 senttiä per minuutti. Kerran kuussa voidaan tarkastaa paljonko summaan on virrannut minuuttimaksua ja lasku lähetetään auton omistajalle.
Jotta autoilijan aika- ja paikkatiedot eivät päädy muiden tietoon tiedonsiirto ei voi toimia niin päin, että auton viestin lähettää serverille tiedot (tässä erehdyin viimeksi). Taulukko tulee tallentaa autossa olevaan järjestelmään, josta tiedot luetaan. Samaisesti auton järjestelmään tulee myös tallettaa tuo laskutussumma. Tällöin ainoa tieto, mitä auton järjestelmä antaa ulos on laskutussumma ja jokin ID, millä summa voidaan ohjata oikealle laskutettavalle. Toisaalta, auton järjestelmään tulee ladata tuo taulukko. Ratkaistaan tässä ongelma siten, että kerran kuussa tehdään vaihto. Auto antaa summan serverille ja serveri antaa uuden maksutaulukon autolle.
Eräänä vaihtoehtona on se, että summaa ei talleteta auton muistiin, vaan tietoa siirretään koko ajan serverille. Ruuhka-aikana tietoa siis siirtyy melkoista tahtia. Oli ratkaisu kumpi vain, niin jokin yhteys tarvitaan auton järjestelmän ja serverin välille. Koko härdellin toiseksi merkittävin kysymys onkin, mikä tämä yhteys tulee olemaan? Tieto ei siirry itsestään. Tarvitaan jonkinlainen yhteys, mikä on luotettava, saatavilla, eikä kuluta liikaa kaistaa muulta tietoliikenteeltä. Rakennetaanko uusi protokolla vai käytetäänkö jotain olemassa olevia ratkaisuja? Sovitaan nyt vaikka niin, että jokaisessa autossa on radiolähetin, joka kerran kuussa ilmoittaa summan serverille. Jos yhteyttä ei saada, niin sitä yritetään vaikkapa aina tunnin välein kunnes yhteys saadaan.
Se merkittävin kysymys koko härdellissä on tietenkin väärinkäytösten estäminen. Pohjois-Koreassa voitaisiin määritellä, että teillä saa ajaa vain P-Koreassa valmistetuilla autoilla, jotka eivät käynnisty ellei järjestelmä ole kytkettynä. Suomessa henkilöllä voi kuitenkin olla allaan mikä auto tahansa, jolloin järjestelmä on auton muusta toiminnasta eristettävissä oleva mokkula. Kuka tahansa teknisesti vähnkään lahjakas henkilö kykenee ohjeiden avulla tuommoisen irroittamaan. Ulkoisesti on hankala sanoa, onko järjestelmä kytketty vai ei. Poliisin tulisi tehdä ratsioita ja tarkastaa onko mokkula kytkettynä vaiko eikö. Mahdollisesti jollain tunnistimella voitaisiin skannata autoja ja tarkastaa saadaanko järjestelmään yhteys. Joka tapauksessa tämä teettää lisätyötä poliisille. On myös mahdollista, että järjestelmä menee epäkuntoon esim. kolarin yhteydessä tai jos laitetta vahingossa iskee vaikkapa pesäpallomailalla. Autoilija voi myös häiriköidä GPS-signaalia, jolloin paikannusta ei voi tehdä. Mikäli sijainita ei tiedetä, niin laskua ei voida kirjoittaa.
Jos laskun laitteesta maksaa autoilija, niin todennäköisesti kaikkein halvin sekundalaite on paras vaihtoehto. Mikäli laite ei tuota autoilijalle suunnatonta lisäarvoa, niin autoijan kannalta lienee parempi, että laite ei toimi. Kenen vastuulla on huolehtia, että laite on toimintakuntoinen? Katsastuksen yhteydessä voidaan tarkastaa, että laite on toimintakuntoinen, mutta laite voidaan laittaa toimintakuntoon omaa vuoroa odotellessa ja poistaa käytöstä paikalta poistuttaessa. Jotenkin tarvitsisi myös varmistaa, että laitteen ID vastaa auton omistajaa. Se, että rukkaan laitteeni ID:tä ja ajelen ruuhkassa naapurin laskuun ei saisi olla mahdollista. Tarvitaan siis melkoisesti kontrollia laitteiden ja niiden hallinnan suhteen. Miten eri laitevalmistajat hanskaavat kiinteästi koodatut ID:t?
Muitakin ongelmia varmasti aiheeseen liittyy. Mitä tapahtuu silloin, kun tietojärjestelmän tarjoajan serveri sammuu? Miten laskun saaja voi varmistua, että hän on ajellut autollaan laskun mukaisesti? Näkeekö laitteesta tarvittavat tiedot? Kuka muu niitä voi katsella? Kuka maksaa tarvittavan infran tiedon siirrolle? jne.
Järjestelmän rakentaminen ei tule halvaksi. Ruuhkamaksut saavat olla melkoisen korkeita, että niillä katetaan edes ylläpitokustannukset. Eniten tällöin kärsivät vähätuloiset perheet, joissa on paljon lapsia. Nämä taas ovat juurikin ne, joiden pitää ajella autossa ruuhka-aikaan. Toisaalta johtajat ovat vain iloisia, kun voivat yksin ajella citymaasturillaan töihin iman, että köyhät ovat tekemässä ruuhkaa.
Yhteenveto
Kuten alussa tuli mainittua pyöräily on tässä maassa aika vittumaista. Talvella tiet ovat monille aktiivipyöräilijöillekin liian heikossa kunnossa pyöräilyä varten. Ympärivuoden ei siis voi fillaroida, joten talvikaudelle tarvitaan vaihtoehto. Bussilinjoja kuitenkin koko ajan lakkautetaan, vaikka lipun hinta nousee tasaisesti. Yksityisautoilijoitakin halutaan ruveta kepittämään. Hallituksen toive lienee, että liikenteessä ei liiku kukaan muu kuin ministeri ja laskun maksaa kansa.
Olisiko aika unohtaa kallis ja kömpelö ruuhkamaksujärjestelmä? Miten olisi, jos tarjottaisiin porkkanaa pyöräilijöille?
-PYO
ps. Hakkaraista lisää sittenkin vasta ensi kerralla. Kuten tekstin määrästä näkyy, niin tämä oli hyvä saada ensin pois alta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)