Lyhyttä lisää raiskaustilastoihin

Viimeisen viikon aikana on noussut kohtalainen haloo ulkomaalaisten raiskausaktiivisuudesta. Ensin pari 15-vuotiasta raiskasi luokkatoverinsa. Sitten eduskunnan aktiivisin henkilö, herra Hakkarainen, levitteli naamikirjassa em. heppujen nimiä. Sitten sisäasiainministeri Räsänen heräsi tilanteeseen. Erityisesti tilastot huolestuttivat Räsästä. Puolisen vuotta sitten kirjoitin oikeastaan kaiken tarvittavan ulkomaalaisten raiskaustilastoista. Tuolloin käsittelyssä oli kuitenkin vain epäiltyjen määrä. Nyt on tarjoilla myös tuomittujen määriä.

Koska tärkeimmät seikat tuli jo viimeksi esitettyä, niin keskityn tässä jälleen kerran informaation välitykseen. Ensinnäkin, raiskaavathan ne suomalaisetkin. Mukavasti julkisuuteen ponnahti samaan aikaan uutinen, missä todetaan, että poliisi kehoitti raiskattua vaikenemaan asiasta. Räsäsenkin ensimmäinen aatos on, että suomalaisten tekemistä raiskauksista ei tehdä ilmoituksia:

Hän[Räsänen] pitää myös mahdollisena sitä, että ulkomaalaisten tekemistä raiskauksista ilmoitetaan helpommin. Tämä ei kuitenkaan yksin selittäisi surullisia raiskauslukuja.

Harvoin törmään yhteen uutiseen, joka on näin pullollaan älyttömyyksiä, mutta kuten viimeksi tuli todettua, niin suhteelliset luvut ovat sen verran hurjat, että ilmoittamatta jääneitä raiskauksia tulisi olla moninkertainen määrä ilmoitettuihin verrattuna, jotta suhteelliset tilastot olisivat tasaiset. Räsänen ei kuitenkaan halua peitellä tilastoa ja kaipaakin, että taustalla olevat tekijät selvitetään.

Mikä on syy siihen, että joissakin maahanmuuttajaryhmissä on suurempi riski syyllistyä raiskaukseen?

Hieman koomiselta kuulostaa käyttää sanaa "riski" tässä yhteydessä. Jotenkin tuntuisi, että raiskaaminen on pitkälti omavalintaista, eikä johdu esim. pitkäaikaisesta tupakoinnista tai liikunnan vähyydestä. Tässä voin olla väärässäkin. Toisin kuin Räsänen, minä en ole lääkäri.

Ongelmaa ei ole syytä vähätellä, mutta valtaosa ulkomaalaisista käyttäytyy hyvin.

Viime kerralla aiheesta kirjoittaessani päädyin tilastoon, että (lähes) vuoden aikana keskimäärin epäillyksi raiskauksesta joutuu noin 1/1500 ulkomaalaisesta henkilöstä. Luku on siis kohtalaisen pieni.

Maahanmuuttajien kotouttamiskoulutuksessa tullaan jatkossa korostamaan entistä enemmän seksuaalista itsemääräämisoikeutta.

Pienenä vinkkinä: katsokaa niistä tilastoista, millä taustatekijöillä varustetuilla henkilöillä on ongelmia itsemäärämisoikeuksien ymmärtämisen kanssa. Tuskin tämä koskee kaikkia maahanmuuttajia. Voitaisiin säästää taas muutama euro prosessissa, ja luulisi, että esim. Virolaisia vituttaisi kuunnella, kuinka täällä ei saa raiskata, kun heidän maassaan raiskataan suhteellisesti vähemmän kuin täällä. (Oheinen tilasto on pelottava suomalaisten kannalta, joskin hieman epäilen tuon tilaston tarkkuutta). Valitettavasti anti-rasistinen ilmapiiri taitaa estää tällaisen järkiperäisen toiminnan.

Pian julkistettavassa sisäisten turvallisuuden strategiassa pyritään puolestaan parantamaan muun muassa raiskauksen uhrien hoitoonohjausta.

Hyvä näin. Parempi tietenkin olisi, jos ennaltaehkäisyn takia uhreja ei tulisi. Jokseenkin pelottavaa, että sisäinen turvallisuusstrategia on muotoa "sitten koululainen jää auton alle, niin roska-auto saapuu pikaisesti paikalle siivoamaan sotkun".

Toimia naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi tarvitaan kautta linjan.

Hyvä näin. Parempi tietenkin olisi, jos myös miehiin kohdistuvaan väkivaltaan kiinnitettäsiin huomiota. Kuten täällä on kirjoitettu, niin miehiin kohdistuu suhteellisesti enemmän väkivaltaa kuin naisiin.

Nyt jo esimerkiksi sukupuoliyhteys avuttomassa tilassa, esimerkiksi juopuneena, olevan henkilön kanssa tulkitaan raiskaukseksi.

Jos juopuneena sukupuoliyhteydessä oleminen on raiskaus, niin en liene ainoa suomalainen, joka on raiskannut ja tullut raiskatuksi samalla. Onneksi lakiteksti on fiksumpi kuin sisäasiainministeri

Raiskauksesta tuomitaan myös se, joka käyttämällä hyväkseen sitä, että toinen tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia on kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan, on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan.

Mitä tästä kaikesta opimme? 1) Puolessa vuodessa ei ole tapahtunut positiivista kehitystä raiskaustilastojen suhteen. 2) Ministeri huomaa vihdoin asian, joka on ollut jo vuosia tiedossa. 3) Kyseinen ministeri laukoo melkoisesti hölmöyksiä. 4) Hakkarainen eksyy lööppilehtien sivuille teki mitä tahansa.

-PYO
ps. Lisää Hakkaraista ensi kerralla.

Epäkorrekti talousreformi

Talouselämän tämän vuoden 11. numerossa esiteltiin viisikohtainen lista, jolla Suomen talous saataisiin kasvuun. Katsotaanpa, mistä on kyse.

1. Asuntoja metropoliin
Talouselämä ehdottaa, että suurkaupunkialueille tuotetaan lisää asuntoja, jotta saadaan työvoimaa asumaan sinne, missä sitä tarvitaan. Näiden pienien halpojen asuntojen rakentamista voitaisiin tukea valtion rahalla.

2. Vähemmän tukieuroja
Suosikkikolumnistini Veijo tiivistää asian hyvin[T&T, 9.3.2012]. "Ensin rahat otetaan menestyvältä voittoa tuottavalta yritykseltä. Sen jälkeen poliitikot antavat samat rahat yritykselle, joka ei menesty." Talouselämä ehdottaa, että valtion tukien sijasta tulisi luottaa yksityisiin rahoittajiin.

Asia vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta kun jo ensimmäisessä kohdassa ehdoteltiin valtion tukia rakennusyrittäjille, niin täytyy kyseenalaistaa jompi kumpi kohdista.

3. Lisää maahanmuuttajia
Talouselämän kaava on seuraavanlainen, mitä enemmän työvoimaa, sitä enemmän tehtyä työtä ja valinnanvaraa työntekijöiden suhteen. Otsikko on hämäävä, sillä todellisuudessa kaivataan enemmän työperäisiä maahanmuuttajia. EK:n maahanmuuttoasiantuntijan mukaan Suomeen pääsee helpommin pakolaisena kuin työntekijänä.

Luulisi, että aloille, joissa on täällä työvoimapulaa alan ammattilaiset otettaisiin avosylin vastaan ja työlupa lätkästäisiin suoraan kouraan. Toisaalta, mahdolliset taustat kannattaa syynätä riittävällä tarkkuudella. Arvostaisin suuresti, jos vältyttäisiin uudelta viisi miljoonaa veroeuroa kustantavalta oikeusprossilta ulkomailla tapahtuneiden rikoksien tiimoilta. Ehkäpä tuon summan voisi vähentää valtion kehitysavusta...

4. Pidä 60-vuotias töissä
Keskimääräinen elinikä on ollut jo pitkään kasvussa. Jokainen vuosi, joka vietetään työn puolella on voittoa ja jokainen eläkevuosi on häviötä. Vanhat työntekijät kannattaa siis pitää töissä mahdollisimman pitkään. Tarjoilla on keppiä ja porkkanaa. Mitä pidempään sinnittelee töissä, niin sitä suurempi eläkepotti tulee olemaan. Hieman mietityttää, että onko vanhus oikeasti riittävän työkykyinen. Se, että henkilö pysyy hengissä pidempään, ei välttämättä tarkoita sitä, että henkilö olisi fyysisesti ja henkisesti siinä kunnossa, että kykenisi hoitamaan töitä. Nykyinen työtahti, kun on sen verta stressaavaa, että jo nourisolla tekee tiukkaa pitää itsensä terveenä ja järjissään töissä.

Joka tapauksessa, nykyisiä eläkkeelle siirtyjiä tämä ei tietenkään koske, vaan vasta tulevia sukupolvia. Suuret ikäluokat siirtyvät oletettuun elinikäänsä verrattuna melkoisen aikaisin eläkkeelle. X-, Y- ja Z-sukupolville tilanne on verrattain ihana. Sosiaalikulut vanhusten hoitoon ovat suuremmat kuin koskaan ja niitä joudutaan maksamaan pidempään kuin koskaan. Tehokkuuden nimissä työpaikkoja supistetaan, kun kaksi leppoisasti jotain hommaa tehneet työntekijät hyppäävät nyt eläkkeelle, niin jatkossa tuota hommaa tekee yksi henkilö. Velkaa on otettu eläkepuljailuja varten ja on seuraavien sukupolvien ongelma maksaa se takaisin. Luontoa on ryöstetty ja on seuraavien sukupolvien ongelma saada aikaiseksi teollisuutta vihreällä energialla. Hoivatyöntekijöitä raahataan ulkomailta hoitamaan nykyiset eläkkeelle siirtyjät sen kummempia miettimättä, mitä moinen toiminta tarkoittaa pitkällä aikavälillä. Tulevaisuuden eläkeläinen joutuu siis tekemään enempi töitä vähemmillä resursseilla säästäen koko ajan pahan päivän varalta, joka todennäköisesti koittaa 80-vuotiaana. Koska Suomessa ei tunneta niinkään triviaalia asiaa kuin eläkekatto, niin eläkkeet jakaantuvat totaalisen epätasaisesti työuransa tehneiden kesken. Erinäiköisien eläkerahastojen kanssa tehdään "eläkejärjestelyitä", jotka jotenkin maagisesti kasaantuvat tavallisen veronmaksajan maksettavaksi. Kiitos suuret ikäluokat ja Suomen viime aikaiset hallitukset!

4. Pidä 60-vuotiastöissä (osa II)
Edellinen hieman pääsi paisumaan, joten kirjoitan tämän nyt omaan osioonsa, koska tämä kohta on lähinnä se syy, minkä takia tästä aiheesta lähdin kirjoittamaan.

Opiskelijat saisi nopeammin työelämään tekemällä pitkittyneet opinnot kalliiksi ja palkitsemalla nopeaa opiskelua.

Toisin kuin edellä mainittujen eläkkeiden kanssa, vuoden mittainen muutos ei yleensä opiskelujen kanssa ole niin polarisoitunut valtion talouden kannalta. Kun keskivertoeläkeläinen poistuu työvoimasta menetetään melkoisesti osaamista ja 1400e/kk valtion rahaa. Kun opiskelija siirtyy töihin ei työpanos ole kovin kummoinen ja valtio säästää keskimäärin 400e/kk (PDF), asumislisä mukaanluettuna.

Opintoraha ei ole mikään kummoinen tienesti ja sen saaminen edellyttää opintojen edistymistä. Helpon rahan perässä opintojen suorittamista tuskin viivytetään. En oikein usko, että kukaan opiskelija ihan kiusallaan istuu koulunpenkillä. Kuten olen jo aiemmin todennut, niin opiskelut viivästyvät lähinnä sen vuoksi, että opiskelijat ovat töissä. Nopeampi valmistuminen tarkoittaisi käytännössä sitä, että opiskelijat pääsisivät töistä aikaisemmin töihin. Luonnollisesti tämä ei tietenkään juurikaan muuta kansantaloutta. Töiden teko jo muutenkin rajoittaa opintorahan saantia.

Talouselämän ehdotus ainakin noin aseteltuna vaikuttaakin ennemminkin vain kiusanteolta. Kenen etua se ajaa, että viimeisiä kurssejaan suorittava ajetaan taloudelliseen ahdinkoon? Tällöinhän valmistuminen viivästyy vain entisestään, kun opiskelija joutuu käyttämään aikansa työntekoon ja tulorajojen ihmettelyyn. Nopea valmistuminen taas palkitaan yleensä sillä, että henkilö pääsee nopeammin leveämmän leivän ääreen. Jos vaikkapa valmistuu kahta vuotta aikaisemmin, niin tuona aikana opintotukea saisi yheensä alle 10000e, mutta oman alan töissä parin tonnin kuukausipalkalla tienestit ovat melkein viisinkertaiset. (Opiskelupaikkaa valitsevien kannattaa muuten tutustua tuohon linkkiin tarkemminkin).

5. Yritysten verot alas
Tylsän triviaali ratkaisu. Kun yrityksen tuotto pysyy samana, mutta kustannukset laskevat, niin käteen jää enemmän rahaa sillä voidaan laajentaa toimintaa esim. palkkaamalla lisää väkeä. Tällöin tuotto taas kasvaa ja valtion kirstuun tulee rahaa yritysveron kautta. Ihan nollille yritysveroa ei tietenkään voida laittaa, sillä merkittävä osuus valtion budjetista tulee yrityksiltä. Kannattaa kuitenkin huomioida, että mitä enemmän väkeä on töissä sitä enemmän on väkeä maksamassa tuloveroa ja sitä vähemmän on väkeä valtion tuen tarpeessa.

Yhteenveto
Suomen politiikka ei ole ollut kovin kauaskatseista viimeisten 30 vuoden aikana. Tästä maksavat verisesti työuransa alkupuolella olevat henkilöt ja todennäköisesti myös tulevat sukupolvet. Suomalaiset ovat tottuneet liian paisuneeseen (ja silti tehottomaan) sosiaaliseen sektoriin, johon ei yksinkertaisesti ole ollut varaa. Kun omien juoksevien kulujen lisäks pitäisi maksaa takaisin velka, sekä kustantaa tuet ties keille kaikille retkuille ja laiskiaisille euroalueella ja sen ulkopuolella, niin työntekijän tulee tuottaa paljon ja kuluttaa vähän. Tämä on inhimillisesti mahdoton yhtälö. Ainoa ratkaisu on saada sijoittajat uskomaan Suomen teollisuuteen.

Mikäli Suomessa on hyvä kasvualusta teollisuudelle tämä voisi olla mahdollista. Suomessa on hyvin koulutettua väkeä ja joitain luonnonvaroja, mutta siihenpä hyvät puolet loppuvatkin. Suomen sijainti ei ole keskeinen, kieli on harvinainen ja sisäiset markkinat pienet. Lisäksi yhteisövero on sen verran korkea, että pulju kannattaa pistää mielummin Viroon pystyyn.

Tärkeintä olisi kuitenkin pistää kuriin julkisen puolen rahareiät. Pois turhat höpölöpötyöntekijät ja ökyrikkaiden keplottelut kuriin. Eläkekatto voimaan välittömästi ja koskemaan myös nykyisiä eläkkeitä. Mahdollisesti voisi harkita myös, että ökyeläkkeistä perittäisiin takautuvasti velkakaton ylittänyt osa. Valtion tulee taata inhimillinen elämä jokaiselle sen kansalaiselle. Valtion ei tule taata suurituloisille suurituloista eläkettä, vaan elämiseen riittävä. Mikäli joku haluaa vähän luksusta elämään, niin sitten tekemään ylitöitä, riskeeraamaan oman yrityksen kanssa, hankkimaan harvinainen ammattiataito tai tekemään vaativaa työtä.

Maahanmuuttajien kohdalla tulisi suosia työperäistä väkeä ja minimoida väki, joka tarvitsee suunnattomasti tukea päästäkseen työelämään. Tänne tuleva väki taasen pitäisi pikaisesti päästää töihin ja tarvittaessa antaa koulutusta ja kulttuuriopetusta, jotta töitä voitaisiin tehdä. Lisäksi tulisi tehdä täällä työnteko houkuttelevaksi. On aika älytöntä, että ulkomaalainen tulee tänne opiskelemaan suomalaisten rahoilla ja häipyy sitten naapurimaahan edistämään teollisuutta.

Opiskelijoiden kepittämisen harkitsemisen tulisi loppua välittömästi. Valtaosa opiskelijoista valmistuu suurin piirtein niin nopeasti kuin (omien ja koulun) resurssien puitteissa on mahdollista. Pientä tehostamista voidaan tehdä ja niin koko ajan tehdäänkin, mutta mitään ihmeitä on turha toivoa opiskelijoiden nopeammalla valmistumisella. Eläkeikää voidaan nostaa jonkin verran, mutta ei loputtomasti. Jonkinlainen reiluusperiaate tässäkin kannattaisi muistaa.

Yleisesti ottaen järjestelmän tulisi olla sellainen, että työpaikan saanti olisi helpompaa ja pienenkin työtuloksen tekeminen olisi aina kannattavampaa kuin joutenolo. Niin eläkeläiset, opiskelijat kuin työttömät voisivat hyvin tehdä pieniä keikkahommia tukiensa ohella ilman, että pitää ruveta laskemaan ja pohtimaan, että jääkö netto silloin sittenkin huonommaksi. Yksinkertaisimmillaan tuet voitaisiin maksaa täysin ja keikka olla tuloveroton. Ainakin keikan tarjoaja saa tällöin tuottavuutta ylöspäin, mikä lopulta kuitenkin päätyy jonkun mutkan kautta verottajalle.

Pidän jokseenkin erikoisena, että talousongelmat systätään niiden niskaan, jotka tekvät jo töitä ja maksavat veroa. Miksi heidän pitää tehdä enemmän töitä ja maksaa enemmän veroa?

-PYO

ps. Jos naiset kerran odotetusti elävät n. 8% miehiä kauemmin, niin eikö heidän tulisi tällöin myös olla n. 8% pidempään töissä? (Työkyvyttömyyseläke taitaa kyllä tilastot laittaa näin)

Rikos ja rankaisemattomuus

Tämän blogin alkutaipaleilla kirjoitin rikollisuuden luonteesta. Kolmen vuoden aikana yhteiskunnan tila rikollisuuden osalta ei ole muuttunut ollenkaan parempaan suuntaan, joten lienee aika pohtia asiaa uusista näkökulmista.

Miksi ihminen tekee rikoksen?

1. Tietoisuuden tai ymmärryksen puute

Suomen laki on alati muuttuva ja tällä hetkellä mahtunee kolmeen paksuun kirjaan. Ihmisen kognitiivinen kapasiteetti ei millään riitä käsittämään tätä kaikkea ja harvalla on aikaa päivittää tietoja joka vuosi. Eikä tarvitsekaan. Valtaosa lakitekstistä ei mitenkään ohjaa tavallisen kaduntallaajan päivittäistä elämää. Vasta sitten, kun tavis aloittaa metsästysharrastuksen, perustaa yrityksen tai tekee muuta vastaavaa, hänen tulee tutustua kyseisen aihepiirin lakiin ja asetuksiin.

On täysin kohtuutonta olettaa, että keskiverto kansalainen opettelisi lakitekstin ulkoa. Näin ollen laillisuuden perusperiaatteet pitäisi olla maalaisjärjellä ajateltavissa ja yleisessä tiedossa. Jokaisella henkilöllä (pl. lapsilla ja muilla henkisesti rajoittuneilla) pitäisi olla karkea ymmärrys siitä, mikä on laitonta, mikä laillista ja missä vaiheessa kannattaa tutustua tarkemmin aihepiirin lainsäädäntöön.

Tuon tuostakin törmätään tapauksiin, jossa tekijä tekee henkirikoksen täyttä ymmärrystä vailla. Onko hyvä, että tallaiset hullut pyörivät vapaalla jalalla? Onko sillä oikeasti paljon merkitystä, onko rikos tehty täydessä ymmärryksessä, osittaisessa ymmärryksessä vai vailla mitään järkeä? Nykyään oikeastaan kellä tahansa viiraa päästä enempi tai vähempi. Osa uskoo yliluonnollisiin olentoihin, osa kärsii masennuksesta, osalla on taipumusta, osalla on dementiaa jne. Täysin järkevätkin ihmiset usein käyttäytyvät hyvinkin typerästi tietyissä tilanteissa. Joukossa tyhmyys tiivistyy, tilaisuus teki varkaan ja kotimainen tapahan on törttöillä viinaspäissään. Alkoholi ja huumeet, mutta myös väsymys ja stressi saattaa heilauttaa ihmismielen moraalialueen ulkopuolelle. Joillain syy on fyysinen, toisilla kokemusperäinen, mutta missä vaiheessa ilmiö on riittävä tekemään rikoksesta 'ymmärrettävän'?

2. Vaihtoehtojen puute

Epätoivoiset ihmiset tekevät epätoivoisia tekoja. Kun ollaan umpikujassa, niin pakon edessä joudutaan tekemään sellaista, mitä ei toisessa tilanteessa tekisi. Yleisenä esimerkkinä käytetään miestä, joka varastaa leipää elättääkseen perheensä. Suomessa on kuitenkin melkoisen hyvä sosiaaliturva, joten valtaosa ihmisen perustarpeista tulee tyydytettyä yhteiskunnan osalta. Toisin sanoen, täällä aniharva joutuu oikeasti varastamaan ruokaa, jotta selviää hengissä. Usea kuitenkin varastaa viinaa ja tupakkaa kestääkseen hengissä selviämistä.

3. Oikeudenmukaisuus

Tietyissä tapauksissa laki ei vastaa oikeudellisuutta. Laki on yhteisön luoma (ja parisataaperseisen apinalauman hyväksymä), eikä täten vastaa välttämättä yksilön maailmankuvaa. Subjektiivisesti ajateltuna erinäiset teot voidaan kokea hyväksyttäviksi, eli tarkoitus pyhittää keinot. Tästä sitten seuraa niin terrorismi kuin kansannousut.

4. Laskelmointi

Ihmisäly on siitä hyvä, että se ei ymmärrä asioita vain kokemuksen perusteella, vaan pystyy myös käsittämään asioista, joita ei ole tapahtunut. Hyvässä lykyssä ajatus rangaistuksesta saa henkilön takaisin tolkkuihinsa, mutta huonossa tapauksessa asian pohdinta johtaa tarkempiin suunnitelmiin ja lopulta tekoon. Kyseessä on eräänlainen riskianalyysi. Matemaattisesti analyysi menee jotenkin näin T=(A-R)*(O-K*S), jossa T on tuottavuus, A on ansiot, R on resurssit, O on onnistumistodennäköisyys, K on kiinnijäämisen todennäköisyys ja S on kiinnijäämisen seuraus. Selkokielisemmin analyysi menee suunnilleen siten, että rikoksen tekeminen on kannattavampaa, jos se on helppo tehdä ja siitä saa hyvän tuoton. Rikoksen tekeminen on vähemmän kannatavmpaa, jos riski jäädä kiinni on suuri, ja seurauksena on tuntuva rangaistus.

Tällainen riskianalyysi koskee lähinnä taparikollisia, mutta koskee myös tavallisia kansalaisia. Esimerkiksi pummilla ratikassa matkustaminen on helppoa ja kiinnijääminen epätodennäköistä [TÄMÄ EI OLE KEHOITUS MATKUSTAMAAN PUMMILLA!!!!].

Uskoisin, että useimmissa rikostapauksissa kyseessä on edellämainittujen neljän ilmiön summa, joskin 2. kohta lienee melkoisen huteralla pohjalla.

Miksi pitäisi rangaista?

A. Pelote

Asioita, joita pelätään, pyritään myös välttämään. Mikäli sakko tai vankila on pelottava ilmiö, niin ihmiset pyrkivät toimimaan niin, ettei sakkoa saa, eikä vankilaan joudu. Mikäli sakko tai vankila on seuraamus rikoksesta, niin rikoksien tekemistä pyritään välttämään. Rikosmotivaatioista tämä lähinnä koskee 4. kohtaa. Kun kiinnijäämisestä seuraa oikea rangaistus, eikä mikään ajanviete, niin riskianalyysi alkaa tuottaa vähemmän kannattavia tuloksia. Tosin, jos kiinnijäämisriski on olematon, niin siitä seuraavalla rangaistuksella ei ole merkitystä. Edellä linkatusta uutisesta paljastuu älyttömän rangaistusmenetelmän lisäksi, myös pelottavan karu tilasto:

Yleisesti lähdetään siitä, että massarikoksista kiinnijäämisprosentti on kymmenen luokkaa.

Parantamalla kiinnijäämisprosenttia ja siitä seuraavaa tuomiota voitaisiin myös ennaltaehkäistä rikoksia. Pääosin tämä koskee taparikollisia, mutta myös yksittäiset päähänpistot vähenisivät.

B. Oppimisprosessi

Jokaiselle sattuu silloin tällöin heikko hetki. Kun ollaan välinpitämättömiä, niin tietyissä tilanteissa seuraukset saattavat olla kohtalokkaat. Mikäli vääristä teoista seuraa rangaistus, niin siitä todennäköisesti seuraa myös mieleenpainuva oppimiskokemus. Seuraavalla kerralla vastaavanlaisessa tilanteessa muistunee mieleen epämiellyttävä seuraus. Mikäli väärästä teosta ei seuraa mitään negatiivista, niin oppimista ei pääse syntymään. Todennäköisesti esimerkiksi kännissä lapsen yli ajaneelle tulee tapahtumasta paha mieli, mutta aina ei kaikille moista sisäistä rangaistusta tule. Tällöin on tarpeellista, että yhteiskunta antaa ulkoisen rangaistuksen, kuten sakon tai vankilatuomion, jotta henkilö kykenee sijoittamaan tekonsa vakavuuden arvomaailmaansa.

Oppimisprosessilla voidaan vähentää 1. ja 4. tyypin rikoksia. Mahdollisesti myös 3. tyypin rikollisia voidaan 'uudelleenkouluttaa' sopimaan paremmin yhteiskuntaan.

C. Oikeudenmukaisuus

Turha parkua, kun maito on jo maassa. Kosto ei tuo ketään takaisin henkiin, mutta voi tuoda lohtua murhatun henkilön läheisille. Kun järkyttävä rikos on tapahtunut, niin tieto siitä, että tekijä pääsee vähällä alentaa ihmisarvoa. Tämä on kovasti sidoksissa A ja B kohtiin, mutta itsenäisesti ei kovinkaan hyvä lähtökohta rangaistuksille.

D. Eristävä vaikutus

Kun henkilö astuu pimeälle puolelle, niin hän ei ole kykenevä elämään yhteiskunnan mukaisesti. Yhteiskunta toimii tiettyjen normien mukaan, ja kun niitä noudatetaan, niin yhteiskunta pyörii. Kun häiriötekijät eristetään yhteiskunnasta, niin häiriöiden vaikutus vähenee. Kun rikolliseen toimintaan taipuvainen henkilö pistetään kiven sisään, niin todennäköisyydet rikoksen uusimiseen vähenevät. Vasta siinä vaiheessa, kun henkilö päästetään pois eristyksistä aukeaa mahdollisuus toistaa teko.

Tämä on ainoa ratkaisu, jolla tehokkaasti pystytään vähentämään kaikkia edellä mainittuja rikostyyppejä. On kuitenkin huomattava, että tämä ei vähennä yhtään ensikertalaisten tekemää rikosta.

E. Vaihtoehtojen puute

Samalla tavalla kuin yksilö voi ajautua umpikujaan yhteiskunnan kanssa, niin yhteiskunta voi ajautua umpikujaan yksilön kanssa. Kun henkilö ei millään mukaudu yhteiskunnan normeihn ei jää muuta vaihtoehtoa kuin ottaa kovat keinot käyttöön. Kaikkein viimeisin vaihtoehto lienee kuolemantuomio, mutta peruuttamattomana se ei ole uskottava vaihtoehto, koska vahinkoja sattuu itse kullekin, ja valtiolle noin kymmenen kertaa useammin. Kidutus ei millään sovi nyky-yhteiskuntaan, mutta toisaalta yhteiskunta kiduttaa henkisesti ja taloudellisesti monia kunnon kansalaisiakin, joten miksei kaikkein pahimpia niskureita voisi rangaista siten, että rangaistuksella olisi heille edes jotain vaikutusta? Jos sakkoa ei pidä maksaa ja vankilassa istuminen on lähinnä positiivista, niin mitä jää jäljelle? Isommat sakot ja enempi istumista? Ei liene järkevää, että moiselta henkilöltä leikataan oikeuksia vapautumisen jälkeenkään, sillä tällöin riski tehdä uusia rikoksia luonnollisesti kasvaa.

Mitä tarttis tehdä?

On kaikkien etu, jos rikolliset muuttuvat yhteiskuntakelpoisiksi sen sijaan, että heidät lukittaisiin loppuelämäkseen vankilaan. Rikollisuuskierre olisi saatava katkaistua heti alkuunsa. On paljon parempi, että tuomion jälkeen henkilö pääsee elämään taas normaalia elämää sen sijaan, että hän kantaa otsassaa rikollisen tatuointia. Jos syrjäytynyt tekee rikoksen, niin vankilassa olon aikana hänen tulisi luoda suunnitelma, kuinka saisi elämänsä takaisin taas yhteiskuntakelpoiseksi. Mikäli suunnitelma on hyvä, niin tuomiota voisi lieventää. Mikäli suunnitelma on epäuskottava, niin D-kohdan nimissä henkilöä ei kannattaisi päästää menemään.

Ei kuitenkaan ole kovin oikeutettua, että huonoista lähtökohdista tulleet saisivat samoista rikoksista pienemmän tuomion. Tällöin sosiaalituin voidaan avustaa tipahtanut taas pystyyn ja kokeneemmat henkilöt voivat avustaa häntä luomaan hyvän integroitumissuunnitelman.

Ensikertalaisten rikoksia taas tulisi voida ehkäistä mahdollisimman paljon. Suurin ongelma on kuitenkin siinä, että missä vaiheessa rikokseen tulisi tarttua. Henkilö voi pohdiskella rikollisuuteen liittyviä aiheita hyvin abstraktilla tasolla, henkilö voi suunnitella rikoksen hyvin konkreettisella tasolla tai henkilö voi jopa alustaa rikoksen lopullista vaihetta vaille valmiiksi. Lisäksi henkilö voi puhua tai kirjoittaa ajatuksistaan ja suunnitelmistaan. Missä vaiheessa tällainen henkilö voidaan ottaa kiinni, jotta peruuttamatonta vahinkoa ei pääse tapahtumaan? Onko oikein hankaloittaa ampumaurheilua, liikennettä tai poliittista keskustelua sillä perusteella, että marginaalinen joukko tekee näiden nimissä suuria typeryyksiä? Eihän epäiltyjäkään tuomita, mikäli näyttö ei riitä.

Suomen valtion tulisi taata yhteiskuntarauha. Tavallisten kansalaisten tulisi voida kulkea kaduilla, elää kotonaan ja pitää omaisuuttaan hallussaan mahdollisimman vapaasti. Lakitekstin tulisi vastata yhteiskunnan normeja ja turvata tavallisten kansalaisten eli enemmistön oikeudet. Nykyinen järjestelmä on oikukas. Mikäli kansalaisesta esim. varastetaan pientä omaisuutta, niin sen takaisin saaminen on lähes mahdotonta. Harmi ja haitta on suuri, mutta selkeää kompensaatiota ei saada. Edellä mainittiin, että kiinnijäämisen todennäköisyys on n. 10% luokkaa. Rikosilmoituksesta ja oikeusprosessista seuraa uhrille suunnatonta vaivaa ja yhteiskunnalta kuluu myös resursseja. Tällainen ohjaa yhteiskunnan jäseniä aivan vääränlaiseen käytökseen.

Uhrille systeemin tulisi olla helppoa ja vaivatonta. Lisäksi tulisi huolehtia, että uhri saisi vähintäänkin riittävän korvauksen rikoksen tekijältä (kts. myös E-kohta). [Lisäys 26.3: Tässä tarinassa tiivistyy edellä mainittu uhrin osa valitettavan hyvin.] Tällöin jokainen rikoksen uhriksi joutunut mielellään tekisi ilmoituksen ja tilastot saataisiin kasaan. On myös todennäköisempää, että tuolloin saadaan enemmän todisteita, jotta taparikollinen saadaan edes jostain tuomittua. Tästä kuitenkin seuraa informaatioähkyä tutkinnan suorittajille, joten resursseja tarvitaan lisää. Muutenkin tarvitaan enempi poliisin resursseja, jotta epäillyt eivät pääse livistämään paikalta ja pelkällä läsnäolollaan poliisit ennaltaehkäisevät rikoksia. Kun epäilty on saatu haltuun, niin todisteista riippuen oikeusprosessia voisi keventää. Mikäli tekijä jää housut nilkoistaan kiinni, niin asiaa ei pitäisi vatvoa kuukausitolkulla, vaan rikollinen linnaan ja sillä siisti. Erinäiset porsaanreiät lakitekstista tulisi tukkia välittömästi ja tuomiot tulisi skaalata siten, että niillä olisi edellämainitut A-E vaikutukset.

Poliisivaltioon ei tule lähteä. Ihmisten perusoikeuksia tulisi kunnioittaa. Ihmisten perusoikeuksiin ei kuitenkaan kuulu varastaminen, raiskaaminen, pahoinpitely ja tappaminen. Näyttöä rikoksesta tulisi olla riittävästi, jotta tuomio voitaisiin langettaa. Pelkkä epäily ei riitä. Todennäköisesti tuomiot voisi myös rakentaa sen mukaan, miten paljon näyttöä on tarjoilla. Jos pitkälti mielipidemäisesti "oikeus ei pidä syytetyn selitystä uskottavana", niin kaikkein rankimman tuomion antaminen ei ole oikeutettua. Mutta, kun tarjoilla on selkeät faktat, että syytetty on syyllinen, niin tuomio olkoon sen mukainen. Lisätuomiota voidaan langettaa, mikäli syyllinen yrittää peitellä rikosta tai valehtelee oikeudessa. Ja päinvastoin tunnustus ja yhteistyökyvykkyys voidaan katsoa tuomiota lieventäväksi. En kannata ajatusta, jossa rangaistukset ovat niin pelottavia, että kiinniotettavat vastustelee kaikin keinoin viimeiseen hengenvetoon asti.

Hajanainen yhteenveto

Kun kansa vaatii rankempia tuomioita, niin tuomioita tulisi rankentaa. Tuomioiden tehtävä on edustaa oikeudenmukaisuutta ja se päätetään yhteiskunnan enemmistöllä. Sitä ei päätetä ministerin mutuilulla tai blogikirjoittajan heikoilla psykologian taidoilla. Rankempi tuomio ei kuitenkaan tarkoita sitä, että rikollisen elämä pitäisi tuhota. Tuomio tulisi nähdä mahdollisuutena uuteen elämään. Mikäli tähän mahdollisuuteen ei halua tarttua, niin ei se ole oikein, että sitten vain jatkaa rikollista elämäntapaa. Järki ja kohtuus tulisi olla mukana rangaistusmenetelmissä.

Rikosten ennaltaehkäisy on hieman ongelmallista, joten ainakin jälkipyykki tulisi hoitaa kunnolla. Rikosten ehkäiseminen vaatii resursseja, mutta pitkällä aikavälillä nuo resurssit varamasti palautuvat. Kun vaikkapa harmaata taloutta kitketään, niin kummasti alkavat verovarat lisääntymään. Kun ihmisten ei tarvitse pelätä illanviettoa kaupungilla, niin kulutus lisääntyy ja taas verovaroja kertyy. Kun vandaalit pidetään lukkojen takana, niin säästyy siivous ja rakennuskuluja.

Nykyinen malli ohjaa toimintaan, jossa tiettyjä rikoksia voi tehdä, koska niistä ei jää kiinni tai rangaistus on täysin tyhjän kanssa. Samaan aikaan uhrit kärsivät suuresti ja joutuvat kustantamaan kaiken omasta pussistaan. Sen lisäksi, että suomalaiset joutuvat kantamaan vastuun omasta pohjasakastaan, niin he joutuvat myös paapomaan EU:n rikollisliigoja, itänaapurin rosvoturisteja ja yhteiskunnan normeihin sopeutumattomia pakolaisia. Onneksi voidaan ottaa velkaa tähänkin ongelmaan. Tärkeintä on, että kaikilla muilla on hyvä mieli, paitsi lakia kunnioittavilla veronmaksajilla.

-PYO

Naisjohtajia tarjoushintaan

Postiluukusta tupsahti taasen S-ryhmän asiakasomistajalehti Yhteishyvä. Ottaen huomioon lehden laajan lukijakunnan, lehti on mielestäni onnistunut sisällöllisesti. Melkein joka numerossa on oikeasti kiinnostava juttu ja muutamia juttuja, jotka ovat "ihan hyviä". Tälläkin kertaa oli ihan mielenkiintoista lukea Cosplay ja Lolita-kulttuureista.

Lehdessä käydään myös läpi lähiaikojen tapahtumia, kuten merkkipäiviä. Tällä kertaa esittelyssä oli 19.3 oleva Minna Canthin päivä. Jos kiinnostaa tietää, kuka on Minna Canth, niin kannattaa kääntyä Googlen puoleen, sillä lehdessä ei henkilöstä kerrota mitään. Päivä kuitenkin kulkee myös nimellä tasa-arvon päivä, joten ei ole mitenkään väärin, että tekstissä ei keskitytä Canthiin, vaan tasa-arvoon. (Sivumennen sanoen on hieman outoa, että tasa-arvon päivä ja naisten oikeuksia edistävän henkilön päivä on sama. Tulee jotenkin fiilis, että tasa-arvo tarkoittaisi lähinnä naisten oikeuksia.)

"Samaa palkkaa, kiitos" otsikolla varustettu teksti laukoo tuttuja kliseitä naisten huonosta asemasta.

Naisen euro on siis edelleen alle 82 senttiä.

Tämä hokema ilmeisesti perustuu tilastokeskuksen julkaisuihin. Tutkija Pauli Sumanen on toistuvasti huomauttanut, että tämä väittämä on virheellinen. Tilastokeskuksen palkkatilastoissa ei oteta huomioon tehtyjä työtunteja, jotka ovat miehillä suuremmat [Huom. Naiset ja miehet Suomessa 2011 -raporttiin tulen viittamaan tekstissä vielä useaan otteeseen]. En oikein tiedä, mitä järkeä ylipäätänsä on tehdä kansallista vertailua miesten ja naisten palkkojen (tai tulojen) suhteen, kun yksilölliset erot ovat hurjia. Kun lasketaan naisten palkat yhteen ja jaetaan summa naistyöntekijöiden määrällä, sekä verrataan tulosta miesten vastaavaan lukuun, saadaan suhde tuloeroista. Tieteellisessä mielessä otos on hyvin kattava, jotta uskottavia johtopäätöksiä voidaan tehdä, mutta häiriötekijöitä on sellainen määrä, että johtopäätös ei ole mitenkään validi.

Yleinen virheellinen johtopäätös on, että naisille maksetaan samasta työstä vähemmän palkkaa. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, koska otoksessa ei huomioida työn laatua. (Huom. Jos väite pitäisi paikkaansa, niin kaikkien kannattaisi korvata uroot naarailla, jolloin säästöä tulisi palkkakuluista 18%). Esimerkiksi edellä linkatusta Naiset ja miehet Suomessa -raportista ilmenee, että Tukku- ja vähittäiskauppa, Hallinto- ja tukipalvelutoiminta, sekä Taiteet, viihde ja virkistys ovat oikeastaan ainoita aloja (listatuista kuudestatoista), joissa miehiä ja naisia on suurinpiirtein yhtä paljon [3.12]. Miehet myös tekevät suhteessa 30/22 raskasta työtä naisiin verrattuna [3.28]. Miehet joutuvat myös absoluuttisesti kolme kertaa enemmän työtapaturmiin kuin naiset [3.29]. Karkeasti ottaen miehet tekevät siis rankempaa työtä kuin naiset. Jos halutaan tehdä tieteellisesti pätevää vertailua sukupuolten välisistä palkkaeroista, niin pitää huomioida melkoisen monta tekijää. Tutkimus kannattaisi aloittaa jossain edellä mainituista kolmesta toimialasta.

Yhteishyvä ja tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen:

Yksi selitys on se, että Suomessa naiset työskentelevät vahvasti naisvaltaisilla aloilla, joiden palkkataso on selkeästi matalampi kuin miesvaltaisten alojen.

En ole yhtään hämmästynt, että naisvaltaisen alan työntekijät ovat pääosin naisia. Siinä mielessä tuo lausahdus on hieman koominen. Koomista ei kuitenkaan ole, että naisvaltaisilla aloilla tulotasot jäävät alemmiksi. Miehistä 85% työskentelee yksityisellä puolella ja naisita 58% [3.10]. Ero on hurja, melkein 30 prosenttiyksikköä. Kun katsoo koulutustilastoja [2.8 ja 2.12], niin naisilla on reippaasti enemmän opiskelijoita ja tutkintoja koulutusaloilta, joissa yleisimmät työnantajat ovat kunta tai valtio. Muutama ala yksityisellä puolella kuitenkin työllistää naisia enemmän, mm. matkailu- ja ravitsemusala. Miesten koulutus liittyy yleensä luonnontieteisiin tai tekniikkaan. Lisäksi miehet ovat yliedustettuina ammattikoulutusryhmässä Muu koulutus, jota ei ainakaan tässä yhteydessä ole tarkemmin selitetty. Naiset kouluttautuvat miehiä enemmän terveydenhuollon alalle ja on hieman hankala sanoa, kuinka suuri osuus näistä päätyy yksityiselle puolelle.

Kuvio on kuitenkin melko selkeä. Naiset työskentelevät enemmän julkisella puolella ja koulutuksen perusteella myös tulevaisuudessa tulee näin käymään. En liene ainoa, joka on sitä mieltä, että peruspalkan tulisi vastata työn haasteellisuutta, vaativuutta yms. Eli helpommasta työstä voidana maksaa vähemmän palkkaa. Internet on pullollaan mielipidekeskusteluita, joissa pohditaan kuinka huonoa palkkaa hoitajat saavat. Koska perhepiiriini kuuluu hoitsu, niin voinen kyllä yhtyä näihin mielipiteisiin. Työssä joutuu olemaan tarkkana ja se vaatii paineensietokykyä. Ongelma kuitenkin on siinä, että valtion kirstu ei ole pohjaton. Kun julkisen puolen hommia kustannetaan verovaroin, joudutaan pitämään kulut melko alhaisina. Yleensä ottaen julkisen puolen palkka seuraa yksityisen puolen palkkaa, joskin se on hieman alempi. Kun terveydenhuolto on lähinnä julkisvaroin kustannettua, niin tietynlaista tervettä kilpailua ei pääse syntymään. Kun peruspalveluista ei peritä maksua, niin päätösvalta palvelun laadun kustantamisesta ei ole asikkaalla, vaan veronmaksajalla. Suurin asiakaskunta on vanhukset ja suurin maksajakunta on työntekijät (joista todennäköisesti iso osa kuuluu yksityisen työterveyden piiriin). Jos terveydenhuolto olisi pääpiirteittän ykstityistä toimintaa, niin tällöin työntekijöiden olisi helpompi venkslata palkkojensa kanssa ilman välikäsiä. Yksityistämisestä seuraa kuitenkin toisenlaiset ongelmat, joten jätän asian tähän.

Mielestäni ongelma ei ole niinkään siinä, että naiset saavat vähemmän tuloa, vaan siinä, että naiset hakeutuvat vähäpalkkaisemmille aloille ja vähäpalkkaisten alojen palkka ei vastaa työn laatua (työntekijän sukupuolesta riippumatta). Ryhmäkohtaisesta palkkakehityksetä olen jo kirjoittanut aiemmin ohjeistuksen, jota kannattaa seurata. Yhteishyvän artikkelissa kuitenkin tuodaan esille toinen tasa-arvoon liittyvä epäkohta:

...naisia on edelleen poikkeuksellisen vähän johtotehtävissä, vaikka heidän koulutustasonsa on korkea.

Yliopistotutkintoja naiset suorittivat miehiin nähden suhteessa 58/42 [2.12]. Korkea-asteen koulutus tai keskiasteen koulutus oli työllisillä naisilla 86 prosentilla ja miehillä 82 prosentilla [3.11]. Tällä hetkellä naisten koulutustaso ei siis ole juurikaan korkeampi kuin miesten, mutta tulevaisuudessa tulee olemaan. On oletettavaa, että lähinnä nuorempien keskuudessa naiset ovat miehiä koulutetumpia. Johtajat taas todennäköisesti ovat vanhempaa ikäluokkaa. 50-59 vuotiaissa naisten työvoimaosuus on hitusen suurempi, mutta iäkkäämmillä miesten osuus on isompi [3.6]. Veikkaanpa, että ne suurimmat pamput kuuluvat juurikin tuohon 60+v. kaartiin (ainakin Jormat Eloranta ja Ollila).

En nyt ole ihan varma, mikä/kuka lasketaan johtajaksi, mutta naisten opiskelupaikkojen perusteella he edustavat kasvatustieteitä, yhteiskuntatieteitä ja humanismia siinä, missä miehet edustavat teknillistieteitä. Karkeasti yleistäen naiset korkeakouluttautuvat aloille, joissa johtajan vakansseja ei ole paljoa jaossa. On myös hieman kyseenalaista, kuinka suuri osa valmisuneista päätyy koulutustaan vastaavaan työhön. Korkeakoulutettuna voinen myös rehellisesti todeta, että taskussa oleva tutkinto ei välttämättä tarkoita sitä, että henkilö olisi pätevä. Monesti työkokemus on parempi mittari kuin tenttinumerot.

Työkokemuksessa kannattaa huomioida äityislomat. Jos keskimäärin nainen pulauttaa ulos 1.8 naperoa ja on 1½ vuotta pois työelämästä per mukula, niin keskimäärin nainen on työelämässä 2.7 vuotta vähemmän kuin mies (jätän asepalveluksen tältä kertaa huomioimatta). Todennäköisesti lapsenhankinta tapahtuu n. 20-30 vuotiaana, eli juuri silloin kuin työura olisi lähdössä liikkeelle. Jos valittavana on mies, jolla on kokemusta neljästä projektista tai nainen, jolla on kolmen projektin kokemus, niin ainakin yksityisellä puolella tällainen kokemusero voidaan katsoa miehen hyödyksi. Jotta tilanne saataisiin tasattua, niin isän tulisi viettää yhtä paljon vanhempain vapaata kuin äidin. Tai vaihtoehtoisesti valtio voisi maksaa jotain tukia suoraan uranaisille, joilla on lapsia. En pidä oikein järkevänä, että yrityksen tulisi suosia kokemattomampia, koska se olisi reilua. Siinä mielessä kuvio on hyvin ikävä, kun raskautta ei voi oikein miehellekään systätä. Ehkäpä lasten hoitovastuuta voisi myöhemmissä vaiheissa sysätä enemmän isien vastuulle, jolloin naiset pääsisivät tekemään esim. ylitöitä ja sitä myöten keräämään johtajan pestiin tarvittavaa kokemusta.

Vuoden 2009 työvoimatutkimuksen mukaan 60 prosenttia valtiolla työskentelevistä johtajista oli naisia. Yksityisellä sektorilla vastaava luku oli 31 prosenttia.

Minun lähteeni ei erittele sektorien mukaan, mutta 2010 ylemmistä toimihenkilöistä naisia oli 45,2% ja johtotehtävissä olevista naisia oli 32,8% [3.2]. Johtajan määritelmä on minulle vielä epäselvä (esim. onko projektipäällikkö johtaja?), joten vähän hankala näitä lukuja on pyöritellä. Käytän tästä lähin noita Mäkisen mainitsemia lukuja, koska niissä on mukavasti eritelty yksityinen sektori. Pientä epäselvyyttä on siinä tarkoitetaanko tässä "valtiolla" todellakin valtiota vai julkista sektoria yleensä, mutta eiköhän tuollakin pärjätä.

Yksityisellä naisia on 38,7%, joten he ovat siellä aliedustettuina. Valtion leivissä olevista naisia on 51,6% [3.2], joten valtiolla naiset ovat yliedustettuina johtajina. Julkisella sektorilla naisia on 72,1%, joten jos tuo "valtio" tarkoittikin julkista sektoria, niin aliedustus on melkoinen. Kaikenkaikkiaan yli/alijäämät ovat noin 10 prosenttiyksikön luokkaa. Jos johtotehtävissä väkeä on noin 134 000 henkeä, niin puhutaan 13,4 tuhannesta johtajasta noin 2,5 miljoonan työntekijän joukosta.

Pieniä yritkyksiä Suomessa oli vuonna 2009 99,1% yrityksistä. Pienistä yrityksistä 95% työllisti alle 10 henkeä. Kaikissa näistä ei ole johtajia, mutta kun katsotaan yksityisen puolen johtohenkilöitä, niin uskaltaisin väittää, että iso osa toimitusjohtajista on kuuluu pikkufirmoihin. Kun puhutaan johtajista, niin monien mieleen varmaan tulee uutisissa jatkuvasti näkyvät isojen kansainvälisten firmojen iäkkäämmät pukumiehet eikä niinkään parikymppiset tietokonenörtit tai keski-ikäiset maajussit. Kun yrittäjistä tai yrittäjäperheenjäsenistä 67% on miehiä [3.21], niin ei liene kummallista, että myös miespuolisia johtajia on yksityisellä puolella hitusen enemmän.

Kun ajatellaan vaikkapa alaa, jossa naisia on vain joka viides, niin tilastollisesti johtajistakin naisia olisi noin joka viides (olettaen, että naiset tekevät alalla samaa hommaa kuin miehetkin). Johtajia ei kuitenkaan valita yhdestä yhteisestä isosta työntekijäpoolista, vaan pienemmistä firmansisäisistä pooleista. Tällöin jakaumasta ei tule niin tasainen. Mikäli johtajat valittaisiin satunnaisesti, niin todennäköisyydet suurilla otoksilla tasoittaisivat jakauman, mutta valinta ei ole satunnainen vaan looginen, ainakin näennäisesti.

Ensimmäinen ongelma on sisäryhmäajattelu. Jos alalla on vääristynyt määrä miesjohtajia (esim. historiallisista syistä), niin on todennäköisempää, että miesjohtaja valitsee kahdesta yhtä pätevästä hakijasta henkilön, jonka kanssa on enemmän yhteisiä tekijöitä. Tämä on siis psykologinen ilmiö, eikä siinä paljoa auta vaikka sen tiedostaisikin, ilmiö johtaa ajattelua silti. Se, että onko sukupuoli merkittävä ryhmätekijä, onkin sitten asia erikseen. Jokatapauksessa vinoutunut määrä ei pääse korjautumaan.

Toinen ongelma on pienen ykstitäistapauksen todennäköisyysajattelu ja sosiaaliset paineet. Jos valittavina on 8 miestä ja 2 naista, niin saa olla aika hyvät perustelut, jos valinta osuukin naiseen. Miehen kohdalla valintaa ei tarvitse perustella niin hyvin, koska on oletettavaa, että kahdeksasta miehestä kyllä löytyy yksi pätevä johtaja. Samaa ei välttämättä voida olettaa pienestä kahden naisen määrästä (vaikka oikeasti tulisikin). Millaiseksi muuttuu työilmapiiri siinä tapauksessa, kun naispääjohtaja valitseekin 4:1 todennäköisyyksien vastaisesti keskijohtajaksi naisen? Todennäköisesti eripuran pelossa on parempi valita yhtähyvistä vaihtoehdoista turvallisempi valinta, eli mies.

Varsinkin jälkimmäisen ilmiön valossa ei ole yhtään kummalista, että miesvaltaisilla aloilla on suhteellisesti enemmän miehiä johtajina kuin naisia (ja päinvastoin). En ole koskaan suhtautunut positiivisesti positiiviseen syrjintään, mutta yllä kuvattu ilmiö rikkoo tilastollisen kokonaisuuden pahasti. Todennäköisyyksien mukaan joka viidennessä firmassa tulisi valita yhtäpätevistä henkilöistä nainen, mutta näin ei tapahdu, koska ajatellaan vain yksittäistapausta. Tämä ilmiö ei ole tasa-arvon mukainen ja mielestäni pitäisi ehdottomasti varmistaa, että ilmiö pysyisi minimaalisena. Kiintiöt eivät ole ratkaisu, koska tällöin saatetaan joutua palkkaamaan epäpätevämpi henkilö. Positiivinen syrjintä tasottaisi tilannetta, mutta siinä on vaarana, että toimet eivät kohdistu oikeaan paikkaan. Ja, jos aina valitaan pätevistä vähemmistön edustaja, niin tällöin tulee päinvastainen vääristymä. Paras ratkaisu ongelmaan on tasoittaa eroja. Kun suhteet ovat vaikkapa 7:8 niin enää ei ole niin epäilyttävää, jos pienemmästä ryhmästä valitaan edustaja.

Yhteenveto

Naisille ei makseta samasta työstä vähempää palkkaa. Naisille maksetaan eri työstä vähemmän palkkaa. Ongelma ei ole niinkään se, että naisvaltaisilla aloilla on heikko tulotaso, vaan siinä, että naiset hakeutuvat näihin ammatteihin ja siinä, että julkisen sektorin hommissa palkan muuttelu ei toimi ihan yksinkertaisesti.

Naisten osuus johtajien joukossa ei ainakaan näiden lukujen perusteella ollut mitenkään vähäinen. Kun katsoo työvoimaosuuksien historiaa, niin pieni ero on ymmärrettävä ja tulee tasoittumaan melko hyvin 5-10 vuoden sisään.

Päätelmät

Virheellisten väittämien toistelu ei hyödytä ketään (paitsi ehkä niitä, jotka saavat rahansa tasa-arvopropagandasta). Yleistämällä unohdetaan pari miljoonaa tekijää, jotka vaikuttavat tulotasoon. Naisten ja miesten palkkaeroa tulisi tarkastella eri aloilla ja eri sektoreilla osissa, ei yhtenä järkäleenä. Erinäiset palkkoihin vaikuttavat tekijät tulisi huomioida. Sama pätee myös johtajavalintoihin.

Kun erinäiset luonnolliset tekijät on huomioitu, voidaan alkaa tarkastelemaan epäkohtia. Nykyinen hokema vaikuttaa siltä, että miehet päättävät sekä palkoista ja johtajista, eikä naisille silloin jaeta kuin leivänmurusia. Aivan varmasti on firmoja, joissa naisia ei arvosteta, mutta epäilen, että nämä firmat kovin hyvin toimivat muutenkaan. En kuitenkaan millään jaksa uskoa, että kyseessä olisi jokin yleinen ilmiö, joka vaikuttaa kymmeniin tuhansiin työntekijöihin. Tällaiset tapaukset tulisi käsitellä oikeudessa yksittäistapauksina, eikä julkisessa keskustelussa rakenteellisena ongelmana.

Rakenteellisiakin ongemia siis on, mutta kohdistuvatko ratkaisut ongelman poistamiseen vai sen peittämiseen? Kiintiötyyppiset ratkaisut luovat lähinnä uusia ongelmia. Järkevintä olisi, että naiset alkaisivat kouluttautumaan miesvaltaisille kovapalkkaisille aloille ja sitä myötä tasoittamaan sukupuolieroja. Tällöin tilanne tasottuu itsestään eikä tarvita keinotekoisia tukirakennelmia.

Naisen euro on 82 senttiä -huutelun sijasta olisi paljon kiintoisampaa kuulla, miksi nuoret naiset päättävät suuntautua mielummin esim. eläinlääkäreiksi kuin ATK-johtajiksi.

-PYO

ps. Ohhoh! Valtion ja kunnan ammattilaiset eivät näemmä tienaakaan mitään pikkusummia

Ravintolasta jatkoille väkivaltaan

Päivi Räsänen on kohauttanut kansaa ehdottamalla ravintoloiden aikaisempaa sulkemisaikaa viinkonloppuisin. Perusteluina on virallisesti poliisin työtaakan vähentäminen. Epävirallisena perusteena on tietenkin kansan paapominen. Kyllähän ministeri AINA tietää paremmin, kuinka kansalaisten tulisi käyttää vapaa-aikansa.

Poliisin resurssit ovat vähenemässä ja väkivalta lisääntymässä. Viime vuonna Tammi-Kesäkuussa tapahtui Helsingissä 2700 pahoinpitelyä. Tuo tekee siis noin 112 pahoinpitelyä viikkoa kohden. Tuhatta asukasta kohden tapahtuu n.2 pahoinpitelyä viikossa. Ei liene yllättävää, että pahoinpitelyt tapahtuvat ravintoloiden sulkemisajan jälkeen aluiella, joissa ravintoloita on paljon. Helsingin asukasmäärä on kasvussa, joten tällöin myös väkivallan määrä kasvaa, mikä taas tarkoittaa sitä, että poliisien tarve kasvaa, mikä ei tarkoita sitä, että poliisien resursseja voidaan vähentää.

Räsäsen viittaamaa norjalaistutkimusta en sattunut löytämään (etsimistä olisi helpottanut kovasti lähdetiedot), mutta satuin löytämään toisen norjalaisen tekemän tutkimuksen alkoholinkäytöstä. Siellä mainitaan mm. tällaista:

The results of the present study showed that an increase in per capita alcohol sales of 1 litre was followed by an increase in violence rates of 8%

Suomessa nuppia kohden ryystetään puhdasta alkoholia 9.3 litraa. Norjassa vastaava luku on 6.

Tehdäänpä pieni laskelma. Jotta alkoholin innoittama väkivalta laskisi 24% vaatisi tämä, että puhdasta alkoholia kiskottaisiin 3 litraa vähemmän /hlövuosi. Viikkoa kohden tämä vastaisi 0.058 litraa. Tämä vastaa noin neljää pullollista kolmosolutta. Jos jokainen suomalainen menisi joka perjantaina JA lauantaina ryyppäämään ravintolaan, mutta joisikin kummallakin kerralla pari olutta vähemmän, niin luku saavutettaisiin. Todellisuudessa alkoholin käyttö ei jakaannu näin tasaisesti kaikkien kansalaisten kesken (esim. lapset, raivoraittiit yms.) ja aika harva varmaankaan käy ihan joka viikonloppuna ryyppäämässä. Jos vaikkapa puolet kasnsalaisista kävisi 'vain' joka toinen viikonloppu ryyppäämässä, niin viikonloppuna pitäsi juoda 16 (pientä) olutta vähemmän. Jotenkin en oikein usko, että pari tuntia lyhyemmällä aukioloajalla tätä saavutettaisiin. Pahoittelen, että tämä on nyt lähinnä vain veikkailua, mutta on todella vaikea arvioida, miten alkoholin käyttö jakaantuu yksilöiden kesken.

Tarkastellaanpa muutamaa Räsäsen kommenttia.

Kun poliisi vapautettaisiin huolehtimasta aamuyön tunteina ravintoloista lähtevistä asiakkaista, sen resurssit vapautuisivat normaaliin rikostutkintaan.

Uudella anniskeluaikasääntelyllä voitaisiin tukea ravintola-alaa ja jopa siirtää alkoholijuomien nauttimista kaduilta ja puistoista valvotumpaan ympäristöön, joka lisäksi työllistäisi.

Ensinnäkin, jos ihmiset lähtevät baarista paria tuntia aikaisemmin se ei tarkoita, että mitään rähinää ei syntyisi. Tällä hetkellä baareista poistutaan klo 03-04 välillä aamuyöstä. Tuona aikana tuskin kukaan muu on enää hereillä, joten muita työtehtäviä poliisilla ei varmaan paljoa ole tuohon aikaan. Jos baareista poistuttaisiin 01-02 välisenä aikana, niin kaduilla olisi vielä muutakin liikennettä. Myöskin tuohon aikaan baarista poistuva henkilö todennäköisesti ei mene suoraan kotiin nukkumaan vaan tekee jotain muuta. Eli humaltuneet ja tylsistyneet henkilöt haahuilisivat kaduilla, huoltoasemilla, kioskeissa, pizzerioissa, asemilla yms. paljon enemmän, todennäköisesti myös kaduilla ja puistoissa.

Hieman skeptisesti myöskin suhtaudun siihen, että aikasempi valomerkki ohjaisi ihmisiä menemään aikaisemmin ja selvimminpäin ravintolaan kuluttamaan enemmän rahaa. Pohjia otetaan lähinnä sen takia, että pikkusievässä jaksaa jonottaa ravintolaan sisään, eikä joudu maksamaan juomistaan ravintolan korkeita hintoja niin paljoa. Se, että baariin mennään aikaisemmin tarkoittaisi todennäköisesti sitä, että pohjien otto aloitettaisiin aikaisemmin, vaikkapa duunissa viimeisien tuntien aikana. Tämä ei mielestäni ole suunta, minne kansalaisia kannattaa ohjata.

Esitän tässä pari vaihtoehtoista ratkaisua:
1) Poliitikot yms. voisivat hoitaa hommansa sen verran paremmin, että keskivertokansalaisen ei tarvitsisi vetää päätänsä täyteen tuon tuostakin. Kun on huolia ja murheita, niin pulloon tartutaan, kun ei parempaakaan vaihtoehtoa ole tarjoilla.

2) Tarjotaan vaihtoehtoja ryyppäämiselle. Missä kansalainen voi rentoutua ja/tai lähestyä tuntemattomia vastakkaisen sukupuolen edustajia muualla kuin baarissa?

3) Porrastetaan ravintoloiden sulkemisaikoja. Kun baari menee kiinni kesken juhlimisen se tarkoittaa sitä, että vain harvat lähtevät baarista ennen sulkemisaikaa. Kun kaikki baarit menee samaan aikaan kiinni, niin ilmiö kumuloituu. Ensinnäkin ruuhkaa tulee narikkajonossa ja tunteet kuumenee. Sen jälkeen ravintolan ulkopuolelle tai sen läheisyyteen muodostuu häröpallo. Kun naapuriravintolan edessä on samanlainen häröpallo, niin pallot voivat törmätä ja tunteet kuumenee. Kun kaikki asikaat menevät yhtäaikaa joko hakemaan iltapalaa nakkikioskilta tai hankkimaan taksia kotimatkaa varten, niin syntyy jonoja ja ruuhkaa. Viimeistään tässä vaiheessa tunteet kuumenee. Jos baarit olisivat vaikkapa aamukymmeneen asti auki, niin ihmiset lähtisivät pois ravintoloista tipoittain väsyttyään tai pitkästyttyään, eikä edellämainittuja ruuhkia pääsisi syntymään. Todennäköisesti rähinää syntyisi vähemmän ja se jakaantuisi tasaisemmin pitkin yötä, jolloin poliisin olisi helpompi puuttua tapauksiin.

4) Pidetään pahoinpitelijät ja muut häiriköt poissa kaduilta. Sen sijaan, että yöksi huostaanotetut päästetään takaisin häiriköimään seuraavana aamuna, niin heidät voisi pistää vaikkapa yhdyskuntapalveluun, esim. siivoamaan yöllisten juhlijoiden jättämiä sotkuja. Pahoinpitelytkään eivät jakaannu tasaisesti koko kansan kesken. Valtaosa kansalaisista ei elämässään tee yhtään pahoinpitelyä. Toisaalta, tietyt yksilöt suoriutuvat tästä tehtävästä hyvin useaan otteeseen. Sen sijaan, että rangaistaisiin tavallisia kansalaisia lyhyemmillä viihdeajoilla, niin voitaisiin rangaista pahoinpitelyongelman konkretisoijia pidemmillä linnareissuilla.

On selvää, että alkoholi aiheuttaa tässä yhteiskunnassa ongelmia. Alkoholin saannin hankaloittaminen ei kuitenkaan ole ratkaisu. Tarvitaan selkeitä toimenpiteitä, jotka kohdistuvat oikeisiin paikkoihin. Alkoholin väärinkäyttäjiltä on kavennettava oikeuksia, jotta väärinkäyttöä ei pääse enempää syntymään. Edellisellä kerralla sivusinkin jo, kuinka syrjäytyneitä tulisi kohdella. Lopulta huomiota tulisi myös kiinnittää nuorisoon. Minkälaisen mallin annamme tuleville aikuisille? "Älkää tehkö niinkuin minä teen, vaan niinkuin minä sanon" -tyyppinen asenne ei varmastikaan vetoa kapinoivaan teiniin.

Tarvittaan mannekiineja esikuviksi; menestyneitä urheilijoita, yritysjohtajia ja näyttelijöitä, jotka eivät käytä alkoholia. Tarvitaan vaihtoehtoja; paikkoja, joissa voi harrastaa sosiaalista elämää selvin päin leimaantumatta vässykäksi. Ennenkaikkea tarvitaan ymmärrystä; tavallista kansalaista ei pidä ruveta sortamaan vain siksi, että osa ei osaa juoda ilman, että seuraa rähinöintiä. Kokonaiskuva pitää nähdä ja pitää tajuta, miten eri osatekijät siihen vaikuttavat.

Räsänen on oikeaoppisesti huomannut ongelman, mutta ratkaisukeinojen suhteen hän on aikalailla hukassa.

-PYO

Köyhyyden poistaminen

Ajatus tasapalkasta miellyttää minua. Ei siksi, että sillä voitaisiin poistaa köyhyyttä vaan siksi, että sillä voidaan poistaa byrokratiaa. Tuon tuostakin vaalivalheissa toistuu lupaus, että ehdokas poistaa köyhyyden. Valitettavasti tämä ei oikein ole mahdollista. Ihmiset on erilaisia ja tulevat erilaisista lähtökohdista. Ainoa mahdollisuus on tasapäistää ihmiset, mutta tällöin poistuu luovuus, inhimillisyys ja pari miljardia maan asukasta.

Aloitetaan tämän kerran pohdinta progressiivisesta verotuksesta. Lähtökohtana siis on se, että enemmän tienaavat maksavat suhteellisesti enemmän veroa. Matemaattisesti ajatellen; joko veromäärä kasvaa eksponentiaaliesti tuloihin nähden tai sitten käytössä on portaikko. Ensimmäinen vaihtoehto on kelju, kun tulot kasvavat erittäin korkeiksi tai kun ne ovat hyvin lähellä nollaa. Toinen vaihtoehto on kelju, kun liikutaan kahden portaan rajamailla. Tällöin pieni lisä palkassa nostaa veron määrää niin, että käteen jää vähemmän rahaa. Keskitytään nyt kuitenkin vain ajatukseen, että paljoa tienaavien tuloilla avustetaan vähemmän tienaavia. (Jätetään hetkeksi omaisuusvero yms. pois pohdinnoista ja ajatellaan yksinkertaisesti vain palkan verottamista).

Lähtökohtaisesti ihmiset ovat erilaisia. Toiset ovat syntyneet rikkaiksi, toiset kauniiksi, kolmannet ovat rohkeita ja neljännet ovat vaivaisia. Myös työt ovat erilaisia, joku saattaa olla yhdeksästä viiteen liukuhihnan ääressä joka arkipäivä ja joku toinen taas saattaa joutua keskellä lauantain ja sunnuntain välistä yötä lähteä ajamaan toiselle puolelle Suomea. Joihinkin töihin voidaan perehdyttää oikeastaan kuka tahansa parissa tunnissa hoitamaan homma välttävästi. Toisissa hommiassa taas vähimmäisvaatimus on alan korkeakoulutus ja viiden vuoden työkokemus.

Ajatellaanpa hetken, että jokaisesta työstä saisi yhtä paljon palkkaa, tai ainakin käteenjäävä osuus verojen jälkeen olisi yhtä suuri. Tuolloin kukaan ei varmastikaan tekisi ylitöitä. Kukaan ei tavoittelisi vastuullisempia työtehtäviä. Harva myöskään panostaisi siihen, että lopputulos olisi erinomainen. Jos edessäpäin ei ole mitään tavoittelemisen arvoista, niin miksi yrittää? Jos saat samaa palkkaa ilman koulutusta, niin miksi nähdä vaivaa tutkinnon eteen? Kuka sitten tekee työt, missä vaaditaan työntekijältä paljon? Vaikka monet varmasti tekevät työtänsä sen vuoksi, että tykkäävät siitä, niin on paljon hommia, joista ei juuri kukaan pidä, mutta jonkun ne on tehtävä. Entäpä jos joutenolostakin saisi saman verran? Kuka oikeasti rupeaisi tekemään 50 vuotta työtä, jos käytännössä eläkkeelle voisi ryhtyä jo 16-vuotiaana? Voisiko valtio sitten pakottaa työttömät tekemään epämiellyttävät hommat? Yleisesti ottaen valtio siis päättäisi, kuka menee tekemään ja mitä. Ei minun elinaikanani kiitos!

Mitenkäs sitten yksityisyritykset? Saisiko EpicFail-yhtiön työntekijät yhtä paljon palkkaa sähläilystään ja laiskottelustaan kuin MegaPro OY:n väki, joka jatkuvasti käyttäisi omaa vapaa-aikaansa siihen, että tuotteet ja palvelut myyvät? Eihän tällaisessa ole mitään järkeä. Tällöin kannattaisi perustaa vain laiskotteluyrityksiä ja nostaa tukia. Lopulta kaikki tekisivät vain tappiota ja esimerkiksi palveluiden laatu olisi ala-arvoista. Mitään oikeaa kilpailua ei syntyisi.

Ajatus siitä, että nettopalkka tasapäistettäisiin kaikkien kesken työstä tai tausta riippumatta on siis mielipuolinen. Entäpä, jos vähätuloisille ei antaisi rahaa suurituloisten tienesteistä vaan jostain muualta. Käytännössä tämä siis tarkottaisi, että tarvittavat eurot kerättäisiin lähinnä yrityksiltä.

Jos yritykseltä viedään myynnistä iso osa valtiolle se tarkoittaa sitä, että yritksen pitää joko leikata kuluista tai nostaa hintoja. Kuluista ei loputtomiin voida leikata ja jos vaikkapa yritys leikkaa palkkakuluista, niin päästään taas lähtöruutuun, kulkemalla valtion kassan kautta. Jos hintoja nostetaan, niin keskituloiset eivät saa rahalla niin paljoa kuin ennen. Jos viikon ruokakulujen hinta nousee liian korkealle, niin keskituloisista tulee taas köyhiä, kun heillä ei ole edes varaa ruokaan. Taas tultiin alkutilanteeseen.

Mutta entäpä, jos keskituloiset menisivätkin ostamaan ruokatarpeensa ulkomailta, jossa hinnat ovat alhaalla? Ottamatta sen enempää kantaa siihen, mitä tuollainen ramppaaminen tekisi luonnole, voidaan todeta, että jos kulutus siirtyy ulkomaille, niin kotimaan markkinoilla ei tapahdu myyntiä. Kun yritykset eivät tuota rahaa, niin ei ole, mistä köyhille antaa. Ja taas päädytään lähtöpisteeseen.

Raha on käytännössä katsoen kiinteä vakio. Sitä ei voi luoda tyhjästä ilman, että sen arvo laskee. Raha on aina jostain muualta pois. Kyse on vain siitä, että minne haluamme rahan laittaa. Siellä, missä on rahaa on toimintaa, osaamista ja intoa. Siellä, minne rahaa ei ole tulossa, ei ole kuin aatteen valoa.

Köyhyyttä ei voida siis poistaa, mutta tuloeroja voidaan tasoittaa. On vain löydettävä se oikea määrä, jonka verran yhdestä paikkaa voidaan rahaa ottaa pois kaatamatta sitä. Monesta paikasta voidaan ottaa paljonkin rahaa pois. Tällöin kuitenkin ongelmaksi tulee se, että minne se raha laitetaan. Ottajia löytyy kyllä, mutta mikä on tasapuolista? Jos huomattavasti helpommalla saa melkein yhtä paljon palkkaa, kuin suurella vaivalla, niin aikaa myöten ihmiset valuvat valitsemaan helpomman reitin. Valtio ei missään nimessä saisi kannustaa tällaiseen passivoitumiseen.

Eläkeläiset ovat työnsä jo tehneet. Vammaiset yms. eivät ymmärrettävistä syistä välttämättä kykene työntekoon. Osa työttömistä ei löydä työtä vaikka kuinka yrittää ja osa vaan laiskottelee. Jos ei huomioida koulun vaihtamisen takia väliaikaisesti olevia työttömiä, juuri irtisanottuja tai muutamaa muuta erityistapausta, niin työttömän pitäisi kyllä ansaita tukensa. Mikäli työtön joutuisi joka arkipäivä menemään jonnekin ja tekemään jotain klo 8-16 välisenä aikana (tai mielummin jonain muuna aikana, jotta ruuhkaa ei syntyisi), niin varmasti olisivat rahansa ansainneet. Erinäistä pientä hommaa voisi olla vaikkapa roskien keruusta työhakemuksien täyttöön tai vanhusten auttamisesta nuorison ymmärtämiseen. Nykyäänkin Suomessa on tuhatmäärin työntekijöitä, jotka eivät tee oikeastaan mitään hyödyllistä suurimman osan työajastaan, joten kyllähän loputkin työrajoitteiset voitaisiin samanlaisiin hommiin laittaa. Hyvänä puolena tässä olisi myös se, että kukaan ei pääsisi passivoitumaan. On hölmöä, että valtio ohjaa ihmisiä juomaan kaljaa ja katsomaan telkkaria maksamalla siitä.

Peruperiaate pitäisi olla, että työnteko on aina (selkeästi) kannattavampaa kuin joutenolo. Toisaalta, kenenkään ei pitäisi tipahtaa tyhjän päälle ja syrjäytä tai ajautua rikolliselle polulle. Kyllä valtion pitäisi antaa pahimmallekin putoajalle jokin mahdollisuus. Putoajan pitää vain ottaa mahdollisuus vastaan. Keppiä ja porkkanaa tarjoille. Jos joku jää työttömäksi, puoliso jättää ja koirakin kuolee, niin pitäisi olla selkeä mahdollisuus tarttua auttavaan puhelimeen pullon sijasta.

On typerää, että sosiaalimenoista leikataan, mutta syrjäytyneille annetaan ryyppyrahaa. Jos joku haluaa viettää elämänsä baarissa maksan pamahatamiseen asti, niin siitä vaan, voi olla mukavaakin, mutta kyllä se pitäisi tehdä omalla rahalla. Miksi veronmaksajan pitää rahoittaa putoajien ryyppääminen ja sairaalamaksut? Yhteen tuhoutuneeseen syrjäytyneeseen käytetyillä varoilla voitaisiin parantaa vaikka kuinka monen muun elämäntilannetta. Kaikki raha upotetaan pariin putoajaan ja sitten ihmetellään, miksi niitä tulee joka vuosi lisää.

Köyhyyden poistaminen on siis mahdotonta, mutta voidaan yrittää tasoittaa tilannetta mahdollisimman paljon. Tasoittamisessa pitää kuitenkin olla varovainen. Liian helpolla antaminen johtaa passivoitumiseen. Pahimmillaan annettu tuki voi olla parempi kuin mitä työllä ansaittuna yksilö voisi saada. Esimerkiksi, jos työttömälle vuokrataan valtion piikkiin asunto, minne hänen 10 mukulaa mahtuu asumaan, niin voi olla varma, että kaveri ei ryhdy töihin, jos hänellä ei ole edes teoreettisia mahdollisuuksia kustantaa samanlaista asuntoa itsenäisesti.

Jokainen tehköön parhaansa ja saakoon siitä palkkion. Jokaisella olkoon realistinen mahdollisuus selvästi parempaan elämään. Tämä häntä kannustakoon hyvillä mielin huomiseen.

-PYO
ps. Voiko rahalla ostaa ihmisarvoa? Jos voi, niin mikä on ihmisarvon hinta? Jos ei voi, niin minkä takia ihmisarvon nimissä ruinataan rahaa?

Joukkoliikenne ja ruuhkamaksut

Piti kirjoittaa ruuhkamaksuista jo aikaisemmin, mutta ensimmäinen googlehaku aiheesta oikeastaan kattaa jo kaiken kritiikin. Viime kesänä Oras Tynkkynen selvensi, mistä ruuhkamaksuissa oikeastaan kyse ja miten ne tultaisiin toteuttamaan.

Maksut olisivat suurimpia ruuhka-aikaan suurten kaupunkien keskustoissa ja vilkkaimmilla sisääntuloväylillä. Vastaavasti hiljaisina aikoina ja syrjäseuduilla maksut olisivat alhaisia tai niitä ei perittäisi ollenkaan.

Eli kaupunkilaisten pitäisi matkustaa bussilla, kun syrjäseudulla ajellaan omalla autolla. Tämä vaikuttaisi olevan koko homman ydin. Palaan tähän kohta tarkemmin.

Vihreät on esittänyt, että maksuilla korvattaisiin auton omistamisesta perittävä ajoneuvovero kokonaan ja polttoaineveroja osittain.

Vaikka ruuhkamaksu jo nimensäkin perusteella kuulostaa siltä, että sen paras puoli on ruuhkien vähentäminen, niin todellisuudessa paras puoli on se, että henkilö, joka silloin tällöin tarvitsee autoa voi sen hankkia ilman, että vuosikustannukset nousee liian korkeiksi ajettuihin kilometreihin nähden. (Tämä tosin hoituu periaatteessa myös sillä, että enemmän ajaettaessa käytetään enemmän bensaa, joten vähemmän autoa ajava joutuu maksamaan veroa bensan muodossa vähemmän.)

Autoihin sijoitettavan päätelaitteen kautta voisi tarjota autoilijan elämää helpottavia palveluita reittiopastuksesta liikennetietoihin ja automaattisesta onnettomuushälytyksestä käytön mukaan joustaviin vakuutuksiin.

Palveluiden tarjonnan tulisi vastata niiden kysyntää. Jos lähinnä työn ja kodin välillä käyttää autoa, niin reittiopastuksella ei tee paljoakaan mitään. Noista vakuutuksista tulee mieleeni sellainen lisäpalvelu, jossa vaikkapa poliisi saa tietoonsa, kuka on parkkeerannut minnekin. Tällöin, jos auton kylkeen on tullut parkkipaikalla kyynärän syvyinen klommo, niin paikalta livistänyt tekijä löydettäisiin jälkikäteen. Mutta...

Eniten huolta on kannettu paikannukseen perustuvien maksujen vaikutuksesta yksityisyydensuojaan [...] Perusperiaate on kerätä käyttäjiltä niin vähän tietoja kuin mahdollista, hävittää ne heti kun niitä ei tarvita ja valvoa tarkkaan tietojen käyttöä. [...] Yksinkertaisimmillaan järjestelmään tallennettaisiin autosta vain maksutietoja - X km maksuluokassa Y - ei sijainti-, aika- tai reittitietoja.

Varjopuolena tässä on se, että KUN ongelmia ilmenee, niin mitenkä niistä voi valittaa. Jos auto on seissyt pihassa kuukauden, mutta maksujärjestelmä näyttää, että sillä on körötelty X km Y-luokassa, niin kuinkas siinä osoitat, että näin ei ole. Sitäpaitsi tuossa yksinkertaisimmassa mallissa pitäisi olla vielä aikaväli Z, sillä tuonhan piti koskea vain ruuhka-aikaa. (Sivumennen voisin myös kysyä, että kuka luokittelee nuo luokat/ajat ja millä perusteella?)

Otetaanpa pieni esimerkki: Henkilö A ajaa klo z1-z2 välisenä aikana luokassa y1 x1 km, jonka jälkeen hän koukkaisee hetkeksi luokan y2 puolelle klo z3 ajaen siellä x2 km, jonka jälkeen kello z4 hän palaa luokkaan y1 jatkaen määränpäähänsä, jonne hän saapuu klo z5 ajettuaan x3 km. Kuinka paljon maksua henkilö A joutuu tästä reissustaan maksamaan? Eikös kuulostakin yksinkertaiselta matkasta, jossa ajetaan pieni tovi ruuhka-alueella?

Suomella on maailmanluokan osaamista, ja jos olemme maksujen käyttöönotossa kärkijoukoissa, voimme kaapata paalupaikan alan markkinoista.

Tuntien suomalaisen kyvyn näissä asioissa, olen hieman skeptinen järjestelmän suhteen. Olen melko varma, että järjestelmän kehitys osuisi jollekin kolmesta suuresta valtiollisesta tietojärjestelmäsössijästä, joten yllä annettu pieni laskuesimerkki menee varmasti päin honkia viimeistään siinä vaiheessa, kun järjestelmä ei tajua, että ajoneuvo on vaihtanut luokkaa 10min sitten. Jotenkin vaikuttaa siltä, että Tynkkynen (ja jokunen muu) on saanut päähänsä, että tämähän vaikuttaa hyvältä idealta ja sitten väkipakolla pitää runnoa läpi uusi järjestelmä. Järjestelmän hyödyt ovat melkoisen vähäiset siihen nähden, mitä tuollaisen rakentaminen ja ylläpito kustantaa. Mikäli (=kun) ongelmia esiintyy, niin niistä kärsivät todennäköisesti tuhannet tavalliset kansalaiset. Onko nykyjärjestelmä niin ongelmallinen, että sitä pitää uudistaa? Onko uusi järjestelmä niin paljon parempi, että se kannattaa rakentaa?

Kuten aiemmin sanoin, niin ne jotka ajavat enemmän maksavat enemmän bensaveroa. Ne jotka asuvat ruuhka-alueella, esim. Helsingin keskustassa, niin ne myös maksavat asunnostaan enemmän. Oman auton käyttö saattaa olla välttämättömyys, jolloin siitäkin joutuisi vielä maksamaan lisää. Kunnallisveroa voisi nostaa, mutta tällöin helsinkiläinen, joka ei asu eikä työskentele keskustassa, joutuisi maksamaan kunnallista ruuhkaveroa, joten se ei ole oikein sopivaa. Bensiinivero (joka on jo nyt älyttömän korkea) olisi helpoin ja kohdentavin maksu ruuhkien vähentämiseksi ja sitä kautta myös ympäristön suojelemiseksi (joskin hieman pohdituttaa, onko järkevää säästää luontoa Suomessa kovin kustannuksin, kun mm. Kiinassa säästetään kuluissa saastuttamalla sitä samaa ilmakehää, mitä suomalaisetkin käyttävät).

Entäpä, jos kepin sijalla olisi tarjoilla porkkanaa?

Ruuhkamaksu on rankaisu. Rankaisu siitä, että henkilö A käyttää yksityistä kulkuneuvoa alueella Y. Kyseessä ei siis ole veromainen yhteisöllinen vasuunjako, sillä se kohdennetaan koskemaan vain tiettyä ryhmää. Kyseessä ei mielestäni myöskään ole palvelumaksu, sillä henkilö käyttää omaa omaisuuttaan julkisessa ympäristössä. Vai saako henkilö A ruuhkamaksulleen muka jotain vastinetta? Miksi henkilö A on niin kusipää, että rasittaa luontoa ajelemalla omalla autolla eikä julkisilla liikennevälineillä, kun kerran suuressa kaupungissa on vaihtoehtojakin tarjoilla?

Tarkastellaanpa noita vaihtoehtoja hieman. Ensinnäkin bussit, metrot ja ratikat eivät ole kaikkein parhaimpia vaihtoehtoja lapsiperheille. Jos vanhemman pitää viedä yksi lapsi esikouluun ja toinen kouluun aamulla ennen töihin menoa, niin vaaditaan ainakin kaksi vaihtoa matkalle. Esim. minun kohdallani tuo tarkottaisi sitä, että joutuisin käyttämään neljää eri bussia. Jos jokaista joutuisi odottamaan vaikkapa vain 5min, niin matka-aikaa kertyisi 20min pelkästään odotteluun. Harvemmin bussit kuitenkaan niin mukavasti lomittautuu, joten 30min lienee realistisempi vaihtoehto. Tunti päivässä tarkoittaa seitsemää viikossa, eli melkein yksi kokonainen työpäivä menisi bussipysäkillä seisoskelussa.

Julkinen liikenne ei myöskään kulje joka paikkaan. Vähänkään syrjäisemmälle seudulle bussi kulkee harvoin ja silti kävelyä saattaa tulla siihen päälle kilometritolkulla. Kaikki eivät kuitenkaan voi muuttaa ihan työpaikkansa naapuriin. Jos vaikkapa perheen toinen vanhempi on töissä kaupungissa ja toinen taajamalla, niin jomman kumman on mentävä autolla töihin. Todennäköisesti nuo ainoat taajamassa kulkevat bussit myös kiertävät vähän sieltä sun täältä, jolloin autoon verrattuna matka-aika kasvaa n. 25%.

Julkinen liikenneväline ei sovellu myöskään heille, joiden tulisi rahdata paljon tavaraa mukanaan. Mikäli kaikki kantamukset ei kerralla mahdu käsiin, niin aika moista säätämistä on hyppiä bussiin ensin sisään, sitten ulos ja sitten taas sisään. Linja-autossa matkustaminen on myös melko epämukavaa, jos on jaloissa ja sylissä matkatavaraa. Siihen, kun viereen istuu vielä tukevampi henkilö, niin pohtii, että kelle bussit on oikein mitoitettu. Vaikka olen suurinpiirtein keskipitkä suomalainen mies, niin en voi istua bussissa normaalisti, koska polvet ottavat kiinni edessä olevaan penkkiin. Voin vain kuvitella, miten tuskaista pidemmillä ihmisillä on.

Julkinen liikenne ei sovellu niille, joilla on kiireinen aikataulu ja paljon siirtymistä. Jos henkilön pitää olla tiettynä aikana tietyssä paikassa, niin aika moista stressiä pukkaa, jos bussia ei kuulu. Stressiä myös pukkaa, jos ei ole varma, mikä ratikka menee kyseiseen paikkaan. Stressiä myös pukkaa, jos kokous vähän venähtää ja pitäisi jo istua metrossa matkalla seuraavaan.

Julkisessa liikennevälineessä voi kuitenkin nykyaikana tehdä joitakin töitä, kuten lukea raporttia tai kirjoittaa sähköpostia (mikäli tällainen kuuluu työnkuvaan). Joten periaatteessa matka-ajan voi käyttää töihin. Olettaen, että pääsee istumaan, ei ole useita vaihtoja, kulkuneuvo ei ole täynnä puliukkoja tai rääkyviä uhmaikäisiä jne. Tähän ei todellakaan voi luottaa, ainakaan ruuhka-aikana.

Julkinen liikenne ei myöskään sovellu niille, joiden kohtuu usein tarvitsee matkustella vähän muuallekin kuin töihin. Esim. eräs kaverini asuu paikassa, jonne poljen pyörällä noin 40 minuutissa. Bussilla matka vie suunnilleen saman ajan (mutta vältyn hikoilulta). Autolla tuo on 20min matka. Lauantaisin kello 23:n jälkeen busseja ei kuitenkaan kulje enää samaa reittiä, vaan joudun kiertämään naapurikunnan kautta, mikä tarkoittaa n. tuntia pidempää matkaa (plus kallimpaa lippua), mikäli haluan palata kaveriltani kotiin vähän myöhemmin. Jos vaikkapa harrastuksien (omien tai lasten) takia joutuisi matkustamaan vastaavanlaisiin paikkoihin vastaavanlaisissa olosuhteissa, niin oman auton hankkiminen olisi lähestulkoon välttämättömyys.

Se, että yksityisautoilulle olisi vaihtoehtoja on vain puoliksi totta. Kyllähän helsingin keskustassa voi liikkua metrolla, raitiovaunulla, junalla ja bussilla, mutta ei se todellakaan vastaa yksityisautoilua, kuten edellä on perusteltu. Mikäli yksityisautoilua oikeasti haluttaisiin vähentää, niin joukkoliikennettä pitäisi parantaa reippaasti. Enemmän vuoroja ympäri kellon, nopeampia linjoja tietyille matkoille, parempi pääsy syrjäisemmille seuduille, mukavemmat (ja turvallisemmat) matkustusolosuhteet ja sen sellaista. Kalliiksihan tuo tulee. Bussilipun hinta on jo melkoisen korkea ja vaikuttaa siltä, että linjoja lähinnä vain leikataan, ei lisätä.

Ruuhkan purkaminen maksuilla on epäluonnollista ja siksi siitä koituu kustannuksia. Järkevänpää olisi porrastaa työaikoja siten, että kaikki eivät menisi töihin 7-9 välisenä aikana ja lähtisi sieltä pois kahdeksan tuntia myöhemmin. Tällöin vähenisi myös klo 17 ruuhka kaupoista, kun ihmiset kotimatkallaan töiden jälkeen muodostavat jonoa kassoille. Monille työntekijöille olisi myös helpompaa asioida esim. Kelan toimistolla tai poliisiasemalla, jos niiden aukioloaika ei vastaisi tismalleen omaa työpäivää. Valitettavasti en osaa sanoa, miten tämän käytännössä toteuttaisi? Ehkäpä työnantajille ja -tekijöille voisi tarjota jotain porkkanaa, jos tekevät duunia "epäruuhka-aikaan".

Järkevintä olisi kuitenkin suosia kimppakyytejä ja tehdä joukkoliikenteestä sen verran uskottava vaihtoehto, että omaa autoa ei tarvitsisi aina käyttää. Tällöin myöskin olisi hyvä, että auton hankittua sitä voisi käyttää vain tarvittaessa. Nykymalli suosii sitä, että kun auton kerran hankkii, niin siitä kannattaa otta kaikki irti, eli käyttää mahdollisimman paljon. Veroista ja vakuutuksista tulee sen verran iso lasku, että autoa ei kannata hankkia seisomaan parkkipaikalle.

Ehkäpä pyöränkin voisi keksiä uudelleen? Ystäväpiiriini kuuluu lukuisia aktiivisia työmatkapyöräilijöitä, mutta se ei kuitenkaan ole ympärivuotinen raktaisu ja sitä koskee monet ongelmat, mitä julkistakin liikennetta. Kaksi lasta, kauppakassit ja kiire kokoukseen ei kuulosta sellaiselta asetelmalta, että ensimmäinen ratkaisuehdotukseni olisi fillarilla siirtyminen. Joka tapauksessa, pyöräilyä tulisi suosia: enemmän suihkumahdollisuuksia, parempia kaistoja (sellaisia, missä ei ole mummoja, luomulapsia ja koirankusettajia hidastamassa vauhtia), valvottuja pyöräparkkeja yms. Nykyisellään pyörästä tulee ennemminkin vain vapaa-ajan siirtymiseen tarkoitettu ajopeli.

Pyöräilykelejä odotellessa...

-PYO

ps. Minun ei edes tarvitse kritisoida yksityisyyden suojaa tässä yhteydessä. Sen voisin kuitenkin mainita, että jossain vaiheessa pakostikin tiedetään, missä kohtaa, mihin kellonaikaan henkilön A auto liikkuu. Vaikka tiedot suojattaisiin, uudelleen koodattaisiin ja tuhottaisiin välittömästi, niin tuo tieto on sitä ennen tiettyjen tahojen käytettävissä. Toivoisin kuitenkin, että kritiikki ja vastakritiikki keskittyisi ennemminkin järjestelmän kokonaisvaltaisen hyödyn ja haitan, sekä uskottavien vaihtoehtojen tarkasteluun.